Tag Archives: Siirtovaikutus

Määrätietoinen Harjoittelu, osa 13. Siirtovaikutuksen Muodot

31 Dec

Kirjoitin aikaisemmin, että siirtovaikutuksen tutkiminen on hankalaa, eikä ala juurikaan etene. Silti siirtovaikutus on eri muodoissaan todellinen ilmiö: tiedämme sen olemassaolosta esim. silloin, kun ikänsä lentopalloa pelannut henkilö astelee ensimmäistä kertaa hiekalle, ja kykenee heti kilpailemaan beach volleyssa. Joissakin tapauksissa urheilija on jopa menestynyt molemmissa lajeissa kv-huipputasolla: hollantilainen Richard Schuil (lentopallossa olympiakultaa ’96) teki pitkän ja menestyneen beach- uran heti sisäpallon jälkeen. Jotkut muut, kuten saksalainen Marcus Popp, vaihtelivat lajeja menestyksekkäästi vielä huipulla ollessaankin.  Esimerkkejä löytyy tietysti myös monista suorituskykylajeista, lähtien Carl Lewisin olympiakultamitaleista pituudessa ja pikajuoksuissa.

Määritelmät ja osa-alueet

Kirjallisuus kertoo, että ”ei ole olemassa yhtä yksittäistä urheilullista kykyä,” vaan lukuisia spesifejä sellaisia. Tästä huolimatta siirtovaikutusmekanismeja riittävän samankaltaisissa suorituksissa kuitenkin on, ja valmentajina tehtävämme on tuntea ne. Yksinkertaisimmillaan “transfer” on määritelty näin:

”The concept of transfer of learning holds that previous practice or experience in one task or domain will enable (positive transfer) or inhibit (negative transfer) successful performance in another related task or domain (Schmidt & Lee, 2005)” – The Athletic Skills Model (Keith Davids et all. 2018, s.85)

Samankaltaisiin kokemuksiin pohjaavasta oppimisen siirteestä on keskusteltu pitkään, ja tieteellisesti ainakin Edward Thorndiken sata vuotta vanhasta identical elements- teoriasta lähtien http://online.sfsu.edu/psych200/unit4/42.htm . Tarvitsemme tässäkin määritelmiä, jotka yhtä aikaa pitävät sisällään todelliset ilmiöt, kuitenkaan syleilemättä liian suurta ja epärealistista maailmaa. Koska aiheen tutkiminen on hankalaa, ainakin toistaiseksi löytyy myös eritavoin ajattelevia koulukuntia. Ekologisen dynamiikan puolella filosofia antaa enemmän mahdollisuuksia siirtovaikutukselle, kuin mitä perinteisesti on ajateltu, mutta toistaiseksi iso osa tästä on vielä teoriapohjalla. En itsekään ole asiassa lopullisen dogmaattinen, sillä jos faktat muuttuvat, kannattaa muuttua niiden mukana. ASM- kirjan mukaisesti viisi erilaista siirtovaikutuksen muotoa ovat:

”Schmidt and Wrisberg (2000) believe that four different transferable elements can be distinguished: movement, perceptual, conceptual, & physical / physiological transfer… The ASM has added a fifth element, namely competence transfer.” – The Athletic Skills Model (Keith Davids et all. 2018, s.86, alleviivaus omani.)

1. Liikkeen siirtovaikutus / Movement transfer

”Due to the similarity in the movement form, the overhead throw has a positive transfer to badminton and javelin.” – The Athletic Skills Model (Keith Davids et all. 2018, s.86)

Samankaltaisilla liikemalleilla on vaikutusta toisiinsa. Esimerkiksi erilaiset olan yli heitot siirtyvät etenkin silloin, kun puhutaan urheilijoista alemmilla tasoilla. Lapselle on hyödyllistä harrastaa useita lajeja mm. siksi, että näin rakentuva laaja repertuaari edistää myös valmiutta jatkaa kyseisten taitojen harjoittelua lajispesifisti. Kyse on kuitenkin ennen kaikkea idean saamisesta: tietyn pisteen jälkeen tennispallon heittäminen ei enää auta huippukeihäänheittäjää tai lentopalloilijaa olemaan parempi. Lisäksi taitojen ollessa spesifejä voit todella myös vain aloittaa tekemään tietyn lajisuorituksen harjoittelun suoraan, ilman jonkin motorisen perustaidon pakollista luomista pohjalle. Tästä lajispesifistä mallista on niin ikään siirtovaikutusta muihin samankaltaisiin liikkeisiin.

2. Havainnon siirtovaikutus / Perceptual transfer

”This type of transfer includes tactical awareness, pattern recognition, scanning behaviors for space awareness, and decision making, mostly based upon comparable visual information.”

”In support Causer and Ford (2014) showed that … positive transfer of decision making occurred between playing football and other invasive sports, which are related and have similar elements, but not for volleyball. ” –The Athletic Skills Model (Keith Davids et all. 2018, s.87-88)

Lajeilla, joissa “makrohavainnot” ovat samankaltaisia, on vaikutusta toisiin lajeihin. Suomalaisittain on helppo ajatella, että vaikkapa salibandyssa ja jääkiekossa pelaajien etäisyydet ja pelitilanteet (1v1, 1v2, 2v1, 2v2 jne.) pitävät sisällään riittävästi samankaltaisuutta positiiviseen siirteeseen. Kuten Causer ja Ford kuitenkin totesivat, niin riittävän erilaiseen lajiin (tässä lentopallo) vaikutusta ei ollut. Invaasio- tai ”maalipallopelit” kuitenkin jakavat monet näistä samankaltaisuuksista joukkueiden kilpaillessa kentällä sekaisin.

3. Käsitteen siirtovaikutus / Conceptual transfer

” These transfers refer to sports, activities or games with comparable rules, guidelines, strategies or techniques. For example, basketball has the same guidelines as korfball and gymnastics has the same rules as competition diving. … The conceptual transfer makes it also possible to relate closely to the specific sport: playing the same game in different circumstances can be transfer of concept. Handball can be playing inside or outside … on the beach and on the grass.” –The Athletic Skills Model (Keith Davids et all. 2018, s.88)

Esimerkin mukaisesti käsipallo sääntöineen ja tekniikkoineen on käsipalloa, pelasitpa sitä sitten ulkona tai sisällä, hiekalla tai ruoholla. Samoin maalin tekeminen lajissa kuin lajissa on käsitteenä melko sama, jne. Määrätietoinen harjoittelu yhdessä muodossa vie eteenpäin näitä muitakin muotoja.

4. Fysiologinen siirtovaikutus / Physiological transfer

” This transfer is well-accepted and often implemented besides sport-specific training. It refers to … agility, stability, flexibility, power (strenght/speed), endurance … For example, cycling has a transfer of endurance for speed skaters. … For children and youth, playing seasonal sports will help to maintain fitness from an all-year-round perspective.” – The Athletic Skills Model (Keith Davids et all. 2018, s.88)

Tiedämme, että lajista toiseen vaihtaneet arvokisamitalistit ovat menneisyydessään kilpailleet fysiologisesti riittävän samankaltaisissa lajeissa. Brittien ”sporting giants” – ohjelmaan ennen Lontoon 2012 kisoja päätynyt kaksinkertainen olympiavoittaja, monilajinen Helen Glover (soutu) kuuluu heihin, samoin mm. australialainen ”surf-life saving”- urheilija Michelle Steele (skeleton/mahakelkkailu), joka hyötyi sprinttinopeudestaan ja pääsi Torinoon 2006 olympiaedustajaksi varsin lyhyellä harjoittelulla. Lisäksi fysiikkaharjoittelu kuuluu urheilijan ohjelmaan lajissa kuin lajissa prikulleen siksi, että tiedämme siitä olevan siirrettä itse lajisuorituksiin (ennaltaehkäisevien terveysvaikutusten lisäksi.)

5. Pätevyyden siirtovaikutus / Competence transfer

” A total integrated system of knowledge, attitudes and skills can be learned from other disciplines, sports and cultures. Previously obtained psychological qualities and mindset can be transferred to a new sport. … discipline, self-control, resilience, communication, taking care of each other, how to react when winning or losing, and respect for opponents and referees.” –The Athletic Skills Model (Keith Davids et all. 2018, s.88-89)

Ericsson itse aprikoi viimeiseksi jääneessä tieteellisessä artikkelissaan (2020) samaa asiaa, kuin ASM:n tyypit tässä. Moni juttu, mitä urheilun vastoinkäymisistä ja tilanteista opitaan, on siirrettävissä toiseen lajiin tai tehtävään. Näistä käytettävä yhteisnimitys ”pätevyys” pitäisi sisällään myös määrätietoisen harjoittelun periaatteiden ymmärtämisen joko eksplisiittisesti tai implisiittisesti, huippu-urheilijan asenteen, tiimitaidot jne. Huippujen uria tutkittaessa tiedämme jonkin toisen lajin harrastamisen olleen hyödyllistä, mutta emme aina tarkalleen miksi. Koska usein ei vaikuta olevan väliä mikä toinen laji oli (kunhan sellainen oli) voisikin juuri tämä pätevyys siirtyä lajista toiseen kaikista selvimmin.

Miksi edelleen puhun siirtovaikutuksesta varoen

Edeltävät siirtovaikutuksen muodot ovat valideja, mutta pyrin silti aina esittämään ne sopivassa kontekstissa.

  1. Ensinnäkään meille ei saisi muodostua käsitystä, että kaikesta on jotakin hyötyä, sillä näin asia ei ole. Harjoitusaika on aina rajallista, ja myös negatiivinen siirre (esim. jonkin uuden oppimista haittaava vanha liikemalli) yhtä todellinen asia, kuin positiivinenkin.
  2. Toiseksi, meidän tulisi kriittisesti osata differentioida siirtovaikutuksen muotojen välillä, eikä mielessämme niputtaa hyvinkin erilaisia asioita yhdeksi ja samaksi. Mistä on hyötyä, miksi ja mitä varten? Joskus muistettava tarina erikoisen kakkoslajin harrastamisesta jää mieliimme, vaikka se olisi ajallisestikin ollut vain 0,5% kyseisen huipun urapolusta. Koko metsä uhkaa jäädä meiltä siis näkemättä yhden puun vuoksi. Erilaisten siirteen muotojen ymmärtäminen auttaa erottamaan todelliset hyödyt kuvitteellisista.
  3. Kolmanneksi kaikissa kategorioissa suurimmat hyödyt ovat olemassa vasta-alkajilla tai nuorilla. Myöhemmin uralla siirtovaikutukset -riippuen tietenkin määritelmästä- vastaavat vain pienestä osasta tulosta. Lajispesifit havainto-liikeparit pitävät huolen siitä, että menestyäksemme meidän pitää nähdä ja tehdä prikulleen samoja asioita harjoituksissa ja kilpailutilanteissa. Tiettyyn pisteeseen asti esim. invaasiopelit todella auttavat hahmottamaan etäisyyksiä ja päätöksen teon dynamiikkaa 1v2 tilanteissa, mutta lopulta tarvitsemme aina kunkin lajin spesifin havainnon aloittamaan tietyn liikkeen:

” The specificity of transfer is predicated on the representativeness of the information present in practice environments. … Low to medium-skilled individuals can gain a lot from training with general (non-specific) information sources, whereas highly skilled individuals need exposure to very specific information sources during practice.” The Athletic Skills Model (Keith Davids et all. 2018, s.94, alleviivaus omani.)

Siirtovaikutusten kohdalla olisi siis tärkeää miettiä, kuinka paljon ”apua” jostakin aktiviteetista melko varmasti on, ja mikä on enemmänkin uskon asia. Kunnioitetaan ja harrastetaan muitakin lajeja ja nähdään niiden tuomat hyödyt, samalla pitäen mielessä mikä on kulloinkin paras investointi arvokkaalle treeniajalle. Näissä tunnelmissa toivotan lukijalle

Hyvää ja tuloksekasta uutta vuotta 2021,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , , ,

Määrätietoinen Harjoittelu, osa 12. Spesifisyyden Periaate

30 Nov

Eräs alkuperäisistä motivaatioista kirjoittaa valmennusblogia liittyy marras- ja joulukuun aiheisiin. Aikanaan traditioon perustunut lentopallovalmennus rikkoi otsikon periaatetta, ja halu muuttaa kulttuuria oli kova. Kulunut vuosikymmen on tuonut ajatteluun nyansseja, mutta avainfaktat eivät ole muuttuneet. Määrätietoisen harjoittelun idea pyörii spesifisyyden ympärillä, joten on luonnollista omistaa sille oma osansa.

Yksi USA:n huippulentopallon vaikuttavista toimenpiteistä oli allekirjoittaneelle pelkistäminen. Päävalmentaja ja professori Carl McGown puhui valmennusklinikoilla motorisesta oppimisesta vain kahden periaatteen kautta. Tyyliin: ”Kaksi tärkeintä ymmärrettävää asiaa ovat spesifisyys ja siirtovaikutus. Harjoittelun tulee perustua näiden maksimoimiseen.” Hänen viitekehyksensä motoriseen oppimiseen oli korostetun kognitiivinen ja informaation prosessointiin liittyvä, kun taas Suomessa mm. Sami Kalaja lähestyy aihetta ekologisen dynamiikan kautta. Tutkittu tieto spesifisyydestä on vankkaa, mutta siirtovaikutuksen osalta vähäistä. Osittain tutkimuksen vaikeuden, osittain rahoituksen puutteen vuoksi ala ei myöskään juuri etene.

Kummaltakin puolelta valistuneet tiedeniilot kuitenkin näkevät puilta saman metsän: ollakseen todellista taitoa, minkä tahansa lajispesifin tekniikan (tai motorisen ohjelman) on olennaisilta osin tapahduttava ”pelitilanteessa”, jossa ympäristö, tehtävä ja urheilija ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Tiedämme, että taidon harjoittelussa tulee olla vaihtelua, joten liian tiukka spesifisyyden määritelmä ei ole hyväksi. Toisella puolella liian leveä määritelmä ei kuitenkaan anna siirtovaikutusta, ja meidän tulisi näin osata asettua sopivaan välimaastoon. Kuten huomaamme, on vaikea puhua toisesta ilman, että kuvailee molempia:

Specificity of Learning – The notion that best learning experiences are those that most closely approximate the movement components and environmental condition of the target skill and target context

”Transfer of learning – the gain or the loss of a person’s proficiency on one task as a result of previous practice or experience on another task.”

-Motor learning and performance: A situation-based learning approach (Schmidt & Wrisberg, 2008, s. 220 & 179.)

Spesifisyydellä tarkoitetaan siis sitä, että opit ja kehityt eniten siinä, mitä teet, etkä välttämättä juuri muussa. Siirtovaikutuksella taas tarkoitetaan aikaisemman harjoittelun vaikutusta (positiivista tai negatiivista) toisiin tehtäviin. Carlin linjanveto oli varsin tiukka. Hän piti harjoittelun suunnittelussa kiinni tietyistä reunaehdoista, joiden ylittäminen oli sanalla sanoen laitonta. Lisäksi hän uskoi -ja sai urallaan sadat, kenties tuhannet valmentajat uskomaan- varsin tiukkaan määritelmään siirtovaikutuksesta, silti tekemättä harjoittelusta yksipuolista. Yksi näille pelkistetyille periaatteille rakennetun valmennusjärjestelmän seurauksista oli kolme olympiakultaa yhdessä maailman kilpailluimmista lajeista. Anekdoottinen todiste totta kai, mutta sellaisenakin tarkastelemisen arvoinen.

Taitoja on tuhansia, ei muutamia

Minulle on muodostunut kuluneen kahden vuoden aikana Suomesta seuraava yleiskuva: Uskomme joidenkin taitojen olevan aika yleisiä. Usein puhutaan esim. pallosilmästä tai peliälystä, kuin ne olisivat yleisiä ominaisuuksia, joita melkein mikä tahansa aktiviteetti voi kehittää. Kirjallisuus ei kuitenkaan anna tukea ajatukselle, että jos olet hyvä yhdessä asiassa, olet myös hyvä toisessa. Toisin sanoen, taidot varsinkin ylemmillä tasoilla ovat paljon yksityiskohtaisempia, kuin ehkä tulemme ajatelleeksi:

”A common misconception is that fundamental abilities can be trained through various drills and other activities. For example, athletes are often given various ‘quickening’ exercises, with the hope that these exercises would train some fundamental ability to be quick, allowing quicker responses in their particular sport. There is no general ability to be quick, to balance, or to use vision. A learner may acquire additional skill at a drill, but this learning does not transfer to the main skill of interest. ”

– Motor learning and performance: From principle to practice (Schmidt, 1991, alleviivaus omani.)

Anders Ericsson kognitiivisena psykologina kirjoitti samasta aiheesta todeten, että urheilija voi olla monessa hyvä, mutta kaikki nämä taidot on täytynyt erikseen oppia monipuolisemman harjoittelun kautta. Skeemojen kielellä siis:

”A key fact about such mental representations is that they are very domain specific, that is, they apply only to the skill for which they were developed. … This explains a crucial fact about expert performance in general: there is no such thing as developing a general skill. You don’t train your memory; you train your memory for strings of digits or for collections of words or for people’s faces. You don’t train to become an athlete; you train to become a gymnast or a sprinter or a marathoner or a basketball player. … Of course, some people do become overall memory experts or athletes in a number of sports, but they do so by training in a number of different areas.”

–Peak (Ericsson, 2016, s.61, Alleviivaus omani)

Voidaan siis hyvin todeta, että esimerkiksi tennispallon lyöminen mailalla verkon yli tyhjään paikkaan vastustajan puoliskolle ei kerro mitään saman urheilijan kyvystä tehdä vastaava suoritus iskulyönnillä lentopallossa. Lisäksi, mitä korkeammalla tasolla toimit, sitä vähemmän sinulle itseasiassa on hyötyä muusta, kuin juuri sen asian harjoittelusta, mitä kilpailussa vaaditaan. Spesifisyys on myös vaikuttava liikuntafysiologinen periaate:

“This text maintains that the principle of specificity is the single most pervading factor that influences the improvement of performance from a physiological perspective. Training effects are, in the main, so specific that even minor departures from movement forms, velocities, and intensities result in undesirable training effects. … This means that incorrectly designed training activities will have no carry-over value for a particular movement form and may even have the potential to negatively influence activities.”

”The more the training and competition activities differ, the less valuable will be the training activities for affecting real performances. The gradient of transfer value loss of a training effect between two activities is particularly steep.  … This means that for every alteration of the speed of action there is a different neuromuscular pattern of movement developed. In essence, if the ”same” skill is practiced at 10 different speeds, an athlete will develop 10 different skills and training effects.”

-Training for Sports and Fitness (Rushall & Pyke, 1991, s 77, alleviivaus omani.)

Toisin sanoen, kehityt juuri siinä, mitä teet, etkä välttämättä paljon muussa. Pidän tästä ”kymmenen taidon” vertauksesta, sillä se piirtää spesifisyydestä niin konkreettisen kuvan: Vaikka olisit kuinka hyvä lentopallossa vastaanottamaan 90km/h kierresyöttöjä, tämä ei kerro mitään kyvystäsi vastaanottaa 50km/h leijasyöttöjä, tai edes 110km/h kierresyöttöjä. Taito on eri, vaikka kyseinen tekniikka -hihalyönti- näyttäisi silminnähden aina tismalleen samalta. Ja jos peitämme havainnon (syöttäjän ja tämän heiton) tulee expertistäkin suorituksessa noviisi välittömästi. Kun havainto muuttuu, taito muuttuu, sillä siirtovaikutusta ei enää ole (sama pätee tietysti myös lajien muuttuessa kokonaan toisiksi.)

Luonnollisesti myös urheilijan tasolla on tässä iso merkitys. Jos olet lapsi, etkä ole ikinä lyönyt palloa, saati heittänyt mitään, todennäköisesti mikä tahansa olan yli heitetty esine antaa aluksi siirtovaikutusta iskulyönnin oppimiseen. Mutta pian sen jälkeen, kun osaat jonkin liikkeen perusteet, paras tapa kehittää tätä liikettä on yhdistää se pelissä / lajissa tapahtuvaan havaintoon ja oppia varioiden kaikkia kyseisen lajin vaatimia liikkeitä ja ajoituksia. Lisäksi täytyy muistaa, että joskus myös periaatteet ovat keskenään ristiriidassa. Spesifisyyden puolesta puhuminen usein johtaa varoituksiin loppuun palamisesta tai varhaisesta erikoistumisesta, eikä tätä saa unohtaa. Korostan kuitenkin, ettei spesifisyys kannusta tekemään vain yhtä ja samaa asiaa. Kyse on pikemmin siitä, että osaamme suunnitella sopivia harjoitusympäristöjä ja valmentajina ymmärrämme, mistä mikäkin on seurausta.

Kirjoituksen pääpointit:

Spesifisyydessä on uskoakseni kolme isoa take-awayta meille valmentajille.

Ensinnäkin ymmärretään mittakaava. Vaikka mm. varhainen monipuolistaminen on lapsille hyvästä, harjoittelun spesifisyyden tulisi olla takaraivossa muistuttamassa, että jossakin vaiheessa vielä enemmän diversifikaatiota voi kääntyä itseään vastaan. Monipuolisuus ei saisi huomaamatta siirtyä ajatukseksi, että ”kaikesta on aina jotakin hyötyä.” Tämä ei pidä paikkaansa, vaan jo määritelmän mukaan millä tahansa alalla eteneminen edellyttää valintoja ja poisvalintoja.

Toiseksi haluaisin haastaa valmentajat ajattelemaan tapoja, joilla he harjoitusmetodeja rakentavat. Onko meillä drilleissä pöytiä, tuoleja, törppöjä tai tikkaita, joihin urheilijan huomion on kohdistuttava? Mahdollisuus on suuri, ettei siirtovaikutusta itse peliin tällaisista harjoitteista yksinkertaisesti ole. Vastaavasti erilaiset pienpelit usein pitävät sisällään suoritusten olennaiset liikelaajuudet, nopeudet, riittävän samanlaisen pelivälineen, sekä mitä olennaisimmin havainnon, johon liike pohjautuu. Näin ollen vaihtelua tulee tilanteissa, alustassa, säässä, pelaajien määrässä, kentän koossa, pistelaskussa, tai muussa.  

(Asiaa ei helpota ammattilaisurheilu, jossa tradition voima on resursseista huolimatta merkittävä. Monen tutun harjoitteen hyöty on kyseenalainen: maajoukkueiden iskurullaus lentopallossa, kahden pelaajan lay-up jonot koriksessa, Italian A1 jalkapallojoukkueet juoksemassa tikkaita tai törppöjä… Muistetaan, ettei jonkin asian yleisyys tee siitä hyväksyttävää tai järkevää toteuttaa itse.)

Kolmas ja viimeinen pointti liittyy edellä mainittuun riittävän kapeaan, mutta samalla riittävästi tilaa antavaan spesifisyyden määritelmään. Taidot eivät elä vakuumissa, vaan todellisissa pelinomaisissa tilanteissa, jota myös määrätietoisen harjoittelun on joukkuepeleissä oltava. Ekologisen dynamiikan mukaisesti tehtävä on osa kutakin taitoa, samoin ympäristö. Kotikenttäetu on todellinen ilmiö, sillä itse liikkeiden lisäksi muistamme paikan tuoksut, äänet, lämpötilan, alustan, telineen jne. Myös harjoitustilanteen intensiteetin ja tunteiden tulisi vastata kilpailua niin hyvin kuin mahdollista. Tekemistä siis riittää, ja hyvä niin.

https://www.blog.goldmedalsquared.com/post/specificity

Kaunista joulun aikaa,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , ,

Määrätietoinen Harjoittelu, osa 11. Myöhäinen Erikoistuminen

30 Oct

Myöhemmin tapahtuva oman lajin valinta ei ole ristiriidassa määrätietoisen harjoittelun kanssa, vaikka asia usein tällä tavalla esitetäänkin. Millä tahansa alalla kehittyminen noudattaa samoja periaatteita ja laadukas vaihteleva tekeminen auttaa myös pitkän aikavälin motivaatiota ajatellen.

Erikoistumisen jatkumolla ei kuitenkaan ole kahta polarisoitunutta pistettä, vaan paljon erilaisia, yksilöllisiä polkuja. Oma laji tai lajit aloitetaan eri ikäisinä, joku vaihtaa lajia välillä joku palaa ensimmäiseen valintaansa. Arjen puheessa myöhäinen erikoistuminen on kuitenkin kätevä kattotermi, joka sitten pitää sisällään muun paitsi täyden erikoistumisen jo lapsena. Tähän viittaavat myös kaksi kirjallisuuden kolmesta päähaarasta (varhainen kiinnittyminen ja varhainen monipuolistaminen) joihin keskitymme tässä lokakuun kirjoituksessa. Koska suurin osa eri lajien huipuista tulee monilajisista taustoista, katsotaan lapsuuden ja nuoruuden tukilajeista olevan iso hyöty kasvavalle urheilijalle. Mutta minkä verran ja mitä lajia on niin monisyistä tiedettä, ettei yhtä toimivaa mallia voida julistaa olevan.

Moni uskoo kuitenkin erilaisten siirtovaikutusmekanismien olevan syy laaja-alaisen sporttaamisen ylivertaisuuteen kehityspolkuna. Palaamme näihin mekanismeihin myöhemmin talvella, mutta jo tätä lukiessa on hyvä pitää mielessä Arne Güllichin (Kisakallio, 2019) tiivistys. Valmentajajohtoisesta toiminnasta toisessa lajissa on etua tulevalle huipulle, mutta ei näyttäisi olevan merkitystä sillä, mikä tämä toinen laji on:”Beneficial effects of other sports practice were independent of the relatedness of practiced sports.”  

Varhainen kiinnittyminen

Lapsen ensimmäisiä kontakteja tulevaan päälajiin voidaan kutsua kiinnittymiseksi. Eri yhteyksissä tämä mielletään joko informaaliksi ja itseohjautuvaksi toiminnaksi, tai mahdollisesti myös formaaliksi harjoitteluksi. Tällöin paikalla oleva valmentaja olisi kuitenkin enemmän hiljainen ympäristön ja tavoitteet luova yövartija, kuin toimintaa vahvasti ohjaava voima. Joka tapauksessa Paul Ford ja kollegat ehdottivat termiä vuonna 2009 (The role of deliberate practice and play in career progression in sport: the early engagement hypothesis) yhdistäen Jean Côtén pari vuotta aikaisemmin lanseeraaman määrätietoisen leikin (deliberate play, 2007; 2015) tähän meille tuttuun Anders Ericssonin työhön:

”For the youngest children (6-12 years), Ford and colleagues (2009) developed a model … that compromises between deliberate practice and deliberate play, called the early engagement hypothesis. It is important, though, to start early with a goal-directed exercises in a playful environment. According to Ford, both deliberate practice and deliberate play contribute to the development of top football players.”

Wormhoudt, R. (2018). The athletic skills model: Optimizing talent development through movement education. s. 44.

Oleellista varhaisessa startissa on, että oman kokeilun ja leikin kautta saatava pääoma kantaa urheilijaa pitkään uraan mm. päätöksenteon, motivaatiotekijöiden ja omistajuuden kautta. Fordin ja kumppaneiden työ on lähellä omaa ajatusmaailmaa siten, että jos joukkuepeleissä jokin ”ideaalipolku” pitäisi ”valita”, se olisi tämän suuntainen. (Tietenkin valinnat tekevät itse lapset, nuoret ja heidän perheensä omissa olosuhteissaan.)

Motivaatiopuolen lisäksi varhainen kiinnittyminen on hyödyllistä puhtaasti taidon näkökulmasta. Vahvasti kilpailluissa lajeissa tiettyjen avaintaitojen lajispesifi harjoittelu olisi saatava käyntiin mieluummin aikaisemmin, kuin myöhemmin. Lentopallon suhteen kirjoitin taannoin, että voit jollekin pelipaikalle (fyysinen, pitkä hakkuri, joka lähinnä osaa lyödä ja syöttää lujaa) tulla myöhemminkin toisen lajin taustoilla. Esimerkiksi passarin ja vastaanottajan rooleissa ei huipulle kuitenkaan vaikuta olevan enää asiaa, ellei alla ole isoa kasaa myeliinin öljyämiä, varioituja lajispesifejä toistoja.

Suomeksi sanottuna et voita Puolaa Puolassa, jos heidän vastaanottajillaan on alla 5000 tuntia enemmän laadukasta pallon träkkäämistä omiin nostajiisi verrattuna. En varsinaisesti ole tuntiajattelun ystävä, mutta koska korkeimmilla tasoilla havaintomotoriset suorituksen vaikuttavat erittäin spesifeiltä, on askel askeleelta myös perusteltua alkaa saada näitä toistoja jo varhain. Koska toisia lajeja ei varhaisessa kiinnittymisessä myöskään kielletä, voidaan taustan sanoa olevan ”monilajinen,” vaikka itse erikoistuminen omassa aikataulussa päälajiin vasta myöhemmin tapahtuukin.

Varhainen monipuolistaminen

Monipuolisuudessa voidaan tietysti mennä paljon edellistä pidemmälläkin:

”Early diversification is defined as engagement in a number of different sports during childhood in mainly informal, but also formal settings, with late or delayed specialization into formal activity in a single primary sport in adolescence.” (Cote, Baker & Abernethy, 2007.)  (s. 117, sama lähde kuin edellä, alleviivaus omani.)

Ford, P. R., & Williams, A. M. (2017). Early specialization and diversification. Routledge handbook of talent identification and development in sport (p. 117, alleviivaus omani.)

Suomessa ja muissa länsimaissa varhainen monipuolistaminen on ollut paljon esillä, johtuen sen monista eduista (sekä varmasti myös siksi, että se on yhteiskunnallisesti hyväksyttävin urheilijan polun kuvaus.) Pariin kertaan mainitsemani Güllichin laaja meta-analyysi kertoi n. 75% otannan huipuista tulevan monilajisista taustoista ja muutenkin todistusaineistoa tämän lähestymisen puolesta löytyy rutkasti:

”The main evidence for early diversification as the activities that precede the attainment of professional status is twofold. First, the negative consequences of early specialization support the idea that children should not engage in that pathway. Moreover … early diversification is predicted to protect against overuse injuries and dropout or burnout and to have other positive outcomes, such as improving social skills.” s. 122, sama lähde kuin yllä, alleviivaus omani.)

Vastapuolella argumentti on pelkästään taidon ja pätevyyden vinkkelistä katsottuna yhtä voimakas, joskaan se ei ota huomioon nuoren (eikä varsinkaan lapsen) kokonaisvaltaista kehitystä:

”The main hypothesis against early diversification is the positive relationship that exists between amount of time spent in domain- or task-specific- activity and level of competence in that domain or task. Higher amounts … are associated with higher levels of competence in that domain or task, suggesting earlier start ages lead to a greater accumulation of activity and the highest levels of competence.” (s.126 sama lähde kuin yllä, alleviivaus omani.)

Nämä molemmat ovat meille tuttuja ja myös käänteisiä viime kuun kirjoituksesta. Koko urheilijan polkua ajatellen on tärkeää pitää mielessä myös yksilön psykososiaalinen kehitys, eikä keskittyä pelkästään jonkin taidon tai ominaisuuden viilaamiseen. Suurin kuuma peruna koko keskustelun ympärillä on mielestäni kuitenkin alussa mainittu siirtovaikutus (tai sen puute) lajeista ja taidoista toiseen:

”Early diversification is thought to influence skill acquisition in the primary sport through the transfer of learning… Transfer of learning refers to skill that is acquired in one sport leading to improved performance in another sport. Its occurrence is thought to depend upon the amount of similarity in perceptual, cognitive and /or motor elements between the two sports of tasks, with greater similarity leading to greater transfer.  … Engaging in a sport that has different elements to the primary sport is hypothesized to lead to low amounts of transfer of learning.” (s. 126-127, sama lähde kuin yllä, alleviivaus omani.)

Riippuu tietenkin harrastetuista lajeista, kuinka paljon ja minkälaista siirrettä päälajiin voi olla. Ford ja Williams toteavat tässä esillä ollessa artikkelissaan myös, että aikaisen monipuolistamisen tarpeessa voi olla lajikohtaisia eroja. Vanha herra McGown ajatteli aikanaan samoin, muistuttaen, että esim. jotkut melko yksipuolisia kilpailusuorituksia vaativat lajit tarvitsevat harjoitteluun enemmän monipuolistamista kuin monet joukkuepelit. (Tämä ei tarkoita, että joukkuepeleissä tulisi erikoistua varhain; vaan ainoastaan, että lajit jo itsessään tyypillisesti vaativat laajempia taitoja sekä erilaista kuormitusta.)

Seuraavien juttujen aiheet ovat siis spesifisyys ja siirtovaikutus. Termien tarkempi määrittely, sekä ymmärryksen lisääminen etenkin harjoittelun spesifisyydestä ovatkin avainmotivaatioita koko tämän blogisarjan takana.

Happy Halloween,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , , ,

Määrätietoinen Harjoittelu, osa 9. Eriarvoiset Tunnit

30 Aug

Teema on meille toivottavasti jo tuttu. Tiedämme, ettei mitään 10 000 tunnin / 10 vuoden sääntöä todellisuudessa ole; tiedämme, ettei jokainen tarvitse samaa määrää tunteja huipulle nousemiseen; sekä myös sen, että jotkin alat vaativat enemmän tai vähemmän työtä riippuen kansainvälisen kilpailun kovuudesta. Itse ”säännön” muotoili Malcolm Gladwell– niminen journalisti Outliers (2008) kirjassaan, mutta alkuperäisten tutkimusten tekijät ovat sittemmin oikaisseet väärinkäsitystä eri foorumeilla. Vaikka mitään sääntöä ei ole, totuuden siemen löytyy kuitenkin:

”Gladwell did get one thing right, and it is worth repeating because it’s crucial: becoming accomplished in any field in which there is a well-established history of people working to become experts requires a tremendous amount of effort exerted over many years. It may not require exactly ten thousand hours, but it will take a lot. Research has shown this to be true in field after field.”

https://www.salon.com/2016/04/10/malcolm_gladwell_got_us_wrong_our_research_was_key_to_the_10000_hour_rule_but_heres_what_got_oversimplified/

Määrä on siis laatutekijä, jota kukaan ei pääse pakoon. Aiheeseen liittyy tuntien lisäksi useampi, toisiinsa erottamattomasti kietoutunut käsite: toisaalla erikoistuminen ja spesifisyys, toisaalla riittävä monipuolisuus ja siirtovaikutus eri muodoissaan. Avataan näitä lomittain, aina tarina kerrallaan.

Tuntien vähyys lahjakkuuden todisteena?

Eri aloilla huipulle tarvittavat tunnit saattavat vaihdella. Saappaanheitto ei ole yhtä kilpailtu kuin jalkapallo, kumpaakaan väheksymättä. Samoin tuntimäärä vaihtelee myös yksilöllisesti samassa lajissa kilpailevien osalta. On vaikea välttyä ajattelemasta, että vähemmän tunteja tarvinnut urheilija varmasti omasi suuremman ”lahjakkuuspotentiaalin”, mitä se sitten tarkoittaakaan. Ihmisten yksilöllinen eroavaisuus on tieteellinen tosiasia, mutta käännetään vielä muutama kivi ennen vimmaa etsiä ja leimata.

Kuten aikaisemminkin olemme todenneet, vaikuttaa urheilijan kyky keskittyä siihen, piuhoittuvatko aivoissa kyseiseen taitoon vaadittavat yhteydet. Kyky saada palautetta omasta suorituksesta ilman ulkoista lähdettä on merkittävä kehittymisen vauhdittaja, samoin kyky itse puskea itsensä mukavuusalueen ulkopuolelle. Kaikki edelliset ovat sidoksissa mm. motivaatiotekijöihin ja vaikuttavat huipulle vaadittavan työn määrään. Mutta mikä tärkeintä, ne ovat pitkälti valmennettavia ominaisuuksia. Lisäksi kunkin lajin eri osa-alueet ovat painoarvoltaan eriarvoisia. Yhden urheilijan laadukas tunti ei ole sama, kuin toisen.

Alat koostuvat taidoista, ja taidoilla on hierarkia

Edelliseen kirjoitukseen viitaten spesifisyys on myös tuntiteeman ytimessä. Jos kussakin taidossa edustukset ovat spesifejä, ei niitä voi luoda kuin harjoittamalla itse kyseistä taitoa. Kuitenkin usein, kun puhumme jostakin urheilijasta, käytämme pelkistyksiä. ”Hän on hyvä pelaaja/koripalloilija/puolustaja”, ”kaverilla on hyvä peliäly” ja sitä rataa. Tämä on kätevää silloin, kun ei ole tarvetta syvempään analyysiin. Todellisuudessa kyky pelata on kuitenkin lukemattomien eri taitojen ja ominaisuuksia summa, ja jotkin näistä vaikuttavat merkittävästi enemmän lopputulokseen kuin toiset. Tyypillisin lentopallosta käyttämäni esimerkki viittaa 2000-luvun alkupuolelta lähtien tehtyihin tutkimuksiin voittamista ja häviämistä edesauttavista taidoista (productive vs. counter-productive skills. Alla pari linkkiä halukkaille.)

https://news.byu.edu/news/volleyball-skills-study-men-should-serve-women-dig

https://www.volleyball1on1.com/using-science-to-develop-a-team-game-play-principals-and-a-volleyball-coaching-philosophy/

Jos näyttää siltä, että kahdesta urheilijasta toinen on saavuttanut huipputason toista merkittävästi nopeammin, voiko syy löytyä heidän taidoistaan itse lajin sisällä? Joitakin vuosia sitten lentopallossa eräs hakkurin paikalla kansainvälisiin parrasvaloihin noussut miespelaaja nostettiin esiin esimerkkinä erittäin myöhäisen erikoitumisen mahdollisuudesta. En ole varhaisen erikoistumisen kannalla, mutta vierastan myös ajattelua, jossa ovet tähtiin ovat ikään kuin auki ikuisesti. Näin ei varmasti myöskään ole. Gilbert Fellinghamin analyysi huipputason lentopallosta osoitti jo 2004, että pelin useimmin tapahtuvat suoritukset vaikuttavat tuloksiin eniten. Monisyistä analyysia voimakkaasti pelkistäen osa-alueet arvottuivat näin:

  1. Syöttäminen
  2. Hyökkääminen
  3. Vastaanottaminen
  4. Torjuminen
  5. Puolustaminen
  6. Muut osa-alueet

Huomionarvoisen tutkimuksesta teki se, kuinka merkittävästi kolme ensimmäistä painottui kolmeen seuraavaan verraten. Pareton periaatteen mukaisesti suurin osa tulosta oli yksinkertaisesti seurausta kolmesta ensimmäisestä osa-alueesta (ja niidenkin sisällä vain parista vielä pienemmästä osa-alueesta.) Lentopallossa saattoi siis lyödä itsensä läpi hakkurimarkkinoilla myöhään, jos luontaisten fyysisten ominaisuuksien ansiosta sai paljon apuja mm. hyökkäämiseen ja syöttämiseen. Pitkä, vivukas ja vahva pelaaja saattoi tehdä tuhoa ilman merkittävää, hitaasti kehittynyttä hyökkäystaitoakin. Vastaavaa ei olisi voinut kuvitellakaan puolustamisessa, vastaanottamisessa, tai passaamisessa, joissa taito on fysiikkaa paljon määrittävämpi tekijä.  Esim. painonnostossa tällainen hakkuroinnin tavoin kuitenkin onnistuu:

https://yle.fi/urheilu/3-11297484

Tarina on Marianne Saarhelon lisäksi tietääkseni ollut sama joka kerta, kun lajista on vaihdettu menestyksekkäästi toiseen ja saavutettu ennätyksiä, olympiapaikkoja tai vastaavaa. Muuta sporttia on ollut alla, lajit ovat tyypillisesti marginaalisempia, ja fyysisyys sekä antropometria vastanneet paljosta. Donald Thomas (korkeushyppy), Helen Glover (soutu), Michelle Steele (skeleton), Chrissie Wellington (ironman) ja kumppanit ovat kaikki menestyksensä ansainneet. Mielestäni he käyvät kuitenkin huonoina esimerkkeinä tuntien vähäisyyden kannattajille. Kun puhutaan esimerkiksi joukkuepelien kaltaisista lajeista, joissa taito näyttelee merkittävämpää osaa, ei oikoteitä vaikuta olevan. Vai onko?

Lyhentävätkö toiset lajit huipulle vaadittavien tuntien määrää?

Riippuen siitä keneltä kysyy, saa erilaisen vastauksen otsikon hankalaan kysymykseen. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että edustusten spesifisyys jyllää, eikä lapsuuden ja nuoruuden kakkoslaji nopeuta polkuasi aikuiseksi huipuksi. Toiset ovat taas avoimempia ajatukselle, että näin saattaisi hyvinkin olla. Itse olen enemmän skeptikko havaintomotoristen suoritusten suhteen, mutta ostan helpommin uran pituuteen, sekä kehon ja mielenterveyteen liittyvät, varhaisen monipuolisuuden argumentit. Seuraavissa kirjoituksissa käsiteltävät siirtovaikutuksen eri muodot (motorinen, havainnoinnin, käsitteellinen, fysiologinen, sekä pätevyyden) ovat dokumentoituja asioita, joten hyötyä toisista lajeista toki on.

Sami Kalaja on keskusteluissa ja luennoissa kuvannut siirtovaikutuksen hyötyjä ajatuksella ”tunnit ovat tulleet täyteen- mutta toisissa lajeissa.” Olen samaa mieltä siitä, että monipuoliselta taustalta ponnistava, tiheämmän hermoverkon oppimiskykyinen nuori on varmaankin urheilullisuudessa edellä sellaisia, jotka vähemmän liikkuvat. Aihetta on valitettavasti erittäin vaikea tutkia ja osoittaa todennäköisiä syy-seuraussuhteita. Nopeaa oikotietä toistenkaan lajien harrastamisella tuntien suhteen kuitenkaan tuskin on. Ericsson itse spekuloi määrätietoisen harjoittelun roolia alta löytyvällä tavalla. Yksi kehittymistä nopeuttava (=tunteja vähentävä) tekijä voisi olla pätevyyden siirtovaikutuksen kautta. Urheilija saattaa harjoitella määrätietoisesti jotakin aivan toista lajia, joka sinällään ei siirry mitenkään uuteen lajiin, mutta pätevyys ja ymmärrys harjoitteluprosessista tuovat edun:

”An … intriguing possibility is that coach-led practice in any sport is rare, and that the experience of learning to engage in purposeful and deliberate practice with full concentration to improve some aspect of performance and observing remarkable results might encourage the athletes to adopt similar methods for improving their performance in the main sport.”

Ericsson, K. Anders. “Towards a science of the acquisition of expert performance in sports: Clarifying the differences between deliberate practice and other types of practice.“ Journal of sports sciences38.2 (2020): 159-176

Kyseinen pätevyyden siirtovaikutus ja eri osa-alueiden vaikutus menestykseen ovat tärkeitä aiheita myös valmentajille itselleen. Ominaisuutesi hyvänä pelin opettajana ja taktikkona eivät kenties koskaan pääse oikeuksiinsa huippujoukkueessa, jos et kykene myös lujuuteen, ehdottomuuteen ja koviin päätöksiin.

Ensi kertaan, ja erikoistumiseen,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , , , , , , , ,

Määrätietoinen Harjoittelu, osa 8. Eksperttien Edustukset

25 Jul

Olemme vuoden aikana hankkineet 200 kappaletta Ericsson & Poolin Peak –kirjaa jaettavaksi suomalaisen huippu-urheilun kenttään. Ei luonnollisesti ole vain yhtä tarpeellista valmennuskirjaa, vaan kirjastollinen, mutta johonkin huomio on verkostotyössä kohdennettava. Suhtautuminen harjoitteluun muokkaa itse treenin lisäksi myös käsitystämme ihmisen kyvyistä ja potentiaaleista. Kyseinen, yksittäinen teos ainakin omassa mielessäni kuvaa näiden aiheiden todellisuutta osuvimmin.

Kun puhutaan huippusuorittajista, tapa käyttää kieltä eroaa merkittävästi riippuen siitä, kuka on äänessä. Tutkimusalana ”Expertise” tai ”Expert Performance” viittaa ekspertteihin- siis asiantuntijoihin. Mikä tekee ihmisestä alansa ekspertin? Jokainen kirjaa kirjoittava miettii tarkkaan, mikä olisi tarinan paras punainen lanka. Ericsson ja Pool valitsivat keskeiseksi teemaksi ”sisäiset edustukset”, tai englanniksi ”mental representations.” Ekspertit erottaa harrastajista kyky rakentaa ja käyttää spesifeihin suorituksiin tarvittavia edustuksia (eli skeemoja, tai toimintamalleja) nopeasti ja oikea-aikaisesti.

Käsitteistä käytäntöön

Eri viitekehykset lähestyvät aihetta eri tavalla, ja avainkäsitteet on osattava määritellä tarkasti. Psykologia on valitettavasti muiden ”pehmeämpien” tieteiden tavoin täynnä käsitteitä, joita psykologit ovat eri aikoina ”löytäneet” ja sitten kukin tavallaan nimenneet. Varmasti pääosin hyvää tarkoittaen, mutta usein myös tietoisina omien uriensa turvaamisesta. Onko Angela Duckworthin suht. hiljattain ”löytämä” Grit (periksiantamattomuus) Big Five- mallin Conscientiousness (tunnollisuus), vai varhaisempi impulse control vai peräti ego strenght? Melko suurta päällekkäisyyttä kaikilla näillä joka tapauksessa on. Itse pidän hyödyllisimpänä ajatella todellisuudesta yhtenä asiana, ja eri malleista vaillinaisina yrityksinä sen kuvaamisessa. Teemaamme liittyen edustus/skeema/toimintamalli- termit taipuvat Peak – teoksessa näin:

”A mental representation is a mental structure that corresponds to an object, an idea, a collection of information, or anything else, concrete or abstract, that the brain is thinking about. A simple example is a visual image. Mention the Mona Lisa, for instance, and many people will immediately ”see” an image of the painting in their minds; that image is the mental representation of the Mona Lisa. Some people’s representations are more detailed and accurate than others … Much of deliberate practice involves developing ever more efficient mental representations that you can use in whatever activity you are practicing.”  –Peak (Ericsson, 2016, s.58-59, alleviivaus omani)

Määrätietoinen harjoittelu siis tähtää aina vain tehokkaampien ja yksityiskohtaisempien sisäisten suoritusmallien luomiseen. Suuntauksensa mukaan tutkija sitten katsoo tätä prosessia oman linssinsä läpi, joko edustusten luomisen, hermoston myelinisaation, ympäristön kanssa tapahtuvan vuorovaikutuksen tai muun kautta. Joillekin edustusten hyväksyminen laajempana ”kattoterminä” monenlaisille eri asioille on haaste, mutta pelkistyksenä mielestäni käyttökelpoinen. Kirjoittajat jatkavat vielä:

”Because the details of the mental representations can differ dramatically from field to field, it’s hard to offer an overarching definition that is not too vague, but in essence the representations are pre-existing patterns of information – facts, images, rules, relationships, and so on – that are held in long-term memory and that can be used to respond quickly and effectively in certain types of situations. The thing all mental representations have in common is that they make it possible to process large amounts of information quickly, despite the limitations of short-term memory.”  –Peak (Ericsson, 2016, s.60-61, alleviivaus omani)

Kun kierrän puhumassa asiasta, toimii vieras kieli hyvänä kansantajuisena vertauksena. Kaksi ihmistä voi korvissaan kuulla tismalleen samat venäjän kielen äänteet, mutta vain toiselle heistä näistä äänteistä muodostuu merkitys. Turisti kuulee puuroa, natiivipuhuja suuren määrän merkitystä ja nyansseja. Eksperttien tutkimuksen jo osittain kuluneissakin vertauksissa puhutaan shakin pelaajista, joista parhaat saavat nopeasta laudan väläyksestä oleellisen informaation, noviisien ymmärryksen -ja muistikuvan- jäädessä paljon vaillinaisemmaksi. Fyysisemmän urheilun puolella on entisenä urheilijana helppo ymmärtää, kuinka jossakin tietyssä pelitilanteessa vain äkisti tiedät, kuinka toimia. Olet ollut siellä aikaisemminkin, ja siten edustus tilanteesta ja toimintamallista on olemassa.

Ollessaan suoritustilanteessa eksperttiurheilija ei varsinaisesti ”ajattele” mitä missäkin on, vaikka tätä sanaa usein näkeekin käytettävän. On pikemminkin niin, että urheilija näkee tai havaitsee, ja sen perusteella jo tietää ja toimii. Alalla puhutaan tyypillisesti lyhytaikaismuistin rajoitteista ja siitä, kuinka emme kovin hyvin muista juuri kohtaamaamme informaatiota. Ekspertit oppivat kiertämään näitä rajoitteita tiivistämällä paljon informaatiota yhteen ryppääseen (eng. chunking) jolloin kyseinen tilanne on vain yksi asia, eikä lukematon määrä toisistaan riippumattomia yksityiskohtia.

Lentopallokentällä vanha kunnon Carl McGown puhui aina, miten tärkeää visuaalisuus lajissa oli. ”I just wonder what you are looking at!” kuului heti, kun olit missannut helpon tilanteen. Tästä huolimatta hän myös muistutti kokeneempia olemaan tuskastumatta nuorempiin: ”It’s not just what you look at, it’s what you see.” Emme tuolloin tienneet olleemme varsin konkreettisesti edustusten maailmassa, mutta juuri tästä oli kysymys. Osa katsoi kyllä, muttei vielä kyennyt näkemään samaa.

Ovatko edustukset yleisiä vai spesifejä?

Kun harjoittelet, lihaksisto ja hermosto kehittyvät kyseisen harjoittelun suuntaisesti. Todellisuudessahan taidon pääasiallinen tyyssija on ihmisen keskushermosto, vaikka ”lihasmuisti”- termiä välillä käytetäänkin. Monipuolisen harjoittelun hyödyllisistä vaikutuksista varsinkin alemmilla tasoilla on Suomessa puhuttu paljon, mutta ruokaketjujen huipulla painotus vaikuttaisi olevan päinvastainen:

”A key fact about such mental representations is that they are very domain specific, that is, they apply only to the skill for which they were developed. … This explains a crucial fact about expert performance in general: there is no such thing as developing a general skill. You don’t train your memory; you train your memory for strings of digits or for collections of words or for people’s faces. You don’t train to become an athlete; you train to become a gymnast or a sprinter or a marathoner or a basketball player. … Of course, some people do become overall memory experts or athletes in a number of sports, but they do so by training in a number of different areas.” –Peak (Ericsson, 2016, s.61, alleviivaus omani)

Kirjoitan myöhemmässä yhteydessä lisää harjoittelun spesifisyydestä ja siirtovaikutuksen eri muodoista. Kuitenkin jo tässä yhteydessä kannattaa korostaa huipputason taitojen spesifiä luonnetta. Osa siirtovaikutus- puheesta lajista toiseen on valitettavasti yhä spekulointia asioilla, joista ei ole näyttöä. Mitä harjoittelusta kuitenkin aika varmasti tiedetään, on tämä, minkä Ericsson ylhäällä myös toteaa. Ei ole olemassa ”yleistä” harjoittelua, vaan ainoastaan tiettyyn tehtävään liittyvää, tietyssä ympäristössä tapahtuvaa edustusten luomista ja hiomista. Sinällään keholle ja mielelle hyödyllinen, riittävän monipuolinen osaaminen on seurausta suuresta erilaisten spesifien taitojen määrästä. Edustukset ovat shakissakin niin spesifejä, että laudan ollessa keinotekoisesti sekaisin suurmestari putoaa lähes noviisin tasolle heti, jos väläytetty pelitilanne ei olekaan autenttinen. Hän ei tunnista mitä tahansa laudalla olevia tilanteita, vaan ainoastaan todellisia ja jo vastaan tulleita pelitilanteita.

Carl motoriikan proffana puhui paljon termistä ”motor program” (motorinen ohjelma), joka vaikuttaisi olevan pitkälti päällekkäinen näiden edustusten ja skeemojen kanssa. Hän kuitenkin ymmärsi tällaisen motorisen ohjelman laajempana, kuin vain yhtenä tiettynä, muistiin tallentuneena liiketaitosarjana. Hermostossa sijaitseva motorinen ohjelma sisälsi havaintomotorisen suorituksen lisäksi paljon muutakin: sen, miltä kengät tuossa hetkessä jalassa tuntuivat, tuomarin pillin vihellyksen, nurmen tuoksun ja hiljalleen kasvoille putoilevan sateen. Jalkapalloilijan kulmapotkuun liittyvät edustukset olivat siis kokonaisvaltaisesti juuri ne suoritukset, juuri siinä ympäristössä. Tämänkaltaisen käsityksen kannalla on myös non-lineaarinen pedagogiikka, jossa urheilija, tehtävä, ja ympäristö ovat erottamattomasti yhtä.

Osa tutkijoista on vakaasti myös sitä mieltä, että tietyt metaominaisuudet kuten älykkyys ovat merkittävässä roolissa alaspesifien edustusten luomisessa. Osa taas ei anna näille ”yleisille kyvyille” juurikaan arvoa. Todellisuus voi taas olla kompleksisempi, kuin vielä ymmärrämme. Itse en kuitenkaan usko yksilön yleisen tai joustavan älykkyyden (gf) kaikkivoipaisuuteen näitä edustuksia, tai kristallisoitunutta älykkyyttä (gc) luodessa, vaikka varmasti sillä jotain merkitystä on. Tämäkin kulma odottaa vielä syksyä ja tarkempaa pureskelua.

Sitä ennen kuitenkin iloa kesän viimeisiin viikkoihin,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , , , , , , , , ,

Määrätietoinen Harjoittelu, osa 6. Varioitu Toistaminen

30 Apr

Olen muuttanut viimeisen kriteerin nimeksi ”varioitu toistaminen” pelkän toistamisen sijaan, sillä se kuvaa paremmin pysyvään oppimiseen johtavaa harjoittelua. Toistaminen assosioituu voimakkaasti tuntimääriin ja vaikka nämä kirjoitukset käsittelevät etenkin laatua, tarkoitus ei ole vähätellä tunteja. Päinvastoin: ”toistomäärä” itsessään on myös yksi laatutekijä, ja erittäin merkittävä sellainen. Oppimisen näkökulmasta se kuitenkin tulee ymmärtää muuna, kuin monotonisena tekemisenä.

  1. Spesifi tehtävä / tavoite
  2. Palaute (sisäinen tai ulkoinen)
  3. Riittävä haaste tai vaatimustaso
  4. Täysi keskittyminen tehtävään
  5. Varioitu toistaminen

– Peak (Ericsson, 2016, koottu s. 99-100. Alleviivaus omani.)

Toistoja toistojen vuoksi

”Practice does not make you perfect- mostly it just makes you permanent.” – Carl McGown

”Harjoitus tekee mestarin”- fraasin päivitetty versio voisi kuulua esimerkiksi ”toistava harjoittelu puuduttaa; laadukas harjoittelu kehittää.” Kuulun ikäpolveen, joka aloitti harjoittelun 1990-luvun alussa ja kulttuurin mukaisesti harjoitustoistojen (Aki Hintsan ”hien”) määrä oli tärkein mittari. Ja jos et tekemällä kehittynyt, et ollut riittävän lahjakas. Harjoittelun pelkistys toistamiseen pitää kuitenkin sisällään puutteita, jotka liittyvät oppimiseen, opitun muistamiseen ja siirtovaikutukseen harjoituksesta peliin.

Ensimmäinen ongelma on toistojen painottamista helposti seuraava suljettu blokkiharjoittelu, joka rikkoo spesifisyyden periaatetta. Monet tällaiset, treeneissä toistuvat tilanteet eivät enää täytä pelitilanteiden vaatimuksia. Harjoitteet helposti suunnitellaan toistomääriä, eikä peliympäristön vaatimuksia ajatellen.

Toinen ongelma liittyy palautteeseen. Toistamisen ideanhan pitäisi olla, että yhdestä suorituksesta toiseen sinulla on mahdollisuus muuttaa jotakin. Monissa blokkiharjoittelun muodoissa pelistä pelkistetään osia siten, että toistot voidaan maksimoida, mutta palautetta ei huomioida. Toiminnan analysointiin ei koeta olevan aikaa, koska se olisi toistomäärästä pois. Tulee liian kiire.

Kolmas ongelma liittyy toistojen rakenteeseen harjoituksen sisällä. On vaikeaa keskittyä yhteen ja samaan asiaan pitkiä aikoja. Vaikka tätä huipuilta toki vaaditaankin, on oleellista myös varioida toistoja riittävästi. Tästä lisää kotvasen kuluttua.

Spesifisyys & siirtovaikutus

Olen tässä tuonut esiin termejä, jotka meidän on jatkoa ajatellen tarpeen määritellä. Carl McGown professorina puhui jatkuvasti alansa ydinasioista. Hänelle kaksi motorisen oppimisen keskeisintä periaatetta olivat:

Specificity of Learning– ”The best learning experiences are those that most closely approximate the movement components and environmental condition of the target skill and target context.” s. 220

Transfer of Learning– ”The gain or the loss of a person’s proficiency on one task as a result of previous practice or experience on another task.” s. 179

-Motor Learning and Performance (Schmidt & Wrisberg, 2000)

Spesifisyydessä kyse on pohjimmiltaan siitä, että paras harjoitusvaste saavutetaan, kun harjoitustilanne ja kilpailutilanne muistuttavat toisiaan kaikilta olennaisilta osin. Siirtovaikutus tilanteiden välillä voi olla positiivista tai negatiivista, ja sitä on usein vaikeaa todentaa. Hyvä nyrkkisääntö kuitenkin on, että spesifisyys rikkoutuu tehtävästä riippuen nopeasti. Liikkeiden ”samankaltaisuudesta” ei välttämättä ole ylemmillä taidon tasoilla enää hyötyä, eikä etenkään, jos toistoja varten pelkistetystä ympäristöstä on hävinnyt joku oleellinen osa (huomion kohde/ havainto, vastustaja, liikkeen ajoitus, rasituksen kesto, jne.) Toistot joukkuepelejäkin ajatellen tulisi siis suunnitella pitäen mielessä kaikki pelin todelliset elementit.

Variaatio liikkeessä

Kokemukseni mukaan variointi tai vaihtelu ymmärretään helposti joko liian suppealla, tai aivan liian leveällä tavalla. Lähestytään sitä alkuun näin, itse liikkeen näkökulmasta:

”Being able to perform stable movement patterns is important in elite sport. The key issue is what is repeated. The ASM proposes, that it is the search for and discovery of functional performance solutions in sport, that is the subject of repetition, not a specific movement pattern. … The ASM conceptualizes practice as a process of ’repetition without repetition.’ ” -The Athletic Skills Model (Davids et al. 2017, s. 32)

Pohjalla ajattelussa on venäläisen Nikolai Bernsteinin (1967) laajasti siteerattu ’toistamista ilman toistoa’ – huomio. Vaikka löisit samalla vasaralla samaan naulaan tuhat kertaa, on jokainen liike silti uniikki. Kieli, jota ekologisen dynamiikan koulukunta motorisessa oppimisessa käyttää, ei aina ole yksinkertaista ja käytäntöä edesauttavaa. Yhtä aikaa meiltä vaaditaan stabiileja ja silminnähden samankaltaisia suorituksia ilman, että pyrimme niihin. Yhtä aikaa suljetussa toistossa sanotaan olevan loputtomiin variaatiota; ja sitten perään lisätään, että sitä pitäisi vielä saada lisää niin, ettei harjoittelu olisi liian monotonista.

Yksi tapa tiivistää viesti valmentajille voisi olla tämä: Meidän ei tarvitse etsiä suljetussa harjoitteessa ”täydellistä” suoritustekniikkaa, vaikka biomekaanisesti tehokas motorinen taito suoritusten tarkkuuta parantaakin. Tärkeintä on löytää ja toistaa kuhunkin tilanteeseen toimivia ratkaisuja avoimissa ympäristöissä. Näitä tilanteita (ja spesifejä osatehtäviä niiden sisällä) pitäisi tietyllä frekvenssillä pystyä toistamaan sekä laatu, että määrä mielessä pitäen. Ympäristön pelkistämiselle on paikkansa, jos teemme jotakin ensimmäisiä kertoja, tai jos teemme isoja teknisiä muutoksia. Kuitenkin heti, kun ymmärrämme ajatuksen taidon taustalla ja nippanappa osaamme sen, on taito siirrettävä avoimeen ympäristöön.

Variaatio harjoituksen toistoissa

Seuraavat termit kuvaavat toistoja jaettuna kolmeen jatkumoon, joille tiede on antanut (kankeasti suomentamani) nimet  blokki vs. sattumanvarainen, tiheä vs. hajautettu, pysyvä vs. vaihteleva harjoittelu. Oppiminen on pysyvämpää ja harjoittelu virikkeisempää, kun tummennettu vaihtoehto näistä kahdesta toteutuu. Olen antanut jokaisesta esimerkit lentopallon kautta. (Lähde tässäkin jo edellä mainittu: Motor Learning and Performance, Schmidt & Wrisberg, 2000. Alleviivaukset omiani.)

Blocked practice – ”A practice sequence in which individuals repeatedly rehearse the same task” s. 233

Random practice- ”A practice sequence in which individuals perform a number of different tasks in no particular order, thus avoiding or minimizing consecutive repetitions of any single task.” s. 233

-Jos hyökkääminen on harjoiteltava taito, sitä itseään ei kannata toistaa uudelleen ja uudelleen. Oppimisen kannalta pelaajan on parempi sattumanvaraisesti hyökätä pallo, torjua, varmistaa ja hyökätä uudelleen. (Nämä toistuvat peleissä ja pienpeleissä myös yleensä ilman varta vasten rakennettuja drillejä.)

Massed practice – ”The amount of rest between practice attempts … is relatively shorter than the amount of time spent practicing” s. 206

Distributed practice- ” The amount of rest between practice attempts …  is relatively longer than the amount of time spent practicing” s. 206

-Jos vastaanotto on harjoiteltava taito, sitä kannattaa tehdä pitkin harjoitusta, eikä vain esimerkiksi alussa tai lopussa. Hajautettuna harjoittelet vastaanottoa 3x4min harjoituksen alussa, keskivaiheessa ja lopussa.

Constant practice-  ”A practice sequence in which individuals rehearse only one variation of a given class of tasks during a session.” s. 243

Variable practice- ”A practice sequence in which individuals rehearse a number of variations of a given class of tasks during a session.” s. 244

-Jos syöttäminen on harjoiteltava taito, on parempi syöttää eri paikoista yhden paikan sijaan. Lisäksi on parempi syöttää peräkkäisiä toistoja eri kohteisiin verkon toiselle puolen sen sijaan, että syöttäisi vain yhteen kohteeseen. Tehtävä on sama (syöttö) mutta sen variaatiot lyhyitä, pitkiä, molempiin kulmiin, jne.

Kaikissa näissä itse toistettavat asiat tapahtuvat pelinomaisissa tilanteissa. Lentopallossa pallo menee verkon yli, vastustajat vaikuttavat ympäristöön, ja pelin oleelliset osat ovat paikoillaan, vaikka ympäristön vapausasteita jotenkin rajoitettaisiinkin, esim. kentän kokoa tai pelaajien määrää muuttamalla.

Pelin opettamisesta teorisoidaan paljon, ja hyvää tarkoittavat ihmiset rakentavat joskus yliampuvia harjoitussysteemejä. Samaan aikaan toisaalla (Brasilia ja Serbia tulevat heti mieleen) tuotetaan huippupelaajia sillä, että moni pelaa ja kilpailee. Totuus lienee, että pienillä muutoksilla ja vaatimustason ylläpitämisellä peli pitää toistojen laadusta huolen. Harjoituksen rakennetta isompi huoli itselläni on kuitenkin kykymme intensiiviseen kilpailuun ja siihen valmentamiseen, päivästä toiseen. Spesifisyyttä noudattaen myös tunnetason tulisi nimittäin vastata mahdollisimman tarkasti kilpailun tulta.

Let the game do the teaching,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , , , , , , ,