Tag Archives: Lahjakkuus

Määrätietoinen Harjoittelu, osa 15. Yleinen Älykkyys

28 Feb

Urheilupiireissä viriää tasaisin väliajoin keskustelu yleisistä ominaisuuksia. Ajatellaan, että joku on parempi pelaaja, koska hänellä luontaisesti esim. parempi reaktionopeus tai havainnointikyky. Näiden molempien voidaan katsoa kuuluvan älykkyyden alle. Tällaista yleistä älykkyyttä pidetään psykologiassa kuitenkin melko muuttumattomana kykynä, joka siten vaikuttaisi olevan ristiriidassa määrätietoisen harjoittelun sanoman kanssa. Onko asia todella näin? Entä ovatko yleisesti älykkäät todella muita parempia urheilijoita?

Mitä tarkoitamme älykkyydellä?

Älykkyys on pyörinyt pitkään popkulttuurin pesukoneessa ja termien sekamelska siten todellinen riesa. On Charles Spearmanin yleistä älykkyyttä, Raymond Cattelin joustavaa ja kristallisoitunutta älykkyyttä, Daniel Golemanin tunneälyä, Robert Sternbergin ”kolmijakoinen” älykkyys (analyyttinen, käytännöllinen ja luova) sekä tietysti Howard Gardnerin moniälykkyysteoria, johon kuuluu peräti seitsemän (tai kahdeksan, tai yhdeksän…) erilaista älykkyyden alalajia. K. Anders Ericsson on määrätietoisessa harjoittelussa taas puhunut meille tutun ”alaspesifin älykkyyden” puolesta.

Erilaisten abstraktioiden hankaluus piilee siinä, että jokainen voi määritellä asian haluamallaan tavalla. Termit kuitenkin menettävät merkityksensä, jos kaikkea aletaan kutsua samalla nimellä: siksi on järkevää luokitella vain osa ihmisen ominaisuuksista älykkyydeksi, osa opituiksi taidoiksi, osa persoonallisuuden piirteiksi, ja niin edelleen. Psykometristen instrumenttien avulla voidaan lisäksi tutkia, onko jollakin käsitteellä mitään tekoa todellisuuden kanssa (ts. onko se todella mitattavissa ja ennustaako se reaalimaailmassa jotakin.) Vaikka monia älykkyyden muotoja on ehdotettu, mielipiteet eivät kuuluisasti ole faktoja. On kuitenkin yksi vahva poikkeus: yleisestä älykkyydestä on enemmän näyttöä kuin yhdestäkään toisesta psykologian ilmiöstä. Se on siis niin vankalla pohjalla, kuin mikään konstruktio voi olla.

Tämä ei kuitenkaan ole kaikkien mieleen, eikä älykkyyden tunnelatausta vähennä sen ajoittainen rinnastaminen ihmisen arvoon. Näin ei tietenkään saisi olla. Suomessa ja muissa länsimaissa esim. Gardnerin moniälykkyysteoria (MI) on levinnyt laajalle osin siksi, että se on niin helppo hyväksyä yhteiskunnallisesti. Jos ei nimittäin ole vain yhtä älykkyyden muotoa vaan useita, harvempi jää ilman. Olet vain eri tavalla älykäs tai lahjakas kuin toiset. Jo tässä kohtaa on paras todeta, että empiiristä näyttöä MI- teorian puolesta ei ole. Moniälykkyys- ajattelussa on kuitenkin paljon hyötyjä, sillä se määrätietoisen harjoittelun tavoin olettaa jokaisen olevan valmennuksen arvoinen. (Palaamme tähän.)

“To date, there have been no published studies that offer evidence of the validity of the multiple intelligences. In 1994 Sternberg reported finding no empirical studies. In 2000 Allix reported finding no empirical validating studies, and at that time Gardner and Connell conceded that there was “little hard evidence for MI theory” (2000, p. 292). In 2004 Sternberg and Grigerenko stated that there were no validating studies for multiple intelligences.”

Waterhouse, L. (2006). Multiple intelligences, the Mozart effect, and emotional intelligence: A critical review. Educational Psychologist, 41(4), 207-225.

Yleinen älykkyys, g-faktori ja älykkyystestit

Lähes jokainen on joskus kuullut myös älykkyysosamäärästä ja älykkyystesteistä. Polku nykyhetkeen on ollut pitkä: jo vuonna 1904 Charles Spearman julkaisi ensimmäisen ”yleistä älykkyyttä” käsittelevän artikkelin. Testien katsotaan puolestaan alkaneen samalla aikakaudella Albert Binet’n toimesta. Nykyinen ymmärrys aiheesta tiivistyy näin:

The g factor (also known as general intelligence, general mental ability or general intelligence factor) is a construct developed in psychometric investigations of cognitive abilities and human intelligence. It is a variable that summarizes positive correlations among different cognitive tasks, reflecting the fact that an individual’s performance on one type of cognitive task tends to be comparable to that person’s performance on other kinds of cognitive tasks. … composite scores (“IQ scores”) based on many tests are frequently regarded as estimates of individuals’ standing on the g factor.

https://en.wikipedia.org/wiki/G_factor_(psychometrics)

Kun erilaisia kognition osa-alueita (tai älykkyyden alalajeja) testataan, voidaan siis löytää positiivinen yhteys niiden välillä. Jos olet hyvä yhdessä kognitiivisessa testissä, olet todennäköisemmin hyvä muissakin. Kyseessä ei toki ole mikään 100% korrelaatio, mutta kun testataan suurta määrää ihmisiä monilla erilaisilla tavoilla, paljastuu jokin tuloksiin vaikuttava pohjaominaisuus. Tätä kutsutaan yleiseksi tai joustavaksi älykkyydeksi, niin sanotuksi g-faktoriksi. (Myös termit ÄÖ/ IQ, kognitiivinen kapasiteetti jne. viittaavat samaan.) Raymond B. Cattell, John L. Horn ja John  L. Carroll jalostivat ajattelua myöhemmin tahoillaan niin kutsutuksi CHC- teoriaksi, joka on nykyisin alan johtava teoria. Viimeisellä hiomiskierroksella g:n katsotaan jakautuvan kolmella tasolla linkin kuvien mukaisesti (g:n alalajeihin siis kuuluu myös mm. näitä urheilijoihin liitettyjä, havainnointiin ja reaktionopeuteen liittyviä ominaisuuksia):

https://www.researchgate.net/figure/Cattell-Horn-Carrolls-three-stratum-model-The-broad-abilities-are-Crystallised_fig1_340980053

Kuinka g:n ”määrää” sitten pitäisi tulkita? Ammattilaisen mittaamana älykkyysosamäärä (IQ) on populaatiotasolla paras tuntemamme yksittäinen mittari monen asian ennustamiseen. Erilaiset arjen tehtävät, kouluarvosanat, tulotaso, asema työelämässä, terveys ja jopa sellaiset asiat kuin avioliiton pituus korreloivat kaikki positiivisesti älykkyysosamäärän kanssa. Menemättä tähän liian syvälle, ÄO:n selitysvoima näyttäisi kattavan noin 20-30% jonkun menestyksestä elämässä. Tämä ei ehkä vaikuta isolta, mutta osuus on silti korkeampi, kuin esimerkiksi yhdenkään persoonallisuuden piirteen, vanhempien sosioekonomisen aseman tai muun vastaavan vaikutus. Koska yleinen älykkyys korreloi positiivisesti niin monen asian kanssa, on sille ehdotettu mm. seuraavaa määritelmää:

“Contrary to popular belief, intelligence doesn’t just measure ‘book smarts.’ Intelligence tests correlate with reaction time and spatial abilities and predict performance at practical jobs and tasks that have little to do with academic and scholastic learning. Whatever they measure is some kind of index of how well the nervous system is running overall. Intelligence is also positively correlated with physical symmetry.

-Personality (Daniel Nettle, 2009, s. 70-71, alleviivaus omani)

Kyseessä vaikuttaisi siis olevan jokin mittari siitä, kuinka hyvin keskushermosto kokonaisuutena toimii. Kun älykkyyttä laajasti mitataan, saadaan kuvaa myös sen jakautumisesta koko väestössä. Suurin osa kaikista ihmisistä on normaalijakauman mukaisesti ”keskivertoja” (n. 80% meistä.) Kun ammattikuntia katsotaan, nousee esiin seuraava trendi: käytännönläheisemmät ja enemmän toistoa sisältävät työtehtävät eivät vaadi samaa älyllistä kapasiteettia, kuin kompleksisemmat ja abstraktimmat ammatit. Huomion arvoista kuitenkin on, että motivaatiolla ja harjoittelulla on merkitystä: vaikkapa prikulleen keskivertoisella älykkyysosamäärällä 100 voi työllistyä kaikenlaisiin ammatteihin, aina käytännön puusepästä abstraktioiden lakimieheksi. (Urheilijan ammatti ei ole listalla, mutta siihenhän kuuluu tunnetusti paljon toistoa.)

www.iqcomparisonsite.com/occupations.aspx

www.edubloxtutor.com/iq-test-scores/

Joustava ja kristallisoitunut älykkyys

Olin vuosikausia hukassa älykkyydestä lukiessani, sillä ristiriitaisia käsitteitä oli paljon, eikä mistään saanut kunnon otetta. Onneksi tarkempi tutustuminen CHC-teoriaan lopulta yhdisti irralliset langanpäät. Cattell ja Horn näkivät nimittäin, että yhden yksittäisen älykkyystekijän sijaan oli perusteltua jakaa g kahteen isompaan alaosaan (Carroll tosiaan täydensi mallia vielä myöhemmin.) Nämä osat erosivat toisistaan merkittävästi: joustava älykkyys (Gf) oli kuin syntymälahjana saatu ja nopeudesta vastaava tietokoneen prosessori, pitkälti perinnöllinen ja immuuni harjoittelulle (huonot uutiset.)Sen aisaparina karttuva tai kristallisoitunut älykkyys (Gc) oli puolestaan vastuussa faktoista, viisaudesta, taidoista ja kaikesta harjoittelemalla oppimastamme (hyvät uutiset.)

“Cognitive Research has revealed that each of us has two types of intelligence: fluid intelligence (abbreviated as Gf) and crystallized intelligence (abbreviated as Gc.) Fluid intelligence is our capacity to reason and solve novel problems, independent of knowledge from the past. It’s the ability to identify abstract patterns, use logic, and apply inductive and deductive reasoning. Gf peaks early in life. Crystallized intelligence, on the other hand, is the ability to use skills, knowledge and experience. … Unlike Gf, measures of Gc show rising levels of performance well into middle age and beyond.”

-Latebloomers (Karlgaard, 2019, s. 94, alleviivaus omani)

Tavallaan Gf siis täyttää aivot Gc:llä eli faktoilla, ja mitä parempi Gf, sen helpommin Gc karttuu. Koska populaatiotason tutkimus ei tiedä mitään yksittäisten ihmisten harjoittelun tai koulutuksen laadusta, nousee joustava älykkyys esiin merkittävimpänä yksittäisenä tekijänä. Yksilön kohdalla tilanne voi kuitenkin olla toinen. Kunhan hermostosi toimii vähintään ”keskiverrosti” (kuten se enemmistöllä tekeekin) ei joustava älykkyys enää määrittele sitä, kuinka hyvä sinusta tulee. Lopulta harjoittelun laatu, eli se kuinka kerrytät kristallisoitunutta älykkyyttä, ratkaisee yksittäisen työn osaamisen lähes jokaisella alalla. Joitakin poikkeuksia on, kuten aina, mutta kaiken kaikkiaan viesti on varsin rohkaiseva. Seuraavassa kirjoituksessa jatkamme samasta aiheesta syvemmälle, enemmän urheiluun painottuen.

Kevätaurinkoa,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , , , , , , , , ,

Määrätietoinen Harjoittelu, osa 14. Talentin Paradoksi

30 Jan

Eräs asia vaivaa minua ikään kuin vuodesta toiseen. Tapamme puhua ”lahjakkuudesta” ja ”lahjakkuuksista” ei aina ole rakentava. Talentin paradoksi on lyhyesti tämä: vaikka ihmiset eroaisivatkin potentiaalissa, sen korostaminen varhain ja pitkin matkaa voi käänteisesti vaikuttaa tavoitteiden saavuttamiseen. Ihmiset tietenkin tarvitsevat kannustusta, mutta sen laadulla on suuri merkitys. Problematiikkaan kuuluu muutakin, aina määritelmistä lähtien.

Mihin valmentaja kiinnittää huomiota?

Ulkomaan lentispesteistäni kolme oli todellisia huippu-urheiluympäristöjä. USA, Hollanti ja Slovenia olivat kaikki 2010-luvun arvokisamitalisteja, ja arjen ajatusmaailma heijasti tätä. En näissä paikoissa kuitenkaan muista koutsien puhuneen lahjakkuudesta, emmekä juuri käyttäneet aikaa sen miettimiseen, kuka on hyvä parin vuoden päästä.  Sen sijaan puhuimme paljon työn teosta, harjoittelun laadusta ja tavoitteista. Ericsson korosti jo varhain, että on hyvin vaikeaa tietää, keistä kasvaa eksperttejä. Samaa painottavat muutkin:

” Talent should be continually stimulated and developed and there should be less of a focus on talent identification, which is almost impossible, given the non-linear nature of expertise acquisition in sport … Even when athletes have a good genetic platform for a specific sport and are provided with excellent facilities and equipment, they will still have to train.”

–The Athletic Skills Model (Davids, et al, 2018, s 48, alleviivaus omani.)

Rokotus liiallista lahjakkuuden palvontaa vastaan on edellä mainitun lisäksi peräisin myös pelaajauralta. Muistan hyvin, miten jo college-aikoina Carl McGown valisti pelaajiaan asiasta. Hän tunsi kirjallisuuden ja suhtautui lahjakkuuteen mustavalkoisesti, miltei kieltäen koko termin. Seurauksena USA Volleyballin ajatus tiestä huipulle on yhä pitkälti tällainen:

“If Initial ability and final ability are not highly correlated where do tomorrow’s champions come from? If tomorrow’s champions are not born, they must be made. How then are they made? They are made with hours: a lot of them, and the quality of them. They are made from players (a large pool of them, because we don’t know who will develop) … Therefore, we need to have programs in place in our clubs and our schools that allow us to train as many athletes as possible, for as many hours as possible, for as many years as possible, with the best practices possible.” (alleviivaus omani.)

https://www.blog.goldmedalsquared.com/post/initial-ability-vs-final-ability

https://www.youtube.com/watch?v=mcZ7VNiTA0w  (4min)

Lahjakkuuden ongelmia

Englannin kielessä urheilijoista käytetään sanoja talented ja gifted melko vapaasti. Näistä ensimmäisellä tarkoitetaan kuitenkin useammin kehittynyttä kykyä, ja jälkimmäisellä enemmän sitä, että jotakin on saatu ”lahjana.” Suomen kielessä vastaava toimii mielestäni huonosti. Joskus näkee virkkeitä, joissa puhutaan ”lahjakkuudesta” ja kun sitä sitten kehitetään, päästään ”erityislahjakkuuteen.” En kuitenkaan ole ylikorostamisen kannalla, sillä jo sana lahjakas tavallaan erottaa yksilön toisista.Osa tarpeesta tehdä useammista lahjakkaita on kenties seurausta halustamme nähdä jokainen arvokkaana. Arvokkaita olemme ihmisinä tietysti kaikki, mutta se on kokonaan toinen keskustelu. Mikä sitten lahjana saaduissa kyvyissä tai niiden korostamisessa on vikana? Näen tässä kolmekin avaamisen arvoista ongelmaa.

Ensimmäinen ongelma liittyy tunnistamiseen. Kuten todettua, kenenkään tulevaa tasoa on mahdotonta nähdä varhain. Sitten kun se myöhemmin ”tunnistetaan”, on kyseinen yksilö jo harjoitellut tuhansia tunteja. Monissa lajeissa ennustettavuus kasvaa vasta n. 14-15 vuoden iässä, eikä sittenkään päästä kovin hulppeille osumatarkkuuksille. Joissakin joukkuepeleissä parhaat nuoret voivat nousta aikuisten huipulle jo n. 20-vuotiaana, jos harjoittelupolku on hyvin ammattimainen (kuten esim. jääkiekossa.) Joillakin tämä kuitenkin tapahtuu paljon myöhemmin, ja joku lyö itsensä läpi maajoukkueeseen 30-vuotiaana. Matka on hyvin, hyvin monisyinen.

Uuden tähden sytyttyä ajatellaan joskus, että siellä se lahjakkuus oli piilossa juuri tässä yksilössä, vaikka näkyykin meille vasta nyt. Tämäkin on valitettavasti harhaa. Et nimittäin voi pienen osajoukon nähtyäsi vetää johtopäätöksiä joukosta, jonka todellinen koko ei ole tiedossasi. Jos sinulla ei satu olemaan tenniskenttää naapurissa ja hyvää koutsia tien toisella puolella, et altistu samoille ärsykkeille, kuin joku toinen onnekas. Jonkun elämässä tällainen positiivinen palautekierre kuitenkin käynnistyy. On siis todennäköistä, että elämän dominoiden pudotessa toisin moni muukin voisi tulla huipuksi. Tämä piilossa oleva potentiaali ei vain koskaan pääse realisoitumaan.

Toinen ongelma liittyy asennemaailmaan. Tiedämme, että lahjakkuuden korostaminen voi käänteisesti vaikuttaa ihmisten motivaatioon ja työmoraaliin. Stanfordin Carol Dweckin koulumaailmassa edennyt ”fixed vs. growth mindset”- työ ei ole löytänyt tietään urheiluun kuin joiltakin osin, jääden enemmän huoneentauluksi, kuin itse käytäntöön. Kasvun asenne– posteri kopin seinällä ei kehitä ketään, mutta jos asiaa todella valmennetaan ja siitä puhutaan, on vaikutus todellinen. Laiskuus ja selittely vähenevät. Tämä ei edelleenkään anna sinulle pidempää syliväliä, mutta varmistaa sen, että urheilijamme todella uskovat kasvuun. He pääsevät irti tekosyistä, mikä on tärkeää, sillä hyvän aihionkin tosiaan täytyy treenata.

“So telling children they are smart, in the end, made them feel dumber and act dumber, but claim they were smarter. I don’t think this is what we are aiming for when we put positive labels – “gifted”, “talented,” “brilliant” – on people. We don’t mean to rob them of their zest for challenge and recipes for success. But that’s the danger.”

–Mindset (Dweck, 2008, s. 74)

Valmentajien uskomuksilla ja kielenkäytöllä voidaan vaikuttaa urheilijoihin, ja mitä useampi tiedostaa lahjakkuuspuheen vaarat, sen parempi. Jotain kieltä potentiaalista on keskinäisessä pohdinnassa toki aika ajoin käytettävä. Pointti kuitenkin on, ettei tämä puhe saa päätyä urheilijoille, eikä se saisi antaa kenellekään tekosyytä valmentaa vähemmällä intohimolla.

Kolmas ongelma liittyy määritelmään. Koska geenit ja ympäristö ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään, on osa potentiaalistasi väistämättä ulkopuolellasi. Vasta kun altistut uusille ympäristöille, voivat uudet geenit aktivoitua. Lista joistakin kehitykseen vaikuttavista tekijöistä havainnollistaa asiaa:

  • Joustava älykkyys
  • Stressinsietokyky
  • Kilpailullisuus
  • Tunnollisuus / Ahkeruus
  • Lihastyyppi
  • Pituus
  • Antropometria
  • Syntymäaika
  • Syntymäjärjestys
  • Ensimmäinen valmentaja
  • Kodin sijainti
  • Kaupungin sijainti
  • Perheen kulttuuri
  • Yhteisön kulttuuri
  • Yhteiskunnan kulttuuri
  • Motivoiva varhainen ydinmuisto
  • Motivoiva lapsuuden trauma
  • Muut motivaatiotekijät

Tämä on toki vain karkea esimerkki, mutta sellaisenaankin se ohjaa meitä tarkempiin määritelmiin. Mitä tarkkaan ottaen tarkoitat sillä, että joku on lahjakas? Usein ”lahjakkaaksi” nimetty urheilija vain osaa tällä hetkellä vähän enemmän kuin muut, eli on ikään kuin nykyisen, pienen luokkansa pisin. Olisi hienoa päästä kohti valmennusta, jossa perinteiset hyveet kuten ahkeruus, periksiantamattomuus ja päättäväisyys saisivat enemmän huomiota. Jos näin ei tapahdu, saattaa niukkuuden ajattelu nielaista meidät. Saatamme haikailla pienen maan harvojen tähtien perään, samalla unohtaen kiinnittää eniten huomiota harjoittelukulttuurin luomiseen.

Ympäristön ja valmennuksen puolesta

Eräs suomalaisen koulun parhaista päätöksistä oli ”altistaa” suuri joukko lapsia laadukkaalle opetukselle, laadukkaassa järjestelmässä. Tuloksista kävi myöhemmin ilmi, että tällainen lähestyminenhän toimii! Jokainen ihminen, jolla on jokseenkin terve keskushermosto, kykenee pitkän ajan kuluessa oppimaan sangen uskomattomia asioita. Löytyy paljon esimerkkejä, kun pienestä populaatiosta on sopivassa kulttuurissa kasvanut suhteeton määrä huippuja. Esimerkiksi Slovenian alppikylät Mojstrana ja Črna na Koroškem (yhteensä n. 3500 asukasta) ovat tuottaneet jo 20 olympiakävijää hyvin erilaisiin talvilajeihin. Heillä on poikkeuksellinen olosuhde ja kulttuuri, jossa pärjätäkseen täytyy ponnistella. ”Tavallisuus” on sisäisessä kilpailussa muuttunut menestykseksi.

En tietenkään väitä, etteikö geeneillä olisi mitään väliä. On pienempi määrä ihmisiä, joilla sattuu yhtä aikaa olemaan vaikkapa pitkät raajat, nopeutta, sekä jo luonteessaan stressinsietokykyä ja tunnollisuutta. Lisäksi osa lajeista on fyysisissä vaateissaan toisia armottomampia. Silti useampi asia on valmennettavissa, kuin muuttumaton, ja tämä tuppaa meiltä unohtumaan:

“The traditional approach is not designed to challenge homeostasis. It assumes, consciously or not, that learning is all about fulfilling your innate potential… with deliberate practice, however, the goal is not just to reach your potential, but to build it. This requires challenging homeostasis- getting out of your comfort zone- and forcing your brain or your body to adapt. But once you do this, learning is no longer just a way of fulfilling some genetic destiny; it becomes a way of taking control of your destiny and shaping your potential in ways that you choose.”

-Peak (Ericsson & Pool 2016, s. 48, alleviivaus omani.)

Haaveilu paremmista aihioista on siis ajanhukkaa verrattuna siihen, että saman ajan käyttäisi intohimoiseen valmentamiseen. Toisin sanoen, oikeat tyypit ovat jo treeneissäsi… Tehtävämme on nyt valmentaa heitä.

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , , ,

K. Anders Ericsson 1947-2020: Pioneeri ja Herrasmies

28 Jun

Kesäkuun lopussa kantautui länsinaapurista suru-uutisia. Pidetty tiedemies Karl Anders Ericsson poistui keskuudestamme 72-vuotiaana. En kuulunut hänen lähipiiriinsä, mutta hyvän tovin ehdimme kirjeenvaihdossa olla. Halusin osaltani hieman muistella tuota matkaa, kunnianosoituksena erittäin mukavalle ja osaavalle ihmiselle. Anders monista kollegoistaan poiketen tuntui auttavan kaikkia työstään kiinnostuneita siitäkin huolimatta, että kysyjiä riitti.

Vaikka tutkittu tieto täytyy ymmärtää laajasti ja nähdä erilaisten viitekehysten läpi, ovat jotkin ideat aina painoarvoltaan muita tärkeämpiä. Sekä eksperttien tutkimus alana, että ymmärrys huippusuorituksista ylipäätään ovat kehittyneet vahvasti Ericssonin viitoittamaa polkua pitkin. Vaikutus on ollut maailmanlaajuinen. Myös olympiakomiteassa edistämämme määrätietoisen harjoittelun kokonaisuus on eniten hänen työnsä tulos.

Ruotsista Floridaan

Ericsson kävi koulunsa Ruotsissa ja valmistui psykologian tohtoriksi Tukholman yliopistosta vuonna 1976. Postdocin ja muutaman mutkan (USA, Saksa) jälkeen hän asettui Florida State Universityn leipiin ja ansaitsi tittelin Conradi Eminent Scholar. Pähkinänkuoressa miehen ura keskittyi kognitiivisten prosessien ja muistin tutkimukseen. Lopulta kiinnostus laajeni kokonaan uudelle alalle, eli eksperttien ja huippusuorittajien pariin, ja määrätietoisen harjoittelun viitekehyksen luomiseen. (Linkki ei sisällä täyttä julkaisuhistoriaa, vaan lyhyen yhteenvedon sellaisesta kiinnostuneille.)

https://psy.fsu.edu/faculty/ericssonk/ericsson.hp.html

Sivulla ylimpänä vuosilta 2012-14 löytyy kolme valittua vastausta määrätietoisen harjoittelun kriitikoille, joita rohkeiden johtopäätösten jälkeen myös riitti. Ericssonin tutkima tieto oli kuitenkin vankalla pohjalla. Eräs hänen mentoreistaan oli Nobel-palkittu Herbert A. Simon, joten standardit tieteen tekemiselle olivat korkeat. (Myöhemmin miehet myös julkaisivat kirjallisuutta yhdessä.) Kaiken kaikkiaan Ericssonia kiinnostivat ihmisen kykyjen äärirajat. Jos muistilla tai jollakin kyvyllä on yläraja, missä se on, ja voiko tätä rajaa jotenkin nostaa tai kiertää? Saattoiko olla, ettei yksilön yleinen älykkyys ollutkaan niin tärkeä asia kaikissa tehtävissä? Ericssonin näkemys oli, että tietyissä tehtävissä terveillä ihmisillä tällaista ylärajaa ei joko ole, tai ainakaan emme ole sitä vielä lähellä.

Tällainen viesti ei ollut vahvasti perinnöllisen, yleisen älykkyyden painottamiseen tottuneille psykologeille mikään helppo pala. Sitä mukaa, kun Ericsson korosti harjoittelun merkitystä, sai hän myös harjoittelun vähättelyyn keskittyviä vastaväitteitä perimän puolustajilta. Vaikken itse ole tutkija, pidän tässä debatissa Ericssonin vastauksia varsin ansiokkaina. Kuuluisasta 10 000 tunnin säännöstä hän ei itsekään ollut kovin mielissään, vaikka moni hänet siitä parhaiten yhä muistaakin. (Lisää näistä tässä Washington Postin muistokirjoituksessa.)

https://www.washingtonpost.com/local/obituaries/anders-ericsson-cognitive-psychologist-and-expert-on-expertise-dies-at-72/2020/06/28/6f905366-b946-11ea-bdaf-a129f921026f_story.html

Tähän päivään saakka on lisäksi näkynyt vastaväitteitä, jotka itseasiassa eivät vastaa siihen, mitä Ericsson itse ajatteli. Yhdessä vuoden 2014 vastineessa hän varsin suoraan totesi, ettei väitäkään perimän oleman merkityksetön, mutta ainoastaan, ettei todistusaineisto kyseisissä taidoissa viittaa sen ratkaisevaan rooliin. Ilmeisesti hieman tylsistyneenä näkökantansa vääristelyyn tästäkin tieteellisestä julkaisusta löytyy (tyylistä poiketen) peräti kaksi huutomerkkiä lukijaa viihdyttämään:

“Let it be clear that I am not claiming that correlation between domain-specific performance and general cognitive ability is exactly zero!! My current conclusion is that these studies have not yet established the fact that the attainable level of domain-specific performance is predictable from scores from tests of general cognitive ability.”

Ericsson, K. A. (2014). Why expert performance is special and cannot be extrapolated from studies of performance in the general population: A response to criticisms. Intelligence, 45, 81-103.

http://scottbarrykaufman.com/wp-content/uploads/2013/12/Ericsson-2013.pdf

”Have you read Ericsson?”

Kuulin itse termin deliberate practice ensimmäistä kertaa syksyllä 2005. Opiskelin toista vuotta Havaijin yliopistossa ja joukkueeseen liittynyt Carl McGown piti esitelmää harjoittelun merkityksestä. Carl itse oli tiedemiehenä kiinnostunut määrätietoisen harjoittelun johtopäätöksistä ja innoissaan sen sovelluksesta urheilun arkivalmennukseen, kuin myös erittäin motivoivasta viestistä nuorille. Kun sitten peliuran loppupuolella kerroin haluavani valmentaa, sain kehotuksen panostaa ensimmäisenä harjoittelun laadun opiskeluun. ”Olethan jo lukenut ja ymmärtänyt tämän?”, Carl kysyi, ja laittoi määrätietoista harjoittelua linjaavan klassikkojulkaisun (Ericsson, 1993) tulemaan. Tieto kiersi lentopallopiireissä laajalti ja Ericssonin apua pyysivät pian valmentajat olympiavoittajista lähtien.

https://graphics8.nytimes.com/images/blogs/freakonomics/pdf/DeliberatePractice(PsychologicalReview).pdf

Vuonna 2009 rohkaistuin itsekin laittamaan Andersille sähköpostia. Yllätykseksi hän vastasi kannustavasti ja toivoi jatkossa jopa jonkin sortin yhteistyötä. Osa asiantuntijoista, joita lähestyin, ei joko koskaan vastannut, tai sitten assistentti kertoi velhon olevan kiireinen. Ymmärrän toki senkin, sillä mitä kuuluisampi olet, sitä useampi haluaa aikaasi. Anders kuitenkin vastasi jokaiseen postiin ja kysymykseen kohteliaasti ja innostuneesti. Kyselin häneltä asioista harvakseltaan, aina vuoden tai parin välein.

”I am interested in Eero Mäntyranta”

Vietin kesää 2016 osittain Floridan osavaltiossa, jonka toisessa päässä Ericssonkin siis sattui asumaan. Hänen työstään kertovia kirjoja oli julkaistu jo lähemmäs kymmenen, kun miehen oma Peak samana vuonna ilmestyi, tasoittaen pelikentän tutkitun tiedon mukaiseksi. Kirjan luettuani kysyin, josko voisin ajaa miestä tapaamaan. Anders vastasi, että juttelee mielellään, muttei millään haluaisi jonkun viettävän kahta päivää autossa vain hänen takiaan. Päädyimme Skypeen ja keskustelimme parisen tuntia. Miehen toimisto oli valehtelematta lattiasta kattoon kirjojen ja paperipinojen peitossa, kuin Faustissa konsanaan.

Lopuksi Anders pyysi palvelusta. Hänen harrastuksiinsa (”there is no difference between work and leisure for me”) kuului erilaisten supertalentti-tarinoiden penkominen. Minkä verran taidosta voitiin selittää luontaisilla ominaisuuksilla ja mikä oli harjoittelutausta? Usein lahjoja hehkutettiin, vaikka ihmetekojen takana olikin yleensä isosti työtä. Tällä kertaa Ericssonia kiinnosti perimän merkitystä korostavan Sportsgene (Epstein, 2010) kirjan viimeinen kappale, nimeltään ”The Gold Medal Mutation.” Suomalaisittain erityisen mielenkiintoinen tarina keskittyi olympiavoittaja Eero Mäntyrantaan.

Lupasin tietysti auttaa ja Anders lähetti vajaat 20 kysymystä liittyen mm. erilaisten harjoitusmetodien vaikutuksesta fysiologiaan. Sain kiinni Eeron hyvin tunteneen lääkäri Jari Havelan, ja myöhemmin myös Sami Jauhojärven, joka tiesi paljon Mäntyrannan harjoittelusta (joka olikin vuosikymmeniä aikaansa edellä.) Molemmat jeesasivat ja lähetin koonnin kiitolliselle Andersille. Se oli varsin kiva pieni projekti. Jälkikäteen mietin, etten kyllä tehnyt juuri mitään, mutta tuntui hyvältä tulla osallistetuksi näin.

”Swedes are the nicest people on earth”

Reilua vuotta myöhemmin olin päätynyt Tukholmaan ja Ericsson sattui esiintymään kotimaassaan, jossakin syksyn 2017 seminaareista. Kun järjestimme tapaamista, selvisi, että hänen veljensä Lars oli aikanaan pelannut lentopalloa valmentamassani Sollentunassa. Tapasimme päärautatieasemalla, jossa harmaantunut herrasmies istui kahvilla, isoimman koon cappuccino edessään. Larsin liityttyä seuraan söimme ja juttelimme taas harjoittelusta ja etenkin videosta apuvälineenä. Anders oli kiinnostunut, kiireetön ja läsnä. Kiitin heitä otsikon sanoin ja mietin, mikä estäisi jokaista elämästä sellaisella asenteella.

Viimeinen kontaktimme ajoittui tämän vuoden kevättalvelle. Pekosen Pian kanssa ehdimme silloin kysyä Andersilta mielipidettä joukkuepelejä varten tehtyyn kokonaisuuteen. Hän oli edelleen hyvin kiinnostunut kaikesta harjoitteluun liittyvästä, ja siitä, mitä urheilijan pään sisällä tapahtui. Toimisto kirjoineenkin oli entisensä. En huomannut merkkejä vauhdin hidastumisesta, mutta ilmeisesti aika oli käymässä vähiin.

Aina kun vanha mestari poistuu, tuntuu kuin sanonnan kirjasto palaisi. Mikään ei tietenkään tuo takaisin läheisille tärkeää ihmistä. Nykyaika kuitenkin onneksi pitää huolen, että me muut ulkokehällä saamme jatkossakin nauttia siitä hienosta perinnöstä, jota Andersin kaltaiset viisaat ja anteliaat ihmiset ovat rakentaneet. Tämä raudanluja ammattilainen inspiroi useamman sukupolven tavoittelemaan omaa potentiaaliaan, ilman kahlitsevia uskomuksia lahjakkuudesta tai ylärajoista.

Tacksam för all din hjälp,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , , , , , , , ,

Määrätietoinen Harjoittelu, osa 3. Palaute

31 Jan

Blogisarjan tavoitteena on levittää tietoa asiasta, joka mahdollistaa kehityksen ja menestyksen. Tarvitsemme parempia harjoituksia, ja vähemmän uskoa lahjakkuuden kaltaisiin, vaikeasti määriteltäviin käsitteisiin. Määrätietoisen harjoittelun laatuaspekti antaa vastauksia siihen, miksi joku kehittyy, ja miksi joku toinen ei. Kun urheilijan polku tiivistyy yksittäiseen harjoitteeseen vailla erikoistumista, näemme kriteereissä itse asiassa aika yleispätevän työkalun. Laadukas huippu-urheilu on paljon lähempänä laadukasta lasten liikuntaa, kuin usein ajatellaan. Parhaat urheilumaat myös tietävät tämän.

Informaation vaihtoa

Tässä kirjoituksessa paneudumme kriteeriin, joka on toisaalta tuttu, mutta toisaalta vaikea toteuttaa. Palaute ostetaan kyllä osaksi harjoittelua, mutta sen toteutuksesta ollaan montaa mieltä. Se myös erottamattomasti liittyy näihin muihin osa-alueisiin, sekä ajatuksiimme lahjakkuudesta:

  1. Spesifi tehtävä / tavoite
  2. Palaute (sisäinen tai ulkoinen)
  3. Riittävä haaste tai vaatimustaso
  4. Täysi keskittyminen tehtävään
  5. Toistaminen

” Deliberate practice involves feedback and modification of efforts in response to that feedback. Early in the training process much of that feedback will come from the teacher or coach, who will monitor progress, point out problems, and offer ways to address those problems. With time and experience students must learn to monitor themselves, spot mistakes, and adjust accordingly.

– Peak (Ericsson, 2016, koottu s. 99-100. Alleviivaukset omiani.)

Palaute on siis tietoa, jonka tavoite on toistojen välissä muuttaa suorituksessa jotakin. Kehittymisessä on pohjimmiltaan aina kyse muuttumisesta, ja jos emme sisäistä mikä tämä muu on, emme myöskään osaa edetä. Valmentajan antaman ulkoisen palautteen edellytyksenä on kunnioitus, luottamus, ja egon suojien madallus siinä määrin, että informaation vaihto ylipäätään on mahdollista. Olipa palautteen lähde mikä tahansa (toinen ihminen, kehon tuntemus, maalin ohi mennyt laukaus), monet meistä eivät luontaisesti janoa sitä. Haluaisimme kovasti olla riittävän hyviä jo nyt, emmekä aina osaa havainnoida ympäristönkään apuja. Ymmärryksen luominen palautteesta kehityksen katalysaattorina on siis ensiarvoisen tärkeää.

Uuden taidon alussa valmentaja on tyypillisesti palautteen pääasiallinen lähde. Tunnemme improvisaation ja vapaan kokeilun edut, mutta kuten viimeksikin oli puhe, on osaava valmentaja tyypillisesti ratkaiseva. Vaikka tilaakin on oltava, useimmat urheilijat eivät itse kokeilemalla päädy kaikkiin parhaimpiin ratkaisuihin. Aikaa ja ymmärrystä myöten urheilija oppii itsekin korjaamaan suorituksiaan (mikä tosin ei tarkoita suoritustekniikan monitoroimista varsinkaan kilpailutilanteessa.) Koska aihe on laaja, vedän tietoisesti tässä joitakin mutkia myös suoriksi. Esimerkiksi non-lineaarisessa pedagogiikassa käytetään tarkoituksella sanaa informaatio palautteen sijaan. Teoriassahan palaute tarkoittaa jotakin, joka palautuu takaisin suljetun järjestelmän sisällä. Asiaa voi katsoa monelta kantilta, mutta palaute on yhä sanana helpoin ja tunnetuin, vaikka todellisuudessa spesifi ympäristö, tehtävä, ja yksilö ovatkin irrottamattomasti sidoksissa toisiinsa.

Tiedon ja palautteen muotoja

Oma lähestymiseni asiaan ennen kaikkea pragmaattinen. Tavoite on saada aikaan kehitystä, ja kaikki sallitut keinot siten sallittuja. Sisäinen palaute on nimensä mukaisesti yksilön kehon sisä- tai ulkopuolelta aistimaa informaatiota liikkeestä tai sen tuloksista. (Kehon aistikanavista tärkein joukkuepeleissä -ja monissa muissa lajeissa- on näköaisti.) Ulkoinen palaute puolestaan liittyy joko valmentajan tai ympäristön tarjoamaan apuun samaisesta suorituksesta:

” Intrinsic feedback is the sensory information that arises as a natural consequence of producing a movement. … comes from sources outside of person’s body (exteroception) or from within the body (interoception.) Individuals are able to perceive intrinsic feedback more or less directly, without special assistance from other sources (e.g. instructors or mechanical devices.) … Extrinsic feedback …. consists of information that is provided to the learner by some outside source, such as the comments of an instructor … the digital display of a stopwatch, the hand marked score of the judge, the film of the game, the video replay of a movement, and so on.”

–Motor Learning and Performance (Schmidt & Wrisberg, 2000, s. 257)

Ennen kuin pureskelemme näitä enempää, lisätään listaan kaksi tärkeää, palautteen kanssa lomittaista käsitettä. Motorisessa oppimisessa puhutaan palautteen yhteydessä myös kahdesta eri tiedon muodosta. On tietoa itse suorituksesta (KP), ja on tietoa lopputuloksesta (KR.)

” Knowledge of Performance (KP) – augmented (extrinsic) feedback that provides information about the quality of the movement a performer has produced. … Knowledge of Results (KR) – refers to extrinsic, usually verbal information that tells learners something about the success of their actions with respect to the desired environmental goal. … in many real-world tasks, KR is redundant (contains the same information as) intrinsic feedback.”

–Motor Learning and Performance (Schmidt & Wrisberg, 2000, s. 258-259):

Suurin osa pelaajista saanee enemmän palautetta tuloksesta (KR). Tätä tulee sekä sisäisesti (pelaaja näkee itse, kuinka hyökkäys menee yli), että liian usein ulkoisesti valmentajalta (löit juuri yli!) Kiitti vaan, koutsi. Puhutun tulospalautteen varjopuolia on, että se usein ärsyttää urheilijaa, joka itsekin näkee tapahtuman. Hyödyllisimmät ja pitkäkestoisimpiin muutoksiin johtavat palautteen muodot ovat niitä, jotka saavat urheilijan itsensä oivaltamaan asioita. Tämä voi tapahtua esim. kysymyksiä asettelemalla, tai jotenkin ympäristöä tai tehtävää muokkaamalla.

Usein tulosta kipeämmin tarvitsemme kuitenkin tietoa itse suorituksesta (KP). Edelleen oivaltamaan saattaminen (guided discovery) on tehokkain tapa, mutta joskus valmentajaa tarvitaan konkreettisemmin. Korkeillakin tasoilla koutsi joutuu yhä joskus näyttämään, kuinka jalka laitetaan toisen eteen. Näin voi esimerkiksi olla edellisen kirjoituksen hyökkäysvirheisiin johtavan, liian etäisen hyppyikkunan muuttamisessa. Vaikka urheilija siis olisi aikuinen huippu, on hänen tässä hetkessä ja taidossa kenties hidastettava ja palattava autonomisesta vaiheesta taas oppimisen kognitiiviseen vaiheeseen. Pienryhmäksi pelkistettynä tällainen 15min harjoitus ja palaute videolta noin viiden suorituksen välein -tai kun urheilija sitä itse haluaa- voi alkaa jo korjata asiaa. Vaikka emme varsinkaan aikuisten urheilijoiden kohdalla aina uskalla kohdata asioita, muistetaan tämä: urheilijat janoavat uutta, jos tietävät sen auttavan heitä.

https://bleacherreport.com/articles/1746115-how-michael-jordan-re-defined-his-game-to-extend-legendary-career

Lahjakkuus, sattuma, vai Määrätietoinen harjoittelu?

Urheilijan fyysiset valmiudet määrittävät osan siitä, mihin tämä kentällä kykenee. Myös lentopallossa hyppypaikat vaihtelevat: joskus kyse on fysiikasta, joskus puhtaasta sattumasta ja joskus alitajuisesta sopeutumisesta pelin vaatimuksiin. Fakta joka tapauksessa on, että osa urheilijoista pystyy sisäisen palautteen avulla (miltä kehossa tuntuu yhdistettynä siihen, mikä suorituksen lopputulos on) muuttamaan suoritustaan paremmaksi- ja ilmeisesti täysin asiaa miettimättä tai tiedostamatta. Vastustamattomasti kutsumme näitä yksilöitä lahjakkaiksi tai lupaaviksi. Heillä onkin lupa olla tietämättä, kuinka kehitys tapahtuu, mutta ongelmia seuraa heti, jos me valmentajatkaan emme tiedä!

Sisäisen palautteen vaihteleva laatu on uskoakseni yksi iso syy epätasaisen kehityksen taustalla. Esimerkiksi pihapelien hyödyistä on osin ristiriitaista tutkimustietoa, ja syy tähän saattaa löytyä juuri Määrätietoisen harjoittelun laatutekijöistä. Isossa data-analyysissa pihapelit eivät välttämättä aina ole uraa merkittävästi auttanut asia, sillä kehitys riippuu siitä, toteutuvatko kaikki viisi tekijää ”yhtä aikaa” (tehtävä, palaute, haaste, keskittyminen ja toistot.) Joidenkin urheilijoiden kohdalla tämän täytyy tapahtua selvästi muita useammin. Kaikkien tapauksessa näin ei kuitenkaan ole, ja niin harjoitteluun jää se osaavan valmentajan mentävä aukko. Koen lisäksi, että näiden viiden tekijän yhtäaikaisesta toteutumisesta ilman valmentajaa keskustellaan liian vähän. Kriteerien systemaattinen ymmärtäminen ja levittäminen tekisi suuresta määrästä urheilijoita ”lahjakkaita”, harvojen onnekkaiden sijaan.

Valmennuksen taito

Koska peli opettaa itse tunnetusti parhaiten, jää jäljelle kysymys koutsin roolista. Valmennuksen taito saattaa hyvin olla sitä, että tietää mihin puuttua, ja mihin ei. Mielenkiintoista kyllä, olen tehnyt huippuvalmentajista seuraavan huomion: He eivät pelkää puuttua asioihin, vaikka implisiittinen oppiminen ja sisäinen palaute parhaita olisivatkin. Mieleen nousee tässä myös Carl McGownin viisaus. Carl toisti klinikoilla usein, kuinka ”fatigue inhibits motor learning” (väsymys rajoittaa motorista oppimista.) Tivasin mestarilta, että tämähän vie vain yhteen johtopäätöksen: väsyneenä ei kannata treenata! Carl vastasi tapansa mukaan lakonisesti: ”Lauri, fatigued motor learning is still motor learning.” Kannattaa siis muistaa, että vaikka puhuttu palaute ei ole yhtä tehokasta kuin oma oivaltaminen, joissakin tilanteissa se on silti ok. Epäsuorilla menetelmillä ei aina saa kaikkea haluttua oppimista aikaan, tai jos saa, aika ei riitä (esim. tärkeän kilpailun alla.)

Mitä siis teetkin, ei kannata lakata valmentamasta. Sanotaan, että 100% asioista, joihin et puutu, eivät muutu. Luku ei varmaankaan ole ihan noin pyöreä, mutta ainakin itse olen liian usein sivusta seurannut vain toivoen, että tämä tai tuo korjaantuisi. Vaikka toivoakin tarvitaan, se ei voi olla suunnitelma. Autetaan siis urheilijoitamme ymmärtämään omaa prosessiaan paremmin- ja myös palautteen lahjaa osana sitä. Loppuun vielä lukemista, vastapainoksi innokkaimmille:

https://www.teamusa.org/USA-Volleyball/Features/2014/June/04/LIMIT-Your-Coaching

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, johtamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , , , ,