Edellisessä osassa paneuduimme määritelmiin. Kävimme siinä läpi mm. joitakin yleisen älykkyyden eli g-faktorin osista. Niin sanottu joustava älykkyys (Gf) on kuin prosessori: suhteellisen muuttumaton ominaisuus, joka kuvastaa hermostosi nopeutta ja yleistä toimintakykyä. Sen parina kristallisoitunut älykkyys (Gc) on puolestaan kuin kirjasto, joka sisältää kaiken prosessorin tuottaman hyvän: faktatietoa, taitoja, viisautta, ja niin edelleen. Jos muutoin terve ihminen motivoituu ja harjoittelee määrätietoisesti, ei oppimisella teoriassa ole ylärajaa, vaikka joku toista nopeampi onkin.
Tässä jutussa keskitymme enemmän itse urheiluun. Etenkin joukkuepeleissä termit ”havainnointikyky” ja ”peliäly” ovat usein tapetilla, sillä pelitapahtumien ennakointi on niin keskeinen osa menestystä. Miten näitä ominaisuuksia voisi parhaiten kehittää? Ja mihin älykkyyden luokkaan -jos näin voi sanoa- kyseiset ominaisuudet ylipäätään kuuluvat? Vallitsevassa CHC-mallissa yleisälykkyyteen kuuluu edellä mainittujen (Gf, Gc) lisäksi muitakin osia (broad abilities) joita eritellään linkin kuvan mukaisesti. Meitä saattaisi valmentajina kiinnostaa esim. se, millainen on urheilijan yleinen visuaalinen prosessointi (Gv), prosessointinopeus (Gs) tai reaktionopeus (Gt.) Ainakin teoriassa ne nimittäin voisivat erotella huiput muista, jolloin kyseisiä ominaisuuksia pitäisi sitten joko löytää (erilaiset testit) tai kehittää (ns. yleisharjoittelu.)
Yrityksistä kehittyä ”yleisesti”
Joustavan älykkyyden parantaminen on osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi, eikä pähkinää ole kukaan toistaiseksi särkenyt. Markkinat ovat kuitenkin täynnä erilaisia pelejä ja temppuja, jotka vähintään rivien välistä lupaavat kehitystä jossakin näistä g:n alakategorioista. Kontekstista riippuen firmoilta löytyy tapoja ”luoda pohjia” tulevalle huippusuorittamiselle ja toisaalla ”hidastaa” ikääntymisen kognitiivisia haittoja. Harjoittelun totuus -eli spesifisyyden periaate- on kuitenkin muuttumaton: kehityt eniten juuri siinä tehtävässä, jota teet. Lisäksi kehityt hieman lähes samanlaisissa tehtävissä, etkä lainkaan enemmän erilaisissa tehtävissä. Harjoitteen vaikutus ei toisin sanoen yleisty elämän muille osa-alueille. Yrittäjiä kuitenkin riittää. Viimeksi vuonna 2014 Lumosity- niminen ”aivopeli” sai Yhdysvalloissa parin miljoonan rapsut valheellisesta markkinoinnista. Lupaukset eivät kohdanneet tosimaailmaa ja lopuksi myös Stanford julkaisi lausuman siitä, mitä tutkittu tieto aivoista tänä päivänä sanoo:
“To date, there is little evidence that playing brain games improves underlying broad cognitive abilities, or that it enables one to better navigate a complex realm of everyday life.” (alleviivaus omani.)
Toisin sanoen yleisten ominaisuuksien kehittäminen on hyvin pitkässä kuusessa. On kuitenkin teoriassa mahdollista, että joidenkin ”ei-lajispesifien” harjoitteiden tekeminen parantaisi mm. motivaatiota, oppimisstrategioita, halua keskittyä, ja niin edelleen. Taitotohtori Sami Kalaja on esimerkiksi sanonut, että lajista irrotettujen harjoitteiden tekeminen saattoi auttaa Olli Määttää ja Lauri Markkasta havainnoimaan paremmin itse pelissä. Ainakin urheilijat olivat itse kokeneet näin ja holistisesti katsoen tällaisia etuja voikin ehkä olla. Kenties ymmärrys havainnoinnin tärkeydestä on kirkastunut, tai ehkä harjoitteissa onkin ollut riittävästi samankaltaisuutta itse peliin. Mikään metaominaisuus ei kuitenkaan vaikuta näin kehittyvän. Arizona State Universityn Rob Gray kommentoi samaa teemaa tässä Perception-Action podcastinsa jaksossa:
“This view has been shared by the most prominent researcher in this field, Franklin Henry, who took the lack of strong correlations and proposed a theory of specific motor abilities, which argues that successful performance is reliant on a discreet cluster of abilities, specific to the particular perceptual-motor task being considered. Performance on any motor skill is based upon a very large number of independent abilities that are used in a highly context specific way, with each skill drawing upon an almost unique combination of abilities. Thus, the contribution of any one general ability is likely to be incredibly small.”
“Is it worth training general motor skills like eye-hand coordination, stereo-acuity, reaction time, agility etc. to improve the on-field performance of athletes? Heck no. … Although general perceptual-motor training has been around for over 40 years, there is no convincing evidence, using sound experimental methods, that it has any real impact on sports performance. .” –Dr. Rob Gray (n. 13-18 min kohdalla, alleviivaus omani, https://perceptionaction.com/134-2/ )
Todisteet puhuvat siis spesifien taitojen puolesta, yleisten kategorioiden sijaan. Kyseinen Franklin Henry vaikutti jo 1950-luvulla, joten asia ei ole uusi; se vain tahtoo hautautua yleisominaisuusjargonin sekaan. No, vaikka jotkut älykkyyden alalajit eivät olisi kehitettävissä, ihmiset kuitenkin eroavat näissä ominaisuuksissa. Voisivatko erot reaktioajassa, visuaalisessa prosessoinnissa tai muussa vastaavassa erotella huipputasolla parhaat muista?
Älykkyystestit urheilun ennustajina
Jotta metatason ominaisuuksilla olisi todellista merkitystä, meidän pitäisi kyetä ennustamaan niiden perusteella myös tuloksia. Samoin voisi ajatella, että huippu-urheilijoiden joukosta mitaten näillä ominaisuuksilla olisi jokin keskeinen rooli. Siellä missä on pätäkkää, tehdään myös kaikki kilpailuedun saamiseksi. Käännetään katse hetkeksi NFL:ään, jonka kanssa tunnettu älykkyystestifirma Wonderlic on tehnyt yhteistyötä jo yli 40 vuotta. Eritoten urheilijoiden testaus on keskittynyt ns. NFL Combine- tilaisuuteen. Mutta kuinka paljon iloa tästä on ollut?
“I can basically tell you, from what we see,” said University of Louisville business school professor Frank Kuzmits, “it’s a huge waste of time and money … While the validity and reliability of the WPT in traditional employment settings has been established, the instrument does not appear to have utility in the professional football arena.” Kuzmits said that their studies showed that a far more obvious factor predicted NFL success than the Wonderlic or any of the Combine results. “The most valid test for any employment situation, regardless of the industry, is called the job-sample test,” Kuzmits said. In the case of the NFL, he added, “it’s called college football.” (alleviivaus omani.)
Peliäly jenkkifutiksessa manifestoituu siis parhaiten oman lajin suorituksissa, eikä minkään muun osa-alueen testitulos (kognitiivisen tai edes fyysisen!) kerro paljoakaan kyvystäsi pelata peliä. Yleisälykkäimmät ihmiset eivät löydy urheiluhierarkioiden huipulta muuallakaan, vaikka asiaa on laajalti tutkittu mm. shakissa, musiikissa ja eri urheilulajeissa. Onneksi älykkyystutkijatkin (tässä vieläpä genetiikan korostaja Arthur Jensen) jo myöntävät, että ominaisuudet kuten motivaatio ja periksiantamattomuus vaikuttavat huipulle pääsyyn prosessoria enemmän:
““With great amounts of practice high levels of expertise in various skills can be attained by quite ordinary people” (p. 272). He concludes that “Some kind of motivational factor that sustains enormous and prolonged interest and practice in a particular skill probably plays a larger part in extremely exceptional performance than does psychometric g or the speed of elementary information processes.”” (alleviivaus omani)
Ericsson, K. A. (2014). Why expert performance is special and cannot be extrapolated from studies of performance in the general population: A response to criticisms. Intelligence, 45, 81-103.
Yhteenvetona
Yleisillä kognitiivisilla ominaisuuksilla ei ole suurta merkitystä urheilussa. Riittää, että olet suht. terve, eikä peruskyvyissä ole vajeita. Yleisten ominaisuuksien kehittämistä ja testaamisesta kohtaan kannattaa olla skeptinen, kunnes jostakin tippuu iso kasa muuhun viittaavaa tutkimustietoa. Erilaiset testit ja lisävälineet ovat kuitenkin keskuudessamme varmasti myös tulevaisuudessa, sillä härvelit ja ohjelmat myyvät miljoonia vuosittain, olipa pohjalla tietoa tai ei. Silmä-käsi- koordinaatio ei kuitenkaan yleisesti siirry koriksesta tennikseen, eikä reaktioaikasi laboratorion valotestissä kerro mitään reaktioajastasi jalkapallossa, jossa liikkeen aloittava havainto on tyystin erilainen. Pelinlukuun ja reaktionopeuteen liittyvät ominaisuudet ovat aina pitkälti kunkin lajin parissa hankittua kristallisoitunutta älykkyyttä. Käsitteenä tämä Gc pitää sisällään ”mentaalit edustukset”, ”motoriset ohjelmat” ja ”havainto-liike-parit” – siis monet tutuimmista urheilun termeistä. Ericsson summaa älykkyyden merkityksen harjoittelussa yksinkertaisesti näin:
“For beginners, a positive correlation is predicted between performance on domain-specific tasks and cognitive ability. Beginners in a domain must by definition rely on their pre-existing abilities, such as general cognitive abilities. …The expert-performance framework predicts a different pattern of correlation for skilled performers in a domain (Ericsson, 2014). … Consistent with these predictions researchers have not found a correlation between intelligences measures and domain-specific performance among skilled performers.” (alleviivaus omani.)
Ericsson, K. A. (2018). Intelligence as domain-specific superior reproducible performance: The role of acquired domain-specific mechanisms in expert performance.
Periaatteiden puolesta,
Lauri H.
Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.
COACH HAKALA BLOGI 