Tag Archives: Aki Hintsa

Koutsin Kirjasto, osa 2.

29 Aug

Edellisessä osassa kirjoitin lukemisen monista eduista. Tässä kirjoituksessa pääosassa ovat kirjat, joilla tämän päivän tiedolla aloittaisin oman kirjaston. Koska omenoita ei oikein voi verrata appelsiineihin, teokset eivät ole tärkeysjärjestyksessä. Jos lukisin näistä kaikki, priorisoisin lukemisjärjestyksen tosin alla olevalla tavalla. Jos sinulla taas on aikaa lukea vain yksi kirja, mitä vain näistä voi lämpimästi suositella. Englannin kielen taito on joissakin tapauksissa perusedellytys, sillä joskus suomennoksia ei joko vielä ole, tai niitä ei tulekaan.

Kymmenen poimintaa valmentajalle

  1. Peak (K. Anders Ericsson & Robert Pool, 2016)

-Tärkein yksittäinen asia, jonka haluaisin jokaisen tietävän on tämä: Sinä itse pystyt merkittävästi vaikuttamaan taitoihisi. Kykenet kasvamaan ja kehittymään. Dr. Ericsson on eksperttien johtava tutkija ja ”Määrätietoisen Harjoittelun” käsitteistäjä. Voit unohtaa monet tähän liitetyt käsitteet, kuten aikaisen erikoistumisen ja 10 000 tunnin periaatteen. Kyse on ensisijaisesti kehittävän harjoittelun laadusta ja siihen liittyvistä kriteereistä. Jokaisen valmentajan ja urheilijan tulisi ymmärtää se prosessi, joka vaikuttaa heidän tavoitteidensa saavuttamiseen eniten.

  1. Sportsgene (David Epstein, 2013)

-Voit kehittää taitojasi, mutta joitakin muita ominaisuuksia et merkittävästi pysty viemään eteenpäin. Näihin kuuluvat mm. pituus, lihastyyppi, sekä monet muut pitkälle geneettiset ominaisuudet. Hyvä vastapaino edelliselle teokselle. Lopussa myös suomalaisittain mielenkiintoinen kappale hiihtäjä Eero Mäntyrannasta ja hänen matkastaan maailman parhaaksi.

  1. Play (Stuart Brown, 2010)

Kaunis teos leikin biologisesta merkityksestä ihmisille ja eläimille. Nykyisin leikkiä ja ”pelaamista” painotetaan tärkeänä etenkin lapsille, mutta todellisuudessa leikki on vielä enemmän. Se ei ole vain ”tärkeää”, vaan välttämättömyys, elinehto ja perusedellytys terveelle kasvulle ja hyvinvoinnille. Lisäksi leikillä on yhtymäkohtia jopa määrätietoiseen harjoitteluun, kun sen oikein ymmärtää.

  1. Personality (David Nettle, 2007)

-Helppolukuinen kirja käsittelee persoonallisuuden lisäksi koko psykometrian alaa. Erilaisia malleja ja käsitteitä ei psykologiasta puutu. Monet näistä ovat päällekkäisiä, eivätkä kaikki edes ole todellisia ilmiöitä. Ilman ymmärrystä tutkimusperiaatteista on kuitenkaan vaikeaa ymmärtää sellaisia käsitteitä, kuin vaikkapa personaallisuus tai älykkyys. Sekä Big Five malli, että yleinen älykkyys ovat kuitenkin vuosikymmenten jälkeen alan kiistattomimpia tieteellisiä konsepteja.

  1. Flow (Mihalyi Cziksentmihalyi, 1990)

-Klassikkoteos optimaalisista kokemuksista, laadusta ja onnesta. Flow-tiloista on kuullut jokainen, mutta tämän lukeminen auttaa ymmärtämään mm. harjoittelun, kilpailun ja nauttimisen suhdetta. Empaattinen ja kokonaisvaltainen kuvaus ihmisen parhaista hetkistä, ja niiden lisäämisestä.

  1. Tribe (Sebastian Jungner, 2016)

-Kirja, joka voisi hyvin olla listan ensimmäisenä. Jungner kertoo tarinan, joka huokuu ihmisyyttä ja avaa varsinkin joukkuepelien valmentajille tärkeää oman yhteisön ja kuuluvuuden biologista merkitystä. Ihminen tarvitsee muita kokeakseen olevansa turvassa, ja juuri turva saa esiin parhaat puolemme myös pelikentällä. Monella tapaa joukkue todella on kuin taisteleva heimo.

  1. The Checklist Manifesto (Atul Gawande, 2009)

-Kirurgin oodi yksinkertaisuudelle ja nöyryydelle. Ihminen ei ole parhaillaan kompleksissa maailmassa, jossa pieleen voi kaikesta tiedosta huolimatta mennä kaikki. Fiksuimmatkin ihmiset tarvitsevat työkaluja siinä navigoimiseen, ja parhaat työkalut ovat, yllätys yllätys, yksinkertaisia. Kirjasta saa paljon käytännön apua arjen lisäksi mm. peliin valmistautumiseen ja pelijohtamiseen.

  1. Deep Work (Cal Newport, 2016)

-Vetää yhteen monia edeltävien teosten teemoista. Syvä keskittyminen on paitsi terveellistä, se myös kehittää, ja auttaa sinua ammattillisessa kilpailussa. Hyvin motivoiva kirja, ja niin ikään käytöntöön tähtäävä. Tehokkaat ihmiset todella saavat aikaan paljon, mutta eivät pelkästään luontaisten lahjojensa ansiosta. He kykenevät sanomaan ei asioille, joilla on vähemmän merkitystä.

  1. Wooden on Leadership (John Wooden & Steve Jameson, 2005)

-Yhdysvalloista löytyy satoja hyviä valmennuskirjoja, mutta pohjana miltei jokaisessa on kuolematon John Wooden. Arvopohjaisen johtamisen ja kulttuurin rakentaminen alkaa tästä, ja ilman tuotetta, jonka ABC:n pitäisi toteutua. Mikä tahansa Woodenin monista kirjoista kävisi, samoin kuin monet tuoreemmat versiot NFL tai NBA koutsien kynästä. Ainakin allekirjoittanutta vetää vahvasti puoleensa aika, kun arvoilla ja periaatteilla oli enemmän väliä. Ehkä sinuakin?

  1. Voittamisen Anatomia (Aki Hintsa & Oskari Saari, 2015)

-Viimeiseksi halusin kirjan, joka laittaa pyrkimyksen ja kilpailun sille kuuluvaan kontekstiin. Ähtäriläisen lääkärin matka on huikea, ja tarina huipuista kerrottu tavalla, joka toivottavasti puhuttelee. Voittaminen on hyvinvoinnin sivutuote, ei itseisarvo. Voittaisimme lisäksi kaikki edelleen enemmän, jos Aki yhä olisi keskuudessamme muistuttamassa meitä.

Listalta puuttuu monia erinomaisia teoksia, ja myös niitä, joiden lukeminen on ollut suuri nautinto. Lukemisen -ja sen nykyaikaisen variaation, pitkien podcastien- maailmassa ei ole kuin voitettavaa. Kun kirjastosi aikanaan kasvaa, sitä enemmän tiedät ja ymmärrät maailmasta. Lisäksi sitä vähemmän vakuuttunut olet siitä, että sinulla on vastaukset jokaiseen kysymykseen. Voittajiin kuuluu eittämättä siis myös lähipiirisi.

I find television very educating. Every time somebody turns on the set, I go into the other room and read a book.” – Groucho Marx

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Riittävän Hyvä

30 Dec

Joulutauko on usein lyhyt tai olematon, mutta pienestä breikistä pidän kiinni kynsin hampain. Määrän sijaan eräs vanhemmuuden edelleen kirkastamista ajatuksista onkin tekemisen laatu. Pääsarjatasolla ja vailla varsinaista työaikaa jokin asia vaatii huomiotasi päivän jokaisena hetkenä, jos sen itse sallit. Usein mietin, millainen jälki työn eri osa-alueilla on riittävää sen hetken tarpeisiin.

When is it good enough?

Nuorempana valmennuksen oppilaana ajattelin, että on itsestäänselvää pyrkiä parhauteen kaikessa. Joukkueen arjen nähtyäsi ymmärrät kuitenkin, että priorisointi on välttämätöntä. Kaikkea et ehdi viilata, vaikka ehkä haluaisitkin. Joihinkin asioihin täytyy taas satsata paljon. En aikanaan olisi uskonut, kuinka paljon maailman huipun läheltä näkeminen muuttaisi käsitystä valmennuksesta myös muilla tasoilla. Jos edes suurilla resursseilla ja parhaalla osaamisella ei saa tiettyjä yksityiskohtia kuntoon, ne kannattaa kenties unohtaa myös muualla. Moni osa-alue onkin aikaan ja resursseihin nähden nopeasti riittävän hyvällä tolalla vaikkapa liigajoukkueen tarpeisiin.

Ajankäyttöön liittyy myös se, kuinka työ järkevällä tavalla sopii elämäsi kokonaisuuteen. Osa parhaista valmentajista todella elää unelmaansa alati täyden kalenterin kanssa. Emme kuitenkaan yleensä näe niitä pyrkimyksen kiroja, jotka urheilun poikkeukselliseen ammattiin kuuluvat. Jos haluat olla paras, tuleeko koskaan aika, kun olet riittävän hyvä edes itsellesi? Tietty tyytymättömyys kuuluukin ekselenssin tavoitteluun, mutta läpeensä tyytymätön elämä tuskin on sen arvoista. Finding Mastery- podcastin isäntä, urheilupsykologi Michael Gervais kutsuu tätä nimellä ”The dark side of mastery.” Huipputekijä on jo lähtökohtaisesti ankara itseään kohtaan.

Teoriassa vuorokausi voidaan jakaa kolmeen kahdeksan tunnin jaksoon, joista osansa vievät työ, vapaa-aika ja uni. Uni palauttaa päivän kuormasta ainakin fyysisesti. Vapaa-aikaan taas kuuluvat perhe ja harrastukset, jotka ainakin teoriassa tasapainottavat työn henkistä kuormaa. Tämä joskus esitetty jako on kuitenkin realismia harvalle, ja vaativissa ammateissa suoranainen mahdottomuus. Rajaa tekemisen ja olemisen välillä opetellaan usein koko työuran ajan. Urheilussa huipulle tarvittaviin taitoihin täytyy lisäksi satsata valtavasti, ja kun koko elämä pyörii tavoitteiden ympärillä, ei tasapainoa samassa mittakaavassa olekaan.

Kehittymisen tapahtumiseksi on kuitenkin kyettävä palautumaan. Urheilijat ovat tässä koutseja edellä, sillä vähänkään yli mennyt kuorma laskee tuloksia nopeasti. Meille valmentajille prioriteetit eivät ole yhtä selkeitä. Olemme tuloksen fasilitoijia, mutta emme varsinaisesti kilpailun tulessa. Monen on hemmetin vaikeaa päättää, että ”tämä oli nyt minulta riittävän hyvä panos” tilanteessa, jossa väsymys ei pudota toimintakykyä yhtä paljon kuin urheilijalla. Aikaa myöden viisastuu kuitenkin valmentajakin. Vähitellen hän oppii, mistä riittävän hyvän tunnistaa, mistä nämä ”tasapainottavat” tunnit löytyvät ja millaisia niiden tulee laadultaan olla.

First things first

Jokainen työ ja laji pitävät sisällään primäärisiä ja sekundäärisia osa-alueita. Vaikka valmentajat rakastavat sanontoja kuten ”there are no little things”, ei työ ole saareke, vaan sen täytyy sopia samaan koriin muiden sinulle tärkeiden asioiden kanssa. Rehellinen 80-20 analyysi kertoo, mitkä noin 20% asioista tuovat suurimman osan työsi tuloksesta. Primääriset tehtävät ovat niitä, jotka vaativat huomiotasi ensin, useimmin ja laadukkaimmin, eikä ammattilaisen ole niitä yleensä kovin vaikeaa edes tunnistaa. Ongelma asian tiedostamisen jälkeen onkin enemmän siinä, uskallatko rohkeasti ja surutta karsia kaikesta muusta riittävästi pois. Sekundäärisissa tehtävissä sinun pitää taas olla vain riittävän hyvä. (Lajit eroavat, mutta lentopallossa olen kirjoittanut tästä paljonkin. Sinun on satsattava joukkueesi ihmisiin ja luottamuksen rakentamiseen kaikki mitä irtoaa, mutta esim. aikasyöpöt video- ja taktiikkapalaverit voit karsia siihen minimiin, mikä riittää voittamiseen.)

Lisäksi edelleen korostan, että tavoitteilla on ratkaiseva merkitys valintoja tehtäessä. Jos maalisi on olympiakulta ja resursseja piisaa, ei kannattaa karsia mistään, mitä pitää vähänkään tärkeänä. Suurin osa meistä on kuitenkin tilanteessa, jossa karsia voi vaikka mistä, eikä tulos merkittävästi edes heikkene. Päinvastoin: jos valmennat puoliammattilaisjoukkuetta jossakin Suomen sarjoista, on ylimääräisillä vapaapäivillä usein iso vaikutus palautumiseen ja joukkojen tyytyväisyyteen. Tällöin keskittymällä määrän sijaan laatuun ja palautumiseen saavutat myös kenties kovimmat tuloksesi.

Kohti yksinkertaisempaa elämää

Priorisoimalla työtehtäviä luomme niin ikään tilaa elämän tasapainottaville tunneille. Toinen puoli ongelmasta on kuitenkin edelleen ratkaisematta, sillä jos sinulla on aina kiire, on työmoodia vaikea saada pois päältä hetkeksi kerrallaan. Useampi tuttu koutsi kuvaileekin oloaan vapaapäivinä ylivirittyneeksi tai ahdistuneeksi, sillä aina tuntuu, että jotakin muuta pitäisi olla tekemässä. Vapaa-ajan tärkein kriteeri itselleni onkin ajattomuus. Sen aikaansaaminen on kieltämättä jonkinlainen paradoksi, sillä on vaikeaa luoda kriteerejä jollekin, jonka olisi vain annettava tapahtua.

Projektina vapaista tunneista tulee helposti kuuluisaa ”laatuaikaa” johon kohdistuvat odotukset tekevät siitä niinikään työnomaista. Kaikki aika on kuitenkin samanlaista, kutsuimmepa sitä millä nimellä tahansa. Vapaiden tuntien lisäksi tarvitsemme siksi myös asennemuutosta. Itselleni tämä on todella helpottunut vasta oman lapsen synnyttyä. Pienen ihmisen läsnäolo ja rauha on tarttuvaa, mutta aikuinen joutuu tekemään sille tilaa ja oppimaan taidon uudelleen. Mahdotonta tämä ei kuitenkaan ole, ja esim. The Art of Learning (2007) -teoksen kirjoittaja Josh Waitzkin on kuvannut tätä harvoissa julkisissa esiintymissään. Tässä Waitzkin haastattelussa Tim Ferrissin vieraana:

https://www.youtube.com/watch?v=jBu7gGTYzz0

Tyhjän tilan kasvaessa opit vaalimaan useampia hetkiä vain joidenkin hetkien sijaan. Toki asian sisäistämiseen tarvitaan kenties omakohtaista kokemusta siitä, mitä on elää liian pitkään liian täyden kalenterin kanssa. Tämä kaikki tuo mieleen myös Aki Hintsan, joka Voittamisen Anatomia-kirjassa (2016), kertoo hieman eri nimillä näistä samoista asioista:

Osattiin harjoittelu ja ravinto toki Euroopassakin. Ero Gebrselassien ja eurooppalaisten välillä syntyikin kaikesta muusta, ennen kaikkea energiasta ja sitoutumisesta. Harjoittelu, työ, lepo, perhe ja ystävät- Gebrselassien tuntui ammentavan kaikesta voimaa, jonka hän käytti juoksemiseen. Hänen elämässään ei ollut yhtään ylimääräistä asiaa, joka olisi syönyt juoksemisesta energiaa, tai häirinnyt keskittymistä. … Hänen elämänsä oli yksinkertaista ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä tai houkutuksia. Keskittyminen olennaiseen oli helppoa.” s. 65-66

Yksinkertaisempi elämä tarkoitti tässä montaa asiaa. Se oli perheellisen elämää syrjässä, mutta lähellä harjoittelupaikkaa, ilman jatkuvaa matkustamista ja ylimääräistä teknologiaa. Ärsykkeiden määrä oli pienempi, harvoista houkutuksista kieltäytyminen helpompaa, ajattomat illalliset kotona lasten kanssa sääntö ennemmin kuin poikkeus, ja niin edelleen. Elämässä ei ollut liikaa asioita, mutta ydin oli niin selkeä, että oli helppo sanoa ei kun sitä vaadittiin. Kiinnitin erityistä huomiota myös tähän seuraavaan virkkeeseen, josta on helppo olla samaa mieltä:

Periaatteessa Suomessa oli urheilusta kaikki tieto ja osaaminen, mutta Hintsan mielestä kyse ei ollutkaan ainoastaan siitä, miten paljon tietoa on, vaan siitä, miten loogisesti, yksinkertaisesti ja oikein sitä osataan soveltaa.” s. 68

Tiedon keräämiseen vaaditaan älykkyyttä, mutta viisaudeksi kutsuisin vasta kykyä soveltaa sitä. Jos kaikkea olemassa olevaa yritetään käyttää, emme enää tiedä, mikä on tärkeintä ja mitä riittää vähempikin. Monissa hyvinvoivissa maissa suuri ärsykkeiden ja mahdollisuuksien määrä yhdistettynä täysammattilaisuuden harvinaisuuteen ei ole helppo yhtälö. Ja mikä ehkä olennaisinta, tavoitteellinen urheilu nähdään vielä melko harvoin tapana elää. Teemme kuitenkin yhdessä töitä sen eteen, että viisaus kokonaisuuden näkemisessä entisestään kasvaisi.

Hyvää Uutta Vuotta 2019,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Palautumisen Taito

25 Jul

Kesäloma. Aikaa ladata akkuja, olla kiireetön, ja pohtia mitä seuraavaksi elämässä haluaa tehdä. Näin ainakin teoriassa, sillä kiire tahtoo nykyisin tunkeutua jopa rauhallisiin lomahetkiin. Irtiotto onkin aliarvostettu, mutta samalla tarpeellinen taito (siinä missä puhelimen piilottaminenkin.) Ja kuten kaikkien taitojen kanssa, oppiminen vie aikaa.

Osa ihmisistä on niin kroonisesti menevää sorttia, että lomallakin pitää olla jokin suunnitelma ajan jaksottamiseksi. Ei mikään minuuttiaikataulu, mutta ainakin konkreettinen lupaus itselle siitä, mitä palautumisen eteen on valmis tekemään. Itse halusin puhelimen pois silmistä lähes kokonaan, ja tietokoneenkin suurimmaksi osaksi ajasta. Ainoat ”haastavat” asiat saavat olla liikunta ja lukeminen, sillä niistä koen saavani voimaa kuten nukkumisestakin. Jotenkin tieto siitä, että huomenna voi olla viisaampi kuin tänään tuo rauhaa. Suorittamiseksi se ei kuitenkaan saa mennä.

http://www.inc.com/empact/why-constant-learners-all-embrace-the-5-hour-rule.html

Heti aamulla on hyvä käyttää aikaa ollen hiljaa yksin. Kenties luonnossa, pyöräillen tai kävellen, vaikka sitten aamukahvin hakureissulla. Ennen puoltapäivää on mahdollista lukea tai kirjoittaa, ja jos lounaan jälkeen kuntoilee hieman, osaa paremmin rentoutua iltapäivällä. Joillekin voi kuulostaa haastavalta jekuttaa itseään uskomaan, että on ollut tuottelias lomallakin, mutta todellisuudessa tämä on ihan tarpeellista. Ihminen tottuu ja sopeutuu aina siihen tilanteeseen, jossa viettää eniten aikaa. Jos arki on hektistä, tuo totaalinen tekemättömyys mukanaan ahdistusta ja vieroitusoireita.

That day will come. Self-criticism and existential panic attacks usually start around this time. But this is what I always wanted! How can I be bored? Oh my god, what am I going to do with myself? … Don’t freak out and fuel the fire. This is normal among all high-performers who downshift after working hard for a long time.” Vagabonding (Rolf Potts, 2016), p.173

Nykyihmisen elämä voi olla hyvin haastavaa. Työ on jo niin ympäripyöreää, että high-performer- nimitys sopii tavalla tai toisella useammille. Eikä edes tarvitse ottaa sapattivuotta alkaa kulkuriksi ennen kuin keho muistuttaa töiden olemassaolosta. Ihan normaali 3-4 viikon kesäloma riittää tuomaan ylikuormituksen jälkihöyryt pinnalle. Intensiteetti saattaa olla sellainen, että varomaton hosuu lopulta koko lomansa ajan. Niin tai näin, pieni jaksotus arkeen edesauttaa mielenrauhaa.

Luin taannoin Jim Loehrin ja Tony Schwartzin hienon kirjan The Power of Full Engagement. (2005.) Olin tuolloin vielä aktiivipelaaja, jolle työ ja stressi tarkoittivat eri asioita kuin tämän päivän valmentajalle. Siitä huolimatta kirjan peruajatus upposi kerrasta: Ajanhallinta on toissijainen asia verrattuna oman energian hallintaan. Tasaisin väliajoin tulee palautua niistäkin motivaation lähteistä, joiden parissa viettää lähes kaiken aikansa. Julkisuudessa kuulee toisinaan puhuttavan myös tasapainon tarpeellisuudesta, mutta todellisuudessa tällaista tasapainoa ei ole kenelläkään. Finding Mastery– podcastin isäntä, urheilupsykologi Dr. Michael Gervais onkin useaan otteeseen todennut,

While among high-performers there certainly isn’t any balance, there must be recovery.”

Recovery. Jos palaudut arjessa riittävästi, et välttämättä tarvitse yhtä massiivista palautumisen jaksoa keskelle kesää. Ja vaikka lomalla silti on aikansa ja paikkansa, on myös tärkeää ymmärtää jo painottamani kevyt laskeutuminen rauhallisempaan rytmiin. On luonnotonta ajatella kuukauden tekemättömyyden korjaavan kaikki arjen puutteet. Palautuminen on päivittäinen prosessi ja taito, joka pitää oppia itseään kuuntelemalla ja kokeilemalla erilaisia asioita.

Yksi omista heinäkuun oivalluksista on ollut, että tarvitsen todennäköisesti enemmän unta kuin ne kuuluisat 8 tuntia vuorokaudessa. Mielenkiintoista tekemistä on aina paljon, ja itsensä rajoittaminen ”vain” sinänsä kunnioitettavaan 8h on houkuttelevaa. Mutta kuten ensimmäisen lomaviikon jälkeen huomasin, en palaudu riittävästi. Nyt menen nukkumaan aina, kun siltä tuntuu, vuorokauden ajasta huolimatta. Jos lomallakaan ei nuku, niin koska sitten? Vaikka yhä useampi tiedostaa yöunen ja päiväunien merkityksen, ne tahtovat silti olla viimeiset asiat, joille annamme arvoa teoissa.

Kun varsinkin päivällä nukkuminen on lisäksi useimmille epäkäytännöllistä, ovat vaihtoehdot tervetulleita. Loehr ja Schwarzt suosittelevatkin pieniä suvantojaksoa päivän mittaan. Jaksoja, joilloin et joko tee mitään, tai keskityt huolella vain yhteen asiaan kerrallaan. ”Recovery Break” voi olla esimerkiksi lounaan syöminen ulkona puiston penkillä hälyisen ravintolan sijaan. Itse suosin lyhyitä meditointihetkiä suljetun oven takana. Tämä onnistuu toki yksinkin, mutta vaihtoehtoisena läsnäolon työkaluna olemme LEKA Volleyssakin alkaneet käyttää Calm- nimistä applikaatiota. Calm soveltuu hyvin urheilijoille, ja moni on todennut myös maksullisen, laajemman version olevan hintansa väärti:

https://itunes.apple.com/us/app/calm-meditate-relax-guided/id571800810?mt=8

Tavallaan on erikoista, että vaikka nykypäivänä meillä on saamatteilla apua enemmän kuin koskaan, taitomme elää laadukasta, tavallista elämää on rappeutunut. Biologisesti kykymme keskittyä, tehdä työtä ja palautua ovat peruja ajalta kauan ennen nykyihmisen hetkistä teknologista elämää. Vaikka tämä on tuttua jo koulun penkiltä, en yhdistänyt huomion keskittämistä väsymykseen kuin vasta hiljattain. Ihminenkin käy energialla, ja joka kerta, kun suuntaan huomiosi johonkin ja keskityt, käytät tuota rajallista energiavarastoa. Jos keskityt vaikkapa lukemaan, ja joku keskeyttää sinut tuon tuosta, ärsyynnyt ja aikaa myöten myös väsyt. Syynä on juuri se, että informaatiotulva ja huomion siirtäminen paikasta toiseen kuluttavat. Vai mitä sanoo älypuhelimen omistaja, joka ahdistuneena klikkailee sovelluksesta ja linkistä toiseen tietoa (tai vain ”jotakin uutta”) etsien?

Tim Ferriss suositteli kirjassaan The Four Hour Work Week käsitettä low information diet. Suurin osa siitä, mikä ei kehitä sinua tai auta sinua palautumaan on informaatiota, jota todennäköisesti et tarvitse. Tätä taustaa vasten myös mennyt muotisana multitasking näyttäytyy uudessa valossa. Huomiosi voi olla vain yhdessä paikassa yhtä aikaa, ja jos teet montaa asiaa samanaikaisesti, kaikki kärsivät: väsytät itseäsi samalla, kun alennat työsi laatua. Jo ohje ”tee vain yksi asia kerrallaan” saattaakin käytännössä toteutettuna auttaa sinua enemmän, kuin sata kirjaa tai konsulttia teoriassa.

Toivon ensi kautta ajatellen, että loman oppitunnit ja lukukokemukset seuraavat mukana arkeen. Läsnäolo ja palauttavat hetket keskellä päivää voivat katkaista kiireen tavalla, joka edesauttaa jaksamista ja elämänlaatua.

Voittaminen on hyvinvoinnin sivutuote”- Aki Hintsa

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com