Tag Archives: Huomiokyky

Aamurutiineista

30 May

Leijonien kolmas maailmanmestaruus oli joukkueen ja valmennuksen työnäyte. Lämpimät onnittelut sinne, minne ne kuuluvat. Jääkiekko näytti jälleen myös, kuinka merkittävää urhelu yhteiskunnallisesti on. Harva asia liikuttaa meitä fyysisesti ja henkisesti niin kuin sportti. Palaan varmasti tähän tarinaan vielä myöhemmin, mutta sitä ennen tämä, jo toukokuulle valmistunut juttu. Kirjoitus kertoo aamurutiineista, niiden hyödyistä, ja vaikutuksesta arkeen.

Aamun urotekoja

Eräs tehokkaiden ihmisten tavoista on aamun tuntien hyödyntäminen. Idea varhain heräämisestä on kaikkea muuta kuin uusi, mutta tuntuu silti kuuluvan kategoriaan ”aina uudelleen löydettävä.” Elämän epäsäännöllisyys tekee siitä monelle niin haasteellisen toteuttaa, että emme aina hoksaa edes yrittää. Näin kävi ensialkuun itsellenikin, vaikka säännöllinen nukkumaanmeno- ja heräämisaika ovatkin hyvinvoinnille tärkeitä. Uniaika voi vaihdella ihmisestä riippuen, mutta lähes kaikki tarvitsevat 7-9 tuntia unta toimiakseen optimaalisesti. Luetaan siis juttu tätä kunnioittaen ja ilman harhakuvitelmaa siitä, että päivän ”pidentäminen” sitä aikaistamalla voi terveesti tapahtua ilman riittävää kokonaisunimäärää.

Early to bed, early to rise, makes a man healthy, wealthy and wise.” -Amerikkalainen sanonta

Vajaa kymmenen vuotta sitten valmensin Pepperdinen yliopistossa. Yliopistourheiluun kuuluu olennaisena osana ”Senior Night”- niminen siirtymäriitti, jossa perinteiden mukaisesti sinä keväänä valmistuvat seniorit kukitetaan. Marv Dunphy piti kopissa pelin jälkeen puheen koko joukkueelle, mutta suuntasi sen juuri näille vanhimmille pelaajille. Tärkein yksittäinen asia, jonka hän halusi nuorten miesten elämässä muistavan, oli: ”Don’t waste your days. Wake up early.”

Marv itse tuli toimistolle vielä eläkeiässäkin innosta puhkuen joskus kuuden ja seitsemän välissä. Erityisen innoissaan hän kuitenkin oli siitä, että apuvalmentajat olivat tuolloin jo täydessä työssä. Pepperdinen nykyinen päävalmentaja David Hunt oli tuolloin toinen apukoutsi. Davidista olen eri yhteyksissä kirjoittanut paljon, enkä vähiten hänen rutiiniensa vuoksi. Mies heräsi joka aamu 4:00, kävi suihkussa, ajoi töihin, kävi puntilla, kävi uudelleen suihkussa, ja aloitti työt noin 5:30. En luonnollisesti (nuorempana ja ulkomaalaisena) ensitöikseni alkanut neuvotella rennompia työaikoja. Päivät alkoivat kaikilla varhain ja jatkuivat pitkälle iltaan.

David oli myös nukkumisen suhteen äärimmäinen poikkeus. Jotta itse sai unta riittävästi, oli kirjaimellisesti aikataulutettava illan jokainen vartti. Siltikin annoin suosiolla pian neljän heräämisten olla ja tähtäsin alun jälkeen töihin ”vasta” kuudeksi. Samoihin aikoihin luovuin myös aamuisten tehtävien kohtelemisesta urotekoina ja keskityin siihen, että ylipäätään jaksoin. Työ oli riittävän haastavaa, eikä ollut enää tarvetta tai mahdollisuuksia tehdä aamuisin ”vielä jotakin.” Ja kuten olen ennenkin kirjoittanut, tajusin tuolloin, ettei perheellinen mitenkään voisi olla tällaisessa rytmissä, ja edelleen riittävästi läsnä kotona.

Suurin osa ei onneksi vedä arkea yhtä tiukalle, vaikka elämän varrella rytmi vaihtelee itse kullakin. Mielenkiintoista kyllä aamun ensimmäisten tuntien taika kuitenkin tulee vastaan uudellen ja uudellen, kun puhutaan aikaansaavien ihmisten elämästä. Eräs ikkuna huippujen aamuihin löytyy Tim Ferriss Shown (”Experiments in Life Style Design”) blogista ja podcasteista. Ferriss kysyy haasteltavilta säännönmukaisesti näiden aamurutiineista, ja vaikka mikään yksi asia ei sellaisenaan toistu, periaate on selvä. Aamuissa on jotakin, mitä pidetään tärkeänä. Alla ajatuksia kultaisista ensitunneista ja siitä, kuinka aamusta voi parhaillaan todella ”voittaa päivän.”

Winning the day

Suunnitellessa omaa aamurutiinia on ensin mietittävä, kuinka paljon aikaa siihen todella pystyy investoimaan. Herääminen 15 minuuttia ennen kodin muita muuta asukkaita riittää jo pieneen hetkeen, mutta se on ainakin itselleni liian vähän. Riippuen siitä, mitä ohjelmassa milloinkin on, haluaisin antaa aamun tehtäville aikaa tunnista kahteen. Rutiinin voima on kuitenkin tapojen luonnissa, eikä minuutin tarkassa pakonomaisuudessa, joten niiden on myös annettava hieman elää.

Aikaansaaville ihmisille aamu alkaa usein jollakin henkilökohtaisella, jolle ei päivän mittaan muuten löydy tilaa. Joku joogaa, toinen lenkkeilee, kolmas käyttää ajan meditoiden. Kokeilin itse myös kaikenlaista, kunnes kuulin erään urasotilaan kuvailevan aamuaan ”listana tehtäviä.” Ensimmäisenä kaveri yhä uransa huipulla petasi oman sänkynsä. Ei enää pinkkatarkastuksen pelossa, vaan siksi, että sen jälkeen päivän ensimmäinen tehtävä oli tehty. Pidän ajatuksesta paljon, sillä noudattamalla pieniä askelmerkkejä saat nopeasti tunteen siitä, että asiat ovat menossa haluttuun suuntaan. Heti herättyään ihminen toki käy vessassa, pesee hampaat, juo lasin vettä ja niin edelleen. Tehtävät voivat olla yksinkertaisia, ja voit olla hidas. Suunta ratkaisee, ei teho.

Kun välttämätön on hoidettu, on tärkeän päätöksen aika. Itselleni ajatus siitä, että voitat päivän käymällä heti toimeen on motivoiva. Nykyisin keitän kupin kahvia, syön banaanin (tai jotakin, jota ei tarvitse valmistaa) ja alan heti hoitaa päivän tärkeintä tehtävää. Aina ei ole selvää, mikä tämä tehtävä on, mutta tässä eräs käytäntöä helpottava ajatus: Monet päivän aikana hoidettavat asiat ovat pinnallisia, ja selviät niistä ilman suurempaa keskittymistä. Kenties on siksi parempi suosiolla säästääkin ne päivän hälinään? Tällä tavoin aamun hiljaisuuden saa paremmin valjastettua tärkeimpiin ja eniten keskittymistä vaativiin asioihin. (Suosin kirjoittamista aamuisin mm. tästä syystä.)

Ajan salliessa saatan myös ensin käydä koiran kanssa lyhyesti ulkona. Aivot saavat happea, näet luonnon heräävän (ja sivuvaikutuksena koirasi myös pitää sinusta.) Tiedän ylipäätään paljon ihmisiä, jotka heti herättyään haluavat nimenomaan lähteä lenkille tai puntille, päivän urheilusuoritukseen. Työtehtävien muuttuessa vaativimmiksi olen kuitenkin päätynyt viemään jotakin tärkeää eteenpäin heti ensimmäisenä, sillä se tuntuu antavan eniten mielenrauhaa päivän myöhempiin tunteihin.

Output before input

Aamu toimii tarvittaessa hyvänä ärsyketulvan patoajana, ja varsinkin käsin kirjoittaminen on tässä suureksi avuksi. Monelle oma, luova projekti sijaitsee kuitenkin koneella tai puhelimessa, ja kiusaus hypätä sosiaaliseen mediaan tai aamun uutisiin on suuri. Pidän tärkeänä rutiinin virstanpylväänä juuri sitä, että aamu osaa alkaa ykköstehtävällä ennen kuin katson mitä puhelin pitää sisällään. Samalla tavalla, kuin sähköpostin tsekkaaminen illalla nostaa alitajuntaan yöksi hoitamattomia ja stressaavia asioita, voi aamu joko alkaa sinun ehdoillasi, tai sitten jonkun muun. Kyse ei tässä ole filosofisesta kannanotosta, vaan yksinkertaisesti paremmasta ja terveemmästä tavasta toimia.

Antamalla illalla ja aamulla aikaa ja tilaa itsellemme palaudumme paremmin. Lisäksi luomme kotiin kulttuuria, jossa koko ajan ei vaihdeta fokusta puhelimen ja vaikkapa leikin välillä. Jos aika on kortilla, yritän edelleen pitää kiinni rutiinista, ja vaikka lyhentää tekemääni hieman. Jatkuvuus ja rakenne ovat tärkeitä. Vaikka tiedän myös ihmisistä, jotka nimenomaan tykkäävät kirjoittaa tai tehdä töitä hälinässä, haastan myös sinut kokeilemaan tilan luomista. Hälinää ei tarvitse luoda, sillä se löytää kyllä sinut. Mikään ei maailmassa ole helpompaa, kuin meteliin palaaminen.

You know, coaching consumes you completely,” puheli Marv kauan Pepperdinen ajan jälkeen. Valmennus oli kokonaisvaltainen ammatti, eikä sitä oikein päässyt pakoon missään. Hän puhui lisäksi siitä, kuinka tärkeää oli yhdistää työ jotenkin perhe-elämän kanssa. Onneksi valmennus ei vielä ole vienyt päiviä täysin, vaikka yrittänyt se totisesti on. Aikanaan myös perhe herää, ja olen iloinen siitä, että saan tyttäreni taas syliin. Alkaa isän ja pienen puurohetki, jossa on helppo olla läsnä. Mieli on rauhallinen kaikesta jo hoidetusta.

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Valmentajan Työtavat, osa 1.

31 Jan

Kaikki valmentajat eivät ole kellon ympäri kiinni työssään, mutta monelle työ on intohimo, jota mietitään myös vapaalla. Lisäksi ammatin työympäristöt ovat siinä määrin kirjavia, ettei säännöllisyys ehkä ole paras sana kuvaamaan valmennusta. Iso osa hyvinvointia on kuitenkin se, että työntekijä pystyy itse vaikuttamaan asioihinsa. Tehokkaiden ja terveiden tapojen ja rutiinien merkitys korostuu entisestään rikkonaisuuden keskellä. Keskittymällä asioihin, jotka ovat omassa kontrollissa, murehtii myös vähemmän kaikesta muusta.

Kirjoitan ensimmäisessä osassa työn haasteista, sekä tästä oman huomion suuntaamisesta. Toisessa osassa pohdin konkreettisista ratkaisuja epäsäännöllisyyteen. Molemmissa toivottavasti näkyy myös arvostus koutseja kohtaan, sillä haasteista huolimatta tuhannet valmentavat urheilijoita tänäänkin.

Tiivistä työtä, pitkin päivää

Ei siis ole tavatonta, ettei valmentajalla ole työaikaa. Suuri osa vakavasti valmentavista on myös läsnä kahdessa harjoituksessa päivittäin, ja koska urheilija on urheilija 24 tuntia vuorokaudessa, järjestää valmentaja elämänsä samaan rytmiin. Monet kilpailuista ja otteluista menevät lisäksi viikonlopuille ja reissuilla päädymme tekemään töitä milloin missäkin, lentokoneista busseihin, juniin ja kahviloihin. Naisten lentopallomaajoukkuekin piti viime kesänä yhden videopalaverin suoraan baaritiskiltä, kaikkien suureksi riemuksi. (Hotellin ainoalla toimivalla screenillä, huom.)

Kuulostaa kenties veikeältä, mutta todellisuudessa rutiiniton valmentaja on kävelevä aikapommi. Varsinkin kilpailukaudella matkoja on paljon, ja vaikka työn organisoisi miten, siitä puuttuu rakennetta vaikkapa toimistotöihin verrattuna. Jos iltaharjoitus päättyy vasta 19-21 välillä, se tekee työpäivästä 12-14 tuntisen. Elämään täytyy tuolloin aikatauluttaa tyhjiä tunteja keskellä päivää, mutta vuorokauden päätapahtumaa odottaa alitajuisesti silloinkin. Muiden elementtien lisäksi rutiinien puutetta lisää vuorovaikutuksen määrä.

Kaikki valmentajat eivät ole jatkuvasti yhteydessä niin moneen yksilöön kuin joukkuepeleissä, mutta ihmisten kanssa tekee töitä jokainen. Koska kaikki polut tuntuvat Rooman lisäksi johtavan myös valmentajaan, saatat päätyä päivystämään puhelimen ääressä kuin huomaamatta. Tämä siis samalla, kun pitäisi syvemmin miettiä päivän muita, tärkeimpiä työasioita tai olla läsnä kotona. Kaikesta ei kuitenkaan voi syyttää älypuhelinta, sillä teemme itse lopulta valinnat siitä, minkä arvotamme huomion arvoiseksi. En luettele hienon ammatin haasteita loputtomiin, mutta etenkin päävalmentajuus voi ajallisilta vaatimuksiltaan todella olla kuin toimitusjohtajan työ.

Huomion siirtäminen maksaa

Joku saattaa kukoistaa toiminnan ja hälinän keskellä, mutta on hyvä syy olla skeptinen rikkonaisten pätkien vaikutuksesta terveyteen ja tuotteliaisuuteen. Tutkittu tieto huomiokyvystä on varsin vankkaa, eikä se suosi ärsykkeitä sen enempää kuin katkonaisuuttakaan. Koska kehitymme siinä, mihin kiinnitämme huomiota, tulisi meidän kohdella huomiokykyä kallisarvoisena resurssina. Aivot painavat vain 2% ihmisen kokonaispainosta, mutta käyttävät peräti 20% kokonaisenergiasta, ja enemmän kuin mikään toinen elin. Yksi energiaa kuluttavista asioita on nimenomaan huomion siirtäminen kohteesta toiseen, mitä osuvasti kuvaa englannin verbi to pay attention. Maksamme rikkonaisuudesta kirjaimellisesti kalliin hinnan, joten oman huomion varjelun tulisi olla avainasioita jokaiselle. Emme yksinkertaisesti kykene hyviin päätöksiin aamusta iltaan:

Attention has a cost. It is a this or that, zero-sum game. We pay attention to one thing, either through conscious decision or because our attentional filter deemed it important enough to push it to the forefront of attentional focus. When we pay attention to one thing, we are necessarily taking attention away from something else. … It’s as though our brains are configured to make a certain amount of decisions per day, and once we reach that limit, we can’t make any more, regardless of how important they are.” -Dr. Daniel Levitin, (The Organized Mind, 2014)

Sinun ei tietenkään tarvitse olla epäsäännöllisessä työssä kärsiäksesi keskittymistä vaanivista vaaroista. Maailma on muuttunut paljon lyhyessä ajassa, ja pidämme monia muutoksista hyväksyttävinä niiden yleismaailmallisuuden vuoksi. Tämän teemme kuitenkin yleensä ajattelematta sitä ympäristöä, missä toimimiseen olemme todella kehittyneet. Informaatioaikana rajojen luominen ärsyketulvalle ei siis ainoastaan ole tärkeää, vaan ammatillinen elinehto. Samaan kategoriaan kuuluu jatkuva ”saatavuus” tai saatavilla oleminen sillä uskomuksella, että tämä on jonkinlainen itseisarvo. Todellisuudessa jatkuva päivystäminen on yksi suurimmista syistä katkonaisuuteen ja johtaa helposti monen asian hoitamiseen ”yhtä aikaa.” Tässä Stanfordin entinen proffa Clifford Nash kuitenkin varoittaa multitaskingista seuraavasti:

So we have scales that allow us to divide up people into people who multitask all the time and people who rarely do, and the difference is remarkable. People who multitask all the time can’t filter out irrelevancy. They can’t manage a working memory. They’re chronically distracted.”

https://www.npr.org/2013/05/10/182861382/the-myth-of-multitasking?t=1548915340465

Todellisuudessa teet aina vain yhtä asiaa kerrallaan, joten montaa asiaa ”kerralla tekevä” vain yksinkertaisesti vaihtaa huomion kohdetta tiuhaan, kuluttaen koko ajan lisää energiaa. Samalla ihminen menettää otetta siitä, millä on todella väliä, ja millä ei, sillä jokainen uusi juttu päädytään kokemaan yhtä tärkeäksi ja “hoidettavaksi.” Päivän aikana esiin tulevia tehtäviä pitäisi kuitenkin kyetä priorisoimaan, ja siihen tarvitset virtasen lisäksi myös pysähtymistä. Varsinkin älypuhelin on tulen tavoin myös hieno renki, jos pidämme sen osa-aikaisessa käytössä. Pelireissuilla ja muiden siirtymien aikana on helppo hoitaa vähän sitä ja tätä, samalla luoden illuusiota kiireestä ja ahkeruudesta. Ongelma on, että elimistön rauhoittumiseen, tehokkuuteen ja kehittymiseen tarvitaan aikaa ja tilaa. Joskus täytyy kyetä perehtymään vain yhteen asiaan syvemmin.

Ei jäännösvero, vaan…

Kuinka moni meistä pystyy sanomaan, että kohtelee kykyä keskittää huomio tärkeänä resurssina? Ongelma on sama kaikissa ammateissa, mutta hankalinta silloin, kun mahdollisuudet uppoutua johonkin ovat ympäristöstä johtuen kehnoja. Eivätkä huonot uutiset valitettavasti edes lopu tähän. Kolmas huomion kannalta merkittävä asia on käsite nimeltään attention residue tai suomeksi ehkä huomion jäännös. Sen lisäksi, että poukkoilu polttaa energiaa, se itseasiassa heikentää työn laatua myös toisella tavalla. Ihminen ei nimittäin, ensin yhteen asiaan keskityttyään, edes pysty heti saamaan koko kapasiteettiaan johonkin muuhun käyttöön:

The problem this research identifies with this work strategy is that when you switch from some Task A to some Task B, your attention doesn’t immediately follow- a residue of your attention remains stuck thinking about the original task. … People experiencing attention residue after switching tasks are likely to demonstrate poor performance on the that next task.” -Dr. Cal Newport (Deep Work, 2016, tummennus omani.)

Ymmärrys huomiokyvystä rajallisina luonnonvarana ei liene yhtään sen yleisempi, kuin tieto sen yhteydestä työn laatuun ja jaksamiseen. Kirjoitan seuraavassa jutussa lisää siitä, mitä konkreettista asialle voi tehdä, mutta pohjimmiltaan laadun parantamisessa on kyse rajojen asettamisesta itselle ja muille. Tarvitsemme hiljaisia hetkiä, eikä niitä saa ennen kuin osaa sanoa “ei”. Kun ovi on kiinni, voivat ajatukset olla siinä ainoassa asiassa, joka juuri nyt täytyy hoitaa laadukkaasti. Paradoksaalisesti olemme silloin useimmissa tehtävissä myös nopeampia, tehokkaampia, ja voimme paremmin. Suurten muutosten tekemiseen ei kuitenkaan riitä pelkkä tahdonvoima, vaan tarvitsemme elämään hyviä rutiineja, jotka luovat tällaista tilaa. Pidän paljon sanonnasta, että teemme ensin tapamme, ja sitten tapamme tekevät meidät. Vaikka työ olisi miten epäsäännöllistä, voit tehdä siitä parempaa, vaikka sitten yksi horjuva askel kerrallaan.

The faculty of voluntarily bringing back a wandering attention, over and over again, is the very root of judgment, character, and will.” –William James

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Skouttaus ja Pelinluku (2)

30 Nov

Jatkamme lokakuun tarinaa. Kirjoitin ihmisen rajallisesta kapasiteetista muistaa uutta informaatiota. Kehotin valmentajia keskittymään ensisijaisesti oman joukkueen ja pelitavan hiomiseen, ja arvottamaan skouttauksen tuottamaa runsasta tietoa.

Lyhytaikaismuisti ja huomiokyky

Yksi tehokkaan valmennuksen salaisuuksista on priorisointi. Ihmisen huomio voi olla vain yhdessä paikassa yhdellä hetkellä ja sen siirtäminen kuluttaa energiaa. Jos joudumme vaihtamaan huomion kohdetta koko ajan, se väsyttää enemmän, kuin jos keskitymme vain yhteen asiaan kerrallaan.

Attention has a cost. It is a this or that, zero-sum game. We pay attention to one thing, either through conscious decision or because our attentional filter deemed it important enough to push it to the forefront of attentional focus. When we pay attention to one thing, we are necessarily taking attention away from something else. … Consciousness itself is not a thing, and it is not localizable in the brain. Rather, it is the name we put to ideas and perceptions that enter awareness of our central executive, a system of very limited capacity that can generally attend to four or five things at a time.It’s as though our brains are configured to make a certain amount of decisions per day, and once we reach that limit, we can’t make any more, regardless of how important they are.” (Alleviivaukset omiani.)

-Dr. Daniel Levitin, (The Organized Mind, 2014, p.45)

Syvä keskittyminen on viisaampi strategia, kuin tilkkutäkiksi pilkotut yksityiskohdat joiden välillä pallottelet. Päätin edellisen kirjoituksen ajatukseen siitä, että skouttauksen tuoman tiedon voi tiivistää vain neljään tai viiteen avainkohtaan. Tähän on hyvä syy johtuen lyhytaikaismuistimme (STM, short-term memory) rajoituksista. Aikanaan uskottiin, että STM on noin 7 yksikköä plus miinus 2kpl ihmisestä riippuen. Nykytiedon valossa tämä 5-9 kpl vaikuttaa kuitenkin olevan pienempi, eli noin 4-5, eikä sitä periaatteessa voi harjoittelemalla edes kehittää. (Hyvin harjoitelleet ihmiset kykenevät koviin muistisuorituksiin erilaisten oppimis- ja muististrategioiden avulla, mutta kyse on spesifistä tiedon muistamisesta. Ei siis siitä, että olisit jumpannut ”yleistä” kykyäsi pitää useita asioita lyhytaikaismuistissasi. Riittävä ja laadukas uni on yksi tärkeistä tekijöistä, jotka sementoivat päivän aikana koettuja asioita pitkäaikaismuistiin (LTM, long-term memory))

Kiinalainen oppitunti

Liian suuri määrä tietoa kuormittaa, mutta paineen alla vähäisetkin asiat meinaavat unohtua. Näin läheltä esimerkin tästä viime kesänä, kun pelasimme Hollannin maajoukkueella Kiinaa vastaan pääsystä World Grand Prix’n välieriin. Finaaliturnaukseen oli päässyt maailman kuusi parasta maata. Lohkon päätöspelin panos oli välieräpaikka ja Kiinaa kannusti 11 000 hengen kotiyleisö. Kiina on 16 olympiavoittaja ja Hollanti samojen kisojen nelonen, joten vastustaja oli suosikki, vaikka pelistä odotettiinkin tasaista. Neljän erän jälkeen taululla luki 2-2. Kaikki tiesivät viidennen alkaessa, että Kiinan supertähti Zhu Ting saa tärkeimmät hyökkäyspaikat. Veimme erää ja johdimme hetkeä ennen loppua 14-11. Pääsimme hyökkäämään ottelupalloa kolme kertaa, mutta hävisimme erän lopulta 16-18 ja turnaus oli ohi.

Mitä valmennusfilosofiaan tulee, tulen muistamaan nämä ’17 GP finaalit pitkään. Zhu tappoi viimeiset viisi hyökkäystä raakana kenttään ilman, että Hollannin puolustus edes kunnolla osui niihin. Jälkikäteen voisi mennä sen taakse, että vastustajalla oli fyysisesti meille liian kova pelaaja. Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästään tästä. Meidän pelitapamme peruspalikat eivät yksinkertaisesti kestäneet. Meillä oli Kiinasta valtava määrä dataa, mutta se ei lopulta auttanut. Kenties jopa päinvastoin. Näistä viidestä tappohyökkäyksestä vain yksi oli niin kova suoritus, ettemme olisi saaneet sitä puolustettua. Kaikissa muissa puolustajat joko olivat liikkessä, poissa omilta paikoiltaan, tai torjuja ei tehnyt teknisesti hyvää suoritusta. Kaikki oman kontrollin asioita siis.

Mielenkiintoiseksi tarinan tekee pelin taso. Puhutaan kuitenkin urheilijoista, jotka pelaavat olympiamitaleista! Hollannin tapauksessa he ovat myös poikkeuksellisen hyviä ja valmennettavia tyyppejä. Jos arvokisat voivat ratketa perustaitoihin, niin mitä se on alemmilla tasoilla? Ja kuinka me todella voimme parhaiten auttaa urheilijoitamme? Skouttauksen tuoma tieto on älyllisen tason muistamista, mutta pelinlukeminen ja liikkuminen vaistonvaraista. Havainnointi kumpuaa ihmisen ikivanhasta biologiasta. Pitäisikö meidän opettaa niitä sen sijaan, että puhumalla yritämme vaikuttaa aivojen nuorimpiin osiin? Paluumatkalla lukemani Peter Levinen kirja (In an Unspoken Voice, 2010) sivusi aihetta. Raapustin seuraavan pätkän muistiinpanoihin:

Interesting how consciousness evolved in animals and humans as interplay between the prey and the predator. We have to know where we are in space, and we have to be fully in the now, focused, in order to make the best choices regarding how and where to move. In addition, humans react to oncoming objects with instinct, not intellect. Of course it matters what we know (scouting) but it matters even more what we see (reading.)

Havainnointi ja liikkuminen (“volleyball is a visual motor sport, with emphasis on visual”) ovat aihe toiselle ja pidemmälle jutulle. En kuitenkaan osaa välttää ajatusta, että emme todella tunne omaa biologiaamme kovin hyvin. Oma kokemukseni aiheesta on toki vain pintaraapaisu, mutta kenties riittävästi näkemään, että on oltava nykyistä parempia malleja toimia.

Tapoja opettaa taktiikkaa

Samojen taktisten asioiden toistaminen peleissä on pelaajille hyödyllistä. Muistamme edellisestä jutusta, että pelitapa on sitä kuinka pelaat aina (=perusasetukset) ja taktiikka sitä, kuinka pelitapaa muokataan skouttauksen pohjalta kutakin vastustajaa varten. Vaikka et voi muistaa enempää kuin muutaman uuden asian kerrallaan, toistuu osa näistä “uusista” taktisista asioista kauden peleissä eri vastustajiakin vastaan. Esimerkiksi Ruotsissa on kolme joukkuetta, joiden hyökkäyspeli on selvästi muita nopeampaa. Oman joukkueen torjuntaliikkuminen ei sellaisenaan riitä heitä vastaan, mutta onneksi oppitunteja riittää. Ensimmäisessä pelissä olimme pulassa, toisessa hieman parempia, ja kolmannessa jo melko hyviä.

Talking about what you should do isn’t very effective if the task includes time-constraints.”

Dr. K. Anders Ericsson

Ylipäätään taktisten asioiden harjoittelu (sitten kun tekniset perustaidot ovat riittävän hyviä) kantaa pitkässä juoksussa hedelmää. Pelaajat oppivat toistuvan kaavan ja laajentavat pitkäaikaismuistinsa edustuksia pitämään sisällään enemmän ja enemmän nyansseja. Terminologia eroaa lähteestä riippuen, mutta eräs nimitys näille skeemoille tai “mentaalisille edustuksille” on LTWM (long-term working memory.) Kuten olen kirjoittanut, nuoren pelaajan kaikki huomio menee usein vain siihen, että pystyy olemaan painetilanteessa. Kokenut pelaaja taas osaa esimerkiksi ennen syöttöä nähdä, missä rotaatiossa vastustaja on, ja muistaa edellisistä peleistä kaavoja ja painotuksia. Tiedän myös valmentajia, jotka harjoituksissa esim. pyytävät pelaajia sulkemaan silmät, kuvittelemaan vastapuolen pelaajat kentälle, ja kysyvät missä rotaatiossa nämä ovat. Tällaiselle systemaattiselle opettamiselle lämpenen paljon enemmän, kuin rotaatioista puhumiselle palaverissa tai pelissä.

Peliin valmistautuminen

On lisäksi tärkeää muistaa, että meillä voi kussakin pelissä joukkueena olla enemmänkin taktisia asioita kuin ne neljä tai viisi. Asioita voi olla 4-5 per pelaaja, mutta pelaajilla on eri vastuita. Liberon ei tarvitse muistaa hyökkäyskohteita, ja niin edelleen. Turha kuormittaa ketään tiedolla vain siksi, että se on olemassa. Pidän tavasta, jossa seuraavat pääkohdat käydään läpi edellisen päivän palaverissa ja kysellään pelaajilta uudelleen kopissa ennen peliä:

  1. Syöttökohde (yleensä 1-2 kpl)

  2. Hyökkäyskohde (heikoin torjuja, tai paras lyöntisuunta)

  3. Kuinka torjut (oman pelipaikan tärkeimmät 1-2kpl)

  4. Kuinka puolustat (1-2 muutosta peruspalettiin- jos niitä on.)

  5. Tärkein yksittäinen voittoon vaikuttava asia (jos se ei jo löydy omasta pelitavasta.)

Videopalaverit (yleensä 2kpl) vastustajasta eivät ole vain valmentajan puhetta, vaan keskustelua, näkemistä ja palautetta. Katsomme vastustajan passarin, hyökkääjät, ja syöttäjät siten, että video pysäytetään kontaktihetkellä, ja pelaajat kirjaavat ylös mitä seuraavaksi tapahtuu. Metodi on voimakas, sillä se parantaa pelinlukemista ja asioiden muistamista (+ on pelaajista mukavampaa kuin tunnin monologi.) Toisessa palaverissa puhutaan enemmän rotaatioista, jos on tarve.

Elämäntapana tilastot

Oma näkökulmani aiheesta lienee tässä kohtaa aika selvä. Vaikka pidän perusteluja vankkoina, ei tässä esitetty näkemys kuulu huipulla valtavirtaan. Osasyy tähän on, että jos rahoitusta ja staffia on paljon, heille täytyy keksiä tekemistä. Lisäksi pelaajat huipulla ovat vaikeammin valmennettavia kuin alemmilla tasoilla. Teknisiin puutteisiin ei konfliktien pelossa helposti edes haluta puuttua ja jäljelle jäävät numerot. Sitten johdetaan numeroita sen sijaan, että johdettaisiin ihmisiä. Aikaa myöten olen myös oivaltanut, miten kunkin valmentajan tausta ja luonteenpiirteet vaikuttavat heidän työhönsä. Itse näen valmentajan laumanjohtajana ja opettajana, jossa perustaidot, arvot ja joukkuedynamiikka näyttelevät tärkeintä osaa.

Silti osa maailman parhaista valmentajista on taustaltaan juuri skoutteja. He hallitsevat pelin taktisen puolen tavalla, jota arkea näkemättömän on vaikeaa edes uskoa. On kuin tilastot ja rotaatiot olisivat iso shakkilauta, joka pyörii koutsin päässä saumattomasti pelin aikana. He eivät kuitenkaan ole mitään stereotyyppisiä datahiiriä. Huipulla kyse on tyypeistä, jotka ymmärtävät ihmissuhteiden merkityksen ja jotka tyypillisesti pystyvät laittamaan valtavan määrän energiaa skouttaamisen lisäksi kaikkeen muuhunkin. Hierarkian huipulle nousevat aina yksilöt, joilla on riittävästä alaspesifiä älykkyyttä sekä ahkeruutta ja stressinsietokykyä työmäärän kestämiseen. Olen lisäksi kuvaukseen sopivien entisten työkaverien kautta jäsentänyt asian niin, että koska koutsi haluaa olla hyvä kaikessa, taktisesta osaamisesta tulee tavallaan peli pelin sisällä. Tarkoitan tällä seuraavaa:

Peli on käynnissä ja ratkeaa aina tiettyihin asioihin riippumatta siitä mitä valmentaja tietää. Samalla valmentaja yrittää kuitenkin itse muistaa kaiken mitä kentällä tapahtuu kuin vain nähdäkseen pystyykö hän siihen. En ole lainkaan varma, ovatko he aina tästä edes tietoisia. Siltä se minusta kuitenkin näyttää. Joku syyhän on oltava, että ihminen käyttää valtavasti aikaa asioihin, jotka vaikuttavat lopputulokseen vähän tai eivät lainkaan. Joillekin “kaiken tietäminen” on kunnia-asia ja myös iso osa työn merkitystä. Mutta onko se asia, jota haluat elämässä eniten? Joillekin vastaus on ilmeisesti kyllä, sillä he motivoituvat niin paljon tästä puolesta, ettei perhe-elämällekään jää juuri aikaa. Eronnut huippuvalmentaja on miltei standardi.

Työssä on monta kuluttavaa puolta, mutta skouttaus on se yksi asia, joka vie paljon aikaa, ja josta todella voi hieman tinkiä joukkueen tasoa laskematta. Ja edelleen riippuu mihin valmistaudutaan; olympialaisiin vai tavalliseen liigapeliin. Kaikissa tapauksissa uskon, että valmennusta tärkeämpiä asioita ovat terveys, isyys ja lupaus itselle ja perheelle läsnäolosta, vaikka valmentaisikin huipulla. Myös elämän pelissä kannattaa valita taistelut huolellisesti.

Kaunista joulun odotusta,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com