Tag Archives: Huippu-urheilu

Kovaa vai Fuskupeliä

30 Nov

Puhun yhtenään arvomaailman tärkeydestä osana menestyvää joukkuetta. Sanojen lisäksi ihailemme tahoja, jotka konkretiassa pystyvät elämään todeksi sitä, mikä on puheessa todettu tärkeäksi. Huippu-urheilu edustaa myös monia niistä asioista, joita kansakunta laajasti arvostaa. Myös Suomen Olympiakomitea kertoo sivuillaan, että tutkimuksiin pohjautuen:

  • Huippu-urheilu opettaa hyvää kilpailua ja muita elämäntaitoja
  • Huippu-urheilu näyttää, ettei mahdoton olekaan mahdotonta
  • Huippu-urheilu rakentaa yhteisöllisyyttä

https://www.olympiakomitea.fi/huippu-urheilu/huippu-urheilun-yhteiskunnallinen-perustelu/

Lisäksi todetaan, että huippu-urheilu mm. vahvistaa kansallista identiteettiä ja antaa meille enemmän, kuin mitä se ottaa. Olen samaa mieltä. Pidän urheilua yhteiskunnallisesti tärkeänä ja uskon, että elintason noustessa sen tärkeys merkityksen lähteenä entisestään korostuu. Suomalainen urheilu on lisäksi maamme tavoin verrattain rehellistä ja puhtoista, ja siitä tulee olla ylpeä. Kuten kaikella, myös urheilulla on kuitenkin toinen, vähemmän mairitteleva puolensa.

Huipulle päätyy jo määritelmän mukaan keskivertoa enemmän päteviä ja kilpailullisia ihmisiä, ja äärimmäinen kilpailuhenkisyys johtaa lieveilmiöihin. Haluamme kaikki tehdä tulosta, mutta millä hinnalla? Paperilla on vastuullisten järjestäjätahojen (mm. lajiliitot) tehtävä pitää kiinni siitä, mitä yhteisiksi pelisäännöiksi on arvojen pohjalta sovittu. Sivistysvaltioissa luotamme lynkkaamisen sijaan instituutioihimme pahimpien rikkomusten oikaisemiseksi, mutta on myös toinen, tehokas keino saada aikaan arvomaailman muutosta. Se on nimeltään lähiympäristön avoin paheksunta.

Ihminen ei kuitenkaan halua erottua joukosta, ja niin epätervelliset tilanteet saavat jatkua silloinkin, kun hiljainen enemmistö niihin haluaisi puuttua. Vertaispaine on vahva vaikutin, mutta tietoisena keinona harvinainen, sillä se vaatii tuekseen rohkeutta. Joka tapauksessa pidän aikuisen ihmisen velvollisuutena puuttua joihinkin pelikentillä ja niiden laidoilla tapahtuviin selkkauksiin. Sellaiseksi voi laskea vaikkapa junioriturnauksissa näkyvän, vanhemman selkeästi aggressiivisen käytöksen ja lapsille huutelun. Kyllä toiselle saa asiallisesti ja rauhallisesti sanoa, että otetaan hei iisisti. Alla pari muuta hiljattaista esimerkkiä tilanteista, joita urheilu tarvitsee vähemmän.

Saat mitä siedät

Urheilun korkeimmilla tasoilla unohtuu joskus, että omassa hommassaan pätevä ei statuksesta huolimatta tarkoita eri pelisääntöjä. Asia ei ole uusi, ja onneksi myös meidän valmentajien toiminta on siistiytynyt aikaa myöten paljon. Kaikilta tasoilta löytyy kuitenkin edelleen yrityksiä vaikuttaa tulokseen kyseenalaisin keinoin aina dopingista sopupeleihin ja lahjontaan. Yleisimmin epäurheilullisuus on kuitenkin vähemmän räikeää ja vain hipoo puuttumiskynnyksen rajaa.

Törmäsin Ruotsissa viimeksi tällä kaudella kaveriin, joka systemaattisesti yrittää pelotella tuomareita ja pelaajia. Eikä siinä, kyllä kilpailuun kuuluu myös vuorovaikutus vastustajan kanssa. Lisäksi lentopallo on kontaktilajeihin verrattuna hyvinkin siisti, eikä kaikkeen tarvitsekaan puuttua. Länsinaapurin hermanni kuitenkin rikkoi hyvän maun rajan ihan kirkkaasti. On kyseenalaista järjestelmällisesti grillata nuorta verkkotuomaria tai vastustajan pelaajia. Tämä ei ensinnäkään ole voittamisen arvoista, eikä sitä paitsi edes välttämättä edesauta sitä. Tulos tehdään aina kentällä teoilla, ei puhumalla. Don’t talk a bigger game than you can play.

Ammatillinen mielipiteeni toki on, että kilpailutilanteessa pelaajan täytyy tällainen prässi kestää. Se ei kuitenkaan tee uhkailusta hyväksyttävää, sillä näin ei myöskään voi toimia kentän ulkopuolella yhteiskunnassa. Tuomareista on lisäksi useimmissa lajeissa pulaa, ja heidän oikeuksiaan ja valtaansa tulee lajin terveen kehityksen vuoksi kaikin tavoin puolustaa. Ulkomaalaisena et voi toisessa maassa tehdä kansalaisaloitetta joka risauksesta, mutta sekä tuomarit, että oma seurani kirjoittivat asiasta valtaa pitävälle tahoille. Se käytös jatkuu, mitä sallitaan, ja me päätimme, että raja on ylittynyt.

Korkeimman tason piirteitä

Kirjoitin edellisessä jutussa lentopallon MM-kisojen ilopilkuista. Kisat jäivät kuitenkin mieleen myös toisenlaisista syistä, sillä osanottajilla riitti nokkapokkaa tuomareiden ja toistensa kanssa. Arvokisoissa tarkkaavaiselle avautuu ikkuna hierarkian kärkipään koviin persooniin. Useimpia huipputason pelaajia ja valmentajia yhdistää valtava draivi painaa hommia (Big Five – mallin termein korkea tunnollisuus), halu voittaa kaikin keinoin (alhainen sovinnollisuus) sekä korkea paineensietokyky (alhainen huolestuneisuus / neuroottisuus.) Kyseiset ominaisuudet ajavat yksilöitä eteenpäin, mutta johtavat joskus myös kähinöihin.

Esimerkiksi miesten turnauksessa kaksi päävalmentajaa sai toimitsijakieltoa tempauksistaan. Eräs koutsi vieritti tahallaan pallon kentälle viidennen erän ratkaisuhetkillä saadakseen katkon vastustajan hyökätessä pisteestä. Eräs toinen valmentaja taas haistatteli viiden erän pelin jälkeisissä tuuletuksissa niin railakkaasti, että sai seurata seuraavan matsin katsomosta. Kyse oli ilmeisesti terveisistä tuomareille. Varsinkin ensimmäinen näistä on äärimmäisen epäkunnioittavaa vastustajaa, peliä ja omia pelaajia kohtaan. Tekoaan kyseinen koutsi perusteli adrenaliinilla, joka vahingossa sai hänet pudottamaan kantamansa pallon.

People respond to incentives.”- Adan Smith Institute

Osa huonosta julkisuudesta on yksinkertaisesti seurausta vääristä yllykkeistä. Kisoissa nähtiin mielenkiintoisten pelien lisäksi myös liuta vähintään toiselle osapuolelle merkityksettömiä otteluita. Syynä on lentopallon (mm. futiksen MM-kisoista poikkeava) formaatti, jossa kisat etenevät lähes alusta loppuun lohkoissa, joista parhaat aina jatkavat. Lajille kaikista huonoin PR-tapahtuma on MM-kisaturnaus, jossa voit ”tahallasi” hävitä vaikka kolme ottelua ja silti vielä voittaa MM-kultaa. Tahallaan häviämistä on kuitenkin hyvin vaikeaa erottaa avainpelaajien lepuuttamisesta. Lepo on taktisesti järkevää ja tervetullutta turnauksen kuorman noustessa, mutta parissa tapauksessa nämä ottelut ratkaisevasti muuttivat lohkojen voimasuhteita. Niin pitkään, kuin yllykkeet on järjestetty väärin, on asiasta turha puhua pelkästään moraalisena dilemmana. Jos peli on varaa hävitä, voit edelleen laittaa kakkoskuusikon kentällä ja vaatia voittoa, sitä kuitenkaan saamatta.

Mestarin arvomaailma

The principles and values that form the cornerstone of our beliefs cannot be compromised.”

Tom Coughlin, New York Giants

Olen vuosien varrella kirjoittanut paljon amerikkalaisista valmentajista. Kyse ei ole jenkkien ihannoinnista ylipäätään, vaan puhtaasti arvojen ja periaatteiden ymmärtämisestä. Lombardi, Wooden, Coughlin, Dunphy ja muut ovat nykypäivän valmentajiin verraten hyvin erilaisen maailman kasvattamia herroja. Yhdysvallat ennen viimeksi kuluneiden vuosikymmenten muutoksia oli maa, jossa miehen luonteella ja kunnialla oli merkitystä. Monien juuret olivat myös yhä maaseudulla, jonka etiikka erosi asutuskeskuksista. Maalla kaikki oli ansaittava itse, ja vaikka ”vanhan hyvän ajan elämää” on kovuutensa vuoksi turha romantisoida, olivat ajan parhaat ajatukset, piirteet ja käytösmallit hyvin kunnioitettavia.

Saattaa lisäksi hyvin olla, että koska Yhdysvalloissa urheilu hyvin varhain ammattimaistui, se myös otettiin useimmilla tasoilla vakavasti. Valmennus saattoi jo varhain olla elämänmittainen ammatti. Osittain hienoissa ajatuksissa voi kyse olla myös siitä, että rapakon takana valmentajien tekemisiä ja sanomisia dokumentoitu pisimpään. Pohjois-Amerikassa valmentajan ammatti on kuitenkin muihin verraten huomattavan arvostettu, ja ammattilaisia löytyy valtavasti lähes lajissa kuin lajissa.

Winning isn’t everything. It’s the only thing.” Vince Lombardi, Green Bay Packers

Maailman kovimmat koutsit haluavat tehdä tulosta. Kuten edeltävä (ilmeisesti alkujaan UCLA:n Red Saundersin) sitaatti osoittaa, voittaminen on tärkeää. Lombardia on myös kuuluisasti siteerattu asian tiimoilta väärin, sillä toisissa yhteyksissä hän on nimenomaan korostanut voittamiseen johtavan tahdon merkitystä. Niin tai näin, Lombardi selkeästi ymmärsi muiden hyvien johtajien tavoin vallan retoriikan ja kielen, mitä tulee käyttää. Korkeassa asemassa yksinkertaisesti täytyy johtaa joukkoja tuloksen suuntaan. Pukukopissa hän sen sijaan kyllä tiesi, että kaikkensa antaminen tuo lopulta tuloksen, eikä vain tuloksesta puhuminen.

Muistamme nämäkin vanhat herrat jostakin syystä, ja se syy on erinomaisuus. En kuitenkaan usko, että on monta tapaa olla erinomainen. Jotta sinut todella muistetaan mentyäsi, on kalleimpien arvojesi pohjauduttava johonkin kestävään. Voittaminen voi olla yksi niistä, mutta se vaatii seurakseen myös laajempaa ymmärrystä tuloksen tekemisestä. Päätän saman valmentajan hienoon ajatukseen urheilullisuudesta ja siitä, että vaikka peli voi olla kovaa, se pitää pelata reilusti.

If you cheat on the practice field, you´ll cheat in the game. If you cheat in the game, you´ll cheat the rest of your life. I´ll not have it.”Vince Lombardi, Green Bay Packers

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista.

Yhteinen Etu

31 May

Maajoukkue on harjoitellut kuukauden päivät. Kesäkuussa starttaava maailmanliiga vie joukkueen ympäri maailman samalla, kun osa pelaajista palaa seurajoukkueensa harjoituksiin. Kaikki eivät harjoittele kesäkuussa, mutta yhä useampi liigaseura kulkee enemmän tai vähemmän ympärivuotisella mallilla. Jos haluamme tuottaa huippu-urheilijoita, kovin pitkiä pätkiä ei voi vetää ilman lajiharjoittelua. Asiasta voi olla montaa mieltä, ja myös tauko on joskus paikallaan. Silti on tiedossa, että laadukkailla harjoitustunneilla on enemmän merkitystä, kuin millään muulla.

Kuluneen kauden aikana käytiin monta keskustelua seurojen arvoista ja missioista. Miksi olemme mukana tekemässä urheilua? Mikä on seuran X johtoajatus ja mitä se haluaa edustaa? Tiedämme, että arvot ja missio ohjaavat käytöstä ja viime kädessä päätösten tekoa. Näitä päätöksiä seurat ja valmentajat tekevät kauden mittaan tuhansia, joten on suotavaa myös kysyä miksi ylipäätään ollaan olemassa. Olen jo jonkin aikaa ajatellut, että yksi kotimaisen seuran tehtävistä tulisi olla pelaajien kehittäminen yksilöinä. Tämä palvelee eniten itse urheilijaa, joka luonnollisesti haluaa urallaan eteenpäin. Kotimainen mestaruusliiga on edelleen kasvattajaliiga enemmän kuin mitään muuta, vaikka kestääkin jo vertailun monen eurooppalaisen sarjan kanssa. Toiseksi tämä palvelee maajoukkuetta, ja siten yhteistä etua, mutta ainoastaan, jos meidän urheilijamme ymmärtävät mitä huippu-urheilu on.

Jos pelaaja on sisäistänyt oman polkunsa ja oman missionsa, tekee hän myös päätökset sen mukaan. Lähdenkö kavereiden kanssa vielä siihen toiseen kapakkaan vai menenkö vapaana viikonloppuna nukkumaan puolilta öin? Se, mitä syön tänään, vaikuttaa minuun myös pitkässä juoksussa, eikä vain kahden tunnin päästä. Ei ole liioiteltua sanoa, että jokainen tekemäsi päätös joko auttaa sinua pääsemään tavoitteeseesi- mikä se sitten onkaan- tai se hidastaa sinua matkalla sinne. Tämän alojensa huiput sisäistävät paremmin kuin muut, ja yksilölajien urheilijat huomattavasti paremmin kuin joukkuelajien urheilijat. Seurajoukkueilla on hieno mahdollisuus auttaa yksilöä näissä asioissa.

Kaikkien ei toki tarvitse haluta tulla parhaimmaksi versioksi omasta itsestään, mutta usein huomaan toivovani jotakin tämän suuntaista. Jatkuva oppiminen on huisin motivoivaa. Niinpä monet huiput suhtautuvat työhönsä ilolla ja avoimuudella, pilke silmäkulmassa, vaikka tosissaan ovatkin. He vaikuttavat kovin onnellisilta tehdessään matkaa, ja tuntevat yhteenkuuluvuutta muiden kulkijoiden kanssa. Niinpä toivon, että useampi meistä pysähtyisi ajattelemaan mitä elämässään todella haluaa. Sama pätee valmentajiin, urheilijoihin, ja seuroihin. Meihin kaikkiin.

Yksi tärkeistä asioista on Suomen lentopallon etu. Henkilökohtaisesti se on ollut sitä niin pitkään kuin jaksan muistaa- niinäkin pettymyksen hetkinä, kun ei mahtunut nuorten tai aikuisten maajoukkueisiin. Kun melkein 15 vuotta sitten muutin Saksaan pelaamaan 2-Bundesliigaa, en kuulunut mihinkään edustusjoukkueeseen. Jotenkin, kuitenkin, oli täysin selvää, että suomalaisena ulkomailla edustat Suomea 24 tuntia vuorokaudessa, halusit sitä tai et. Esimerkiksi se, miten käyttäydyit treeneissä, oli monelle saksalaiselle kenties hänen ainoa kontaktinsa suomalaisuuteen tai suomalaisiin. Moni muukin ulkomailla pelannut kertoo kokeneensa asian näin.

Mitä useammalle suomalainen lentopallo on tärkeä asia, sitä paremmin meidän lajiyhteisömme voi. Ja mitä terveellisemmällä pohjalla lajimme on, sitä enemmän voimme tuottaa elämyksiä ja ohjata nuoria sen pariin. Aikaa myöten, jos nuori siihen on valmis, sama itsensä likoon laittaminen on hänellekin mahdollista. Missään ei ole niin paljon mielekkyyttä kuin siinä, että olet joka päivä läsnä, ja lähdet töihin motivoituneena ja visio kirkkaana. Moni on tänäpäivänä ilman työtä, ja aika harva työssäkäyväkään saa kokea olevansa osa jotakin itseään suurempaa. Tämä on harmi, sillä pohjimmiltaan jokainen ihminen haluaa kokea myös yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Lentopallolla menee Suomessa tällä hetkellä ihan hyvin. Ei kuitenkaan lähellekään niin hyvin, kuin voisi mennä. Valmennuksemme kestää vertailun maailmassa, mutta olemme vielä kaukana siitä parhaasta versiosta, joka kollektiivisesti voisimme olla. Tämä on hyvä asia- sehän vain tarkoittaa, että tilaa kehitykselle on paljon. Kuluneiden 10 vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut valtavasti. Yksin tutkittu tieto on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Kasvua kohti orientoituneita valmentajia on enemmän ja enemmän. Tietyllä tavalla kulunut vuosikymmen on ollut se ajanjakso, kun tulevan menestyksen siemenet on kylvetty.

Vaikka menemmekin eteenpäin, meillä ei ole pelaajamateriaalia hukattavaksi. Jokaisesta yksilöstä tulee pitää hyvää huolta. Tärkeitä ovat kaikki. Fakta on, että emme voi tietää nyt, kuinka hyvä kukin pelaaja on seuraavan 10 vuoden kuluttua. Ja vaikka joku ei yltäisi maajoukkuetasolle, hänen kehittymisensä teknisesti ja taktisesti hyväksi liigapelaajaksi nostaa oman joukkueen sisäistä kilpailua ja siten myös liigan tasoa. Lisäksi itsensä huippu-urheilijana pitävä on esimerkki seuraan tuleville nuorille. Jokainen tällainen pisara on pieni lisä siihen nousevaan vuoroveteen, joka nostaa meidän kaikkien paatteja.

Valitettavasti oma suu on usein silti lähempänä kuin pussin suu. Isoa kuvaa ei joko nähdä, tai ehkä sitä ei haluta nähdä. Seurat kilpailevat luonnollisesti keskenään, mutta toisinaan tämä kilpailu saa epäterveellisiä piirteitä. Lisäksi seuroissa kilpaillaan joskus vallasta myös sisäisesti. Ja näitä kähinöitä sitten riitää. Tämä on erehtymisen tavoin inhimillistä, ja maailmalla yleistä. Mutta juuri tästä syystä meidän suomalaisten soisi puhaltavan yhteen hiileen! Pieni paatti kääntyy onneksi isoa nopeammin. Jos todella haluamme kehittää toimintaa, seurojen ja valmentajien välinen yhteistyö on se ainut asia, joka pitää esimerkiksi miesten maajoukkueen tason kansainvälisesti kovana. Tällaisesta avarakatseisesta toiminnasta on onneksi jo esimerkkejä.

Jos maajoukkueen pelaaja on kärsinyt loukkaantumisista, seurajoukkueessa häntä on säästelty ennen tärkeää karsintaturnausta. Näin toimivat mm. Kokkolan Tiikerit Olli-Pekka Ojansivun ja Valepa Olli Kunnarin tapauksissa. Vastaava ei monessa muussa maassa tulisi kuuloonkaan, mutta meillä Suomessa se on mahdollista. Yhtenäisyys on suurenmoinen arvo. Joissakin seuroissa (esimerkiksi Lentopalloseura Etta ja Korson Veto) valmentajat ovat sopineet muiden seurojen pelaajien harjoittelusta mukanaan kauden ulkopuolella. Tällöin yksilön – ja lentopallon etu- on asetettu ykköseksi. Tämäkin on hieno ja huippulentopallossa harvinainen tapa toimia.

Työtä kuitenkin piisaa. Lajikenttä ei vielä ole riittävän yhtenäinen siihen, että me systemaattisesti tukisimme maajoukkuetoimintaa. Tulevaisuudessa olisi upeaa nähdä liiga, jossa osaa maajoukkueen ydinarvoista ja pelitavasta opetettaisiin järjestelmällisesti useissa tai miksei kaikissa seuroissa. Mitään hyväntekeväisyyttä se ei kuitenkaan olisi, sillä avoimuuden hyödyt kehittävät myös seuroja paljon enemmän, kuin omissa nurkissa pyöriminen ja nahistelu vaikkapa siitä, kenellä on minäkin viikonpäivänä eniten valtaa päättää asioista. Jääkiekon puolella yhteistyötä maajoukkueen eteen on tehty pidempään, ja tulokset olleet sen mukaisia. Matka jatkuu meilläkin.

Kohti parasta,

Lauri H

lhakala82@yahoo.com