On kiehtovaa seurata julkisia urheilukeskusteluja. Tuntuu, että vaikka aiheet kausittain muuttuvat, kiertelevät ne silti enimmäkseen samojen teemojen ympärillä. Toisaalta eivät kai omatkaan puheet ihan hirveästi muutu- jos nauhoittaisi keskusteluja niin kyllä sitä aika samoja jauhettaisiin. Liigojen startatessa saa pelaajakorttien ohella lukea koutsien taustoista. Monen valmentajan tausta on tuttu: melko hyvä, mutta ei paras pelaaja, joka kuitenkin halusi kovasti olla hyvä. Jatkoi lajin parissa, ja valmentajana meni pidemmälle kuin pelaajana.
“We coach the way we were coached.” – John Kessel
Suurin osa meistä valmentaa niin kuin meitä on valmennettu. Tämä on truismi, ja vain koulutuksella muutettavissa. Olen kuitenkin yhä vakuuttuneempi, että pelaajataustan omaavia voisi kouluttaa toisinkin: järjestämällä useammalle halukkaalle paikan jonkin mestarivalmentajan oppiin. Tällöin huippujen oppien järkevä toistaminen omassa valmennuksessa todennäköisesti palvelisi koko lajia laajemmin. (Toki pitää muistaa, ettei kritiikittömästi voi kopioida. Valmentajan täytyy myös tuntea periaatteet mielipiteiden ja metodien takana.)
Puhkilainattua kiinalaista sananlaskua ei tarvita korostamaan tekemisen merkitystä ammatin tai taidon oppimisessa. Työ tekijäänsä opettaa voi sanoa kotimaisittainkin, ongelmana vain on, että jokainen ilman koulutusta työhön alkava törmää samoihin ongelmiin ja joutuu ratkaisemaan ne itse. Tähän kuluu paljon aikaa, eikä trial and error – lähestymisen onnistumisesta aina ole takeita. Työharjoittelut, koulun tunneilla ratkaistavat “keissit” ja oppisopimukset toki kaikki tähtäävät samaan: valmistamaan tavallisesti melko kokematon henkilö työelämän haasteisiin.
Kuulun erään yhdysvaltalaisen, yrittäjyyteen kannustavan uutiskirjeen lukijoihin. Parin viikon välein tilaajia muistutetaan yrittäjyyden mahdollisuuksista maassa, jossa maksamatta jääneet opintolainat vievät valtavasti ihmisiä konkurssiin joka vuosi (tai niitä maksetaan pois eläkkeelle asti.) Suomen koulutusjärjestelmä on toistaiseksi toisenlainen, eikä kenenkään tarvitse ottaa kuusinumeroisia lainoja tullakseen maisteriksi. Silti totuus muodollisesta koulutuksesta ja sen painotuksesta nykymaailmassa on toinen, kuin mitä usein ajatellaan. Moni ahkera ja kekseliäs pääsee pitkälle käytännössä opituilla taidoilla ja usein jonkun toisen, kokeneemman opastaessa.
Voit siis olla fiksu, yritteliäs ja menestynyt ihminen, vaikka et olisi kouluttaunut missään muodollisessa laitoksessa.
Oli aika, jolloin maailman yleisin koulutusmalli oli mestarin ja oppipojan vuorovaikutus.Tulokas oppi suoraan konkarilta ja itse tehdyssä työssä. Yrityksen ja erehdyksen kautta kertyneen perimätiedon varassa rakennettiin paljon upeita asioita ennen kuin luonnontieteiden periaatteet, matematiikka jne. yleistyivät luettavaksi kaikelle kansalle. Minua kiehtoo valtavasti tämän kaltainen elämä- olla opissa päivät läpeensä ja oppia taito tekemällä, mutta samalla kokeneen osaajan silmän alla. Moni varmaankin muistaa tämän, Johann Wolfgang von Goethen Zauberlehrling- runoon pohjautuvan kohtauksen Walt Disneyn Fantasia– piirretystä. Mikki Hiiri on Noidan Oppipoika, jonka näpeissä noidutut luutut eivät vielä pysy ilman velhoa. Mestareita tarvitaan ohjaamaan nuorta intoa oikeille poluille.
https://www.youtube.com/watch?v=Ait_Fs6UQhQ
Jokainen alallaan motivoitunut nuori pitäisi siis saada kokeneemman oppiin näkemään ensi käden työtä. Luonnollinen ongelma on, että mestareita on vähän, eikä jokainen voi olla Platonin tai Da Vincin oppilas. Tässäkin syntymäpaikka on osa valmentajan “lahjakkuutta,” kuten urheilijoiden tapauksissa puhutaan (talen hotbed tuo sattumalta lähellä asuvalle paremmat treeniolot, jonkun vanhemmat tukevat lajia, jonkun eivät kuskaa treeneihin, jne.) Tiedän esimerkiksi erään italialaisen valmentajan, jonka kotikaupungissa aikanaan valmensi Julio Velasco, yksi historian kuuluisimmista lentopallokoutseista. Kaverini hivuttautui väkisin hänen oppiinsa- katsomaan treenejä, pallopojaksi, ja siitä eteenpäin töihin tilastomieheksi. Hän oli ahkera ja keksiliäs, mutta ilman muuta myös onnekas.
“Dont let your schooling interfere with your education.”- Mark Twain
Nyt 2010-luvulla onnea tarvitaan kuitenkin vähemmän kuin ennen. Joku vuosi takaperin muistan lukeneeni artikkelin, jossa Raul Lozano (menestynyt argentiinalainen lentopallovalmentaja hänkin) peräänkuulutti hänkin yrittelijäisyyttä. Jos todella haluat olla paras alallasi, paras lentopallovalmentaja, miksi et muuta Brasiliaan, tee töitä jossakin kioskissa ja illat vakoile huippuja harjoituksissa? Tai hankkiudu siivoojaksi hallille? Suurin osa meistä vain ei oikeasti ole valmis laittamaan itseään tällä lailla likoon, saati tule ajatelleeksi kuinka valtavat mahdollisuudet maailma yrittävälle todella tarjoaa. Mutta jotkut ovat, ja näihin motivoituneisiin kavereihin pitäisi lajiliittojen ja seurojenkin panostaa.
Sanotaan, että sivistys on sitä, mitä jää jäljellä, kun ihminen on unohtanut lukemansa.
Omasta puolesta voin sanoa, että vaikka keskityin kouluun huolella, eivät kertyneet taidot pääosin ole seurausta mistään “muodollisesta koulutuksesta.” Kuten meistä jokainen, olen huolella unohtanut suurimman osan kaikesta joskus lukemastani ja kuulemastani. Mutta käytäntö, tuo suloinen käytäntö. Tekämällä oppii. Ne asia, mitä olen arjessa nähnyt tehtävän, ne mitä itse on tehnyt, ja ennen kaikkea ne kysymykset, joita kuka tahansa voi tänä päivänä minkä tahansa alan asiantuntijalle lähettää… Kaikki tämä on kirkkaassa muistissa, koska se on itse ja oma-aloitteisesti tehtyä.
Ihmiset aivan turhaan empivät ottaa yhteyttä taitaviin tai kuuluisiin kollegoihinsa. Miltei jokainen alansa huippu on 1. vastannut postiin nopeasti 2. ollut ystävällinen, avulias, ja kannustanut jatkamaan. He, näin arvelen, haluavat nähdä tiedon etsijässä nuoremman version itsestään. Usein unohdamme, kuinka erityistä aikaa elämme historiassa- aikaa, jona tieto liikkuu hyvin vapaasti. Lakia sittemmin lukenut college- kämppikseni Ryan Garcia nosti kesällä älypuhelimen ilmaan ja lausui
“How freaking awesome that we are holding the accumulated knowledge of the human civilization at our fingertips?”
Modernit valmentajat eivät toki lopulta ole velhojen oppipoikia, vaikka oppiminen omalta mentorilta oliskin pitkään ollut yksisuuntaista. Ehkä maailman muuttumisesta avoimemmaksi kertoo myös ammattilaisten halu jakaa ja peilata asioita jopa kilpailijoiden kanssa. Luin hiljattain jutun Lauri Marjamäestä jossa hänen suhdettaan Erkka Westerlundiin kuvattiin pitkälti sparraavaksi ja kaksisuuntaiseksi kaduksi. Tällainen vuoropuhelu kulissien takana on paljon yleisempää kuin mitä julkisuuden kommenteista voisi päätellä… Kilpakumppanitkin tuntevat toisensa tavallisesti hyvin ja arvostavat toisiaan kentän ulkopuolella.
Loppuun kolme vinkkiä motivoituneelle tiedonhakijalle:
- Ymmärrä mitä periaatteet ovat, mistä ne tulevat ja miten metodit johdetaan niistä
- Lue kaikki minkä alaltasi löydät ja peilaa lukemaasi tietoa kestäviin periaatteisiin
- Ota yhteyttä alasi huippuihin ennakkoluulottomasti ja mene sinne, missä parhaat ovat.
Käytännön näkeminen ja lopulta tekeminen pitävät huolen lopusta.
Lauri H.
COACH HAKALA BLOGI 
Leave a comment