Tag Archives: Seura

Fuusioseuran Haasteet

31 Mar

Paikallisella seuralla on voimakas henki. Kun tekijät väsyvät, alkaa fuusio naapuriseuran kanssa kuitenkin houkutella. Paperilla kaikki näytää hyvältä. Tuplaamme sponsorit, pelaajat, ja talkoolaiset. Vaikka joskus fuusio on ainoa tie jatkaa, ovat onnistuneet yritykset silti harvassa. Lentopallossa uusi seura on historiallisesti ollut lyhytikäinen, mutta tänä keväänä toivomme jälleen kaikki parasta. Kuopiolaisesta LEKA Volleysta ja Pielaveden Samposta (Sampo-Volley) muodostuu uusi brändi nimeltä Savo Volley.

Savolainen lentopallo pähkinänkuoressa

Nimi ei ole tuulesta temmattu, sillä lajilla on maakunnassa syvät juuret. Etsitään kartasta Suonenjoki ja piirretään ympyrä, jonka säde on 70km. Pienen alueen alueen sisälle mahtuvat Pieksämäki, Varkaus, Kuopio, ja Pielavesi. Nämä neljä paikkakuntaa ovat 50 vuoden aikana menestyneet suomalaisessa lentopallossa poikkeuksellisesti. Vuodesta 1969 laskien savolainen joukkue on miesten pääsarjassa ollut mitaleilla 47 kertaa. Mestaruuksia on kertynyt 20 kappaletta. Vuosina 1969-2010 vain kerran (’06) välierät pelattiin ilman savolaisedustusta. Seuroista KuPS-Volley (8 mestaruutta) ja Pieksämäen NMKY (7 mestaruutta) ovat yhä lajin kaksi suurinta menestystarinaa. Dynastioiden aika on kuitenkin ohi.

Viime ajat Savossa on harrastettu fuusioita. Pieksämäen NMKYstä ja Varkauden Tarmosta tuli vuosiksi 1992-2009 kahden kaupungin seura, Keski-Savon Pateri. Vuonna 2009 Pateri puolestaan fuusioitui savonlinnalaisen East Volleyn kanssa. Uusi seura toimi nimellä Saimaa Volley vuosina 2009-2014. Keväällä 2014 tilanne oli jälleen epäselvä. Pieksämäki ja Varkaus olivat kadonneet liigakartalta. Savonlinna ja Pielavesi olivat katoamassa. Sampo oli pohjoisessa vähitellen lähentynyt Kuopion kanssa, jossa KuPS-Volleyn 2001 konkurssin jälkeen ei oltu nähty omaa liigaseuraa. Sampo päätti lopulta jatkaa. Kuopioon perustettiin uusi seura, LEKA Volley, joka sai Paterin lisenssin sarjasta luopuneelta Saimaa Volleylta. Olin seuran ensimmäinen päävalmentaja. Olimme LEKAssa yhtä mieltä siitä, että oli aika rakentaa jotakin pysyvää.

Voiko vanhasta rakentaa uutta?

Startin huumassa meitä kantaa tunne siitä, että tästä tulee erityistä. Tilanne on tuttu ihmissuhteista. Vaikka uusi kiehtoi Kuopiossa, oli LEKAlla kuitenkin alusta asti ristinsä kannettavana. Edesmennyt KuPS-Volley jakoi yhä tunteita. Se oli kahdeksalla mestaruudellaan legendaarinen, mutta seuran mainetta tahrasi kullanhimon tuoma konkurssi ja häpeä. Hyvin hoidettuna LEKA Volley halusi tehdä siihen eroa. Se oli tullut jäädäkseen myös siksi, että Savosta puuttui seura, joka kestäisi ajan hammasta. Vain kahdessa kaudessa LEKA nousi Top 4 seuraksi Suomessa. Saavutimme tavoitteet kentällä ja taloudellisesti. Pinnan alla kuitenkin kuohui. Seuralla ei ollut omaa identiteettiä. Kuten useimpia urheiluseuroja, tätäkään ei ajatusten tasolla johdettu, koska arjen pyörittäminen vei huomion. Seurauksena ihmiset halusivat viedä tuotetta eri suuntiin.

Kaikista suurin puute oli, että seuralla ei ollut selkeitä arvoja. Enkä tarkoita tällä mitään huoneentaulua, vaan jotakin konkreettista, jonka vuoksi LEKA Volley olisi olemassa. Ymmärsin myöhemmin, että emme varsinaisesti olleet luomassa uutta, vaan tavallaan pitkän savolaisen fuusioketjun seuraava vaihe tai ilmentymä. Ympäristön odotukset olivat samat kuin aina, ja kun asiaa tarkemmin ajattelee, toisin sen olisi ollut vaikeaa mennäkään. Ihminen on aina omien kokemustensa summa. Jokainen meistä toi seuraan ajatuksensa sieltä, mistä oli itse peräisin, eli toisista savolaisista seuroista. Lopulta LEKA Volley oli olemassa vain neljä vuotta.

Ilmiö vaivaa etenkin nuoria seuroja, sillä niillä ei vielä ole menneisyyttä, jota muistella. Vanhat seurat, vaikka olisivat toiminnallisesti tuuliajolla, ovat silti ankkuroituneet johonkin. Kolmannen kauden alussa lekalaisia alkoi putoilla pois toiminnasta, allekirjoittanut mukaan lukien. Alun huuma oli ohi. Ihmiset väsyivät, eikä ihme. Jatkuva show ja uutuuden viehätys eivät ole elämän arkea, eivätkä siksi riittäviä ylläpitämään kiinnostusta. Niiden sijaan tarvitaan arvot, juuret, ja syy olla olemassa hyvinä ja huonoina aikoina. LEKA Volleylla oli hieno visio olla 2018 Savon kiinnostavin seura. Kukaan ei kuitenkaan osannut ennustaa, että 2018 seura itseasiassa lakkaisi olemasta. Oli jälleen uuden fuusion aika.

Paikalliset juuret

En ole fuusioita, LEKA Volleyta tai Savo Volleyta vastaan. Olen juurettomuutta ja huonoja ideoita vastaan. Pielaveden ja Kuopion yhdistyminen olisi kenties tapahtunut ennemmin tai myöhemmin, mutta nyt se tapahtuu hetkellä, kun yksi seura on juuri yrittänyt juurtua alueelle useamman vuoden ajan. Erikoiseksi tilanteen tekee, että kumpikaan kantaseuroista ei tällä kertaa ollut konkurssin partaalla. Sampo on kaudesta taloudellisesti plussalla ja LEKA Volley nyt vain päätti lakata olla olemassa. Taustalla on sama tuttu kaiku. Savossa on aina ollut halu menestyä isosti. Kaiku on voimakas etenkin siksi, että edellisestä kultamitalista on kulunut tovi.

Lisähaasteen uuteen tilanteeseen tuo vastavoiman puute. Vuosikausia savolaisjoukkueet ovat toisiaan nokittelemalla luoneet lajikulttuurin derbyjen ympärille. Varkauden Tarmo ja KuPS-Volley kisasivat 90-luvun taitteessa, ja Keski-Savon Pateri ja KuPS-Volley saman vuosikymmenen lopussa. Kuopiossa on pariin otteeseen nähty myös puhtaita oman kylän kahinoita ja viimeisimpänä LEKA Volleyn saapuminen 2014 piristi Samponkin toimintaa. Paikalliskamppailut ovat Savossa nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan jääneet kokonaan pois niin, ettei uusia edes ole näköpiirissä.

Savo Volley toki tietää tämän. Se haluaa perinteitä kunnioittaen olla koko maakunnan seura, pelaten ottelunsa alueen eri paikkakunnilla. Vain tärkeimmät pelit on tarkoitus tuoda Kuopioon. Idea näyttää paperilla hyvältä, mutta olen skeptinen. Toivon sen onnistuvan, mutta konsepti ei tietääkseni ole toiminut missään aikaisemmin. Jokainen alueen menestystarinoista on lisäksi ollut paikallinen kasa dynamiittia. Harva nykyään tietää, kuinka kovia joukkueita Euroopankin tasolla mm. PNMKY, Tarmo ja KuPS aikanaan olivat. Tarina on kuin Asterixista, jossa joku hullu savolaiskylä myllyttää isompiaan vuosi toisensa perään.

Aika oli toinen, mutta seurat olivat rehdistä kotonaan… No, kotonaan. Yksi fuusioseurojen haasteista juuri on, että ne eivät ole kotonaan oikein missään. Asia on kaikkea muuta kuin triviaali. Ymmärrän täysin, että tekijät ja raha ovat vähissä. Ymmärrän sen, että elämä muuttaa pieniltä paikoilta isoille. Yhdistelmäseurat ovat kuitenkin lyhytikäisiä osittain johtuen identiteetin puutteesta, jota pahimmassa tapauksessa ei edes tiedosteta.

Mitä ihmiset omalta seuraltaan haluavat?

Miksi olemme kiinnostuneita urheiluseuroista? Laitamme niihin aikaa, ja jotkut rahaa. Aniharva saa niistä rahaa. Jostain syystä kuitenkin käymme otteluissa ja seuraamme mediasta. Sanomme usein, että haluamme tunteita. Olla jollain tasolla osa draamaa. Kaikista eniten haluamme seuraltamme kuitenkin pysyvyyttä, ennustettavuutta ja luotettavuutta. Toisin sanoen samoja asioita, joita ihmiset haluavat parisuhteiltaan. Yksi avioliiton peruspilareista on juuri lupaus siitä, että tapahtui mitä tahansa, olen tässä, enkä lähde. Suhde seuraan on suhde sekin. Siksi vanhat seurat ovat arvostettuja, eikä viiden seuran summa ole sama asia, kuin viisikymmenvuotias seura. Jos historiaa ei tunne, sitä on tuomittu elämään uudestaan. Niinpä toistan vielä: Jokainen seura tarvitsee vahvan jalansijan nimenomaan paikallisessa yhteisössä, sillä sitä ”seura” juuri tarkoittaa. Seurassa tekeminen on yhdessä tekemistä.

Samalla, kun Savo Volley alkaa, kaksi tarinaa päättyy. LEKA Volley loppuu kokonaan. Myös Sampo poistuu liigakartalta. Vaikka itse seura jatkaakin, häviää edustusjoukkueen myötä pala monen identiteettiä. Ja jos yksi asia on varma, ihmiset eivät pidä identiteetin muutoksista yhtään. Ihminen kokee itsensä petetyksi, kun mikä tahansa hänen suhteistaan hajoaa. Kaikista pahinta kuitenkin on, kun tämä tapahtuu ennalta arvaamatta. Fuusioilmoituksen jälkeen LEKA Volley kärsikin uskottavuuspulasta koko loppukauden. LEKA halusi tehdä eroa KuPSiin ja sanoi rakentavansa omaa kulttuuria, mutta vaihtoi suuntaa heti, kun parempi mahdollisuus voittaa mestaruus ilmeni. Ei sellaista arvosteta. Seura oli visiotaan edistäen vastikään tehnyt pitkiä sopimuksia ihmisten kanssa, ja sitten se vain katosi. KuPS Volley teki yhteisölleen aikanaan saman tempun, joskin eri tavalla.

Ensimmäinen perinneseura?

Perusteetonta ei ole sanoa, että lajilla on Savossa menestyksekkäät perinteet ilman, että sillä on yhtään todellista perinneseuraa. Junioripuolella tilanne on onneksi toinen. Puijo Volley, Pieksämäen Tsemppi, ja moni muu on tehnyt töitä pitkään ja usein pienellä kiitoksella alueen pääsarjaseurojen hyväksi. Savossa ei kuitenkaan ole yhtään edustusjoukkuetta, joka olisi ollut olemassa yhtä pitkään kuin esimerkiksi monen kannattajasukupolven RoPS on jalkapallossa. Talousalue Kuopiossa riittäisi vastaavaan suoritukseen. Savo Volleylla on siksi mahdollisuus tulla parhaaksi savolaiseksi kautta aikojen. Menestyäkseen sen tulee kuitenkin profiloitua maakunnan sijaan vahvasti kuopiolaiseksi seuraksi, ja satsata pitkäjänteisyyteen. Oulun Kärpät on hyvä esimerkki brändistä, joka on vahvasti oululainen ja sillä on yksi koti Raksilassa. Silti se on koko Pohjois-Suomen seura.

Voi olla, että KuPS-Volley- nimen käyttö ei juridisista syistä ollut mahdollista, tai että fuusion osapuolet sitä vastustivat. En tiedä. Silti on sääli, että KuPSin perintö ei Kuopiossa ole aktiivisessa käytössä. Taustalla se kummittelee joka tapauksessa, tiedostimme sen tai emme. Siksi se voisi yhtä hyvin olla avoimesti yhdistävä voima. Savo Volley ottaa paikkansa maan kärkiseurojen joukossa jo ensi vuonna. Se tulee ennen pitkää voittamaan mestaruuksia. Mutta onko se olemassa vaikka vain 10 vuoden päästä? Kuka tietää. Toivottavasti on.

https://www.youtube.com/watch?v=YD6zj260sfQ

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Tags: , , , , , , , , ,

Kahden Työn Tarina

31 Jan

Kauden taittuminen alkaa useissa maissa Cup- tapahtumista. Sarja on myös Ruotsissa yli puolen välin tammikuussa pelatun Grand Prix- turnauksen myötä. On hyvä hetki tarkastella kulunutta puolta vuotta. Olin kesän ja syksyn 2017 aikana töissä kahdessa eri joukkueessa: Hollannissa maajoukkueessa ja Ruotsissa seurassa. Työt olivat luonteeltaan niin erilaisia, että piti pysähtyä miettimään mitä kaikkea ammattinimike ”valmentaja” voi pitää sisällään.

Valmentajan tausta

Polkuja työllistetyksi valmentajaksi on monia. Vaikka erilaisia valmennustutkintoja on olemassa, niille ei anna erityisen suurta arvoa kukaan, ja kaikista vähiten valmentajia palkkaavat joukkueet. Valmennuskoulutus on useissa maissa kauniisti sanottuna köykäistä. Suurin puute on sama kuin monessa muussakin ammatissa: työn konkreetian tuominen osaksi koulutusta on liian vähäistä. Hyvät työt menevätkin usein koutseille, joilla ei ole lainkaan muodollista koulutusta, mutta vankkaa osaamista itse arjesta.

Mikä valmentajan ammatista tekee poikkeuksellisen on kuitenkin se, että joskus myös koviin pesteihin palkataan ihminen (yleensä entinen pelaaja), joka ei eläessään ole valmentanut. Tämän myötä on helppoa nähdä kuinka kirjava ammattikunta koutseista löytyy. Tuloksen tekeminen riippuu monesta osatekijästä, eivätkä urheilussa toimivat työnantajat niitä välttämättä kovin tarkasti analysoi. Sattumalla on siten verrattain suuri merkitys myös töiden ja urakehityksen kannalta. Seurauksena voit olla ”valmentaja” melkein millä taustalla vain.

”Usein valmentajaksi ei valita pätevintä hakijaa, vaan parhaalta kuulostava.” – Juha Malinen

Parhaat joukkuelajien koutsit ovat silti monipuolisia osaajia. Pätevyysvaatimukset riippuvat roolista staffissa, mutta esimerkiksi hyvä pääsarjatason päävalmentaja tarvitsee lajitietämyksen lisäksi ymmärrystä ihmisistä. Siis johtamisesta, ryhmädynamiikasta sekä psyykkeestä ja fysiologiasta. Lisäksi yli 20 ihmisen päivittäinen kokonaisuus vaatii hyvää ajanhallintaa ja kykyä organisoida työ tehokkaasti itse. Staffin määrästä riippuu tietenkin, kuinka paljon kustakin osa-alueesta pitää tietää. Oli miten oli, ainakin perusteet ja periaatteet pitää ymmärtää riittävän hyvin, jotta voi puuttua asiaan, joka ei toimi, tai on haitaksi.

Yleensä joukkueen fysioterapeutti, psykologi, lääkäri ja fysiikkavalmentaja ovat pidemmän kaavan mukaan kouluja käyneitä ammattilaisia. Itse päävalmentajan tausta voi myös olla joku edellä mainituista, mutta koulutus voi olla myös joku aivan muu. Omat yliopisto-opintoni esimerkiksi liittyvät viestintään, mutta joku on insinööri, toinen on opettaja, ja kolmas filosofian tohtori. Valmennusta ajatellen oleellisin on kuitenkin monelle tullut apuvalmentajana, kokeneiden kollegoiden arkea näkemällä.

Koska valmennusta on lisäksi monenlaista, auttavat eri roolit kokonaiskuvan hahmottamisessa paljon. Vaikka voi kuulostaa hassulta puhua ”päävalmentajasta” esimerkiksi juniorijoukkueessa, on vastuussa oleva henkilö silloinkin todella vastuussa asioista. Tietyiltä osin tällaiset 15 v. takaiset kokemukset ovat itselleni olleet liigaseuran päävalmentajana jopa hyödyllisempiä, kuin pestit aikuisten maajoukkueiden apuvalmentajina. Toisaalta on vapauttavaa huomata, kuinka paljon enemmän apuvalmentajalla on kapasiteettia paneutua omaan tonttiin, kun arjen vastuu on lopulta jollain muulla. Ensimmäinen kahdesta työstäni kuuluu tähän jälkimmäiseen kategoriaan.

Hollanti

Viime kesän Hollanti on tasollisesti paras maajoukkue, jossa olen ollut. Korkea taso tarkoittaa yleensä korkeaa budjettia ja suurta staffia. Kokoonpano vaihteli, mutta yhteensä noin kymmenen ihmistä oli toiminnassa päivittäin mukana. Kesän turnauksiin kuuluivat MM-karsinnat, World Grand Prix- liiga sekä syyskuiset EM-kisat, joista tulijaisina toinen perättäinen hopeamitali. (Itse olin tuolloin jo Ruotsissa seuran antaman virkavapaan päätyttyä.)

Joukkue on aina päävalmentajansa näköinen. Hollannin Jamie Morrison on kolmien olympiakisojen veteraani (USA ’08, ’12,’16) ja ensimmäistä vuotta itse maajoukkueen peräsimessä. Tausta hänellä ennen apuvalmentajuuksia oli skouttauksesta, ja iso osa staffin työstä liittyikin datan keräämiseen aja nalysointiin. Meidän apuvalmentajien työt jakautuivat karkeasti hyökkäyksen ja puolustuksen koordinointiin. Itselleni kuului torjunta- ja puolustuspelin valmennus ja peleissä vastustajan hyökkäyspelin seuraaminen. Luonnollisesti kokonaisuus oli päävalmentajan hyppysissä. Me muut ikäänkuin siivilöimme tietoa eteenpäin päätöksen tekijälle.

Hollanti oli monella tavalla hieno, mutta myös yllättävä kokemus. Tiesin toki, että hiearkian huipulla tahti kiihtyy kun kaikella on väliä. Työmäärä oli suuri, mutta pysyi järkevissä mitoissa henkilöstön määrän ja hyvän organisaation ansioita. Silti olin yllättynyt siitä, kuinka paljon me todella saimme lyhyessä ajassa aikaiseksi. Suuret turnaukset ovat joukkuelajeissa staffeille kovia puristuksia minuuttiaikataululla. Meillä vastustajan analysointi tehtiin lisäksi sellaisella pieteetillä, että ilman päteviä ja ahkeria ihmisiä tietoa ei mitenkään olisi saatu jalostettua käyttöön.

Morrison handlasi kokonaisuuden hyvin, mikä ei olisi mahdollista ilman vankkaa työkokemusta eri rooleista. Jos pelaat kolme peliä joka viikko eri maissa kuusi viikkoa putkeen, pitäen samalla säännöllistä yhteyttä n. 50 ihmisen kanssa, ei johtajalla ole vapaa-ajan ongelmia. Vaikka tiukat aikataulut olivat tuttuja, oli viime kesän rypistys myös itselleni fyysisesti uran kovin. Jamie sanoi jossakin kohtaa varsin tyytyväisenä tilanteeseen, että ”I don’t get off days, I get off hours.” Vaikka oma tonttini oli paljon pienempi, huomasin millaista luksusta esimerkiksi vapaapäivät olivat. Teimme vapaallakin usein 12 tuntia töitä, mutta kun työt saa tehdä hiljaisuudessa omassa huoneessa hälinän sijaan, tuntuu se taivaalliselta.

Koska liityin joukkueeseen kesän jo alettua, näin operaation todennäköisesti eri silmin kuin muut junan kyydissä olevat. Luin keväällä 2017 paljon erilaisista luonteenpiirteistä ja siitä, kuinka jotkin henkilökohtaiset arvomme osittain tulevat geeneistä (eivätkä siis ole pelkkiä valintoja, kuten voisi ehkä olettaa.) Kaikki kuusi päävalmentajaa joiden joukkueissa olen urallani ollut arvottavat ajan ja osa-alueet eri tavoilla. Ehkäpä arki ilmentää johtajan luonnetta tavalla, jota ei voi muuksi muuttaa ilman, että tekeminen menettää osan autenttisuudestaan. Esimerkiksi Morrisonin joukkueessa tausta skouttina näkyi aikaisempia pestejä voimaakkaammin. Kaikkiaan arvostukseni valmentajan ammattia ja alan parhaita kohtaan nousi entisestään. Kyseessä ei oikeasti ole mikään kevyt duuni, etenkään korkeammilla tasoilla.

Toisena apuvalmentajana kanssani vuorotellut Chris McGown mietti samansuuntaisia asioita. Chris oli BYU:n päävalmentaja neljä vuotta (2012-2016) mutta päätti lopulta panostaa isänsä Carlin perustamaan Gold Medal Squared- valmennusyritykseen. Syyksi hän kertoi, että toimitusjohtajana hänellä oli päävalmentajaa vähemmän asioita, jotka vaativat päivittäistä huomiota. Vaikka vertaus ei ole mitenkään aukoton ja koutseille kuulu toimaria enemmän operatiivista vastuuta, kuvaa 24/7 arki työn määrä hyvin. Apuvalmentajakin voi olla kiireinen, mutta silti suojassa monella tavalla. Päällimmäisenä ajasta Hollannissa muistuu mieleen kuinka spesifi jokaisen rooli lopulta oli.

Ruotsi

Viime keväinen päätös lähteä länsinaapuriin palveli perheen elämäntilannetta parhaiten. Seurat ja maajoukkueet olivat työllistäneet kolme vuotta kesät talvet. Oli aika jollekin rauhallisemmalle ja Sollentuna VK vaikutti sellaiselta. Siinä missä Ruotsi ei ollut mikään lentopallon supervalta, elämä länsinaapurissa kiehtoi ja kannatti myös taloudellisesti. Ruotsi oli maailman parhaita maita n. 30v sitten ja pääsin töihin maan vanhimpaan lentopalloseuraan. Bonuksena uraa ajatellen olivat opittava kieli ja parempi ymmärrys sikäläisestä johtamiskulttuurista.

Isoin muutos joukkueen suhteen oli, että siinä missä esimerkiksi Hollanin pelaajat kuuluivat maailman parhaisiin, täällä odotti puoliammattilaissarja, ja esimerkiksi Suomeen verrattuna vähemmän ammattimainen. Ruotsissa pelaajat ovat uskomattoman omistautuneita ottaen huomioon, että lähes kaikki lentopallon parissa toimivat käyvät myös siviilitöissä. Pelaajat saattavat vaihtaa seuraa Ruotsin sisällä ja järjestää työt (ja jopa parisuhteet) uusiksi vain siksi, että saa periaatteessa harrastaa. Olemme SVK:ssa silti keskimäärin sitoutuneempia omaan joukkueeseen kuin monet valmentamani huippupelaajat. Tämä on ehkä ollut suurin positiivinen yllätys itselleni täällä, mutta todistaa jälleen, että ammattimaisuudessa ei todellakaan ole kyse vain rahasta.

Siinä missä Hollanti antoi mahdollisuuden kääntää kaikki kivet ja hiekanjyvät, Ruotsissa operaatio pyörii niin perusasioiden ympärillä, kuin vain voi. Salivuorot ovat monen muun maan tavoin kortilla, joskin pystymme harjoittelemaan saman verran kuin suomalaiset mestaruusliigajoukkueet. Ruotsalaiset pelaajat lopettavat aktiiviuran usein melko nuorena joko vammoista tai työuran alkamisesta johtuen jossakin 25. ikävuoden tuolla puolen. Pelimäärät ovat liian suuria ja palautumismahdollisuudet rajallisia, eikä yhtälö sellaisenaan ole kovin terve. Näin ollen palautuminen on suuressa roolissa, eikä kokonaiskuormaa ei saa päästää silmistä hetkeksikään.

Maaperä seurassa on ollut muutokselle otollinen. Sollentunan viimeinen mestaruus on Ruotsin kulta-ajoilta jo 30v takaa ja edellisestä mitalistakin on kulunut seitsemän vuotta. Kulttuuri on siis toinen kuin menestymään tottuneessa seurassa tai kaupungissa, jossa asiat on totuttu tekemään tietyllä tavalla. On ollut helppoa tulla paikkaan, jossa kaikki on tavallaan plussaa. Paljon on auttanut myös se, että pääsin keväällä ja kesällä arjessa näkemään pelaajat ja taustat ennen sopimuksen tekoa. Palaset ovat loksahtaneet paikoilleen niin nopeasti, kuin ne muutostilanteesa voivat.

Lisäksi on ollut hienoa huomata miten pitkälle pelkällä perusasioiden kuntoon laittamisella pääsee. Näytämme yhtä paljon tai jopa enemmän joukkueelta kuin moni täysammattilaisseura. Kuten tiedämme, suurin osa tuloksista on seurausta vain pienestä määrästä avainasioita. Vain laittamalla saliajan pelin tärkeimpiin osa-alueisiin ja huomioimalla ihmiset olemme puolessa välissä kautta lähellä tavoitteita. Grand Prix:n välieräpaikan lisäsi olemme tiukassa sarjassa edelleen kiinni kotiedussa playoffeihin. Tuntuu hyvältä saada paljon aikaan pienillä resursseilla!

Suurin miinus tällaisessa järjestelussä on jo kertaalleen mainittu kuorma. Osa vammoista ja sairastumisista voidaan ehkäistä, mutta täysipäiväisesti työssäkäyvä ei voi olla ammattiurheilija millään järkevällä tavalla. Poissaolojen määrä on meilläkin hieman kasvanut, ja toisaalta johtanut tilanteisiin, joihin en uralla uskonut joutuvani. Kompromissien tekeminen on osa valmennusta aina, mutta täällä on todella täytynyt kysyä itseltä mikä on se kaikista tärkein asia, mikä pitää saada kuntoon. Tämän lisäksi pidän Ruotsia hyvänä kasvun paikkana myös siitä syystä, että jokaisen pelaajan arki on niin erilaista. Koko ajan tarvitaan kykyä asettua toisen asemaan, ja nuo asemat eroavat merkittävästi.

Jotakin valmentajan ammatin huonosta ymmärryksestä kertoo kuitenkin se, että moni luulee parhaiden valmentajien valmentavan vain parhaissa maissa ja joukkueissa. Kuten todettu, tämä työ on eri tasoilla erilaista. Valmentaja ei kuitenkaan ole urheilija, ja siinä missä pelaajan kehitystä voi ratkaisevasti haitata alemmalla tasolla pelaaminen, valmentajaa se voi jopa auttaa. Jokaisen koutsin tärkein työkalu on kyky toimia ihmisten kanssa. On kiehtovaa nähdä, kuinka ihmiset toimivat, ajattelevat ja käyttäytyvät eri maissa, eri ikäisinä, sekä pelin ja taidon eri tasoilla. Työpaikkojen kontrastista on siten ollut odottamatonta hyötyä omalle kehitykselle. Ja kuka tietää mitä kulman takana vielä odottaa.

Med vänliga hälsningar,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Tags: , , , , , , ,

Junioriseuran Valmennus

29 Sep

Hyvää loppusyksyä Tukholmasta. Kuten aikaisemmin kirjoitin, toimin seuraavat kaksi talvea Ruotsalaisen Sollentuna VK:n päävalmentajana. Toimenkuvaan kuuluu miesten edustusjoukkueen lisäksi seuran juniorivalmennuksen kehittäminen. Sollentuna on Ruotsin vanhin lentopalloseura ja myös juniorien määrässä mitattuna (vuodesta riippuen) edelleen maan suurin. Tämä näkyy pääsarjajoukkueen toiminnassa, sillä peräti puolet pelaajista on omia kasvatteja. Paikallislehti uutisoi hiljattain, että tämä on Ruotsissa kaikki lajit mukaan lukien ainutlaatuista.

”Men det kanske mest häpnadsväckande är att; av de nu 14 spelare som ska ingå i Sollentunas elitserietrupp, har hälften av spelarna en gång börjat sitt volleybollspelande i Sollentuna. Till Norrortssporten säger klubbens ordförande, Henrik Blomgren, så här om att årets trupp på herrsidan består av hälften egna produkter: – Det är Sverigeunikt – i alla sporter. Hur kommer det sig att ni har fått fram så många spelare?– Det hänger ihop med tradition, engagerade människor, kunniga tränare.”

http://norrortssporten.se/svks-ordforande-det-ar-sverigeunikt/

Toisin sanoen seurassa on syytä kokea ylpeyttä omasta toiminnasta, sitoutumisesta, ja traditiosta. Henki on hyvä ja pohja otollinen kasvulle, sillä vaikka toimintaa on paljon, se voisi helposti olla myös laadukkaampaa. Ja mikä tärkeintä, se voisi olla laadukkaampaa ilman kallista, moniportaista kehitysprojektia. Olen syyskuun aikana päässyt katsomaan junioreiden toimintaa ja kuluneella viikolla vedin ensimmäisen valmennuskoulutuksen. Demoryhmänä toimivat ’02 tytöt. Olen kohta 10 vuoden ajan kirjoittanut lentopallon mahdollisuuksista ja siitä, kuinka asiat voisivat olla vielä paljon paremmin. Tarvitaan vain laadukkaampia lentopalloharjoituksia! Usein puhutaan valmennuksen laadusta ja tärkeydestä, mutta emme ehkä ymmärrä kuinka nopeasti perusasiat todella voidaan opettaa uusille koutseille.

Pelaaminen ja Pareton periaate

Hyviä harjoituksia ei siis ole erityisen vaikeaa tuottaa. Sen sijaan, että opetetaan monia eri asioita, keskitytään yksinkertaisesti niihin avainasioihin, joista saadaan kaikista suurin vaste. Toistan. Jos kaikki on tärkeää, mikään ei ole tärkeää. Satsataan kaikki koulutus ja paukut siihen, että avainasiat tapahtuvat. Meillä kyse on pelaamisesta. Haluamme, että mikään ei mene harjoituksissa pelaamisen ja pelinomaisuuden edelle.

Vaikka Pareton 80/20 periaate ei urheilussa ole kovin laajasti tunnettu, esimerkiksi yritysmaailmassa siitä puhutaan usein. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että ”80% tapahtumista on seurausta 20% syistä.” Esimerkiksi 80% yrityksen tuloista on yleensä peräisin 20% asiakkaista. Urheilussa voidaan vastaavasti sanoa, että 20% pelaajista tekee 80% kaikista pisteistä tai maaleista. Ja niin edelleen. Tämä ei tarkoita, että luvut olisivat aina millilleen 80/20, mutta kun dataa on riittävästi, kyseinen tilastollinen periaate nousee esille.

https://en.wikipedia.org/wiki/Pareto_principle

Valmennuksen ei siis ole vaikeaa suunnitella joukkueen arkea, jos valmentajalla on tietoa harjoittelun ja lajin lainalaisuuksista. Ei ole ongelma, että aikaa on vähän. Millä on väliä? Tehdään niitä asioita. Millä ei ole väliä? Annetaan niiden asioiden tyystin olla. Ja tällä tarkoitan: tyystin! Satsaa harjoituksissa siihen, mikä tuottaa kehitystä ja iloa kaikista eniten. Pelaaminen on parasta. Sen tietävät kaikki (pelaajat). Ruotsi on järjestyksessä 8. maa, jossa toimin valmentajana, ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jokaisessa maassa valmennuskoulutus keskittyy aivan liian moneen asiaan ja liian teoreettisella tasolla.

Suuressa kuvassa ei ole väliä osaako juniorivalmentaja toimia mobiilisovelluksen kanssa skouttina, fysiikkavalmentajana, teippaavana fysioterapeuttina, tai suurena taktikkona. Sillä on väliä, osaako hän olla lasten ja nuorten kanssa hyvänä auktoriteettina ja laittaa pelin pyörimään. Yhdellä A4- muistilapulla pääsee karrikoiden F-junnuista A-junnuihin, edellyttäen, että valmentaja on itse nähnyt mallin toimivan arjessa. Siksi Sollentunan kaltainen seura on hieno paikka vetää koulutuksia. Säännöllisin väliajoin valmentajat pääsevät aivan vierestä katsomaan kuinka treeni pyörii, mitä siellä tehdään, mitä siellä ei tehdä, ja ennen kaikkea kuinka vuorovaikutus tapahtuu.

Päätöksenteon minimointi

”Individuals need life structure. A life lacking in comprehensive structure is an aimless wreck. The absence of structure breeds breakdown. Structure provides the relatively fixed points of reference we need.” – Alvin Toffler

On tärkeää toistaa arjessa ja harjoituksissa samoja asioita, sillä siten opimme aikaa myöten itsekin. Vaikka on rasittavaa keksiä palloa uudestaan, moni päätyy tekemään niin parempien vaihtoehtojen puutteeessa. Jokainen vanhempi tietää, mitä on elää ruuhkavuosia kuskaten ja laittaen ruokaa omien töiden päätteeksi. Kaikilla ei ole peli- tai valmennustaustaa, ja joskus harjoituksen sisältö vaihtelee päivästä toiseen paljon. Toinen vaihtoehto on, että tehdään sitä samaa, mitä on aina tehty. Jos ei mistään muusta syystä, niin siksi, ettei harjoitusta ehdi aina suunnitella. (Lisäksi osaa ottavien pelaajien määrä saattaa vaihdella paljon.) Tiedämme kuitenkin, että jatkuva päätösten teko on uuvuttavaa. Se tulee aina minimoida, jos jostakin voi tehdä automaation.

Seuran valmennusfilosofian tulisi antaa juniorivalmentajille ymmärrys periaatteista sen sijaan, että rakennettaisiin lukuisia malleja kaikkiin eteen tuleviin tilanteisiin. Periaatteet ovat peräisin tilastollisista trendeistä. Vaikka edeltävä lause saattaa itsessään kuulostaa monimutkaiselta, kyse on lopulta vapauttavasta yksinkertaisuudesta. Malliin: ”Jos ymmärrän nämä viisi asiaa, minun ei tarvitse vaivata päätäni millään muulla.” On toki koutseja, jotka kokevat pääsevänsä toteuttamaan itseään treeneissä. Suurin osa tapaamistani valmentajista olisi kuitenkin kiitollinen avusta. Sekä ihan fyysisesti muista ihmisistä treeneissä, että avusta sisällön kanssa. Alta löytyvä suunnitelma on pääpiirteinen tiivistykseni tällaisesta, rakentavasta juniorivalmennuksesta.

Toistettava malli

”The System runs the business. People run the system.” –Michael E. Gerber

Harjoittelun Blueprint on helppo suunnitella samaan malliin, kuin monet myyntialan bisnekset. Auttamaan ihmisiä tekemään liikkeessä halutut asiat, haluttuun aikaan, halutulla tavalla. Kenties paras tapa luoda kopioita toiminnasta Franchise- malliin on luoda prototyyppi. Toiminta keskittyy vain olennaisimpaan, ja malli on helppo toteuttaa riippumatta ihmisten taitotasosta. Tämä on niin tärkeä pointti. Juniorivalmennus tulisi toteuttaa siten, että asiat ovat kenen tahansa ensikertalaisen helposti ymmärrettäviä ja toteutettavia. Valmennuskoulutuksen tärkein anti on olla itse hallissa katsomassa, kuinka valmennetaan, ja sitten valmentaa itse tämän saman kaavan mukaan. Toisin sanoen pois luokista puhumasta, ja mars halliin tekemään.

Vaikka valmennus onkin kompleksimpaa kuin esimerkiksi tuotteen myyminen ketjun myymälässä, mikään ei estä toimivan mallin monistamista luomaan järjestystä ja jatkuvuutta harjoituksiin. Malliharjoitus elimininoi turhaa kaaosta, ja on helppo toteuttaa kaikkien toimesta. Ei siis vain niiden, joilla on itsellään laji- tai valmennustaustaa. Ymmärryksen ja kokemuksen karttuessa valmentajat aikaa myöten oppivat soveltamaan ja luomaan myös itsensä näköistä toimintaa. Joukkuepelit ovat siitä hienoja, että peli itsessään vastaa sattumanvaraisuudesta ja yllätyksistä. Meidän täytyy ainoastaan antaa mahdollisuuksia pelata peliä. Tällä hetkellä omasta luonnoksestani löytyvät seuraavat, tutkittuun tietoon pohjautuvat asiat.

Valmennuksen Blueprint

  1. Seuran ydinarvojen tulee näkyä harjoituksessa. Arvot vaihtelevat seurasta toiseen. Usein ydinarvoista kuitenkin löytyy jotakin yhteisöön viittaavaa (toveruus, yhteisö, tiimihenki), jotakin, joka kannustaa hyvään käytökseen (kunnioitus, rehellisyys, luonteenlujuus) ja jotakin, joka kannustaa yrittämään kovasti (ahkeruus, työmoraali, periksiantamattomuus.) Kaikista tärkein arvo, jonka haluan oman seurani sisäistävän, on pelaaminen. Peli itse on syy tulla yhteen, oppia, kasvaa, nauttia. Pelaaminen on kivaa; se on tylsyyden vastakohta.
  2. Seuran tulee opettaa nuorille, että jokainen kykenee kasvamaan ja oppimaan pelaajana. Uskomme kaikinikäisinä kasvuun, emme lahjakkuuteen. (Kts. Carol S. Dweck- Mindset) Tämän tukena on lista asioista, joita meidän kannattaa sanoa itsellemme ja toisillemme.
  3. Kehittyminen on motivoivaa ja hauskaa. Pelaajan tavoitteista riippumatta samat asiat ovat kehittäviä ja tuovat iloa kaikille. Tarvitaan pelinomaisia toistoja, sopiva tavoite/haaste sekä palautetta. (Kts. K. Anders Ericsson, Peak.)
  4. Lentopalloseuran tärkein tehtävä on tuottaa lentopalloharjoituksia seuran jäsenille. Eikö niin? Usein harjoitustunteja on viikossa vain 1-3. Käytetään ne kaikki, alusta loppuun, lentopallon parissa pelinomaisesti siten, kuin sen tässä määrittelemme. Eräs tavoista ”lisätä” saliaikaa on pyytää kaikki hallille 30min (tai niin pian kuin mahdollista) ennen salivuoron alkua tekemään alkuverryttely.
  5. Saadakseen parhaimman hyödyn, lapset tarvitsevat valmentajia. Usein joukkueella on vain yksi vastuuvalmentaja, ja hän tarvitsee apua. Jos 2-3 aikuista on paikalla kerrallaan, saavat nuoret harjoituksesta irti paljon enemmän. Vanhemmat voivat vuorotella eri viikoilla siten, että vastuuvalmentajan lisäksi yhden vanhemman kuorma voi olla vain yksi treeni kuussa.
  6. Taidot ovat spesifejä. Kahden pelaajan pallottelu maassa ei esimerkiksi ole lentopalloa. Se on pallottelua, eikä kehitä lentopalloilijaa kuin varhaisessa vaiheessa. Mahdollisimman pian taidot tulee siirtää tilanteisiin, joissa kosketuksia on kolme ja pallo menee verkon yli. Samasta spesifisyys-syystä kentällä ei ole mitään, mitä siellä ei pelissä ole. Emme tarvitse pöytiä, mattoja, törppöjä, tuoleja tai mitään, joka estää vapaan liikkumisen. Peli on itsessään jo hyvä ilman meidän kädenjälkeämme.
  7. Pelaajat tarvitsevat mahdollisuuksia reagoida verkon yli tulevaan palloon. Pelinomaisuus tarkoittaa siis myös sitä, että alemmilla taitotasoilla valmentaja joutuu ottamaan osaa treeniin heittämällä peliin lisää palloja sitä mukaan, kun edellinen pallo putoaa maahan. Nimenomaan tässä on suureksi hyödyksi, jos aikuisia / vetäjiä on useita. Ja heillä paljon intoa.
  8. Lista avaimista, joilla lentopallotaitoja opetetaan. Etenkin syöttö, vastaanotto ja hyökkäys (kolme taitoa, jotka saavat pallot elämään, ja voittavat pelejä.)
  9. Lista pelinomaisista harjoituksista, jotka toteutuvat järjestyksessä. Pienpeleissä on taikaa, ja 2v2 paratiisipeli parasta lähes kaikenikäisille. Tiedän, että se on nuoremmille iso haaste. Virheitä tulee paljon ja osumia ei. Pallot eivät elä. Koutsin tulee siis olla loputtoman kannustava ja antaa aina vain uusia jatkopalloja peliin.
  10. Valmentajalle annettava malliharjoitus on piirros, josta näkyy kunkin harjoituksen pääidea ja parin avainsanan tiivistelmä näistä kymmenestä kohdasta. Jokaista harjoitusta voi muokata helposti pelaajien lukumäärästä riippuen. Samalla harjoitus toimii checklistinä: juniorivalmentaja noudattaa samaa turvallista kaavaa, oppien itse vähitellen soveltamaan.

Eri ikäluokille Blueprint on hieman erinäköinen, mutta on tärkeää, että jotkin asiat tulevat mukana koko seuran läpi. Näitä ovat esimerkiksi seuran arvot, ajatusmaailma kohti kasvua, sekä pelaamisen kunnioittaminen. Myös opetettavat motoriset taidot ja avaimet ovat samat F- junnuista A-junnuihin, vaikka toteutettavat harjoitteet ovat osittain erilaisia.

Eliserien alkaa viikon päästä ja tunnelma on odottavan lämmin. Omalla kohdallani on erikoista, kuinka vähän itseasiassa tiesin Ruotsin lentopallosta tai länsinaapurista ylipäätään. Tähän mennessä kokemus on kuitenkin ollut pelkästään lupaava.

Hälsningar från andra sidan,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista.

Tags: , , , , , , , , , , ,

Menestyvistä Seuroista

28 Feb

Helmikuun juttu kertoo pitkäkestoisesta ja menestyvästä seuratoiminnasta. Ei vain valmennuksesta, vaan nimenomaan urheiluseuran kehittämisestä (jonka osa valmennus myös on.) Valmentajan roolia seuran kulttuurin rakentajana on korostanut moni koutsi ManUn Sir Alex Fergusonista Seahawksin Pete Carrolliin ja moneen kotimaiseen jääkiekon huippuvalmentajaan. Kokeneita menestyjiä kannattaa lukea ja kuunnella.

Allekirjoittanut vastaa itse sisällöstä, mutta olemme parin vuoden ajan kuopiolaisessa LEKA Volleyssa halunneet käyttää vastaavia, rakentavia toimintamalleja. Uskon, että yleisesti urheilussa johtaminen ja rakentaminen ovat talouselämän eliittiä jäljessä, vaikka samat lainalaisuudet molemmista tietysti löytyvät. Miksi emme yrittäisi yhdessä johtaa ja valmentaa viisaammin?

Niinikään uskon, että lajiin katsomatta koutsit ja seurat tekevät perusasioita tavoilla, jotka eivät auta matkalla kohti potentiaalia. Sudenkuoppia on paljon. Euroopasta löytyy varakkaita seuroja, jotka kuitenkin kompastuvat joko taloudellisesti tai pelillisesti kausi toisensa jälkeen. Joskus nämä seurat voittavat mitaleita, joskus jopa mestaruuksia, mutta menestys on satunnaista, sen määritelmä ja pitkäjänteisyys eivät ole selkeitä, eivätkä arvot ohjaa päivittäistä toimintaa.

Analyysi saattaisi usein löytää aaltoliikkeen syyksi toisen kahdesta seurojen perisynnistä: Joko johtajuuden puute (etenkin kommunikaatio osana johtamista) tai lainalaisuuksien laiminlyönti. Kaavamaisuus, joilla nämä ilmiöt toistuvat on silmiinpistävä, kuten myös se, että ne toistuvat varoittavista esimerkeistä huolimatta. Käyttäytymisen ja johtamisen lait ovat universaaleja ja historiaa tuntematon on tuomittu toistamaan sitä. Menestyvät seurat hoitavat homman viisaammin:

  1. Arvot ja Missio

Mitä me arvostamme, ja miksi olemme olemassa? Tukevatko tekemämme päätökset niitä asioita, jotka olemme valinneet johtotähdiksi? Valitsemalla arvot ja mission, sekä niihin palaamalla ja niitä usein kirkastamalla päästään jo pitkälle. Tätä voisi avata vaikka minkä verran, mutta olennainen on tuossa. Vasta kun tiedät MITÄ ja MIKSI, voit luotettavasti vastata kysymykseen MITEN.

  1. Roolien Selkeys

Kuka johtaa mitäkin ja kuka vastaan kenellekin? Jollakin on vastuu viesintäryhmästä, jollakin taloudesta, ja jollakin urheilullisesta tuloksesta. Ja se kenellä on vastuu tuloksesta, myös tekee sitä koskevat päätökset. Seurajohto palkkaa valmentajan tai managerin, jonka vastuulla urheilu on. Urheiluekosysteemin tärkeät palaset, eli fanit, talkoolaiset, yhteistyökumppanit ja pelaajat eivät osallistu joukkueen päätöksen tekoon, eikä heille anneta mahdollisuutta vaikuttaa esim. seurajohdon mielipiteisiin peliajasta, harjoittelusta, tai pelifilosofiasta. Näistä kaikista päättää valmentaja, joka puolestaan vastaa, peilaa, ja kommunikoi asioita seurajohdolle esimerkiksi urheilutoimenryhmän kaltaisen elimen kautta. Vastaavasti valmentaja ei vastaa taloudesta eikä viestinnästä, eikä hän saa tunkea nokkaansa aivan joka paikkaan.

Alta voi lukea Sir Alex Fergusonin näkemyksen marssijärjestyksestä. Lainaan silläkin uhalla, että teksti on pitkä. Fergusonin ja Manchester Unitedin pitkän aikavälin tulokset puhuvat puolestaan.

FERGUSON: If the day came that the manager of Manchester United was controlled by the players—in other words, if the players decided how the training should be, what days they should have off, what the discipline should be, and what the tactics should be— then Manchester United would not be the Manchester United we know.

Before I came to United, I told myself I wasn’t going to allow anyone to be stronger than I was. Your personality has to be bigger than theirs. That is vital. There are occasions when you have to ask yourself whether certain players are affecting the dressingroom atmosphere, the performance of the team, and your control of the players and staff. If they are, you have to cut the cord. There is absolutely no other way.

It doesn’t matter if the person is the best player in the world. The long-term view of the club is more important than any individual, and the manager has to be the most important one in the club. Some English clubs have changed managers so many times that it creates power for the players in the dressing room. That is very dangerous. If the coach has no control, he will not last.

https://hbr.org/2013/10/fergusons-formula

Valta ei voi olla pelaajilla, eikä millään muullakaan ryhmällä, kuten esimerkiksi seuran faneilla, jotka Kreikan ja Turkin kaltaisissa maissa pyörittävät kuuluisaa sirkusta. Eräs jo toistamiseen Kreikassa valmentanut kollega painotti samaa asiaa: nämä fanit saattoivat olla seuran katsomoissa, palkkalistoilla tai yhteistyökumppanien hallituksissa. Kovat johtajat eivät kuitenkaan kuuntele faneja. Heihin kuului mm. Puolan vuonna 2014 lentopallon maailmanmestaruuteen luotsannut Stephane Antiga, joka fanien täydelliseksi kauhuksi jätti joukkueesta rannalle supertähti Bartosz Kurekin (syyt olivat todennäköisesti painavia, sillä parhaat halutaan mukaan aina.) Jos roolit eivät ole selkeitä, et rakenna menestystä, vaikka organisaatiolla olisi rahaa, faneja ja pelaajamateriaalia.

      3. Luottamus

Jos seurajohto palkkaa valmentajan, toivoa sopii, että se myös silloin luottaa häneen. Toisaalta miksi hitossa kukaan palkkaisi ihmisen vastaamaan tuloksesta, mutta ei joko ole hänen takanaan tai usko hänen sanojaan? Valmentajalle on turhauttavaa olla tilanteessa, jossa hän ja staffi ovat ainoita, jotka näkevät koko joukkueen arjen, mutta heitä ei uskota tai kuunnella. Seurajohto, fanit ja yhteistyökumppanit näkevät usein vain jäävuoren huipun, eli ottelutapahtuman. Mikä on pelaajan työmoraali, käytös muita kohtaan, sitoutuminen, kokonaisvaltainen panos joukkueelle?

Jos kulttuuri seurassa on myrkyllinen, on seurajohdon -ja usein viime kädessä itse valmentajan- tehtävä pitää huoli siitä, että käytösmallit rakentavat luottamusta, eivätkä nakerra sitä. Vastaavasti valmentaja saattaa myös joutua myöntämään, että ei ole ollut tilanteen tasalla. Pitkäjänteisissä organisaatioissa ongelmiin kuitenkin puututaan yhdessä ja ennen kuin ne kasvava liian suuriksi. Sillähän ei ole väliä, kuka on oikeassa mistäkin asiasta, vaan ainoastaan sillä, että toiminta menee oikeaan ja haluttuun suuntaan. (Lisää alla.)

  1. Viestintä

Seuran sisällä asiat osataan sanoa suoraan. Asiat siis tappelevat, eivät ihmiset. Debatti päätöksistä saa olla kuumaa ja kovaa, mutta se pysyy pienen piirin tiedossa ja sisällä. Jos ihmiset voivat luottaa toisiinsa, he myös uskaltavat sanoa, mitä todella ajattelevat, ja konflikti puhdistaa ilmaa. Jokaisella ihmisellä on elämässä uskottuja, perheenjäseniä, ja ystäviä, mutta seuraa vahingoittavat asiat eivät saa päätyä lehtien palstoille. Koko maailma ei voi tietää kaikista ongelmista, tulevista päätöksistä, eikä näitä varsinkaan aleta puimaan julkisuudessa. Avoimuuden tulee olla sisäpiirin vahvuus ja seuran kommunikoida yhdellä suulla ulospäin niin, että se ei loukkaa pelaajien eikä valmentajien työtä. Samaa pätee myös valmentajan ja pelaajien puheisiin seurasta ja toisistaan.

  1. Lainalaisuuksien Ymmärtäminen

Ihmisten käytös, opettaminen ja johtajuus seuraavat kaikki lakeja- siis totuuksia, jotka näkyvät tilastollisina trendeinä. Voileipä putoaa aina alaspäin, ei koskaan ylöspäin, joten sen toimintaan vaikuttaa varmaankin jokin periaate. Esimerkiksi kitinä, johon jokainen meistä joskus syyllistyy, ei ikinä paranna tilannetta, ellei kitinää suunnata muuttamaan vaivaava tilanne. Jos asiaa taas ei voida muuttaa, siitä on turha vauhkota ja sen kanssa pitää elää. Ihmisluonto on tunteiden vietävissä, ja höyryjäkin saa päästää ulos. Usein ongelmat ovat kuitenkin seurausta taipumuksesta ottaa toisen kitinä todesta ymmärtämättä, että se ei välttämättä kerro mistään todellisesta.

Malliesimerkki sudenkuopasta menee näin: Kasataan joukkue. Halutaan menestyä. Jotta toiminta menisi eteenpäin, valmentajan ja pelaajien täytyy vaatia toisiltaan parasta. Työ on kovaa, ja joku ei kestä vaatimista. Alkaa kitinä. Tyypillisesti kitistään joko peliajasta, harjoittelusta, tai filosofiasta ymmärtämättä kaikkia siihen vaikuttavia asioita. Pelaaja kääntyy uskotun ihmisen puoleen, aidosti närkästyneenä, ja uskottu ihminen luulee tekevänsä palveluksen kuuntelemalla ja tukemalla. ”Minähän tunnen Villekallen vuosien takaa ja hän on aina saanut pelata (junnuissa.) Nyt peliaikaa ei tule, koutsi siis ei ole tehtäviensä tasalla (ammattilaissarjassa.)” Viisas ei lähde kuitenkaan tukemaan tätä, vaan kehottaa ottamaan asian esille asianosaisen kanssa ja selvittämään sen. Vai luuleeko joku, että valmentaja ei halua peluuttaa parhaita pelaajiaan? Jokaisella meistä on sisäänrakennettu halu huolehtia ensisijaisesti itsestään, joten kyky nähdä kokonaisuus hämärtyy.

Viedään ajatus asteen pidemmälle. Voi olla, että joku pelaaja tai seuran jäsen tuntee ihmisiä seurajohdossa. Entä jos kyseiset ihmiset kuuntelevat innolla, mielissään päästessään joukkueen sisäpiirin tietoon käsiksi? Misery loves company. Tällainen ihminen voi olla seuran hallituksessa, tai yksi sen yhteistyökumppaneista tai rahoittajista. Erityisen hankala tilanne voi olla silloin, kun merkittävä rahoittaja haluaa euroillaan osaksi pelillistä päätöksen tekoa, mutta ei ymmärrä lainalaisuuksista riittäväksi voidakseen olla joukkueelle hyväksi- vaikka aikeet parhaita olisivatkin.

Ja kaikki tämä, korjattunakin, missaa pointin huolella. Toimiakseen organisaation on seurattava faktoja, ja pidettävä luottamus ja komentoketju ovat kunnossa. Jos valmentaja sanoo, että pelaaja seisoo nyt päällään, niin pelaaja seisoo silloin päällään, ja piste. Hän vastaa tuloksesta ja tekee parhaansa siihen päästäkseen, joten pulinat pois. Jos metodeista tulee ihmettelyjä, viestinnän pitää noudattaa sovittua menettelyä, jotta asia saadaan selvitettyä. Samaa pätee valmentajan ja hänen esimiehensä suhteen niissä raameissa, mitkä tehty sopimus on eritellyt (pitkittynyt päälläseisonta saattaa todella nostattaa kysymyksiä.)

  1. Kärsivällisyys ja ”pienet asiat”

Urheilun mahdollistavat, tärkeät ja arvostettavat yhteistyökumppanit haluavat näkyvyyden lisäksi myös tuloksia (jotka lisäävät näkyvyyttä.) Ei ole tavatonta, että tuloksia halutaan heti ja jatkuvasti. Pitkäkestoista menestystä ei kuitenkaan voi vain ostaa rahalla. Se on seurausta tuhansista pienistä asioista, joista osa vaikuttaa mitättömiltä. Näiden kuntoon laittaminen – arvot, tekniikka, taktiikka, fysiikka, käytös, markkinointi- on suuressa kuvassa yhtä tärkeää kuin huippupelaajien hankkiminen.

Pienten asioiden lisäksi ymmärretään, mitä nöyryys on. Se ei ole nöyristelyä, vaan kovia tavoitteita sisältävä ymmärrys lainalaisuuksista: vaikka tekisit kaiken niin hyvin kuin mahdollista, joku muu voi silti olla joko parempi, varakkaampi, tai onnekkaampi. Se kuuluu urheiluun ja elämään- kaikki ei ole sinun kontrolloitavissasi.

  1. Taidon ja Luonteen Rekrytointi

No matter how talented a player may be, you can not ignore a lack of character or pretend it isn’t going to affect your entire program. The principles and values that form the cornerstone of our beliefs can not be compromised.” –Tom Coughlin (Entinen NFL & NY Giantsin päävalmentaja)

Menestyvä seura, sen yhteistyökumppanit, valmentajat, että pelaajat edustavat ammattitaidon lisäksi myös luonteenlujuutta. Jos hankit joukkueen täyteen pelillistä taitoa, mutta unohdat rekrytä mieltä (ahkeruutta, rehellisyyttä, arvokkuutta) ongelmia tulee varmasti. Sama pätee niihin liike-elämän toimijoihin, joiden kanssa seura haluaa olla tekemisissä.

“Those who cannot remember the past are condemned to repeat it.”- George Santayana

Kohti kevättä ja kasvua,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Tags: , , , , , ,