Tag Archives: Jordan Peterson

Naisia Valmentaville, osa 2

30 Sep

Elokuussa kirjoitin miesten ja naisten samankaltaisuuksista, sekä eroista etenkin fysiikassa ja persoonallisuudessa. Tässä osassa keskityn siihen, kuinka miehet ja naiset käyttäytyvät suhteessa toisiinsa, ja miksi. On tärkeää ymmärtää millaisia vaikuttimia esimerkiksi miesten valmentamassa naisten joukkueessa voi olla. Iso osa käytöksestä on kuitenkin tiedostamatonta, mikä on hankala lähtökohta asioiden tarkastelulle. Silloinkin, kun käyttäydymme kunnioittavasti, voi toisen sukupuolen auktoriteetiasema olla mutkikas. Samoin joku saattaa pitää toista helposti vähempään kykenevänä, vaikka aidosti hyvää tarkoittaisikin. Yksi kipeimmistä asioista on yhä naisen eriarvoinen kohteleminen biologisten taustojemme vuoksi.

Suhteen muodostuminen

Nykyisin miehet ja naiset tekevät töitä rinnakkain ja kilpailevat samoista tehtävistä ja positioista. Näin ei kuitenkaan historiallisesti ole ollut asian laita. Emme myöskään ole lähipiirin ulkopuolella aina tehneet töitä niin läheisesti, kuin esimerkiksi valmentaja ja huippu-urheilija. Lait ja sosiaaliset normit ohjaavat käytöstämme rakentavaan suuntaan, ja hyvä niin. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö jännitteitä olisi. Olemme sosiaalisia olentoja, ja ohjelmoituja rakentamaan suhteita toisiin. Vuorovaikutuksessa syntyviä sidoksia on pääasiassa kahdenlaisia:

In a biological sense there are two main types of pair bonds exhibited in humans: social pair bonding and sexual pair bonding. The social pair bond is a strong behavioral and psychological relationship between two individuals that is measurably different in physiological and emotional terms from general friendships or other acquaintance relationships. On the other hand, the sexual pair bond is a behavioral and physiological bond between two individuals with a strong sexual attraction component.”

https://en.wikipedia.org/wiki/Pair_bond#Humans_and_pair_bonding

Kuten aikaisemmin kirjoitin, suurin osa naisten valmentajista on miehiä. Useimmat miehet ja naiset ovat heteroseksuaaleja ja tuntevat siten vetoa vastakkaiseen sukupuoleen. Ihmisten muodostamat suhteet ovat luonteeltaan karkeasti joko ”sosiaalisia” (ystävällisiä) tai ”seksuaalisia” (romanttisia.) Valmentajan kuuluu olla urheilijaa lähellä, mutta ei niin lähellä, että työsuhde kärsisi. Olen kuullut sanottavan, että suhteen tulisi olla ”friendly, but not friends.” Ystävällinen suhde siis, olematta todellista ystävyyttä. Tämä liittyy auktoriteettiasemaan. (Samat asiat ovat luonnollisesti läsnä homoseksuaalisessa suuntautumisessa, kun nainen valmentaa naisia tai mies miehiä.)

Seksuaalisuus puolestaan ei ole vain päätös, vaan vetovoimaan kuuluu myös vahva biologinen komponentti. Siten ajatus siitä, etteikö kiintymys vaikuttaisi työsuhteisiin, on puppua. Esimerkiksi työtovereiden tai esimiehen ja alaisen välinen viehätys on asia, jonka aikuinen ihminen tuntee, mutta osaa mielessään työntää sivuun. Olemme kehittyneet seuraamaan tiettyjä asioita toisessa sukupuolessa, emmekä voi noin vain laittaa ”tutkaa” pois päältä. Joskus sanotaan, että kauneus on katsojan silmissä, ja tämä pitääkin osittain paikkansa. Halutuimmista ulkonäön piirteistä muodostuu vetovoimaa koskevia trendejä siitä, millaista ”ideaalia” me keskimäärin etsimme. Olemme lisäksi kehittyneet etsimään kumppania, joka on haluttavampi suhteessa muihin ehdokkaisiin.

Luonnonvalinta, hierarkiat ja auktoriteetti

Evoluutiolla on ”käytössään” erilaisia muutoksia aikaansaavia mekanismeja. Näistä keskeisiin kuuluu luonnonvalinta, eli selviytymistä/lisääntymistä edesauttavien ominaisuuksien periytyminen ja yleistyminen alenevassa ketjussa. Siinä missä vahvimman selvityminen ja kelpoisuus ovat tutumpia käsitteitä, on seksuaalivalinta luonnonvalinnan osana vähemmän tunnettu. Kyse on siitä, kuinka saman lajin eri sukupuolet valitsevat kumppaninsa. Valintaa tapahtuu sekä sukupuolten välillä (kuka valitsee kenet), että sukupuolen sisällä (ketkä menestyvät kilpailussa muita vastaan.)

Sexual selection is in essence a process which favors sexual displays for attraction, aggressiveness, dominance, size, and strength, and the ability to exclude competitors by force if necessary, or by using resources to win. Both male and female use voice, face, and other physical characteristics to assess a potential mate’s ability to reproduce, as well as their health.”

https://en.wikipedia.org/wiki/Sexual_selection_in_humans

Ihminen etsii itselleen sopivaa kumppania paitsi tietoisesti, myös tiedostamatta. Miehet etsivät naisessa voimakkaasti etenkin hedelmällisyyttä (”kauneus” tai ”naisellisuus.”) (Miesvalmentaja saa olla tarkkana, ettei joukkueen nätti tyttö vaivihkaa saa muita enemmän palautetta.) Naiset puolestaan etsivät miehessä etenkin turvaa (”voimakkuus” tai ”miehisyys”), johon kuuluu kyky hankkia resursseja. Kiinnostus ei kohdistu siis vain resursseihin, sillä ne voidaan viedä sinulta. Eniten kyse on yksilön niistä ominaisuuksista, jotka johtavat hyvän kertymiseen. Ominaisuuksien perusteella muodostamme hierarkioita.

Selvitäksemme tarvitsemme hyviä valintoja, ja valintoja tekemällä luomme arvojärjestyksiä. Näin muodostuvat hierarkiat saavat aikaan eriarvoisuutta, mutta tämä on tavallaan luonnon laki. Emme yksinkertaisesti pysty elämään ilman jatkuvaa punnitsemista haluttavien ja vähemmän haluttavien vaihtoehtojen välillä. Eläinkunnassa yksilöiden järjestyksestä puhutaan dominanssihierarkiana. Modernin ihmisen ympäristössä parempi termi on kompetenssihierarkia. Yksilöiden kilpaillessa keskenään joukosta samalla valikoituvat myös sen johtajat. Hierarkia on toisin sanoen rakennelma, jonka tehtävä on helpottaa osoittamaan kuka joukosta on kyvykkäin.

Muodostamme arvojärjestyksiä omassa sosiaalisessa ympäristössämme, mukaan lukien siis työpaikoilla. Auktoriteettiasema on asema, jossa olet hierarkiassa jonkun toisen yläpuolella. Nykyisin osa auktoriteeteista on epämuodollisia ja osa virallisia. Johtavat yksilöt ovat kuitenkin yleensä päässeet asemaan muiden suotuisina pitämien ominaisuuksiensa ansiosta. Auktoriteetti-alainen suhde ei ole kahden vertaisen välinen suhde, vaikka muutoin töitä läheisesti tehtäisiinkin. Auktoriteetti on tasavertaisuuden yleistymisestä huolimatta edelleen ihminen, jolla on jossain määrin valtaa vaikuttaa alaisen asioihin. Valmentaja on auktoriteetti pelaajaan nähden melko samalla tavalla kuin opettaja on oppilaaseen nähden. (Lisää tässä käsitellyistä aiheista alla.)

https://www.youtube.com/watch?v=ZVwJduAVFY8

(Dr. Jordan B. Peterson, University of Toronto- lisää hierarkioista)

https://www.youtube.com/watch?v=BPsSKKL8N0s

(Dr. Frans De Waal, Emory University- lisää johtavien yksilöiden ominaisuuksista)

Miehet, jotka valmentavat naisia”

Kuinka tämä kaikki sitten näkyy pelikentillä? Auktoriteetin asemassa et yksinkertaisesti saa olla romanttisesti kiinnostunut niistä, joiden asioista sinulla on valtaa päättää. Pöytä on tälle kuitenkin valitettavasti katettu myös pelaajan ja valmentajan välisessä suhteessa. Olemme kehittyneet kiintymään niihin, keiden kanssa vietämme aikaa, ja pidämme vaikutusvaltaisia ihmisiä kiinnostavina ja usein haluttavina. Urheilussa myös työn luonne lisää kiintymystä:

Male love circuits get an extra kick when stress levels are high. After an intense physical challenge, for instance, males will bond quickly and sexually with the first willing female they lay eyes on. Women, by contrast, will rebuff advances or expressions of affection and desire when under stress. The reason may be that the stress hormone cortisol blocks oxytocin’s action in the female brain, abruptly shutting off a woman’s desire for sex and physical touch.”

Dr. Louann Brizendine (The Female Brain, 2006)

Naisia valmentava pätevä mies on siis tilanteessa, jossa hän parhaassa tapauksessa pystyy luomaan psykologista turvaa ja varmuutta keskelle kilpailun uhan. Siinä missä fyysinen kilpailu on miehelle kiihdyttävää, naiselle vastaavaan tarvitaan ensin vakuutus siitä, että taisto on ohi ja turva palannut. Urheilussa kuulee toisinaan päivittelyä siitä, miten nuoret naiset päätyvät lyhyisiin suhteisiin puolet itseään vanhempien miesvalmentajien kanssa. Turvallisuus voi hyvin olla yksi ilmiön osatekijä.

Vaikka tilanne ei lentopallossa ole optimaalinen, ovat vuosittain eri pelaajan kanssa vehtaavat irvikuvat onneksi vähenemään päin. Joskus oikeat ihmiset myös todella löytävät toisensa, ja valmennussuhteen loputtua syntyy kestävä parisuhde. Tärkeää tässä on, että täysi-ikäiset osapuolet voivat kohdata vertaisina, enkä tietenkään halua moralisoida rakkautta. Tulevaisuutta ajatellen allekirjoittaneelle suurempi huoli on sen sijaan miesten (usein hyväntahtoinen) omistushaluisuus.

Olen kirjoittanut biologisista vaikuttimista, hierarkioista ja resursseista, sillä kuulen niistä puhuttuvan vain harvoin. Seurauksena uskon, että kuin huomaamatta saatamme joskus pitää naista itsenäisen subjektin sijaan edelleen jonkinasteisena objektina. Naisen pitäminen miehen resurssina on joka tapauksessa yhä yksi biologiamme tyrmistyttäviä sivuvaikutuksia maailmassa. Vaikka länsimaat ovatkin vapaimpia ja tasa-arvoisimpia kaikista, kuljemme pohjimmiltamme yhä samalla ”luonnon” ohjelmoinnilla. Naispelaajien kohtelu havainnollistaa tätä.

Valmentajat luonnollisesti kilpailevat parhaista pelaajista miehissäkin, mutta jotkut naisten joukkueiden koutsit saattavat puhua pelaajistaan aivan, kuin nämä olisivat heidän omaisuuttaan. Samaa voi sanoa joistakin agenteista ja seurojen managereista, jotka ohjailevat naisia aivan, kuin yksilöillä itsellään ei lainkaan olisi omaa kykyä tai halua tehdä päätöksiä. Eräs molempia sukupuolia huipputasolla valmentanut kollega sanoikin keväällä, että asiaan tarvittaisiin radikaali herätys: ”All women’s coaches should coach a men’s team for a season. Some would get punched in the face, if they behaved the same way towards guys. Maybe that would teach a lesson.”

Ilmiön miedompi puoli on naispelaajien hyväntahtoinen hyysääminen. Miespelaajat hoitavat itse monet omista asioistaan joukkueen arjessa, alkaen siitä, että he kantavat säännönmukaisesti tavaroita, ja peliä edeltävässä iskulyöntilämmittelyssä itse heittävät pallon passarille. Jos katsot ottelun jopa naisten huipputasolta, näet miltei aina miehiä tekemässä tämän naisten puolesta. Harjoituksissa miehet syöttävät ja lyövät palloja pöydiltä juuri siten, että naiset saavat onnistuneita kosketuksia. Miesten lentopallossa en ole eläessäni kuullut vastaavasta, mutta naisissa tällaista näkee useimmilla tasoilla. Tarkoituksena valitettavan usein on ”pitää tytöt tyytyväisenä” sen sijaan, että tähdättäisiin kehitykseen.

Naispelaajien palveleminen tehdään ehkä hyvällä, mutta se ei poista ongelmaa näiden näkemisestä samalla vähemmän kyvykkäinä. En tykkää yhtään ajatuksesta ”nämä ovat meidän naisia, joista pitää huolehtia.” Huolehtiminen tiimin jäsenen hyvinvoinnista on sinänsä tärkeää, mutta mikään tästä liiasta siloittelusta ei todellisuudessa auta huippu-urheilijaksi kasvamisessa. Yksi modernin naislentopallon tunnusmerkeistä onkin, että pelaajiin suhtaudutaan staffin puolelta ensisijaisesti urheilijoina. Jokaisella meistä on syntymäoikeus olla toimivana osana oman elämän päätöksissä. Hyvääkään tarkoittavalla valmentajalla ei ole lupaa kohdella pelaajaansa minään muuna, kuin kyvykkäänä ja itsenäisenä toimijana.

“’But inside, the child feels empty. They don’t know who they are or what they want. They can’t feel their own desire; they know only anger. The anger that comes from being treated as an object.”

Mark Epstein, M.D.

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Lisää lähteitä:

The Blank Slate: The Modern Denial of Human Nature (Steven Pinker, 2002)

The Male Brain (Louann Brizendine, 2010)

The Female Brain (Louann Brizendine, 2006)

Open to Desire (Mark Epstein, 2010)

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista.

Pps. Olen työuran kokemusten lisäksi koonnut tähänkin kirjoitukseen tutkittua tietoa eri tieteenaloilta, ja aloillaan tunnustetuilta tekijöiltä. Se, että jokin on tietyllä tavalla luonnossa ei aina tee siitä moraalisesti pätevää tai argumenttina pitävää. Kts. myös ”naturalistinen virhepäätelmä.” :

https://en.wikipedia.org/wiki/Naturalistic_fallacy

Naisia Valmentaville, osa 1

31 Aug

Suomen EM-karsinta huipentui kisapaikkaan Ruotsin Uumajassa. Naiset voittivat lohkossa kaikki neljä peliään ja raivasivat tiensä arvokisoihin 30 vuoden tauon jälkeen. Kesä oli hieno, ja siitä kelpaa pölyn laskeuduttua kirjoittaa lisääkin. Miesten ja naisten valmennus vuorotellen on mielenkiintoista, sillä se avaa tasaisin väliajoin ikkunan toisen sukupuolen maailmaan. Valmennuksessa emme tarvitse turhaa sovinismia sen enempää kuin turhaa tasapäistämistäkään; faktat ja kunnioitus ihmistä kohtaan riittävät. Juttujen tavoitteena on, että opimme ymmärtämään toisiamme paremmin.

Missä olemme samanlaisia? Missä eroamme?

Vaikka lentopalloa pelaavat kaikki, ovat useimmat valmentajista miehiä. Törmäsin hiljattain tähän artikkeliin, joka osaltaan käsittelee naisvalmentajien vähyyttä:

https://www.ksml.fi/urheilu/Naisp%C3%A4%C3%A4valmentajat-loistavat-poissaolollaan-Keski-Suomen-palloilussa-%E2%80%93-Kukaan-ei-tule-kyselem%C3%A4%C3%A4n-valmentajaksi/1240814?pwbi=52384e9357820536238a9bf4e9bf24d0

Debatti aiheesta ”miksi naisia on vähemmän jollakin alalla” on usein luonteeltaan poliittista. Mainstreamtieteen puolella keskustelu on kuitenkin hiljaista, sillä olemassa oleva tieto aiheesta on vankkaa, ja ulottuu vuosikymmenten taakse. Miehet ja naiset ovat enemmän samanlaisia, kuin erilaisia. Selkeitä erojakin kuitenkin löytyy, ja kun tilastollisia ääripäitä katsoo, ovat mm. kaikkein väkivaltaisimmat ihmiset lähes kaikki miehiä, ja sovinnollisimmat naisia. Suurimmat eroista ovat yksinkertaisesti seurausta biologian ja evoluution paineista. Monet sukupuolia toisistaan erottavista piirteistä ovat lisäksi universaaleja, mikä tarkoittaa niiden esiintymistä halki maailman toisistaan erillisissä ihmispopulaatioissa. Erojen tiedetään näin olevan biologisia, ja riippumattomia esimerkiksi kasvatuksesta ja kulttuurista. Näin aiheesta Harvardin psykologistara Steven Pinker:

https://www.youtube.com/watch?v=sYf6dD4N86E

Mitä lentopalloon tulee, ei ole olemassa kahta lajia tai valmentajakuntaa. Ei ole erikseen naisten tai miesten koutseja tai lentopalloa. On vain lentopalloa, jota eri tasoilla pelataan eri painotuksilla. Kyse on kaikille samanlaisesta perusbiomekaniikasta, sekä pelin tilastollisista trendeistä. Suoritustekniikat ovat samoja, harjoitusmetodit ovat samoja, ja kaikki voivat oppia samat asiat. Myös suurin osa taktiikoista ja pelitavoista on samoja. Naisten puolella ollaan miehiä jäljessä lajin evoluutiossa, mutta syy tähän ei ole pelaajissa, vaan meissä valmentajissa. Aikanaan uskottiin, että pelejä täytyy pelata eri tavoin. Huippulentopallo on kuitenkin jo todistanut tämän ajatuksen vääräksi ja ajan kuluessa samankaltaisuus tulee entisestään lisääntymään.

Sukupuolilla on kuitenkin myös todellisia eroja, ja meidän tulee olla niistä tietoisia. Eniten miehet ja naiset eroavat fyysisyydessä ja persoonallisuudessa. Näistä fysiikka näkyy päällepäin, ja on maallikon helpompi ymmärtää. Persoonallisuutta ymmärretään sitä vastoin edelleen huonosti. Miehet eivät, keskimäärin, käyttäydy, tai halua kaikkia samoja asioita kuin naiset. Naiset eivät, keskimäärin, käyttäydy tai halua kaikkia samoja asioita, kuin miehet. (Tämä liittyy läheisesti myös teemaan ”naisvalmentajien vähyys.” En väitä, etteikö lasikattoja tai syrjintää olisi, mutta osa erosta selittyy myös erilaisilla intresseillä.) Yhden ihmisen kohdalla tutkittu tieto korostaa kuitenkin yksilöä. Ihmisen kaikkia ominaisuuksia ei luonnollisesti pysty päättelemään vain sillä, mihin ryhmään hän kuuluu. Hyvän viitekehyksen joukkueen sukupuoli kuitenkin koutsille tarjoaa.

Eroja fyysisissä ominaisuuksissa

Sexual dimorphism is the condition where the two sexes of the same species exhibit different characteristics beyond the differences in their sexual organs. The condition occurs in many animals and some plants. Differences may include secondary sex characteristics, size, color, markings, and may also include behavioral differences.” 

https://en.wikipedia.org/wiki/Sexual_dimorphism

Biologiassa seksuaalinen dimorfismi tarkoittaa siis sitä, että saman lajin eri sukupuolet eroavat piirteissään toisistaan. Miehet ovat evolutionaarisista syistä naisia 15-20% naisia kookkaampia (ero ei tosin ihan sellaisenaan näy lentopallossa, sillä verkot ovat eri korkuisia.) Naisilla testosteronitasot ovat vain noin 10% miesten keskiarvosta. Myös lihasmassaa on selvästi vähemmän, joten miehet ovat naisia keskimäärin paljon voimakkaampia. Kehossa ero ei kuitenkaan ilmene tasaisesti, vaan naisten alaraajojen voimatasot ovat keskimäärin n. 35% miesten voimasta, mikä vaikuttaa etenkin hyppäämiseen ja ulottuvuuksiin. (Voimantuottoon vaikuttavat myös antropometriset eli ihmisruumiin mittasuhteisiin liittyvät seikat.)

Suurin ero tulee ylävartalon voimassa, jossa miehet ovat peräti 50% naisia vahvempia. Kärjistäen miehen tehtävä on luonnossa ollut lyödä kovaa, ja heittää teräviä esineitä pitkälle. Vaikka molemmat sukupuolet kykenevät taistelemaan, on mies ollut puolustaja, metsästäjä, ja pääasiallinen aggression lähde. Voimatasoja verraten ei siis ole ihme, että lajia harjoitellut mies myös keskimäärin lyö palloa naista kovempaa. (On kuitenkin muistettava, että harjoittelulla on väliä. Lentopalloa paljon treenanneet naiset kykenevät useimmiten lyömään treenaamattomia miehiä kovempaa.)

Suurimmat erot siinä, kuinka eri sukupuolet ”luonnostaan” oppivat pelaamaan lentopalloa liittyy juuri ylävartalon käyttöön. Kaikki miehet huipputasolla, ja lähes kaikki miehet kansallisella tasolla käyttävät vartaloaan voimakkaasti hyökätessään. Avaintaidoista sekä käsien mukaanotto hypyssä (double-arm lift), että vartalonkierto lyönnissä (torque) ovat asioita, joita ei juurikaan tarvitse opettaa. Naisissa tilanne on kuitenkin hyvin erilainen. Parhaista naispelaajista suurin osa käyttää käsiä melko hyvin, mutta heistäkään ei läheskään kaikki.

Kansallisella tasolla ja junioreissa hyvän käsitehostuksen puute taas on suorastaan epidemia. Surullista kyllä jotkut edelleen pitävät tätä todisteena siitä, etteivät naiset kykene samoihin asioihin kuin miehet. Kyseessä on kuitenkin yksi lajin helpoimmin opetettavista asioista, jos sitä ymmärtää ja osaa opettaa. Siihen täytyy vain kiinnittää huomiota. Joka tapauksessa miesten lentopallo on voimakkaampaa johtuen eroista fyysisissä ominaisuuksissa. Lisäksi se on psykologisista syistä myös keskimäärin rämäpäisempää, sillä miehet ottavat riskejä huomattavasti naisia enemmän.

Eroja persoonallisuudessa

Persoonallisuuden tutkiminen ei ole helppoa, sillä ihminen on psyykkeeltään useimmiten hyvin joustava. Psykologian osa-alueista aihetta tutkii mm. psykometria. Akatemian kannattama ja vankimmin tutkitun tiedon tukema viitekehys on nimeltään The Big Five Personality Traits- malli. Kiehtovaan aiheeseen voi tutustua lähemmin vaikkapa alla olevasta linkistä. (Itseäni malli kiinnostaa mm. siksi, että sen luonteenpiirteet nousivat esiin suoraan kerätystä datasta ja tilastoista. Ei siis seurauksena jonkun yrityksestä rakentaa oman itsensä näköinen malli tai bisnes.)

https://www.youtube.com/watch?v=pCceO_D4AlY

Mallin viiteen pääasialliseen luonteenpiirrejatkumoon kuuluvat ekstroversio, neuroottisuus, tunnollisuus, sovinnollisuus ja avoimuus. Tutkimuksista ilmenee, että miesten ja naisten luonteet keskimäärin eroavat toisistaan riippumatta ihmisen kulttuurista tai muista ympäristöllisistä tekijöistä. Se, että ihmislajilla ilmenee erilaisia luonteenpiirteitä ei ole sattumaa. Kaikilla viidellä jatkumolla arvellaan olen jokin adaptiivinen (lajin selviytymistä edesauttava) rooli. Ulkomaailma on kompleksi paikka, eikä koskaan voi tarkalleen tietää mikä toimintamalli on ryhmälle paras. Kaikki viisi tuovat mukanaan erilaisia vahvuuksia ja heikkouksia, jotka palvelevat sinua hyvin tai huonosti ympäristöstäsi riippuen. Alla esimerkkejä sieltä, missä sukupuolierot ovat kenties suurimmat.

Neuroottisuuden piirrejatkumo

Viidestä piirteestä neuroottisuus (neuroticism) kuvaa stressinsietokykyä, sekä kykyä tunnistaa uhkia. Selviytykseen luonnossa ihmisryhmä tarvitsee sekä herkästi reagoivia, että stressiä hyvin kestäviä yksilöitä. Naiset ovat jatkumossa keskimäärin miehiä korkeammalla, ja selkeimmin ero näkyy herkkyytenä ja varovaisuutena tuntemattoman tai aggression edessä. Naiset ovat myös harkitsevampia kuin miehet, eikä ihme. Miehet ovat suvunjatkamisen näkökulmasta naisia helpommin uhrattavissa. Miehillä on myös enemmän fyysistä voimaa puolustustautua ulkoista uhkaa vastaan ja he tästäkin syystä sietävät konflikteja paremmin. (Lisäksi on tärkeää muistaa, että todellinen ja kuviteltu uhka aiheuttavat kehossa saman fysiologisen reaktion.)

Kolikon varjopuoli on, että osin edellä mainitusta johtuen miehet myös ottavat tarpeettomia riskejä paljon naisia enemmän. Kentän ulkopuolella miehet ovat yliedustettuja lähes kaikissa väkivaltaan tai ennen aikaiseen kuolemaan liittyvissä tilastoissa vankilapopulaatioista murrosikäisten auto-onnettomuuksiin. Myös pelikentällä erot riskinotossa ovat silmiinpistäviä. Naiset tyypillisesti välttelevät virheitä viimeiseen asti. Valmentajan tehtävä on tällöin rohkaista pelaamaan ja todella hyökkäämään pelkän toimittamisen sijaan. Miesten puolella taas on useimmin tarpeen hillitä räiskintää ja itsensä todistelua maailmalle. Kokemuksen myötä ihminen kuitenkin myös onneksi viisastuu, ja huipulla erot sukupuolten välillä pienenevät.

Sovinnollisuuden piirrejatkumo

Toinen jatkumo, jossa selkeitä eroja ilmenee, on sovinnollisuus (agreeableness.) Tällä tarkoitetaan mm. toisten tunteiden tunnistamista, sopeutumista, hyväntahtoisuutta, ja luottamusta. Naiset ovat keskimäärin sovinnollisempia kuin miehet. Toronton yliopiston professori Jordan B. Peterson kuvasi jatkumoa jonkinlaisena luonnon akselina kilpailullisuuden ja väkivallan (”predatory aggression”) ja lempeyden ja ymmärryksen (”maternal care”) välillä. Miehet ovat keskimäärin vähemmän sovinnollisia kuin naiset. Seuraksena miehet keskimäärin myös kilpailevat keskenään enemmän ja jopa nauttivat siitä, että saavat olla eri mieltä. Toisen pätevyys ei miehelle ole aina mieluinen asia, vaan kutsu alkaa vääntämään kättä. (Monet egojen törmäykset ovat seurausta tästä.)

Sama heijastuu yhtenä osatekijänä myös paljon puhuttuun eroon miesten ja naisten palkoissa, jossa mies keskimäärin on halukas kilpailemaan resursseista ja palkankorotuksista naisia enemmän. Mies haluaa resursseja, sillä biologisesti naiset ovat kiinnostuneita miehistä, jotka niitä kykenevät tarjoamaan. Naisen hermosto on puolestaan kilpailua enemmän kehittynyt olemaan hyvä vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Naisen täytyy kyetä vastaamaan lapsen tarpeisiin, jotta tästä kasvaisi riittävän ehjä yksilö selviämään ja aikanaan taas jatkamaan sukuaan. Ei ole sattumaa, että hoitoalat ovat täynnä naisia, mutta suurin osa insinööreistä on miehiä. Asian voi muotoilla myös niin, että miehet ovat keskimäärin naisia enemmän kiinnostuneita asioista, ja naiset miehiä enemmän ihmisistä.

Naiset ovat hyvin johdettuina näin ollen myös keskimäärin kiinnostuneempia tiimin toimimisesta, mikä on valmentajan näkökulmasta tervetullutta (turhia konflikteja on vähemmän.) Molempia sukupuolia valmentanut UNC:n futiskoutsi Anson Dorrance kuvasi eroa harjoituksissa näin: Jos pistetilanne treeneissä on epäselvä, tai tuomari on tehnyt virheen, miehet tappelevat loppuun asti, jotta voittaja selviää. Kilpailua pidetään yllä, ja välit muihin ovat toissijaisia. Naisille ihmissuhteet ja välit muihin ovat puolestaan ratkaisevia. Seurauksena niitä pidetään usein riitatilanteessa yllä pistetilanteenkin kustannuksella. Edelleen on muistettava, että molemmat näistä ovat adaptiivisia piirteitä, ja että molemmilla on arvoa.

Jatkamme aiheesta myös seuraavassa jutussa, jossa edelleen korostan tätä piirteiden keskimääräistä ilmenemistä. Kaikki miehet tai kaikki naiset eivät ole “jonkunlaisia.” Olemme kaikki elämässä tavanneet myös herkkiä ja sovinnollisia miehiä. Vastaavasti osa kovapäisimmistä urheilijoista on naisia. Etenkin huipputason maajoukkueissa ja seuroissa näkee niin kilpailuhenkisiä likkoja, että he peittoavat tahdossa ja uskalluksessa monet miehistä. Aihe on ajankohtainen ja siitä voi myös keskustella, kun muistamme jättää turhan seksismin ja ennakkoluulot pois. Ymmärryksen myötä meistä saattaa myös tulla parempia valmentajia ja työtovereita.

Syksyä,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Lisää lähteitä:

The Blank Slate: The Modern Denial of Human Nature (Steven Pinker, 2002)

The Male Brain (Louann Brizendine, 2010)

The Female Brain (Louann Brizendine, 2006)

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista.

Paras Tapa Voittaa

28 Feb

Urheilussa meuhkataan voitoista. Yrityksissä tuloksista. Työelämän vaatimukset kiihtyvät. Ei ihme, että monesta neuvottelusta tulee nolla-summa-peli, josta löytyy vain voittajia ja häviäjiä. Myös osa puheissa win/win- ajattelua kannattavista on yliotteen saatuaan hiljaisen tyytyväinen. Omaa etuahan tässä jargonin takana kuitenkin vain ajetaan. Voittaminen on mielenkiintoinen aihe monesta syystä, eikä vähiten siksi, että emme osaa voittaa parhaalla tavalla.

Läsnä tänään ja huomenna

Toivoa kuitenkin on, jos maltamme vähän hiljentää. Tiedämme jossain sydämen kolkassa, että elämään kuuluu muutakin kuin seuraava voitto. Kerromme lapsillemme, että kaikista tärkeintä on hyvä ja rehti kilpailu. Tarkoitamme sitä aidosti, mutta emme osaa selittää miksi näin on. Lapset tietävät joka tapauksessa, mihin he oman vertaisryhmänsä rankingissa kuuluvat, laskipa aikuinen leikeissä pisteitä ja voittoja tai ei. Huomionarvoista on, että lapset pyrkivät nousemaan oman hierarkian sisällä sisäsyntyisesti. He kuitenkin tekevät sen kuitenkin yleensä tavalla, joka ei haittaa kutsua seuraavaan leikkiin.

Me aikuiset tiedostamme tämän, mutta emme osaa sanoittaa sitä perheillemme, työpaikoista puhumattakaan. Tilaisuuden tullen jatkamme osaltamme korupuheita tuloksen tekemisestä ja voittamisesta, koska pomot sitä haluavat kuulla. Ikäänkuin voittamisen todennäköisyys paranisi, jos puhumme siitä yhtenään. Siinä missä moni elää tätä kapeaa hetkeä, johtajalla on velvollisuus katsoa tilannetta etäämmältä. Opimme hyväksymään, että yksittäisen ottelun lopputulos on paljon vähemmän omissa käsissä, kuin haluaisimme. On toki pelejä, joita et missään nimessä saisi hävitä. Niiden merkitys ei kuitenkaan pitkässä juoksussa onneksi ole kovin suuri. Pelien sarjan seuraamisesta tulee se juttu.

Pitkässä juoksussa sinulle tai yrityksellesi tapahtuu asioita, joiden et ikinä uskoisi tapahtuvan. Eikä auta kuin reagoida tavalla, joka mahdollistaa toiminnan jatkuvuuden. Myös tästä syystä kenen tahansa uraa kannattaa seurata pidemmällä aika välillä. Parhaat valmentajat saattavat seurata kiinnostavia pelaajia jopa vuosia ennen riittävää varmuutta hankinnan laadusta. Sama pätee valmentajia etsiviin seuroihin. Kaikki me haluamme tiimiimme voittajia. ManU:n Sir Alex Ferguson sanoi menestyksekkäästä urastaan, että hän eli aina kahta kautta yhtäaikaa. Tätä hetkeä, ja tulevaisuutta. Ja molemmissa oli voitettava.

Kahdenlainen perintö

Useimmilla aloilla tapaat samat toimijat uudelleen ja uudelleen. Tilanne on sama myös huippu-urheilussa, joskin sykli on yleensä yritysmaailmaa lyhyempi. Seuraava kohtaaminen saman kilpailijan kanssa on lähellä, ja edellinen kisa tuoreessa muistissa. Sanonta siitä, että vain voitot tai voittajat muistetaan ei ole vailla meriittiä, mutta se ei myöskään ole koko totuus. Vielä tulostakin paremmin ihmiset nimittäin muistavat tunteita. Erityisen hyvin he muistavat sen miltä tuntui, kun he olivat tekemisissä sinun kanssasi.

Huomionarvoista on, että tunnetasolla emme joskus ymmärrä kohtaavamme samat ihmiset vielä uudelleen. Evoluutiota pintapuolisesti ymmärtävät rummuttavat vahvimman selviytymistä osana omaa, machoa agendaansa. Vaikka selviytyminen on eläimille mustavalkoista hommaa, ei vertaus sovi tämän vuosituhannen ihmiselle. Löydämme itsemme tilanteista, joissa kisan molemmat osapuolet jatkavat elämän lisäksi niin liigassa kuin bisneksessä. Ja hyvä niin. Voittaminen tuntuu evolutionaarisistä syistä kuitenkin niin makealta, että unohdamme tämän ja käyttäydymme miten sattuu. Mikään ei ole typerämpää kuin epäeettinen kilpailu, ylimielisyys ja halu nolata tai moraalisesti tuhota kilpakumppani. Ei sellaista toimijaa kutsuta uudelleen pelaamaan. Eikä toiminnan tarvitse edes olla pahansuopaa. Riittää, että jätämme toiselle osapuolelle pienenkin epäilyksen siitä, että tämä ei nyt mennyt ihan reilusti.

Mitä enemmän ihminen tuntee kokeneensa vääryyttä, sitä varmempi voit olla, että löydät tämän edestäsi myöhemmin. Sama pätee kaikkialla elämässä: Kyseessä voi olla seuraava kotiottelu (lehdessä haukkumasi tuomarit eivät viheltäneet viimeistä kertaa), valtioiden rauhansopimus (Saksan 1919 häpeärauha ei varsinaisesti edesauttanut rauhaa vähän myöhemmin), tai vaikkapa tapa, jolla yrittäjänä toimit työntekijäsi vaihdettua kilpailijan leipiin. Kaikissa tilanteissa yhteistä on tulevaisuuden unohtaminen tässä ja nyt. Kilpailullisen tuloksen lisäksi elämään jää perintösi ihmisenä ja eettisenä toimijana.

Tilannetta mutkistaa se, että elämässä on paljon vähemmän urheilun kaltaisia 1v1 kilpailuja. Paitsi, että et koskaan halua olla huono voittaja, monia eteentulevista tilanteista ei pitäisi nähdä vastakkainasetteluina lainkaan. Kaikista yleisimmät (ja tärkeimmät!) neuvottelut tapahtuvat toisensa tuntevien ihmisten kesken. Heihin kuuluvat alaisesi, esimiehesi ja asiakkaasi, ystävistä ja perheestä nyt puhumattakaan. Aina, kun osapuolet kohtavat vuorovaikutustilanteessa, on vaihtoehtoja kaksi. Jompi kumpi osapuolista voi olla tyranni (valta tehdä kaikki päätökset) ja toinen orja (ei mitään valtaa.) Parempi vaihtoehto on, että ihmiset kohtaavat toisensa kutakuinkin tasavertaisessa neuvottelussa.

Koska oman edun ajaminen on kuitenkin niin verissä, eivät monet meistä ole hyviä neuvottelijoita. Jos emme ole tarkkana, hyvät aikomukset unohtuvat. Keho kokee psykologisen konfrontaation yhtä voimakkaana uhkana kuin fyysisen, ja valmistaudumme voittamaan. Adrenaliinen hyrrätessä on edelleen hyödyllistä muistaa, että elämä jatkuu myös huomenna. Ei ole väliä, tapahtuuko tämä vaimosi, alaisesi tai asiakkaasi kanssa. Ehkä olet taitavampi, nokkelampi tai aggressiivisempi. Tai ehkä olet itsepäisempi ja voimakkaampi, ja pääset sanelemaan ehdot. Onneksi olkoon, olet voittanut tämän kierroksen. Ikävä kyllä joudut nyt elämään yhteistyökumppanin sijaan häviäjän kanssa. Et koskaan halua voittaa neuvottelua tai vuorovaikutustilannetta yhtään suuremmalla voimalla tai marginaalilla kuin on tarpeellista. Etkä varsinkaan, jos kyseessä on sinulle tärkeä ihminen.

Elämä pelien sarjana

Paras tapa voittaa ei siis ole se, joka uhraa tulevan tämän hetken edestä. Elämä ei ole yksi peli, vaan pelien sarja, ja voittaja on se, joka kutsutaan pelaamaan uudelleen ja uudelleen. Tämä on myös se intuitiivinen oppitunti, jonka lapsemme tietävät, mutta jota emme itse osaa pukea sanoiksi. Biologisesti ihminen tarvitsee yhteistyötä selviytyäkseen, ja luonnon nokkela apukeino on yhteistyökyvyn kehittäminen.

Tämä alkaa varhain: Vanhempien merkitys lasten kehityksessä on suurin noin neljään ikävuoteen asti. Siinä vaiheessa lapsi on toivottavasti riittävän hyvin sosialisoitunut, että hän pääsee mukaan ikätoverien leikkeihin. Jos lapsi taas ei osaa toimia (joka on vanhemmat vika, ei lapsen), hän ei pääse ratkomaan sosiaalisia tilanteita ja kehittymään vertaisryhmän mukana kohti onnistunutta aikuisuutta. Kukaan ei nimittäin halua toimia kiukkuisen viisivuotiaan kanssa. Sama pätee kiukkuiseen 50-vuotiaaseen.

Vastavuoroisuuden periaate on ihmiselle tärkeä ja voimakas. Lapset luonnostaan tietävät, että sinun tulee toisinaan antaa toisen jollain tavalla ”voittaa” tullaksesi kutsutuksi  jatkopeleihin. Tätä ei pidä ymmärtää siten, etteivätkö lapset esimerkiksi pallopeleissä yrittäisi pärjätä, tai tarvitsisi vanhemman apua. He oppivat tekemään eniten maaleja, mutta silti kohtelemaan muita reilusti.

Aikuisena on tärkeämpää osata pitää kiinni omista rajoista ja eduista, mutta lukematon määrä ovia – kutsuja seuraavaan peliin – avautuu sille, joka lähestyy alaansa muutkin pelurit mielessä pitäen. Urheilussa näitä ovat mm. pelaajat, valmentajakollegat, seurapomot, tuomarit ja yhteistyökumppanit. Koskaan et tiedä mihin töihin myöhemmin pääset, kun jätät jälkeesi reilun ja kestävän perinnön. Simon Sinek sivuaa aihetta pidemmästi siitä kiinnostuneille: https://www.youtube.com/watch?v=_osKgFwKoDQ

If you fulfill your obligations everyday you don’t need to worry about the future.”

Dr. Jordan B. Peterson

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista.

Millainen On Hyvä Valmentaja?

31 Aug

Elokuu ja maajoukkuejakso lähestyvät loppua. Toimin yhtenä Hollannin naisten maajoukkueen apuvalmentajista kesän World Grand Prix:ssa ja MM-karsinnoissa. Työt Tukholmassa alkavat jo 1.9. joten syyskuun EM-kisoihin en pääse enää mukaan. MM-kisapaikka taskussa voi kuitenkin hyvillä mielin palata seurajoukkueeseen. Grand Prix’n finaaleita seurasi kotiturnausvoitto, kun Hollanti voitti kaikki pelinsä Rotterdamissa, loppuunmyydyn katsomon edessä. Ajatukset naisten huippulentopallosta päätyvät kuitenkin myöhempään juttuun, sillä syksyn aluksi haluan kirjoittaa meistä valmentajista.

We evolve to see our craft as an expression of one’s core being.” –Josh Waitzkin

Tavallaan tämä on jatkoa kesäkuun blogille, jossa kirjoitin valmentajan evoluutiosta kohti oman itsensä näköistä työtä. Lyhyesti kuvattuna hyvä valmentaja on itselleen, omille arvoilleen ja luonteelleen tosi. Valmentajia on kuitenkin monenlaisia ja he koutsaavat monilla tasoilla. Emme kokemukseni mukaan tästä huolimatta aina ymmärrä, kuinka erilaista valmennustyö voi eri ympäristöissä olla. Olen urallani ollut siinä mielessä onnekas, että työympäristö on vaihtunut usein. Joukkueissa on ollut pelaajia junioreista arvokisamitalisteihin, puhumattakaan omien veljien tai lapsuuden pelitoverien valmentamisesta aikuisena. Valmennuksen hienoimpia asioita ovat erilaiset ihmiset. He antavat perspektiiviä koko elämään.

Elämäntapana erinomaisuus

Kesän pesti on hyvä esimerkki yhdestä koutsauksen ääripäistä. Hollanti kuuluu naisissa maailman lentopalloeliittiin. Edellisistä EM-kisoista tulijaisina oli hopea ja 2016 olympialaisista 4.sija. Kun vertaa tätä kahden kuukauden jaksoa (joka on siis 1. vuosi uudesta 2020 olympiadista) aikaisempiin maajoukkuekomennuksiin, on ero toiminnan intensiteetissä selvä. Kaikki kivet käännetään ja elämä pyörii täysillä erinomaisuuden ympärillä. En tarkoita tällä sitä, etteivätkö työt esimerkiksi Suomessa tai Sloveniassa olisi olleet laadukkaita, mutta intensiteetti oli nyt silti eri. On tyypillisistä, että hierarkiassa lähimpänä huippua toimii alalla kuin alalla hyvin ahkeria ja intensiivisiä ihmisiä. Joku voisi lisätä, että myös hulluimpia.

Jos kysyt keneltä tahansa haluaako tämä olla jossakin hyvä vai huono, ei kukaan vastaa huono. Jos taas kysyt mitä kukin on valmis antamaan ollakseen parempi, saat myös todennäköisesti samat vastaukset mallia ”teen parhaani” tai ”teen kaikkeni.” Mutta samalla tavalla, kuin juniorilla on kaikkensa antamisesta eri käsitys kuin liigapelaajalla (jolla puolestaan on eri käsitys kuin maajoukkuepelaajalla), on vaikea kuvailla miten paljon ja laadukkaasti töitä ihmiset ylimmillä tasoilla ovat valmiita ja kyvykkäitä tekemään. Sama koskee pelaajia ja valmentajia molempia.

Olen aikaisemmin kirjoittanut kollegoista, jotka kirjaimellisesti hengittävät lentopalloa. Se pitää ihmisen nöyränä, kun oma kunnianhimo törmää toisen kykyyn antaa samalle asialle vielä enemmän tunteja ja energiaa. Me ihmiset näemme asiat omien lasiemme läpi siinä määrin, että nuorempana itsekin ajattelin kaikkensa antamisen tarkoittavan juuri sitä, mihin minä sillä hetkellä kykenin. Mutta kun jyvät alkavat erottua akanoista on myös aika vastata joihinkin kiperiin kysymyksiin. Mitä haluan elämässäni, juuri nyt? Entä mitä haluan kaikista eniten? Mistä olen valmis luopumaan nyt, ja mistä myöhemmin? Kuten usein totean, ei pitäisi olla vaikeaa tehdä päätöksiä, jos tietää mitkä omat ydinarvot ovat. Silti moni huipputekijä painii harmaalla alueella esimerkiksi perheen suhteen: lapset tarvitsevat isää, mutta toisaalta perheen taloudellinen tilanne riippuu vanhempien töistä. Oikeita vastauksia ei ole, mutta itselle tosia vastauksia täytyy ennemmin tai myöhemmin löytää. Joka tapauksessa lähes joka alalla vauhti tuntuu töissä kiihtyvän, pikemmin kuin päinvastoin.

Maailman parhaiden kilpailussa kaikki palaa lopulta laatuun. Ei kirkkaimmalla huipulla ole ketään, kuka ei arjen näkökulmasta katsoen tekisi aivan järkyttävää määrää töitä. Jossain vaiheessa täytyy kuitenkin palautua sekä urheilijan, että valmentajan. Ja koska aika on rajallista, on sekä työnteon, että levon oltava laadukasta. Tämän ensimmäisen Hollannin jakson jälkeen näen yhä selvemmin, kuinka itse haluan valmentajaa; reflektointia, johon auttaa paljon toimia vuorotellen pää- ja apuvalmentajana. Oma erinomaisuus on tärkeää vain itselle; ja täysi kunnioitus niille, jotka tekevät eri tavalla, enemmän, tai vähemmän.

Monet parhaiden joukkueiden valmentajista tekevät töitä niin paljon ja niin tehokkaasti, että sitä on vaikea usko elämättä arkea. Joka tapauksessa olympiatasolla valmennus on jotakin muuta, kuin harrastuksena valmentaville vanhemmille. Tässä kohtaa ero on kaikille selvä ja poikkeuksellisen suuri. On kuitenkin huomionarvoista, että lähes yhtä iso ero on kotimaisella liigavalmennuksella ja nyt Hollannissa kokemallani. Hyvällä omalla tunnolla voi miltei puhua kahdesta eri ammatista.

Luonteenpiirteet ja paikka hierarkiassa

Kysymykseen ”Millainen on hyvä valmentaja?” on siis sekä helppo, että mahdoton vastata. Jotta aika ei kuluisi määritelmien viilaamiseen, seuraavat subjektiiviset kriteerit saavat kelvata (ja nimenomaan tässä järjestyksessä:)

  1. Valmentaja tuntee itsensä ja tietää sitä kautta miten haluaa töitä tehdä
  2. Valmentaja kohtelee ihmisiä kunnioituksella ja auttaa heitä kehittymään
  3. Valmentaja voittaa pelejä omalla sarjatasollaan.

Kirjoitan usein matkasta ja merkityksestä, sillä pidän niitä kaikista tärkeimpinä asioina. Kaikkia elämän arvokkaista asioista ei mitata rahassa, menestyksessä ja statuksessa. Silti kohta kolme (nimillä laadukkuus, voitto, tulos) ajaa lähes jokaisen alan dominanssihierarkiaa tai ravintoketjua. Maailma, jossa elämme, on sellainen. Elämä on kilpailua, vaikka sosiaalistunut ihminen ja yltäkylläisyyden aikakausi tämän alleen peittäväkin. Kilpajuoksussa se, joka pääsee nopeimmin tavoitteeseen voittaa (ja myös pitää tästä asemasta kynsin hampain kiinni.)

Ihmislajin selviytymiselle on ollut suotuisaa, että ryhmän jäsenillä on eri luonteen piirteitä, joten olemme samankaltaisuudesta huolimatta yhä hyvin erilaisia persoonia. Joukkueissakin tarvitaan karkeasti ottaen ”kaikentyyppisiä” ihmisiä menestyksen rakentamiseksi (sekin aihe toiselle kirjoitukselle.) Osaa näistä piirteistä tapaa huipulla kuitenkin muita useammin, ja valmentajissa enemmän kuin pelaajissa. Moni pelaa nuorena kivaa peliä, jossa lopulta kehittyy huipuksi. Pelaajissa on huipullakin useammin ujoja, herkkiä ja hiljaisia persoonia. Valmentajat taas ovat toista maata, sillä heidän työmoraalinsa ja persoonansa on ajettava kehitystä silloinkin, kun muita ei kiinnosta.

Siitäkin, mitä kaikkea huipulle nousuun vaaditaan, voisi kirjoittaa kirjan. Pidättäydytään tällä kertaa kuitenkin vain luonteenpiirteissä. Ihmisen piirteet ovat seurausta sekä tämän perimästä, että ympäristöstä, ja monia ominaisuuksistamme voidaan kehittää paljon. Jotkut asiat kuitenkin vaikuttavat olevan melko pysyviä halki elämään, ja luonteenpiirteet kuuluvat näihin. Kyse on jälleen määritelmästä, mutta luonteen piirteiden (kuten älykkyydenkin) mittaamiseen on kehitetty vaihtelevalla menestyksellä erilaisia malleja. Olemme siis tunnustettavasti harmaalla alueella. Luonteenpiirteiden suhteen ”viiden suuren” malli on yksi tunnetuimmista ja kannatetuimmista. Myös itselleni se on ollut kätevä työkalu ja tapa jäsentää ihmisluontoa.

The Big Five

Englanniksi tietoa löytyy huomattavasti paremmin, mutta tässä ensi hätään:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Persoonallisuus

  1. Ekstroversio (Kuvaa ihmisen suuntautumista ulos- tai sisäänpäin.)
  2. Neuroottisuus (Kuvaa ihmisen suhtautumista uhkiin ja vaaroihin.)
  3. Tunnollisuus (Kuvaa ihmisen suunnitelmallisuutta ja päättäväisyyttä.)
  4. Miellyttävyys (Kuvaa kykyä mukautua toisten ihmisten tunteisiin.)
  5. Avoimuus Kokemuksille (kuvaa arvostusta seikkailuja, uteliaisuutta, epätavallisia ideoita ja mielikuvitusta kohtaan.)

Vaikka piirteitä voi siis myös kehittää harjoittelemalla, antaa malli käsityksen siitä, mitä me mieluiten luontaisesti teemme kohdatessamme uuden tilanteen. ((Valmentajille tutuinta on harjoituttaa näistä tunnollisuutta, kts. Angela Duckworth, ”Grit”, (2016.)) Jos The Big Five- malli kiinnostaa, esimerkiksi Dr. Jordan Peterson (University of Toronto) lataa kaikki luentonsa youtubeen katsottavaksi: https://www.youtube.com/watch?v=pCceO_D4AlY

Eri alojen huipuilla on joitakin samankaltaisia piirteitä. Viidestä luonteenpiirteestä tärkein on korkea tunnollisuuden aste (tunnollisuus jaetaan edelleen järjestelmällisyyteen ja ahkeruuteen), sillä töitä on aina paljon ja aikaa vähän. Tunnollisuus on itseasiassa joustavan älykkyyden jälkeen paras yksittäinen (joskaa ei aukoton) uralla etenemistä ennustava tekijä.

Hyvissä johtajissa on ihmisiä ekstroversion molemmista ääripäistä, mutta huipputasolla valmentajista monet tuntuvat olevan ekstorvertteja. Tällaiset ihmiset saavat voimaa vuorovaikutuksesta ja nauttivat kommunikoinnista toisin kuin kenties erilaisiin tehtäviin hakeutuvat introvertit. Toisin ei voisi ollakaan, ainakaan joukkuelajeissa, joissa ihmiskontakteja on todella paljon.

Näitä vastoin ainakin huippu-urheilussa tapaa vähemmän ihmisiä, joiden neuroottisuuden taso on korkea. Siis ihmisiä, jotka ovat herkempiä erilaisille uhkille ja siten luontaisesti sietävät stressiä heikommin. Muistetaan, että ihmislauma tarvitsee sekä niitä, jotka herkästi tunnistavat uhkia, että niitä, jotka taistelevat uhkien läpi- joskin johtajiksi saattaa valikoitua enemmän näitä taistelijoita tunnistajien sijaan.

Lisäksi huippuvalmentajissa on vain vähän tyyppejä, joiden miellyttävyys on korkealla (englanniksi agreeableness- ja joidenkin mielestä sama asia kuin Daniel Golemanin tunneäly.) No, vaikka toisten tunteiden tunnistaminen ja kyky empatiaan ovat hyviä työkaluja johtamiseen, niistä ei välttämättä ole samaa hyötyä huipulla, kuin esimerkiksi lasten ja nuorten kanssa toimimisesta. Suurin osa huippu-urheilijoista on joko terveillä tai ei-niin-terveillä tavoilla itsekkäitä, ja monet hyvin kilpailulliset ihmiset eivät ole lainkaan miellyttäviä, saati halua miellyttää muita. Tunneälykäs johtaja- jos niin voi sanoa- joutuukin opettelemaan, kuinka olla kovin kovien ihmisten seurassa. Vastaavasti valmentaja, jolla on vain vähän kyseistä piirrettä, saattaa talloa varpaille ja loukata herkempiä ihmisiä ympärillään, mutta säilyy itse ehjempänä ja työt tulevat varmemmin tehtyä. (On kuitenkin muistettava, etteivät elämänlaatu tai tasa-arvo ole mitenkään yleisiä intressejä huippu-urheilussa.)

Avoimuus Kokemuksille on näistä viidestä ehkä vaikeimmin arvioitava, sillä molemmista ääripäistä voi olla hyötyä valmentajalle. Tyypillisesti konservatiivisemmat ihmiset löytyvät tämän mittarin häntäpäästä, ja liberaalit vastaavasti tapista. Tunnen hyviä valmentajia sekä samaan kaavaan luottavista puurtajista, että luovista visonääreistä. Molemmat joka tapauksessa toteuttavat itseään. Näitä ihmisiä motivoivat eri asiat, kuten myös hyviä lasten ja nuorten ammattivalmentajia aikuisten koutseihin verraten. Heiltä vaaditaan osaksi hyvin eri ominaisuuksia kuin niiltä, jotka valmentavat huipulla.

Olin kaavaillut jatkavani juttua erilaisilla valmentajatyypeillä, mutta tila loppuu tällä kertaa kesken. Vaikka ihmiset ovat aina yksilöitä, eikä heitä voida nätisti lokeroida ”persoonalokeroihin”, koen hyötyneeni paljon malleista, joilla pyritään kuvaamaan ihmisten erilaisuutta. Vaikka on totta, ettemme ole järjestelmällisen samanlaisia kaikissa eteen tulevissa tilanteissa (ja että koko käsitys ”itsestämme” muuttuu ja elää läpi elämän), ainakin itse näen ihmisissä myös kaavamaisuuksia. Löyhissä raameissa erilaisia valmentajatyyppejä omassa mielessäni ovat mm. entinen pelaaja, tilastomies, manageri ja opettaja. No, kukin tyylillään, kuten sanotaan. Ennen hyvän syksyn toivotuksia vielä puheenvuoro aina maadoittavalle Mark Epsteinille:

https://www.goodreads.com/author/quotes/5734419.Epstein_Mark

You don’t have to shine”,

Lauri H.

lhakala@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista.