Ajatuksia lepopäivänä… Sikäli kun valmentajilla vapaita on. Emme ole yksin, sillä moni nykytyö saa ihmisen valtaansa totaalisesti. Vaikka päivä olisi miten vapaa, tulvivat työajatukset hiljaisinakin hetkinä valtoimenaan. Toimiva irtiotto ei onnistu vain ”olemalla tekemättä mitään”, vaan sekin on taito, joka pitää oppia. Osalle tämä tarkoittaa jotakin muuta, johon voi uppoutua yhtä kovalla keskittymisellä. Lukeminen, kirjoittaminen ja liikunta toimivat kaikki- mutta eivät puolivillaisesti tai keskittymättä. On todella osattava olla läsnä. (Näin muuten kommentoi vapaitaan myös Kuopion ITE Lasaretin toimitusjohtaja ja yli 10 000 polvea operoinut huippukirurgi Uke Väätäinen.)
Kirjoitin syyskuussa velhon oppipojasta. Uskon mestarin oppilaana olemisen johtavan nopeampaan kehittymiseen kuin muilla polun kulkemisen. Polkuja on kuitenkin monia, ja ihmiset voivat nousta huippuosaajiksi hyvin erilaisten vaiheiden kautta. Usein alansa huipusta maalataan ammattitaitonsa takia otsikon mukainen kuva velhona, erilaisena ja muista poikkeavana. Monen TV-sarjan pääosassa on myös juuri tällainen nero, älyltään ylivertainen, mutta kuitenkin jotenkin rikkinäinen ihminen (sillä eihän kukaan voi olla hyvä kaikessa.) Omia suosikkejani ovat olleet mm. Sherlock, House ja Mentalist.
On tärkeää tiedostaa, että polku osaajaksi on avoinna meille jokaiselle, eikä vain harvoille. Kaikki velhot eivät ole rikkinäisiä, autistisia, saati superlahjakkaita -mitä hemmettiä se sitten tarkoittaakaan. He ovat aivan tavallisia, prosessiin orientuneita ihmisiä, jotka omistautuvat omalle kehitykselleen- vei se sitten minne tahansa. Vanhan sanonnan mukaan mestari ei koskaan ole valmis, eikä hän mieti päämäärää. Mestari herää aamulla hymyssä suin ollakseen läsnä, kehittyääkseen ja jatkaakseen. Matkan merkitystä korostetaan monessa filosofiassa, eikä vähiten itämaisissa taistelulajeissa, joiden do-pääte tarkoittaakin juuri tietä. (Judo, Taekwon-do, Aikido ja niin edelleen.)
Tänä syksynä törmäsin urheilupsykologiin nimeltä Michael Gervais. En siis ole kyseistä kaveria tavannut, mutta ystävien kautta tutustuin hänen työhönsä ja ajatuksiinsa matkasta,”polusta mestariksi.” Englannin path to mastery on termi, joka toistuu kirjallisuudessa usein, mutta kääntyy suomeksi tyypillisen huonosti. Gervais tekee töitä mm. NFL-jätti Seattle Seahawksin, Red Bullin, ja USA:n naisten lentopallomaajoukkueen kanssa. Parhaiten kaverin ajatukset löytää Finading Mastery- blogista ja laadukkaista podcasteista. Linkki http://findingmastery.net/michael-gervais/ vie aivan hiljattain (20.11.2015) julkaistuun puolen tunnin pituiseen podcastiin, jota voi vilpittömästi suositella jokaiselle, jota kiinnostaa tulla parhaaksi versioksi itsestään. Alleviivaukset ovat omiani:
”So this path is not reserved for the leonardodavincis or Bob Dylan or Bob Marley or Picasso or Matisse… Mastery is not reserved for just them- it is available for all of us. It is path that is committed to searching. … The ability to have to inner strenght and to be able to stand, with conviction, in the present moment, independent of challenge, or pain, or love, fear, or disappointment or anticipation of what could be… Or excitement… It is the search to deeply understand, to deeply connect with ourselves, others, nature, all through the masterful expression of whatever craft that we’re called for.”
Vaikuttaa siltä, että emme sisäistä tätä itsensä kanssa kilpailemista kovinkaan hyvin nuorempana. Pelivuosien loppua kohden se saattaa kuitenkin hiljalleen alkaa avautua urheilijoille. Paljon vähemmän nuoret urheilijat ymmärtävät puheita taidosta elämäntapana, saati keinona tulla joksikin. Ok, Japanissa ampuvat jousella ja sommittelevat kukka-asetelmia ihan vakavissaan, mutta mitä sitten? Länsimaissa tuntuu siltä, että kaiken pitää olla valmiina eilen, eikä kärsivällisyys tahdo riittää kysymään mistä todellinen merkitys elämälle voisi tulla. Taatusti se ei tule älypuhelimista, täytekakuista tai juhlista, niin kivoja kuin nämä joskus voivat ollakin. Onnekseni on kuitenkin olemassa toisenkinlainen näkökulma merkityksen tuojana- perheen ja terveyden ohella totta kai.
http://www.amazon.com/Mastery-Keys-Success-Long-Term-Fulfillment/dp/0452267560/ref=sr_1_2?ie=UTF8&qid=1448621950&sr=8-2&keywords=mastery
George B. Leonardin kirjoittama Mastery on helmi, ja siitä on sittemmin tullut lahja monelle ystävälle ja valmentamalleni pelaajalle. Aikidon opettajana Leonard julkaisi monta kirjaa, jotka kaikki enemmän tai vähemmän puhuvat hyvästä elämästä, hetkessä elämisestä, ajatuksella tehdyistä toistoista, ihmisen kärsivällisyydestä, sekä polusta mestariksi, joka on jokaiselle oma ja erityinen. Sillä, keitä mahdolliset kilpakumppanisi ovat, tai mitä he tekevät, ei saa olla liian suurta merkitystä. Leonardilta pankkiin jääneet ajatukset kulkevat arjessa yhä:
Learn to love the path, most of the time will be spent on the plateau, be ready to wear your white belt every day. Polku on loppumaton- tämän tietää jokainen huipulle päässyt ja matkaan rakastunut.
Todellinen kilpailu, monen huippuvalmentajan sanomana, ei ole vastustajaan keskittyvää toimintaa, vaan oman prosessin sisäistämistä. Vastustajat eivät ole vihollisia, vaan apureita, jotka auttavat meitä yltämään parhaimpaamme ja nostamaan tasoamme. Viimeisimmäksi törmäsin samaan ajatukseen Seahawksin valmentaja Pete Carrollin kirjassa Win Forever. Tervetullut muistutus siitä, kuinka tämä ymmärretään jopa viimeisen päälle kaupallisen ja ammattimaisen liigan ytimessä. Sanoipa NFL:n markkinointikoneisto tai kilpailuretoriikka asiasta mitä tahansa, valmentajat ja pelaajat tietävät kyllä mihin kannattaa oikeasti keskittyä.
Mutta palataan vielä Dr. Gervais’n työhön. Hän käsittelee aihetta autenttisesti ja laajasti, ja monen ihmisen kokemuksia peilaten. Suurin osa vieraista on huippuja, mutta Gervais korostaa, että polulla kulkemisella on paljon muotoja. Ensimmäiseksi se ei siis ole pyrkimystä tulla maailman parhaaksi yhdessä ainoassa taidossa, vaikka tämä yksi ilmenemisen muoto onkin. Voit yhtälailla olla matkalla parhaaksi versioksi itsestäsi, jos haluat olla hyvä isä, puoliso, tai vaikka aamiaisen laittaja- olitpa lisäksi se huippukirurgi tai et. Toiseksi, mestariuden tavoittelu on harvinaista, vaikka se on avoinna ihan jokaiselle. Syy tähän on se tosiasia, että omalla mukavuusalueella on vaan niin kiva pyöriä. But as they say, growth starts where comfort zone ends. Samoja asioita toistamalla et pääse eri lopputulokseen.
Kolmanneksi Gervais on ensimmäisen, jonka olen avoimesti kuullut puhuvan myös polun pimeästä puolesta. Tässä tapauksessa siis siitä, mitä huipulle tähtäävät, kunnianhimoiset ihmiset kokevat ja mikä matkan hinta saattaa olla. Pakkomielteen omainen tavoittelu ei välttämättä ole sairasta- vaikka sille penkkiurheilija ehkä päätään puistaakin. Epätavallista se kuitenkin on, ja urheilulajin ollessa kyseessä sekä valmentajan ja urheilijan lähipiirin on ymmärrettävä minkälaisesta sitoutumisesta on kyse.
Todellinen asialle omistautuminen voi tarkoittaa enemmän kipua, enemmän yksinäisyyttä ja enemmän ahdistumista kuin soisi kenenkään vapaaehtoisesti kokevan. Näitä, sekä aina vain vahvistuvaa halua tehdä asiat juuri prikulleen tietyllä, kehittävällä tavalla.
Neljänneksi -ja ymmärrettävästi edellisestä johtuen- usein kuultu puhe tasapainosta elämässä menee ohi pointin.Tällä mentaliteetilla varustetulla ihmisellä sitä ei ole, mutta toisaalta sille ei myöskään ole tarvetta. Paljon paremmin on sanottu, että balanssin sijaan jokainen tarvitsee palautumista. Määräänsä enempää et pysty jaksamista venyttämään, sillä jos et palaudu, et voi hyvin. Piste. Hyväntahtoisessa omien rajojen hakemissa näin käy harvemmin (kehittymisen taustalla kun ei ole niin hurjaa draivia.)
Alla kaksi ensimmäistä haastattelua kyseiseltä sivustolta- molemmat olivat eri syistiä nautinnollisia kuunneltavia. Viulisti, säveltäjä ja insinööri Kai Kight puhui omanlaisen polun luomisesta itselleen:
http://findingmastery.net/kai-kight/
Karch Kiralyn haastattelu taas vastaa kysymykseen minkälaista on olla periaatteessa yhden alan intohimoinen huippu koko elämänsä ajan (lentopallon ja beach volleyn pelaajana sekä valmentajana.)
http://findingmastery.net/karch-kiraly/
Aihe on kiehtova, monisävyinen ja väärinymmärretty. Asiaan kummemmin perehtymättä voi ihmetellä, onko mikään koskaan riittävän hyvin? Tai urheilussa kysymään, eikö pelien voittaminen ole prosessia tärkeämpää? On tärkeää muistaa, että kehittymiseen keskittyminen ei tarkoita kunnianhimon puutetta. Kaikki huiput haluavat voittaa- eihän kukaan harrastelijakaan halua hävitä!
Menestyksen määritelmä ei kuitenkaan ole pelkkä voittoprosentti tai dollarit tilillä, vaan syvimmän tyytyväisyyden velho saa oman itsensä lyömisestä, ja askeleesta eteenpäin polulla taidon hallitsijaksi.
Valkoisella vyöllä,
Lauri H.
COACH HAKALA BLOGI 
Leave a comment