Olen aikaisemmissa kirjoituksissa korostanut, että vaikka vuorovaikutus urheilijan kanssa on tärkeää, eivät harjoittelun standardit saa dialogin seurauksena laskea. Syitä tähän en ole ennen isommin eritellyt, lukuun ottamatta pääosin sallivaa, suomalaista kulttuuria. Käsillä oleva kirjoitus osittain valottaa aiempien varoitusten taustaa. Tiedossa on myös, että kiintymyksen kaltaiset aiheet kuulostavat kovista koutseista helposti liian pehmeiltä. Tässäkin asiassa olemme kuitenkin ensisijaisesti kilpailullisen etulyönnin ja tulosten perässä.
On yksi asia kehottaa valmentajia kasvavaan vuorovaikutukseen urheilijan kanssa, mutta kokonaan toinen pyrkiä ymmärtämään tämän nostamia reaktioita itsessä. Monissa nykyhetken tilanteissa puolestasi puhuu menneisyys, jonka vaikutuksista meidän on viisasta olla tietoisia. Muutoin menestystäsi valmentajana voi määrittää enemmän oma tiedostamaton tapa toimia, kuin se mitä muuta ammatissasi osaat.
Kiintymyksen biologinen pohja
Ihminen muodostaa sisäsyntyisesti kiintymykseen perustuvia suhteita, sillä ne ovat lajin selviytymisen elinehto. Aihe on kuitenkin sellainen, ettei siitä useimpien arjessa juuri puhuta, paitsi ehkä lyhyesti neuvolassa tai pitkästi terapiakontekstissa, kun jotakin on elämässä pielessä. Joka tapauksessa nämä lapselle kriittiset kiintymystarpeet vaikuttavat koko elinkaareen ja siihen, kuinka olemme suhteessa toiseen:
“When a child is born… the first need is for attachment. Attachment is contact, connection, love. Without that, the human child does not survive. … The baby … has to be having an attachment with the parents, the parents have to be attached to the baby. Otherwise, the infant does not simply survive. So, our attachment needs are enormous, and they remain important throughout our lifetime because we have to have attachments to form societies, social groups without which we don’t survive.” –Dr. Gabor Maté (n. 0-1min.)
Pohjimmiltaan kiintymysjärjestelmä on siis luonnon tapa varmistaa elämän jatkuminen ja kuten Maté videolla kuvaa, järjestelmä on paljon ihmistä vanhempi. Kaikki nisäkkäät huolehtivat poikasistaan ja pieni ihminen on nisäkkäistä riippuvaisin vanhempansa hoivasta. Riittävän terve kiintymys vastaa myös isosta osaa hyvinvointia ja kääntäen monista terveydellisistä ongelmista. Jos emme voi luoda turvallista yhteyttä toiseen, olemme alttiimpia mm. masennukselle, ahdistukselle, sekä monille muille mielenterveyden häiriöille. Valmentajalle tässä on tärkeää se, mitä aktivoituu, kun olet auktoriteetti ja vuorovaikutuksessa lähennyt urheilijaa. Turvallisesti kiintynyt ihminen kykenee terveeseen läheisyyteen ja etäisyyteen paljon turvattomasti kiintynyttä paremmin, ja näiden rajojen tunnistaminen on kriittisen tärkeä osa henkilökohtaista kasvua.
Kiintymyssuhdeteoria, – mallit ja itsetuntemus
Brittiläinen psykiatri John Bowlby (1969, 1979) esitti kiintymysjärjestelmän (Attachment Behavioral System) edellä kuvatulla tavalla edistävän selviytymistä ja lisääntymistä, sekä organisoivan käytöstämme. Järjestelmän pohja on hermostossa, ja se aktivoituu ja deaktivoituu ympäristömme vaikutusten mukaisesti. Pinnan alla ABS pitää sisällään erilaisia alajärjestelmiä liittyen hoivaan (vanhempi-lapsi), rakkauteen (puolisot) ja myös ympäristön tutkimiseen (”eksploraatio.)”. Perimmäinen tarkoitus on kuitenkin kiintymys (lapsi-vanhempi), eli säilyttää fyysinen läheisyys vanhempaan turvan saamiseksi uhkaavassa tilanteessa. Onnistuessaan kiintymys mahdollistaa turvan ikään kuin molempiin suuntiin: on turvallista lähteä pois ja turvallista palata seikkailulta vanhemman luo.
https://www.verywellmind.com/what-is-attachment-theory-2795337
Terve kehitys edellyttää kuitenkin, että vanhempi on fyysisesti ja emotionaalisesti riittävän saatavilla ja sensitiivinen lapsen tarpeille. Tällainen ”riittävän hyvä vanhempi” myös sallii lapsen itsenäisen toiminnan ja puuttuu tekemiseen vain sopivissa määrin. Kiintymyksen muodostuminen on erottamattomasti sidoksissa vuorovaikutukseen, johon sanojen, tunteiden ja eleiden lisäksi liittyy myös fyysinen kosketus (joka sattumoisin on pääasiallinen ja vanhin tapa, jolla nisäkkäät toisilleen turvaa viestivät.) Tämä kappale voisi muutamaa sanaa vaihtamalla hyvin kuvata myös valmentajan ja urheilijan suhdetta. Mitä läheisempi tämä suhde on, sitä varmemmin erilaiset alajärjestelmät aktivoituvat tavalla, joka peilaa kunkin yksilön kiintymystyyliä.
Amerikkalainen psykologi nimeltä Mary Aimsworth (1963, 1978) puolestaan esitti kiintymystyyleissä olevan systemaattisia eroja. Nykyisen ymmärryksen pohjalta on eritelty neljä erilaista tyyliä, jotka pääpiirteissään kuvaavat tapaamme olla suhteessa toiseen. Näitä sisäisiä malleja pidettiin aikanaan melko muuttumattomina, mutta uudempi tutkimus on osoittanut, että myöhemmät ns. korjaavat kokemukset myös täydentävät ja muuttavat niitä. Kaikki tyylit ovat adaptiivisia, eli kehittyneet palvelemaan pientä lasta juuri niiden vanhempien seurassa, joiden kanssa on täytynyt selviytyä. Kaikki lapsuuden mallit eivät meitä kuitenkaan nykyhetkessä enää palvele (kts. linkin takana alaotsikon ”turvaton” alla.)
https://www.terveyskirjasto.fi/odk00026
En mene syvälle eri mallien kuvaamiseen, mutta yleiskuva on lyhyesti tämä. Neljä kiintymyssuhdemallia ovat turvallinen (secure), turvaton ristiriitainen (anxious) turvaton välttelevä (avoidant), sekä turvaton kaoottinen (disorganized.) Eri yhteyksissä on tuotu esille seuraava karkea jakautuminen populaatiossa: lapsena turvallisesti kiintyneitä on n. 50 %, ristiriitaisia n. 25 % ja vältteleviä samoin myös n. 25 %. Kaoottinen (tai jäsentymätön) tyyli on useimmiten kuvattu harvinaiseksi ja vain muutamien prosenttien suuruiseksi. Yksi mielenkiintoisista huomioista tähän liittyen on joka tapauksessa se, että terveyskirjaston mukaan ”suomalaisessa kulttuurissa välttelevä kiintymyssuhde on kaikkein yleisin.” (Tämä erottaa Suomen selvästi mm. Pohjois-Amerikasta, mutta etäisyys sotiin, ym. on vähitellen tuonut lisää turvaa myös meidän kulttuuriimme.) Meille valmentajalle oleellista aiheessa eivät ole tarkat luvut, vaan ymmärrys kokonaisuudesta. Koutsin muistettavat kuuluvat mielestäni näin:
- Tilastollisesti noin puolella joukkueesi pelaajista voi olla taustalla turvaton lapsuuden kiintymyssuhde, joka aktivoituu aikuisuudessa etenkin stressaavissa tilanteissa ja kun suhde toiseen ihmiseen syvenee. Voi siis helposti arvata, mitä kasvava dialogisuus saa aikaan samalla, kun urheilijat kilpailevat vastustajien lisäksi myös sisäisesti mm. peliajasta. Jos siis haluat joukkueesi yltävän parhaimpaansa, sinun täytyy luoda riittävän turvallinen ympäristö. Vaikka osa urheilijoista pärjäisikin kovan stressin kanssa, osa voi lyyhistyä täysin. (Huippu-urheilussakin puhutaan syystä ns. ”high-support, high-demand” kulttuurista.)
- Kiintymysreaktiot ovat vaikeasti muutettavia, mutta usein myös varsin ennustettavia, jos vain tiedämme mistä on kysymys. Valmentajan psykoedukaation aiheesta ei siis tarvitse olla vuosikurssin pituinen. Jo kapea oppimäärä auttaa ymmärtämään urheilijoita sen sijaan, että heitä heti lähetellään psykologeille autettavaksi. Valmentajan tehtävä ei tietenkään ole hoitaa, vaan voittaa. Olemalla hyvä auktoriteetti (”vanhempi”) hän kuitenkin, tuloksiin pyrkiessään, sivuvaikutuksena myös tarjoaa korjaavia kokemuksia.
- Kyse ei tässä ole vain urheilijoista, vaan myös koutsin on kasvettava. Voit olla erinomainen valmentaja, olipa kiintymyksesi turvallinen tai ei. Tavalla tai toisella turvaton yksilö päätyy kuitenkin helposti stressin alla niihin kaavoihin, jotka muinoin meitä palvelivat, ellemme ole asiasta itse tietoisia. (Voit lukea edeltä terveyskirjaston sivulta kuvauksia eri tyyleistä.) Hierarkioiden huipulla tarve johtajuudelle kasvaa samassa suhteessa stressin kanssa, joten itsetuntemuksen karttuminen matkalla on erittäin arvokasta.
Päävalmentajan heiniä
Mitä voimme viedä tästä arkeen? Kiintymysmalleista ei kannata tehdä mitään persoonallisuustyyppien kaltaisia bokseja, joihin ihmiset lokeroidaan. Olemme paljon laatikoita monimutkaisempia, ja kuten todettu, nämä mallit voivat hitaasti myös muuttua. Yhtä vähän meidän yleensä kannattaa keskusteluissa mennä lapsuuden aikaisiin kokemuksiin. Käytännön hyöty tästä on pieni, ja kipeimmät asiat ovat joka tapauksessa piilossa alitajunnassa. Pidän kiintymyksen ymmärtämistä kuitenkin varsin merkittävänä asiana etenkin sille valmentajalle, joka projektista on vastuussa. Esimerkiksi urheilijan irrationaalinen ja toistuvasti häiritsevä käytös juontaa juurensa jostakin, jota yksilö ei omin avuin kykene muuttamaan. Kyse ei tällöin ole luonteenpiirteistä, eikä pinttyneistä tavoista, vaan jostakin syvemmästä. Aina ei myöskään tarvita psykologia.
Päävalmentaja on auktoriteettihahmo, ja lapsuuden kaavat peilautuvat hänestä kaikista voimakkaimmin, etenkin rajanvetotilanteissa. Koutsin on tällöin elintärkeää kyetä olemaan riittävän irrallinen, menettämättä lämpöä toista kohtaan. Tämä irrallisuus ei ole itsestään selvää, sillä meidät on piuhoitettu kiintymään niihin, keitä lähellä olemme. Myös kovia kokeneet urheilijat voivat olla varsin toimintakykyisiä ja jopa mestareita, mutta he tarvitsevat lujan ja turvallisen hahmon johtamaan itseään. Muistamme helposti ne koutsit, jotka voittavat, mutta sivutuotteena voimme saada muutakin. Parhaiden lähellä on usein myös hyvä olla.
Hyvää joulun odotusta,
Lauri H.
Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.
COACH HAKALA BLOGI 
Kiitos jälleen mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Sai ainakin tämän valmentajan menemään syvälle mielen syvyyksiin.