Urheilupiireissä viriää tasaisin väliajoin keskustelu yleisistä ominaisuuksia. Ajatellaan, että joku on parempi pelaaja, koska hänellä luontaisesti esim. parempi reaktionopeus tai havainnointikyky. Näiden molempien voidaan katsoa kuuluvan älykkyyden alle. Tällaista yleistä älykkyyttä pidetään psykologiassa kuitenkin melko muuttumattomana kykynä, joka siten vaikuttaisi olevan ristiriidassa määrätietoisen harjoittelun sanoman kanssa. Onko asia todella näin? Entä ovatko yleisesti älykkäät todella muita parempia urheilijoita?
Mitä tarkoitamme älykkyydellä?
Älykkyys on pyörinyt pitkään popkulttuurin pesukoneessa ja termien sekamelska siten todellinen riesa. On Charles Spearmanin yleistä älykkyyttä, Raymond Cattelin joustavaa ja kristallisoitunutta älykkyyttä, Daniel Golemanin tunneälyä, Robert Sternbergin ”kolmijakoinen” älykkyys (analyyttinen, käytännöllinen ja luova) sekä tietysti Howard Gardnerin moniälykkyysteoria, johon kuuluu peräti seitsemän (tai kahdeksan, tai yhdeksän…) erilaista älykkyyden alalajia. K. Anders Ericsson on määrätietoisessa harjoittelussa taas puhunut meille tutun ”alaspesifin älykkyyden” puolesta.
Erilaisten abstraktioiden hankaluus piilee siinä, että jokainen voi määritellä asian haluamallaan tavalla. Termit kuitenkin menettävät merkityksensä, jos kaikkea aletaan kutsua samalla nimellä: siksi on järkevää luokitella vain osa ihmisen ominaisuuksista älykkyydeksi, osa opituiksi taidoiksi, osa persoonallisuuden piirteiksi, ja niin edelleen. Psykometristen instrumenttien avulla voidaan lisäksi tutkia, onko jollakin käsitteellä mitään tekoa todellisuuden kanssa (ts. onko se todella mitattavissa ja ennustaako se reaalimaailmassa jotakin.) Vaikka monia älykkyyden muotoja on ehdotettu, mielipiteet eivät kuuluisasti ole faktoja. On kuitenkin yksi vahva poikkeus: yleisestä älykkyydestä on enemmän näyttöä kuin yhdestäkään toisesta psykologian ilmiöstä. Se on siis niin vankalla pohjalla, kuin mikään konstruktio voi olla.
Tämä ei kuitenkaan ole kaikkien mieleen, eikä älykkyyden tunnelatausta vähennä sen ajoittainen rinnastaminen ihmisen arvoon. Näin ei tietenkään saisi olla. Suomessa ja muissa länsimaissa esim. Gardnerin moniälykkyysteoria (MI) on levinnyt laajalle osin siksi, että se on niin helppo hyväksyä yhteiskunnallisesti. Jos ei nimittäin ole vain yhtä älykkyyden muotoa vaan useita, harvempi jää ilman. Olet vain eri tavalla älykäs tai lahjakas kuin toiset. Jo tässä kohtaa on paras todeta, että empiiristä näyttöä MI- teorian puolesta ei ole. Moniälykkyys- ajattelussa on kuitenkin paljon hyötyjä, sillä se määrätietoisen harjoittelun tavoin olettaa jokaisen olevan valmennuksen arvoinen. (Palaamme tähän.)
“To date, there have been no published studies that offer evidence of the validity of the multiple intelligences. In 1994 Sternberg reported finding no empirical studies. In 2000 Allix reported finding no empirical validating studies, and at that time Gardner and Connell conceded that there was “little hard evidence for MI theory” (2000, p. 292). In 2004 Sternberg and Grigerenko stated that there were no validating studies for multiple intelligences.”
Waterhouse, L. (2006). Multiple intelligences, the Mozart effect, and emotional intelligence: A critical review. Educational Psychologist, 41(4), 207-225.
Yleinen älykkyys, g-faktori ja älykkyystestit
Lähes jokainen on joskus kuullut myös älykkyysosamäärästä ja älykkyystesteistä. Polku nykyhetkeen on ollut pitkä: jo vuonna 1904 Charles Spearman julkaisi ensimmäisen ”yleistä älykkyyttä” käsittelevän artikkelin. Testien katsotaan puolestaan alkaneen samalla aikakaudella Albert Binet’n toimesta. Nykyinen ymmärrys aiheesta tiivistyy näin:
The g factor (also known as general intelligence, general mental ability or general intelligence factor) is a construct developed in psychometric investigations of cognitive abilities and human intelligence. It is a variable that summarizes positive correlations among different cognitive tasks, reflecting the fact that an individual’s performance on one type of cognitive task tends to be comparable to that person’s performance on other kinds of cognitive tasks. … composite scores (“IQ scores”) based on many tests are frequently regarded as estimates of individuals’ standing on the g factor.
https://en.wikipedia.org/wiki/G_factor_(psychometrics)
Kun erilaisia kognition osa-alueita (tai älykkyyden alalajeja) testataan, voidaan siis löytää positiivinen yhteys niiden välillä. Jos olet hyvä yhdessä kognitiivisessa testissä, olet todennäköisemmin hyvä muissakin. Kyseessä ei toki ole mikään 100% korrelaatio, mutta kun testataan suurta määrää ihmisiä monilla erilaisilla tavoilla, paljastuu jokin tuloksiin vaikuttava pohjaominaisuus. Tätä kutsutaan yleiseksi tai joustavaksi älykkyydeksi, niin sanotuksi g-faktoriksi. (Myös termit ÄÖ/ IQ, kognitiivinen kapasiteetti jne. viittaavat samaan.) Raymond B. Cattell, John L. Horn ja John L. Carroll jalostivat ajattelua myöhemmin tahoillaan niin kutsutuksi CHC- teoriaksi, joka on nykyisin alan johtava teoria. Viimeisellä hiomiskierroksella g:n katsotaan jakautuvan kolmella tasolla linkin kuvien mukaisesti (g:n alalajeihin siis kuuluu myös mm. näitä urheilijoihin liitettyjä, havainnointiin ja reaktionopeuteen liittyviä ominaisuuksia):
Kuinka g:n ”määrää” sitten pitäisi tulkita? Ammattilaisen mittaamana älykkyysosamäärä (IQ) on populaatiotasolla paras tuntemamme yksittäinen mittari monen asian ennustamiseen. Erilaiset arjen tehtävät, kouluarvosanat, tulotaso, asema työelämässä, terveys ja jopa sellaiset asiat kuin avioliiton pituus korreloivat kaikki positiivisesti älykkyysosamäärän kanssa. Menemättä tähän liian syvälle, ÄO:n selitysvoima näyttäisi kattavan noin 20-30% jonkun menestyksestä elämässä. Tämä ei ehkä vaikuta isolta, mutta osuus on silti korkeampi, kuin esimerkiksi yhdenkään persoonallisuuden piirteen, vanhempien sosioekonomisen aseman tai muun vastaavan vaikutus. Koska yleinen älykkyys korreloi positiivisesti niin monen asian kanssa, on sille ehdotettu mm. seuraavaa määritelmää:
“Contrary to popular belief, intelligence doesn’t just measure ‘book smarts.’ Intelligence tests correlate with reaction time and spatial abilities and predict performance at practical jobs and tasks that have little to do with academic and scholastic learning. Whatever they measure is some kind of index of how well the nervous system is running overall. Intelligence is also positively correlated with physical symmetry.
-Personality (Daniel Nettle, 2009, s. 70-71, alleviivaus omani)
Kyseessä vaikuttaisi siis olevan jokin mittari siitä, kuinka hyvin keskushermosto kokonaisuutena toimii. Kun älykkyyttä laajasti mitataan, saadaan kuvaa myös sen jakautumisesta koko väestössä. Suurin osa kaikista ihmisistä on normaalijakauman mukaisesti ”keskivertoja” (n. 80% meistä.) Kun ammattikuntia katsotaan, nousee esiin seuraava trendi: käytännönläheisemmät ja enemmän toistoa sisältävät työtehtävät eivät vaadi samaa älyllistä kapasiteettia, kuin kompleksisemmat ja abstraktimmat ammatit. Huomion arvoista kuitenkin on, että motivaatiolla ja harjoittelulla on merkitystä: vaikkapa prikulleen keskivertoisella älykkyysosamäärällä 100 voi työllistyä kaikenlaisiin ammatteihin, aina käytännön puusepästä abstraktioiden lakimieheksi. (Urheilijan ammatti ei ole listalla, mutta siihenhän kuuluu tunnetusti paljon toistoa.)
www.iqcomparisonsite.com/occupations.aspx
www.edubloxtutor.com/iq-test-scores/
Joustava ja kristallisoitunut älykkyys
Olin vuosikausia hukassa älykkyydestä lukiessani, sillä ristiriitaisia käsitteitä oli paljon, eikä mistään saanut kunnon otetta. Onneksi tarkempi tutustuminen CHC-teoriaan lopulta yhdisti irralliset langanpäät. Cattell ja Horn näkivät nimittäin, että yhden yksittäisen älykkyystekijän sijaan oli perusteltua jakaa g kahteen isompaan alaosaan (Carroll tosiaan täydensi mallia vielä myöhemmin.) Nämä osat erosivat toisistaan merkittävästi: joustava älykkyys (Gf) oli kuin syntymälahjana saatu ja nopeudesta vastaava tietokoneen prosessori, pitkälti perinnöllinen ja immuuni harjoittelulle (huonot uutiset.)Sen aisaparina karttuva tai kristallisoitunut älykkyys (Gc) oli puolestaan vastuussa faktoista, viisaudesta, taidoista ja kaikesta harjoittelemalla oppimastamme (hyvät uutiset.)
“Cognitive Research has revealed that each of us has two types of intelligence: fluid intelligence (abbreviated as Gf) and crystallized intelligence (abbreviated as Gc.) Fluid intelligence is our capacity to reason and solve novel problems, independent of knowledge from the past. It’s the ability to identify abstract patterns, use logic, and apply inductive and deductive reasoning. Gf peaks early in life. Crystallized intelligence, on the other hand, is the ability to use skills, knowledge and experience. … Unlike Gf, measures of Gc show rising levels of performance well into middle age and beyond.”
-Latebloomers (Karlgaard, 2019, s. 94, alleviivaus omani)
Tavallaan Gf siis täyttää aivot Gc:llä eli faktoilla, ja mitä parempi Gf, sen helpommin Gc karttuu. Koska populaatiotason tutkimus ei tiedä mitään yksittäisten ihmisten harjoittelun tai koulutuksen laadusta, nousee joustava älykkyys esiin merkittävimpänä yksittäisenä tekijänä. Yksilön kohdalla tilanne voi kuitenkin olla toinen. Kunhan hermostosi toimii vähintään ”keskiverrosti” (kuten se enemmistöllä tekeekin) ei joustava älykkyys enää määrittele sitä, kuinka hyvä sinusta tulee. Lopulta harjoittelun laatu, eli se kuinka kerrytät kristallisoitunutta älykkyyttä, ratkaisee yksittäisen työn osaamisen lähes jokaisella alalla. Joitakin poikkeuksia on, kuten aina, mutta kaiken kaikkiaan viesti on varsin rohkaiseva. Seuraavassa kirjoituksessa jatkamme samasta aiheesta syvemmälle, enemmän urheiluun painottuen.
Kevätaurinkoa,
Lauri H.
Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.
COACH HAKALA BLOGI 
Leave a comment