Heimot ja niiden Fanit

31 Oct

Ihmiselle on luontaista muodostaa laumoja. Niitä kutsutaan heimoiksi.

Aikojen aamuna heimot olivat ravinnon vähyydestä johtuen yleensä pienehköjä, vain muutaman kymmenen ihmisen ryhmiä. Heimon kasvaessa tietyn kokoiseksi se jakautui automaattisesti. Usein pienempi ryhmä irtaantui omaksi yksikökseen, joka jatkoi kasvua, kunnes tuli aika irtaantua taas. Heimossa pätivät tiukat lainalaisuudet, jotka muokkasivat myös yksilön käytöstä tietynkaltaiseksi. (Jakaantuminen riippuu arviosta, mutta esimerkiksi Dunbarin luku ennustaa merkitykselliseksi ryhmäkooksi keskimäärin n. 150 henkilöä, ja maksimissaan n. 250.)

Modernissa maailmassa on helppo unohtaa, mistä me tulemme. Emme enää ole yhtä väkivaltaisia, ja google löytää nopeasti pätevän endokrinologin- omaa luottopoppamiestä yhtään aliarvioimatta. Muutokset elämässä ovat kuitenkin tapahtuneet paljon enemmän ihmisten ulko- kuin sisäpuolella. Ympäristö on muuttunut, mutta käytösmallimme ovat yhä heimoissa selviytymisen käytösmalleja.

Elämme heimojen aikaa siis tänäänkin, tosin olematta asiasta tietoisia. Mitä tekee ryhmä nuoria miehiä ilman järkevää tekemistä? Löytää itselleen vastustajan ja on taipuvainen väkivaltaan. Jos vastusta ei muista jengeistä löydy, valtiovalta tarjoaa sellaisen aina. Entä mitä tekevät ihmiset vapaa-ajallaan netissä? Lyöttäytyvät niiden seuraan, ketkä pitävät samanlaisista asioista kuin he itse, helposti erilaisuudesta eristäytyen. Ja jos muuta ei löydy, ainakin me pidämme samanvärisistä ihmisistä, erivärisiä vastustaen. Seura tekee kaltaisekseen.

Sosiaalisen median aikakausi puhuu globaaleista leirinuotioista. Kun loputkin maantieteelliset rajat murtuvat, voi jokainen parilla klikkauksella kuulua, tai ainakin tuntea kuuluvansa, melkeinpä mihin heimoon tahansa. Jokaiselle ammattiryhmälle ja harrastukselle tuntuu löytyvän oma lokeronsa. Ainoastaan riittävän arvovaltaisiin yhteisöihin kuten MIT, NASA, Sibelius Akatemia ja Winnipeg Jets et pääse itse jäseneksi, sillä ovet avautuvat meriittien perusteella. Siispä ollaksesi todella osa jotakin erinomaista, sinun täytyy myös antaa erinomainen panoksesi kyseiselle yhteisölle.

Yhteenkuuluvuuden tunne on yksi ihmisen perustarpeista, eikä vähiten siksi, että ilman yhteisöä ei muinoin yksinkertaisesti tullut toimeen. Kun nuorina vähitellen opimme harrastuksia ja taitoja, nuoruuden tunneside niihin säilyy, vaikka myöhemmin itse tekeminen jäisikin. Suomessa pienenä jääkiekkoa pelaanut -tai vain Teemu Selännettä seurannut- IT-alan yrittäjä saattaa olla yhtä kova Jets fani kuin alaskalainen kauppias. Molemmat saavat kokea olevansa osa ilmiötä nimeltä Winnipeg Jets, ikinä käymättä Manitobassa ja koskaan pelaamatta peliäkään.

Tässä muiden kautta elämisessähän ei ole mitään pahaa. Moni nuori mies on tyytyväinen saadessaan kahden tunnin ajan olla Jason Bourne ilman hengenvaaraa. Elokuva loppuu, mutta koetut elämykset ovat todellisia ja pitkäkestoisia. Ylipäätään maailman muuttuminen avoimeksi on tuonut elämäämme vaikka mitä uutta, jonka kokeminen ei aikaisemmin ollut mahdollista. Jos halusit kokea mammutin metsästyksen, oli melkein itse oltava paikalla- ja näin ollen myös laitettava henkensä pantiksi. Nuotiolla tarinat olivat hurjia, mutta Dolby Surround toi uhan vielä lähemmäs. Suurin osa meistä valitsisi tässäkin kohtaa leffan. Kaukana elämyssuosikeista eivät toki ole videopelit, puhumattakaan ovella kolkuttavasta virtuaalitodellisuudesta.

Samalla tavalla ei ole mitään pahaa siinä, että fanit elävät unelmiaan oman joukkueensa kautta. On upeaa olla osa tuhatpäistä (tai vain sata-, tai kymmen-) laulavaa joukkoa ja poistua stadionilta kokien olevansa osa huippusuoritusta. Ja monessa tapauksessa näin onkin. Parhaat fanikulttuurit luovat uskomattoman tunnelman ja heistä tulee olla kiitollisia. Seurat myös usein kertovat julkisesti pelaavansa faneilleen; ihmisille, jotka myös mahdollistavat toiminnan taloudellisesti. Kaikki tämä on totta, sillä huippu-urheiluun ja suuriin buumeihin tarvitaan monenlaisia toimijoita. Fanit ovat näistä yksi kunnioitettava avaintekijä.

Pohjois-Amerikassa mm. jenkkifutisjoukkueet kutsuvat fanejaan ”kansakuntina.” Tunnettuja brändejä ovat esimerkiksi Gator Nation (University of Florida), Trojan Nation (University of Southern California), Husker Nation (University of Nebraska) ja niin edelleen. Googlaamalla esim. ”Husker Nation” ja kuvahaku saa nopeasti käsityksen laajuudesta. Markkinointi on taitavaa ja sen lisäksi, että kannattaja saa kokea olevansa osa joukkuetta, hän saa myös kokea olevansa osa kokonaista kansakuntaa.

Muistetaan, että pitkään ihmiskunnan historiassa numeroissa oli kaikki tarvittava voima. Oli epätodennäköistä, että pieni joukko voitti sitä lukumääräisesti huomattavasti suuremman vastustajan. Meihin on sisäänrakennettu ajatus, että jos näin moni ihminen on tätä samaa mieltä, eivät he kaikki voi olla väärässä. Ajatus oli kivikaudella luonnollisesti validimpi kuin nykyisin. Moni historian kuuluisuus onkin varoittanut tässä piilevästä vaarasta. Yhtenä tunnetuimmista Mark Twain sanoi ”Whenever you find yourself on the side of the majority, it is time to pause and reflect.”

Fanien tehtävä ei kuitenkaan ole pysähtyä ja kriittisisti mietiskellä kuinka johonkin tilanteeseen on päädytty. Eikä hän yleensä niin toimikaan. Fani tulee sanasta fanaattinen, ja on viisasta muistaa tämä, johtipa itse sitä joukkuetta, huutosakkia tai oli mukana muuten, vain puolisonsa mieliksi. Tunne-elämykset on luotu koettaviksi ja voimakkaina ne vievät moderniakin ihmistä paljon rationaalista mieltämme vahvemmin.

Molemmat, pelaaja ja fani kokevat siis olevansa osa yhtä ja samaa. Vaikka asia on päivänselvä, vain harvoin pysähdymme miettimään mitä eroa kokemuksilla on. Jos ajattelet joukkueen jäseniä bisneksessä, armeijassa tai urheilussa, heillä ei ole mahdollisuutta vain kävellä elokuvasta ulos hyvien fiilistensä kanssa. He elävät 24/7 sitä tarinaa, joka on tosi. Elämä ei ole 15 sekunnin pituinen mainoskatko, jossa kakku on valmiiksi leivottu, koti laitettu, ja kaikilla on hymy kasvoilla. Elämä on, kuten jokainen aikuinen tietää, ylä- ja alamäkiä sekä kaikkia niihin liittyviä tunteita. Jos peli voitetaan, voittamassa sitä olivat kaikki; pelaajat, seura, ja fanit. Mutta entä silloin, kun ei kulje?

Yksi tiimityöskentelyn peruskonsepteista on oman ja sitä kautta kollektiivisen vastuun ottaminen tekemisestä vaikeillakin hetkillä. Elämä on helppoa kun kulkee. Ensimmäisiä askelia kypsäksi aikuiseksi ja vastuulliseksi tiimin jäseneksi onkin vastuunotto, kun ei kulje, tai kun pelejä hävitään. Hyvä johtaja tekee kaikkensa tämän iskostamiseksi. Jos emme valmenna näin, tapahtuu kuin itsestään, että ihmiset löytävät syyn huonoon tekemiseen muualta kuin oman puseron sisältä.

Ilman johtajuutta sitoutuminen tappiolliselta vaikuttavaan yritykseen rapautuu väkisin vähitellen. Tappioputkessa aletaan miettiä ensi kauden kuvioita tai sitä, että minä kuitenkin tein tänään maaliin. Näin eivät toimi huonot ihmiset vaan kaikki, jos emme ole asiasta tietoisia. Such is human nature.

Tätä mielessä pitäen on helpompi ymmärtää fanikulttuurin hyvät ja huonot puolet. Faneja tarvitaan. Seurat tuottavat toimintaa pitkälti katsojille ja faneille. Fanit tekevät tapahtumista hienoa. Ja kaiken jälkeen fanit kuitenkin kuuluvat yhteen heimoon, ja pelaajat ja joukkue toiseen. Mitä työkaluja faneilla on parantaa suoritusta tappion hetkellä? Heillä ei ole samaa tietoa joukkuedynamiikasta, harjoitusten annista tai tilastoista kuin valmentajilla. Ei lähellekään. He eivät päätä peliajasta, taktiikasta tai vaihdoista. Pelkistäen heille jää kaksi vaihtoehtoa: joko kannustaa tai kitistä. Tai oikeastaan vain yksi: spekuloida menneitä ja tulevia tapahtumia, joka sitten johtaa yleensä toiseen edellisistä. Tämä spekulointi onkin monella tapaa herkullista ja tapahtumien suola ulkopuolisille.

Edelleen pelaajan täytyy kuitenkin elää oman huonon suorituksensa kanssa; käsitellä tunteet, analysoida peli, ja jatkaa matkaa. Tämä on kivuliasta. Sitä valmentajat kuitenkin vaativat ja todelliset huippupelaajat myös janoavat. Yleisellä tasolla puhuen fanin (usein tiedostamaton) reaktio on valita kahdesta tiestä se vähemmän kivulias. Sen sijaan, että nielisi tappion väreistään ylpeänä ja kävelisi Jets-hattu päässä pois vieraspelistä, hattu saattaa löytyäkin repusta. Tämä ei johda kasvuun, mutta ei myöskään satu. Jos voitamme, olen osa tätä jengiä ja autoin kannustamalla! Kivat tunteet on taattu. Jos taas häviämme, omaa sitoutumista vähätellään ja syiden etsintä alkaa milloin mistäkin; yleensä pelaajat, valmentaja ja lopulta seurajohto, tässä järjestyksessä. ME siis voitimme yhdessä, mutta NE muut hävisivät. (Alla muutaman vuoden takainen artikkeli aiheesta.)

https://www.psychologytoday.com/blog/how-risky-is-it-really/201110/the-tribal-roots-team-spirit

Kaikki tämä on seurausta luonnollisesta tosiasiasta. Haluamme olla osa voittavaa, mutta emme häviävää heimoa. Olen miettinyt aihetta paljon jääkiekon kautta. Jokainen kuuluu johonkin faniryhmään, mutta ei liene liioiteltua sanoa, että suurimmalle osalle suomalaisista Leijonat on se juttu. Viime keväänä Kuortaneella katsoimme lentopallomaajoukkueen kanssa MM-kisoja. Aihe oli käsinkosketeltava, kun herrat eturivissä ensin kannustivat, mutta lopulta huusivat törkeyksiä kun peli alkoi kääntyä tappioksi. Hävetti heidän puolestaan. Miten osaisi sanoa itseään isänmaalliseksi? Ollaan siis ihmisiksi ja lisätään toistemme tietoisuutta tästä. Fanitetaan, mutta ollaan riittävän lujia silloinkin, kun ”omat” häviävät. Lienee perusteltua sanoa, että värien kantaminen hyvinä ja huonoina aikoina ehkä joskus sattuu, mutta on palkitsevampaa kuin tuuliviirielämä.

Muistan Kuortaneella katsoneeni myös toisenlaisia eturivin faneja. Tappion murtamina, mutta silti ylpeinä omistaan, he kävelivät pelin jälkeen ulos ja kehuivat maajoukkuetta. Ei syytöstä. Eikä kitinää, vaikka pettymys oli suuri.

Siihen heimoon halusin kuulua minäkin.

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: