Syksy on suosikkini. Näin on aina ollut, ja epäilen ettei syksyn lapsi koskaan muuta mielipidettään. Tähän on monta syytä, mutta päällimmäisenä syksyssä kiehtoo uuden alku. Keväällä luonto ehkä herää, mutta koulut, sarjakaudet ja normaalielämän rytmi alkavat kaikki elo-syyskuussa. Ja hyvin monena vuonna syksyn tuulet tarkoittivat myös tuoreen seikkailun alkua, uudessa maassa, milloin missäkin.
Tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen palannut samaan paikkaan töihin kuin edeltävänä keväänä. Kuopio ja LEKA Volley tuntuvat hyvältä. Uusi kiehtoo aina, mutta uskon todellisimman mielihyvän silti tulevan sitoutumisesta yhteen asiaan kerrallaan. Siinä kehittymisestä ja huolellisesta arjesta- ei niinkään uudesta ja kiiltävästä, saati jatkuvista isoista muutoksista. Kirjoitin viime vuonna mieleisen jutun otsikolla Intohimo vai Eläke. Myös tämä blogi sivuaa noita samoja aiheita, tosin tällä kertaa enemmän oppimisen näkökulmasta.
Olen useampana vuonna vieraillut kouluissa puhumassa. Jos joku tuttu opettaja pyytää vierailulle, suostun poikkeuksetta. Koskaan ei ole haitaksi puhua merkityksellisistä asioista ja nähdä nuorten palo mennä elämässä eteenpäin. Erityisen hyvä kohderyhmä ovat lukion 3. luokkalaiset, joilla on suuret valinnat ja elämä edessä seuraavana keväänä. Minne he haluavat elämässään mennä? Minkälaisia unelmia heillä on? Jossain vaiheessa jokaisen kai pitäisi tietää mikä kustakin tulee isona. Näin ainakin monet opettajat, vanhemmat ja yhteiskunta meitä muistuttavat.
Nuoria kuunnellessa on helppo peilata myös omaa matkaa 33-vuotiaaksi valmentajaksi. Huomasin tämän elokuisen luokan edessä, että 17-18v opiskelijoiden suunnitelmat olivat sekoitus omia ja muiden ajatuksia. Ja usein on vaikeaa erottaa mikä on mikä: haluanko minä todella tätä, vai haluaako sitä esimerkiksi äiti, isä, tai joku kaveri. Muistan itsekin lukiossa haaveilleeni vaikka minkälaisista urista, vaikka tiesin niistä todellisuudessa vain vähän. Aikanaan opin kuitenkin, että tuosta en pidä, ja syy on tämä. Tuosta taas pidän siitä ja siitä syystä. Ei kukaan voi tietää jostakin alasta määräänsä enempää, ennen kuin on siihen jotenkin tutustunut. Tämä taas tapahtuu yleensä vasta vuosia myöhemmin, eikä suinkaan abiturienttina. Pidän edelleen perin toimimattomana ajatusta, että ennen 20v pitäisi tarkalleen tietää mitä elämältä haluaa.
”It is not the pace of the teacher that matters- it is the pace of the learner.” – Dr. Carl McGown
Kysyin jokaiselta oppilaalta mikä hänestä tulee isona ja miksi. Lisäksi kysyin mitä aihetta kukin pitää suurimpana intohimona ja kiinnostuksen kohteenaan. Huomasimme, että vaikka joku aidosti rakasti biologiaa, toinen saattoi pitää siitä vain välineenä tiellä lääkäriksi tai varakkaaksi. Kummassakaan ei ole mitään vikaa, mutta tie halki elämän näyttäytyy kovin eri tavalla ajattelutavasta riippuen. Arki voi yhdellä tavalla olla rikasta, toisella mahdollisesti köyhää, tai jopa tylsää. Oli huojentavaa nähdä, kuinka fiksuja nuoria lukiolaiset olivat, sillä tällaisten asioiden pohtiminen ei ollut heille vierasta. Kannustin jokaista tekemään juuri sitä, mistä pitää eniten, sillä kenelläkään meistä ei ole liikaa aikaa maan päällä.
Olet mitä toistuvasti teet. –Aristoteles
Vaikka uskon monen selviävän pitkälle vain omia mielenkiintojaan seuraten, toisinkin voi käydä. Joillekin elämä on näköalatonta, ja osa ei edes tiedä muista vaihtoehdoista. Moni kiipeää tylsistyneenä niitä kuuluisia uratikkaita asuntolainan, perheen ja oravanpyörän merkeissä alusta loppuun. Harvalla nuorella itsellään kuitenkaan on tällaisia ”unelmia”, vaan ne ovat usein joko jonkun opettamia, tai vain yhteiskunnassa hiljaisesti sisäistettyjä. En tässä sen koommin ota kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, totean ainoastaaan, että jos on liian kiire mennä eteenpäin, ei ehdi ajatella miten ja minne oikeastaan on matkalla.
”It is your work in life that is the ultimate seduction.” – Pablo Picasso
Täytyy lisäksi myös korostaa, että töitä elämässä täytyy tehdä. Oma syyni tähän uskomukseen tosin on moninaisempi kuin perinteiset perheen toimeentulo ja yhteiskunnan pyöriminen, näitä tärkeitä asioita mitenkään väheksymättä. Uskon vakaasti pätevyyden tunteen ja toimintaan uppoutumisen olemaan ne asiat, jotka lopulta tekevät työstä niin mielekästä. Itseasiassa en usko ihmisen kykenevän olemaan todella onnellinen ilman jotakin päivittäistä mielekästä toimintoa, josta ajan kanssa muodostuu osa hänen identiteettiään.
Työurien suhteen puhutaan paljon rahasta, mutta paljon vähemmän siitä, nauttiiko kyseinen ihminen elämästään tai kokeeko hän merkityksellisyyttä samalla kun ”tulee toimeen.”
Moni ei edes usko näiden molempien olevan mahdollista. Varmasti onkin ajanjaksoja, jolloin on vain käärittävä hihat ja maksettava laskut. Ei myöskään pidä haihatella- olisi perin typerää ajatella, että joku ammatti olisi aina vain kiva. Mutta nämä lausunnot lausuttua voi hyvällä syyllä kysyä, onko oma työura päivänpäätteeksi sellainen, jota kohtaan voi kokea intohimoa. Ja onko se sellainen, joka varhain abiturienttina päätetään vuosiksi eteenpäin?
Pelkistäen voisi sanoa, että vain lyhyen hetken elämässä ihminen on todella vapaa sekä muista ihmisistä, että suuremmista sitoumuksista. Tämä hetki on lukion -ja miehillä armeijan- jälkeen: Olet täysi-ikäinen, mutta sinulla ei vielä ole puolisioa, lapsia, lainoja, tai muita velvotteita ketään kohtaan. Moni oppilaista sanoikin, että haluaa matkustaa, olla vuoden ulkomailla, tehdä jotain muuta. Osasta taas olin aistivinani, että ajatus tavallisesta poikkeamisesta hieman hirvitti. Jokaisen kuitenkin soisi oman aikataulunsa mukaisesti oppivan jotakin itsestään ja siitä, mitä todella haluaa tehdä.
http://www.storymusgrave.com/biography_biographies_single_page.htm
“Live in the moment, the past is history, the future is a mystery, the destination is unknown.” –Story Musgrave
Allekirjoittanut ei vielä tiedä, mikä hänestä tulee isona, mutta onneksi sitä ei tarvitse aina tietääkään. On täysin OK vain mennä, oppia, ja uusiutua. Astronautti Story Musgrave (tästä kaverista kannattaa oikeasti lukea) kertoo seitsemän maisterin tutkinnon ja radikaalien uran vaihtojen jälkeen rakastaneensa ”itsensä uusimista” ja uusien haasteiden etsimistä. Elämä oli hänelle ensisijaisesti ”matka”, ei määränpää, ja näin hän käytti koko elämänsä tehden asioita, joita halusi tehdä, omassa aikataulussaan ja muista välittämättä. Austronautti, joka vapaa-ajallaan toimii traumakirurgina on aika äärimmäinen tapaus erilaisten asioiden tekemisestä elämässä, ja sellaisena varsin kiintoisa. Monella meistä on kuitenkin arkisempiakin esimerkkejä uran käänteistä, jotka tapahtuvat oppijan aikataulussa.
Oma tieni yrittäjäksi on ollut juuri tällainen. Ja jopa niin huomaamaton, että ympyrän sulkeutuminen ei edes ollut käynyt mielessä ennen näitä englannin tunteja, joilla vierailin. Vuoden 2005 syksyllä lopetin Havaijilla kauppatieteiden opiskelun, sillä bisnes ei minua yksinkertaisesti kiinnostanut. Vaihdoin kieliin ja viestintään, ja rakastin jokaista päivää yliopistolla. Mikä tärkeintä valmentajani kannustivat valinnan tekemiseen- ja ihmettelivät miksi alunpitäenkään halusin tehdä jotakin, mitä kohtaan en tuntenut mielenkiintoa. Muistan tuolta ajalta myös erään kaverin, joka oli hullun kiinnostunut yrittäjyydestä ja halusi heti yrittäjäksi, eikä käydä yliopistoa. Hänelle ura oli jo varhain selvä juttu, aivan kuten joillekin oman lajin valinta on jo varhain selvä.
Edelleen muistan tuolloin miettineeni, että ”tuo ei kyllä kiinnosta minua yhtään.” Kun sitten luokan edessä kävimme asioita läpi tajusin, että todellakin: olen tänä vuonna itse myös perustanut yrityksen, ja koen yrittäjyyden ja bisneksen paljon mielekkäämpänä kuin kymmenen vuotta sitten. En voinut olla miettimättä… Näkisinkö asiat nyt samalla tavalla, jos olisin vanhempien tai muiden painostuksesta hampaat irvessä opiskellut jotakin, josta en pidä?
On paljon helpompi tehdä kovasti töitä, kun teet töitä intohimosi parissa. Tunsin luonnollisesti mielihyvää siitä, että urheilu ja kielet olivat tuoneet uran, joka sitten kymmenessä vuodessa teki täyden ympyrän takaisin bisnekseen. Yllämainittu ”pace of the learner” viittaa meidän valmentajien jatkuvaan kärsimättömyyteen, kun pelikentällä ei tapahdu asioita, joita haluaisimme siellä tapahtuvan. Hyvä valmentaja muistaa alusta asti, että on hyödytöntä suunnitella harjoituksia kuukauden päähän… Sillä emme vielä tiedä kuka osaa, ja kuka on valmis mihinkin.
Ettei kukaan vahingossakaan ajattelisi, että liputan tässä helpon elämän tai pitkän reppureissulaisuuden puolesta, muistutan vielä työn tärkeydestä. Jos et tee kovasti töitä, et myöskään tule sillä alalla juuri kehittymään, saati siitä todella nauttimaan. Sinulle ei lisäksi todennäköisesti aukene ovia, jotka ahkerammille usein aukeavat. Myös uraputkesta välittämättä on paljon helpompi elää ja hengittää tietäen, että lentokoneen tippuessa matka on tähän päivään saakka ollut oma ja merkityksellinen matka, eikä jonkun muun. Kannustan kaikkia edelleen tekemään ahkerasti sitä, mikä tuntuu itsestä oikealta. Jos jokin ei tunnu hyvältä, niin ei kun rohkeasti uutta etsimään… Ja oppaaksi Alan Watts:
What do you desire?
https://www.youtube.com/watch?v=VPCp5xsP-vk
Lauri H.
COACH HAKALA BLOGI 