Tag Archives: Turvallisuuden tunne

Yhdessä Olemisesta

31 Dec

Talven pyhiin sopii jälleen lämmin aihe. Pehmeät arvot eivät tosin palvele vain hyvän mieltä, vaan niitä kannattaa hyödyntää myös tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhdessä olemisen laatu vaikuttaa tuloksiin merkittävästi joukkue-urheilussa, jossa etenkin huipulla arki on varsin tiivistä.

Hyvien joukkueiden kemiaa

Taannoin Havaijilla pelatessa tutustuin kaveriin nimeltä Terry Danyluk. Hän on edelleen University of Albertan päävalmentaja ja yksi Kanadan menestyneimmistä koutseista. Suunnittelin tuolloin, että siirtyisin Edmontoniin jatkamaan yliopisto-opintojani. Sveitsi vei lopulta Kanadasta voiton, mutta muistan keskustelut valmennusfilosofiasta hyvin. Terry korosti yhteistä kentän ulkopuolista tekemistä paljon. Hän mm. vei joukkueensa säännöllisesti kauden alussa muutaman päivän reissulle erämaahan. En ostanut ideaa täysin, sillä pidin yhdessä kentällä vietettyä aikaa riittävänä. Tarvitseeko sitä vielä olla yhdessä muuallakin?

Hyvissä joukkueissa osa pelaajista on keskenään ystäviä, mutta kaikki eivät ole, eikä heidän tarvitse olla. Hyvät joukkueet ovat ilmapiiriltään pikemminkin rehellisiä ja tosia, eivät kauniin harmonisia. Legendaarisen Pieksämäen NMKY:n passari Jouko Juvonen valmensi peli-uransa jälkeen junnuja rautatiekaupungissa. Muistan Joken kertoneen meille tästä, tyyliin: ”namika oli kova nippu kun pilli soi, mutta ei meillä kentän ulkopuolella useinkaan ollut tekemistä keskenämme. Tai edes halua siihen.” Samaan lopputulokseen on sittemmin päädytty myös tutkijoiden toimesta:

The goal is not to live up to the ideal, but to perform. In real life, teammates are rarely true equals amd they don’t always get along. Having a hiearchy, with its clear divisions of responsibility, is most often the solution to team performance.” –Po Bronson & Ashely Merryman (Top Dog: The Science of Winning and Losing, 2013, p.209)

Arki pääsarjatason urheilussa on tiiviimpää yhdessä oloa kuin lähes missä tahansa työssä. Joukkue yrittää harjoitella, kehittyä, pelata ja palautua, samalla matkustaen edestakaisin. Pelaajat väsyvät siinä missä valmentajat, ja osa ajasta onkin kaikkea muuta kuin hohdokasta. Niinpä lisätekemisen keksiminen yhdessä voi olla huono ajatus pimeän marraskuun lopussa tai ennen maajoukkuekesän loppurutistusta. Kun työssä mennään jaksamisen rajoilla, on lepo aina helpoin default.

En ostanut ajatusta yhteisestä retkestä myöskään siksi, että mielsin sen jonkinlaiseksi ”tiimihengenkohotus- päiväksi.” Vieroksun tällaisia häppeninkejä ihan huolella. Siis hetkiä, jotka parhaimmillaan ovat kiusallisia ja huonoimmillaan keinotekoisia, ja joiden jälkeen voidaan hyvillä mielin palata tekemään asiat kuten aina ennenkin. Tosin ehkä sillä erolla, että voidaan tyytyväisinä laittaa rasti ruutuun, koska tiimihengelle on firmassa nyt tehty kaikki voitava.

Olen viime vuosina kuitenkin oppinut ymmärtämään vanhemman kollegan viisautta tässä asiassa. Kokenut johtaja tietää kuinka joukkueesta voi pienessä tilassa kasvaa tiiviimpi. Avainasemassa on kuitenkin, että tällaisen tilanteen pystyy luomaan lataamatta sitä täyteen odotuksia. Kokeneet koutsit sanovat joukkuehengestä usein, että 1) arjen pitää olla laadukasta, ja että 2) eteen tulevat haasteet täytyy myös kohdata siellä. Ei perhelomalle tai joulunviettoonkaan voi lähteä siinä toivossa, että arjen ongelmat itsestään katoavat. Käy usein päinvastoin, kun odotukset lopputuloksesta poistavat hetkistä niiden mahdollisen taian.

Onnistuneella peliretkellä

Keväällä 2015 valmensin kotimaan pääsarjassa LEKA Volleyta. Runkosarjan lopulla käytiin kovaa taistelua kotiedusta playoffeihin. Kausi oli monella tapaa vaikea ja joukkueeseen liittyi kaksi uutta pelaajaa talven aikana. Me emme olleet sinä vuonna mikään yhtenäinen tai hyvä joukkue, mutta parhaamme kyllä teimme. Vähän ennen pleijareita pelasimme Lounais-Suomessa vierastuplan. Joukkueenjohtaja löysi alueelta pienen bed & breakfast- yösijan, johon porukka pakkautui. Olimme paikan käytännössä ainoat asukkaat, vajaat parinkymmentä henkeä. Keskellä huoneita löytyi ruokailutila, jota ympäröi useampi sohva ja rivi tuoleja. Aamiainen oli seisovassa pöydässä yhdellä seinustalla, keittiö toisella. Ja mikä parasta, tilassa oli suuri tv, johon sai kytkettyä tietokoneen ja edellisen illan matsin.

Pelitahti oli kova, eikä meillä ollut tarvetta varsinaiselle aamuharjoitukselle. Oli tärkeämpää levätä. Rutiineista kiinnipitäminen ja irtipäästäminen ovat kiehtova aihe sinänsä, mutta tällä kertaa valinta ottaa iisisti oli selvä. Samalla kun staffi heräili ennen pelaajia, yksi kerrallaan otimme kupin kahvia ja asetuimme istumaan. Katsoin matsia ja tein muistiinpanoja. Aika kului. Pelaajat saapuivat hiljalleen syömään ja katsomaan peliä. Äänekkäimmät iskivät tarinaa. Nauroimme parhaille suorituksille (ja kenties myös huonommille.) Pian huomasimme viettäneemme yhdessä kaksi tuntia.

Tuo reissu on suosikkini koko kolmen Kuopion kauden ajalta. Uskon itseasiassa, että juuri tuo aamu oli ratkaiseva joukkueen kasvun kannalta. Osaltaan se kantoi meidät välieriin tiukasta puolivälieräsarjasta pari viikkoa myöhemmin, ja nosti LEKA Volleyn yhdeksi kärkiseuroista Suomessa. Vaikka tämä on paljon sanottu, on intuitio asiasta edelleen voimakas, vaikka en tuolloin osannutkaan tarkalleen sanoa mistä kaikki johtui. Viime syksynä joukkueellani oli täällä Ruotsissa samantyylinen pelireissu ja aloin pohtia asiaa uudelleen. Mitä me todella tarvitsemme voidaksemme yhdessä hyvin?

Lyhyesti biologiasta

Lyhyesti sanottuna uskon reissujen onnistuneen, sillä ne olivat linjassa ihmisen biologian kanssa. Joskus ajatellaan, että joukkueen dynamiikka riippuu ratkaisevasti pelaajien luonteista. Totta toinen puoli, sillä jos joukkueessa on taikaa, löytyy se ensisijaisesti yksilöistä. Luonteista riippumatta on kuitenkin asioita, jotka saavat ihmiset antamaan parastaan. Toisin kuin luullaan, esimerkiksi valmentajan suorittama ”motivointi” pitää vain harvoin sisällään suuria palopuheita. Enimmäkseen kyse on ympäristön muokkaamisesta motivoivaksi ja yhdistäväksi. Tämän vuoksi mm. laskemme harjoituksissa pisteitä, kuuntelemme mitä pelaajilla on sydämellään ja näytämme konkreettisesti mikä nostaa yksilön tasoa- ja siten mahdollisuuksia peliaikaan. Pienten asioiden lista on pitkä. Isoihin taas kuuluvat luonnollisesti jaetut perusarvot.

Syvältä psyykkeestä löytyvät myös muut asiat, jotka saavat joukon ihmisiä sitoutumaan yhteiseen yritykseen. Yksi tärkeimmistä on hallinnan tunne. Oman ympäristön hallitseminen on ilmiselvistä syistä ollut evolutionaarisesti merkittävä asia. Kun homma on hallussa, voimme hyvin. Tämä sama pätee niin suuressa kuin pienessäkin mittakaavassa. Esimerkiksi oma pelitapa ja peli itse sääntöineen ovat molemmat yrityksiä tuoda järjestystä ympäröivään kaaokseen. Yksilön tasolla hallinnan tunnetta voi parantaa pienilläkin asioilla. Usein kuulluksi tuleminen riittää, mutta pelaajalle voi myös antaa vastuuta tehdä tiettyjä valintoja omaan harjoitteluunsa liittyen. Vaikka valinta olisi miten pieni, vastuun ottaminen ja kantaminen voimaannuttaa ja vähentää stressiä. Vastaavasti työ, jossa omaan ympäristöön ja suoritukseen ei voi lainkaan vaikuttaa on hyvin kuluttavaa. Ja tämä vaara on aina, kun teemme porukalla asioita.

Yhdessä on siis helpompi olla, kun tiedämme, missä mennään. Täyttä 100% hallintaa ei ole kenelläkään, ja epätietoisuutta täytyy oppia sietämään. Silti me tarvitsemme tunteen, että jolla kulla meidän bändissä on homma hallussa, siis, miten omalla laumalla juuri nyt menee. Haluamme olla turvassa siinä määrin, että jo lapsen keskushermoston kehitys terveeksi aikuiseksi vaatii toisen ihmisen turvallisen läsnäolon. Koettuun turvallisuuteen vaikuttaakin siten paljon auktoriteetin (johtaja) käytös yksilöä kohtaan ja tämän kokemus siitä, missä hän ryhmän hierarkiassa kulloinkin on. Yhteiseen yritykseen sitoutuminen on ihmiselle onneksi luontaista, eikä vaadita paljon että juoksemme taistoon kantaen samaa sotisopaa, peliasua, tai lippua. Biologisesti miesten tehtävä on ollut naisia aggressiivisempi, ja on ollut nuorten miesten edun mukaista todistaa miehuutensa taistelussa. Lisäksi biologisesti sekä miesten, että naisten on syötävä.

Kun murramme leivän

Palataan vielä noihin erityisiin pelireissuihin. Lyhyet aamun tilanteet olivat ajattomia, mikä on harvinaista huippu-urheilussa, jossa ollaan lähes aina menossa. Toiseksi me yövyimme fyysisesti lähempänä toisiamme kuin yleensä. Tila oli pieni, suljettu, ja turvallinen. Lopulta kolmas tärkeä asia liittyy ruokaan. Ruoalla ja syömisellä on aina ollut ihmiselle suuri merkitys, mutta syömme nykyisin toisin kuin muinoin. Meillä on kiire, eikä ruokailutilannetta arvosteta samalla tavalla. Lisäksi puhe etenkin urheilussa pyörii pääasiassa proteiinien ja vitamiinien ympärillä. Toisin sanoen: vaikka joukkue syö yhdessä melko usein, tapahtumaa harvoin nähdään muuna kuin tankkauksena. Ruokailun konteksti on tykkänään toinen kuin noissa yhteisissä aamuissa.

Lisämausteen ruokailuun toi myös sen ajoitus. Aamiainen on päivän ensimmäinen ateria, jota kaikista harvimmin syödään muiden kuin kaikkein läheisimpien ihmisten kanssa. Päivälliset ja lounaat ovat joukkueelle yleisiä, mutta yhteiset aamiaiset harvinaisempia. Hotelleissa aamut ovat lisäksi tunnelmaltaan enemmän kuin päivällisiä jossain suuressa ja hälisevässä tilassa. Kuvailemissani tilanteissa olimme kuitenkin yhdessä, läsnä ja jaoimme pöydän antimet täysin kiireettä. Ja edelleen siinä suljetussa tilassa, jossa olimme vain me.

Saaliin jakaminen on ikivanha rituaali, jonka merkitystä ei nykyisin oikein osaa edes ajatella. Kuitenkin kyseessä on yksi tärkeimmistä asioista, joita ryhmä ihmisiä voi yhdessä tehdä. Ilman ruokaa emme pysy hengissä, ja aikana kun geenimme ovat valikoituneet, olet jakanut ruokaa vain niiden kanssa, jotka ovat todella olleet tärkeimpiä. Sillä, miten tai kenen kanssa syöt, on merkitystä. Ei ole sattumaa, että rituaalit ruoan ympärille ovat keskeisiä lähes kaikissa kulttuureissa, lähtien oman kristillisen perintömme ehtoollisesta.

Konkretiaa yhteiseen ruokailuun

Loppuun käytännön esimerkki oman tilan luomisesta. Joukkueen arvoista on johdettu kolme yhteistä pelisääntöä:

  1. Tee ja sano asioita, jotka auttavat joukkuetta
  2. Ole ajoissa
  3. Ei selityksiä, ei tekosyitä

Joskus ehkä tuntuu, että sääntöjä on enemmän, mutta ne ovat aina johdannaisia näistä kolmesta. Etenkin ensimmäinen sääntö on kattava ja pätee myös ruokailuihin. Nimittäin- ja tiukasti nykyaikaa vastakarvaan- joukkueruokailujen aikana kännykän käyttö on kielletty. Pelaajat saattavat ensin kapinoida tällaista päällepäin sattumanvaraista sääntöä vastaan, mutta pian kyllä ymmärtävät mistä on kyse. Veljesi ovat tässä. Joukkuehengen rakentamisen ei tarvitse olla sen monimutkaisempaa, kuin pienten yhteisten rituaalien luominen. Olen huomannut, että tämä yksi asia tekee meistä paremman tiimin: Olemme yksinkertaisesti toistemme kanssa läsnä ruokailun ajan. Mietin ylipäätään usein, miten mielessä parhaiten säilyvät reissut ja tapahtumat, joissa on ollut läsnä. Ymmärrän itse tämän myös niin, että laatuaikaa ei ole. On vain aikaa. Käytetään me valmentajat se parhaalla tavalla joukkueidemme kanssa. Ja perheiden kesken tämänkin talven pyhinä.

Hyvää Uutta Vuotta,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista.

Laumanjohtaja

31 May

Kirjoitus vanhemmille ja johtajille siitä, mitä on olla hyvä auktoriteettihahmo. Lähes jokainen on jossakin elämän vaiheessa auktoriteetin asemassa, yleensä juuri esimiehenä, isänä tai äitinä. Harva kuitenkaan saa todellista opastusta siihen, millaista on olla vastuussa ja vastuullinen, eli ”good for and good to others”. Tarkastelen johtajuuden vaatimuksia eri puolilta: tunneälytaitoja, kovuuden ja lämmön käyttämistä ja näyttämistä, sekä ryhmän rakennetta vallan näkökulmasta.

Rakkaus ja rajat

Turvallisuuden tunne on kenties vähiten ymmärretty perustarve. Turva takaa ihmiselle sen, että tämä voi keskittyä selviytymistä vähemmän tärkeisiin asioihin. Koska olemme sosiaalisia laumaeläimiä, tarvitsemme johtajalta tiettyjä ominaisuuksia kokeaksemme ympäristön turvalliseksi. Johtajan täytyy olla voimakas ja kyetä puolustamaan meitä. Lisäksi hänen on oltava riittävän lämmin kohdatakseen lauman jäsenet yksilöinä.

Luotamme tavallisesti siihen, että luonto opettaa kasvatustyössä ja pitkälti tämä pitää myös paikkansa. Pediatri Donald Winnicott kuuluisasti totesi, että meidän ei tarvitse olla täydellisiä vanhempia, vaan ainoastaan riittävän hyviä. Valitettavasti luonto ei kuitenkaan välitä henkisestä hyvinvoinnista enempää kuin selviytyminen sitä vaatii. Esimerkiksi arviolta 25% ihmisistä Yhdysvalloissa traumatisoituu lapsena jonkinasteisen henkisen tai fyysisen väkivallan seurauksena- eikä USA ole varsinaisesti mikään maailman huonoin maa kasvaa.

Kolikolla on kuitenkin myös kääntöpuoli. Vaikka edelleen moni saa osakseen liikaa kovuutta ja liian vähän rakkautta, voi ihmisen pilata myös huolenpidolla. Viime vuosikymmenten ajan hyvää tarkoittavat vanhemmat ovat voineet antaa lapsilleen asioita, joita heillä itsellään ei ole ollut. Samalla tasapaino on osalta kadonnut. Kaiken saaminen ilmaiseksi voi niin ikään johtaa tunne-elämän ja mielenterveuden ongelmiin. Kasvaakseen terveeksi tarvitsemme siis sopivassa suhteessa molempia ominaisuuksia. Tarvitsemme kliseen mukaisesti sekä rakkautta, että rajoja.

Haluatko olla suosittu vai kunnioitettu?

Not often in the story of mankind does a man arrive on earth who is both steel and velvet, who is as hard as rock and soft as drifting fog, who holds in his heart and mind the paradox of terrible storm, and peace, unspeakable and perfect.” – Carl Sandburg on Abraham Lincoln

(Address before the Joint Session of Congress 2.2.1959)

On vaikeaa ja harvinaista olla hyvä auktoriteetti. Kuinka moni osaa systemaattisesti välittää ja asettaa rajoja, samalla pitäen huolen omista tarpeistaan? Ei ole sattumaa, että tasaisuudesta puhutaan tärkeänä johtajan ominaisuutena. Pitää kyetä olemaan tasaisesti luja aina kun raja ylittyy. Samalla pitää olla tasaisesti välittävä aina, eikä vain silloin, kun toinen on tehnyt jotakin hyvin. Toisin sanoen ihmisen turvallisuuden tunne ei saa olla sidoksissa hänen suoritukseensa. Sama pätee kouluun, töihin ja etenkin urheiluun. Varsinkin huippu-urheilussa on paljon kovuutta vaativia konflikteja. Hyvät johtajat pystyvät hallittuun kovuuteen keskivertoja paremmin, mutta seurauksena he eivät aina ole pidettyjä. Suosio ei kuitenkaan johtajan tehtävä, vaan ainoastaan mahdollinen sivutuote, joka on yleensä seurausta siitä, että pelaajat näkevät koutsin myös välittävän heistä.

Arjen pyörässä tasaisuus korostuu. Ei ole vaikeaa sanoa ”Ei” yhden kerran jossakin selkeässä tilanteesa. Ei myöskään ole vaikeaa tuntea myötätuntoa, kun joku on esimerkiksi loukkaantunut fyysisesti. Vaikeaa on sitä vastoin olla tasaisesti samanlainen tuhansissa kohtaamisissa läpi kauden. Alaisia voi olla paljon, ja he ovat temperamentiltaan kaikki erilaisia. Johtajan tulee aistia oma lauma, sekä sen muuttuva dynamiikka. Johtajalla tai vanhemmalla saattaa lisäksi olla omia tunnetarpeita, jotka liittyvät suosion hakemiseen ja siten mutkistavat auktoriteettina toimimista.

Kitinä ja vastarinta

Lähes kaikki haluavat olla ainakin jossain määrin pidettyjä. Lisäksi ihminen luontaisesti kapinoi jos ei saa tahtoaan läpi. Rajanvedosta seuraa siten lähes poikkeuksetta vastarintaa. (Paradoksaalisesti me kapinoimme usein sitä vastaan, mitä eniten tarvitsemme.) Pieni lapsi yrittää mm. itkemällä ja raivoamalla saada haluamansa, mutta aikuisille se ei enää ole soveliasta. Yleisin kapinan muoto aikuisilla onkin kitinä ja etenkin kitinä silloin, kun auktoriteeti ei ole läsnä. Vaatii rohkeutta ja taitoa sanoa asiat suoraan ja lämpimästi puolin ja toisin. Hyvä vanhempi esimerkiksi sanoittaa tunteen takaisin itkevälle lapselle, mutta lisää päättäväisesti, että näin kuitenkin mennään. Johtajan tehtävä on samanlainen. Hänen on kyettävä sanomaan ”ei” tavalla, joka ei uhkaa laumanjäsentä eikä tämän identiteettiä. Jos tilannetta ei johdeta hyvin, sanomatta jääneet asiat voivat johtaa keinotekoiseen harmoniaan ja hiljaa kyteviin kuppikuntiin. Onneksi kitinää voi johtaa perusasioiden hallinnalla:

  1. Do, say and think things that help the team
  2. No complaining, no excuses
  3. Be early.

Joukkueissani on viime vuosina ollut vain nämä kolme perussääntöä. Ne kattavat valtaosan niistä tilanteista, joista joukkue itsensä löytää. Emme halua sääntöviidakkoa ja rangaistuksia joka rasahduksesta, joten mitä vähemmän puolustettavia rajoja on, sen parempi. Auktoriteetin tehtävä on siis luoda ja puolustaa jaettuja arvoja ja sääntöjä, joita laumanjäsenet lopulta omaehtoisesti haluavat noudattaa. (Tähän kirjoitukseen liittyen tärkeimmät näistä ovat säännöt 1 & 2.)

Coaching is Rocket Science

Jos ainut työkalu on vasara, kaikki ongelmat näyttävät nauloilta. Ryhmän johtaminen on kuitenkin tilannesidonnaista ja tarvitaan kykyä ymmärtää kompleksisuutta. Arjessa sitä lisäävät mm. nämä:

  1. Jatkuvasti muuttuvat vuorovaikutustilanteet (mikä on kulloinenkin konteksti)
  2. Luonteiden erilaisuus (kuinka kukin temperamentti luonnostaan reagoi)
  3. Ihmisen sisäänrakennettu tarve tulla nähdyksi, kuulluksi, ja reilusti kohdelluksi
  4. Yksilön etu ja tavoite vs yhteisön etu ja tavoite

Vanha koutsini rakasti kertoa tarinaa naapuristaan, joka oli koulutukseltaan fyysikko. Mies teki töitä avaruusalan yrityksessä ja kävi ahkerasti katsomassa lentopallo-otteluita. Viisieräisen pelin jälkeen naapuri kertoi, että matsi oli ollut jännittävintä mitä hän on eläessään nähnyt. ”Coaching is way more complex than my job! Coaching is literally rocket science.” Tiedemies ymmärsi, kuinka paljon liikkuvia osia periaatteessa simppeliin 3-2 lopputulokseen kuului. Fysiikkahan on fysiikkaa ja noudattaa tiukasti luonnonlakeja. Ihmisen käytös taas on monimuotoisempaa. Vaikka siitäkin löytyy lainalaisuuksia, on osattava nähdä käytöksen trendejä ja mukautua eri tilanteisiin.

Johtajalta vaaditaan siis huomattavia tunneälytaitoja lauman käytöksen ymmärtämiseen ja hallitsemiseen. On haastavaa lukea päivittäin 5-15 ihmisen ryhmää alati muuttuvissa tilanteissa. Samalla pitäisi tehdä nopeita päätöksiä siitä, mikä kullakin hetkellä vaatii eniten huomiota, mihin pitää puuttua myöhemmin, ja mille ei ehkä tarvitse tehdä mitään. Iso osa ihmisen käytöksestä pyörii perustarpeiden ympärillä ja alussa mainittu turvallisuudentunne löytyykin monesti taustalta. Tarvitsemme järjestystä ja turvaa löytääksemme paikkamme ja voidaksemme hyvin laumassa.

Mikä on ”dominanssihierarkia”?

Kaikki käytös ei johdu vallan tavoittelusta, mutta meille on luontaista hakea omaa rooliamme lauman hiearkiasta. Käytösmallit juontavat juurensa biologiasta, joka on vanhempi kuin ihminen itse. Koska nykyolot ovat ulkoisesti erilaisia kuin heimot aikoinaan, myöskään dominanssihierarkia ei käsitteenä ole kovin tunnettu. Kyseessä on miljoonia vuosia vanha rakenne, joka eri muodoissa löytyy eri elämänmuodoilta hummereista lähtien. Alkukantaisilla eläimillä hiearkiat perustuvat enemmän puhtaisiin reaktioihin kuin nisäkkäillä, joilla on monimutkaisempia sosiaalisia verkostoja

Dominance hierarchy, a form of animal social structure in which a linear or nearly linear ranking exists, with each animal dominant over those below it and submissive to those above it in the hierarchy. Dominance hierarchies are best known in social mammals, such as baboons and wolves, and in birds, … In most cases the dominance hierarchy is relatively stable from day to day. Direct conflict is rare; an animal usually steps aside when confronted by one of higher rank.”

https://www.britannica.com/topic/dominance-hierarchy (alleviivaukset omiani.)

Ollakseen dominoiva yksilö sosiaalisten eläinten laumassa on kyettävä vuorovaikutukseen. Pelkkä aggressio voi toimia hetken, muttei pitkässä juoksussa riitä. Noustakseen hiearkiassa ja pysyäkseen huipulla yksilön täytyy kyetä neuvottelemaan toisten kanssa ja rakentamaan luottamukseen perustuvia suhteita. Esimerkiksi simpansseilla lauman kunnioituksen saavuttamiseksi yksilön täytyy kyetä sekä kovuuteen, että yhteistyöhön. Pelkästään kova yksilö voi tulla väkivaltaisesti syrjäytetyksi parin sosiaalisesti kyvykkäämmän liittolaisen toimesta.

Vaikka nykyihminen vaikuttaa olevan kaukana simpanssijengistä, biologisesti olemme yhä lähellä. Laumassa hiearkian olemassaolo on välttämättömyys. Eläinkunnassa konfliktin vähemmän vahva ja dominoiva yksilö väistyy ja säästyy. Ainaisen kamppailun sijaan hierarkia siis tekee laumasta turvallisemman kaikille. Ihmisille tutut koirat ja hevoset kokeilevat laumanjohtajan rajoja tästä syystä yhtä systemaattisesti ja vaistonomaisesti kuin pienet lapsetkin. Jos johtaja on hereillä ja puolustaa asetettua rajaa, voi laumanjäsen olla varma, että pomolla on homma hallussa. Etenkin lapset ja nuoret tarvitsevat rajoja kokeakseen olevansa psykologisesti turvassa ja siksi on hyvin vahingollista antaa periksi kiukuttelulle. Rajojen kokeilu voi turhauttaa johtajaa, mutta on iso virhe olla puolustamatta sovittua asiaa. (Paimenkoira pitää huolen, ettei koutsi kotonakaan unohda.)

Jos johtaja ei ole tasainen ja systemaattinen, ei alainen välttämättä tiedä mitä häneltä vaaditaan tai miten päin hänen pitäisi olla. Kotona voi esim. olla sääntö, että jäätelöä ei lainkaan syödä. Jos lapselle sitten huudetaan jäätelön syömisestä aamulla, mutta tarjoillaan itse hymyillen jätskit illalla, ei auktoriteetti tee työtään hyvin. Jos asiaan riittävän tiukasti puututaan, terve yksilö ymmärtää asian lopulta. Jos johtaja taas ei lainkaan puutu, puskee yksilö vaistomaisesti rajan yli hieman pidemmälle. Ja taas hieman pidemmälle. Lopulta asiaan pitää puuttua kovalla kädellä tai lauma saa jostakusta uuden johtajan- ainakin alaisten ajatuksissa ja kunnioituksessa.

Yhteenveto. Vallan on laumassa aina oltava jollain. Nykyauktoriteetti perustuu usein johonkin ylhäältä annettuun positioon kuten työsopimukseen. Todellinen johtajuus on silti yhä ansaittava laumalta teoilla. Kaikkia ei voi, eikä pidä miellyttää. Parhaat johtajat kykenevät vetämään kovia rajoja suosiosta välittämättä. He kuitenkin tekevät sen tavalla, joka ei vähennä laumanjäsenten turvallisuuden tunnetta, vaan päinvastoin lisää sitä. Kehittyäkseen ihmisiltä täytyy vaatia vaikeita asioita, ja tämä tarkoittaa rajan vetoa hyvien ja huonojen tapojen välille. Rajoista seuraavaa kitinää hallitaan systemaattisella sääntöjen ja arvojen puolustamisella. Hyvät auktoriteetit ovat harvinaisia ja siten hyvin arvokkaita. Useimmat meistä ovat karrikoiden luontaisesti joko kovia tai lämpimiä ihmisiä. Iso osa johtajaksi kasvamista onkin oppia vallan käytön toinen ja itselle vähemmän luontainen ääripää.

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps.  Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista.

Lähteitä:

Bernstein, I. S., & Gordon, T. P. (1974). The function of aggression in primate societies: Uncontrolled aggression may threaten human survival, but aggression may be vital to the establishment and regulation of primate societies and sociality. American Scientist, 62(3), 304-311.

Boehm, C. (1997). Impact of the human egalitarian syndrome on Darwinian selection mechanics. The american naturalist, 150(S1), S100-S121.

Boehm, C. (2012). Ancestral hierarchy and conflict. Science, 336(6083), 844-847.

Goleman, D., Boyatzis, R., & McKee, A. (2013). Primal leadership: Unleashing the power of emotional intelligence. Harvard Business Press.

Hood, B. (2012). The self illusion: How the social brain creates identity. Oxford University Press.

Cummins, D. D. (1996). Dominance hierarchies and the evolution of human reasoning. Minds and machines, 6(4), 463-480

Jacob, C. S., & Carron, A. V. (1996). Sources of status in sport teams. International Journal of Sport Psychology, (27), 369-382.

Kenrick, D. (2010). Rebuilding Maslow’s pyramid on an evolutionary foundation. Psychology Today: Health, Help, Happiness+ Find a Therapist.

Van der Kolk, B. A. (2015). The body keeps the score: Brain, mind, and body in the healing of trauma. Penguin Books.

Winnicott, D. W. (1992). Babies and their mothers. Da Capo Press.