Tag Archives: Mark Twain

Heimot ja niiden Fanit

31 Oct

Ihmiselle on luontaista muodostaa laumoja. Niitä kutsutaan heimoiksi.

Aikojen aamuna heimot olivat ravinnon vähyydestä johtuen yleensä pienehköjä, vain muutaman kymmenen ihmisen ryhmiä. Heimon kasvaessa tietyn kokoiseksi se jakautui automaattisesti. Usein pienempi ryhmä irtaantui omaksi yksikökseen, joka jatkoi kasvua, kunnes tuli aika irtaantua taas. Heimossa pätivät tiukat lainalaisuudet, jotka muokkasivat myös yksilön käytöstä tietynkaltaiseksi. (Jakaantuminen riippuu arviosta, mutta esimerkiksi Dunbarin luku ennustaa merkitykselliseksi ryhmäkooksi keskimäärin n. 150 henkilöä, ja maksimissaan n. 250.)

Modernissa maailmassa on helppo unohtaa, mistä me tulemme. Emme enää ole yhtä väkivaltaisia, ja google löytää nopeasti pätevän endokrinologin- omaa luottopoppamiestä yhtään aliarvioimatta. Muutokset elämässä ovat kuitenkin tapahtuneet paljon enemmän ihmisten ulko- kuin sisäpuolella. Ympäristö on muuttunut, mutta käytösmallimme ovat yhä heimoissa selviytymisen käytösmalleja.

Elämme heimojen aikaa siis tänäänkin, tosin olematta asiasta tietoisia. Mitä tekee ryhmä nuoria miehiä ilman järkevää tekemistä? Löytää itselleen vastustajan ja on taipuvainen väkivaltaan. Jos vastusta ei muista jengeistä löydy, valtiovalta tarjoaa sellaisen aina. Entä mitä tekevät ihmiset vapaa-ajallaan netissä? Lyöttäytyvät niiden seuraan, ketkä pitävät samanlaisista asioista kuin he itse, helposti erilaisuudesta eristäytyen. Ja jos muuta ei löydy, ainakin me pidämme samanvärisistä ihmisistä, erivärisiä vastustaen. Seura tekee kaltaisekseen.

Sosiaalisen median aikakausi puhuu globaaleista leirinuotioista. Kun loputkin maantieteelliset rajat murtuvat, voi jokainen parilla klikkauksella kuulua, tai ainakin tuntea kuuluvansa, melkeinpä mihin heimoon tahansa. Jokaiselle ammattiryhmälle ja harrastukselle tuntuu löytyvän oma lokeronsa. Ainoastaan riittävän arvovaltaisiin yhteisöihin kuten MIT, NASA, Sibelius Akatemia ja Winnipeg Jets et pääse itse jäseneksi, sillä ovet avautuvat meriittien perusteella. Siispä ollaksesi todella osa jotakin erinomaista, sinun täytyy myös antaa erinomainen panoksesi kyseiselle yhteisölle.

Yhteenkuuluvuuden tunne on yksi ihmisen perustarpeista, eikä vähiten siksi, että ilman yhteisöä ei muinoin yksinkertaisesti tullut toimeen. Kun nuorina vähitellen opimme harrastuksia ja taitoja, nuoruuden tunneside niihin säilyy, vaikka myöhemmin itse tekeminen jäisikin. Suomessa pienenä jääkiekkoa pelaanut -tai vain Teemu Selännettä seurannut- IT-alan yrittäjä saattaa olla yhtä kova Jets fani kuin alaskalainen kauppias. Molemmat saavat kokea olevansa osa ilmiötä nimeltä Winnipeg Jets, ikinä käymättä Manitobassa ja koskaan pelaamatta peliäkään.

Tässä muiden kautta elämisessähän ei ole mitään pahaa. Moni nuori mies on tyytyväinen saadessaan kahden tunnin ajan olla Jason Bourne ilman hengenvaaraa. Elokuva loppuu, mutta koetut elämykset ovat todellisia ja pitkäkestoisia. Ylipäätään maailman muuttuminen avoimeksi on tuonut elämäämme vaikka mitä uutta, jonka kokeminen ei aikaisemmin ollut mahdollista. Jos halusit kokea mammutin metsästyksen, oli melkein itse oltava paikalla- ja näin ollen myös laitettava henkensä pantiksi. Nuotiolla tarinat olivat hurjia, mutta Dolby Surround toi uhan vielä lähemmäs. Suurin osa meistä valitsisi tässäkin kohtaa leffan. Kaukana elämyssuosikeista eivät toki ole videopelit, puhumattakaan ovella kolkuttavasta virtuaalitodellisuudesta.

Samalla tavalla ei ole mitään pahaa siinä, että fanit elävät unelmiaan oman joukkueensa kautta. On upeaa olla osa tuhatpäistä (tai vain sata-, tai kymmen-) laulavaa joukkoa ja poistua stadionilta kokien olevansa osa huippusuoritusta. Ja monessa tapauksessa näin onkin. Parhaat fanikulttuurit luovat uskomattoman tunnelman ja heistä tulee olla kiitollisia. Seurat myös usein kertovat julkisesti pelaavansa faneilleen; ihmisille, jotka myös mahdollistavat toiminnan taloudellisesti. Kaikki tämä on totta, sillä huippu-urheiluun ja suuriin buumeihin tarvitaan monenlaisia toimijoita. Fanit ovat näistä yksi kunnioitettava avaintekijä.

Pohjois-Amerikassa mm. jenkkifutisjoukkueet kutsuvat fanejaan ”kansakuntina.” Tunnettuja brändejä ovat esimerkiksi Gator Nation (University of Florida), Trojan Nation (University of Southern California), Husker Nation (University of Nebraska) ja niin edelleen. Googlaamalla esim. ”Husker Nation” ja kuvahaku saa nopeasti käsityksen laajuudesta. Markkinointi on taitavaa ja sen lisäksi, että kannattaja saa kokea olevansa osa joukkuetta, hän saa myös kokea olevansa osa kokonaista kansakuntaa.

Muistetaan, että pitkään ihmiskunnan historiassa numeroissa oli kaikki tarvittava voima. Oli epätodennäköistä, että pieni joukko voitti sitä lukumääräisesti huomattavasti suuremman vastustajan. Meihin on sisäänrakennettu ajatus, että jos näin moni ihminen on tätä samaa mieltä, eivät he kaikki voi olla väärässä. Ajatus oli kivikaudella luonnollisesti validimpi kuin nykyisin. Moni historian kuuluisuus onkin varoittanut tässä piilevästä vaarasta. Yhtenä tunnetuimmista Mark Twain sanoi ”Whenever you find yourself on the side of the majority, it is time to pause and reflect.”

Fanien tehtävä ei kuitenkaan ole pysähtyä ja kriittisisti mietiskellä kuinka johonkin tilanteeseen on päädytty. Eikä hän yleensä niin toimikaan. Fani tulee sanasta fanaattinen, ja on viisasta muistaa tämä, johtipa itse sitä joukkuetta, huutosakkia tai oli mukana muuten, vain puolisonsa mieliksi. Tunne-elämykset on luotu koettaviksi ja voimakkaina ne vievät moderniakin ihmistä paljon rationaalista mieltämme vahvemmin.

Molemmat, pelaaja ja fani kokevat siis olevansa osa yhtä ja samaa. Vaikka asia on päivänselvä, vain harvoin pysähdymme miettimään mitä eroa kokemuksilla on. Jos ajattelet joukkueen jäseniä bisneksessä, armeijassa tai urheilussa, heillä ei ole mahdollisuutta vain kävellä elokuvasta ulos hyvien fiilistensä kanssa. He elävät 24/7 sitä tarinaa, joka on tosi. Elämä ei ole 15 sekunnin pituinen mainoskatko, jossa kakku on valmiiksi leivottu, koti laitettu, ja kaikilla on hymy kasvoilla. Elämä on, kuten jokainen aikuinen tietää, ylä- ja alamäkiä sekä kaikkia niihin liittyviä tunteita. Jos peli voitetaan, voittamassa sitä olivat kaikki; pelaajat, seura, ja fanit. Mutta entä silloin, kun ei kulje?

Yksi tiimityöskentelyn peruskonsepteista on oman ja sitä kautta kollektiivisen vastuun ottaminen tekemisestä vaikeillakin hetkillä. Elämä on helppoa kun kulkee. Ensimmäisiä askelia kypsäksi aikuiseksi ja vastuulliseksi tiimin jäseneksi onkin vastuunotto, kun ei kulje, tai kun pelejä hävitään. Hyvä johtaja tekee kaikkensa tämän iskostamiseksi. Jos emme valmenna näin, tapahtuu kuin itsestään, että ihmiset löytävät syyn huonoon tekemiseen muualta kuin oman puseron sisältä.

Ilman johtajuutta sitoutuminen tappiolliselta vaikuttavaan yritykseen rapautuu väkisin vähitellen. Tappioputkessa aletaan miettiä ensi kauden kuvioita tai sitä, että minä kuitenkin tein tänään maaliin. Näin eivät toimi huonot ihmiset vaan kaikki, jos emme ole asiasta tietoisia. Such is human nature.

Tätä mielessä pitäen on helpompi ymmärtää fanikulttuurin hyvät ja huonot puolet. Faneja tarvitaan. Seurat tuottavat toimintaa pitkälti katsojille ja faneille. Fanit tekevät tapahtumista hienoa. Ja kaiken jälkeen fanit kuitenkin kuuluvat yhteen heimoon, ja pelaajat ja joukkue toiseen. Mitä työkaluja faneilla on parantaa suoritusta tappion hetkellä? Heillä ei ole samaa tietoa joukkuedynamiikasta, harjoitusten annista tai tilastoista kuin valmentajilla. Ei lähellekään. He eivät päätä peliajasta, taktiikasta tai vaihdoista. Pelkistäen heille jää kaksi vaihtoehtoa: joko kannustaa tai kitistä. Tai oikeastaan vain yksi: spekuloida menneitä ja tulevia tapahtumia, joka sitten johtaa yleensä toiseen edellisistä. Tämä spekulointi onkin monella tapaa herkullista ja tapahtumien suola ulkopuolisille.

Edelleen pelaajan täytyy kuitenkin elää oman huonon suorituksensa kanssa; käsitellä tunteet, analysoida peli, ja jatkaa matkaa. Tämä on kivuliasta. Sitä valmentajat kuitenkin vaativat ja todelliset huippupelaajat myös janoavat. Yleisellä tasolla puhuen fanin (usein tiedostamaton) reaktio on valita kahdesta tiestä se vähemmän kivulias. Sen sijaan, että nielisi tappion väreistään ylpeänä ja kävelisi Jets-hattu päässä pois vieraspelistä, hattu saattaa löytyäkin repusta. Tämä ei johda kasvuun, mutta ei myöskään satu. Jos voitamme, olen osa tätä jengiä ja autoin kannustamalla! Kivat tunteet on taattu. Jos taas häviämme, omaa sitoutumista vähätellään ja syiden etsintä alkaa milloin mistäkin; yleensä pelaajat, valmentaja ja lopulta seurajohto, tässä järjestyksessä. ME siis voitimme yhdessä, mutta NE muut hävisivät. (Alla muutaman vuoden takainen artikkeli aiheesta.)

https://www.psychologytoday.com/blog/how-risky-is-it-really/201110/the-tribal-roots-team-spirit

Kaikki tämä on seurausta luonnollisesta tosiasiasta. Haluamme olla osa voittavaa, mutta emme häviävää heimoa. Olen miettinyt aihetta paljon jääkiekon kautta. Jokainen kuuluu johonkin faniryhmään, mutta ei liene liioiteltua sanoa, että suurimmalle osalle suomalaisista Leijonat on se juttu. Viime keväänä Kuortaneella katsoimme lentopallomaajoukkueen kanssa MM-kisoja. Aihe oli käsinkosketeltava, kun herrat eturivissä ensin kannustivat, mutta lopulta huusivat törkeyksiä kun peli alkoi kääntyä tappioksi. Hävetti heidän puolestaan. Miten osaisi sanoa itseään isänmaalliseksi? Ollaan siis ihmisiksi ja lisätään toistemme tietoisuutta tästä. Fanitetaan, mutta ollaan riittävän lujia silloinkin, kun ”omat” häviävät. Lienee perusteltua sanoa, että värien kantaminen hyvinä ja huonoina aikoina ehkä joskus sattuu, mutta on palkitsevampaa kuin tuuliviirielämä.

Muistan Kuortaneella katsoneeni myös toisenlaisia eturivin faneja. Tappion murtamina, mutta silti ylpeinä omistaan, he kävelivät pelin jälkeen ulos ja kehuivat maajoukkuetta. Ei syytöstä. Eikä kitinää, vaikka pettymys oli suuri.

Siihen heimoon halusin kuulua minäkin.

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Velhon Oppipoika

30 Sep

On kiehtovaa seurata julkisia urheilukeskusteluja. Tuntuu, että vaikka aiheet kausittain muuttuvat, kiertelevät ne silti enimmäkseen samojen teemojen ympärillä. Toisaalta eivät kai omatkaan puheet ihan hirveästi muutu- jos nauhoittaisi keskusteluja niin kyllä sitä aika samoja jauhettaisiin. Liigojen startatessa saa pelaajakorttien ohella lukea koutsien taustoista. Monen valmentajan tausta on tuttu: melko hyvä, mutta ei paras pelaaja, joka kuitenkin halusi kovasti olla hyvä. Jatkoi lajin parissa, ja valmentajana meni pidemmälle kuin pelaajana.

We coach the way we were coached.” – John Kessel

Suurin osa meistä valmentaa niin kuin meitä on valmennettu. Tämä on truismi, ja vain koulutuksella muutettavissa. Olen kuitenkin yhä vakuuttuneempi, että pelaajataustan omaavia voisi kouluttaa toisinkin: järjestämällä useammalle halukkaalle paikan jonkin mestarivalmentajan oppiin. Tällöin huippujen oppien järkevä toistaminen omassa valmennuksessa todennäköisesti palvelisi koko lajia laajemmin. (Toki pitää muistaa, ettei kritiikittömästi voi kopioida. Valmentajan täytyy myös tuntea periaatteet mielipiteiden ja metodien takana.)

Puhkilainattua kiinalaista sananlaskua ei tarvita korostamaan tekemisen merkitystä ammatin tai taidon oppimisessa. Työ tekijäänsä opettaa voi sanoa kotimaisittainkin, ongelmana vain on, että jokainen ilman koulutusta työhön alkava törmää samoihin ongelmiin ja joutuu ratkaisemaan ne itse. Tähän kuluu paljon aikaa, eikä trial and error – lähestymisen onnistumisesta aina ole takeita. Työharjoittelut, koulun tunneilla ratkaistavat “keissit” ja oppisopimukset toki kaikki tähtäävät samaan: valmistamaan tavallisesti melko kokematon henkilö työelämän haasteisiin.

Kuulun erään yhdysvaltalaisen, yrittäjyyteen kannustavan uutiskirjeen lukijoihin. Parin viikon välein tilaajia muistutetaan yrittäjyyden mahdollisuuksista maassa, jossa maksamatta jääneet opintolainat vievät valtavasti ihmisiä konkurssiin joka vuosi (tai niitä maksetaan pois eläkkeelle asti.) Suomen koulutusjärjestelmä on toistaiseksi toisenlainen, eikä kenenkään tarvitse ottaa kuusinumeroisia lainoja tullakseen maisteriksi. Silti totuus muodollisesta koulutuksesta ja sen painotuksesta nykymaailmassa on toinen, kuin mitä usein ajatellaan. Moni ahkera ja kekseliäs pääsee pitkälle käytännössä opituilla taidoilla ja usein jonkun toisen, kokeneemman opastaessa.

Voit siis olla fiksu, yritteliäs ja menestynyt ihminen, vaikka et olisi kouluttaunut missään muodollisessa laitoksessa.

Oli aika, jolloin maailman yleisin koulutusmalli oli mestarin ja oppipojan vuorovaikutus.Tulokas oppi suoraan konkarilta ja itse tehdyssä työssä. Yrityksen ja erehdyksen kautta kertyneen perimätiedon varassa rakennettiin paljon upeita asioita ennen kuin luonnontieteiden periaatteet, matematiikka jne. yleistyivät luettavaksi kaikelle kansalle. Minua kiehtoo valtavasti tämän kaltainen elämä- olla opissa päivät läpeensä ja oppia taito tekemällä, mutta samalla kokeneen osaajan silmän alla. Moni varmaankin muistaa tämän, Johann Wolfgang von Goethen Zauberlehrling- runoon pohjautuvan kohtauksen Walt Disneyn Fantasia– piirretystä. Mikki Hiiri on Noidan Oppipoika, jonka näpeissä noidutut luutut eivät vielä pysy ilman velhoa. Mestareita tarvitaan ohjaamaan nuorta intoa oikeille poluille.

https://www.youtube.com/watch?v=Ait_Fs6UQhQ

Jokainen alallaan motivoitunut nuori pitäisi siis saada kokeneemman oppiin näkemään ensi käden työtä. Luonnollinen ongelma on, että mestareita on vähän, eikä jokainen voi olla Platonin tai Da Vincin oppilas. Tässäkin syntymäpaikka on osa valmentajan “lahjakkuutta,” kuten urheilijoiden tapauksissa puhutaan (talen hotbed tuo sattumalta lähellä asuvalle paremmat treeniolot, jonkun vanhemmat tukevat lajia, jonkun eivät kuskaa treeneihin, jne.) Tiedän esimerkiksi erään italialaisen valmentajan, jonka kotikaupungissa aikanaan valmensi Julio Velasco, yksi historian kuuluisimmista lentopallokoutseista. Kaverini hivuttautui väkisin hänen oppiinsa- katsomaan treenejä, pallopojaksi, ja siitä eteenpäin töihin tilastomieheksi. Hän oli ahkera ja keksiliäs, mutta ilman muuta myös onnekas.

Dont let your schooling interfere with your education.”- Mark Twain

Nyt 2010-luvulla onnea tarvitaan kuitenkin vähemmän kuin ennen. Joku vuosi takaperin muistan lukeneeni artikkelin, jossa Raul Lozano (menestynyt argentiinalainen lentopallovalmentaja hänkin) peräänkuulutti hänkin yrittelijäisyyttä. Jos todella haluat olla paras alallasi, paras lentopallovalmentaja, miksi et muuta Brasiliaan, tee töitä jossakin kioskissa ja illat vakoile huippuja harjoituksissa? Tai hankkiudu siivoojaksi hallille? Suurin osa meistä vain ei oikeasti ole valmis laittamaan itseään tällä lailla likoon, saati tule ajatelleeksi kuinka valtavat mahdollisuudet maailma yrittävälle todella tarjoaa. Mutta jotkut ovat, ja näihin motivoituneisiin kavereihin pitäisi lajiliittojen ja seurojenkin panostaa.

Sanotaan, että sivistys on sitä, mitä jää jäljellä, kun ihminen on unohtanut lukemansa.

Omasta puolesta voin sanoa, että vaikka keskityin kouluun huolella, eivät kertyneet taidot pääosin ole seurausta mistään “muodollisesta koulutuksesta.” Kuten meistä jokainen, olen huolella unohtanut suurimman osan kaikesta joskus lukemastani ja kuulemastani. Mutta käytäntö, tuo suloinen käytäntö. Tekämällä oppii. Ne asia, mitä olen arjessa nähnyt tehtävän, ne mitä itse on tehnyt, ja ennen kaikkea ne kysymykset, joita kuka tahansa voi tänä päivänä minkä tahansa alan asiantuntijalle lähettää… Kaikki tämä on kirkkaassa muistissa, koska se on itse ja oma-aloitteisesti tehtyä.

Ihmiset aivan turhaan empivät ottaa yhteyttä taitaviin tai kuuluisiin kollegoihinsa. Miltei jokainen alansa huippu on 1. vastannut postiin nopeasti 2. ollut ystävällinen, avulias, ja kannustanut jatkamaan. He, näin arvelen, haluavat nähdä tiedon etsijässä nuoremman version itsestään. Usein unohdamme, kuinka erityistä aikaa elämme historiassa- aikaa, jona tieto liikkuu hyvin vapaasti. Lakia sittemmin lukenut college- kämppikseni Ryan Garcia nosti kesällä älypuhelimen ilmaan ja lausui

How freaking awesome that we are holding the accumulated knowledge of the human civilization at our fingertips?”

Modernit valmentajat eivät toki lopulta ole velhojen oppipoikia, vaikka oppiminen omalta mentorilta oliskin pitkään ollut yksisuuntaista. Ehkä maailman muuttumisesta avoimemmaksi kertoo myös ammattilaisten halu jakaa ja peilata asioita jopa kilpailijoiden kanssa. Luin hiljattain jutun Lauri Marjamäestä jossa hänen suhdettaan Erkka Westerlundiin kuvattiin pitkälti sparraavaksi ja kaksisuuntaiseksi kaduksi. Tällainen vuoropuhelu kulissien takana on paljon yleisempää kuin mitä julkisuuden kommenteista voisi päätellä… Kilpakumppanitkin tuntevat toisensa tavallisesti hyvin ja arvostavat toisiaan kentän ulkopuolella.

Loppuun kolme vinkkiä motivoituneelle tiedonhakijalle:

  1. Ymmärrä mitä periaatteet ovat, mistä ne tulevat ja miten metodit johdetaan niistä
  2. Lue kaikki minkä alaltasi löydät ja peilaa lukemaasi tietoa kestäviin periaatteisiin
  3. Ota yhteyttä alasi huippuihin ennakkoluulottomasti ja mene sinne, missä parhaat ovat.

Käytännön näkeminen ja lopulta tekeminen pitävät huolen lopusta.

lhakala82@yahoo.com

Lauri H.

Rohkeus ja Innokkuus

31 Mar

Was immer Du kannst oder Dir vorstellst, dass Du es kannst, beginne es. Kühnheit trägt Genius, Macht und Magie in sich. Beginne jetzt!” Johann Wolfgang von Goethe

Kausi on paketissa ja uudet haasteet edessä. Sekä LEKA Volleyn 15-16 rosteri, että kesäkuussa alkava maajoukkuepesti pyörivät mielessä. Välillä pitää ymmärtää levätäkin, mutta juuri nyt jaksaa painaa vielä viikon verran pitkästä kaudesta huolimatta. Sen jälkeen on todellakin loman vuoro.

Sanonnan mukaan urheilu ja vastoinkäymiset eivät ainostaan kehitä luonnetta, vaan myös paljastavat sitä. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka ihmiset suhtautuvat tilanteisiin, joissa heiltä vaaditaan ponnistelua, pettymysten sietämistä ja silkkaa rohkeutta jatkaa matkaa. Osa kitisee (ja toki jokainen meistä kitisee joskus), osa väsyy, ja osa vain jatkaa intoa puhkuen haasteiden halki. Juuri tähän viittaa myös tuo Goethen vanha ajatus:

Mitä ikinä kykenet, tai kuvittelet, että kykenet, aloita se. Rohkeudessa itsessään on nerokkuutta, voimaa, ja taikaa. Aloita nyt!”

Lainausta on tyypillisesti käytetty rohkaisemaan suurten projektien alussa, mutta minulle suurilla aluilla ei ole niin suurta merkitystä. Jonkin päätöksen joudut nimittäin tekemään joka aamu, ja monta kertaa päivässä sen jälkeenkin. Valmennus ammattina tarjoaa sinulle haasteita viikon jokaiselle päivälle, eikä niistä ole toivoakaan selvitä, ellei löydä rohkeutta tehdä päätöksiä ja voimia painaa läpi vuorten. Tämä vanha viisaus tulee puolestaan Twainilta:

Twenty years from now you will be more disappointed by the things that you didn’t do than by the ones you did do.”Mark Twain

Pitkään mutusteltuani muotoilin tästä ohjeeksi version, jota jo aika hyvin noudatan: Yleensä jos tuntuu, että jotakin ei ehkä pitäisi tehdä tai sanoa, teen sen epäröinnistä huolimatta. Tämä toki ainostaan, jos kyseinen asia ei ole laiton, moraaliton, tai satuta jota kuta. Hämmentävä kysymys nimittäin kuuluu: “Miksi jotkut asiat eivät koskaan meinaa tule tehdyiksi?” Tiedättehän nämä arkiset ongelmat: Miksi en saa sanottua sille ja sille ihmiselle, mitä mieltä oikeasti olen? Miksi yritän miellyttää sitä tai sitä ihmistä, vaikka siitä ei ole kenellekään hyötyä? Tai perusturhat: Miksi keittiön lamppua ei vieläkään ole vaihdettu, miksi autoa ei vieläkään ole pesty, miksi jokin asia vain pyörii arjessa tekemättömänä? Inspiraatiota voi hakea vaikka täältä:http://www.movemequotes.com/top-10-theodore-roosevelt-quotes/

Get action. Seize the moment. Man was never intended to become an oyster.”-Theodore Roosevelt

Teddyn kanssa on helppo olla samaa mieltä toiminnan tärkeydestä. Lisäksi oma johtopäätös toimimisesta on blogin otsikon mukainen. Jotkut asiat ilmiselvästi vaativat rohkeutta. Tämä pätee ihmisten kohtaamiseen, haasteiden vastaanottamiseen ja suoraselkäiseen elämään ylipäätään. Jotkut asiat taas eivät niinkään vaadi rohkeutta, vaan puhdasta intoa! Jonkun pitää vaihtaa se lamppu, käyttää auto pesussa, ja kirjoittaa se raportti. On turhauttavaa kuulla ajatuksia niiltä, jotka kulkevat polkua nimeltä “mutta kun ei huvita.”

Se on sellainen homma, että maailma kuuluu niille, keitä huvittaa.

Vaikka ei innostaisi tai olisi fiilistä, on pelkästään sinusta itsestäsi kiinni laittaa asiat kuntoon.

Asiaan tosin kuuluu, että jos on aina tarmoa täynnä, innostuu joskus myös liikaa. Mutta arvatkaapa mitä: Olen allerginen niille harmaille kansalaisille, jotka tämän tästä varoittelevat muita. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos sinulla on virtaa ja idea? Innostu siitä, pyörittele asiaa, katso eri kanteilta. Ympäröi itsesi ihmisillä, jotkut tukevat hyvien päätösten tekoa, ja toimivat järjen äänenä. Ja lopulta ala hommiin. Melko harvoin kukaan on todella pettynyt tai joutunut hankaluuksiin vain sen takia, että on virtaa. Ja jos näin on tapahtunut, se on pieni hinta maksettavaksi. Rohkeus ja innokkuus ovat nimittäin avanneet jokaisen niistä ovista, joista Rooseveltkin elämässään sai läpi kulkea.

Courage is rightly esteemed the first of human qualities… because it is the quality which guarantees all others.” – Sir Winston Churchill

Hyvää taukoa ja tsemiä yhä pelaaville,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com