Tag Archives: Richard Schmidt

Määrätietoinen Harjoittelu, osa 13. Siirtovaikutuksen Muodot

31 Dec

Kirjoitin aikaisemmin, että siirtovaikutuksen tutkiminen on hankalaa, eikä ala juurikaan etene. Silti siirtovaikutus on eri muodoissaan todellinen ilmiö: tiedämme sen olemassaolosta esim. silloin, kun ikänsä lentopalloa pelannut henkilö astelee ensimmäistä kertaa hiekalle, ja kykenee heti kilpailemaan beach volleyssa. Joissakin tapauksissa urheilija on jopa menestynyt molemmissa lajeissa kv-huipputasolla: hollantilainen Richard Schuil (lentopallossa olympiakultaa ’96) teki pitkän ja menestyneen beach- uran heti sisäpallon jälkeen. Jotkut muut, kuten saksalainen Marcus Popp, vaihtelivat lajeja menestyksekkäästi vielä huipulla ollessaankin.  Esimerkkejä löytyy tietysti myös monista suorituskykylajeista, lähtien Carl Lewisin olympiakultamitaleista pituudessa ja pikajuoksuissa.

Määritelmät ja osa-alueet

Kirjallisuus kertoo, että ”ei ole olemassa yhtä yksittäistä urheilullista kykyä,” vaan lukuisia spesifejä sellaisia. Tästä huolimatta siirtovaikutusmekanismeja riittävän samankaltaisissa suorituksissa kuitenkin on, ja valmentajina tehtävämme on tuntea ne. Yksinkertaisimmillaan “transfer” on määritelty näin:

”The concept of transfer of learning holds that previous practice or experience in one task or domain will enable (positive transfer) or inhibit (negative transfer) successful performance in another related task or domain (Schmidt & Lee, 2005)” – The Athletic Skills Model (Keith Davids et all. 2018, s.85)

Samankaltaisiin kokemuksiin pohjaavasta oppimisen siirteestä on keskusteltu pitkään, ja tieteellisesti ainakin Edward Thorndiken sata vuotta vanhasta identical elements- teoriasta lähtien http://online.sfsu.edu/psych200/unit4/42.htm . Tarvitsemme tässäkin määritelmiä, jotka yhtä aikaa pitävät sisällään todelliset ilmiöt, kuitenkaan syleilemättä liian suurta ja epärealistista maailmaa. Koska aiheen tutkiminen on hankalaa, ainakin toistaiseksi löytyy myös eritavoin ajattelevia koulukuntia. Ekologisen dynamiikan puolella filosofia antaa enemmän mahdollisuuksia siirtovaikutukselle, kuin mitä perinteisesti on ajateltu, mutta toistaiseksi iso osa tästä on vielä teoriapohjalla. En itsekään ole asiassa lopullisen dogmaattinen, sillä jos faktat muuttuvat, kannattaa muuttua niiden mukana. ASM- kirjan mukaisesti viisi erilaista siirtovaikutuksen muotoa ovat:

”Schmidt and Wrisberg (2000) believe that four different transferable elements can be distinguished: movement, perceptual, conceptual, & physical / physiological transfer… The ASM has added a fifth element, namely competence transfer.” – The Athletic Skills Model (Keith Davids et all. 2018, s.86, alleviivaus omani.)

1. Liikkeen siirtovaikutus / Movement transfer

”Due to the similarity in the movement form, the overhead throw has a positive transfer to badminton and javelin.” – The Athletic Skills Model (Keith Davids et all. 2018, s.86)

Samankaltaisilla liikemalleilla on vaikutusta toisiinsa. Esimerkiksi erilaiset olan yli heitot siirtyvät etenkin silloin, kun puhutaan urheilijoista alemmilla tasoilla. Lapselle on hyödyllistä harrastaa useita lajeja mm. siksi, että näin rakentuva laaja repertuaari edistää myös valmiutta jatkaa kyseisten taitojen harjoittelua lajispesifisti. Kyse on kuitenkin ennen kaikkea idean saamisesta: tietyn pisteen jälkeen tennispallon heittäminen ei enää auta huippukeihäänheittäjää tai lentopalloilijaa olemaan parempi. Lisäksi taitojen ollessa spesifejä voit todella myös vain aloittaa tekemään tietyn lajisuorituksen harjoittelun suoraan, ilman jonkin motorisen perustaidon pakollista luomista pohjalle. Tästä lajispesifistä mallista on niin ikään siirtovaikutusta muihin samankaltaisiin liikkeisiin.

2. Havainnon siirtovaikutus / Perceptual transfer

”This type of transfer includes tactical awareness, pattern recognition, scanning behaviors for space awareness, and decision making, mostly based upon comparable visual information.”

”In support Causer and Ford (2014) showed that … positive transfer of decision making occurred between playing football and other invasive sports, which are related and have similar elements, but not for volleyball. ” –The Athletic Skills Model (Keith Davids et all. 2018, s.87-88)

Lajeilla, joissa “makrohavainnot” ovat samankaltaisia, on vaikutusta toisiin lajeihin. Suomalaisittain on helppo ajatella, että vaikkapa salibandyssa ja jääkiekossa pelaajien etäisyydet ja pelitilanteet (1v1, 1v2, 2v1, 2v2 jne.) pitävät sisällään riittävästi samankaltaisuutta positiiviseen siirteeseen. Kuten Causer ja Ford kuitenkin totesivat, niin riittävän erilaiseen lajiin (tässä lentopallo) vaikutusta ei ollut. Invaasio- tai ”maalipallopelit” kuitenkin jakavat monet näistä samankaltaisuuksista joukkueiden kilpaillessa kentällä sekaisin.

3. Käsitteen siirtovaikutus / Conceptual transfer

” These transfers refer to sports, activities or games with comparable rules, guidelines, strategies or techniques. For example, basketball has the same guidelines as korfball and gymnastics has the same rules as competition diving. … The conceptual transfer makes it also possible to relate closely to the specific sport: playing the same game in different circumstances can be transfer of concept. Handball can be playing inside or outside … on the beach and on the grass.” –The Athletic Skills Model (Keith Davids et all. 2018, s.88)

Esimerkin mukaisesti käsipallo sääntöineen ja tekniikkoineen on käsipalloa, pelasitpa sitä sitten ulkona tai sisällä, hiekalla tai ruoholla. Samoin maalin tekeminen lajissa kuin lajissa on käsitteenä melko sama, jne. Määrätietoinen harjoittelu yhdessä muodossa vie eteenpäin näitä muitakin muotoja.

4. Fysiologinen siirtovaikutus / Physiological transfer

” This transfer is well-accepted and often implemented besides sport-specific training. It refers to … agility, stability, flexibility, power (strenght/speed), endurance … For example, cycling has a transfer of endurance for speed skaters. … For children and youth, playing seasonal sports will help to maintain fitness from an all-year-round perspective.” – The Athletic Skills Model (Keith Davids et all. 2018, s.88)

Tiedämme, että lajista toiseen vaihtaneet arvokisamitalistit ovat menneisyydessään kilpailleet fysiologisesti riittävän samankaltaisissa lajeissa. Brittien ”sporting giants” – ohjelmaan ennen Lontoon 2012 kisoja päätynyt kaksinkertainen olympiavoittaja, monilajinen Helen Glover (soutu) kuuluu heihin, samoin mm. australialainen ”surf-life saving”- urheilija Michelle Steele (skeleton/mahakelkkailu), joka hyötyi sprinttinopeudestaan ja pääsi Torinoon 2006 olympiaedustajaksi varsin lyhyellä harjoittelulla. Lisäksi fysiikkaharjoittelu kuuluu urheilijan ohjelmaan lajissa kuin lajissa prikulleen siksi, että tiedämme siitä olevan siirrettä itse lajisuorituksiin (ennaltaehkäisevien terveysvaikutusten lisäksi.)

5. Pätevyyden siirtovaikutus / Competence transfer

” A total integrated system of knowledge, attitudes and skills can be learned from other disciplines, sports and cultures. Previously obtained psychological qualities and mindset can be transferred to a new sport. … discipline, self-control, resilience, communication, taking care of each other, how to react when winning or losing, and respect for opponents and referees.” –The Athletic Skills Model (Keith Davids et all. 2018, s.88-89)

Ericsson itse aprikoi viimeiseksi jääneessä tieteellisessä artikkelissaan (2020) samaa asiaa, kuin ASM:n tyypit tässä. Moni juttu, mitä urheilun vastoinkäymisistä ja tilanteista opitaan, on siirrettävissä toiseen lajiin tai tehtävään. Näistä käytettävä yhteisnimitys ”pätevyys” pitäisi sisällään myös määrätietoisen harjoittelun periaatteiden ymmärtämisen joko eksplisiittisesti tai implisiittisesti, huippu-urheilijan asenteen, tiimitaidot jne. Huippujen uria tutkittaessa tiedämme jonkin toisen lajin harrastamisen olleen hyödyllistä, mutta emme aina tarkalleen miksi. Koska usein ei vaikuta olevan väliä mikä toinen laji oli (kunhan sellainen oli) voisikin juuri tämä pätevyys siirtyä lajista toiseen kaikista selvimmin.

Miksi edelleen puhun siirtovaikutuksesta varoen

Edeltävät siirtovaikutuksen muodot ovat valideja, mutta pyrin silti aina esittämään ne sopivassa kontekstissa.

  1. Ensinnäkään meille ei saisi muodostua käsitystä, että kaikesta on jotakin hyötyä, sillä näin asia ei ole. Harjoitusaika on aina rajallista, ja myös negatiivinen siirre (esim. jonkin uuden oppimista haittaava vanha liikemalli) yhtä todellinen asia, kuin positiivinenkin.
  2. Toiseksi, meidän tulisi kriittisesti osata differentioida siirtovaikutuksen muotojen välillä, eikä mielessämme niputtaa hyvinkin erilaisia asioita yhdeksi ja samaksi. Mistä on hyötyä, miksi ja mitä varten? Joskus muistettava tarina erikoisen kakkoslajin harrastamisesta jää mieliimme, vaikka se olisi ajallisestikin ollut vain 0,5% kyseisen huipun urapolusta. Koko metsä uhkaa jäädä meiltä siis näkemättä yhden puun vuoksi. Erilaisten siirteen muotojen ymmärtäminen auttaa erottamaan todelliset hyödyt kuvitteellisista.
  3. Kolmanneksi kaikissa kategorioissa suurimmat hyödyt ovat olemassa vasta-alkajilla tai nuorilla. Myöhemmin uralla siirtovaikutukset -riippuen tietenkin määritelmästä- vastaavat vain pienestä osasta tulosta. Lajispesifit havainto-liikeparit pitävät huolen siitä, että menestyäksemme meidän pitää nähdä ja tehdä prikulleen samoja asioita harjoituksissa ja kilpailutilanteissa. Tiettyyn pisteeseen asti esim. invaasiopelit todella auttavat hahmottamaan etäisyyksiä ja päätöksen teon dynamiikkaa 1v2 tilanteissa, mutta lopulta tarvitsemme aina kunkin lajin spesifin havainnon aloittamaan tietyn liikkeen:

” The specificity of transfer is predicated on the representativeness of the information present in practice environments. … Low to medium-skilled individuals can gain a lot from training with general (non-specific) information sources, whereas highly skilled individuals need exposure to very specific information sources during practice.” The Athletic Skills Model (Keith Davids et all. 2018, s.94, alleviivaus omani.)

Siirtovaikutusten kohdalla olisi siis tärkeää miettiä, kuinka paljon ”apua” jostakin aktiviteetista melko varmasti on, ja mikä on enemmänkin uskon asia. Kunnioitetaan ja harrastetaan muitakin lajeja ja nähdään niiden tuomat hyödyt, samalla pitäen mielessä mikä on kulloinkin paras investointi arvokkaalle treeniajalle. Näissä tunnelmissa toivotan lukijalle

Hyvää ja tuloksekasta uutta vuotta 2021,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , , ,

Määrätietoinen Harjoittelu, osa 10. Varhainen Erikoistuminen

28 Sep

Syksyn kirjoitukset käsittelevät harjoittelun kuumia perunoita: erikoistumista, spesifisyyttä, sekä siirtovaikutuksen eri muotoja. Tutkittu tieto viittaa vahvasti suuntaan, jossa varhainen, yksipuolinen erikoistuminen ei tuo parhaita tuloksia. Kuitenkin monet toteuttavat kilpajuoksun kiihtyessä juuri tätä suunnitelmaa. Kun aloin peliuran aikana syventyä aiheeseen, halusin selviä vastauksia. Jouduin kerta toisensa jälkeen kuitenkin tyytymään ymmärryksen kasvattamiseen turhauttavalla millimetrillä. Sen paremmin artikkelit, kuin ekspertitkään eivät antaneet yhteneviä näkemyksiä urheilijan polun vaiheista- joitakin laajoja periaatteita lukuun ottamatta tietysti.

Alaa värittävät mm. määritelmien ongelmat, ratkaistavien kysymysten kompleksisuus ja tutkimisen hankaluus. Toistaiseksi liian vähäinen laadukkaan tutkimuksen määrä saa osan tutkijoista varovaisiksi, ja osan arvailemaan. (Osa matkan varrella haastatelluista kertoi oman näkemyksensä, mutta ei halunnut tulla mainituksi nimeltä.) Myös termejä on paljon: puhutaan varhaisen ja myöhäisen erikoistumisen lajeista, ja strategioiden kohdalla kolmesta päähaarasta: varhainen erikoistuminen (early specialization), varhainen kiinnittyminen (early engagement) ja varhainen monipuolistaminen (early diversification.) Olen käyttänyt jutussa tarkoituksella paljon sitaatteja, jotta lukija voisi lähteiden pohjalta muodostaa oman näkemyksensä.

Mitä on varhainen erikoistuminen?

” Early specialization is defined as starting in a talent development programme in childhood, and during that period engaging in one sport only, or at least primarily (Baker, Cobley, & Fraser-Thomas, 2009.) … involves engaging in a relatively high volume and intensity of training in that sport, as well as in competition in that sport through tournaments, matches and / or leagues (Baker et al. 2009.)”

Ford, P. R., & Williams, A. M. (2017). Early specialization and diversification. Routledge handbook of talent identification and development in sport (s. 117, alleviivaus omani.)

Kyse on siis lapsuuden aikaisesta harjoittelusta, joka tähtää huipulle ja kilpailemiseen jo hyvin nuorena. Määritelmän ongelma korostuu kuitenkin heti: Kokeneiden tutkijoiden kynästä todetaan, että osa ”varhaisesta erikoistumisesta” voi pitää sisällään myös toisen lajin tai lajeja. Niin tai näin, jo varhain kilpaillaan turnauksissa harjoittelun ohella.

Ehkä yleisin varhaisen erikoistumisen puolesta esitetty argumentti liittyy tietyn taidon tai alan harjoitusajan ja taitotason väliseen vahvaan positiiviseen korrelaatioon. Jopa niin, että monet johtavista asiantuntijoista kuvailevat tätä suhdetta tieteelliseksi laiksi:

”Time spent in practice or training leads to skill acquisition and improved competence, as well as improved physical fitness … these are generally considered to be scientific laws within certain limits (e.g. Schmidt & Lee, 2011; Kenney, Wilmore, & Costill.) (s.119, sama lähde kuin edellä)

Ericssonin ”deliberate practice framework” on vaikutusvaltainen teoria, ja sitä usein myös siteerataan todisteena varhaisen erikoistumisen puolesta. Eräs teorian pääoletuksista toki on, että harjoittelun ja taitotason suhde on monotoninen, ts. enempi on parempi. Ericssonin vuoden 1993 klassikkojulkaisu ”The role of deliberate practice in the acquisition of expert performance” ei myöhempien julkaisujen tavoin kuitenkaan sanallakaan mainitse termiä ”early specialization.”  Usein aikainen erikoistumisen määritellään kritiikeissä tiukimman kaavan mukaan (eli kaikki muu on kiellettyä, paitsi yhden ainoan lajin toiminta) eikä vanhempien mielikuvissa ympäristö siten juuri eroa sporttivankilasta. Kritiikit tällaista lähestymistä vastaan ovat myös vahvasti dokumentoituja:

” Early specialization has been associated with a number of negative outcomes, costs or consequences for youths, such as increased incidence of overuse injuries, burnout, dropout, overtraining syndrome and decreased social development.”  (s. 120, sama lähde kuin edellä)

Tämä kulma on meille varmasti tuttu, ja demokraattisissa yhteiskunnissa syystäkin varoiteltu asia. On selvää, että täydellinen yksipuolisuus ja vaihtelun puute johtaa vammoihin ja taantumaan. Aiheesta on kuitenkin kirjoitettu jo niin monet palstametrit, että tutun virren sijaan haluan kääntää huomion itse määrätietoiseen harjoitteluun. Se ei nimittäin ole yhtä yksipuolisuuden, eikä erikoistumisen kanssa.

Millainen on määrätietoisen harjoittelun alku?

Ericssonia on siteerattu väärin kenties enemmän, kuin yhtään toista urheilussa vaikuttavaa tutkijaa. Lisäksi monet hänen ja kollegoiden myöhemmistä vastauksista ja korjauksista eivät millään tunnu löytävän tietään vastapuolen artikkeleihin. Onneksi on myös Paul Fordin kaltaisia ammattilaisia, jotka oikaisevat ongelmaa:

”Further evidence against early specialization can be surprisingly found in deliberate practice theory (Ericsson et al., 1993.) The 1993 paper is often misquoted… they outline ’three phases of development toward adult expertise… Ericsson et al. state they rely on Bloom’s (1985) characterization of this (first) period of preparation (p.369). They further state, that ’from many interviews with international-level performers in several domains, Bloom (1985) found that these individuals start out as children by engaging in playful activities in the domain. After some period of playful and enjoyable experience they reveal ’talent’ or promise. At this point parents typically suggest the start of instruction by a teacher and limited amounts of deliberate practice.’” (s.121, sama lähde kuin edellä. Alleviivaus jälleen omani.)

Pysähdytään hetkeksi tähän asti luettuun. Jos ”erikoistuminen” sallii mukaansa peräti toisen lajin, leikinomaisen kokeilun ja ensi alkuun rajoitetun määrätietoisen harjoittelun, ainakin allekirjoittaneen on hankala erottaa tätä laadukkaasta lapsuusvaiheen toiminnasta. Lisäksi on vaikea erottaa toisistaan kolmea alussa mainittua urheilijan polkua. Tieteellisessä kirjallisuudessa täytyy avaintermit toki jotenkin määritellä, mutta todellisuus on harvoin niin mustavalkoinen. Olennaisinta lienee se, kuinka me estämme lannistavan ja laaduttoman erikoistumisen, luoden kuitenkin hyvät edellytykset tietyn lajin huipulle nousemiseksi.

Saksalainen expertti Arne Güllich avaa linkin luennolla erikoistumiskeskustelun problematiikkaa hieman lisää. Güllichin hiljattaisessa, suuressa meta-analyysissahan noin 25% otannan huipuista tuli yksilajisista ja 75% monilajisista taustoista, eikä ”lajisuus” siten yksin ennustanut nousua huipulle. Jos määritelmät joustavat, eikä harjoittelun laatua matkan varrella voida mitata, jää meille edelleen paljon tulkinnanvaraa.

Millainen on määrätietoisesti harjoittelevan ”polku”?

Kiinnostava jatkokysymys on tietysti se, mitä tapahtuu, kun harjoittelu alun leikin jälkeen muuttuu ”työksi.” Ericsson usein viittaa niin sanottuun power law tai potenssilakiin taidon karttumisessa. Varhaisessa vaiheessa kehittyminen on nopeaa, mutta vähitellen muutokset ovat pienempiä, ja lopulta tasanko tulee vastaan. Tämä ei suinkaan tarkoita liian usein kuultua ”lahjat eivät riittäneet pidemmälle”-  tyyppistä taitokattoa, vaan päinvastoin. Tasanko on signaali sille, että määrätietoisen harjoittelun periaatteet eivät enää toteudu, ja tarvitaan muutoksia. Mielestäni tämä, enemmän kuin mikään muu, on taitoharjoittelun laadun ydin: löydetään uusia tapoja ja variaatioita vanhojen teemojen toistamiseen. Monipuolisuuden tunnettu puolestapuhuja, taitotohtori Sami Kalaja viittasi ilmiöön yhdessä viime vuoden laadukkaista kirjoituksistaan:

Mihin unohtui määrätietoinen perusharjoittelu?

”…ajatuksellisen yhteyden Ericssonin deliberate practicen ja monipuolisuuden välille. Työnteon määrän ohella Ericsson korostaa jatkuvaa vaatimustason nostoa. Ei riitä, että harjoittelu vain toteutetaan, vaan riman pitää olla koko ajan korkeammalla. Tulee väkisinkin mieleen Curre Lindstörmin ”Lite bättre” -metodiikka. Lisäämällä progressiivisesti harjoitusten haastavuutta tekemiseen saadaan monipuolisuutta ja vältetään saman asian aivoton jauhaminen.”

Eri lajeissa erikoistumiskeskustelusta olisi hyvä päästä treenin laatukeskusteluun siksikin, että yksilajinen harjoittelu ja erikoistuminen voidaan toteuttaa niin monella tavalla. Polku voi pitää sisällään joko tätä totaalisen puuduttavaa ja uuvuttaa jauhamista, tai järkevästi toteutettuna yllättävän paljon monimuotoisuutta ja kehitystä. Voi lisäksi olla, että kompleksisemmissa taidoissa ja lajeissa (mm. joukkuepelit) alkuvaiheen laadukas, leikinomainen tekeminen kehittää urheilijoita pidempään, kuin on asian laita joidenkin suljettujen tai vähemmän monipuolisten taitojen osalta. Emme vain vielä tiedä tästäkään riittävästi. Jatketaan kuitenkin kiehtovasta aiheesta heti ensi kuun jutussa.

Ruskan keskeltä,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , ,

Määrätietoinen Harjoittelu, osa 6. Varioitu Toistaminen

30 Apr

Olen muuttanut viimeisen kriteerin nimeksi ”varioitu toistaminen” pelkän toistamisen sijaan, sillä se kuvaa paremmin pysyvään oppimiseen johtavaa harjoittelua. Toistaminen assosioituu voimakkaasti tuntimääriin ja vaikka nämä kirjoitukset käsittelevät etenkin laatua, tarkoitus ei ole vähätellä tunteja. Päinvastoin: ”toistomäärä” itsessään on myös yksi laatutekijä, ja erittäin merkittävä sellainen. Oppimisen näkökulmasta se kuitenkin tulee ymmärtää muuna, kuin monotonisena tekemisenä.

  1. Spesifi tehtävä / tavoite
  2. Palaute (sisäinen tai ulkoinen)
  3. Riittävä haaste tai vaatimustaso
  4. Täysi keskittyminen tehtävään
  5. Varioitu toistaminen

– Peak (Ericsson, 2016, koottu s. 99-100. Alleviivaus omani.)

Toistoja toistojen vuoksi

”Practice does not make you perfect- mostly it just makes you permanent.” – Carl McGown

”Harjoitus tekee mestarin”- fraasin päivitetty versio voisi kuulua esimerkiksi ”toistava harjoittelu puuduttaa; laadukas harjoittelu kehittää.” Kuulun ikäpolveen, joka aloitti harjoittelun 1990-luvun alussa ja kulttuurin mukaisesti harjoitustoistojen (Aki Hintsan ”hien”) määrä oli tärkein mittari. Ja jos et tekemällä kehittynyt, et ollut riittävän lahjakas. Harjoittelun pelkistys toistamiseen pitää kuitenkin sisällään puutteita, jotka liittyvät oppimiseen, opitun muistamiseen ja siirtovaikutukseen harjoituksesta peliin.

Ensimmäinen ongelma on toistojen painottamista helposti seuraava suljettu blokkiharjoittelu, joka rikkoo spesifisyyden periaatetta. Monet tällaiset, treeneissä toistuvat tilanteet eivät enää täytä pelitilanteiden vaatimuksia. Harjoitteet helposti suunnitellaan toistomääriä, eikä peliympäristön vaatimuksia ajatellen.

Toinen ongelma liittyy palautteeseen. Toistamisen ideanhan pitäisi olla, että yhdestä suorituksesta toiseen sinulla on mahdollisuus muuttaa jotakin. Monissa blokkiharjoittelun muodoissa pelistä pelkistetään osia siten, että toistot voidaan maksimoida, mutta palautetta ei huomioida. Toiminnan analysointiin ei koeta olevan aikaa, koska se olisi toistomäärästä pois. Tulee liian kiire.

Kolmas ongelma liittyy toistojen rakenteeseen harjoituksen sisällä. On vaikeaa keskittyä yhteen ja samaan asiaan pitkiä aikoja. Vaikka tätä huipuilta toki vaaditaankin, on oleellista myös varioida toistoja riittävästi. Tästä lisää kotvasen kuluttua.

Spesifisyys & siirtovaikutus

Olen tässä tuonut esiin termejä, jotka meidän on jatkoa ajatellen tarpeen määritellä. Carl McGown professorina puhui jatkuvasti alansa ydinasioista. Hänelle kaksi motorisen oppimisen keskeisintä periaatetta olivat:

Specificity of Learning– ”The best learning experiences are those that most closely approximate the movement components and environmental condition of the target skill and target context.” s. 220

Transfer of Learning– ”The gain or the loss of a person’s proficiency on one task as a result of previous practice or experience on another task.” s. 179

-Motor Learning and Performance (Schmidt & Wrisberg, 2000)

Spesifisyydessä kyse on pohjimmiltaan siitä, että paras harjoitusvaste saavutetaan, kun harjoitustilanne ja kilpailutilanne muistuttavat toisiaan kaikilta olennaisilta osin. Siirtovaikutus tilanteiden välillä voi olla positiivista tai negatiivista, ja sitä on usein vaikeaa todentaa. Hyvä nyrkkisääntö kuitenkin on, että spesifisyys rikkoutuu tehtävästä riippuen nopeasti. Liikkeiden ”samankaltaisuudesta” ei välttämättä ole ylemmillä taidon tasoilla enää hyötyä, eikä etenkään, jos toistoja varten pelkistetystä ympäristöstä on hävinnyt joku oleellinen osa (huomion kohde/ havainto, vastustaja, liikkeen ajoitus, rasituksen kesto, jne.) Toistot joukkuepelejäkin ajatellen tulisi siis suunnitella pitäen mielessä kaikki pelin todelliset elementit.

Variaatio liikkeessä

Kokemukseni mukaan variointi tai vaihtelu ymmärretään helposti joko liian suppealla, tai aivan liian leveällä tavalla. Lähestytään sitä alkuun näin, itse liikkeen näkökulmasta:

”Being able to perform stable movement patterns is important in elite sport. The key issue is what is repeated. The ASM proposes, that it is the search for and discovery of functional performance solutions in sport, that is the subject of repetition, not a specific movement pattern. … The ASM conceptualizes practice as a process of ’repetition without repetition.’ ” -The Athletic Skills Model (Davids et al. 2017, s. 32)

Pohjalla ajattelussa on venäläisen Nikolai Bernsteinin (1967) laajasti siteerattu ’toistamista ilman toistoa’ – huomio. Vaikka löisit samalla vasaralla samaan naulaan tuhat kertaa, on jokainen liike silti uniikki. Kieli, jota ekologisen dynamiikan koulukunta motorisessa oppimisessa käyttää, ei aina ole yksinkertaista ja käytäntöä edesauttavaa. Yhtä aikaa meiltä vaaditaan stabiileja ja silminnähden samankaltaisia suorituksia ilman, että pyrimme niihin. Yhtä aikaa suljetussa toistossa sanotaan olevan loputtomiin variaatiota; ja sitten perään lisätään, että sitä pitäisi vielä saada lisää niin, ettei harjoittelu olisi liian monotonista.

Yksi tapa tiivistää viesti valmentajille voisi olla tämä: Meidän ei tarvitse etsiä suljetussa harjoitteessa ”täydellistä” suoritustekniikkaa, vaikka biomekaanisesti tehokas motorinen taito suoritusten tarkkuuta parantaakin. Tärkeintä on löytää ja toistaa kuhunkin tilanteeseen toimivia ratkaisuja avoimissa ympäristöissä. Näitä tilanteita (ja spesifejä osatehtäviä niiden sisällä) pitäisi tietyllä frekvenssillä pystyä toistamaan sekä laatu, että määrä mielessä pitäen. Ympäristön pelkistämiselle on paikkansa, jos teemme jotakin ensimmäisiä kertoja, tai jos teemme isoja teknisiä muutoksia. Kuitenkin heti, kun ymmärrämme ajatuksen taidon taustalla ja nippanappa osaamme sen, on taito siirrettävä avoimeen ympäristöön.

Variaatio harjoituksen toistoissa

Seuraavat termit kuvaavat toistoja jaettuna kolmeen jatkumoon, joille tiede on antanut (kankeasti suomentamani) nimet  blokki vs. sattumanvarainen, tiheä vs. hajautettu, pysyvä vs. vaihteleva harjoittelu. Oppiminen on pysyvämpää ja harjoittelu virikkeisempää, kun tummennettu vaihtoehto näistä kahdesta toteutuu. Olen antanut jokaisesta esimerkit lentopallon kautta. (Lähde tässäkin jo edellä mainittu: Motor Learning and Performance, Schmidt & Wrisberg, 2000. Alleviivaukset omiani.)

Blocked practice – ”A practice sequence in which individuals repeatedly rehearse the same task” s. 233

Random practice- ”A practice sequence in which individuals perform a number of different tasks in no particular order, thus avoiding or minimizing consecutive repetitions of any single task.” s. 233

-Jos hyökkääminen on harjoiteltava taito, sitä itseään ei kannata toistaa uudelleen ja uudelleen. Oppimisen kannalta pelaajan on parempi sattumanvaraisesti hyökätä pallo, torjua, varmistaa ja hyökätä uudelleen. (Nämä toistuvat peleissä ja pienpeleissä myös yleensä ilman varta vasten rakennettuja drillejä.)

Massed practice – ”The amount of rest between practice attempts … is relatively shorter than the amount of time spent practicing” s. 206

Distributed practice- ” The amount of rest between practice attempts …  is relatively longer than the amount of time spent practicing” s. 206

-Jos vastaanotto on harjoiteltava taito, sitä kannattaa tehdä pitkin harjoitusta, eikä vain esimerkiksi alussa tai lopussa. Hajautettuna harjoittelet vastaanottoa 3x4min harjoituksen alussa, keskivaiheessa ja lopussa.

Constant practice-  ”A practice sequence in which individuals rehearse only one variation of a given class of tasks during a session.” s. 243

Variable practice- ”A practice sequence in which individuals rehearse a number of variations of a given class of tasks during a session.” s. 244

-Jos syöttäminen on harjoiteltava taito, on parempi syöttää eri paikoista yhden paikan sijaan. Lisäksi on parempi syöttää peräkkäisiä toistoja eri kohteisiin verkon toiselle puolen sen sijaan, että syöttäisi vain yhteen kohteeseen. Tehtävä on sama (syöttö) mutta sen variaatiot lyhyitä, pitkiä, molempiin kulmiin, jne.

Kaikissa näissä itse toistettavat asiat tapahtuvat pelinomaisissa tilanteissa. Lentopallossa pallo menee verkon yli, vastustajat vaikuttavat ympäristöön, ja pelin oleelliset osat ovat paikoillaan, vaikka ympäristön vapausasteita jotenkin rajoitettaisiinkin, esim. kentän kokoa tai pelaajien määrää muuttamalla.

Pelin opettamisesta teorisoidaan paljon, ja hyvää tarkoittavat ihmiset rakentavat joskus yliampuvia harjoitussysteemejä. Samaan aikaan toisaalla (Brasilia ja Serbia tulevat heti mieleen) tuotetaan huippupelaajia sillä, että moni pelaa ja kilpailee. Totuus lienee, että pienillä muutoksilla ja vaatimustason ylläpitämisellä peli pitää toistojen laadusta huolen. Harjoituksen rakennetta isompi huoli itselläni on kuitenkin kykymme intensiiviseen kilpailuun ja siihen valmentamiseen, päivästä toiseen. Spesifisyyttä noudattaen myös tunnetason tulisi nimittäin vastata mahdollisimman tarkasti kilpailun tulta.

Let the game do the teaching,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , , , , , , ,

Määrätietoinen Harjoittelu, osa 3. Palaute

31 Jan

Blogisarjan tavoitteena on levittää tietoa asiasta, joka mahdollistaa kehityksen ja menestyksen. Tarvitsemme parempia harjoituksia, ja vähemmän uskoa lahjakkuuden kaltaisiin, vaikeasti määriteltäviin käsitteisiin. Määrätietoisen harjoittelun laatuaspekti antaa vastauksia siihen, miksi joku kehittyy, ja miksi joku toinen ei. Kun urheilijan polku tiivistyy yksittäiseen harjoitteeseen vailla erikoistumista, näemme kriteereissä itse asiassa aika yleispätevän työkalun. Laadukas huippu-urheilu on paljon lähempänä laadukasta lasten liikuntaa, kuin usein ajatellaan. Parhaat urheilumaat myös tietävät tämän.

Informaation vaihtoa

Tässä kirjoituksessa paneudumme kriteeriin, joka on toisaalta tuttu, mutta toisaalta vaikea toteuttaa. Palaute ostetaan kyllä osaksi harjoittelua, mutta sen toteutuksesta ollaan montaa mieltä. Se myös erottamattomasti liittyy näihin muihin osa-alueisiin, sekä ajatuksiimme lahjakkuudesta:

  1. Spesifi tehtävä / tavoite
  2. Palaute (sisäinen tai ulkoinen)
  3. Riittävä haaste tai vaatimustaso
  4. Täysi keskittyminen tehtävään
  5. Toistaminen

” Deliberate practice involves feedback and modification of efforts in response to that feedback. Early in the training process much of that feedback will come from the teacher or coach, who will monitor progress, point out problems, and offer ways to address those problems. With time and experience students must learn to monitor themselves, spot mistakes, and adjust accordingly.

– Peak (Ericsson, 2016, koottu s. 99-100. Alleviivaukset omiani.)

Palaute on siis tietoa, jonka tavoite on toistojen välissä muuttaa suorituksessa jotakin. Kehittymisessä on pohjimmiltaan aina kyse muuttumisesta, ja jos emme sisäistä mikä tämä muu on, emme myöskään osaa edetä. Valmentajan antaman ulkoisen palautteen edellytyksenä on kunnioitus, luottamus, ja egon suojien madallus siinä määrin, että informaation vaihto ylipäätään on mahdollista. Olipa palautteen lähde mikä tahansa (toinen ihminen, kehon tuntemus, maalin ohi mennyt laukaus), monet meistä eivät luontaisesti janoa sitä. Haluaisimme kovasti olla riittävän hyviä jo nyt, emmekä aina osaa havainnoida ympäristönkään apuja. Ymmärryksen luominen palautteesta kehityksen katalysaattorina on siis ensiarvoisen tärkeää.

Uuden taidon alussa valmentaja on tyypillisesti palautteen pääasiallinen lähde. Tunnemme improvisaation ja vapaan kokeilun edut, mutta kuten viimeksikin oli puhe, on osaava valmentaja tyypillisesti ratkaiseva. Vaikka tilaakin on oltava, useimmat urheilijat eivät itse kokeilemalla päädy kaikkiin parhaimpiin ratkaisuihin. Aikaa ja ymmärrystä myöten urheilija oppii itsekin korjaamaan suorituksiaan (mikä tosin ei tarkoita suoritustekniikan monitoroimista varsinkaan kilpailutilanteessa.) Koska aihe on laaja, vedän tietoisesti tässä joitakin mutkia myös suoriksi. Esimerkiksi non-lineaarisessa pedagogiikassa käytetään tarkoituksella sanaa informaatio palautteen sijaan. Teoriassahan palaute tarkoittaa jotakin, joka palautuu takaisin suljetun järjestelmän sisällä. Asiaa voi katsoa monelta kantilta, mutta palaute on yhä sanana helpoin ja tunnetuin, vaikka todellisuudessa spesifi ympäristö, tehtävä, ja yksilö ovatkin irrottamattomasti sidoksissa toisiinsa.

Tiedon ja palautteen muotoja

Oma lähestymiseni asiaan ennen kaikkea pragmaattinen. Tavoite on saada aikaan kehitystä, ja kaikki sallitut keinot siten sallittuja. Sisäinen palaute on nimensä mukaisesti yksilön kehon sisä- tai ulkopuolelta aistimaa informaatiota liikkeestä tai sen tuloksista. (Kehon aistikanavista tärkein joukkuepeleissä -ja monissa muissa lajeissa- on näköaisti.) Ulkoinen palaute puolestaan liittyy joko valmentajan tai ympäristön tarjoamaan apuun samaisesta suorituksesta:

” Intrinsic feedback is the sensory information that arises as a natural consequence of producing a movement. … comes from sources outside of person’s body (exteroception) or from within the body (interoception.) Individuals are able to perceive intrinsic feedback more or less directly, without special assistance from other sources (e.g. instructors or mechanical devices.) … Extrinsic feedback …. consists of information that is provided to the learner by some outside source, such as the comments of an instructor … the digital display of a stopwatch, the hand marked score of the judge, the film of the game, the video replay of a movement, and so on.”

–Motor Learning and Performance (Schmidt & Wrisberg, 2000, s. 257)

Ennen kuin pureskelemme näitä enempää, lisätään listaan kaksi tärkeää, palautteen kanssa lomittaista käsitettä. Motorisessa oppimisessa puhutaan palautteen yhteydessä myös kahdesta eri tiedon muodosta. On tietoa itse suorituksesta (KP), ja on tietoa lopputuloksesta (KR.)

” Knowledge of Performance (KP) – augmented (extrinsic) feedback that provides information about the quality of the movement a performer has produced. … Knowledge of Results (KR) – refers to extrinsic, usually verbal information that tells learners something about the success of their actions with respect to the desired environmental goal. … in many real-world tasks, KR is redundant (contains the same information as) intrinsic feedback.”

–Motor Learning and Performance (Schmidt & Wrisberg, 2000, s. 258-259):

Suurin osa pelaajista saanee enemmän palautetta tuloksesta (KR). Tätä tulee sekä sisäisesti (pelaaja näkee itse, kuinka hyökkäys menee yli), että liian usein ulkoisesti valmentajalta (löit juuri yli!) Kiitti vaan, koutsi. Puhutun tulospalautteen varjopuolia on, että se usein ärsyttää urheilijaa, joka itsekin näkee tapahtuman. Hyödyllisimmät ja pitkäkestoisimpiin muutoksiin johtavat palautteen muodot ovat niitä, jotka saavat urheilijan itsensä oivaltamaan asioita. Tämä voi tapahtua esim. kysymyksiä asettelemalla, tai jotenkin ympäristöä tai tehtävää muokkaamalla.

Usein tulosta kipeämmin tarvitsemme kuitenkin tietoa itse suorituksesta (KP). Edelleen oivaltamaan saattaminen (guided discovery) on tehokkain tapa, mutta joskus valmentajaa tarvitaan konkreettisemmin. Korkeillakin tasoilla koutsi joutuu yhä joskus näyttämään, kuinka jalka laitetaan toisen eteen. Näin voi esimerkiksi olla edellisen kirjoituksen hyökkäysvirheisiin johtavan, liian etäisen hyppyikkunan muuttamisessa. Vaikka urheilija siis olisi aikuinen huippu, on hänen tässä hetkessä ja taidossa kenties hidastettava ja palattava autonomisesta vaiheesta taas oppimisen kognitiiviseen vaiheeseen. Pienryhmäksi pelkistettynä tällainen 15min harjoitus ja palaute videolta noin viiden suorituksen välein -tai kun urheilija sitä itse haluaa- voi alkaa jo korjata asiaa. Vaikka emme varsinkaan aikuisten urheilijoiden kohdalla aina uskalla kohdata asioita, muistetaan tämä: urheilijat janoavat uutta, jos tietävät sen auttavan heitä.

https://bleacherreport.com/articles/1746115-how-michael-jordan-re-defined-his-game-to-extend-legendary-career

Lahjakkuus, sattuma, vai Määrätietoinen harjoittelu?

Urheilijan fyysiset valmiudet määrittävät osan siitä, mihin tämä kentällä kykenee. Myös lentopallossa hyppypaikat vaihtelevat: joskus kyse on fysiikasta, joskus puhtaasta sattumasta ja joskus alitajuisesta sopeutumisesta pelin vaatimuksiin. Fakta joka tapauksessa on, että osa urheilijoista pystyy sisäisen palautteen avulla (miltä kehossa tuntuu yhdistettynä siihen, mikä suorituksen lopputulos on) muuttamaan suoritustaan paremmaksi- ja ilmeisesti täysin asiaa miettimättä tai tiedostamatta. Vastustamattomasti kutsumme näitä yksilöitä lahjakkaiksi tai lupaaviksi. Heillä onkin lupa olla tietämättä, kuinka kehitys tapahtuu, mutta ongelmia seuraa heti, jos me valmentajatkaan emme tiedä!

Sisäisen palautteen vaihteleva laatu on uskoakseni yksi iso syy epätasaisen kehityksen taustalla. Esimerkiksi pihapelien hyödyistä on osin ristiriitaista tutkimustietoa, ja syy tähän saattaa löytyä juuri Määrätietoisen harjoittelun laatutekijöistä. Isossa data-analyysissa pihapelit eivät välttämättä aina ole uraa merkittävästi auttanut asia, sillä kehitys riippuu siitä, toteutuvatko kaikki viisi tekijää ”yhtä aikaa” (tehtävä, palaute, haaste, keskittyminen ja toistot.) Joidenkin urheilijoiden kohdalla tämän täytyy tapahtua selvästi muita useammin. Kaikkien tapauksessa näin ei kuitenkaan ole, ja niin harjoitteluun jää se osaavan valmentajan mentävä aukko. Koen lisäksi, että näiden viiden tekijän yhtäaikaisesta toteutumisesta ilman valmentajaa keskustellaan liian vähän. Kriteerien systemaattinen ymmärtäminen ja levittäminen tekisi suuresta määrästä urheilijoita ”lahjakkaita”, harvojen onnekkaiden sijaan.

Valmennuksen taito

Koska peli opettaa itse tunnetusti parhaiten, jää jäljelle kysymys koutsin roolista. Valmennuksen taito saattaa hyvin olla sitä, että tietää mihin puuttua, ja mihin ei. Mielenkiintoista kyllä, olen tehnyt huippuvalmentajista seuraavan huomion: He eivät pelkää puuttua asioihin, vaikka implisiittinen oppiminen ja sisäinen palaute parhaita olisivatkin. Mieleen nousee tässä myös Carl McGownin viisaus. Carl toisti klinikoilla usein, kuinka ”fatigue inhibits motor learning” (väsymys rajoittaa motorista oppimista.) Tivasin mestarilta, että tämähän vie vain yhteen johtopäätöksen: väsyneenä ei kannata treenata! Carl vastasi tapansa mukaan lakonisesti: ”Lauri, fatigued motor learning is still motor learning.” Kannattaa siis muistaa, että vaikka puhuttu palaute ei ole yhtä tehokasta kuin oma oivaltaminen, joissakin tilanteissa se on silti ok. Epäsuorilla menetelmillä ei aina saa kaikkea haluttua oppimista aikaan, tai jos saa, aika ei riitä (esim. tärkeän kilpailun alla.)

Mitä siis teetkin, ei kannata lakata valmentamasta. Sanotaan, että 100% asioista, joihin et puutu, eivät muutu. Luku ei varmaankaan ole ihan noin pyöreä, mutta ainakin itse olen liian usein sivusta seurannut vain toivoen, että tämä tai tuo korjaantuisi. Vaikka toivoakin tarvitaan, se ei voi olla suunnitelma. Autetaan siis urheilijoitamme ymmärtämään omaa prosessiaan paremmin- ja myös palautteen lahjaa osana sitä. Loppuun vielä lukemista, vastapainoksi innokkaimmille:

https://www.teamusa.org/USA-Volleyball/Features/2014/June/04/LIMIT-Your-Coaching

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, johtamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , , , ,