Tag Archives: Jim McLaughlin

Peliaikaa!

27 Apr

I don’t complain about playing time. My job is to play so well the coach can’t sit me.”Shane Battier

Kaudet päättyvät ja valmentajat purkavat antia. Kollegoiden jutuissa on niitä tavallisia kaikuja: kauden yleisimmät negatiiviset asiat liittyvät peliajan vähyyteen. Tämä on periaatteessa positiivinen ongelma: totta kai peliaikaa pitää haluta, ja sen vähyyden pitääkin harmittaa. Asialla on kuitenkin myös toinen puoli, jonka olen huomannut yleistyvän maailman muuttuessa ja nuorten elämän helpottuessa. Yleistää ei voi, mutta yhä useampi nuori urheilija käy erilaista elämänkoulua matkallaan yliopisto-, liiga-, ja maajoukkueisiin kuin esim. 1970- luvulla syntyneet kävivät. Jos tie eteenpäin on ollut helppo, heijastuu tämä myös omaan ajatusmaailmaan malliin kaikki minulle heti.

Society is a huge ecosystem of conflicting self-interests.” Stefan Molyneux, Modern Philosopher

Every human being alive today has high self-interest.” Hugh McCutcheon, Olympic Champion

Joukkueen rakentaminen ja toimimaan saaminen on kiehtovaa puuhaa. Molyneux ja McCutcheon molemmat luennoillaan muistuttivat siitä tosiasiasta, että joukkueella itsellään ei ole tahtoa. Jokaisella ihmisellä sen sijaan on, ja jokaista ihmistä täytyy kuunnella ja ohjata siihen suuntaan, mikä joukkueelle on hyväksi. Jos sinulla on tiimissä 15 ihmistä, useimpien ykkösintressi alussa on se oma etu. Roolien tärkeydestä ja joukkueen rakentamisesta voisi kirjoittaa kirjasarjan, mutta oman intressin ajaminen on joka tapauksessa ihmiskunnan voitonmarssin perimmäinen syy. Yksilön oman edun tavoittelua pitää siis myös ymmärtää- sitä ei yksikään valmentaja voi unohtaa.

Parents are genetically wired to promote their own children.” John Kessel, USA Volleyball

Kyseinen truismi sisältää yksinkertaisen vastauksen moneen urheilun ja koulumaailman ympärillä pyörivään debattiin. Eivät vanhemmat tiuski vanhempain illoissa, koska ope on huono. He tiuskivat siksi, että heidän biologiansa heitä niin ohjastaa. Samasta syystä ”hockey parents”, ”soccer moms”, jne. huutavat tuomareille ja valmentajille pientenkin lasten otteluissa. Suurimman osan silmissä ei suinkaan loista dollarin kuvat ja tuleva ammattilaisura, vaan puhdas omakeskeisyys. Ellei asiaa tiedosteta, on jokainen vanhempi ensisijaisesti aina oman lapsensa promotoija, vaikka sitten surkuhupaisuuteen asti.

Jos vanhempi asian taas tiedostaa, antaa hän nuorelle tilaa kasvaa hyväksyen, että vanhemmilla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa oman lapsensa, saati joukkueen pelisuorituksiin. Kaikki kiihkoilu jää pois. Valitettavasti tätä asiaa ei Suomessa tietääkseni vanhemmille kovin laajalti vielä opeteta, toisin kuin vaikkapa Yhdysvalloissa (sekä USAn lentopalloliitto, että olympiakomitea aktiivisesti kouluttavat vanhempia tukemaan tervettä urheilua, ja kannustamaan vain sivusta katsoen, eikä vaikutusyrityksin.)

Everybody tells these girls they are great: their parents, their coaches, their friends. From the time they are 10 years old, to the time we recruit them at 17, they are just told they are so ”great” or ”talented.” Then we start coaching them and the very first thing that has to change is mentality. They are no longer the best, because everyone at this level is already very good.” Jim McLaughlin, UND

Nyt 2010-luvulla tiedämme, mikä on esimerkiksi kehun merkitys nuoren kehityksessä. Stanfordin professori Carol S. DweckinMindset”- kirja veti yhteen vuosien tutkimustyön, ja Fixed vs. Growth Mindset kuuluu jo monen koutsin perustyökaluihin. Jos ”lahjakkuutta”, ”älykkyyttä”, ”kauneutta”, tai mitä tahansa lapsen ”luontaista ominaisuutta” kehutaan, sillä voi sillä olla negatiivisia vaikutuksia lapsen ajatusmaailman muodostumisessa. Vastaavasti yksilön ”yrittämisen”, ”opiskelutahdon”, jne kehumisen vaikutukset ovat paljon enemmän haluttuja ja auttavat lasta ja nuorta vastoinkäymistenkin käsittelemisessä. (Aiheesta lisää esim. täällä: https://www.youtube.com/watch?v=NWv1VdDeoRY)

Hyvistä aikomuksista huolimatta vanhemmat ja valmentajat syyllistyvät kehuillaan samaan. Suurin osa nuorista, jotka päätyvät yliopistoihin, pääsarjoihin ja maajoukkueisiin ovat luonnollisesti olleet ”hyviä” jo jonkin aikaa. Kun sitten esim. USA:ssa yliopistoon saavutaan, on sekä vanhemmilla, että pelaajilla itsellään tietyn tyyppinen käsitys omasta tasosta. Usein tämä käsitys ei kuitenkaan ole realistinen. Kun juttelin Jimin kanssa aiheesta, hän sitaatin mukaisesti kertoi valmentajan arjesta: Mentaliteetin oli muututtava ennen kuin kehittyminen ja työt todella edes pääsivät käyntiin.

Mutta ajatelkaa, kuinka helppoa pelaajien ja heidän vanhempiensa on syyttää valmentajaa, jos peliaikaa ei tule vanhaan malliin:

  1. Vanhemmat ovat aikaisemmin nähneet lapsensa kentällä AINA.

  2. Pelaaja taas on tottunut olemaan kentällä AINA.

  3. Lisäksi häntä on lahjakkuudesta/ taidoista halki uran kehuttu, ja menestystä on tullut paljon.

  4. Pelaajat ja vanhemmat näkevät peliesitykset ja taitotason omien geenien väristen lasien läpi.

  5. Itse peliä ja peliaikaan vaikuttavia tekijöitä ei yleensä tunneta kovin hyvin.

Vaikka syitä on varmasti muitakin, jo nämä viisi kohtaa edesauttavat joukkueita ja perheitä päätymään aikaavieviin ja hedelmättömiin keskusteluihin siitä, miksi joukkueessa ei jokainen mahdu yhtä aikaa kentälle. On myös tavallista, että asiasta kitistään pienissä ryhmissä sen sijaan, että se käytäisiin läpi valmentajan kanssa. Usein tämä tapahtuu muiden vaihtopelaajien kanssa, tai vanhempien, ystävien, ja ylipäätään sellaisten ihmisten seurassa, jotka tukevat kitisijää vaikka, eivät tiedä asiasta riittävästi. Lisäksi tämä tukijoukko on luonnollisesti pelaajan puolella kertoen tälle asioita, joita hän haluaa kuulla (kuulut kentälle, olet parempi kuin muut, olet aina pelannut tähänkin asti, miten ne valmentajat eivät tajua, ja sitä rataa), sillä tukijat nimenomaan ovat tottuneet näkemään k.o. pelaajan kentällä aina.

Fakta kuitenkin on, ettei yksikään valmentaja pidä penkillä pelaajaa, jonka ajattelee olevan parempi kuin kentällä olijat. Yleisin syy peliajan vähyyteen ei siis ole mikään salaliitto, vaan puhtaasti se, ettei pelaajan taso sillä hetkellä riitä enempään peliaikaan.

Lisäksi vanhemmat ja pelaajat myös usein unohtavat, että valmentajien päätöksiin vaikuttaa seuran tai yliopiston tavoite. Kaikissa seuroissa halutaan voittaa pelejä, ja valmentaja luonnollisesti haluaa laitettaa kentälle parhaat pelaajansa. Eräs tuttuni sanoikin kyselijälle osuvasti, että olisi mukavaa jos teidän poika pelaisi koko ajan, mutta maksatko sinä minun asuntolainani? Peluutukselle on myös toki paikkansa, mutta silloin tappion mahdollisuus nousee aina (eikä tämä blogikirjoitus nyt ota kantaa aivan nuorimpien harrastamiseen, vaan nimenomaan korkealle tasolle pyrkivään joukku-urheiluun.)

Penkillä ei kehity!”

Yksi usein kuulluista ”perusteluista” peliajan välttämättömyydellä on tämä: ”Pelaaminen kehittää enemmän kuin harjoitteleminen.” No. Jos vedät kaudella 150 saliharjoitusta ja 50 ottelua, se tarkoittaa sitä, että olet viettänyt 75% saliajasta harjoituksissa. Lisäksi harjoitukset on nykyisin pääasiassa optimoitu niin, että toistoja tulee paljon enemmän kuin peleissä. Eli helposti voi sanoa kehityksen yli 80% tapahtuvan juuri harjoituksissa. On toki asioita, joihin peli itse valmistaa parhaiten, ja on totta, ettei vuodesta toiseen penkillä istuminen kehitä. Paineensieto, vastuunkanto jne. vaativat totta kai pelaamista peleissäkin, sitä ei kukaan voi kiistää.

Kuitenkin harjoitus on sekä ensisijainen kehittymispaikka, että ensimmäinen näytön paikka. Jokainen moderni joukkue lisäksi nimenomaan pelaa tai ainakin harjoittelee pelinomaisesti suurimman osan harjoitusajastaan. Peliajan puutetta hokemalla peliaika tuskin lisääntyy.

Everyone is entitled to his own opinion, but not his own facts. Daniel Patrick Moynihan

Lisäksi vaikka valmentaja esittää perustelut peliajan vähyydelle, niistä ei usein olla samaa mieltä. No, vaikka mielipiteitä on yhtä paljon kuin ihmisiä, mielipiteet eivät ole faktoja. Olen itsekin ollut joukkueessa, jossa pelaajalle on näytetty tilastot. Et pelaa, koska et tee näitä asioita riittävän hyvällä tasolla. Fakta. On kuitenkin rankkaa kuulla, että ”Hei, et ole vielä riittävän hyvä.” Asian käsittelyssä ja ymmärtämisessä auttaa edellä mainittun Growth Mindset- ympäristön luominen, jossa tiedostetaan, että jokainen voi kasvaa. Jos omia omaisuuksia pitää Fixed Mindset- tyyliin luontaisina, ja muuttumattomia koko ajatus kehittymisen mahdollisuudesta hämärtyy.

Värilliset lasit ovat kuitenkin todella vahvat. Alkuun jopa huonot vastaanottoprosentit voivat omasta mielestä olla seurasta siitä, että on saanut kaikki pahat syötöt (ja huonot hyökkäystehot luonnollisesti johtuvat huonoista passeista.) Huoh. Usein ymmärryksen saavuttamiseen auttaakin nuorten pelaajien kohdalla vain aika, sillä valmentajat ja seurat eivät voi muuttaa kaikkea. Ymmärryksen ja hyvän harjoitteluympäristön luominen ovat ne toimivimmat ulkoiset lääkkeet. Lopun on kuitenkin tultava urheilijalta itseltään, joskin yli 10 vuoden tapojen muuttamiseen yksi kausi on usein liian lyhyt aika.

On great teams there is role clarity.” –Marv Dunphy, Olympic Champion

Ja loppuun se joukkueen rakentaminen. Huolet peliajasta hälvenevät hieman, jos pelaajille annetaan mahdollisuuksia osoittaa osaamisensa sekä harjoituksissa, että peleissä. Toinen yhtä tärkeä asia on onnistuneen roolijaon tekeminen. Voittavissa ja yhtenäisissä joukkueissa pelaajien on hyväksyttävä ja sidoututtava omaan roolinsa silloin, kun paikat on jaettu. Tämä tapahtuu yleensä vasta kauden loppua lähestyttäessä, kun pelipaikoista on ensin voitu kilpailla. Valinnoista tuskin ollaan yhtä mieltä, mutta parhaissa joukkueissa pelaajat hyväksyvät roolinsa ja auttavat toisiaan, vaikka sitten penkiltä käsin.

Olen nähnyt roolijakoja monessa kulttuurissa, mutta peliaikakysymys on maasta riippumatta aina samanlainen.

Parhaissa joukkueissa vaihtopenkillä on ymmärretty ja hyväksytty, että parhaat pelaavat. Parhaissa joukkueissa pelipaikasta on voinut kilpailla, ja parhaissa joukkueissa on yritetty hyödyntää jokaisen yksilön ominaisuuksia. Ja lopulta: parhaissa joukkueissa ei koskaan näy penkillä mököttäviä kavereita.

Etenkin maajoukkuetoiminnassa tämä on huikean tärkeä asia, koska arvokisat ovat aina lähellä, eikä valmistautumisaikaa tyypillisesti ole yhtä paljon kuin seuroissa. Lopputulema kuitenkin kuuluu, että peliajan haluaminen on positiivinen ongelma. Jokainen valmentaja haluaa pelaajia, jotka haluavat pelata. Negatiiviseksi asia muodostuu vasta, kun valmentajien parhaista pyrkimyksistä huolimatta urheilija ei asiaa ymmärrä tai hyväksy. Paras ratkaisu tähän dilemmaan on sama kuin sitaatti alussa:

I don’t complain about playing time. My job is to play so well the coach can’t sit me.”Shane Battier

Lauri Hakala ja Olli Kuoksa

lhakala82@yahoo.com

ollikuoksa@hotmail.com

Ajanhallinta on Valitsemista

31 Aug

Joitakin vuosia sitten käsiin osui melko yksinkertainen, kuntosaliharjoittelun ensikertalaisille suunnattu opas. Skeptisyydestäni huolimatta lyhyessä kirjassa oli paljon hyviä ja ajattomia elämänohjeita. Ensimmäisessä kappaleessa puhuttiin ajasta ja sen “hallinnasta”, niin kuin kiireisille nykyihmisille kuvitella saattaa. Alku jäi mieleeni niin, että päädyin lukemaan opuksen kannesta kanteen. Tänä syksynä se on etenkin ollut mielessä usein: Kukaan ei voi hallita aikaa.

Time management is a myth. Nobody can manage time- time will pass whether you like it or not. The real question is; can you manage yourself? What will you do with the time given to you?”

Muutin elokuun alussa Kuopioon ja aloitin työn paikallisen mestaruusliigaseura LEKA Volleyn valmentajana. Slovenian maajoukkuepesti jatkuu ensi kesänä, mutta kolmen vuoden yhtäjaksoinen ulkomaanpätkä tuli nyt päätökseen. Paluu Savoon lähelle kotiseutua tuntuu hyvältä, enkä usko ajankohdan voineen olla parempi. Loman jälkeen työt kuitenkin alkoivat vauhdilla, ja to do- lista uudessa projektissa oli pitkä. Päivät kuluvat kolmen viikon jälkeen edelleen kuin siivillä, unelmaa eläen, samoin kuin muilla seuran jäsenillä. Silti monta kertaa illalla pysähtyy miettimään, että mihinkäs kaikki tämän päivän aika meni?

Aika harva ajattelee, että hänellä on käsissään liikaa aikaa. Yleinen työssäkäyvän virsi kuuluu “Aikaa ei ole riittävästi” , “Oli pakko tehdä näin, kun muuhun ei ollut aikaa”  ja niin edelleen. Joskus sitä on sanomaisillaan vastaavaa ääneen, mutta säpsähtää hereille. Aikaahan on aina- sen puute ei ole ongelma.

Every one of us gets 24 hours per day to use as we see fit. Nobody gets more, and nobody gets less. You can not save or invest time, and you can not even really spend it. Time just runs, and you make choices about what you think you should do with it.”

Choices. Tämä on se avainsana- elämässä on kyse tuhansista ja tuhansista valinnoista. On toki selvää, että tekemistä voi olla enemmän, kuin vuorokaudessa on tunteja. Lisäksi, vaikka kiire on itseaiheutettua, ei sen aiheuttamisesta ole helppo päästä pois. Voit esimerkiksi valita, että et mene töihin, mutta silloin usein myös valitset, että perheellä ei ole ruokaa pöydässä. Moni ajattelee, että tässä ei ole valintaa ollenkaan, vaikka tietenkin siinä on. Kaikessa on. Ajanhallinnan käsite kirkastuu heti, kun oman elämänsä osaa hdä valintoina. Töihin meno nyt tavallisesti kuuluu helpompien valintojen ryhmään, mutta monesta muusta voimme arjessa tinkiä. Jokainen tekee ajattelematta asioita, jotka vievät aikaa olennaiselta.

Huomaamattomia aikasyöppöjä ovat mm. liikenne, sosiaalinen media sekä puhelimessa puhuminen. Kodin tai työn sijaintia on vaikeaa hetkessä muuttaa, mutta esimerkiksi itse olen pitkälti tästä syystä lopettanut yhden työsuhteen. Liikaa aikaa kului siirtymiseen paikasta toiseen, enkä halunnut käyttää elämääni ruuhkissa istumiseen. Sosiaalisesta mediasta pois pysyminen taas on lapsellisen helppoa, jos niin vain päättää tehdä. Facebookin ja muut voi hyvin tarkistaa kerran päivässä ja “hankkia” näin puoli tuntia lisää aikaa vaikkapa nukkumiseen.

Omassa arjessa eniten aikaa kuluu turhaan kuitenkin puhelimessa. Uudessa työssä on aina paljon kommunikoitavaa, mutta rajansa kaikella. Keskustelujen pitäminen lyhyinä ja ytimekkäinä kuulumisten vaihdon sijaan on taito, joka puheliaankin pitää oppia. Jos päivän aikana nipistää 3min 20kpl puheluista saa yhtäkkiä lukea illalla tunnin pidempään. Ei ole mikään uutinen, että pienistä puroista se iso virta koostuu. Tehokkaat ihmiset yksinkertaisesti nipistävät kaikista aikasyöpöistä vähän pois.

“If something needs to be done, give it to the busy guy.”

Mutta palataan hetkeksi vielä valintoihin. Valmennustyön jatkuva reissaaminen on aikaa myöten kasvattanut ajatusmaailmaan, jossa jokaista lyhyttäkin matkaa helpommin pitää omana päätöksenä. Jos asuinmaan osaa ajatella valintana, niin sitä ovat varmasti kaikki pienemmätkin asiat. Omassa nykyisyydessä on helppoa elää jos hyväksyy, että menneisyyden valinnat ovat johtaneet siihen, missä nyt on. En ole tässä ja nyt siksi, että “jotakin oli pakko tehdä”, tai “en voinut toimia toisin.” Sama pätee ajankäyttöönkin; aina voi toimia toisin. No hyvä, joskus asioita tapahtuu vasten tahtoa, mutta se, mikä on omassa kontrollissa, koostuu omista valinnoista. Ei muiden.

If everything is important, nothing is important.”

Jos on liian kova kiire tehdä kaikkea, jostakin on karsittava. Eräs arvostamani kollega kertoi, kuinka nuorempana halusi olla hyvä kaikessa. Valmennusura lähti sittemmin lentoon, ja hän tajusi, että mitä ohuemmaksi taitonsa ja keskittymisensä levittää, sitä huonompaa on jälki joka saralla. Peilin edestä kuitenkin aika nopeasti löytyi vastaus siihen, mikä hänelle oli tärkeintä: perhe ja työ.

I decided I wanted to be a great dad and a great volleyball coach. These were the most important things to me. If it means I am going to suck at golf, so be it.” Jim McLaughlin

Eikä siinä sitten muuta. Paljon turhaa jäi pois, ja 20 vuoden keskittämisen jälkeen Jim on paras tuntemani aktiivivalmentaja. Golfin peluuhan ei tässä tarkoita mitään suurta harrastusta, vaan ylipäätään mitä tahansa valintaa omasta ajankäytöstä. Omaa “kiireistä” elämääni on helpottanut mm. television täysi pois jättäminen, turhanpäiväisen yhteydenpidon minimointi, sekä muutama arkirutiini. Monet hyödyllisetkin asiat vievät paljon aikaa, joten haluan mieluummin investoida niihin: Harjoitusten suunnittelu, kirjoittaminen, lukeminen, ja vieraan kielen opiskelu kaikki kiehtovat minua.

Aikaa näihin kyllä löytyisi, jos vain oppisi hallitsemaan itseään vielä hieman paremmin.

Syksyn tuuliin,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Taika on pelaajissa

30 Aug

Olin elokuun alussa University of Washingtonin vieraana ennen kuin työt Sloveniassa lähtivät käyntiin. Seattlessa sijaitseva UW on USA:n naislentopallossa ”kestomenestyjä”, ja heidän valmentajaansa Jim McLaughlinia pidetään yhtenä lajin parhaista. NCAA:ssa menestyminen tarkoittaa vuosittaista sijoittumista top 10-20 kieppeille, sillä joukkueita sarjassa on peräti 324 kappaletta! (UW on voittanut mestaruuden kerran, vuonna 2005.) Kilpailu tyttöjen yliopistolentopallossa on niin kovaa, että joskus sanotaan Final Fouriin pääsemisen olevan kovemman työn takana, kuin naisten lentopallossa olympiavälieriin pääsy. Se on aika kova lausunto, mutta antaa kuvaa siitä miten pienetkin asiat on laitettava kuntoon jos mielii pelata pokaalista.

Reissulle kertyi mittaa, mutta oli ehdottomasti sen arvoinen. Harjoitusympäristö ja valmentajien tekemisen laatu oli lähestulkoon parasta mitä olen nähnyt. Erityisesti kiinnitin huomiota kulttuurin rakentamiseen, ja suurin osa uusista asioista liittyikin siihen kuinka Jim puhui pelaajille, ei niinkään mihinkään tekniseen tai taktiseen juttuun. Koska parhaat koutsit tällä tasolla tietävät suurinpiirten samat asiat, riippuu joukkueen menestys pitkälti siitä, kuinka valmentaja osaa käsitellä pelaajiaan. Tällä käsittelyllä en tarkoita mitään tähtien vs. vaihtopenkin kohtelua, vaan yksinkertaisesti sitä, kuinka hyvä valmentaja saa pelaajat antamaan kaikkensa joukkueen ja toistensa puolesta. Kuulin uudelleen myös tämän, kaukaa pelivuosilta tutun lauseen:

The players are the magic.

Taika on pelaajissa? Kun katson taaksepäin on selvää, etten pelaajana ymmärtänyt mistä oli kysymys. Pelasin tuolloin joukkueessa, jossa oli vain kohtalaisia pelaajia. Henki oli kuitenkin erinomainen ja meillä oli hyvä valmentaja, joten tekeminen tuntui mielekkkäältä. Muistan ajatelleeni, että jos taika on missään, niin se on varmasti valmennuksessa. Kuitenkin valmentaja toistuvasti kielsi tämän ja painotti pelaajien panoksen olevan ratkaiseva.

Illan harjoitukset UW:ssa olivat ohi ja Jim kysyi ”Do you think the girls work hard? Can we get better?” Sanoin, että tottakai voitte kehittyä ja kyllä ne pelaajat tekevät kovasti hommia. Jotenkin olin kuitenkin kuvitellut intensiteetin olevan vieläkin kovempi. Oliko se tällaista vuonna 2005, vai parempaa? Jim sanoi, että paljon parempaa. Miksi? ”We had magic.” No tekikö staffi jotain toisella tavalla, ja mistä tietää onko pelaajissa taikaa? Valmentajat olivat kuulemma toimineet samalla tavalla, mutta intensiteetti kaikessa harjoittelussa oli vain ollut parempaa. Tällaisen kulttuurin tunnistamiseksi voi alkuun vastata mm. seuraaviin:

Nouseeko tekemisen taso jatkuvasti yli oman uskotun ylärajan?

Onko jokaisella pallolla merkitystä niin kuin se olisi viimeinen?

Kilpailevatko pelaajat verissä päin pelipaikoista ja ovatko he siitä huolimatta tiivis, toisistaan välittävä nippu, joka pitää yhtä kun pöly on laskeutunut?

Seuraavan aamun harjoituksissa Jim puhui juuri tästä erosta intentisiteetissä. Kova työ ei ole sama asia kuin se, että antaa kentällä aina aivan kaiken, ja välittää lopputuloksen lisäksi myös joukkuetovereista. Ei ole helppoa olla osa joukkuetta johon on myös tunnetasolla sitoutunut (Euroopassa palkkapussia suuremmista syistä…), sillä se todella kirvelee kun häviää pelissä johon on sydämensä investoinut. Maailma on täynnä joukkueita jotka kyllä tekevät kovasti hommia, mutta eivät koskaan kehitä omaa tekemisen ja välittämisen ilmapiiriä, jossa jokainen pallo eletään kuin se olisi viimeinen.

Vähitellen ymmärsin myös mistä vanha valmentajani puhui: hän oli opettanut samat asiat tuhansille pelaajille pitkän uransa aikana, mutta vain murto-osa joukkueista kehitti hyvän kulttuurin. Kuitenkaan kumpikaan näistä koutseista ei siis uskonut, että tämä taika olisi jotenkin synnynnäinen ominaisuus. Se oli aina työllä ansaittu ja hankittu, ja sitä edesauttoi valmentaja, joka osasi puhua motivoivasti ja luoda kipinän pelaajien silmiin. Sen jälkeen vastuu oli pelaajilla- sammuiko tuli vai kasvoiko se hitaasti riippui täysin heistä. Siinä mielessä sana suomenkielen sana ”taika” onkin huono kuvaamaan hidasta prossia: Ominaisuuksien kehittämisessä ei koskaan ole kyse taikasauvan heilauttamisesta.

McLaughlinin mukaan parhaissa joukkueissa:

*Pelaajille matkan merkitys on suuri (”meaningful journey”)

*Pelaajat ovat sitoutuneet joukkueen arvoihin (”commitment to team values”)

*Pelaajat ovat pitävät toisensa vastuullisina käytöksestään (”accountability”)

*Pelaajilla on taju tekemisen tärkeydestä/kiireellisyydestä (huonosti kääntyvä ”sense of urgency”)

*Pelaajat välittävät aidosti toisistaan (”phileo- friendly love”)

*Pelaajat kykenevät esteittä kilpailemaan keskenään (”intense competition”)

Lista ei toki ole kaiken kattava, mutta hyvän suuntaviitan se antaa. Itse tunnistan nämä elementit ehkä vain kahdesta joukkueesta parikymmenvuotisen pelaajaurani aikana. Kaikki nämä ovat lisäksi asioita joita on vaikea tilastoina mitata, ja siten asioita joita aniharva ammattivalmentajakaan tulee ajatelleeksi opettaa. Siitä huolimatta lähes jokainen pelaaja muistaa jonkun joukkueen, jossa homma yksinkertaisesti toimi. (Suomen kielessä ajattelen, että käsite ”pelaajien joukkue” kuvaa tätä palasten loksahtamista kohdalleen parhaiten.)

Aurinko paistaa Ljubljanassa ja on aika alkaa suunnittelemaan illan harjoitusta. Puutelistalta löytyy vastaanotto- ja syöttötekniikan lisäksi myös paljon kaivattu sense of urgency.

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Valmentajan tärkein tehtävä

21 May

Valmentajan ammattiin kuuluu jatkuva päätösten tekeminen. Mitä me teemme tänään harjoituksissa? Ketkä pelaavat? Millä pelipaikoilla? Kuinka pelaamme seuraavaa vastustajaa vastaan? Yhdenkin kauden aikana näitä päätöksiä kertyy tuhansia. Pienistä asioista suuriin, hyvän valmentajan täytyy kyetä tekemään hyviä ratkaisuja. Tämä juttu käsittelee päätöksistä tärkeintä, joka jostain syystä usein jää sivurooliin: Kuinka me valmistaudumme -eli harjoittelemme?

Tavallisesti valmentajia vertaillaan taktisen osaamisen tai motivointikyvyn perusteella. Tämän lisäksi tärkeiksi ominaisuuksiksi luetaan mm. joukkueen kokoaminen, ja kyky johtaa peliä tiukoissa paikoissa. Itseasiassa yllättävän vähän puhutaan kaikista tärkeimmästä, eli harjoittelusta. Harjoittelu -siten kuin sen itse ymmärrän- pitää sisällään koko oppimisprosessin: positiivisen ja haastavan ympäristön luomisen, taitojen ja taktiikan opettamisen, sekä huolellisen suunnittelun ja toteutuksen.

On perusteltua sanoa, että valmentajat – etenkin nuorten valmentajat- ovat perusluonteeltaan opettajia. Voidaan myös sanoa, että nuorten valmentajan tärkein tehtävä on kannustaa nuoria ja olla positiivinen… Mutta pian näiden perusvaatimusten jatkoksi tarvitaan tietotaitoa ja halua kehittää pelaajia.Tämän rinnalla kalpenevat kaikki muut osa-alueet, sillä jos joukkue ei harjoittele hyvin, sen on myös vaikeaa pelata hyvin. Harjoituksissa tehty työ antaa mielen rauhan otteluihin- lopputulos huolehtii siellä kyllä itse itsestään.

Score takes care of itself.” –Bill Walsh

Tiedän kuitenkin ihmisiä, jotka eivät allekirjoita tätä valmistautumisen ja harjoittelun tärkeyttä. Syy skeptisyyteen löytyy historiasta, jossa moni joukkue on menestynyt niin sanotusti ”valmentajastaan huolimatta.” Jos kokoat riittävän kovan pelaajamateriaalin, on mahdollista pärjätä heikommallakin valmistautumisella. Mutta miksi toimisit niin? Maailma on täynnä lyhyisiin projekteihin keskittyneitä koutseja, jotka yhden kauden ajan pyörittelevät kokoonpanoja ja vaihtavat maisemaa. Onkin surullista, että emme useammin halua pyrkiä täydellisyyteen itse harjoittelussa. Miksi emme laittaisi kaikkea kuntoon, jos siihen kerran annetaan mahdollisuus? Syitä on monia, mutta luulen tietämättömyyden ja jopa laiskuuden olevan suurimman syylliset.

I dont think I was a fine game coach. I dont think I was a great strategy guy. I think I was a good practice coach.” John Wooden

Wooden piti itseään opettajana, joka valmistautui aina niin huolellisesti kuin pystyi. Eläkeaikanaan mies kertoo edelleen voivansa mennä ajassa jopa 30 vuotta taaksepäin, ja tietää täsmälleen mitä hänen UCLA:nsa teki vaikkapa 24.1.1971, klo 9:55. Kaikki harjoituksen osat oli niin huolellisesti suunniteltu, että muutaman minuutin tarkkuudella hän tiesi missä mentiin. Lukiessa suurten valmentajien intohimosta valmistautua mieleen nousee eittämättä kuinka paljon aikaa sen on täytynyt vaatia. Paljon. Edelleen nykypäivänä moni ammattilaisjoukkueen valmentaja saapuu treeneihin vain hyvin suurpiirteinen harjoituksen runko apunaan. Ja mikäs sen helpompaa: Jos sinulla on sopiva pelaajamateriaali ja annat heidän pelata, hyviä asioita voi tapahtua kuin itsestään. Parhaille valmentajille tämä ei kuitenkaan riitä.

There are many coaches who will say: ”Here’s what we ll do in practice today.” Then there was Jim, for whom this was not enough. He would present us with a plan on the whiteboard, and say: ”Here is exactly what we will do in practice today.”- Courtney Thompson

Sitaatti on peräisin toiselta USA:n 2012 Olympiahopeaa voittaneen joukkueen passareista. Courtneyn mainitsema Jim on University of Washingtonin Jim McLaughlin, jota pidetään yhtenä maailman parhaista valmentajista. McLaughlin on kuuluisa etenkin halustaan luoda täydellinen harjoitusympäristö. Huomion arvoista on sitaatin spesifisyys: Meille ei riitä, että teemme jotakin kahden tunnin ajan, meidän täytyy olla tarkempia. Mitä tarkemmin tiedämme mitä me teemme, sitä pienemmissä asioissa voimme kehittyä. Toisinsanoen suurpiirteinen harjoituksen runko usein johtaa vain suurpiirteiseen kehitykseen. Parhaat yliopistovalmentajat saattavatkin suunnittella 2,5h harjoitusta yhtä kauan, kuin he käyttävät sen läpiviemiseen.

Harjoituksen valmistelu

Suurin osa suomalaisista valmentajista toimii harrastuspohjalta, eikä heillä ymmärrettävästi ole tuntikausia aikaa valmistautua. Paljon voidaan kuitenkin saada aikaan suht. pienelläkin vaivalla, joten tässä pari vinkkiä.

1. Tee lista käyttämistäsi harjoitteista

Tämä lista auttaa valmistautumaan ja oleellisesti lyhentää suunnitteluaikaa. Kirjoita jokainen harjoite ylös ja jaa ne kategorioiksi. Alkuverryttely, pienpelit, 3m pelit, syöttö/vastaanotto treenit, kuusikkotreenit jne. Valitse listaan vain treenejä, jotka täyttävät spesifisyyden määritelmän (osa voi toki olla opetusvaiheen harjoitteita, etenkin listan alkupäässä.) Et tarvitse sataa eri harjoiteitta- keskity 3-5 hyvään perustreeniin siten, että pelaajat oppivat ne helposti ulkoa. Lisää uusia elementtejä vähitellen- on parempi olla hyvä parissa asiassa, kuin vain kohtalainen monessa.

2. Varaa suunnitteluun n. 30min/vrk

Istu alas rauhalliseen paikkaan, ja laadi harjoituksen runko. Laita sopivaan järjestykseen haluamasi harjoitteet, ja sitten niiden viereen tarvitsemasi aika. Jos et tiedä kuinka kauan kukin treeni voi kestää, mittaa niiden kestot kauden alussa. Tarvitset lisäksi listan kaikista pelaajista, jotka harjoitukseen osallistuvat. Mitä korkeampi taso, sitä tärkeämpää on myös tietää tismalleen ketkä tulevat harjoituksiin ja ketkä eivät. Tiedän monia valmentajia, jotka tästä syystä laativat treenit vasta saman päivän aamuna- odottaen ilmoitusta mahdollisista poisjäänneistä.

3. Kirjoita kaikki ylös

Jos mahdollista, kirjoita koko komeus valkotaululle. Pelaajat näkevät harjoituksen kulun paremmin, ja uusien asioiden opettaminen helpottuu. Ymmärrettävästi monilla ei ole mahdollisuutta käyttää pyörillä kulkevaa taulua, mutta jokaisen valmentajan tulisi ainakin paperilla tietää mitä tapahtuu kunkin 5-10 minuutin jakson aikana. Samalla valmentaja voi mahdollisesti pitää kirjaa pisteistä ja voitoista. (Sivuhuomautuksena…. Whiteboard on hieno työkalu, mutta Euroopassa ne loistavat poissaolollaan. Sitävastoin maailmassa on tuskin yhtään luokkahuonetta, josta puuttuu visuaalinen opetusväline- olipa se liitu-/savi-/valkotaulu tai kangas ja projektori. Tradition vuoksi valmentajat eivät valitettavasti käytä tauluja nykyistä enempää, vaikka niistä olisi suuri hyöty opettajalle.)

Jos valmentaja todella paneutuu tehtäväänsä, välittyy se myös pelaajille. Kyllä nuoret tietävät, jos heistä välitetään, ja heidän eteensä tehdään töitä. Harjoituksen kirjoittaminen on kuin mikä tahansa muu taito- se vie aikaa, ja siinä kehittyy vähitellen. Pikkuhiljaa haluat lisätä harjoitukseen elementtejä, ja rikastuttaa sitä uusilla ja uusilla yksityiskohdilla.

Harjoitus tekee mestarin,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com