Urheilussa meuhkataan voitoista. Yrityksissä tuloksista. Työelämän vaatimukset kiihtyvät. Ei ihme, että monesta neuvottelusta tulee nolla-summa-peli, josta löytyy vain voittajia ja häviäjiä. Myös osa puheissa win/win- ajattelua kannattavista on yliotteen saatuaan hiljaisen tyytyväinen. Omaa etuahan tässä jargonin takana kuitenkin vain ajetaan. Voittaminen on mielenkiintoinen aihe monesta syystä, eikä vähiten siksi, että emme osaa voittaa parhaalla tavalla.
Läsnä tänään ja huomenna
Toivoa kuitenkin on, jos maltamme vähän hiljentää. Tiedämme jossain sydämen kolkassa, että elämään kuuluu muutakin kuin seuraava voitto. Kerromme lapsillemme, että kaikista tärkeintä on hyvä ja rehti kilpailu. Tarkoitamme sitä aidosti, mutta emme osaa selittää miksi näin on. Lapset tietävät joka tapauksessa, mihin he oman vertaisryhmänsä rankingissa kuuluvat, laskipa aikuinen leikeissä pisteitä ja voittoja tai ei. Huomionarvoista on, että lapset pyrkivät nousemaan oman hierarkian sisällä sisäsyntyisesti. He kuitenkin tekevät sen kuitenkin yleensä tavalla, joka ei haittaa kutsua seuraavaan leikkiin.
Me aikuiset tiedostamme tämän, mutta emme osaa sanoittaa sitä perheillemme, työpaikoista puhumattakaan. Tilaisuuden tullen jatkamme osaltamme korupuheita tuloksen tekemisestä ja voittamisesta, koska pomot sitä haluavat kuulla. Ikäänkuin voittamisen todennäköisyys paranisi, jos puhumme siitä yhtenään. Siinä missä moni elää tätä kapeaa hetkeä, johtajalla on velvollisuus katsoa tilannetta etäämmältä. Opimme hyväksymään, että yksittäisen ottelun lopputulos on paljon vähemmän omissa käsissä, kuin haluaisimme. On toki pelejä, joita et missään nimessä saisi hävitä. Niiden merkitys ei kuitenkaan pitkässä juoksussa onneksi ole kovin suuri. Pelien sarjan seuraamisesta tulee se juttu.
Pitkässä juoksussa sinulle tai yrityksellesi tapahtuu asioita, joiden et ikinä uskoisi tapahtuvan. Eikä auta kuin reagoida tavalla, joka mahdollistaa toiminnan jatkuvuuden. Myös tästä syystä kenen tahansa uraa kannattaa seurata pidemmällä aika välillä. Parhaat valmentajat saattavat seurata kiinnostavia pelaajia jopa vuosia ennen riittävää varmuutta hankinnan laadusta. Sama pätee valmentajia etsiviin seuroihin. Kaikki me haluamme tiimiimme voittajia. ManU:n Sir Alex Ferguson sanoi menestyksekkäästä urastaan, että hän eli aina kahta kautta yhtäaikaa. Tätä hetkeä, ja tulevaisuutta. Ja molemmissa oli voitettava.
Kahdenlainen perintö
Useimmilla aloilla tapaat samat toimijat uudelleen ja uudelleen. Tilanne on sama myös huippu-urheilussa, joskin sykli on yleensä yritysmaailmaa lyhyempi. Seuraava kohtaaminen saman kilpailijan kanssa on lähellä, ja edellinen kisa tuoreessa muistissa. Sanonta siitä, että vain voitot tai voittajat muistetaan ei ole vailla meriittiä, mutta se ei myöskään ole koko totuus. Vielä tulostakin paremmin ihmiset nimittäin muistavat tunteita. Erityisen hyvin he muistavat sen miltä tuntui, kun he olivat tekemisissä sinun kanssasi.
Huomionarvoista on, että tunnetasolla emme joskus ymmärrä kohtaavamme samat ihmiset vielä uudelleen. Evoluutiota pintapuolisesti ymmärtävät rummuttavat vahvimman selviytymistä osana omaa, machoa agendaansa. Vaikka selviytyminen on eläimille mustavalkoista hommaa, ei vertaus sovi tämän vuosituhannen ihmiselle. Löydämme itsemme tilanteista, joissa kisan molemmat osapuolet jatkavat elämän lisäksi niin liigassa kuin bisneksessä. Ja hyvä niin. Voittaminen tuntuu evolutionaarisistä syistä kuitenkin niin makealta, että unohdamme tämän ja käyttäydymme miten sattuu. Mikään ei ole typerämpää kuin epäeettinen kilpailu, ylimielisyys ja halu nolata tai moraalisesti tuhota kilpakumppani. Ei sellaista toimijaa kutsuta uudelleen pelaamaan. Eikä toiminnan tarvitse edes olla pahansuopaa. Riittää, että jätämme toiselle osapuolelle pienenkin epäilyksen siitä, että tämä ei nyt mennyt ihan reilusti.
Mitä enemmän ihminen tuntee kokeneensa vääryyttä, sitä varmempi voit olla, että löydät tämän edestäsi myöhemmin. Sama pätee kaikkialla elämässä: Kyseessä voi olla seuraava kotiottelu (lehdessä haukkumasi tuomarit eivät viheltäneet viimeistä kertaa), valtioiden rauhansopimus (Saksan 1919 häpeärauha ei varsinaisesti edesauttanut rauhaa vähän myöhemmin), tai vaikkapa tapa, jolla yrittäjänä toimit työntekijäsi vaihdettua kilpailijan leipiin. Kaikissa tilanteissa yhteistä on tulevaisuuden unohtaminen tässä ja nyt. Kilpailullisen tuloksen lisäksi elämään jää perintösi ihmisenä ja eettisenä toimijana.
Tilannetta mutkistaa se, että elämässä on paljon vähemmän urheilun kaltaisia 1v1 kilpailuja. Paitsi, että et koskaan halua olla huono voittaja, monia eteentulevista tilanteista ei pitäisi nähdä vastakkainasetteluina lainkaan. Kaikista yleisimmät (ja tärkeimmät!) neuvottelut tapahtuvat toisensa tuntevien ihmisten kesken. Heihin kuuluvat alaisesi, esimiehesi ja asiakkaasi, ystävistä ja perheestä nyt puhumattakaan. Aina, kun osapuolet kohtavat vuorovaikutustilanteessa, on vaihtoehtoja kaksi. Jompi kumpi osapuolista voi olla tyranni (valta tehdä kaikki päätökset) ja toinen orja (ei mitään valtaa.) Parempi vaihtoehto on, että ihmiset kohtaavat toisensa kutakuinkin tasavertaisessa neuvottelussa.
Koska oman edun ajaminen on kuitenkin niin verissä, eivät monet meistä ole hyviä neuvottelijoita. Jos emme ole tarkkana, hyvät aikomukset unohtuvat. Keho kokee psykologisen konfrontaation yhtä voimakkaana uhkana kuin fyysisen, ja valmistaudumme voittamaan. Adrenaliinen hyrrätessä on edelleen hyödyllistä muistaa, että elämä jatkuu myös huomenna. Ei ole väliä, tapahtuuko tämä vaimosi, alaisesi tai asiakkaasi kanssa. Ehkä olet taitavampi, nokkelampi tai aggressiivisempi. Tai ehkä olet itsepäisempi ja voimakkaampi, ja pääset sanelemaan ehdot. Onneksi olkoon, olet voittanut tämän kierroksen. Ikävä kyllä joudut nyt elämään yhteistyökumppanin sijaan häviäjän kanssa. Et koskaan halua voittaa neuvottelua tai vuorovaikutustilannetta yhtään suuremmalla voimalla tai marginaalilla kuin on tarpeellista. Etkä varsinkaan, jos kyseessä on sinulle tärkeä ihminen.
Elämä pelien sarjana
Paras tapa voittaa ei siis ole se, joka uhraa tulevan tämän hetken edestä. Elämä ei ole yksi peli, vaan pelien sarja, ja voittaja on se, joka kutsutaan pelaamaan uudelleen ja uudelleen. Tämä on myös se intuitiivinen oppitunti, jonka lapsemme tietävät, mutta jota emme itse osaa pukea sanoiksi. Biologisesti ihminen tarvitsee yhteistyötä selviytyäkseen, ja luonnon nokkela apukeino on yhteistyökyvyn kehittäminen.
Tämä alkaa varhain: Vanhempien merkitys lasten kehityksessä on suurin noin neljään ikävuoteen asti. Siinä vaiheessa lapsi on toivottavasti riittävän hyvin sosialisoitunut, että hän pääsee mukaan ikätoverien leikkeihin. Jos lapsi taas ei osaa toimia (joka on vanhemmat vika, ei lapsen), hän ei pääse ratkomaan sosiaalisia tilanteita ja kehittymään vertaisryhmän mukana kohti onnistunutta aikuisuutta. Kukaan ei nimittäin halua toimia kiukkuisen viisivuotiaan kanssa. Sama pätee kiukkuiseen 50-vuotiaaseen.
Vastavuoroisuuden periaate on ihmiselle tärkeä ja voimakas. Lapset luonnostaan tietävät, että sinun tulee toisinaan antaa toisen jollain tavalla ”voittaa” tullaksesi kutsutuksi jatkopeleihin. Tätä ei pidä ymmärtää siten, etteivätkö lapset esimerkiksi pallopeleissä yrittäisi pärjätä, tai tarvitsisi vanhemman apua. He oppivat tekemään eniten maaleja, mutta silti kohtelemaan muita reilusti.
Aikuisena on tärkeämpää osata pitää kiinni omista rajoista ja eduista, mutta lukematon määrä ovia – kutsuja seuraavaan peliin – avautuu sille, joka lähestyy alaansa muutkin pelurit mielessä pitäen. Urheilussa näitä ovat mm. pelaajat, valmentajakollegat, seurapomot, tuomarit ja yhteistyökumppanit. Koskaan et tiedä mihin töihin myöhemmin pääset, kun jätät jälkeesi reilun ja kestävän perinnön. Simon Sinek sivuaa aihetta pidemmästi siitä kiinnostuneille: https://www.youtube.com/watch?v=_osKgFwKoDQ
“If you fulfill your obligations everyday you don’t need to worry about the future.”
– Dr. Jordan B. Peterson
Lauri H.
Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista.
COACH HAKALA BLOGI 