Tag Archives: Winston Churchill

Suomalaisen Lentopallon Arvot

28 Feb

Nivon kirjoituksessa yhteen parin vuoden pohdintaa kotimaisesta lentopallosta. Pohdinnan pyrkimys on ollut löytää ydinarvoja. Asioita, jotka parhaiten auttaisivat Suomea kehittymään: nostamaan harrastajamääriä, maajoukkueiden tasoa, sekä yhteistä merkityksen kokemusta.

Olen päätynyt jutun arvoihin kolmesta pääsyystä. Ensiksi näen ne pienimpinä yhteisinä nimittäjinä. Toisin sanoen uskon mahdollisimman monen kykenevän samaistumaan niihin. Toiseksi arvot luovat perustaa hyvinvoinnille ja kehitykselle ihmisenä ja urheilijana, yksilön tavoitteista riippumatta. Kolmanneksi arvot ovat olennaisilta osin suomalaisia. Ne eivät ole kopioita muilta, ja nivoutuvat yhteen identiteettiimme kanssa. Osa niistä on myös jo käytössä Tuomas Sammelvuon johtamassa miesten maajoukkueessa.

Viisi ehdotusta Ydinarvoiksi:

  1. Lentopallon pelaaminen
  2. Toveruus
  3. Luonteenlujuus
  4. Periksiantamattomuus
  5. Läsnäolo

Ihmisen kyky abstraktiin ajatteluun mahdollistaa yhteisten käsitteiden luomisen. Kyky ymmärtää jaettu käsite taas antaa perustan sellaisille asioille kuin kapitalismi, nationalismi, tai arvomaailma. Ihmisellä on tarve uskoa ja kuulua johonkin, joten arvot voivat olla vahva sosiaalinen liima. On tärkeää olla vähättelemättä jaettujen ajatusten voimaa. Arvojen tietoinen luominen on kuitenkin vain vähän käytetty voimavara monissa yhteisöissä. Usein ”arvot” vain peritään jostakin, ja niistä tulee pölyttyneitä huoneentauluja. Arvot ovat tekoja, ja jos ne näkyvät vain puheissa, niillä ei ole voimaa, eikä myöskään käyttöä suunnan muokkaajana. On kenties kunnianhimoista ajatella kotimaista lajikenttää niin yhtenäisenä kuin sen tässä esitän, mutta en näe hyvää syytä ajatella toisinkaan.

Mihin voisimme kaikki samaistua?

Lajissamme toimii tuhansia ihmisiä eri rooleissa. Jos ajatellaan, että lentopallolla on tehtävä, niin tämän mission tulisi pitää sisällään mahdollisimman monta ihmistä. Joskus tavoitteellinen ristiriita nousee kahden suuren ryhmän välille ja puhutaan kilpailijoista ja harrastajista. Tiedämme ihmisestä onneksi seuraavaa: Samat periaatteet, jotka kehittävät huippuja, kehittävät myös lapsia. Ja näin tapahtuu ilman, että me haluaisimme valtavasti ”kehittää” heitä tai olla luomassa koneiston osia. Jokainen ihminen haluaa kokea onnistumisen elämyksiä. Jokainen myös haluaa kokea hallinnan tunnetta ja sen tuomaa iloa. Kuulostaa siis vain loogiselta viedä kestäviä periaatteita eteenpäin, koko lajiyhteisön hyödyksi.

Hyvien asioiden tulisi olla tavoitteemme, mutta todellisuutee kuuluu myös vastoinkäymisiä. Meidän täytyy hyväksyä myös pettymykset, tappiot, suru, ja niin edelleen. Eräs nykyajan paradokseista on, että yhteiskunnassa on aina vain enemmän mukavuutta, mutta epämukavuutta aletaan pelätään liikaakin. Yritämme siloitella lastemme tietä silloinkin, kun se ei ole mahdollista. Peli on onneksi parhaimmillaan silloin, kun annamme sen itse opettaa itseään ja taitoja elämään. Näihin taitoihin kuuluvat myös vastoinkäymisten kohtaaminen. Tämä totuus muutu mihinkään, olitpa sitten ”tosissasi kilpaileva” taikka ”iloinen harrastaja.”

Pidän tätä melko yleistä kahtia jakoa (ja kahteen arvomaailmaan jakoa) osittain turhana. Jokainen lentopallon pelaaja todella pelaa peliä, johon kuuluu sellaisia asioita kuin kilpailu, yhteistyö, säännöt ja lopputulos. Pienillä lapsilla kilpaileminen kumpuaa biologiasta ja on täysin välittämätön siitä, mitä sen hetkinen trendi tai kasvatuspoliittinen ilmapiiri on mieltä. Koko luonto kilpailee. On myös esitetty, että kilpaileminen olisi perusedellytys sosiaalisten eläinten yhteistyölle. Hyvät opettajat ovat hyviä opettajia, ja kyse harrastamisen ja huipulle tähtäämisen välillä on enemmän siitä, kuinka paljon aikaa lapsi tai nuori haluaa lajiinsa investoida. Meidän tehtävämme on esitellä heidät lentopallon pelaamiselle ja olla niin hyviä valmentajia, että nuoret haluavat jäädä lajin pariin. Peli on jo hyvä, ja aikaa myöten mekin jokainen kehitymme.

Esimerkki toimivasta arvosta:

Kuinka arvot sitten olisi viisasta valita? Varmaankin haluamme niiden edesauttavan ainakin näitä mainitsemiani kattavuutta, hyvinvointia ja kehitystä. Esimerkiksi kilpaileminen voi herättää niin vastakkaisia tulkintoja, ettei sitä ehkä ole viisasta käyttää. Tämä siitä huolimatta, että kilpaileminen on todella läsnä aina kun peliä pelataan. Meidän täytyy muistaa, että ollakseen hyödyllisiä, arvojen tulee olla ihmisiä yhdistäviä tekijöitä, ei erottavia. Näin ollen lentopallon pelaaminen on mielestäni tärkein ja yhdistävin arvo. Se on helpompi määritellä ja sisäistää, sekä vaikeampi väärinymmärtää. Pelaaminen on pienin yhteinen nimittäjä, eikä se poissulje monia muita arvoja, kuten kilpailemista. Siksi joukkue, joka haluaa korostaa kilpailemista, voi edelleen käyttää sitä itselleen erityisenä.

Ylipäätään on niin, että eri ryhmillä saa ja pitää olla erilaisia arvoja ja tavoitteita. On luonnollista, että jonkun E-juniorin vanhemmat haluavat lapsensa arvostavan eri asioita (sisukkuus ja yhdessä tekeminen) kuin maajoukkuetähti Lelu Ojansivu (viikset ja hassut hatut.) Eri ryhmät voivat edelleen kokea voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta, kunhan arvot eivät ole toistensa kanssa liian suuressa ristiriidassa. Myös Ojansivu arvostaa joukkuetovereitaan eikä anna periksi. Hän todennäköisesti arvostaa kilpailemista vasta-alkajaa enemmän, mutta on silti nuorille hyvä esikuva, muotikäsityksestään huolimatta (tai ehkä juuri sen ansiosta.)

1. Lentopallon Pelaaminen

Arvostamme omaa lajiamme. Jos haluamme olla lentopallokansaa, pelin tulee olla meille erityinen.

Lentopallon pelaaminen on kivaa. Jokainen arvo heijastaa asennettamme pelaamiseen ja se alkaa tällä: harjoituksiin pitää olla mukava tulla ja siellä pitää saada pelata lentistä. Emme kuluta aikaa oheisharjoitteissa tai muita lajeja pelaten, sillä salitunnit ovat kallisarvoisia ja rajallisia. Kesät vietämme hiekalla pelaten ja kannustamme nuoria siihen. Kannustamme heitä myös harrastamaan muita lajeja omien salituntien ulkopuolella.. Lentopallon pelaamisesta täytyy kuitenkin tulla meille ykkösjuttu omana harjoitusaikana, ja meidän tulee tietää mitä sillä tarkoitetaan. Pelaaminen on tutkitusti kehittävintä ja motivoivinta harjoittelua, mutta määritelmän täytyy olla selkeä.

Tarvitsemme pelinomaisen harjoitustilanteen. Tällaisessa ympäristössä tilanteet tulevat vastaan sattumanvaraisesti eikä ennaltamäärättyinä, meillä on enemmän kuin yksi kosketus käytössä, pallo tulee verkon tai vastaavan yli, ja niin edelleen. Esimerkiksi hyvin yleinen, kahden hengen pallottelu edestakaisin ei ole pelaamista, puhumattakaan mistään, missä itse pallo ei ole läsnä. Kaikki 2v2, 3v3,… ja 6v6 pelit ovat kuitenkin pelinomaisia. Liikuntafysiologian näkökulmasta juuri pelaaminen kehittää spesifejä voima- ja nopeusominaisuuksia. Motoristen taitojen näkökulmasta tämä sama spesifisyys toteutuu myös. Lisäksi lajityypillisissä tilanteissa ihminen oppii parhaiten lukemaan peliä (eli tunnistamaan kaavoja pallon ja pelaajien liikkeistä sekä ennakoimaan niitä.) Me saamme ylivoimaisesti parhaan vastineen investoidulle ajalle, kun vain pelaamme pelejä jatkopalloineen.

Pelaaminen on lisäksi tärkeää, vaikka unohtaisimme edellämainitut. Pelit (tai toiselta nimeltään leikit) ovat lasten ja nuorten sosiaaliselle kehitykselle tärkeitä. Ihmisen DNA ei ole riittävän tarkka kertoakseen meille kaiken sen, mitä aivojen ja kehon täytyy ympäristössä tehdä, mutta biologia tuo selviytymisen avuksi leikit. Jokainen kehittynyt eläin oppii ympäristöstään ja lajitovereistaan lisää rakentamalla malleja leikkien. Leikki osaltaan mahdollistaa sosiaalisen kanssakäymisen ja sen kieltä puhuvat kaikki koirista karhuihin. Myös jokainen pelitapahtuma on määritelmän mukaan leikkiä; fakta jota vain nuorimmat meistä eivät ole unohtaneet.

2. Toveruus

Arvostamme yhdessä tekemistä. Vaihtoehtoisia nimiä voivat olla esimerkiksi ”yhteisöllisyys”, ”yhtenäisyys” tai ”joukkue”. Kaikki näistä tarkoittavat kuitenkin hieman eri asioita, ja pidän sanasta toveruus sen merkityksen vuoksi. Yhteisön ihmisten ei tarvitse olla parhaita ystäviä keskenään, mutta toveruus ei sitä edellytäkään. Haluamme vain välittää toistemme hyvinvoinnista ja kunnioittaa muita omassa ja vastustajan joukkueissa. Yhteenkuuluvuus on ollut suomalaisille vahvuus joukkuepelien lisäksi myös historiallisesti. Oli termi mikä tahansa, pienen maan vahvuus on se, että osaamme vetää yhtä köyttä. Yhdessä olemme vahvoja, mutta suurista maista poiketen meitä satuttaa valtavasti, jos jokainen yrittää tahollaan keksiä pyörää uudelleen. Toveruus kattaa sisälleen paljon kauniita asioita, eikä vähiten siksi, että sekin menee syvälle ihmisen biologiaan: meidät on ohjelmoitu toimimaan tehokkaasti yhdessä, ulkopuolisia vastaan. (Joka on jälleen hyvä syy kattaa arvojen sisälle mahdollisimman suuri osa meistä.)

3. Luonteenlujuus

Arvostamme luonteenlujuutta. Toisin sanoen haluamme olla suoraselkäisiä ja vastuullisia ihmisiä, ja kasvattaa myös lapsistamme sellaisia. Kokemukseni on, että tämän arvon myyminen ei aina ole helppoa. Syntyy mielikuva spartalaisesta kurista, ja päällimmäinen ajatus voi olla ”kyllä minun lapseni jo osaa käyttäytyä.” Joukkueen pelisääntöjen opettaminen ja rajojen veto on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, vaikka meillä elääkin vahva myytti yksilön ”vapaudesta.” (Mielipiteiden vaaka on kenties kellahtanut toiseen ääripäähän tiukkakurisen lähihistorian vuoksi.) Käy usein niin, että ihailemme julkisesti lajin tähtiä ja auktoriteeteille öykkäröintiä, kuitenkin samalla toivoen, ettei lapsistamme kasvaisi sellaisia. Kasvuun tarvitaan tasapainoa kovuuden ja pehmeyden välillä.

Ihminen tarvitsee siis kannustusta, ja sitä meidän tulee vuolaasti antaa, etenkin nuorimmille. Lisäksi ihminen tarvitsee rajoja voidakseen kokea olevansa psykologisesti turvassa. Siksi lapset haastavat vanhempiaan, pelaajat valmentajiaan ja koirat isäntiään. Arvomme luonteenlujuus kehittyy, kun asetamme standardeja sille, mikä on haluttua käytöstä ja mikä ei. Kuten vanha sanonta sanoo, saat sen mitä siedät. Haluamme pelaajien olevan rehellisiä (esim. myöntää oman verkkovirheen tai kosketuksen), suoraselkäisiä (ei syytä tappiosta tai virheestä muita) ja kunnioittavia (noudatetaan kaikki yhteisiä pelisääntöjä.) Emme voi katsoa asioita sormien läpi vain siksi, että ihminen on vapaa yksilö, tai vaikka siksi, että nousee metakka, jos käytökseen puututaan. Auktoriteetin vetämät ja puolustamat rajat ovat olennainen osa turvallista ympäristöä. Aikuisten tulee olla lempeitä ja lujia, jotta voimme olla sekä hyviä, että hyväksi pelaajillemme.

4. Periksiantamattomuus

Arvostamme lannistumatonta yrittämistä. Ei tarvitse olla huipulle pyrkivä kilpaurheilija pitääkseen periksiantamattomuudesta. Ensinnäkin ominaisuudesta on hyötyä jokaisella elämänalalla. Toiseksi se opettaa nuorille, että sillä mitä salissa teemme, on merkitystä. Jokainen investoi harjoituksissa aikaa elämästään, emmekä halua haaskata rajallista aikaamme. Periksiantamattomuus, tai sen supisuomalainen versio sisu, sopii kaikkialle, vaikka odotukset vaatimustasosta voivat eri tasoilla olla erilaisia. Yksinkertaisimmillaan se voi koostua vain kahdesta ohjeesta: 1. Mene jokaisen pallon perään ja 2. Yritä loppuun asti hyvällä asenteella, eräpisteistä riippumatta.

Periksiantamattomien nuorten kasvattamiseen liittyy olennaisesti se, kuinka me heille puhumme. Vaikka osa lapsista luonnostaan yrittää muita kovemmin, sisukkuus kasvaa, jos kiinnitämme huomiota yrittämisen palkitsemiseen ”sisäsyntyisten lahjojen” sijaan. Haluamme pois ajatusmaailmasta, jossa pidämme ihmisiä lahjakkaina ja kehumme heitä siitä. Meidän tulee palkita sen sijaan asioita, jotka ovat yksilön itsensä käsissä ja ansaittavissa. Kyseessä ei ole mielipide, vaan tutkittu periaate, joka auttaa kasvattamaan periksiantamattomuutta. (Lisäksi lahjakkuutta korostava kulttuuri tekee meistä helposti laiskempia valmentajia- ja sulkee näin ovia myös urheilijoiltamme.)

5. Läsnäolo

Arvostamme keskittymistä nykyhetkeen. Muita hetkiä meillä ei ole, ja vaikka jollakin tasolla asian tiedostamme, todellinen läsnäolo on hankalaa. Mieli haluaa elää menneessä ja tulevassa, ja etsii jatkuvasti tekemistä. Läsnäolon taidot ja tarve niiden opettamiselle nousevat yhteiskunnassa koko ajan. Keskittyminen yhteen asiaan kerrallaan on pohjimmiltaan itsekurin kasvattamista. Läsnäolo luo pohjan syville elämänkokemuksille, ihmissuhteille, oppimiselle, sekä pelistä nauttimiselle. Osaltaan se on myös pelin ja pelitovereiden arvostamista.

Helppoja paikkoja opettaa läsnäoloa ovat kaikki opetustilanteet, ja aina kun valmentaja tai toinen pelaaja puhuu. Jos opetamme nuoret kuuntelemaan, lisää se myös heidän mahdollisuuksiaan tulla itse kuulluiksi. Kolmas hyvä tapa edistää useampaa arvoa kerralla on kännyköiden piilottaminen ruokailun tai muun lyhyenkin tapaamisen ajaksi (arvostamme läsnäoloa ja toveruutta.) Keinoja on paljon, jos vain on tahtoa edistää jotakin yhteistä.

Lähtötilanne Suomessa on hyvä, ja on paljon, mistä voimme olla ylpeitä. Nähtäväksi jää, mihin arvoihin päädymme, ja mitä tuleva tuo. Varmaa kuitenkin on, että emme ole vielä lähelläkään sitä, mikä meille on mahdollista.

”The empires of the future are the empires of the mind.” – Sir Winston Churchill

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Tags: , , , , , , , ,

Rohkeus ja Innokkuus

31 Mar

“Was immer Du kannst oder Dir vorstellst, dass Du es kannst, beginne es. Kühnheit trägt Genius, Macht und Magie in sich. Beginne jetzt!” –Johann Wolfgang von Goethe

Kausi on paketissa ja uudet haasteet edessä. Sekä LEKA Volleyn 15-16 rosteri, että kesäkuussa alkava maajoukkuepesti pyörivät mielessä. Välillä pitää ymmärtää levätäkin, mutta juuri nyt jaksaa painaa vielä viikon verran pitkästä kaudesta huolimatta. Sen jälkeen on todellakin loman vuoro.

Sanonnan mukaan urheilu ja vastoinkäymiset eivät ainostaan kehitä luonnetta, vaan myös paljastavat sitä. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka ihmiset suhtautuvat tilanteisiin, joissa heiltä vaaditaan ponnistelua, pettymysten sietämistä ja silkkaa rohkeutta jatkaa matkaa. Osa kitisee (ja toki jokainen meistä kitisee joskus), osa väsyy, ja osa vain jatkaa intoa puhkuen haasteiden halki. Juuri tähän viittaa myös tuo Goethen vanha ajatus:

“Mitä ikinä kykenet, tai kuvittelet, että kykenet, aloita se. Rohkeudessa itsessään on nerokkuutta, voimaa, ja taikaa. Aloita nyt!”

Lainausta on tyypillisesti käytetty rohkaisemaan suurten projektien alussa, mutta minulle suurilla aluilla ei ole niin suurta merkitystä. Jonkin päätöksen joudut nimittäin tekemään joka aamu, ja monta kertaa päivässä sen jälkeenkin. Valmennus ammattina tarjoaa sinulle haasteita viikon jokaiselle päivälle, eikä niistä ole toivoakaan selvitä, ellei löydä rohkeutta tehdä päätöksiä ja voimia painaa läpi vuorten. Tämä vanha viisaus tulee puolestaan Twainilta:

“Twenty years from now you will be more disappointed by the things that you didn’t do than by the ones you did do.” –Mark Twain

Pitkään mutusteltuani muotoilin tästä ohjeeksi version, jota jo aika hyvin noudatan: Yleensä jos tuntuu, että jotakin ei ehkä pitäisi tehdä tai sanoa, teen sen epäröinnistä huolimatta. Tämä toki ainostaan, jos kyseinen asia ei ole laiton, moraaliton, tai satuta jota kuta. Hämmentävä kysymys nimittäin kuuluu: “Miksi jotkut asiat eivät koskaan meinaa tule tehdyiksi?” Tiedättehän nämä arkiset ongelmat: Miksi en saa sanottua sille ja sille ihmiselle, mitä mieltä oikeasti olen? Miksi yritän miellyttää sitä tai sitä ihmistä, vaikka siitä ei ole kenellekään hyötyä? Tai perusturhat: Miksi keittiön lamppua ei vieläkään ole vaihdettu, miksi autoa ei vieläkään ole pesty, miksi jokin asia vain pyörii arjessa tekemättömänä? Inspiraatiota voi hakea vaikka täältä:http://www.movemequotes.com/top-10-theodore-roosevelt-quotes/

“Get action. Seize the moment. Man was never intended to become an oyster.”-Theodore Roosevelt

Teddyn kanssa on helppo olla samaa mieltä toiminnan tärkeydestä. Lisäksi oma johtopäätös toimimisesta on blogin otsikon mukainen. Jotkut asiat ilmiselvästi vaativat rohkeutta. Tämä pätee ihmisten kohtaamiseen, haasteiden vastaanottamiseen ja suoraselkäiseen elämään ylipäätään. Jotkut asiat taas eivät niinkään vaadi rohkeutta, vaan puhdasta intoa! Jonkun pitää vaihtaa se lamppu, käyttää auto pesussa, ja kirjoittaa se raportti. On turhauttavaa kuulla ajatuksia niiltä, jotka kulkevat polkua nimeltä “mutta kun ei huvita.”

Se on sellainen homma, että maailma kuuluu niille, keitä huvittaa.

Vaikka ei innostaisi tai olisi fiilistä, on pelkästään sinusta itsestäsi kiinni laittaa asiat kuntoon.

Asiaan tosin kuuluu, että jos on aina tarmoa täynnä, innostuu joskus myös liikaa. Mutta arvatkaapa mitä: Olen allerginen niille harmaille kansalaisille, jotka tämän tästä varoittelevat muita. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos sinulla on virtaa ja idea? Innostu siitä, pyörittele asiaa, katso eri kanteilta. Ympäröi itsesi ihmisillä, jotkut tukevat hyvien päätösten tekoa, ja toimivat järjen äänenä. Ja lopulta ala hommiin. Melko harvoin kukaan on todella pettynyt tai joutunut hankaluuksiin vain sen takia, että on virtaa. Ja jos näin on tapahtunut, se on pieni hinta maksettavaksi. Rohkeus ja innokkuus ovat nimittäin avanneet jokaisen niistä ovista, joista Rooseveltkin elämässään sai läpi kulkea.

“Courage is rightly esteemed the first of human qualities… because it is the quality which guarantees all others.” – Sir Winston Churchill

Hyvää taukoa ja tsemiä yhä pelaaville,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Tags: , , , , ,

Tietäminen ja Tiedostaminen

18 Jan

Joitakin vuosia sitten olin silloisen valmentajani pitämällä valmennusklinikalla. Oli syksy 2006, ja ensimmäisen luennon aiheena tieto ja periaatteet. Miksi valmentajan tuli toimia periaatteisiin tukeutuen oli yleisölle outo ajatus, sillä kaikki valmentajat luonnollisesti ajattelivat olevansa oikeassa omine mielipiteineen. Omasta ja varhain opitusta tulee luonnostaan se ainoa oikea tapa, olipa kyseessä hihalyönti, kieli tai uskonto. Huomio kääntyi pian siihen, mistä tieto tulee: How can you know something you don’t know? You don’t know what you don’t know- in fact, how could you?

Jostakin syystä me ihmiset oletamme itse tietävämme miten asiat tehdään parhaiten. Käsite ei selvinnyt minulle tuona päivänä, mutta aika on auttanut sen hahmottamisessa. Kuinka sitä voisikaan tietää jotakin, mistä ei koskaan ole kuullutkaan? Tämän yksinkertaisen asian sisäistäminen tuo rauhaa ja kärsivällisyyttä työhön, sillä pomminvarmasti sinä et tiedä kaikkea. Ja mikä pahinta: nyt kun kausi on yli puolivälin huomaan, etten ole tiedostanut edes asioita, mitkä takuulla tiesin jo vuosia sitten. Arjen kiireessä olen ”unohtanut” osan ihan perusasioista.

Tämä on mielenkiintoinen, joskin häiritsevä ilmiö. Keskusteluissa muiden liigavalmentajien kanssa tulee tämän tästä esiin asioita, joita sitten järkyttyeenä oman huomiokyvyn puutteesta paikkailen seuraavalla viikolla. Moni asia on parantunut juuri kollegoiden avustuksella, (ja tästä https://coachhakala.wordpress.com/2014/12/29/become-dont-compare/ juuri viimeksi kirjoitin.) Hyvä asiantuntijoiden verkosto on kuin se kuuluisa nousuvesi, joka nostaa meidän kaikkien paatteja riippumatta siitä, missä kunkin laiva sillä hetkellä on menossa.

”It’s more important to be aware than to be smart.” – Anon

Tiedon puute sinänsä on ongelmista se helpommin korjattava. Jokin asia ei ole vielä tullut vastaan, ja se yleensä korjaantuu etsimällä vastauksia. Parempi kysymys kuuluukin näin: Mistä tämä turhauttava tiedostamattomuus oikein johtuu? Muistan vuosia sitten miettineeni miten on mahdollista, että jollekin menestyneelle videopelille tehdään suurella budjetilla ja ammattitaidolla täysin susi jatko-osa. Sama pätee vasemmalla kädellä tehtyihin kirjoihin, elokuviin ja vaikka mihin- en koskaan ymmärtänyt, miksi ammattilaiset tekivät virheitä asioissa, jotka olivat osanneet paljon paremmin jo aikaisemmin. Suurin syyllinen, näin uskon, on kiire.

Koko nykymaailman hässäkkä, turhat paperityöt, protokollat, dead linet– ylipäätään kaikki itse tai muiden aiheuttama jatkuva meneminen. Olen vähän myöhässä huomannut sen minkä jokainen hyvä toimitusjohtaja tietää: jos liikaa aikaa ja huomiota laitetaan operatiiviseen toimintaan- oli se sitten tarpeellista tai turhaa byrokratiaa- ei aika riitä huolelliseen suunnitteluun ja pohdintaan. Uskon monen valmentajankin kamppailevan tämän kanssa, sillä pelejä ja tulipaloja aina riittää.

On valmiiksi niin paljon asioita, joita et tiedä. Jos sinulla ei lisäksi päivittäin ole rauhallista hetkeä käydä läpi omia käytäntöjä, urautuu helposti tekemään tänään asiat niin kuin eilenkin, tiedostamatta edes asioita, jotka jo valmiiksi pitäisi tietää.

Harjoittelu kärsii kiireestä. Jos kerran muutat jonkin treeniasian sitä tarkemmin ajattelematta, tästä uudesta tehottomasta ratkaisusta tulee normi, jota kiireessä on hankalaa enää kyseenalaistaa. Ja miksi kyseenalaistaisin, ”koska nämä asiathan minä tiesin jo 2006…” Sitten, noin kerran kuussa tulee ”ei #######!”- hetki ja homma kehittyy. Asiat eivät ehkä ole valtavia –emme esimerkiksi hairahdu pelaamaan lentopallotreeneissä sählyä- mutta ne ovat riittävän isoja maksaakseen meille kehitystä ja sitä kautta sarjapisteitä. Moni harjoite voisi olla parempi, jos miettisin sitä keskittyneenä vielä 30 min. lisää.

Harjoitteiden lisäksi myös yksilöllisten taitojen kehitys on ehtinyt karata tietoisuuden ulkopuolelle. Ihmiset ja taidot ovat erilaisia eikä sinänsä ole ihmeellistä, että jotkut taidot opitaan nopeasti, ja jotkut hitaammin. Itseasiassa oma tiedostaminen on ollut huonoa osaltaan siksi, ettei näissä erilaisissa kehitysvauhdeissa ole mitään ihmeellistä. Oli jopa parin viikon pätkiä, kun annoin joidenkin asioiden vain olla siinä uskossa, että aivoissa kyllä tapahtui muutoksia, vaikkeivat ne kentällä vielä näkyneet. Jotkut asiat toki muuttuivat, mutta harmillisen moni taito polki paikallaan. Syytä oli eniten valmennuksessa: puutteellisissa metodeissa, opetuksessa ja tietoisuuden puuttumisessa sekä valmentajalta, että pelaajilta.

Valmentajan pitää pystyä priorisoimaan omaa huomiotaan ja opettamanaan tietoisuutta itselleen ja pelaajille.

Ajan ollessa rajallinen resurssi se, mihin valmentaja kiinnittää huomiota on äärimmäisen tärkeää. Se, mitä katsot on luonnollisesti se ainoa asia, josta voit antaa merkityksellistä palautetta. (Palautteella taas on ratkaiseva rooli kehittymisessä- se on toiseksi tärkein asia pelinomaisten toistojen jälkeen!) Pelaajan oma tietoisuus- your brain is the athlete, become your own coach- onkin asia, jota olemme LEKA Volleyssa alusta saakka halunneet opettaa.

Itseohjautuvissa urheilijoissa piilee jokaisen joukkueen suurin voimavara, joka toteutuessaan avaa kaikenlaisia ovia.

Oman tietoisuuden ensisijainen hyöty on tietysti yksilön kehityksen huomattava nopeutuminen, mutta yhtälailla valmentajan rooli muuttuu ja helpottuu. Toiseksi valmentajan huomio voi nyt olla muissa pelaajissa, jotka eivät vielä ole yhtä tietoisia tekemisestään ja tarvitsevat palautetta. Kolmanneksi urheilijan saadessa palautetta itseltään myös koutsin naama kuluu vähemmän. Jos jonkun täytyy olla koko ajan sanomassa asioista –rakentavastikin- alkaa yksilössä helposti kehittyä negatiivinen lataus palautteen lähdettä kohtaan, mikä on todella huono juttu kaikkien osapuolten kannalta.

No, meillä pääsi kuitenkin, jotenkin, käymään niin, että en puuttunut tähän tietoisuusasiaan tarpeeksi. Vaikka tiesin, että tietoisuus tekemisestä ei kaikilla ollut kovin hyvää, odotin tilanteen vain muuttuvan. Harva asia kuitenkaan kehittyy vain odottamalla- jotakinhan olisi täytynyt muuttaa. Jos mikään ei muutu, miten voit odottaa eri lopputulosta? Ja niin taas mietimme, että kuinka ihmeessä emme tätä aikaisemmin tienneet.

For years we have known the definition of insanity: Repeating the same process over and over and expecting a different result. If you do what you have always done, you will get what you have always got, and that will never change unless you actually CHANGE something.

Kun minulta kysytään asiaa, mihin valmentajan tulee panostaa kaikista eniten, olen aina vastannut, että tietenkin Harjoitusympäristöön. Yhtä tärkeä asia on kuitenkin valmentajan omaan kehittymiseen ja tietoisuuteen panostaminen.

Sillä jos valmentaja ei kehity, se heijastuu ajan myötä pelaajiin ja muuhun organisaatioon. Pian yli 15 ihmistä kärsii siitä, että SINÄ et joka päivä ponnistele ollaksesi hereillä.

Vaikka harjoitusten suunnitteluun ja taitojen arviointiin saa kulumaan paljon aikaa, se on työtä joka täytyy tehdä täysin keskittyneenä ja tietoisena. Jos ympäristö on huono, emme kehity, ja ympäristö voi aina olla parempi. Ei myöskään pidä unohtaa, että valmentajakin tarvitsee kipeästi palautetta sekä staffilta, pelaajilta, että kollegoilta. Rohkaistaan siis ihmisiä antamaan sitä heille, ja ollaan sen jälkeen myös valmiita ottamaan palaute vastaan. Ja eikun kevättä ja tosipelejä kohti.

”To improve is to change. To be perfect is to change often.” -Sir Winston Churchill

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Tags: , , , , , ,

Käytöksen opettamisesta

29 Sep

Reilu kuukausi takana uuden joukkueen kanssa. Työ on antoisaa mutta haastavaa, ja tuo esille teemoja jotka ovat varmaan tuttuja jokaiselle aikuisten valmentajalle. Juttelin hiljattain pitkän tovin hyvän ystäväni kanssa asenteesta ja käytöksestä, ja toteseimme olevamme onnekkaita nykyisissä joukkueissamme.

Puhuimme pelaajien kunnioituksesta valmentaa kohtaa, ja siitä mistä se on lähtöisin. Valmentajan ammattitaito, ihmissuhdetaidot, ja niin edelleen. Lisäksi jokainen ihminen valitsee keneltä hän haluaa oppia- tuota en halua kuunnella, tuota voisin, tuota en missään nimessä. Jossain vaiheessa – myös kasvatuksesta riippuen- nuorelle aina muodostuu kuva siitä ketä hän kuuntelee ja miksi. Kasvattajina eivät toimi ainoastaan vanhemmat, vaan vertaisryhmä ja opettajat, valmentajat, kaikki ihmiset lapsen ja nuoren elämässä.

Kun puhutaan nuorten valmentamisesta, huoli on yleensä sama lajissa kuin lajissa: meidän tulee kouluttaa lisää osaavia nuorten valmentajia. Vanhemmat käyvätkin kursseja, ja oppivat vähitellen lajin saloja. Olimme molemmat kuitenkin sitä mieltä, ettei lajitiedon välitys ole se ainoa tehtävä. Ensinnäkin niin kauan kuin nuoret altistuvat itse lajille, the game will teach the game. Annetaan nuorten siis pelata, vaikka toki lajin opettaminenkin on heille hyväksi. Toisekseen meidän tulee kasvattaa nuoria niin, että haluavat asennoitua uusiin haasteisiin rakentavalla ja kypsällä tavalla.

Vaikka olisi hienoa, että kaikki valmentajat olisivat osaavia lajiniiloja, sitä tärkeämpi tehtävä on nuorten kasvatus kypsiksi aikuisiksi. Sekä lentopallo (että tietenkin koko yhteiskunta) tarvitsee ihmisiä, jotka kykenevät kunnioittavasti kuuntelemaan muita ja ottamaan muiden palautetta vastaan. Toisinsanoen heidät tulee opettaa kunnioittamaan ja kuuntelemaan kaikkia- eikä vain yhtä tai kahta ihmistä koska on ”pakko” (etenkin opettajat ja vanhemmat.) Jos nuori ei kuukauden tuttavuuden jälkeen usko, että tätä tai tätä aikuista kannattaa kuunnella, niin ok. Valinta on aina hänen ja jokainen vanhempi tietää, kuinka nuoren elämään kuuluu myös uhmaaminen. Mutta meidän ei tule antaa periksi kasvattamisen suhteen, sillä myöhemmin huonosta käytöksestä kärsivät kaikki muut.

Aikuisia kansainvälisen tason pelaajia seuratessa tulee usein mieleen, että lajitieto ei todella ole se päällimmäinen vaatimus. Siinä missä hihalyönnista ei kaikkialla ole tietoa, ei kenellekään pitäisi olla salaisuus minkälainen käytös on hyväksyttävää. Mutta näin vain on. Uskallan lisäksi väittää, ettei monesta ammatista löydy niin paljon huonosti käyttäytyviä aikuisia, kuin joukkuelajien ammattiurheilijoista.

”If you play professional volleyball abroad, it is possibile to be a little boy for a long time.”– Hugh McCutcheon

Syykin on aivan selvä. Yleensä ”lahjakkaimmille” kerrotaan pikkujunnuista asti miten lahjakkaita he ovat. Koetaan onnistumista ja verrattain harvoin pettymystä. Ei tarvitse puolustaa jos ei halua -eikä hyvä nuori hyökkääjä tyypillisesti halua kuin hyökätä. Jatkuva kiukuttelu sallitaan (B- ja A-ikäisten lopputurnaukset ovat allekirjoittaneelle vaikeaa katsottavaa) ja siinä vaiheessa kun kolkutellaan maajoukkueen portteja on nuorella pelaajalla jo hyvin voimakas tunne omasta ylemmyydestään. Kun lopulta kehiin astuu hyvää käytöstä vaativa valmentaja, tämä tunne voi jopa olla niin vahva, että kaikki muut ovat hänen mielestään väärässä, ja aina.

Yhtäkkiä ollaan tilanteessa, jossa valmentaja joutuu käyttämään suhteettoman paljon energiaa kirjaimellisesti lapsenvahtina. En puhu lentopallosta tai Suomesta, vaan ihan jokaisesta lukemastani ja näkemästäni maasta ja lajista. Tiedän hyvin turhautuneita huippuvalmentajia, jotka eivät ammattitaidostaan huolimatta saa aikuisia pelaajia tekemään helppoja teknisiä muutoksia, jotka auttaisivat joukkuetta huomattavasti. Tässä on koutsi joka tekee kovasti töitä, ymmärtää tekniset ja taktiset vaatimukset, ja osaa ja haluaa opettaa. Taakka on kuitenkin kohtuuton, sillä 10-20 vuoden motoristen kaavojen lisäksi on murrettava elinikäinen mantra ”Olen paras, tienaan niin ja niin paljon, mitä tuokin tietää, ei kukaan muu vaadi tällaista roskaa, joko valmentaja lähtee tai minä.” Lopputulos on usein, että valmentaja tekee kompromissin tiettyjen pelaajien kanssa ja vaatii heiltä vähemmän. Tämä taas suututtaa joukkueen pelaajia ja syövyttävä kierre on valmis. Kuinka monesti olet lukenut juttuja valmentajien ja tähtipelaajien kahnauksista? Juuri tästä on useimmiten kyse.

Sinällään aikuisen ulkokuoren alta paljastuu hämmästyttävän usein täysi pikkupoika, kun hänelle sanotaan EI, tai jos hänen tulee muuttaa itsessään jotakin toisten tekemästä aloitteesta.

Sama tuntuu pätevän, olipa kyseessä mikä tahansa käytökseen liittyvä asia. Lisäksi se on hyvä keino saada selville kuinka aikuinen ihminen on kyseessä. Sanot vain että ”Tämä EI ole OK”, vetkuilun ajan pysyt kannassasi, ja katsot mitä tapahtuu. Monesti kiukunpuuska- tai ainakin peitetty sellainen- kuohahtaa, ja keskustelu on ohi. Hämmästyttävän usein ihmiset kulkevat elämänsä halki vältellen tilanteita, joissa täytyy olla jämäkkä. Maajoukkuetasolla räjähdykset voivat olla jo suhteettomia, mutta valmentaja ei vain voi enää antaa periksi. Jos mielii rakentaa yhtenäisen ja menestyvän joukkueen, asioiden on muututtava.

“You have enemies? Good. That means you’ve stood up for something, sometime in your life.” – Winston Churchill

Vaikka tässä ei olla vihollisia hankkimassa, niitä kyllä helposti saa ihmisistä jotka ovat tottuneet saamaan haluamansa. Vaikka nuoren valmentajalla onkin monta tärkeää tehtävää, on tuskin montaa käytöstä tärkeämpää. Jos joku tekee virheen ja potkaisee tolppaa- puutu siihen. Jos joku huutaa joukkuekaverille huonosta passista- puutu siihen. Et halua puolustaa? Silloin ei tarvitse hyökätäkään. Lempeästi mutta päättäväisen tiukasti tulee tehdä selväksi mikä on hyväksyttävää. Tämä ei tee sinusta suosittua sillä hetkellä, mutta sinä oletkin valmentaja- tehtäväsi on olla jämäkkä, ei suosittu. Sama koskee tietenkin vanhempia ja opettajia.

”Maturity is a balancing act between courage and consideration.” -Stephen Covey

Tämän määritelmän mukaan kypsä ihminen on riittävän rohkea tuodakseen ilmi mitä hän itse haluaa, ja riittävän huomaavainen myös kuunnellakseen muita. Hänelle on kehittynyt kyky ymmärtää miten hänen omat toiveensa vaikuttavat tekemiseen suhteessa muiden toiveisiin. Jos pelaaja ei siis vielä tiedä kuinka käyttäytyä, se täytyy rauhallisesti tuoda ilmi jokaisessa harjoituksessa: Tämä on ok, tämä ei ole ok, ja niin edelleen. Jos alusta asti asioihin puututaan, vältytään monelta harmilta.

Lopuksi vielä linkki hyvään artikkeliin, joka käsittelee samaa asiaa, tosin yhteiskunnan näkökulmasta: http://yle.fi/uutiset/anna_perho_tyokaverini_laski_sika/6572450

”Lapsen kasvattaminen on hänen valmistamistaan ja valmentamistaan aikuisten maailmaan. Siinä maailmassa kaikki ei mene aina kuten itse haluaisi, ei vaikka äiti ja isä tulisivat sanomaan, että meidän Jere-Petterin pitää saada ajaa päin punaisia ja jättää verot maksamatta.” – Anna Perho

Please be firm with the kids,

Lauri H.

lhakala@yahoo.com

Tags: , , , , ,

Kehittyminen on muuttumista

9 Aug

Katsoessa Lontoon olympialaisia nousee valmentajan mieleen kaikenlaista. Päällimmäisenä tuhannet kisoihin johtaneet työtunnit, melko yleiset pettymyksen kyyneleet ja hieman harvinaisemmat -mutta sitäkin voimakkaammat- ilon hetket. Uskon, että suurin osa meistä katsojista ymmärtää tunteiden kirjon, ja sen työn määrän, jonka viimeiseksi sijoittunutkin on joutunut saavutuksensa eteen tekemään. Kisojen aikana voisi kirjoittaa varmasti monesta aiheesta, mutta kaikkein eniten haluan puhua muutoksesta.

“Change is hard, but I am going to ask you to change.” -Marv Dunphy


Kiireisessä arjessa elämme illuusiossa, jonka mukaan elämämme ja taitomme ovat samankaltaisia ja muuttumattomia päivästä toiseen. Suurin osa ei koskaan kehity huipuksi missään taidossa siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät harjoittele tarpeeksi, eivätkä riittävän laadukkaasti. Kun puhumme taidoista, ei kyse suinkaan ole vain kolmiloikasta tai pätevyydestä venäjän kielessä.  Kaikki jokapäiväiset toimet kuuluvat opittuihin taitoihin, mutta harva ajattelee näin autolla ajamisesta tai koneella kirjoittamisesta, saati myotätunnosta tai kärsivällisyydestä. Yhteistä näissä taidoissa on jokaiselle tuttu mukavuuden halu. Geenimme haluavat kertoa meille, että heti kun olet saavuttanut “OK tason”, ja tulet toimeen, on parempaan tasoon selviytymisen näkökulmasta turha pyrkiä. Osaamme ajaa autoa, mutta vaativamman harjoituksen puutteessa osaamisemme vähitellen ajautuu tuttuihin ja turvallisiin uomiin. Ennen pitkää huomaat olevasi tilassa, jossa muuttuminen saa aikaan vastustusta.

Sama koskee taitojen lisäksi fyysistä kuntoamme, ihmissuhteitamme, ja jopa organisaatioidemme rakennetta. Meidät on rakennettu vastustamaan muutosta, ja kaikin keinoin ylläpitämään sen hetkistä homeostaasia, eli tasapainoa. Tämä tasapaino on meille myös hyväksi, sillä emme tietenkään halua ruumiinlämpötilamme heittelevan holtittomasti, emmekä kotimaamme tai työpaikkamme hajoavan pienten vastoinkäymisten edessä. Valitettavasti keho ei kuitenkaan erota hyvää muutosta huonosta; vaan se haluaa yksinkertaisesti vastustaa kaikkea muutosta. Kehittääksesi taitojasi sinun kuitenkin täytyy muuttua, mikä tarkoittaa aina kovempien haasteiden etsimistä.

“To improve is to change; to be perfect is to change often.”  -Sir Winston Churchill


Olympiatason urheilijat ovat monella tapaa erityisiä, mutta kaikkein mieluiten näen heidät muutoksen tekijöinä. Vaikka perimämme antaa meille hieman erilaiset lähtökuopat, vasta tuhansien tuntien määäatietoinen harjoitus tekee mestarin. Huipuilla on halu oma-aloitteisesti etsiä ja kestää muutoksia. Kunnioitan täta halua urheilijassa enemmän kuin mitään fyysistä ominaisuutta tai taitoa. Uskon lisäksi vakaasti, että vaikka tavoitteesi ei olisikaan Olympialaisissa, muutoksen etsiminen muuttaa elämääsi pitkässä juoksussa parempaan suuntaan. Tiedät joka tapauksessa jo, mitä nykyisellä tilanteella on tarjottavanaan.

“When in doubt, choose change.” -Lily Leung


Lauri H.

Tags: , , ,