Yksi huipulle nousun edellytyksistä on motivaatio pitkäkestoiseen treeniin. Ihmisen motivaatio on laaja ja kinkkinen aihe, eikä aina ole selvää, onko jokin ihmistä vievä tekijä todella sisäinen vai ulkoinen. Käsittelemme tässä kuitenkin molempia. Lisäksi valmentajan merkitys motivaation syntymisessä ja kasvussa voi olla ratkaiseva, vaikka tästä ei ainakaan liikaa puhuta.
Mitä motivaatio on?
Ehkä merkittävin K. Anders Ericssonin aikaansaamista paradigman muutoksista on ollut ”lahjakkuuden” ymmärtäminen uudella tavalla. Kuten Ericsson edellisen kirjoituksen lopussa Arthur Jenseniä siteerasi, huippusuoritusten suuri mahdollistaja on jonkinlainen motivaatiotekijä, joka auttaa ylläpitämään valtavan ja pitkittyneen draivin tietyn taidon harjoittelemisessa. Motivaatiohan yleisesti ottaen on jotakin, joka saa meidät tekemään juuri niitä asioita, joita me teemme. Yksi tavallinen tapa kuvata sitä liittyy ”puoleensa vetäviin” vs. ”luotaan työntäviin” asioihin, joista molemmat voivat samanaikaisesti toimia motivaattoreina. Motivaatiota voidaan ajatella makrotason asiana, kuten monelle tuttu Edward L. Decin ja Richard Ryanin itsemääräämisteoria (SDT) tekee, tai mikrotasolla yksilöllisinä eroina, aina vietteihin ja välittäjäaineiden toimintaan saakka.
Myös luonteenpiirteet siis vaikuttavat paljon siihen, minkälaisia asioita pidämme haluttavina. Esimerkkinä käy ekstraversio, joka on positiivisten tunteiden jatkumo. (E toimii dopaminergisesti, ”mielihyvähormonin” kautta.) Käytännössä uuden asian tavoitteleminen voi antaa hyvin ekstrovertille ihmiselle kolminkertaisen mielihyvän johonkin hyvin introverttiin ihmiseen verrattuna. Kyse ei siis ole vain siitä, että toinen luonnostaan olisi parempi sosiaalisissa tilanteissa. Kyse on etenkin siitä, että toiselle ne ovat paljon palkitsevampia, ja siksi tiettyihin tilanteisiin hakeudutaan. Tämä palkitsevuus on ytimessä, kun mietitään, miksi toistuvasti teemme jotakin. Muilla piirteillä on myös voimansa. Yhtä motivoi ahkeraksi uhkien välttäminen (korkea neuroottisuus), toista muiden lyöminen kisassa (matala sovinnollisuus) ja niin edelleen. Käsittelemme piirteitä myöhemmin, mutta on tärkeä muistaa jo tässä, että kaikki ihmiset eivät halua samoja asioita, tai motivoidu vain samoista asioista. Makrotasolla motivaatio joka tapauksessa yleisesti jaetaan sisäiseen ja ulkoiseen. Näistä lisää alla.
Ulkoinen motivaatio
Ensiksi meihin vaikuttavat ulkoiset seikat. Perinteiset motivointikeinot mallia keppi ja porkkana ovat siis syitä lähestyä jotakin, tai välttää jotakin. Tiedämme näiden olevan pitkässä juoksussa vähemmän tehokkaita, kuin sisäisten motivaattorien. Luulen kuitenkin, että Suomessa ulkoisten tekijöiden voimaa paikka paikoin myös aliarvioidaan. Ihmiset kyllä motivoituvat kovasti myös mm. rahasta tiettyyn pisteeseen asti, samoin kuin ihmiset oikeasti haluavat välttää rangaistuksia. Motivointivoiman kestämättömyys perustuu kuitenkin ennen kaikkea siihen, että heti kun lupaus tai uhka poistuu, motivaatio poistuu. Tämä pitää paikkansa, muttei pidä unohtaa, että ollessaan olemassa ne silti saavat aikaan liikettä haluttuun suuntaan. Eli vaikka sisäinen motivaatio olisi ”ykkönen”, ei ulkoisia tekijöitä kannata harjoittelussa ja uran suunnittelussa ainakaan väheksyä.
Keppi ja porkkana– metodien pohja on syvällä ihmistä vanhemmassa biologiassa, mutta ihminen kykenee muista eläimistä poiketen myös abstraktiin ajatteluun. Tällöin samat piuhat voi ikään kuin saada käyttöön välittömän toiminnan lisäksi myös tulevaisuutta ajatellen. Voit ajatella motivoituvasi kaksin verroin, kun sinulla on hieno päämäärä, mitä kohti edetä, sekä sen rinnalla kauhuskenaario, johon joutumista haluat kaikin keinoin välttää. Tämä selittää myös mm. sitä draivia, millä joistakin vähemmän kehittyneistä maista huipulle halutaan nousta. Tavallisen suomalaisen kauhuskenaario on tuskin lähelläkään sitä, mikä toisaalla ajaa lasta pois kadulta.
Tekemällä kovasti töitä ikään kuin lähestyt parempaa tulevaa (”taivasta”) ja samanaikaisesti pienennät todennäköisyyttä synkästä tulevasta (”helvetistä.”) Suomessa ei slummeja varsinaisesti ole, mutta esimerkiksi jääkiekon ammattilaisuus ja NHL-unelma vievät suuren osan fyysisesti kyvykkäistä urheilijoista pois lajeista, joissa vastaavaa näkymää ei ole. Aina kyse ei myöskään ole rahasta, vaan mm. peliaika voi toimia ulkoisena porkkanana. Samoin on rangaistusten kanssa: kirjaimellista keppiä ei saa käyttää, mutta esim. penkkikomennus tai sopimuksen purku toimii tällaisena. On mielenkiintoinen kysymys, onko syntyvä vaikutus lopulta ”sisäinen” vai ”ulkoinen”, sillä rajan asettamiset voivat loppukädessä opettaa yksilölle tärkeitä asioita itsestään.
Sisäinen motivaatio
Motivaatiosta puhuttaessa kuulee usein sisäisen motivaation ”paremmuudesta” suhteessa ulkoiseen. Ja totta toinen puoli: ihmiset pysyvät tutkitusti tyytyväisempinä sekä pidempään motivoituneina, kun se on linjassa heidän tarpeidensa kanssa. Edellä mainitut Deci & Ryan taannoin kynäilivät itsemääräämisteorian (self-determination theory, 2000) kuvaamaan tätä kokonaisuutta. Teorian mukaan ihminen on ”maksimaalisesti sisäisesti motivoitunut”, kun kolme peruspalikkaa toteutuu: autonomia, koettu pätevyys ja yhteisöllisyys. Näistä on helppo olla samaa mieltä, sillä kukapa ei haluaisi olla oman elämänsä kippari, pätevä työssään ja pidetty piireissään?
“I want to emphasize the point that when it comes to competence and autonomy, it’s really the person’s own perceptions that matter. To be intrinsically motivated people need to perceive themselves as competent and autonomous; they need to feel that they are effective and self-determining. … When people succeed at an activity, the research shows that they are likely to perceive themselves as more competent. The same is true when they win a competition and when they receive positive feedback.” -Why We Do What We Do (Edward L. Deci, 1995, s.86, alleviivaus omani.)
Toisin sanoen ihmisistä täytyy tuntua siltä, että he ovat autonomisia ja päteviä. Ei siis niin, että he ovat jotenkin absoluuttisesti itsenäisiä, tai edes aina oikeasti päteviä. Toki koettu pätevyys ja todellinen pätevyys korreloivat yleensä voimakkaasti. Lisäksi ihmisen sosiaalista luonnetta korostaa se, että muiden arvio sinusta (positiivinen palaute) on merkittävä tekijä motivoitumisessa. Deci jatkaa:
“The feeling of competence results when a person … meets optimal challenges. Optimal challenge is a key concept here. Being able to do something that is trivially easy does not lead to perceived competence, for the feeling of being effective occurs spontaneously only when one has worked toward accomplishment. … One does not have to be the best or first … one need only take on a meaningful personal challenge and give it one’s best.” -Why We Do What We Do (Edward L. Deci, 1995, s.66, alleviivaus omani.)
Määrätietoiseen harjoitteluun kuuluva ”riittävä haaste tai vaatimustaso” on siis pitkälti sama asia, kuin motivoituminen pätevyyden kokemuksesta! Meidän ei todellakaan kannata pelätä riman nostoa, kun se tapahtuu kannustavassa ilmapiirissä. Toiseksi ponnistelu tuo pintaan merkityksellisyyden, jota usein urheilun yhteydessä korostan. Kevyt liikunta voi olla nautinnollista ja kansaterveydellisesti tärkeää, mutta merkityksellisyys tulee edellä mainitulla tavalla elämän ”vaikeammista” asioista.
Entäpä SDT:n viimeinen palanen, eli yhteisöllisyys? Ihminen luo kiintymykseen perustuvia suhteita ja turvalliset yhteydet toisiin ovat hyvinvointimme ja mielenterveytemme perusta. Itsestään selvästi myös valmennuksen on siten oltava turvallista ja siihen tulee kuulua autenttista välittämistä ja lämpöä. Näiden kolmen ”sisäisen motivaattorin” vaikutuksesta ihmiset teorian mukaan alkavat todennäköisemmin asettaa omia tavoitteita, luovat itse standardeja, monitoroivat edistystä ja myös saavuttavat tavoitteitaan. Kuulostaa hyvältä, eikö? Vielä paremmalta se kuulostaa silloin, kun kokonaisuutta tuetaan rohkaisemalla ja asettamalla rajoja toiminnalle:
“How can autonomy support and limit setting coexist? How can standards and limits be used so the person in the one-down position can live within limits and still retain a feeling of self-initiation, and thus not lose intrinsic motivation? Autonomy support, which is the opposite of control, means being able to take the other person’s perspective … and it may well require setting limits. … Limit setting is extremely important for promoting responsibility.” -Why We Do What We Do (Edward L. Deci, 1995, s.42-43, alleviivaus omani.)
Kaikki keinot käyttöön!
Mitä tästä kokonaisuudesta sitten pitäisi ajatella? Ensinnäkin motivaatio on niin merkittävä asia, että meidän on maksimoitava sen voima määrätietoista harjoittelua ajatellen. Toiseksi ulkoisia motivaatiotekijöitä ei kannata väheksyä, sillä kaikki mikä vie sinua haluttua tavoitetta kohti, on urheilussa arvokasta. Tarvitsemme Suomessa isompia porkkanoita etenkin valmentajille ja urheilijoille. Kolmanneksi pidämme mielessä, että sisäinen motivaatio on pitkäkestoisempaa ja tyydyttävämpää kuin ulkoinen, ja siinä on hyvinvointiin liittyvä aspekti. Hyvin kilpailullisissa konteksteissa ja hierarkioiden huipuilla kaikki samat lainalaisuudet eivät kuitenkaan päde, sillä ääripäissä ihmiset ovat enemmän valmiita äärimmäisyyksiin. Liika hyvinvoinnin korostaminen voi toisin sanoen saada aikaan sen, että emme nouse kohti pyramidin huippua.
Kaikista vähiten käytetty motivaation synnyttäjä saattaa kuitenkin liittyä valmentajan ja urheilijan väliseen suhteeseen. Aika ajoin kuulen tuskailua, että urheilija ei itse halua olla hyvä ja silloin on valmentajankaan turha patistella. Joskus joo, mutta kyse on usein myös laiskasta ajattelusta, jossa omat kädet pestään ongelmasta, joka on todellisuudessa yhteinen. Monessa tapauksessa valmentajalta puuttuu tietämystä tai työkaluja tehdä ympäristöstä joko enemmän tai vähemmän salliva ja etsiä eväitä muutokseen yhdessä:
”Opettajan ei tietenkään ole tarkoitus olla oppilaan kaveri. Hän tuntee rajansa. Tämä merkitsee sitä, että oppilas joutuu ottamaan hänelle kuuluvaa vastuuta sekä toimimaan kurinalaisesti, pitkäjännitteisesti ja harkiten kohti tavoitteitaan. Jos näin ei tapahdu, opettaja ilmaisee sen selkeästi avoimessa vuoropuhelussa. … Haluamme korostaa erityisesti sitä, että oppimismotivaatiossa ei ole kyse nimenomaan oppilaan omasta motivoitumisesta. Motivoituminen ja yhteisen tavoitteen asettaminen on opettajan ja oppilaan hyvässä vuorovaikutuksessa syntyvä yhteinen kokemus. – Mieli Meissä (Matti Keinänen & Minna Martin, 2019, s.128, alleviivaus omani)
Tätä nuoret ja nuoret aikuiset meiltä tarvitsevat. Ei siis kuvitella motivaation puutteen olevan vain ja ensisijaisesti urheilijan ongelma. Tietty perushalu täytyy olla, mutta ympäristö ja valmentaja vaikuttavat merkittävästi motivaatioon. Enkä taaskaan osaa olla korostamatta rajojen ja haasteiden merkitystä.
Kohti kovaa työtä,
Lauri H.
Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.
COACH HAKALA BLOGI 