Virheistä puhuu jokainen valmentaja. Virheitä halutaan vähentää ja niiden tekemisestä rangaistaan, häviäjät tekevät liikaa virheitä, mutta tietenkään virheitä ei pidä pelätä. Tuntuu kovasti siltä, että virheettömyydestä on muodostunut jonkinlainen mantra. Toisaalta virheetön peli koetaan hyveenä, mutta toisaalta tuloslähtöinen ajattelu antaa virheelle hyvin negativisen imagon.
Vaikka monille virhe tarkoittaa samaa kuin epäonnistuminen, on kolikolla myös valoisa kääntöpuoli. Kasvuun orientoituneet ihmiset pitävät virheitä mahdollisuuksina, sillä heille virhe merkitsee tilaisuutta kehittyä.
Kehittyminen on yksinkertaisesti synonyymi fraasille ”muuttua paremmaksi.” Ihminen joka kehittyy muuttaa omassa tekemisessään jotakin, ja tieto muutoksen tarpeesta tulee usein virheen muodossa. Todelliset ammattilaiset taas ovat ammattilaisia, koska he kykenevät muutokseen päivittäin. He ovat aina valmiita oppimaan uutta- olipa se miten pientä tahansa- ja ajan kuluessa pienistä asioista tulee suuria. Vaikka tämä ei ole tähtitiedettä, harva meistä kykenee systemaattiseen muutokseen. Suurin osa ihmisistä operoi kuten alla olevassa artikkelissa kerrotaan: Pelko ja laiskuus estävät uuden opettelun.
”25 vuotta töissä ei Henttisen mukaan aina automaattisesti tarkoita 25 vuoden työkokemusta. …- Jos on 25 vuoden kokemus, niin onko se oikeasti sen mittainen, vai onko se yhden vuoden kokemus, jota on pyörittänyt 25 vuotta peräkkäin?”
http://yle.fi/uutiset/vaarallinen_vanha_tieto__pelko_ja_laiskuus_estavat_uuden_opettelun/7114670
”Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sinulle kertoa, miten…” – on lause jonka moni on joskus kuullut vanhemmilta kollegoiltaan. Osa kokemuksesta on kullanarvoista ja sitä sietää kuunnella. Sitten on olemassa kokeneita ihmisiä, joiden kanssa keskustelusta ei vain tule mitään. Vuosia mietin miten asian voisi ytimekkäästi selittää, ja tuo artikkeli sen vihdoin teki. Jos olet valmentanut 25 vuotta hitaasti muuttuen, olet todennäköisesti melko ainutlaatuinen. Joka tapauksessa tuntuu huimalta ajatella kuinka paljon kokeneempi olet, kuin samat asiat 25 vuotta toistanut kaveri. Samojen juttujen jankkaaminen on kuitenkin yleistä, sillä toistoissa on turvaa. Kaikki on hallinnassa, ja hallinnan tunne on ihmiselle tärkeä. Ja mikä parasta virheitä ei tule enää juuri ollenkaan. Eikös tässä siihen pidä muutenkin pyrkiä?
Ihmiset kaihtavat virheitä useista eri syistä, mutta uskon tärkeimmän näistä liittyvän ajatusmaailmaan. Kuinka me koemme virheiden tekemisen? Ovatko virheet keino kehittyä, vai paljastavatko ne meistä puutteita? Pari vuotta sitten valmentajat kohisivat Stanfordin psykologian professori Carol S. Dweckin ”Mindset” -kirjasta. Moni on siitä toki jo kuullut, mutta lyhyt kertaus on paikallaan.
http://mindsetonline.com/whatisit/about/
Vaikka ihmisillä on kaikenlaisia näkökulmia elämään, Dweck löysi todisteita kahdesta ajatusmaailman perusmallista. Toista hän kutsui nimellä fixed mindset ja toista growth mindset. Suurin osa meistä on yhdistelmä näiden kahden välillä, mutta jotta juttu ei rönsyile pidetään asiat yksinkertaisina.
”Pysyvässä mielentilassa” oleva ihminen pitää taitojaan ja kykyjään jokseenkin muuttumattomina. Tästä seuraa kaikenlaisia lieveilmiöitä, kuten omien kykyjen jatkuvaa esilletuontia ja niiden pitämistä todisteena omasta kyvykkyydestä. Lisäksi pysyvyydelle tyypillistä on virheiden välttely ja peittely: Epäonnistumisia pelätään, sillä ne koetaan todisteina omasta korjaamattomasta vaillinaisuudesta.
”It’s not a failure as long as you learn from it.”
”Kasvun mielentilassa” oleva puolestaan toimii kuten arvata saattaa, eli päinvastoin. Kasvuun orientoituneet ihmiset tietävät, että ominaisuutemme eivät ole kiveenhakattuja vaan kehitettävissä. He rakavastavat haasteita ja oppivat virheistä, sillä he osaavat nähdä ne mahdollisuuksina. Suurin osa eri alojen huipuista on juuri näitä tyyppejä, sillä huipulle on vaikeaa päästä jos jokainen virhe ja vastoinkäyminen on ihmiselle uhkaava kokemus. Tämän lisäksi oma kokemukseni on, että elämästä ja oppimisesta yksinkertaisesti nauttii enemmän, jos ei ole tarvetta olla kaikessa täydellinen.
Miksi niin moni sitten kuuluu ensimmäiseen, virheitä kaihtavaan ryhmään? Luulen, että vanha ystävämme traditio sabotoi suuren osan oppimisen potentiaalista. Voi tietysti olla, että ihmisiltä puuttuu myös tietoa, mutta pääasiassa ajattelen, ettei uudelle vain haluta olla avoimia. Hyvä uutinen on joka tapauksessa se, että myös omaa ajatusmaailmaa voi ajan kuluessa muuttaa erilaiseksi.
”I don’t think much of a man who is not wiser today than he was yesterday.” –Sir Winston Churchill
Churchillin sitaatti on vähän rankasti muotoiltu, mutta totuuden siemenen se sisältää silti. On nimittäin pidemmän päällä rasittavaa jutella ihmisten kanssa, jotka eivät koskaan muutu. Varmasti tiedät perhe-tai ystäväpiiristä jonkun, jolla on aina vastaus kaikkeen. Kaveri ei ole koskaan väärässä, ja hänen juttunsa pysyvät samankaltaisina – tai jopa tismalleen samoina- vuodesta toiseen. Syy siihen, että kyseinen henkilö tietää kaiken, on yksinkertainen. Hän ei hyväksy virheiden tekemisen mahdollisuutta.
Kuten useimmat meistä, muistan tällaisen ajan myös omasta menneisyydestäni (joka ei läheisten mielestä vieläkään ole ohi…) Etenkin nuorempana piti aina yrittää päteä, ihan niin kuin ei voisi myöntää ettei tiedä jotakin. Pohjimmiltaan uskon kyseessä olevan epävarmuuden, jota jokainen ihminen joskus kokee. Olipa asia niin tai näin, meidän on vaikeaa myöntää tekevämme virheitä. Olemme ylimielisiä, liian laiskoja ottamaan selvää tai pelkäämme jotakin. Yhteistä näillä on kuitenkin lopputulos. Potentiaalisista kasvukokemuksista tuleekin elämän mittainen Groundhog Day.
”The second time you make a mistake it is not a mistake, but a choice.”
Mitä sitten vaaditaan muutokseen? Ensinnäkin meidän täytyy tulla tietoisiksi omista ajatuksistamme ja kaavoista, joita ne seuraavat. Mutta vaikka halu ja tietoisuus olisivat olemassa, ei kasvaminen ole helppoa. Joskus ihminen erehtyy ja se on inhimillistä. Joskus virhe myös toistuu, mikä on OK, mutta toistojen kierrettä niistä ei saa tulla. Tästä huolimatta olen omassa työssäni huomannut joidenkin virheiden toistuvan uudelleen ja uudelleen. Haluan toki muuttua ja uskon pystyväni siihen, mutta silti pyörin ympyrää. Suurin puutteeni liittyy järjestelmällisyyteen. Ajatus juoksee usein paikasta toiseen niin, että unohdan asioita joita ei saisi unohtaa.
Mietin mistä saisin apua ja törmäsin mainoon Atul Gawanden kirjaan nimeltään Checklist Manifesto. Teos pääasiassa kuvailee, kuinka yksinkertaisia listoja voidaan käyttää apuna monimutkaisissa tehtävissä. Tällaisia ovat esimerkiksi insinöörien, lentäjien, ja kirurgien työt, jossa työn valtava kompleksisuus hautaa alleen huippuammattilaistenkin tietotaidon. Koska vuosittain kyseessä on miljoonien ihmisten henki, ei virheisiin kuitenkaan ole varaa, ja yksinkertaiset checklistit auttavat tekijää pitämään huomion olennaisessa. Oma työni ei tietenkään ole näin vaativaa, mutta päätin silti kokeeksi laatia pari listaa.
Halki kuluvan kauden olemme olleet tämän kanssa tarkkana. Kun jokin on mennyt pieleen pelissä tai treeneissä, olen unohtanut jotakin, tai yksinkertaisesti keksimme paremman tavan toimia, asia kirjataan ylös ja lisätään listaan. Kuten todettu, listoja on useita: harjoituksiin, skouttaukseen, aikatauluihin ja otteluprotokollaan liittyviä. Kun olen samassa tilanteessa seuraavan kerran, käyn checklistin vain ajatuksella läpi kohta kohdalta. Vähitellen joissakin asioissa tulee jo toimeen ilman lunttaustakin. Joku voi nauraa idealle, mutta uskokaa täi älkää, osa maailman välkyimmistäkin ihmisistä todella toimii näin. Sitäpaitsi:
Jos en ole mitään muuta saanut aikaan, niin ainakaan en enää toista samoja virheitä. Nyt teen enimmäkseen ihan uusia virheitä- joista taas voi oppia.
Arkisen aherruksen kauneus on siinä, että vaikka periaatteessa teet koko ajan samaa työtä, on jokainen päivä hieman erilainen jos sitä lähestyy noviisina. Kun nyt kauden lopussa katsoo listoilla kaikkea sitä, jonka olemme työssä muuttaneet, ei voi kuin hymyillä. Meillä on ihan konkreettista todistusaineistoa kehittymisestä. Pelaajia tietenkin seuraamme tilastollisesti ja videoilla nähdäksemme mihin suuntaan he ovat menossa. Valmentajat kuitenkin vain harvoin saavat tällaista palautetta, vaikka sitä kipeästi tarvitsevatkin. Onneksi listoista ja virheistä oppimisesta on nyt tullut jonkinlainen rutiini, vaikka se kärsivällisyyttä koetteleekin.
Virheen tulisi meille kaikille olla kehityksen katalysaattori, eikä mikään nurkan takana vaaniva mörkö.
Playoff-aikaa,
Lauri H.
lhakala82@yahoo.com
COACH HAKALA BLOGI 
Leave a comment