Kuunteleminen on hyvä tapa oppia. Tarvitsee vain hankkitua viisaampien seuraan ja ymmärtää itse olla hiljaa. Pääsarjakausi antaa valmentajalle huonosti mahdollisuuksia tavata uusia ihmisiä, mutta maajoukkuekaudella tilanne on vähän parempi. Yritän säännöllisesti löytää aikaa mielenkiintoisten ihmisten tapaamiseen, sillä ei ole hyvän keskustelun voittanutta.
Svenskarna som vågar
Tapasin sarjakauden aikana Ruotsissa kaksi tällaista herrasmiestä. Kavereista tunnetumpi, Dr. K. Anders Ericsson, on Florida State Universityn tutkija ja ”Peak” (2016)- teoksen kirjoittaja. Anders on erikoistunut huippuosaajien (tai ”eksperttien”) tutkimiseen ja tehnyt yhteisyötä myös lentopallovalmentajien kanssa. Lisäksi hänen veljensä Lars pelasi vuosia sitten lentopalloa valmentamassani Sollentuna VK:ssa. Söimme lounasta ja totesin jälleen, että ruotsalaiset todella ovat maailman mukavimpia ihmisiä. Anders painotti keskustelussa samaa asiaa kuin kirjassaan: valmentajan merkitys huippuja tuottavan ympäristön luomisessa oli ratkaiseva. Usein jossakin pinnallisesti epätodennäköisessä paikassa on pieni ”menestyksen tasku”, tai ”kultakaivos” joka vuodesta toiseen kasvattaa yksilöistä voittajia. Puhuimme myös eräästä ruotsalaisvalmentajasta, joka pari kymmentä vuotta sitten lähti valloittamaan maailmaa.
http://www.volleyhall.org/anders-kristiansson.html
Hall of Fameen viime vuonna valittu Anders Kristiansson on elävä lentopallolegenda, ja maailmalla miltei tunnetumpi kuin kotimaassaan. Viime kaudella Japanissa valmentaneen Kristianssonin oikeana kätenä toimii suomalainen Tommi Tiilikainen, ja kuinka ollakkaan, ”AK” myös valmensi taannoin Sollentunassa. Usein hämmentää, kuinka pieni paikka maailma todella on. Kauden jälkeen Kristiansson lomaili Tukholmassa, ja juttelimme pariin otteeseen.
Siinä missä Ericsson tutkii menestystä, Kristiansson luo sitä. AK:n ura on niin täynnä voittamista, että sitä on miltei vaikea uskoa todeksi. Anders valmensi ensin Ruotsissa kahta seuraa (miehissä Lidingöä ja naisissa siis Sollentunaa) yhtä aikaa 1970- ja 80-luvuilla. Yhteensä joukkueet voittivat hulppeat 26 Ruotsin mestaruutta. Ruotsin miesten lentopallo nousi tyhjästä hänen johdollaan maailman huipulle ja n. 10 vuoden ajan länsinaapuri osallistui kaikkiin kovimpiin turnauksiin EM, MM, ja Olympiatasolla. Hyvänä päivänä, Anders sanoi, he olivat yksi maailman kolmesta kovimmasta joukkueesta. Tyyliin: ”On a good day, I think Soviet Union is no problem for us.” Mietin kuunnellessa, että kuinkahan monessa lajissa kukaan on koskaan voinut sanoa noin? (Ruotsin tarina huipentui juuri Neuvostoliiton kaatoon 1989 EM-kisojen välierässä- ja hopeiseen mitaliin finaalissa.)
Vähintään yhtä mielenkiintoista oli kuitenkin kuulla Ruotsin lentopallon jyrkästä romahduksesta 90-luvulla. Kun Anders lopullisesti lähti maailmalle kahdenkymmenen vuoden (1976-96) työn jälkeen, menestys kirjaimellisesti lähti hänen mukanaan. Ruotsi ei ole tähän päivään mennessä selviytynyt karsinnoista yksiinkään EM- tai MM-kisoihin. Länsinaapurissa puhutaan asiasta yhä. Sanotaan, että kaikki halusivat olla osana menestystä. Silti lentopallopiireissä ei koskaan laajemmin ymmärretty niitä arvoja ja uhrauksia, jotka huipulle olivat kantaneet. Ei ole kovin liioiteltua sanoa, että Ruotsin nousu ja tuho oli yhden ihmisen show.
Ruotsin jälkeen lähes kaikki miehen joukkueet noudattivat samaa kaavaa. Anders meni paikkaan, joka ei vielä ollut voittanut kaikkea. Hän alkoi rakentaa uutta, teki tulosta nopeasti, ja otti kaiken irti saatavilla olleista resursseista. Aikanaan hän lähti taas rakentamaan uutta. Sama toistui Belgiassa, Kreikassa ja viimeisenä Japanissa. ”We have to do more with less” oli edelleen miehen motto. Millä muulla voisikaan tyhjästä nousta maailman huipulle? Kristianssonin arvostusta maailmalla nostaa juuri se, että iso raha tuli kuvaan yleensä vasta myöhemmin.
Pockets of Excellence
Minne menestyviä urheilijoita tuottava kulttuuri voi sitten syntyä? Kirjallisuudessa toistuu käsite kultakaivoksesta, joka vuodesta toiseen tuottaa kovia urheilijoita ja tuloksia. Ericsson kuvasi näitä menestyksen taskuja omassa kirjassaan, samoin kuin mm. Daniel Coyle (The Talent Code, 2009) ja Rasmus Ankersen (The Gold Mine Effect, 2012) hieman eri termeillä.Tarina on aina pääkohdiltaan sama. Jossakin, usein sattumalta, kohtaa riittävä määrä oikeita ihmisiä, sekä valtava draivi tulla hyväksi. Vähemmän kehittyneissä maissa toimintaa ajaa tarve päästä elämässä eteenpäin urheilun kautta. Kaikissa tapauksissa menestyksen alkulähteeltä tuntuu löytyvän joku täysin tinkimätön valmentaja tai manageri, joka piiskaa kaikkea ja kaikkia eteenpäin.
”Never doubt that a small group of thoughtful, committed citizens can change the world; indeed, it’s the only thing that ever has.” – Margaret Mead
Ajattelin muinoin, että jos huippu-urheilun kulttuuri on pesiytynyt jonnekin tällä tavoin, se kestää kuin itsestään lumipallon pyöriessä alas mäkeä vetäen aina uusia ihmisiä puoleensa. On kuitenkin huomattavasti yleisempää, että pitkäänkin loistaneet seurat tai joukkueet ovat todellisuudessa yhden tai muutaman kylähullun aikaansaannoksia. Jonkun on tehtävä työ, jolla harvoin rikastuu ja joka vaatii sinulta paljon. Pääsyy huipputekijöiden vähyyteen on kenties juuri se, että aniharvalla on halua todella tehdä ne asiat, jotka menestymiseen vaaditaan. Sinun täytyy haluta olla hyvä tai paras, ja pystyä uhraamaan paljon aikaa ja ihmissuhteita tämän edestä.
Poikkeuksellisen valmentajan lähtiessä lähtevät kuitenkin yleensä myös tämän rekrytoimat ja tuottamat urheilijat ja pian koko homma kuivuu kasaan, koska uutta kasvua ei ole. On hurjaa, että joskus vain muutamassa kuukaudessa tuotetta ei enää tunnista samaksi. Vuoden tai kahden päästä seuraa ei kenties ole olemassa ensinkään. Eri mittasuhteissa Ruotsin kaltaisia esimerkkejä löytyy kaikkialta, jopa rikkaimmista lajeista ja liigoista. PNMKY lakkasi olemasta pian Reino Kososen lähdettyä. Toisessa ääripäässä jopa Manchester United oli Manchester United vain silloin, kun Sir Alex Ferguson valmensi sitä.
”Ferguson: If the day came that the manager of Manchester United was controlled by the players—in other words, if the players decided how the training should be, what days they should have off, what the discipline should be, and what the tactics should be—then Manchester United would not be the Manchester United we know. Before I came to United, I told myself I wasn’t going to allow anyone to be stronger than I was. Your personality has to be bigger than theirs. That is vital.”
https://hbr.org/2013/10/fergusons-formula (alleviivaus omani)
Ensimmäisellä kaudella Fergusonin lähdettyä 2013 ManU jäi Valioliigassa 7.sijalle ja siten ensimmäisen kerran 22 vuoteen kolmen parhaan ulkopuolelle. Yhtään pyttyä ei ole seuraan sittemmin tullut, ja erään futiskoutsin sanoin ”siitä tuli tavallinen seura.” Perinteet toki elävät, eikä seuraus ollut täystuho kuten Ruotsissa. Vain yhden tekijän lähteminen jätti silti korvaamattoman aukon. Vanha sanonta kuuluu, ettei meistä kukaan ole korvaamaton, mutta huippu-urheilussa se ei välttämättä päde. Ymmärrän pointin siitä, että toiminta kyllä jotenkin jatkuu, mutta millä tasolla?
Kuinka pitkäkestoinen menestys on mahdollista?
Edeltävästä sitaatista on tullut tärkeä ohje ainakin tälle päävalmentajalle. Vaikka töitä tehdään mielekkäästi ja porukalla, on lopullisen vallan aina oltava jollakin. Uskon juuri tämän ominaisuuden olevan syy moneen ylä-ja alamäkeen. Se on yksinkertaisesti vaikein jälkipolville siirrettävä. Tietotaitoa saa kursseilta ja harjoituksista. Jokainen tavallisella älykkyydellä varustettu aikuinen kykenee opettamaan jokaista lajia. Valmentajissa on lisäksi varmasti riittävästi työtä pelkäämättömiä ihmisiä. Tärkein puuttuu silti usein. Kuka on valmis sanomaan voitontahtoisille urheilijoille ja sidosryhmille napakasti EI kerta toisensa jälkeen, kun sitä vaaditaan?
Johtajan pestissä projektin etu menee yksilöiden edun edelle, mikä tarkoittaa, että olet jatkuvasti jonkun epäsuosiossa. Me ihmiset haluamme olla pidettyjä, ja on todella vaikeaa opettaa jotakuta muuhun. Soihdun siirtyessä seuraavalle aniharvoin tajutaan, että tinkimättömuus arvoissa ei ole vain yksi jutuista. Se on SE JUTTU. Joukkueen arvomaailma on tosi ainoastaan silloin, kun yksilöt kokevat avainasiat samalla tavalla, ja tällainen tilanne on enemmän poikkeus, kuin sääntö.
Brigham Youngin entinen päävalmentaja Chris McGown vertasikin joukkueen arvoja perustuslakiin: ”The core values are the constitution of a team, and the head coach is their last bastion of defense.” Jos kukaan muu ei puolusta jotakin tärkeää arvoa, johtajan yksinkertaisesti täytyy tehdä niin. Muutoinhan organisaatio vähättelee asiaa, jonka on ilmoittanut syyksi olemassaololleen! Tätä yksinkertaista asiaa vähätellään, sillä etenkin seuroissa harvoin nähdään läheltä johtajan toimintaa. Ja jos sitä ei ole ymmärretty, ilmennetty, ja siirretty eteenpäin, yritys hajoaa käsiin arvojen ainoan puolustajan lähtiessä. Niin kävi myös Unitedissa.
“Indeed, if there is any one “secret” to an enduring great company, it is the ability to manage continuity and change—a discipline that must be consciously practiced, even by the most visionary of companies.” – James C. Collins (Built to Last, 2005)
Kultakaivoksen siirtäminen jälkipolville vaatisi nimenomaan, että sekä karismaattinen perustaja, että tulevat valmentajat ymmärtävät mitä menestys on, ja mitkä asiat siihen johtavat. Jos arvot ja periaatteet ovat eletyssä elämässä mukana, tietty taso on toiminnassa taattu. Sen jälkeen on kiinni tuurista ja tuulista, nostaako kyseinen kulttuuri itsensä taas kerran hetkeksi ykköseksi. Ja jos näin käy, pystyykö sama kulttuuri parin mestaruuden jälkeen olemaan kärsivällinen, puolustamaan arvojaan ja toistamaan syklin? Kirjoitin jo kymmenen vuotta sitten, että suomalainen lentopallo voisi joukkueurheilussa olla tällainen, harvinainen poikkeus. Länsinaapurista voimme hakea asiassa oppia ainakin kahdella tavalla.
Rakentamassa,
Lauri H.
lhakala82@yahoo.com
Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista.
COACH HAKALA BLOGI 
Leave a comment