Tag Archives: Pelinluku

Skouttaus ja Pelinluku (2)

30 Nov

Jatkamme lokakuun tarinaa. Kirjoitin ihmisen rajallisesta kapasiteetista muistaa uutta informaatiota. Kehotin valmentajia keskittymään ensisijaisesti oman joukkueen ja pelitavan hiomiseen, ja arvottamaan skouttauksen tuottamaa runsasta tietoa.

Lyhytaikaismuisti ja huomiokyky

Yksi tehokkaan valmennuksen salaisuuksista on priorisointi. Ihmisen huomio voi olla vain yhdessä paikassa yhdellä hetkellä ja sen siirtäminen kuluttaa energiaa. Jos joudumme vaihtamaan huomion kohdetta koko ajan, se väsyttää enemmän, kuin jos keskitymme vain yhteen asiaan kerrallaan.

”Attention has a cost. It is a this or that, zero-sum game. We pay attention to one thing, either through conscious decision or because our attentional filter deemed it important enough to push it to the forefront of attentional focus. When we pay attention to one thing, we are necessarily taking attention away from something else. … Consciousness itself is not a thing, and it is not localizable in the brain. Rather, it is the name we put to ideas and perceptions that enter awareness of our central executive, a system of very limited capacity that can generally attend to four or five things at a time. … It’s as though our brains are configured to make a certain amount of decisions per day, and once we reach that limit, we can’t make any more, regardless of how important they are.” (Alleviivaukset omiani.)

-Dr. Daniel Levitin, (The Organized Mind, 2014, p.45)

Syvä keskittyminen on viisaampi strategia, kuin tilkkutäkiksi pilkotut yksityiskohdat joiden välillä pallottelet. Päätin edellisen kirjoituksen ajatukseen siitä, että skouttauksen tuoman tiedon voi tiivistää vain neljään tai viiteen avainkohtaan. Tähän on hyvä syy johtuen lyhytaikaismuistimme (STM, short-term memory) rajoituksista. Aikanaan uskottiin, että STM on noin 7 yksikköä plus miinus 2kpl ihmisestä riippuen. Nykytiedon valossa tämä 5-9 kpl vaikuttaa kuitenkin olevan pienempi, eli noin 4-5, eikä sitä periaatteessa voi harjoittelemalla edes kehittää. (Hyvin harjoitelleet ihmiset kykenevät koviin muistisuorituksiin erilaisten oppimis- ja muististrategioiden avulla, mutta kyse on spesifistä tiedon muistamisesta. Ei siis siitä, että olisit jumpannut ”yleistä” kykyäsi pitää useita asioita lyhytaikaismuistissasi. Riittävä ja laadukas uni on yksi tärkeistä tekijöistä, jotka sementoivat päivän aikana koettuja asioita pitkäaikaismuistiin (LTM, long-term memory))

Kiinalainen oppitunti

Liian suuri määrä tietoa kuormittaa, mutta paineen alla vähäisetkin asiat meinaavat unohtua. Näin läheltä esimerkin tästä viime kesänä, kun pelasimme Hollannin maajoukkueella Kiinaa vastaan pääsystä World Grand Prix’n välieriin. Finaaliturnaukseen oli päässyt maailman kuusi parasta maata. Lohkon päätöspelin panos oli välieräpaikka ja Kiinaa kannusti 11 000 hengen kotiyleisö. Kiina on ‘16 olympiavoittaja ja Hollanti samojen kisojen nelonen, joten vastustaja oli suosikki, vaikka pelistä odotettiinkin tasaista. Neljän erän jälkeen taululla luki 2-2. Kaikki tiesivät viidennen alkaessa, että Kiinan supertähti Zhu Ting saa tärkeimmät hyökkäyspaikat. Veimme erää ja johdimme hetkeä ennen loppua 14-11. Pääsimme hyökkäämään ottelupalloa kolme kertaa, mutta hävisimme erän lopulta 16-18 ja turnaus oli ohi.

Mitä valmennusfilosofiaan tulee, tulen muistamaan nämä ’17 GP finaalit pitkään. Zhu tappoi viimeiset viisi hyökkäystä raakana kenttään ilman, että Hollannin puolustus edes kunnolla osui niihin. Jälkikäteen voisi mennä sen taakse, että vastustajalla oli fyysisesti meille liian kova pelaaja. Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästään tästä. Meidän pelitapamme peruspalikat eivät yksinkertaisesti kestäneet. Meillä oli Kiinasta valtava määrä dataa, mutta se ei lopulta auttanut. Kenties jopa päinvastoin. Näistä viidestä tappohyökkäyksestä vain yksi oli niin kova suoritus, ettemme olisi saaneet sitä puolustettua. Kaikissa muissa puolustajat joko olivat liikkessä, poissa omilta paikoiltaan, tai torjuja ei tehnyt teknisesti hyvää suoritusta. Kaikki oman kontrollin asioita siis.

Mielenkiintoiseksi tarinan tekee pelin taso. Puhutaan kuitenkin urheilijoista, jotka pelaavat olympiamitaleista! Hollannin tapauksessa he ovat myös poikkeuksellisen hyviä ja valmennettavia tyyppejä. Jos arvokisat voivat ratketa perustaitoihin, niin mitä se on alemmilla tasoilla? Ja kuinka me todella voimme parhaiten auttaa urheilijoitamme? Skouttauksen tuoma tieto on älyllisen tason muistamista, mutta pelinlukeminen ja liikkuminen vaistonvaraista. Havainnointi kumpuaa ihmisen ikivanhasta biologiasta. Pitäisikö meidän opettaa niitä sen sijaan, että puhumalla yritämme vaikuttaa aivojen nuorimpiin osiin? Paluumatkalla lukemani Peter Levinen kirja (In an Unspoken Voice, 2010) sivusi aihetta. Raapustin seuraavan pätkän muistiinpanoihin:

“Interesting how consciousness evolved in animals and humans as interplay between the prey and the predator. We have to know where we are in space, and we have to be fully in the now, focused, in order to make the best choices regarding how and where to move. In addition, humans react to oncoming objects with instinct, not intellect. Of course it matters what we know (scouting) but it matters even more what we see (reading.)”

Havainnointi ja liikkuminen (“volleyball is a visual motor sport, with emphasis on visual”) ovat aihe toiselle ja pidemmälle jutulle. En kuitenkaan osaa välttää ajatusta, että emme todella tunne omaa biologiaamme kovin hyvin. Oma kokemukseni aiheesta on toki vain pintaraapaisu, mutta kenties riittävästi näkemään, että on oltava nykyistä parempia malleja toimia.

Tapoja opettaa taktiikkaa

Samojen taktisten asioiden toistaminen peleissä on pelaajille hyödyllistä. Muistamme edellisestä jutusta, että pelitapa on sitä kuinka pelaat aina (=perusasetukset) ja taktiikka sitä, kuinka pelitapaa muokataan skouttauksen pohjalta kutakin vastustajaa varten. Vaikka et voi muistaa enempää kuin muutaman uuden asian kerrallaan, toistuu osa näistä “uusista” taktisista asioista kauden peleissä eri vastustajiakin vastaan. Esimerkiksi Ruotsissa on kolme joukkuetta, joiden hyökkäyspeli on selvästi muita nopeampaa. Oman joukkueen torjuntaliikkuminen ei sellaisenaan riitä heitä vastaan, mutta onneksi oppitunteja riittää. Ensimmäisessä pelissä olimme pulassa, toisessa hieman parempia, ja kolmannessa jo melko hyviä.

“Talking about what you should do isn’t very effective if the task includes time-constraints.”

–Dr. K. Anders Ericsson

Ylipäätään taktisten asioiden harjoittelu (sitten kun tekniset perustaidot ovat riittävän hyviä) kantaa pitkässä juoksussa hedelmää. Pelaajat oppivat toistuvan kaavan ja laajentavat pitkäaikaismuistinsa edustuksia pitämään sisällään enemmän ja enemmän nyansseja. Terminologia eroaa lähteestä riippuen, mutta eräs nimitys näille skeemoille tai “mentaalisille edustuksille” on LTWM (long-term working memory.) Kuten olen kirjoittanut, nuoren pelaajan kaikki huomio menee usein vain siihen, että pystyy olemaan painetilanteessa. Kokenut pelaaja taas osaa esimerkiksi ennen syöttöä nähdä, missä rotaatiossa vastustaja on, ja muistaa edellisistä peleistä kaavoja ja painotuksia. Tiedän myös valmentajia, jotka harjoituksissa esim. pyytävät pelaajia sulkemaan silmät, kuvittelemaan vastapuolen pelaajat kentälle, ja kysyvät missä rotaatiossa nämä ovat. Tällaiselle systemaattiselle opettamiselle lämpenen paljon enemmän, kuin rotaatioista puhumiselle palaverissa tai pelissä.

Peliin valmistautuminen

On lisäksi tärkeää muistaa, että meillä voi kussakin pelissä joukkueena olla enemmänkin taktisia asioita kuin ne neljä tai viisi. Asioita voi olla 4-5 per pelaaja, mutta pelaajilla on eri vastuita. Liberon ei tarvitse muistaa hyökkäyskohteita, ja niin edelleen. Turha kuormittaa ketään tiedolla vain siksi, että se on olemassa. Pidän tavasta, jossa seuraavat pääkohdat käydään läpi edellisen päivän palaverissa ja kysellään pelaajilta uudelleen kopissa ennen peliä:

  1. Syöttökohde (yleensä 1-2 kpl)

  2. Hyökkäyskohde (heikoin torjuja, tai paras lyöntisuunta)

  3. Kuinka torjut (oman pelipaikan tärkeimmät 1-2kpl)

  4. Kuinka puolustat (1-2 muutosta peruspalettiin- jos niitä on.)

  5. Tärkein yksittäinen voittoon vaikuttava asia (jos se ei jo löydy omasta pelitavasta.)

Videopalaverit (yleensä 2kpl) vastustajasta eivät ole vain valmentajan puhetta, vaan keskustelua, näkemistä ja palautetta. Katsomme vastustajan passarin, hyökkääjät, ja syöttäjät siten, että video pysäytetään kontaktihetkellä, ja pelaajat kirjaavat ylös mitä seuraavaksi tapahtuu. Metodi on voimakas, sillä se parantaa pelinlukemista ja asioiden muistamista (+ on pelaajista mukavampaa kuin tunnin monologi.) Toisessa palaverissa puhutaan enemmän rotaatioista, jos on tarve.

Elämäntapana tilastot

Oma näkökulmani aiheesta lienee tässä kohtaa aika selvä. Vaikka pidän perusteluja vankkoina, ei tässä esitetty näkemys kuulu huipulla valtavirtaan. Osasyy tähän on, että jos rahoitusta ja staffia on paljon, heille täytyy keksiä tekemistä. Lisäksi pelaajat huipulla ovat vaikeammin valmennettavia kuin alemmilla tasoilla. Teknisiin puutteisiin ei konfliktien pelossa helposti edes haluta puuttua ja jäljelle jäävät numerot. Sitten johdetaan numeroita sen sijaan, että johdettaisiin ihmisiä. Aikaa myöten olen myös oivaltanut, miten kunkin valmentajan tausta ja luonteenpiirteet vaikuttavat heidän työhönsä. Itse näen valmentajan laumanjohtajana ja opettajana, jossa perustaidot, arvot ja joukkuedynamiikka näyttelevät tärkeintä osaa.

Silti osa maailman parhaista valmentajista on taustaltaan juuri skoutteja. He hallitsevat pelin taktisen puolen tavalla, jota arkea näkemättömän on vaikeaa edes uskoa. On kuin tilastot ja rotaatiot olisivat iso shakkilauta, joka pyörii koutsin päässä saumattomasti pelin aikana. He eivät kuitenkaan ole mitään stereotyyppisiä datahiiriä. Huipulla kyse on tyypeistä, jotka ymmärtävät ihmissuhteiden merkityksen ja jotka tyypillisesti pystyvät laittamaan valtavan määrän energiaa skouttaamisen lisäksi kaikkeen muuhunkin. Hierarkian huipulle nousevat aina yksilöt, joilla on riittävästä alaspesifiä älykkyyttä sekä ahkeruutta ja stressinsietokykyä työmäärän kestämiseen. Olen lisäksi kuvaukseen sopivien entisten työkaverien kautta jäsentänyt asian niin, että koska koutsi haluaa olla hyvä kaikessa, taktisesta osaamisesta tulee tavallaan peli pelin sisällä. Tarkoitan tällä seuraavaa:

Peli on käynnissä ja ratkeaa aina tiettyihin asioihin riippumatta siitä mitä valmentaja tietää. Samalla valmentaja yrittää kuitenkin itse muistaa kaiken mitä kentällä tapahtuu kuin vain nähdäkseen pystyykö hän siihen. En ole lainkaan varma, ovatko he aina tästä edes tietoisia. Siltä se minusta kuitenkin näyttää. Joku syyhän on oltava, että ihminen käyttää valtavasti aikaa asioihin, jotka vaikuttavat lopputulokseen vähän tai eivät lainkaan. Joillekin “kaiken tietäminen” on kunnia-asia ja myös iso osa työn merkitystä. Mutta onko se asia, jota haluat elämässä eniten? Joillekin vastaus on ilmeisesti kyllä, sillä he motivoituvat niin paljon tästä puolesta, ettei perhe-elämällekään jää juuri aikaa. Eronnut huippuvalmentaja on miltei standardi.

Työssä on monta kuluttavaa puolta, mutta skouttaus on se yksi asia, joka vie paljon aikaa, ja josta todella voi hieman tinkiä joukkueen tasoa laskematta. Ja edelleen riippuu mihin valmistaudutaan; olympialaisiin vai tavalliseen liigapeliin. Kaikissa tapauksissa uskon, että valmennusta tärkeämpiä asioita ovat terveys, isyys ja lupaus itselle ja perheelle läsnäolosta, vaikka valmentaisikin huipulla. Myös elämän pelissä kannattaa valita taistelut huolellisesti.

Kaunista joulun odotusta,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Tags: , , , , , , , , , , ,

Skouttaus ja Pelinluku (1)

26 Oct

Kaksiosainen juttu skouttauksesta liittyy enemmän priorisointiin kuin lentopalloon. Kyse on ihmisen kyvystä käsitellä ja muistaa informaatiota. Lisäksi se on pieni manifesti havainnoinnin ja pelin opettamisen puolesta. Vaikka skouttauksella (eli vastustajan analysoinnilla) on urheilussa paikkansa, tärkeintä on pyrkiä selkäytimeen painettujen perusasioiden soveltamiseen pelin aikana. Ei kuormittaa muistia yrittämällä hallita liikaa uusia asioita kerralla.

”And the reason is increasingly evident: the volume and complexity of what we know has exceeded our individual ability to deliver its benefits correctly, safely, or reliably. Knowledge has both saved us and burdened us. … The real lesson is that under conditions of true complexity – where the knowledge required exceeds that of any individual and unpredictability reigns – efforts to dictate every step from the center will fail. People need room to act and adapt. “ (Alleviivaukset omiani.)

-Dr. Atul Gawande (The Checklist Manifesto, 2009)

Miksi skouttaamme vastustajia?

Ennen kuin pääsen vauhtiin, sanon uudelleen, että vastustajien opiskelu kuuluu huippu-urheiluun ja sillä voi saavuttaa kilpailuetua. Elämässä on kuitenkin toissijaisia asioita, joihin käytämme aikaa samalla, kun prioriteettimme kärsivät. Joukkuelajeissa on tavallista painottaa vastustajan pelaamista oman pelaamisen sijaan. Mitä korkeampi taso, sitä kovempaa panostus vastustajan skouttaamiseen yleensä on. Tähän on monta syytä, mutta usein asioita tehdään vain siksi, että ne voidaan tehdä. Jos sinulla on resursseja kerätä dataa, sitä myös kerätään. Osa tästä on hyödyllistä, muuta suurin osa ei ole. Liian suuri määrä informaatiota voi haitata päätöksentekoa myös penkin päässä.

”A big part of having a good scouting report is showing our team, that we got it under control.”

-Dr. Marv Dunphy

Valmentaja kokee hallinnan tunnetta, jos hän on valmistautunut peliin hyvin. Tämän tuoma turvallisuus leviää helposti koko joukkueeseen ja on yksi skouttauksen isoista eduista. Unohdamme kuitenkin, että kyseessä on osittainen illuusio. Kukaan ei voi ennustaa tulevaisuutta. Kaava, jonka näemme menneisyydessä, ei auta näkemään jokaista yksittäistä tilannetta tulevaisuudessa. Voimme korkeintaan puhua todennäköisyyksistä, emme varmuuksista.

Eri tasoilla vastustajan skouttaaminen ja pelitaktiikka vaikuttavat lopputulokseen eri tavoin. Eniten vaikutusta on silloin, kun pelaajat kykenevät toteuttamaan tuottamaasi tietoa (tai jos vastustajasi eivät valmistaudu mitenkään.) Isossa kuvassa taktiikan merkitys on kuitenkin pienehkö. Tuhannet harjoitustunnit, pelinlukukyky, paineensieto ja lajitekninen osaaminen ratkaisevat. Vasta kun isot asiat ovat kunnossa ja erot pieniä, on skouttauksen pohjalta tehdyn taktiikan rooli suurempi.

Ennen kuin jatkamme pidemmälle, selvennetään terminologiaa hieman.

Tekniikasta taktiikkaan

Joukkueen pelaamisen taso koostuu eri osa-alueista. Suurin osa näistä liittyy yksittäisiin pelaajiin, ja vaikka ne voi käsitteistää eri tavoin, seuraavat toimivat mielestäni hyvin.

  1. Fyysiset ominaisuudet- Pitkälti geneettisiä ominaisuuksia kuten pituus, lihastyyppi, raajojen mittasuhteet, ja niin edelleen. Osaa voidaan harjoittaa, mutta ei määräänsä enempää.
  2. Henkiset ominaisuudet- Kyky suoriutua paineen alla, kyky nopeasti käsitellä ala-spesifiä informaatiota, muut ”aineettomat” ominaisuudet kuten kyky johtaa, tunnetaidot tiimissä, persoonallisuus, ja niin edelleen. Usein helpommin kehitettäviä kuin fyysiset ominaisuudet.
  3. Tekniset ominaisuudet- Biomekaniikka, eli pelaajan paljain silmin nähtävissä oleva suoritusteknikka kussakin motorisessa taidossa. Helpoimpia asioita kehittää valmennuksen avulla ovat juuri käsien asennot, askeleet, ja niin edelleen.
  4. Pelinluku- Pelaajan kyky nähdä, tunnistaa, ja ajoittaa oma suoritustekniikka kentällä tapahtuvaan visuaaliseen ärsykkeeseen. (Pattern recall/ pattern recognition.) Pelinlukua opetetaan mm. viemällä pelaajan katse systemaattisesti eri kohteisiin. Alku on nopea, mutta sen jälkeen alkaa hidas tie ylöspäin. Kaikkiaan hyväksi pelinlukijaksi tuleminen vie vuosia, sillä vaikka katsot oikeita asioita, et ehkä vielä näe mitä tulee tapahtumaan. (Hyvä vertaus on uuden kielen oppiminen. Noviisi ja natiivipuhuja kuulevat molemmat samat äänteet, mutta niillä on merkitystä vain sille, joka on oppinut tuntemaan niiden merkitykset.)
  5. Pelitapa- Joukkueen modus operandi, joka perustuu pelaajien ominaisuuksiin (niiden maksimaaliseen hyödyntämiseen) ja lajin tilastollisiin todennäköisyyksiin juuri kyseisellä tasolla. Voidaan myös puhua pelityylistä. Pelitapa on eri asia kuin taktiikka.
  6. Skouttaus- Informaation tuottaminen siitä, mitä vastustaja tekee kussakin tilanteessa. Pelissä vastaantulevia uusia tilanteita on periaatteessa lukemattomia, joten tätä tietoa voi myös tuottaa, tulkita ja katsoa eri kanteilta ad nauseam.
  7. Taktiikka- Oman pelitavan ja vastustajan skouttaukseen pohjalta tehty suunnitelma. Perustuu myös todennäköisyyksiin ja liittyy yksittäiseen otteluun tai ottelusarjaan valmistautumiseen.

Kaikki asiat eivät ole yhtä tärkeitä

Kun valmentaja aloittaa työnsä, tulee hänen tehdä analyysi toiminnasta. Etenkin alussa on paras satsata eniten niihin asioihin, jotka vaikuttavat tuloksiin voimakkaimmin. Tilastollisesti n. 80% voittoon johtavista asioista on seurausta n. 20% syistä (Pareton periaate.) Jos joukkueella on syksyllä 4-6 viikkoa valmistautua kauteen koko rosterilla, heti ei kannata puuttua kaikkiin lillukan varsiin. Oman pelitavan luominen ja muut isot kivet täytyy laittaa purkkiin ensin. Selkeästi priorisoimalla halutut asiat voivat tapahtua yllättävänkin nopeasti.

Tästä huolimatta on houkuttavaa alkaa jo alussa kiinnittää huomiota siihen, mitä vastustajat tekevät. Keitä heillä pelaa? Kuinka hyviä pelaajat ovat? Mitä tapoja heillä on? Nämä kaikki ovat oman vaikutusvaltamme ulottumattomissa. Silti alamme verrata omaa tekemistä muihin sen sijaan, että yrittäisimme itse tulla paremmiksi. Ihminen on laumaeläin ja meidät on näin piuhoitettu. Haluamme tietää asemamme oman ryhmän sisällä ja myös kilpailussa muita heimoja vastaan. Seurauksena yritämme voittaa älyllistä ja taktista kamppailua liian varhain, omilla puutteellisilla perustaidoilla.

”Volleyball is a visual motor sport, with emphasis on the visual.”

”You have to build your systems around the abilities of your players.”

”You cannot do tactically what you cannot do technically.”

–Dr. Carl McGown

Joukkueen pelitavan tulee perustua pelaajien ominaisuuksiin. Ennen kuin sinulla voi olla pelitapa, on sinun ymmärrettävä mitä pelaajasi itseasiassa osaavat. Et lisäksi voi luoda peleihin kovin monimutkaista taktiikkaa, elleivät pelaajat sitä kykene teknisesti toteuttamaan. Esimerkki auttaa ymmärtämään tämän dilemman nopeasti.

Valmennat nuorta keskitorjujaa, joka osaa halutut torjunta-askelsarjat (tekniikka) mutta ei muista katsoa vastustajan passaria. Toisin sanoen hänellä on yksi ainoa muistettava asia: katso passaria. Pelaajan kehitys ei vielä ole riittävän pitkällä, jotta tärkeä asia olisi hallussa painetilanteessa. Jos et katso vastustajan pelinrakentajaa, et tiedä mitä tuleman pitää, koska et saa kyseistä visuaalista informaatiota mistään. Moni yrittää auttaa pelaajaa taktiikalla: ”Jos rotaatiossa 1 pallo nousee 5-paikalle, passari pelaa sieltä aina taaksepäin. Muissa tilanteissa hän pelaa aina eteenpäin.”

On silkkaa ironiaa, että tämä (usein aikalisillä) annettu informaatio kuormittaa lyhytaikaismuistia enemmän kuin yksinkertainen ”katso passaria.” Systemaattinen pelinluku on tapa, jonka aikanaan täytyy löytyä pitkäaikaismuistista, siis ”selkäytimestä.” Vasta sitten voimme antaa tietoa pelissä ilman, että suoritus kärsii. Ihminen ei ole hyvä pitämään montaa asiaa mielessä kerrallaan:

”One of the significant discoveries of cognitive psychologists in recent decades is that switching from one task to another is effortful, especially under time pressure. … Like a juggler with several balls in the air, you cannot afford to slow down; the rate at which material decays in memory forces the pace, driving you to refresh and rehearse information before it is lost. Any task that requires you to keep several ideas in mind at the same time has the same hurried character. … It is now a well-established proposition that both self-control and cognitive effort are forms of mental work. … All variants of voluntary effort- cognitive, emotional, or physical- draw at least partly on a shared pool of mental energy.” (Alleviivaukset omiani.)

-Dr. Daniel Kahneman (Thinking Fast and Slow, 2011), Nobel-voittaja

Keskittyminen syö energiaa, ja mitä vähemmän pelitilanteessa osaat, sitä stressaavampaa se on. Huippu-urheilija kestää painetta luonnollisesti yllä kuvattua paremmin, sillä hänellä on pitkäaikaismuistissaan kokemusta kentällä toistuvista tilanteista (ja siten enemmän kapasiteettia käsitellä informaatiota.) Tästä huolimatta myös huippupelaajia ylikuormitetaan tiedolla. Mikä on liikaa riippuu yksilöstä, mutta kun painetta on enemmän, pystymme vähempään. Olen ollut tilanteissa, joissa olympiatason pelaaja tulee aikalisällä penkille ja huutaa valmentajalle ”Mitä ne tekevät seuraavaksi?! Mitä näet, kerro?!” Näin voi käydä, jos pelaajat ovat oppineet liian riippuvaisiksi informaatiosta turvallisuuden lähteenä.

Sattumanvaraisiin peleihin kuuluu olennaisesti, että et tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Siksi arvaaminen ja penkiltä ohjaaminen helpottavat koettua painetta. Valmentajan on kuitenkin ymmärettävä, että hän ei voi ratkoa pelaajien ongelmia penkiltä käsin. Skouttauksen tuottamasta tiedosta huolimatta jokaisissa MM-kisoissa ja Olympilaisissa pelit useimmin ratkeavat johonkin yksittäiseen perussuoritukseen. (Yleensä kyse on matalan todennäköisyyden hyökkäyksestä, joka tehtiin paineen alla, tai kurittomuudesta torjunnassa tai puolustuksessa. Perusasioiden hallinta ratkaisee lopputuloksen huolimatta siitä, montako yötä 10 hengen staffi on valvonut valmistautuen.)

Kuinka skouttauksesta saa eniten irti?

Yhteenveto. Hyvässä pelinluvussa ei ensisijaisesti ole kyse siitä, mitä tiedät, vaan siitä, mitä näet. Pelitilanne on aina kompleksinen, ja informaatio menneisyydestä ei ennusta tulevaa kuin osittain. Emme ole hyviä muistamaan tietoa (taktiikkaa) samalla kun meidän täytyy tehdä jotakin muuta (pelata itse peliä.) Luonnollisesti haluamme tietää mitä vastustaja tekee, ja osa tuotetusta informaatiosta on myös hyödyllistä. Skouttauksesta saat eniten irti priorisoimalla:

  1. Määrittele ottelun tärkeys. Onko tämä liigan 12. kierros, vai olympiafinaali? Toiseen voi valmistautua viikkotolkulla, ja se on ainutkertainen mahdollisuus elämässä. Tavalliseen liigapeliin riittää todennäköisesti, että katsot videolta heidän kaksi edellistä otteluaan.
  2. Keskity siihen 20% vastustajan pelaamisesta, mikä tuottaa 80% heidän menestyksestään. Pyri pysäyttämään tuo 20%. Pilko loput 80% vastustajan pelaamisesta itsellesi ylös järkevällä tavalla ja pidä muruset omana tietonasi. Älä kuormita pelaajia näillä asioilla ennen kuin se on ajankohtaista. Muistuta heitä kuitenkin, että meillä on vastustajasta kaikki tarvittava tieto. Epävarmuus lisää painetta ja varmuus poistaa sitä. Pidä huoli, että pääset käsiksi yksittäisiin tiedonjyviin nopeasti pelin aikana tilanteen niin vaatiessa (jos vastustaja esim. tekee vaihtoja tai joku harvinainen, mutta tasaisesti toistuva tilanne tulee vastaan.)
  3. Oppiminen on tilasidonnaista. Mitä ikinä haluat taktiikkasi pitävän sisällään, harjoittele sen ydinkohtia harjoituksissa, jotta pelaajat eivät joudu muistamaan pelissä liikaa uusia asioita. Kuunteleminen ei auta toteuttamaan, mutta visuaalisesti eteen tulevat ja itse harjoitellut tilanteet muistuvat mieleen uudestaan.
  4. Palaverissa visuaalisuus on avainasemassa. Anna pelaajille itselleen mahdollisuus katsoa- ja esimerkiksi piirtää tyhjälle skouttipaperille- mitä he videolla näkevät. Tällä on merkitystä. Ei sillä, mitä sinä sanot tai tiedät, tai miten pitkän raportin olet kirjoittanut. Unohda myös tilastolliset hienoudet, ja yritys esittää pelaajille loputtomasti numeroita. Ihmiset ovat luonnostaan kehnoja muistamaan ja ymmärtämään tilastoja.
  5. Opeta pelaajat teknisesti riittävän hyviksi, jotta he osaavat toteuttaa omaa pelitapaa. Heillä on vähemmän muistettavaa ja enemmän mahdollisuuksia tehokkuuteen. Kun koko joukkue osaa lukea peliä ja liikkua tehokkaasti, vaikutus lopputulokseen on taianomainen. Perusasiat, perusasiat, perusasiat.
  6.  Perusta pelitapasi tilastollisiin todennäköisyyksiin. Esimerkiksi sen sijaan, että meillä olisi 10 eri puolustuspaikkaa eri tilanteita tai eri hyökkääjiä varten, laita puolustajasi yksinkertaisesti sinne, minne pitkässä juoksussa menee eniten palloja.
  7. Luo tilannesidonnaisuuksia, jossa tietyissä tilanteissa toimit aina samalla tavalla. Jaa peli kokonaisuuksiin, joita noudatat. Pelaat esimerkiksi kolmen torjuntaa vastaan aina samalla tavalla. Siirtoa (tiettyä keskihyökkäystä) vastaan aina samalla. Kun pelaajat osaavat nämä mallit arjen harjoitusten jälkeen ulkoa, voit tuoda jotain uutta ja vastustaja-spesifiä mukaan. Pelkistä nämä oman pelitavan mallit niin harvaan variaatioon kuin mahdollista.
  8. Teet muutokset omaan pelitapaan skouttauksen perusteella. Mitkä ovat tämän vastustajan suurimmat poikkeukset näihin sääntöihin omaa pelitapaamme vastaan? (Täytyy myös muistaa, että vastustaja ei ehkä tee sinua vastaan samaa, mitä teki muita vastaan.) Ennen kuin tuot asiat joukkueesi tietoon, muistuta itseäsi vielä mikä siihen n. 20% kuuluu, josta vastustajasi hyötyy eniten. Taktiikka on tehty. Muiden asioiden voit antaa tässä kohtaa olla.
  9. Sinun ei tarvitse tehdä kuin 2-5 muutosta kutakin vastustajaa vastaan. Viisi -tai ehkä vain neljä- on yläraja (johon palaamme seuraavassa kirjoituksessa.) Keskity näihin asioihin kahdessa peliä edeltävässä harjoituksessa. Kaikki tämä olettaen, että oman joukkueesi paketti on teknisesti muuten kasassa, eikä vaadi viilausta. Jos vaatii, keskity edelleen oman pelitapasi hiomiseen vastustajan sijaan.

Jatkamme samasta aiheesta marraskuun jutussa.

Lauri H

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista.

Tags: , , , , , , , , , ,

Nuorimpien Harjoittelusta osa 3.

19 Nov

Talven salivuorot ovat pyörineet Suomessa jo hyvän tovin. Syksyn mittaan on tullut paljon kyselyjä liittyen harjoitteluun, joten on lupailemani kolmososan aika… Tässä esitetyt harjoitteet on tehty ajatellen kaikkein nuorimpia harrastajia, mutta opetan samoja asioita maajoukkuetason pelaajillekin. Siispä toivon, että jokainen halukas valmentaja saa tästä ajatuksia toimintaansa, ikäluokasta riippumatta.

Ensi alkuun pari käytännön asiaa… Juttu ei ole ihan lyhyt, vaan se on tarkoitettu avuksi pidemmälle aikavälille. Siispä nopea silmäys tuskin tuo pysyvää apua…Toinen huomiotava asia on, että se kuuluisa kuva toimii paremmin kuin tuhat sanaa. Moni lajitekniikka ei sanoilla kuvaillen ehkä aukea, mutta olen parhaillaan tekemässä pientä videopankkia lentopallotaidoista. Kirjoitan lisäksi toisen jutun tekniikkaleikeistä, joita voimme F-junnuille opettaa pallo-osuuden lomassa.

https://coachhakala.wordpress.com/2013/02/24/nuorimpien-harjoittelusta-osa-1/

https://coachhakala.wordpress.com/2013/04/25/nuorimpien-harjoittelusta-osa-2/

Halukkaat voivat tutustua aiheen kahteen ensimmäiseen osaan alta olevista linkeistä. Jos taas et halua lukea molempia uudestaan, niin…

Pähkinänkuoressa kyse on tästä:

Olen huolissani siitä, että nuoret tekevät kortilla olevan saliajan puittesisa liikaa muuta kuin harjoittelevat itse meidän omaa lajiamme. Suomessa ollaan huolissaan nuorten monipuolisesta liikunnasta, ja olen täysin samaa mieltä siitä, että nuoret tarvitsevat monipuolista liikuntaa. Tiedämme kuitenkin myös, että harjoittelu on spesifiä, ja tullaksemme lentopalloilijoiksi meidän on pelattava lentopalloa. Siirtovaikutuksesta erilaisten taitojen välillä on paljon mielipide-eroja jopa alan huippujen keskuudessa. Kuinka siis tehokkaasti yhdistää lentopalloharjoittelu tähän ”monipuolisesti taitoja kehittävään harjoitteluun” silloin, kuin saliaikaa on viikossa vain pari tuntia?

Ensinnäkin pidän tärkeänä, että lentopalloa harjoitellaan sille varatulla ajalla, ja muita lajeja niille varattuina aikoina. Toiseksi lentopallo on hyvin monipuolinen laji, jos me sitä sellaisena opetamme. En tarkoita, että meidän tulisi erikoistua varhain. Tiedän kuitenkin, että saamme jo pelkästä lentopallosta enemmän irti, kun alamme opettaa kaikkia siitä löytyviä taitoja. Lisäksi jos lentopallo- harjoituksissa pidättäydytään lentopallotaitojen opettamisessa ihan nuoresta pitäen muunlaisten harjoitteiden sijaan, kasvaa myös ihmisten tietämys lajista, sekä kunnioitus sitä kohtaan.

Ideaalitilanteessa valmentajalla olisi harjoituksissa paljon resursseja: pallon heittäjiä, pallon kerääjiä, aina uuden ja uuden pelinomaisen toiston mahdollisuuden antajia. Jokainen F-nuorten kanssa aikaa viettänyt nimittäin tietää, että 1. Kannustuksen on oltava saumatonta ja positiivista. 2. Lentopallo on todella vaikea laji, eikä palloralleja saada aikaan juuri ollenkaan 3. Keskittymiskyky ei ole aivan yhtä hyvä kuin aikuisilla. Lapsissa on eroja, mutta lähteistä riippuen jo 5-vuotiaan pitäisi pystyä keskittymään 10-15 minuuttia yhteen asiaan. Tällainen aika luo jo hyvät edellytykset harjoitteille. Ehdottamassani harjoituksessa vaihtelu on suhteellisen nopeaa, ja uskon, että jos lapsilla on mukavaa ja haastavaa tekemistä, he kykenevät keskittymään yhteen tehtävään kauemmin kuin tavallisesti ajattelemme.

Joka tapauksessa ehdotan nuorille harjoituksia, jossa vaihtelu harjoitteiden välillä on nopeaa, ja joissa lapset vuorottelevat pallojen ja lajitekniikoita opettavien leikkien välillä sen 1-2h ajan jonka he salissa viettävät. Näin täyttyvät kaikki kehittävälle harjoitukselle asetetut kriteerit, ja nuori urheilijan/lentopalloilijan alku saa liikkua monipuolisesti riippumatta siitä, mikä hänen päälajinsa myöhemmin on. Jos se kuitenkin on lentopallo, lajin vaatimat tekniikat ja ajoitukset ovat jossain määrin jo iskostuneet keskushermostoon.

Tarkastutin sisällön sekä ulkomaalaisella, että kotimaisella motorisen oppimisen expertillä (Sami Kalaja) ja he molemmat näyttivät vihreää valoa. Toivon, että saamme yhdessä tehtyä tästä jutusta sellaisen joka palvelee kaikkia osapuolia: itse lapsia, lentopalloa, ja Suomen urheilua.

Ja vielä viimeinen sana: en hetkeäkään kuvittele, että tämä on helppoa. Nuorimpien valmentaminen vaatii energiaa ja kärsivällisyyttä, ja osa tässä esitetyistä treeneistä on oikeasti etenkin alkuun vaikeita. Näin kuitenkin itse harjoituksen toteuttaisin.

Harjoituksen runko ajalle 17:00-18:30

Jos harjoitus alkaa esimerkiksi klo 17:00, on hyvä sopia tapaamisajaksi esim. 16:45 pukukopissa jotta kaikki varmasti ovat valmiita kellonlyömällä. On myös hyvä idea ottaa selvää, jos jossain kyseisen hallin tilassa on vapaata juuri ennen harjoituksia. Esimerkiksi tatami tai muu avoin tila sopii paikaksi alkuverryttelyleikille: näin saamme puristettua 10-15 minuuttia lisää saliaikaa. Voi kuulostaa pieneltä, mutta pienistä puroista koostuu se suuri virta. Jos tämä onnistuu, voi tavata jo 16:30, leikkiä 16:45, ja aloittaa pallon kanssa 17:00. Peruskonsepti harjoitukselle on 10min pallon kanssa, 5min tekniikkaleikeissä tai syöttäen.

16:30-16:45 Tapaaminen

16:45-17:00 Alkuleikki/ Lämmittely

17:00-17:05 Tekniikkaleikki/ Pelinlukuharjoitus

17:05-17:15 Pelinomainen/ Pallottelu

17:15-17:20 Tekniikkaleikki/ Pelinlukuharjoitus

17:20-17:30 Pelinomainen/ Pallottelu

17:30-17:35 Syöttöharjoitus

17:35-17:45 Pelinomainen/ Pallottelu

17:45-17:50 Syöttöharjoitus

17:50-18:00 Pelinomainen/ Pallottelu

18:00-18:05 Syöttöharjoitus

18:05-18:15 Pelinomainen/ Pallottelu

18:15-18:20 Tekniikkaleikki/ Syöttöharjoitus

18:20-18:30 Pelinomainen/ Pallottelu

Ilmapiiri

Vaaditaan lapsilta hyviä yrittämistä. Haastetaan heidät tekemään asioita, joita he vielä eivät osaa tehdä. Uskalletaan luoda tilanteita, joissa he joutuvat venymään. Ja kaiken aikaa muistetaan, että emme saa turhautua vaan positiivisesti jaksamme luoda uusia ja uusia haasteita.

Alkuleikki/ lämmittely

Vaikka lämmittely ei ole niin tärkeä asia nuoremmille, kuin se on vanhemmille pelaajille, on alkuverryttelyaika ennen saliin siirtymistä erinomaista ei-lajiaikaa. Ennen saliin tuloa voivat nuoret leikkiä hippaa, tehdä erilaisia juoksuja, kuperkeikkoja, tasapainoilua, dynaamisia venytys- ja tasapainoliikkeitä jne. Jos tila sen sallii, voi myös opettaa erilaisia pallon heittotapoja: yhdellä tai kahdella kädellä, sivusta, alhaalta tai pään yli ja niin edellen.

Pelinomaiset harjoitteet vs Pallottelut

Motorinen oppiminen sanoo, että uusi taito tulisi siirtää peliympäristöön mahdollisimman pian, eli jo silloin kun juniori ”juuri ja juuri osaa sen tehdä.” Suljetut harjoitteet kuten pallottelu, jossa pallo tulee aina samasta suunnasta, käyvät oppimisen alkuvaiheissa. Kuitenkin jo varhain – taitotasosta riippuen jo muutaman harjoituksen jälkeen- meidän pitää päästä ”pelaamaan”, vaikka se hieman erilaista f-junnuilla onkin. Pallot ovat pehmeitä, verkko matalalla, kenttä pienempi.

Tästä huolimatta liikkumisen ajoittaminen pallon alle on se iso juttu, ja siihen pitää pyrkiä. Tunnistamaan ”kuinka kaukana peliväline minusta on- ja kuinka sinne pääsen.”

Ymmärrän kuitenkin vanhempien huolen onnistumisista, sekä toimivien harjoitteiden puutteesta. Pitää muistaa, että nuori tarvitsee onnistumisia innostuakseen lajista lisää. (Tämä on yksi pääperusteista koppipallolle, joka ei sinänsä kovinkaan hyvin opeta itse pelaamaan.) Siispä uskon, että aikataulun ensimmäisen pallo-osuuden voi hyvin pitää pallotteluna, ja toisen kenties jonkinlaisena jonopallotteluna, sillä nuoret oppivat paljon pallon käyttäytymisestä ilmassa jo näillä keinoin. Lisäksi vanhemmat saavat harjoitepankkiinsa lisää helposti toteutettavia treenejä. Emme kuitenkaan saa käyttää liikaa aikaa tilanteissa, jossa ei ole sattumanvaraisuutta mukana.

Kuinka kauan koppeja?

Niin haastavaa kuin se onkin, meidän tulisi ohjata nuoria siirtymään pois kopista niin pian kuin mahdollista. Tai -jos nuoret siihen edes jotenkin pystyvät- alkaa opettamaan suoraan hiha- ja sormilyöntiä. On aivan eri taito pelata liikkuva kohde eteenpäin muille, kuin ottaa se kiinni. Koppien ottaminen voi kyllä opettaa lukemaan peliä paremmin, mutta ei pelaamaan itse peliä.

Entä kun palloralli ei jatku? Jatkopallo!

Jatkopallot ovat valmentajan tärkein työkalu matkalla pelaamiseen. Seuraavan toiston (”opportunity to respond”) tulee olla ilmassa heti, kun edellinen on saatu siivottua kentältä ja on turvallista jatkaa. Kukaan ei määrittele näiden määrää- niitä voi olla monta samalle pelaajalle peräkkäin. Tärkeää on, että pelaajat tietävät tämän olevan hyvä juttu. Jatkopallo ei ole mikään rangaistus, vaan uusi mahdollisuus. Sama pätee jatkapalloihin jonopallottelussa, 2v2 treeneissä, 3v3 ja 4v4 treeneissä jne.

Valmentajan tulisi jatkopallolla pyrkiä luomaan tilanne, jossa nuori saa uuden mahdollisuuden pelata edellinen, pudonut pallo. Pyydä siis nuorta katsomaan sinua, odottamaan muutaman askeleen päässä ja pyytämään liikkumaan kohti kun näkee pallon ilmassa (tai jos kyseessä on täysi vasta-alkaja, heitto voi tulla myös vierestä ja sen voi pelata paikaltaan.) On kuitenkin todella tärkeää oppia ottamaan askelia ja pelaamaan palloa eteenpäin, eikä vain aina antamaan pallo suoraan kohti. Lapsi oppii, että usein hän kyllä ehtii, jos vain uskaltaa. Alkuun tämän voi tehdä verkon samalta puolelta, mutta heti kun mahdollista, myös verkon yli. Positiivisen kannustuksen määrää ei jatkopallon yhteydessä voi ylikorostaa- tämän on oltava lapsille kivaa.

Ryhmän hallinta

Etenkin tämän jatkopallojen käytön vuoksi tarvitsemme apulaisia, esim. 2-3 vanhempaa olisi jo iso apu valmentajalle. Jos ryhmä on suuri mutta käsiä vähän, ongelmia tulee taatusti. Pelaajat eivät itse voi jatkopalloja heitellä, mutta he ovat erinomainen apu pallojen keräämisessä – apu jota harvoin käytetään. Neljä pelaajaa kentällä puolellaan, ”seuraava ketju” pallonkeräysvuorossa (josta lapset muuten tykkäävät kunhan saavat siihen kannustusta) ja vaihdot parin minuutin välein niin, että toistomäärät säilyvät tasapuolisina kaikille.

Pallotteluvariaatiota:

*Kaksi pallottelee sormilyönnnillä, hihalyönnillä tai molemmilla

*Kolme pallottelee sormilyönnnillä, hihalyönnillä tai molemmilla- yksi passaa välissä

*Jonopallottelu verkon samalla puolella tai mieluusti verkon yli (liiku pallon perässä)

*Jonopallottelu pareittain niin, että kaksi pelaajaa on samalla verkkopuolella yhtäaikaa ja pelaa pallon verkon yli kahdella kosketuksella ennenkuin he juoksevat pallon perässä jonon hännille (vaatii jo taitoa.)

Valmistaudu antamaan jatkopalloja heti jotta harjoitus ei keskeydy. Jos pallo pysyy ilmassa, laske onnistuneita verkon ylityksiä ja yritä rikkoa edellinen tulos. Leikkimielisesti lapset voivat tehdä yhden vatsalihasliikkeen/kuperkeikan/tms jos vanhaa tulosta ei rikota. He voivat vaihtoehtoisesti myös antaa itselleen raikuvat aplodit jos he sen rikkovat.

Pienpelivariaatioita:

*”Vaihtopeli” kahden-neljän hengen joukkuein siten, että aina kun pallo menee verkon yli, pelaajat juoksevat pois kentältä ja uusi pari ottaa heidän paikkansa. Voidaan pelata kaikenlaisin variaatioin riippuen pelaajien kokonaislukumäärästä: Jos pelaajia on vähän, voi sama pari olla kentällä esim. viiden pallon ylityksen verran muiden ollessa pallonkerääjinä, jos taas pelaajia on paljon, voidaan jatkuvasti kiertää laskien koko porukan verkon ylityksiä. Kentältä poistuneen tiimin tehtävänä on tietenkin juosta edellinen pallo kiinni.

*Voit muuttaa ylläolevaa versiota esim. niin, että siinä käytetään vain sormi- tai hihalyöntiä.

*Voit pelata myös kolmen hengen joukkuein (esim. jos 12 pelaajaa.) On huomionarvoista, että usein kannattaa pelata mieluummin ajasta (seuraavat joukkueet ovat kentällä 2-3min ajan, sitten vaihto. Pisteiden lasku on toki hyvä asia, mutta ennenkuin taitoa karttuu hieman lisää, on pisteenlasku hankalaa siinä jatkopallojen paljoudessa, mitä valmentajat joutuvat peliin laittamaan.

*Jos pelaajia tässä vaihtopelissä on kentällä kolme tai peräti neljä, kannattaa huomioida ylimääräisillä jatkopalloilla myös pelaaja, joka harvemmin koskee palloon. Kosketuksia voi sallia myös yksi tai kaksi, mutta mieluusti kolme.

*Samaan vaihtopelikonseptiin voi tuoda variaatiota vaihtelemalla jatkopallon laatua. Pallorallit kannattaa aloittaa valmentajan toimesta heittämällä pallo verkon yli -eikä siis vain samalle puolelle- ellei edellinen kosketus sinne päättynyt. Asim. vastaanotto putosi ennenkuin passaava pelaaja siihen ylsi. Edelleen pitää muistaa taitotaso- joskus jatkopallon on tultava vierestä. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että niin pian kuin nuori osaa ennakoida verkon yli tulevan pallon liikkeen, sitä nopeammin hän saa todellisia onnistumisen elämyksiä myös pelaamisesta.

*Mikä tahansa peli, millä tahansa pistelaskulla/aikamääreellä toimii niinkauan kuin jokaisella junnulla on tekemistä joko kentällä tai sen ulkopuolella. Hauskuuden on säilyttävä osana toimintaa. Kymmenen minuuttia kuluu kuin siivillä ja on aika vaihtaa muuhun leikkiin.

Huom. Valmistaudu antamaan jatkopalloja heti, jotta harjoitus ei keskeydy.

Syöttöharjoitus

Tämä on kaikista tärkein tekniikkaleikki/ ei-pelaamisharjoitus.

Sitä mukaa kun tilastonikkarit saavat selville lentopallon lainalaisuuksia syvenee tietämyksemme myös syötön harjoittelusta. Se on vaikea taito, mutta samalla yksi kahdesta tärkeimmästä lentopallotaidosta. Alakauttasyöttöä on suosittu paljon, mutta samalla kun syötämme alakautta menetämme mahdollisuuden syöttää ja vastaanottaa yläkautta tulevaa palloa. Nämä syöttö/vastaan-otto taidot ratkaisevat tulevaisuudessa sekä sen 1. Kuinka hyvin saamme pallorallit käyntiin ja sitä kautta toistoja, että 2. Kuka voittaa lentopallo-ottelun. Käyttäisin pelinomaisissa treeneissä alustavasti valmentajan heittoa pallorallin aloittamisessa, sillä näin saamme ihan alussa enemmän kosketuksia kuin muilla tavoin. Tämän lisäksi pitäisin erillisiä lyhyitä syöttöleikkejä, joissa nuoret totuttautuvat lyöntiliikkeeseen ja koko syötön konseptiin, vaikka se aluksi hankalaa onkin.

Puolentoista tunnin pituisessa harjoituksessa omistaisen syötölle 2-4 osiota. Harjoitus on helppo laittaa alulle: Valmentaja näyttää ensin mallisuorituksen ja sitten jonkin leikin avulla (”intiaani, jousi ja nuoli”) opetetaan pelaajille sujuva lyöntiliike verkon yli. Puolet joukkueesta yrittää syöttää verkon yli esim. minuutin ajan, ja toinen puoli kerää palloja. Syöttää voi ensin vaikka kolmen metrin päästä verkosta, jotta onnistumisia tulis, ja vähitellen voi siirtyä verkosta kauemmas. Kun taito lisääntyy ja siirrytään kauemmas verkosta on tärkeää opettaa nuoria ottamaan kahden askeleen vauhti, jotta pallo saa kaiken sen voiman taakseen mitä lapsesta lötyy. (Käyn tekniikoiden opetusta läpi toisessa kirjoituksessa, mutta tämä ansaitsee maininnan jo nyt: oikeakätiselle lähtotilanteessa vasen jalka edessä, pallo vasemmassa kädessä, ja perään askeleet oikea-vasen, heitto–lyönti.)

Osa tästä opitusta lyöntiliikkeestä siirtyy myös yhtäaikaa (tai vähän myöhemmin) opittavaan iskulyöntiliikkeeseen, ja nuoret saavat pitkin harjoitusta vaivihkaa syöttötoistoja pitkin kautta. Noin 5min siellä, toisen 5min täällä tuovat vaihtelua harjoitukseen. Tämä on vaikeaa, mutta äärimmäisen tärkeää. (Tällä hetkellä käytämme tätä samaa konseptia slovenialaisessa ammattijoukkueessani siten, että pelaamme kaksi rotaatiota 6v6, ja syötämme 6 minuuttia ennen seuraavia kahta rotaatiota, ja niin edelleen. Näin saamme vaivihkaa tärkeitä toistoja näissä tärkeissä taidoissa.)

Pelinlukuharjoitus

Yksi kaikista harvimmin harjoitelluista taidoista on pelinlukeminen. Usein kokeneetkin valmentajat ajattelevat, pelaaja joko osaa tai ei osaa lukea peliä. Tosiasiassa pelinluku on opittua tilanteen tunnistamista, jota myös voidaan melko helposti opettaa nuorimmillekin. Käyttäisin pelinlukemisharjoitusta ajoittain vaihtoehtona tekniikkaleikille- se tuo vaihtelua, eikä ole fyysisesti lainkaan vaativaa- ainoastaan hoksottimet kuluvat. Ihan alussa tätä ei kuitenkaan voi käyttää, sillä ennen uuden motorisen taidon oppimista pelaajan koko huomion on oltava pelivälineessä. Vasta kun pelaajien taitotaso karttuu, voi pelinluvun ottaa ohjelmaan. (Tämä voi tarkoittaa myös sitä, että ryhmän taidosta riippuen harjoitus ei vielä sovi F-ikäisille muuten kuin pelkistettynä ”minne pallo menee leikkinä.”)

Yksinkertaisuudessaan ”pelinlukeminen” tarkoittaa katseen irrottamista pallosta ja sen siirtämistä pelaajaan, joka koskee palloon seuraavaksi. Erilaisilla leikeillä voimme pyytää lapsia katsomaan palloa käsittelevää pelaajaa (joka tässä alkuvaiheessa on ensin yksi valmentajista) ja liikkumaan suuntaan, johon valmentaja hyvin selkeästi näyttää palloa pelaavansa. Lapsia voi myös pyytää huutamaan kosketuksen suunnan (”ovelle” tai ”seinälle” , ”oikea” tai ”vasen”ja niin edelleen.) Tämän lisäksi on tärkeää opettaa nuoria katsomaan ennen suoritusta pelaajaa joka koskee pallon, eikä vain palloa koko aikaa, mutta kuten sanottu taito ratkaisee voidaanko pelitilanteeseen siirtyä.

Jutulle tuli mittaa peräti viisi sivua, joten poistin tekniikkaleikkien ideapankin tästä lopusta ja siirsin sen omaksi osakseen, jonka toivottavasti saan piakkoin valmiiksi.

Harjoittelun iloa toivoen,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Tags: , , , , ,

Mitä vaaditaan EM-mitaliin?

20 Oct

Suomi pelasi hyvät EM-kisat, mutta Italia oli ratkaisevassa pelissä vielä parempi ja jatkoi matkaansa mitaleille. Pölyn laskeuduttua tein koosteen kisojen aikaisista ajatuksista… Vaikka pohjimmiltaan fiilis on hyvä, nälkä kasvoi syödessä (ja hyvä niin.) Kysymys joka minua kiehtoo eniten kuuluu ”Kuinka Suomi voi vielä parantaa ja ottaa mitalin?”

Kärsivällisyyttä…

*Suomella on ollut uusi päävalmentaja vasta muutaman kuukauden. Tuomas Sammelvuo ei ole täyspäiväisesti valmentanut aikaisemmin, joten valinnan ja Maailman Liigan jälkeen kuului kahdenlaista mielipidettä. Äkkipikaisten porukka ei ymmärtänyt ja piti kesää todisteena huonosta valinnasta, tason tippumisesta, tuhon tiestä ja ties mistä. Kärsivällisten joukko kuitenkin ymmärsi, että Köpi on hieno mies, hyvä keulakuva ja edeltäjistään poiketen välittää aidosti koko suomalaisesta lentopallosta. Hän tulee antamaan kaikkensa, mutta hyväksi huippuvalmentajaksi kasvaminen vie aikaa jokaisen kohdalla.

*Suomi on EM-kisojen jälkeen sillä samalla tiellä kuten niitä ennenkin. Erona on vain se, että nyt se näkyy tuloksissa ja katsomoissa. Siitä huolimatta nyt äkkipikaiset kehuvat suoritusta kilpaa, valinta olikin hyvä, valmentaja loistava jne. Lisäksi äkkipikainen toteaa, että tämä oli kyllä maksimi, eikä materiaali riitä enempään. Kärsivälliset taas ymmärtävät, että hyvää työtä on tehty, mutta matka jatkuu edelleen. Voimme olla vielä parempiakin.

*Uskon mielelläni Benjamin Franklinia: “He that can have patience can have what he will.” Fanitus on hieno ja tärkeä asia, mutta ei pidä unohtaa että fan on liian usein sama kuin fanatic. Jos toimintaa halutaan kehittää, se pitää aina tehdä kärsivällisesti, eikä fanaattisen äkkipikaisesti. Yksittäinen maa kun ei lottovoiton sattuessa voi alkaa ostelemaan uusia pelaajia… Maailma kuuluu kärsivällisille ja toivonkin lukijan tätä silmäillessä miettivän kumpaan joukkoon hän haluaa kuulua.

Kolme suurinta positiivista muutosta:

1. Tekeminen on taas mielekästä

Parasta kisoissa oli pelaajien uusi sitoutuminen Suomi-paitaan. Jo ekassa pelissä pelaajien ilmeistä näki, että veljet tämä on kivaa. Se on Sammelvuon suurin ja tärkein saavutus tähän mennessä- kaikki muu kalpenee tämän rinnalla. Ei ole helppo paikka asettua pienen maan ruoriin. Käytössäsi on kapea pelaajamateriaali, hyvin vähän aikaa kehittää pelaajia, paljon kansainvälisiä kilpailuita ja kovat tavoitteet. Vaikka pelaajilla olisi mitä puutteita, et yksinkertaisesti heti ehdi muuttaa kaikkea niinkuin haluat. Jokaisella pelaajalla on tuhansien toistojen tuomat hyvät ja huonot tavat jo sitkeästi iskostettuina. Mitä lähdet muuttamaan ja mitä et, ja vielä tärkeämpänä kuinka saat pelaajat ylipäätään sitoutumaan toimintaan?

2. Staffi on vihdoin kokonaisuus

Toinen iso asia on, että meidän yhteinen juttu ei rajoitu pelaajiin. Monessa joukkueessa joko päävalmentaja on ”yksin” joukkueen lähellä, tai kukaan valmennusporukasta ei ole joukkuetta lähellä. Tämä oli tilanne etenkin Mauron kauden lopussa, jolloin italialaiset ja suomalaiset olivat kuin kaksi joukkuetta yhden sisällä. Nyt meidän toiminnallamme on uusi suunta. Joukkueen johtajasta fysioterapeuttiin kaikki kokevat ylpeyttä suomalaisuudesta siinä missä pelaajatkin. Nostan Sammelvuolle ja lentopalloliitolle hattua siitä, että monessa valinnassa osuttiin nappiin.

3. Suomen pelaaminen on kurinalaisempaa

Ehkä kurinalainen tarkoittaa tässä samaa kuin kärsivällinen. Varmistuspelaaminen on valovuoden edellä menneitä vuosia. Hyökkääjät tekevät pahoista paikoista fiksumpia ratkaisuja. Pelaajat ovat kaikin puolin kypsempiä kuin muutama vuosi sitten, sekä ratkaisuiltaan, että käytökseltään. Mahtava juttu. Kaikki kolme kohtaa kenties mahtuvat otsikon ”kova yhteinen halu.” alle. Näiden päälle on hyvä rakentaa tulevina vuosina entistä parempi maajoukkue, mutta se edellyttää myös apua meiltä muilta.

Kolme asiaa joissa Suomen on oltava parempi- eikä vain mj:n, vaan meidän kaikkien

Ettei se unohdu haluan vielä korostaa, että päällimmäisenä olen ylpeä joukkueen suorituksesta ja asenteesta. Näkemys kehityskohteista tulee vasta kakkosena. Mutta varmasti on hyväkin, että vielä löytyy korjattavaa. Sehän vain tarkoittaa, ettei Suomen suorituksen katto soraäänistä huolimatta ole vielä lähellä. Olennaista on kuitenkin, että jokaisen juniorivalmentajan ja pelaajan pitää olla tässä projektissa täysillä mukana… Ei anneta näille tyypillisille soraäänille yhtään siimaa:

”Suomella ja Italialla on huikea tasoero fysiikassa.”

”Tarvitsemme pidempiä ja vahvempia pelaajia.”

Tällä tavalla puhuu todella moni. Fyysiset ominaisuudet näkee jokainen lajitietämyksestä riippumatta, ja niiden taakse on aina helppo mennä. Samalla ajattelemme oikeasti, että näistähän se kenkä puristaa, eikä mistään muusta. Ongelma kuitenkin on, että näin puhuva laittaa itsensä heti asemaan, jossa ”näille asioille ei vaan voi mitään.” No totta kai jokainen maa haluaa pidempiä ja vahvempia pelaajia! Sehän on itsestään selvää ja toivoa saa aina.

Fyysisesti lahjakkaampia pelaajia odotellessa itse tekijät kuitenkin käärivät hihat ja keskittyvät asioihin joihin todella voidaan vaikuttaa. Pelaajamäärä ja laadun kasvattaminen kuuluu osana työhömme, mutta en voi aloittaa tätä sanomalla, että ”materiaali ei riitä” sillä se ei ole täysin totta. Suomen olisi ratkaisevassa ottelussa kaatanut Italian, jos olisimme parempia joissakin lentopallon perusasioissa

1. Puolustustaidoissa, jotka eivät ole mielekkäitä nuorille

Kaikki juniorit haluvat lyödä, harva haluaa nostaa tai puolustaa. Meidän täytyy saada lisää huomiota näille taidoille jo varhain. Suomi missasi Italia- pelissä ainakin 16 mahdollisuutta rakentaa hyökkäystilanne (keskiarvo siis n. neljä kpl /erä!) Listalla on lähes yksinomaan puolustuspään tilanteita, jotka meidän täytyy ehdottomasti hoitaa, jos haluamme pelata EM-mitalista. Mukana ei lisäksi ollut yhtään tilannetta, johon olisi tarvittu äärimmäistä venymistä, parempaa fysiikkaa tai mitään vastaavaa. Ainostaan yksinkertaisia perustaitoja kuten teknisesti hyvä torjuminen, tiikerin tekeminen, sormilyönti, kommunikaatio, ja niin edelleen.

En väitä, että kaikki pallot olivat helppoa, mutta ne eivät missään nimessä olleet ylivoimaisen vaikeita tälle tasolle. Ei olympiamitalistia voita, jos emme saa näitä peliin. Sitten kuvittele, että voitat puolet noista neljästä rakennetusta tilanteesta, siis 2p/erä. Yhtäkkiä kahden vikan erän 25-22 tappio onkin 24-23 tilanne meille, and it’s a whole new ball game. Ei ole yhtään liioiteltua sanoa, että peli olisi voinut olla 3-1 Suomelle. (Vaikka Italia loisti fyysisyydellään, se sähläsi myös paljon ja avasi meille oven. Mauro sanoikin, että ihan sama kuka tulee vastaan. Meillä on omat ongelmat ja keskitymme niihin. Tämä Italia on taidoissa hyvin kaukana 90-luvun joukkueesta, vaikka heillä nytkin on fyysiä pelaajia.)

2. Pelinlukemisessa (sekä torjunta- että puolustuspelaamisessa)

Liittyy saumattomasti yllä oleviin puolustustaitoihin. Torjujan pelinlukeminen ja yhtäaikaa liikkuminen saattaa olla lentopallon vaikein taito. Puolustuksessa sinulla on hieman enemmän aikaa (ja vähemmän liikkumista) mutta silti kestää vuosia kehittyä hyväksi pelinlukijaksi. Sinun täytyy katsoa oikeita asioita, saada informaatiota, tulkita sitä oikein, liikkua tehokkaasti, ja kaikki on valehtelematta ohi kahdessa sekunnissa. Lisäksi Italian tasoiset hyökkääjät voittavat silti suurimman osan palloista sinua vastaan, ja silti meidän tulee olla tässä parempia ja kärsivällisempiä kuin nyt olemme. Kyseessä on tärkeä, mutta hyvin vähän opetettu taito. Tiedämme että kognitiivisia taitoja oppiessa on määrätietoisten harjoitustuntien määrällä suuri merkitys- toisin kuin esimerkiksi kovaa ja korkealta hyökkäämisessä, jossa fyysinen lahjakkuus auttaa paljon. Lyhyt tarina pelinluvusta:

Kuvittele Pekka ja Jukka, 8v, aloittamassa lentopalloharrastusta. Alkuun molemmat (kuten kaikki muutkin) katsovat aina palloa. Ylös, alas, sivulle. Mutta vuoden kuluttua aloittamisesta tapahtuu jotakin. Perustaidot opittuaan Jukka alkaa sattumalta irrottamaan katsettaan pallosta. Hänelle kehittyy tapa katsoa pelaajaa, joka seuraavaksi pelaa palloa. Molemmat rakastuvat lajiin. Kelaa sitten 8v. eteenpäin. Meillä on nyt kaksi pelaajaa nuorten maajoukkueessa, molemmat pitkiä ja vahvoja. Jukka on ilmiömäinen pelinlukija, Pekalle kaikki tilanteet valkenevat vasta, kun ne ovat jo tapahtuneet. Jukka on ikäluokkansa paras lentopalloilija, mutta Pekka ainostaan paras hyökkääjä kokonsa ja fysiikkansa ansiosta.

Seuraavaksi näille 16-vuotialle sattuu valmentaja, joka alkaa opettaa pelinlukua. Vihdoin myös Pekka katsoo pelaajia, eikä vain palloa, mutta hän kehittyy todella hitaasti vaikka katsoo samoja asioita kuin Jukkakin. Syy on sama kuin kahdella venäjän opiskelijalla, joista vain toinen on ollut vuoden vaihdossa Moskovassa. Molemmat kuulevat fyysisesti samat asiat, mutta informaatiolla on enemmän merkitystä jos on aikaisemmin joutunut tulkitsemaan sitä. Vaikka tuntimäärät eivät ole tarkkaa tiedettä, on Jukalla 8 vuoden etumatka, siis hyvässä lykyssä tuhansia tunteja. Hän saa paljon enemmän irti pelistä kuin Pekka, vaikka molemmat vihdoin katsovat samoja asioita. Ei siis ole kyse ainoastaan siitä, mitä katsot, vaan myös siitä, mitä näet. Pelinluku on taito, jota pitää opettaa jo nuorimmille. Ei vie aikaa, ei maksa mitään, ei rasita nuorta, ja tässä voi kehittyä vaikka ei ikinä koskisi palloon. Muistutat vain lempeästi joka treeneissä katsomaan pallon sijaan ensin passaria, sitten hyökkääjää.

Suomi ei ole tässä yksin, sillä esimerkkejä puutteellisesta pelinluvusta on pilvin pimein. Mikko Eskon tavaramerkki- juoksusta heitetty sivuttainen sormilyönti verkon yli- uppoaa usein (muistatko EM-kisat 2007?) mutta jos puolustajat todella katsovat passaria eivätkä palloa, suoritus ei ikinä tuota pistettä. Viime pelissä Italian Travica hyppäsi viisi kertaa pintapalloon toinen käsi hyvissä ajoin pystyssä ja tappoi niistä kaikki. Peittelemätön passarin juju oli tulossa, mutta emme reagoineet siihen ennenkuin oli jo myöhäistä. Tässä myös syy siihen, miksi Brasiliaa on niin vaikea kammeta maailman rankingin kärjestä. Sen lisäksi että äijillä on kokoa, he lukevat tilanteet poikkeuksellisen hyvin. Hankalaa voittaa, kun hakkurille ei uppoa juju, yp osaa lyödä 1-paikalta ja libero passaa tarvittaessa siirtoja. Tilanteiden tunnistaminen johtaa myös heidän kykyynsä improvisoida. (Brasilialaiset usein aloittavat lentopallon varhain -vaikka eivät välttämättä heti erikoistu siihen.)

3. Syöttö- ja vastaanottopelaamisessa

Kun USA voitti 2008 Olympiakultaa, moni luuli sen johtuvan passarista ja hyökkääjistä. Väärin. USA itseasiassa tilastollisesti hävisi kaikki kolme viimeistä peliään, jos mukaan laskettiin ainoastaan pallorallit, jotka eivät päättyneet ässään tai syöttövirheeseen. Toisin sanoen kun USA pelasi pudostuspelit SRB, RUS, BRA vastaan, heidän hyökkäystehonsa ei olisi riittänyt (Sama kuin Suomella nyt.) Jokainen moderni valmentaja tietää, että syöttö ja vastaanotto ovat tärkeitä, mutta eivät sitä, että ne ovat kriittisen tärkeitä. On lisäksi surkuhupaisaa miten vähän ja miten huonolla fokuksella niitä edelleen treenataan jokaisessa maassa missä olen lentopalloa nähnyt.

Suomen kannalta tilanne on taas sama, kuin edellämainituissa taidoissa. Ollaksesi hyvä syöttäjä tai vastaanottaja sinun ei tarvitse olla pitkä eikä supervahva. Ja piste. Sinun tarvitsee olla taitava ja tasaisen varma. Nämä kaksi tärkeintä lentopallosuoritusta voivat tuoda nopeaa menestystä, mutta niiden harjoittelun on oltava tärkeää jo junioreille. Tutkimusten mukaan syöttövirhe on pahinta mitä voit pelissä tehdä, mutta pian sen jälkeen huonojen listalla tulee helppo syöttö, joka johtaa täydelliseen vastaanottoon. Emme siis voi riskisyöttää, emmekä pelata varman päälle.

Syöttäminen on lisäksi lentopallon ainoa suljettu taito, joten kaikki paineet ovat sinulla, mutta niin on vaikutus suoritukseenkin. Teknisten ja taktisten asioiden lisäksi meidän täytyy opettaa pelaajat rutiineihin, keskittymään, ajattelemaan oikeita ajatuksia oikeaan aikaan, ja lopulta olemaan ajattelematta mitään. Näitä harjoittelemalla lopputulos kallistuu enemmän ja nopeammin, kuin minkään muun osa-alueen kautta.

Eli yhteenvetona… Tarvitsemme taitojen kehittämistä alusta asti, mutta myös koko uran ajan. Lentopallon pelaamista ja kaikkien taitojen osaamista, etenkin pelinlukemisen ja syöttö/vastaanotto-taistelun opettamista. Näitä kehittämällä Suomi voi vielä ottaa sen EM-mitalin.

Kiitos hienoista kisoista,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Tags: , , , , , , ,