Hyvää alkanutta kesälomaa! Moni junnu varmasti löytää tiensä puistoihin, nurmikentille ja hiekalle pelaamaan erilaisia pelejä. Pelaaminen on aina ollut lähellä sydäntäni ja olen utelias tietämään miksi me pelaamme, ja miksi pelaaminen on niin kivaa? Entä mitä tulisi tehdä, että ammattilainenkin säilyttäisi lajinsa mielekkyyden- ja sen kuuluisan peli-ilon?
Alla olevassa Ted-konferenssissa Stuart Brown kertoo pelaamisen ja leikkimisen olevan osa luomakunnan kehittymistä ja hyvinvointia ihan siinä missä ravinto tai unikin. Brown ei nyt tarkoita pelkästään pallopelejä, vaan sanan ”play” laajemmassa merkityksessä kaikkea leikkimistä, soittamista, pelaamista, näyttelemistä ja niin edelleen.
http://www.ted.com/talks/stuart_brown_says_play_is_more_than_fun_it_s_vital
Tämä asia koskettaa jokaista urheilijaa sikäli, että jokainen meistä on pienenä aloittanut pelaamisen jostakin muusta syystä kuin kunnianhimosta. Ei kenenkään ensimmäisten kokemusten motivaattori ole huipulle pääsy, raha, tai muu menestys. Me pelaamme, koska se on kivaa, koska ystävämme pelaavat, ja kulttuurimme siihen hiljaa -tai joskus äänekkäästikin- kannustaa. Monet parhaista palloilumaista Jugoslaviasta Brasiliaan ovatkin maita, joissa kaikenlainen leikki, pelaaminen, hauskanpito ja kilpailu vertaisten kanssa ovat pääosassa (nykyaikana toki jo höystettynä huippuvalmennuksella ja järjestelmällä, joka tukee pelaamista polun olennaisena osana.)
”Somewhere behind the athlete you’ve become and the hours of practice and the coaches who have pushed you is a little girl who fell in love with the game and never looked back… Play for her.”
– Mia Hamm
Suomessa suunta on- uskallan sanoa vihdoin- samankaltainen. Jonkin aikaa sitten mainitsin blogissa Kuopion Klassikan valmentajatilaisuuden, jossa OK:n Mika Kojonkoski ja Antti Paananen kertoivat ajatuksistaan. Eräs Suomen urheilutulevaisuuden kehitysideoista liittyy juuri kaikkien pallopelien pelaamisen lisäämiseen heti koulun jälkeen klo 14-17 välisenä aikana. Ei opetukseen, ei drilleihin, vaan vapaaseen eri lajien kokeiluun ja pelaamiseen. On helppoa nähdä, kuinka pallopelit sopivat tähän urheilun iloon parhaiten: aniharva juniori juoksee 10km lenkkejä, tai heittää keihästä aamusta iltaan. Rannoilla ja puistoissa heitä sitä vastoin kyllä näkee. Kirjoitin vapaasta pelaamisesta vuosi sitten näin:
https://coachhakala.wordpress.com/2014/05/25/vapaan-pelaamisen-hyodyt-ja-haitat/
Lisäksi kannustan lukemaan alla olevan mielenkiintoisen jutun pelin ja leikin tärkeydestä taitojen kehityksessä. Kaikki pelaaminen ei huipulla voi olla vapaata, mutta sitäkin tarvitaan kokeiluun ja uusien asioiden painettomaan oppimiseen. (Carl McGown toki lisää tässä kohtaa, että huipuksi kasvamisessa tarvitaan myös paljon stressaavia painetilanteita, jotka valmistavat itse kilpailemiseen, joka myös on opittava taito opittavien motoristen taitojen ohella.)
http://www.getsportiq.com/2015/01/the-importance-of-play-for-motor-learning-2/
Mitä tieto pelaamisen ilosta ja tärkeydestä sitten merkitsee ammatikseen valmentaville? Kaudella pelataan paljon, ja harjoitellaan vähemmän, jotta levon ja rasituksen suhde pysyisi järkevänä. Usein koutsit jakavatkin joukkueensa aktiviteetit juuri näin: pelaaminen on erilaista kuin harjoitteleminen. Onneksi harvoin enää kuulee kommentteja siitä, miten tämä harjoituksissa pelaamaan pääseminen jotenkin palkinto muusta harjoittelusta tai vastaavaa. Nykyajan valmentajat tietävät jo riittävästi liikuntafysiologiasta ja oppimisesta: taitojen ollessa spesifejä treeneissäkin enimmäkseen pelataan (tai ainakin vietetään iso osa ajasta pelinomaisissa harjoitteissa, joissa suoritukset ja ajoitukset olennaisilta osin tulevat vastaan samanlaisina kuin itse kilpailuympäristöissä.)
Lentopallomaailman huiput pelaavat toukokuu-syyskuu välillä omissa maajoukkueissaan joko vuorossa olevien arvokisojen karsintoja tai kovatasoista Maailman Liiga- siis nimenomaan pelaavat vuoden ympäri. Kansallisista lentopalloliigoista sen sijaan löytyy todellinen off-season näin kesäaikaan. Myös Suomessa mestaruusliigajoukkueet järjestävät kesäharjoittelunsa kukin oikeaksi kokemansa filosofian mukaan, eikä Kuopion LEKA Volley ole poikkues. Paitsi kova fysiikkaharjoittelu, sekä pienpelien pelaaminen, että vapaa pelaaminen ilman valmentajia tai aikataulua ovat merkittävässä roolissa. Suurin piirtein näin on treeninsä järjestänyt myös esim. Anson Dorrancen UNC (USA:n menestynein naisten jalkapallokoulu,kuten alla näkyy: http://wsoccer.athletics.unc.edu/coaching/yearly%20rhythm.pdf)
Second Block Offseason
Lifting 3 times a week (M,W,F) 1 hr each
Train 4 times a week in teams drafted by rising SRS (1-1.5 hrs each)
1. 5v5 soccer on basketball court with mini goals and size 3 ball
2. 11v11 vs college boy’s intramural team
3. 5v5 and 11v11 on astroplay artificial surface
4. 3 – 5v5 and 1- 11v11 possession games + shooting
Naiset pelaavat siis jalkapalloa erikokoisilla joukkueilla, erikokoisiin maaleihin, erilaisilla alustoilla ja erilaisin säännöin. Suosituissa valmennuskirjoissa UNC:n kuuluisa valmentaja korostaa kilpailua ja pelielementtien tärkeyttä harjoittelussa. Huippu-urheilu on, kuten todettu, raskasta henkisesti ja fyysisesti. Erilaisten pelivariaatioiden mukana pitäminen on urheilijoille paitsi mielekästä, se on monesta syystä uskoakseni myös lajin paras kesäharjoittelumuoto. Vapaat pienpelit antavat urheilijalle paitsi parhaan siirtovaikutuksen (ajoitukset, taidot, rasitus ja lepo ovat kaikki lajispesifejä), myös nämä:
-
Mahdollisuuden treenata kontrolloimattomassa ympäristössä uusia taitoja
-
Ratkaista itse pelissä vastaantulevia taktisia ongelmia
-
Saada kinesteetistä palautetta itseltään valmentajan poissaollessa (jonka naama ei turhaan kulu)
-
Selvitellä itse pistetilanteet ja ratkaista kiistatilanteet
-
Kehittyä rakastamassaan lajissa, sitä itse pelaten, sen itsensä vuoksi.
”The game teaches the game, better than any coach ever could.” –John Kessel
Kohti Bakua!
Lauri H.
lhakala82@yahoo.com
COACH HAKALA BLOGI 
Leave a comment