Millainen On Hyvä Valmentaja?

31 Aug

Elokuu ja maajoukkuejakso lähestyvät loppua. Toimin yhtenä Hollannin naisten maajoukkueen apuvalmentajista kesän World Grand Prix:ssa ja MM-karsinnoissa. Työt Tukholmassa alkavat jo 1.9. joten syyskuun EM-kisoihin en pääse enää mukaan. MM-kisapaikka taskussa voi kuitenkin hyvillä mielin palata seurajoukkueeseen. Grand Prix’n finaaleita seurasi kotiturnausvoitto, kun Hollanti voitti kaikki pelinsä Rotterdamissa, loppuunmyydyn katsomon edessä. Ajatukset naisten huippulentopallosta päätyvät kuitenkin myöhempään juttuun, sillä syksyn aluksi haluan kirjoittaa meistä valmentajista.

We evolve to see our craft as an expression of one’s core being.” –Josh Waitzkin

Tavallaan tämä on jatkoa kesäkuun blogille, jossa kirjoitin valmentajan evoluutiosta kohti oman itsensä näköistä työtä. Lyhyesti kuvattuna hyvä valmentaja on itselleen, omille arvoilleen ja luonteelleen tosi. Valmentajia on kuitenkin monenlaisia ja he koutsaavat monilla tasoilla. Emme kokemukseni mukaan tästä huolimatta aina ymmärrä, kuinka erilaista valmennustyö voi eri ympäristöissä olla. Olen urallani ollut siinä mielessä onnekas, että työympäristö on vaihtunut usein. Joukkueissa on ollut pelaajia junioreista arvokisamitalisteihin, puhumattakaan omien veljien tai lapsuuden pelitoverien valmentamisesta aikuisena. Valmennuksen hienoimpia asioita ovat erilaiset ihmiset. He antavat perspektiiviä koko elämään.

Elämäntapana erinomaisuus

Kesän pesti on hyvä esimerkki yhdestä koutsauksen ääripäistä. Hollanti kuuluu naisissa maailman lentopalloeliittiin. Edellisistä EM-kisoista tulijaisina oli hopea ja 2016 olympialaisista 4.sija. Kun vertaa tätä kahden kuukauden jaksoa (joka on siis 1. vuosi uudesta 2020 olympiadista) aikaisempiin maajoukkuekomennuksiin, on ero toiminnan intensiteetissä selvä. Kaikki kivet käännetään ja elämä pyörii täysillä erinomaisuuden ympärillä. En tarkoita tällä sitä, etteivätkö työt esimerkiksi Suomessa tai Sloveniassa olisi olleet laadukkaita, mutta intensiteetti oli nyt silti eri. On tyypillisistä, että hierarkiassa lähimpänä huippua toimii alalla kuin alalla hyvin ahkeria ja intensiivisiä ihmisiä. Joku voisi lisätä, että myös hulluimpia.

Jos kysyt keneltä tahansa haluaako tämä olla jossakin hyvä vai huono, ei kukaan vastaa huono. Jos taas kysyt mitä kukin on valmis antamaan ollakseen parempi, saat myös todennäköisesti samat vastaukset mallia ”teen parhaani” tai ”teen kaikkeni.” Mutta samalla tavalla, kuin juniorilla on kaikkensa antamisesta eri käsitys kuin liigapelaajalla (jolla puolestaan on eri käsitys kuin maajoukkuepelaajalla), on vaikea kuvailla miten paljon ja laadukkaasti töitä ihmiset ylimmillä tasoilla ovat valmiita ja kyvykkäitä tekemään. Sama koskee pelaajia ja valmentajia molempia.

Olen aikaisemmin kirjoittanut kollegoista, jotka kirjaimellisesti hengittävät lentopalloa. Se pitää ihmisen nöyränä, kun oma kunnianhimo törmää toisen kykyyn antaa samalle asialle vielä enemmän tunteja ja energiaa. Me ihmiset näemme asiat omien lasiemme läpi siinä määrin, että nuorempana itsekin ajattelin kaikkensa antamisen tarkoittavan juuri sitä, mihin minä sillä hetkellä kykenin. Mutta kun jyvät alkavat erottua akanoista on myös aika vastata joihinkin kiperiin kysymyksiin. Mitä haluan elämässäni, juuri nyt? Entä mitä haluan kaikista eniten? Mistä olen valmis luopumaan nyt, ja mistä myöhemmin? Kuten usein totean, ei pitäisi olla vaikeaa tehdä päätöksiä, jos tietää mitkä omat ydinarvot ovat. Silti moni huipputekijä painii harmaalla alueella esimerkiksi perheen suhteen: lapset tarvitsevat isää, mutta toisaalta perheen taloudellinen tilanne riippuu vanhempien töistä. Oikeita vastauksia ei ole, mutta itselle tosia vastauksia täytyy ennemmin tai myöhemmin löytää. Joka tapauksessa lähes joka alalla vauhti tuntuu töissä kiihtyvän, pikemmin kuin päinvastoin.

Maailman parhaiden kilpailussa kaikki palaa lopulta laatuun. Ei kirkkaimmalla huipulla ole ketään, kuka ei arjen näkökulmasta katsoen tekisi aivan järkyttävää määrää töitä. Jossain vaiheessa täytyy kuitenkin palautua sekä urheilijan, että valmentajan. Ja koska aika on rajallista, on sekä työnteon, että levon oltava laadukasta. Tämän ensimmäisen Hollannin jakson jälkeen näen yhä selvemmin, kuinka itse haluan valmentajaa; reflektointia, johon auttaa paljon toimia vuorotellen pää- ja apuvalmentajana. Oma erinomaisuus on tärkeää vain itselle; ja täysi kunnioitus niille, jotka tekevät eri tavalla, enemmän, tai vähemmän.

Monet parhaiden joukkueiden valmentajista tekevät töitä niin paljon ja niin tehokkaasti, että sitä on vaikea usko elämättä arkea. Joka tapauksessa olympiatasolla valmennus on jotakin muuta, kuin harrastuksena valmentaville vanhemmille. Tässä kohtaa ero on kaikille selvä ja poikkeuksellisen suuri. On kuitenkin huomionarvoista, että lähes yhtä iso ero on kotimaisella liigavalmennuksella ja nyt Hollannissa kokemallani. Hyvällä omalla tunnolla voi miltei puhua kahdesta eri ammatista.

Luonteenpiirteet ja paikka hierarkiassa

Kysymykseen ”Millainen on hyvä valmentaja?” on siis sekä helppo, että mahdoton vastata. Jotta aika ei kuluisi määritelmien viilaamiseen, seuraavat subjektiiviset kriteerit saavat kelvata (ja nimenomaan tässä järjestyksessä:)

  1. Valmentaja tuntee itsensä ja tietää sitä kautta miten haluaa töitä tehdä
  2. Valmentaja kohtelee ihmisiä kunnioituksella ja auttaa heitä kehittymään
  3. Valmentaja voittaa pelejä omalla sarjatasollaan.

Kirjoitan usein matkasta ja merkityksestä, sillä pidän niitä kaikista tärkeimpinä asioina. Kaikkia elämän arvokkaista asioista ei mitata rahassa, menestyksessä ja statuksessa. Silti kohta kolme (nimillä laadukkuus, voitto, tulos) ajaa lähes jokaisen alan dominanssihierarkiaa tai ravintoketjua. Maailma, jossa elämme, on sellainen. Elämä on kilpailua, vaikka sosiaalistunut ihminen ja yltäkylläisyyden aikakausi tämän alleen peittäväkin. Kilpajuoksussa se, joka pääsee nopeimmin tavoitteeseen voittaa (ja myös pitää tästä asemasta kynsin hampain kiinni.)

Ihmislajin selviytymiselle on ollut suotuisaa, että ryhmän jäsenillä on eri luonteen piirteitä, joten olemme samankaltaisuudesta huolimatta yhä hyvin erilaisia persoonia. Joukkueissakin tarvitaan karkeasti ottaen ”kaikentyyppisiä” ihmisiä menestyksen rakentamiseksi (sekin aihe toiselle kirjoitukselle.) Osaa näistä piirteistä tapaa huipulla kuitenkin muita useammin, ja valmentajissa enemmän kuin pelaajissa. Moni pelaa nuorena kivaa peliä, jossa lopulta kehittyy huipuksi. Pelaajissa on huipullakin useammin ujoja, herkkiä ja hiljaisia persoonia. Valmentajat taas ovat toista maata, sillä heidän työmoraalinsa ja persoonansa on ajettava kehitystä silloinkin, kun muita ei kiinnosta.

Siitäkin, mitä kaikkea huipulle nousuun vaaditaan, voisi kirjoittaa kirjan. Pidättäydytään tällä kertaa kuitenkin vain luonteenpiirteissä. Ihmisen piirteet ovat seurausta sekä tämän perimästä, että ympäristöstä, ja monia ominaisuuksistamme voidaan kehittää paljon. Jotkut asiat kuitenkin vaikuttavat olevan melko pysyviä halki elämään, ja luonteenpiirteet kuuluvat näihin. Kyse on jälleen määritelmästä, mutta luonteen piirteiden (kuten älykkyydenkin) mittaamiseen on kehitetty vaihtelevalla menestyksellä erilaisia malleja. Olemme siis tunnustettavasti harmaalla alueella. Luonteenpiirteiden suhteen ”viiden suuren” malli on yksi tunnetuimmista ja kannatetuimmista. Myös itselleni se on ollut kätevä työkalu ja tapa jäsentää ihmisluontoa.

The Big Five

Englanniksi tietoa löytyy huomattavasti paremmin, mutta tässä ensi hätään:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Persoonallisuus

  1. Ekstroversio (Kuvaa ihmisen suuntautumista ulos- tai sisäänpäin.)
  2. Neuroottisuus (Kuvaa ihmisen suhtautumista uhkiin ja vaaroihin.)
  3. Tunnollisuus (Kuvaa ihmisen suunnitelmallisuutta ja päättäväisyyttä.)
  4. Miellyttävyys (Kuvaa kykyä mukautua toisten ihmisten tunteisiin.)
  5. Avoimuus Kokemuksille (kuvaa arvostusta seikkailuja, uteliaisuutta, epätavallisia ideoita ja mielikuvitusta kohtaan.)

Vaikka piirteitä voi siis myös kehittää harjoittelemalla, antaa malli käsityksen siitä, mitä me mieluiten luontaisesti teemme kohdatessamme uuden tilanteen. ((Valmentajille tutuinta on harjoituttaa näistä tunnollisuutta, kts. Angela Duckworth, ”Grit”, (2016.)) Jos The Big Five- malli kiinnostaa, esimerkiksi Dr. Jordan Peterson (University of Toronto) lataa kaikki luentonsa youtubeen katsottavaksi: https://www.youtube.com/watch?v=pCceO_D4AlY

Eri alojen huipuilla on joitakin samankaltaisia piirteitä. Viidestä luonteenpiirteestä tärkein on korkea tunnollisuuden aste (tunnollisuus jaetaan edelleen järjestelmällisyyteen ja ahkeruuteen), sillä töitä on aina paljon ja aikaa vähän. Tunnollisuus on itseasiassa joustavan älykkyyden jälkeen paras yksittäinen (joskaa ei aukoton) uralla etenemistä ennustava tekijä.

Hyvissä johtajissa on ihmisiä ekstroversion molemmista ääripäistä, mutta huipputasolla valmentajista monet tuntuvat olevan ekstorvertteja. Tällaiset ihmiset saavat voimaa vuorovaikutuksesta ja nauttivat kommunikoinnista toisin kuin kenties erilaisiin tehtäviin hakeutuvat introvertit. Toisin ei voisi ollakaan, ainakaan joukkuelajeissa, joissa ihmiskontakteja on todella paljon.

Näitä vastoin ainakin huippu-urheilussa tapaa vähemmän ihmisiä, joiden neuroottisuuden taso on korkea. Siis ihmisiä, jotka ovat herkempiä erilaisille uhkille ja siten luontaisesti sietävät stressiä heikommin. Muistetaan, että ihmislauma tarvitsee sekä niitä, jotka herkästi tunnistavat uhkia, että niitä, jotka taistelevat uhkien läpi- joskin johtajiksi saattaa valikoitua enemmän näitä taistelijoita tunnistajien sijaan.

Lisäksi huippuvalmentajissa on vain vähän tyyppejä, joiden miellyttävyys on korkealla (englanniksi agreeableness- ja joidenkin mielestä sama asia kuin Daniel Golemanin tunneäly.) No, vaikka toisten tunteiden tunnistaminen ja kyky empatiaan ovat hyviä työkaluja johtamiseen, niistä ei välttämättä ole samaa hyötyä huipulla, kuin esimerkiksi lasten ja nuorten kanssa toimimisesta. Suurin osa huippu-urheilijoista on joko terveillä tai ei-niin-terveillä tavoilla itsekkäitä, ja monet hyvin kilpailulliset ihmiset eivät ole lainkaan miellyttäviä, saati halua miellyttää muita. Tunneälykäs johtaja- jos niin voi sanoa- joutuukin opettelemaan, kuinka olla kovin kovien ihmisten seurassa. Vastaavasti valmentaja, jolla on vain vähän kyseistä piirrettä, saattaa talloa varpaille ja loukata herkempiä ihmisiä ympärillään, mutta säilyy itse ehjempänä ja työt tulevat varmemmin tehtyä. (On kuitenkin muistettava, etteivät elämänlaatu tai tasa-arvo ole mitenkään yleisiä intressejä huippu-urheilussa.)

Avoimuus Kokemuksille on näistä viidestä ehkä vaikeimmin arvioitava, sillä molemmista ääripäistä voi olla hyötyä valmentajalle. Tyypillisesti konservatiivisemmat ihmiset löytyvät tämän mittarin häntäpäästä, ja liberaalit vastaavasti tapista. Tunnen hyviä valmentajia sekä samaan kaavaan luottavista puurtajista, että luovista visonääreistä. Molemmat joka tapauksessa toteuttavat itseään. Näitä ihmisiä motivoivat eri asiat, kuten myös hyviä lasten ja nuorten ammattivalmentajia aikuisten koutseihin verraten. Heiltä vaaditaan osaksi hyvin eri ominaisuuksia kuin niiltä, jotka valmentavat huipulla.

Olin kaavaillut jatkavani juttua erilaisilla valmentajatyypeillä, mutta tila loppuu tällä kertaa kesken. Vaikka ihmiset ovat aina yksilöitä, eikä heitä voida nätisti lokeroida ”persoonalokeroihin”, koen hyötyneeni paljon malleista, joilla pyritään kuvaamaan ihmisten erilaisuutta. Vaikka on totta, ettemme ole järjestelmällisen samanlaisia kaikissa eteen tulevissa tilanteissa (ja että koko käsitys ”itsestämme” muuttuu ja elää läpi elämän), ainakin itse näen ihmisissä myös kaavamaisuuksia. Löyhissä raameissa erilaisia valmentajatyyppejä omassa mielessäni ovat mm. entinen pelaaja, tilastomies, manageri ja opettaja. No, kukin tyylillään, kuten sanotaan. Ennen hyvän syksyn toivotuksia vielä puheenvuoro aina maadoittavalle Mark Epsteinille:

https://www.goodreads.com/author/quotes/5734419.Epstein_Mark

You don’t have to shine”,

Lauri H.

lhakala@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista.

2 Responses to “Millainen On Hyvä Valmentaja?”

  1. Termu September 1, 2017 at 6:13 am #

    Hyvä kirjoitus. Kiitos! Yhtä totuutta ei minunkaan mielestä ole – “useat polut johtavat samaan päämäärään.” Kehitystä tapahtuu koko ajan. Hyvä niin. https://www.ted.com/talks/susan_cain_the_power_of_introverts

    • coachhakala September 1, 2017 at 6:45 am #

      Moi- ja kiitos viestistä! Todellakin, introvertit (jollainen jokainen ekstrovertti myös joskus on) voivat olla aivan yhtä hyviä -tai parempia- johtajia. Kirjoituksissa viittasin lähinnä siihen, että joukkuelajin valmentajissa tuntuu olevan paljon ihmisiä, jotka nauttivat vuorovaikutuksesta. Edestä johtaminen vaatii paljon kommunikointia ja jos siitä ei pidä, tai siitä väsyy, ihminen saattaa valita toisen alan, jolla edetä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: