Kisat on kisattu ja Puola juhlii. Joka turnauksella on voittajia ja häviäjiä, mutta 2014 jälkimainingit tuntuvat pelkästään positiivisilta. Voittajiin Puolan lisäksi kuuluvat fani- ja lentopallokulttuuri kaikkialla, ja etenkin Suomessa. Lisäksi lajille teki hyvää uusien maiden nousu parrasvaloihin, vaikka muutama suosikki vastaavasti floppasikin. Olympialaisten tavoin pitkä MM-sykli tarjoaa mielenkiintoisen vertailukohdan, sillä neljässä vuodessa ehtii voimasuhteissa tapahtua kaikenlaista. Tässä päällimmäisiä mietteitä, taiston tauottua…
Anybody can be good, and everyone in Europe is
Lentopallo on maailman laajimmalle levinnyt pallopeli. Lisäksi maailma on pienentynyt vuosi vuodelta tason hitaasti levitessä. Kesällä Kamerun treenasi meillä Sloveniassa ja toimintaa seuratessa monesti mietin, että hyviä yksittäisiä urheilijoita alkaa olla joka paikassa. Vaikkei Afrikka missään nousussa olekaan (itse asiassa päin vastoin), on eurooppalaisen lentopallon taso järkyttävä. Maailman TOP 10 joukossa oli taas kuusi eurooppalaista. Miettikää nyt, Suomessa oltiin pettyneitä tappioon Saksalle, ”joka piti voittaa.” Suomi ja sen odotukset ovat nyt tasolla, jossa MM-pronssimitalisti ”pitää voittaa!” Suomi, Slovenia, Belgia jne. “pienet” maat ovat pian valmiita eivät vain kaatamaan huippuja, vaan myös olemaan niitä. Suomi tietenkin terävimmässä kärjessä, mutta myös esimerkiksi Slovenia (joka jäi kahden eräpisteen päähän MM-kisapaikasta) kaatoi 2014 kevään EM-karsinnassa tulevan MM-kultamitalisti Puolan ottelussa, jossa oli panosta ja parhaat pelaajat pelasivat.
There are no little things
Sammelvuo sanoi Brasilia-pelin jälkeen, että näitä jättiläisiä vastaan kaikella on merkitystä. Asia on juuri näin. Joku kertoi minulle hiljattain, että kirjoitan näköjään edelleen ihan samoista jutuista kuin viisi vuotta sitten. Totta, mutta olen siitä ihan mielissäni: Faktat eivät nimittäin ole muuttuneet miksikään. Edelleen pelit ratkaistaan pienillä marginaaleilla ja edelleen esimerkiksi Suomi voi olla parempi monessa pienessä asiassa, joissa se edelleen antaa tasoitusta paremmilleen. Peräänkuulutan, kuten aina, kaikkien lentopallotaitojen opettamista kaikille pelaajille. Jos vastassa on Luxemburg, ero taidossa ja fysiikassa ei paljasta sitä, että joku joukkueessa ei osaa tiikeriä tai ei jaksa varmistaa. Jos taas vastassa on Brasilia tai Puola, hyvä erä voi aina kaatua vaikka vain yhteen ”pieneen” puutteeseen.
We need continuous exposure to high levels
Vaikka annan kaiken kunnian Berrutolle, Castellanille ja Sammelvuolle, suurin syy Suomen MM-kisapaikkaan ei ole kukaan yksittäinen valmentaja. Eniten Suomen tason nostoon on vaikuttanut lentopalloliiton päätös aikanaan satsata toimintaan, ja pian sen jälkeen seurannut paikka Maailman Liigassa. Mahdollisuus tahkota Maailman Liigaa vuosi toisensa perään on luonut pohjan nykyiselle tekemiselle ja tämän ML- paikan eteen liitto tulee varmasti jatkossakin tekemään kaiken voitavansa. (Liigan näkyvyydestä ja valmentajien kontaktiverkostosta on myös seurannut parempia suhteita ulkomaille, jossa pelaajat ovat kovissa seurajoukkueissa altistuneet kovemmalle kilpailulle myös talvisin.)
Asiat huipulla muuttuvat hitaasti
Vaikka voimasuhteet muuttuvat, on asioita, jotka eivät tunnu muuttuvan laisinkaan. Silmiinpistävintä edelleen on, että huippuja ei teknisesti opeteta. Asioista puhutaan, mutta niihin ei paneuduta. MM-kisojen parhaiden maiden pelaajat ovat kuitenkin enimmäkseen teknisesti ja taktisesti hyviä. Syy tähän ei ole se, että maajoukkueet korjaisivat teknisiä puutteita. Teknisesti hyvät pelaajat ovat joko (1.) valtavasta massasta sattuman kaupalla valikoituneita tai (2.) junioreina hyvin valmennettuja yksilöitä. Paljon kuitenkin näkee, edelleen, fyysisiä hirmuja, jotka voisivat olla parempiakin. On harmillista, että tätä ei joko huomata tai ymmärretä. Maajoukkueissa monet valmentajat ovat kiireessä ja paineen alla, jolloin muutoksia ei voida / uskalleta alkaa tehdä kalenterin puristuksessa. MJ- pelaajat ovat yhdessä ennen tärkeitä pelejä yleensä vain hetken, ja kaikki aika ymmärrettävästi kuluu taktiikan ja yhteispelin parissa. Lisäksi monia puutteita valmentajat eivät konfliktien pelossa tähdiltä haluakaan korjata. Huipuilla on usein huippujen vinkeet… Joka tapauksessa käyttämätöntä potentiaalia lentopallomaailmassa on edelleen valtavasti.
Vuodet ja peli ovat tuoneet taitoa
Tämä oli yksi ilahduttavimmista asioista Suomen pelissä. Moni pelaaja- kärjessä Ojansivu, molemmat Oivaset ja Sivula- pelasivat monella tavalla kypsempää hyökkäyspeliä kuin aikaisemmin. Hyökkäysvalikoima on selvästi kasvanut ja järkevät ratkaisut kuuluivat nyt muidenkin kuin Kunnarin repertuaariin. The game has been teaching the game, ajattelin. Uudet hyökkäyksmallit ovat enimmäkseen asioita, joita heille ei seuroissa ole opetettu.
Taito ratkaisee- ei fyysisyys tai pituus
Suomi oli kisojen kuudenneksi lyhin maa. You can not teach height, and you also can not teach speed. Fysiikkaan Suomi ei kuitenkaan yhtään peliä kisoissa hävinnyt, vaikka aina siitä puhutaan (jos joku on 10cm pidempi, sen ymmärtää jokainen katsoja vaikkei uhraisi aiheelle sekuntiakaan.) Lentopallotaidot, joihin perinnölliset ominaisuuset vaikuttavat suhteessa vähän, ovat täysin opetettavissa ja opittavissa. Suomi tarvitsee lisää taitoa, ja kaikista kipeimmin Suomi tarvitsee hyviä vastaanottajia. Mystisiä asioita ei ole olemassa, ja vastaanottoa (ei pelkkää hihalyöntiä, vaan nimenomaan vastaanottoa) tulee opettaa nuorille systemaattisesti. Kuinka kädet ovat, mitä katsot, miten liikut, mitä ajattelet. Ja sitten, ystävän sanoin, ”So many gamelike reps that their arms fall off.”
Olli Kunnari ja Mestaruusliiga
Olli Kunnari oli yksi kisojen parhaista yleispelaajista. Ei vain totutusti Suomen tärkein ja taitavin pelaaja, vaan myös kypsemmällä iällä paremmaksi kehittynyt urheilija. Kaikista hurjinta on, että Kunnari on kehittynyt uudelle tasolle Suomessa. Mies tahkoaa riittävän kovassa sarjassa pelejä viikosta toiseen valtavalla vastuulla. On herkullinen ajatus, että Suomessa voi oikeasti olla kova eurooppalainen sarja muutaman vuoden sisällä. Samalla kun Etelä- ja Keski-Euroopassa sarjat ovat heikentyneet taloustilanteen myötä, on Suomi vetänyt maajoukkuepelaajia puoleensa. Jos MM-kisojen jälkeinen hype johdetaan oikein, ken tietää mitä tuleva tuo…
Suomi tarvitsee yhtenäisyyttä ja opettajia
Joitakin vuosia sitten kirjoitin Suomen kaipaavan lisää ja parempia, opettavia valmentajia. Muutaman lisävuoden lentopallotellusta kiertäneenä perspektiivi on hieman muuttunut. Siitä olen edelleen samaa mieltä, että voimme olla paljon parempia, mutta näen suomalaisen valmennuksen nyt suhteessa melko hyvänä moneen muuhun maahan verrattuna. Suomi kuitenkin oli juuri TOP 10 MM-kisoissa, eikä itsensä tosissaan ottava urheilumaa mielestäni voi enää tyytyä ”melko hyvään.” Tarvitsemme lisää opettajia, lisää pelaajia ja kaikki taidot osaavia eri pelipaikkojen spesialisteja. Jos Suomella ja Mestaruusliigalla olisi yhtenäinen valmennuksellinen linja, tulevat maajoukkuepelaajat todella osaisivat täydempiä ja täydempiä työkalupakkeja kv-tasolle noustessaan.
Tuomas Sammelvuo haluaa tehdä yhteistyötä seurojen kanssa, ja tällä puolella on mielestäni taivas mahdollisuuksien rajana. Moni lentopallomaa nimittäin keskittyy keskinäiseen politikointiin ja valtataisteluun yhteen hiileen puhaltamisen sijaan. SUOMI voi olla erilainen, ja tehdä asioita yhdessä kautta mestaruusliigan ja akatemioiden. Seuroissa on aikaa siihen, mihin maajoukkueessa sitä ei ole.
Dream Big Dreams… Suomen parhaat pelit ovat yhä edessä
Puheista huolimatta yksikään nykyjoukkueen jäsen ei lopeta (ei edes Tolvanen…) ennen kuin Rio 2016 kortti on katsottu loppuun asti. Hulluinta on, että jos Suomi menisi Olympialaisiin, Suomen ei Puolan kisojen valossa kannattaisi sieltä tavoitella mitään muuta kuin mitalia. Kun Köpin kanssa juttelin kesäkuussa, mies totesi päättäväisenä, että ”Kuuba kaatuu ensin, ja sen jälkeen kaatuvat kaikki muut.” Ei Sammelvuo lähtenyt kisoihin kokeilemaan, vaan voittamaan. Jos ette sitä vielä tienneet, niin Small dreams lack magic. Maailma kuuluu ihmisille, jotka uskaltavat unelmoida ja uskoa itseensä.
Rion jälkeen, kävi miten kävi, tapahtuu kuitenkin nuorennus. Muutama pelaaja jää pois, mutta hengähdystauon jälkeen palaava runko voi olla kasassa pitkäänkin. Uskon, että tämä 2016 (johon valmistautuminen muuten alkaa nyt, eikä esim ensi keväänä) on vedenjakaja. Jos Sammelvuo jatkaa, ja oikea tahtotila löytyy, Suomen taso ei putoa mihinkään. Töitä pitää vaan seuratasolla tehdä- ja tehdä nimenomaan yhteisen päämäärän eteen. Ei pelkästään sen oman Kupsin tai Namikan.
Savoon sydämeen palannut
Lauri H.
COACH HAKALA BLOGI 
Leave a comment