Määrätietoinen Harjoittelu, osa 12. Spesifisyyden Periaate

30 Nov

Eräs alkuperäisistä motivaatioista kirjoittaa valmennusblogia liittyy marras- ja joulukuun aiheisiin. Aikanaan traditioon perustunut lentopallovalmennus rikkoi otsikon periaatetta, ja halu muuttaa kulttuuria oli kova. Kulunut vuosikymmen on tuonut ajatteluun nyansseja, mutta avainfaktat eivät ole muuttuneet. Määrätietoisen harjoittelun idea pyörii spesifisyyden ympärillä, joten on luonnollista omistaa sille oma osansa.

Yksi USA:n huippulentopallon vaikuttavista toimenpiteistä oli allekirjoittaneelle pelkistäminen. Päävalmentaja ja professori Carl McGown puhui valmennusklinikoilla motorisesta oppimisesta vain kahden periaatteen kautta. Tyyliin: ”Kaksi tärkeintä ymmärrettävää asiaa ovat spesifisyys ja siirtovaikutus. Harjoittelun tulee perustua näiden maksimoimiseen.” Hänen viitekehyksensä motoriseen oppimiseen oli korostetun kognitiivinen ja informaation prosessointiin liittyvä, kun taas Suomessa mm. Sami Kalaja lähestyy aihetta ekologisen dynamiikan kautta. Tutkittu tieto spesifisyydestä on vankkaa, mutta siirtovaikutuksen osalta vähäistä. Osittain tutkimuksen vaikeuden, osittain rahoituksen puutteen vuoksi ala ei myöskään juuri etene.

Kummaltakin puolelta valistuneet tiedeniilot kuitenkin näkevät puilta saman metsän: ollakseen todellista taitoa, minkä tahansa lajispesifin tekniikan (tai motorisen ohjelman) on olennaisilta osin tapahduttava ”pelitilanteessa”, jossa ympäristö, tehtävä ja urheilija ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Tiedämme, että taidon harjoittelussa tulee olla vaihtelua, joten liian tiukka spesifisyyden määritelmä ei ole hyväksi. Toisella puolella liian leveä määritelmä ei kuitenkaan anna siirtovaikutusta, ja meidän tulisi näin osata asettua sopivaan välimaastoon. Kuten huomaamme, on vaikea puhua toisesta ilman, että kuvailee molempia:

Specificity of Learning – The notion that best learning experiences are those that most closely approximate the movement components and environmental condition of the target skill and target context

Transfer of learning – the gain or the loss of a person’s proficiency on one task as a result of previous practice or experience on another task.”

-Motor learning and performance: A situation-based learning approach (Schmidt & Wrisberg, 2008, s. 220 & 179.)

Spesifisyydellä tarkoitetaan siis sitä, että opit ja kehityt eniten siinä, mitä teet, etkä välttämättä juuri muussa. Siirtovaikutuksella taas tarkoitetaan aikaisemman harjoittelun vaikutusta (positiivista tai negatiivista) toisiin tehtäviin. Carlin linjanveto oli varsin tiukka. Hän piti harjoittelun suunnittelussa kiinni tietyistä reunaehdoista, joiden ylittäminen oli sanalla sanoen laitonta. Lisäksi hän uskoi -ja sai urallaan sadat, kenties tuhannet valmentajat uskomaan- varsin tiukkaan määritelmään siirtovaikutuksesta, silti tekemättä harjoittelusta yksipuolista. Yksi näille pelkistetyille periaatteille rakennetun valmennusjärjestelmän seurauksista oli kolme olympiakultaa yhdessä maailman kilpailluimmista lajeista. Anekdoottinen todiste totta kai, mutta sellaisenakin tarkastelemisen arvoinen.

Taitoja on tuhansia, ei muutamia

Minulle on muodostunut kuluneen kahden vuoden aikana Suomesta seuraava yleiskuva: Uskomme joidenkin taitojen olevan aika yleisiä. Usein puhutaan esim. pallosilmästä tai peliälystä, kuin ne olisivat yleisiä ominaisuuksia, joita melkein mikä tahansa aktiviteetti voi kehittää. Kirjallisuus ei kuitenkaan anna tukea ajatukselle, että jos olet hyvä yhdessä asiassa, olet myös hyvä toisessa. Toisin sanoen, taidot varsinkin ylemmillä tasoilla ovat paljon yksityiskohtaisempia, kuin ehkä tulemme ajatelleeksi:

”A common misconception is that fundamental abilities can be trained through various drills and other activities. For example, athletes are often given various ‘quickening’ exercises, with the hope that these exercises would train some fundamental ability to be quick, allowing quicker responses in their particular sport. There is no general ability to be quick, to balance, or to use vision. A learner may acquire additional skill at a drill, but this learning does not transfer to the main skill of interest. ”

– Motor learning and performance: From principle to practice (Schmidt, 1991, alleviivaus omani.)

Anders Ericsson kognitiivisena psykologina kirjoitti samasta aiheesta todeten, että urheilija voi olla monessa hyvä, mutta kaikki nämä taidot on täytynyt erikseen oppia monipuolisemman harjoittelun kautta. Skeemojen kielellä siis:

”A key fact about such mental representations is that they are very domain specific, that is, they apply only to the skill for which they were developed. … This explains a crucial fact about expert performance in general: there is no such thing as developing a general skill. You don’t train your memory; you train your memory for strings of digits or for collections of words or for people’s faces. You don’t train to become an athlete; you train to become a gymnast or a sprinter or a marathoner or a basketball player. … Of course, some people do become overall memory experts or athletes in a number of sports, but they do so by training in a number of different areas.

–Peak (Ericsson, 2016, s.61, Alleviivaus omani)

Voidaan siis hyvin todeta, että esimerkiksi tennispallon lyöminen mailalla verkon yli tyhjään paikkaan vastustajan puoliskolle ei kerro mitään saman urheilijan kyvystä tehdä vastaava suoritus iskulyönnillä lentopallossa. Lisäksi, mitä korkeammalla tasolla toimit, sitä vähemmän sinulle itseasiassa on hyötyä muusta, kuin juuri sen asian harjoittelusta, mitä kilpailussa vaaditaan. Spesifisyys on myös vaikuttava liikuntafysiologinen periaate:

“This text maintains that the principle of specificity is the single most pervading factor that influences the improvement of performance from a physiological perspective. Training effects are, in the main, so specific that even minor departures from movement forms, velocities, and intensities result in undesirable training effects. … This means that incorrectly designed training activities will have no carry-over value for a particular movement form and may even have the potential to negatively influence activities.”

”The more the training and competition activities differ, the less valuable will be the training activities for affecting real performances. The gradient of transfer value loss of a training effect between two activities is particularly steep.  … This means that for every alteration of the speed of action there is a different neuromuscular pattern of movement developed. In essence, if the ”same” skill is practiced at 10 different speeds, an athlete will develop 10 different skills and training effects.”

-Training for Sports and Fitness (Rushall & Pyke, 1991, s 77, alleviivaus omani.)

Toisin sanoen, kehityt juuri siinä, mitä teet, etkä välttämättä paljon muussa. Pidän tästä ”kymmenen taidon” vertauksesta, sillä se piirtää spesifisyydestä niin konkreettisen kuvan: Vaikka olisit kuinka hyvä lentopallossa vastaanottamaan 90km/h kierresyöttöjä, tämä ei kerro mitään kyvystäsi vastaanottaa 50km/h leijasyöttöjä, tai edes 110km/h kierresyöttöjä. Taito on eri, vaikka kyseinen tekniikka -hihalyönti- näyttäisi silminnähden aina tismalleen samalta. Ja jos peitämme havainnon (syöttäjän ja tämän heiton) tulee expertistäkin suorituksessa noviisi välittömästi. Kun havainto muuttuu, taito muuttuu, sillä siirtovaikutusta ei enää ole (sama pätee tietysti myös lajien muuttuessa kokonaan toisiksi.)

Luonnollisesti myös urheilijan tasolla on tässä iso merkitys. Jos olet lapsi, etkä ole ikinä lyönyt palloa, saati heittänyt mitään, todennäköisesti mikä tahansa olan yli heitetty esine antaa aluksi siirtovaikutusta iskulyönnin oppimiseen. Mutta pian sen jälkeen, kun osaat jonkin liikkeen perusteet, paras tapa kehittää tätä liikettä on yhdistää se pelissä / lajissa tapahtuvaan havaintoon ja oppia varioiden kaikkia kyseisen lajin vaatimia liikkeitä ja ajoituksia. Lisäksi täytyy muistaa, että joskus myös periaatteet ovat keskenään ristiriidassa. Spesifisyyden puolesta puhuminen usein johtaa varoituksiin loppuun palamisesta tai varhaisesta erikoistumisesta, eikä tätä saa unohtaa. Korostan kuitenkin, ettei spesifisyys kannusta tekemään vain yhtä ja samaa asiaa. Kyse on pikemmin siitä, että osaamme suunnitella sopivia harjoitusympäristöjä ja valmentajina ymmärrämme, mistä mikäkin on seurausta.

Kirjoituksen pääpointit:

Spesifisyydessä on uskoakseni kolme isoa take-awayta meille valmentajille.

Ensinnäkin ymmärretään mittakaava. Vaikka mm. varhainen monipuolistaminen on lapsille hyvästä, harjoittelun spesifisyyden tulisi olla takaraivossa muistuttamassa, että jossakin vaiheessa vielä enemmän diversifikaatiota voi kääntyä itseään vastaan. Monipuolisuus ei saisi huomaamatta siirtyä ajatukseksi, että ”kaikesta on aina jotakin hyötyä.” Tämä ei pidä paikkaansa, vaan jo määritelmän mukaan millä tahansa alalla eteneminen edellyttää valintoja ja poisvalintoja.

Toiseksi haluaisin haastaa valmentajat ajattelemaan tapoja, joilla he harjoitusmetodeja rakentavat. Onko meillä drilleissä pöytiä, tuoleja, törppöjä tai tikkaita, joihin urheilijan huomion on kohdistuttava? Mahdollisuus on suuri, ettei siirtovaikutusta itse peliin tällaisista harjoitteista yksinkertaisesti ole. Vastaavasti erilaiset pienpelit usein pitävät sisällään suoritusten olennaiset liikelaajuudet, nopeudet, riittävän samanlaisen pelivälineen, sekä mitä olennaisimmin havainnon, johon liike pohjautuu. Näin ollen vaihtelua tulee tilanteissa, alustassa, säässä, pelaajien määrässä, kentän koossa, pistelaskussa, tai muussa.  

(Asiaa ei helpota ammattilaisurheilu, jossa tradition voima on resursseista huolimatta merkittävä. Monen tutun harjoitteen hyöty on kyseenalainen: maajoukkueiden iskurullaus lentopallossa, kahden pelaajan lay-up jonot koriksessa, Italian A1 jalkapallojoukkueet juoksemassa tikkaita tai törppöjä… Muistetaan, ettei jonkin asian yleisyys tee siitä hyväksyttävää tai järkevää toteuttaa itse.)

Kolmas ja viimeinen pointti liittyy edellä mainittuun riittävän kapeaan, mutta samalla riittävästi tilaa antavaan spesifisyyden määritelmään. Taidot eivät elä vakuumissa, vaan todellisissa pelinomaisissa tilanteissa, jota myös määrätietoisen harjoittelun on joukkuepeleissä oltava. Ekologisen dynamiikan mukaisesti tehtävä on osa kutakin taitoa, samoin ympäristö. Kotikenttäetu on todellinen ilmiö, sillä itse liikkeiden lisäksi muistamme paikan tuoksut, äänet, lämpötilan, alustan, telineen jne. Myös harjoitustilanteen intensiteetin ja tunteiden tulisi vastata kilpailua niin hyvin kuin mahdollista. Tekemistä siis riittää, ja hyvä niin.

https://www.blog.goldmedalsquared.com/post/specificity

Kaunista joulun aikaa,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

One Response to “Määrätietoinen Harjoittelu, osa 12. Spesifisyyden Periaate”

  1. peukku November 30, 2020 at 7:10 pm #

    Kiitos jälleen muistutuksesta, että tuolit ja pöydät eivät pelaa lentopalloa eikä beachvolleyta, mikä tuntuu unohtuvan monen tason harjoituksissa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: