Tag Archives: Työ

Määrätietoinen Harjoittelu, osa 18. Kova Työ

31 May

Huippuosaaminen pitää sisällään tuhansia tunteja harjoittelua, joten kyky tehdä työtä on tämän pitkän matkan perusedellytys. Erot työmoraalin ja motivoitumisen välillä ovat häilyviä, ja kahtiajako siten osittain keinotekoinen. Edellisessä jutussa pohdimme ihmisen motivaatiota: sen lähteitä, muotoja, sekä tapoja lisätä motivoitumista. Tällä kertaa kulma on hieman toinen, sillä siinä missä eri syistä motivoitunut haluaa tehdä töitä jonkin tietyn asian eteen, osa myös luontaisesti tekee mitä vain työtä muita enemmän. Lukijalle välittyy myös ehkä ajatus siitä, kuinka iso osa ”lahjakkuutta” on lajitaitojen sijaan harjoittelua mahdollistavassa luonteessa.

Tunnollisuuden merkitys

Big Five- mallin yhteydessä lukija on jo kenties kuullut tunnollisuuden (eng. Conscientiousness) luonteenpiirteestä, joka on yksi viidestä pääjatkumosta. Jo motivaatioon liittyen mainitsin tunnollisuuden esimerkkinä siitä, kuinka helppoa tai vaikeaa jollekulle on toteuttaa sovittuja asioita. Piirteitä tutkimalla on saatu selville, että ne vaikuttavat ihmisten elämänkulkuun eri tavoin. Korkea tunnollisuus on enimmäkseen siunaus. Se tuo mukanaan kaikenlaista hyvää ja yleensä suhteellisen pienin haittavaikutuksin, sillä vasta aivan janan yläpäässä arki alkaa kärsiä pedanttiudesta. Joustavan älykkyyden lisäksi ei ole montaa hyvää tulevan osaamisen ennustajaa, mutta tunnollisuus kuuluu näihin. Kuten älykkyydenkin suhteen, kyseessä ei kuitenkaan ole mikään yksi yhteen syy-seuraussuhde, vaan ainoastaan positiivinen korrelaatio.

” Conscientiousness is the most reliable personality predictor of occupational success across the board … The benefits of Conscientiousness are especially evident when the worker has a lot of autonomy. This makes sense. If Conscientiousness is the ability to follow internally set goals or plans, then it is going to be relatively useful when nobody else is telling you what to do next.”

Personality (Daniel Nettle, 2009, s. 142, alleviivaus omani)

Tunnollisuus yhdistettynä autonomiaan on siis varsin hyvä diili -ja esimerkiksi omalla ajalla tehtyä harjoittelua ei kukaan muu oikein voikaan edistää. Kääntäen myös vähemmän tunnolliset ihmiset voivat menestyä- jos joku muu vain pitää huolen, että he todella tarttuvat toimeen! Piirteen biologista pohjaa ei tietääkseni ole vielä kovin tarkasti pystytty määrittelemään, sillä se on vaikeasti testattavissa ja siten yhä melko tuntematon. Tunnollisuus näyttäytyy ulospäin mm. ahkeruutena, tuotteliaisuutena, siisteytenä, velvollisuuden täyttämisenä ja ylipäätään sovittujen asioiden hoitamisena. Mielenkiintoista kyllä se korreloi miedon negatiivisesti älykkyyden kanssa, minkä jotkut spekuloivat johtuvan siitä, että fiksumpien ihmisten on helpompi olla laiskempia. Niin tai näin, tiedämme tunnollisuudesta olevan paljon hyötyä myös urheilussa, jossa arki yleensä pyörii toistojen ja samojen perusasioiden asioiden ympärillä.  (Lisätietoa mm. oheisesta linkistä. Jordan B. Peterson, University of Toronto.)

Kuinka valmennettavissa tunnollisuus on?

Tiedämme entuudestaan, että ihmisen käytös on moninaista ja tilanteisiin muovautuvaa. Jopa siinä määrin, että erilaisia persoonallisuuden malleja on joskus kritisoitu toimimattomiksi: jos meillä kaikilla on niin suuri käytöksen liikkumavara, onko edes mieltä luoda erottelevia kategorioita? Tiedämme nykyisin kuitenkin myös, että käytökseen vaikuttava persoonallisuus 1) todellakin rakentuu tiettyjen piirrejatkumoiden varaan, ja 2) voit tietyssä määrin vaikuttaa niihin. Kun persoonallisuuden kehitystä seurataan elinkaaren mittaan, meissä ennustettavasti tapahtuu tiettyjä muutoksia. Vanhemmat aikuiset ovat mm. keskimäärin sovinnollisempia ja tunnollisempia kuin nuoremmat, mikä ei ole mikään suuri yllätys. Mitä enemmän elämää on takana, sitä paremmin ymmärrämme muiden tarpeita ja osaamme ottaa heidät huomioon, itsekkyyden ja kilpailemisen sijaan. Koska aikuinen on lisäksi yleensä vastuussa muistakin kuin itsestään, on vanhemman lasta korkeampi tunnollisuus myös varsin hyödyllinen juttu. Eikä tässäkään vielä kaikki:

” The current meta-analysis investigated the extent to which personality traits changed as a result of intervention, with the primary focus on clinical interventions. We identified 207 studies that had tracked changes in measures of personality traits during interventions, including true experiments and pre-post change designs. Interventions were associated with marked changes in personality trait measures over an average time of 24 weeks … Quite possibly the most significant finding of this research is the fact that personality traits can and do change more quickly than commonly thought.”

Roberts, B. W., Luo, J., Briley, D. A., Chow, P. I., Su, R., & Hill, P. L. (2017). A systematic review of personality trait change through intervention. Psychological Bulletin, 143(2), 117.

Voimme siis vaikuttaa luonteenpiirteisiin luultua nopeammin, jos ympäristö vain tukee tätä yritystä. Edeltävä meta-analyysi nosti kahdeksi muuttuvimmaksi piirteeksi neuroottisuuden ja ekstraversion, joihin terapiainterventiot välillisesti vaikuttavat. Työmoraalin kannalta kriittistä tunnollisuutta voi onneksi myös kehittää: jos ympäristö edellyttää sinulta mm. tavoitteen asettamista, toimenpiteitä tavoitteen saavuttamiseksi, etenemisen valvomista ja vastuullisena pitoa, ei ole kumma, jos vaaditut asiat alkavat vähitellen sujua. (Myös luonnostaan korkean tunnollisuuden tyypit kasvavat tehokkaammiksi, sillä kehityt tietysti paljon siinä, mitä eniten teet.) Huippu-urheilun näkökulmasta olennainen lisäkysymys kuuluu kuitenkin näin: kuinka tunnollinen sinun on oltava päästäksesi maailman terävimmälle huipulle? Tämä riippuu varmasti lajista ja muista ominaisuuksista, mutta jos tunnollisuutesi on ihan kellokäyrän matalimmassa päässä, tulee matka olemaan varsin tuskainen.

Samoihin aikoihin, kun luonnostelin tätä kirjoitusta, entinen esimies Marv Dunphy vieraili Michael Gervais’n Finding Mastery –podcastissa. Lukuisat mainokset kesken show’n ovat hieman ärsyttäviä, mutta muuten podcast on laadukas. Eritoten voi suositella tätä aika poikkeuksellista jaksoa, jossa Marv totesi “mestariudesta” (tai ”ekselenssistä”) seuraavaa:

“One of the things with mastery, it’s easier to find it or to see it, than it is to develop it. One of the things that we have talked about a little bit is how much do people change? It is not much. So, then we go back to how they view the world. And I am not a development person, like growth and development. But, I think it’s easier to see these proactive athletes. And they are really rare. There is like one in 10,000. It’s easier to see them and find them than it is to develop them.” – Marv Dunphy

Dr. Marv Dunphy on Leadership, Relationships, and Mastery

Koska podcast nimensä mukaisesti keskittyy ekselenssiin, ovat vieraatkin järkiään hyvin ahkeria ja puhuvat paljon kehittymisestä. Tällä kertaa kommentti löytämisestä kehittämisen sijaan sai Gervais’n kuitenkin tipahtamaan tuoliltaan, sillä ”kukaan ei ole ennen sanonut tuota ääneen.” Marv korosti, ettei tee töitä urheilijan polun alkupäässä, mutta myöhemmin uralla rekrytointi oli hänelle kaiken a ja o. Muistan itsekin, miten Pepperdinessa puhuttiin pelaajille näistä ”proaktiivisista” urheilijoista ja sellaiseksi kasvamisesta, mutta en koskaan tiennyt Marvin ajattelevan ihan noin. Onhan yksi valmentajan perustehtävistä uskoa urheilijansa kasvuun ja kehitykseen! Tässäkään ei varsinaisesti vähätelty ympäristön merkitystä, sillä kaikkia pystyi jonkin verran auttamaan. Dunphy kuitenkin koki, että hänen 40- vuotisen uransa aikana yksikään urheilija ei ollut asennepuolella kasvanut niin sanotusti hiilestä timantiksi. Herää kysymys miksi ei?

Luulen vastauksen olevan yksinkertainen: matalan tunnollisuuden henkilöt tuskin kykenevät kantamaan samaa kuormaa kuin tunnolliset, sillä se ei ole heille kovin palkitsevaa. Tällainen urheilija voi hyvin tarvita jatkuvaa tukea, patistelua ja valmentamista, mikä tietysti kuluttaa molempia osapuolia, tehden matkasta entistä vähemmän mielekkään. Seurauksena urheilijat pysyvät ympäristön avustuksella mukana tiettyyn pisteeseen asti, mutta karsiutuvat pois kaikkein kunnianhimoisimmista projekteista. Onneksi suurin osa meistä on tunnollisuuden suhteen jossakin keskivaiheilla, joten valmennuksen ja kypsyyden tuoma lisäboosti voi riittää pitkälle, aina kv-tasolle asti.

Ihan absoluuttiseen kärkeen nousee kuitenkin todennäköisimmin urheilija, joka haluaa määrätietoisesti harjoitella koko ajan. Tähän tarvitaan tietysti joku erittäin motivoiva syy, taipumus tunnollisuuteen tai mielellään molemmat. Luulen tosin Marvin ”proaktiivisen” urheilijan pitävän tunnollisuuden lisäksi sisällään muutakin. Tiellä huipulle auttaa taatusti, jos olet Big Five- termein luontaisesti itsevarma ja kunnianhimoinen (korkeahko ekstraversio), hyvä stressinsietokyky (matalahko neuroottisuus), haluat kilpailla toisia vastaan (matalahko sovinnollisuus) sekä tietysti se, että ahkeruus ja sovittujen asioiden pitäminen ovat sinulle helppoja (korkeahko tunnollisuus.) Kaikki nämä piirteet asettuvat janalle, eivätkä aina näy päällepäin, mikä tekee hyvien tyyppien löytämisestä vähemmän tarkkaa tiedettä. Lisäksi mistään luonnecocktailista ei kasva huippua, ellei ympäristö lopulta ole timanttinen. Asiaa mutkistaa tietysti myös se, että korkeilla tasoillakin on ihmisiä, jotka edelleen tekevät ”vain riittävästi.” He usein kompensoivat matalahkoa tunnollisuutta mm. fyysisillä ominaisuuksilla tai mielekkääksi koetuilla taidoilla. Kv-tasolla tällaiset yksilöt pystyvät kilpailemaan, mutta mitään kaikkien aikojen parhaita heistä ei kyllä tule.

On kirjallisuuden tukemana edelleen helppo olla sitä mieltä, että voimme valmentajina vaikuttaa urheilijoihin, työmoraali mukaan lukien. Tästä huolimatta olisi vaikeaa väittää, etteikö luonteenpiirteillä olisi merkitystä. Ne tuovat vahvan mausteensa huipuksi kasvamiseen, vaikka aina parhaat luonteen ominaisuudet eivät menekään yksiin taitojen tai kuhunkin lajiin parhaiten sopivien fyysisten ominaisuuksien kanssa. Mitä kunnianhimoisempi yrityksesi kuitenkin on, sitä tärkeämpää on systemaattisesti kasvattaa urheilijat vastuuseen, tunnollisuuteen ja oma-aloitteisuuteen. Ja jos se on heille edes jossain määrin luontaista, aina parempi.

Hyvää alkukesää,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

 Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Työ ja Oppijan Aikataulu

27 Aug

Syksy on suosikkini. Näin on aina ollut, ja epäilen ettei syksyn lapsi koskaan muuta mielipidettään. Tähän on monta syytä, mutta päällimmäisenä syksyssä kiehtoo uuden alku. Keväällä luonto ehkä herää, mutta koulut, sarjakaudet ja normaalielämän rytmi alkavat kaikki elo-syyskuussa. Ja hyvin monena vuonna syksyn tuulet tarkoittivat myös tuoreen seikkailun alkua, uudessa maassa, milloin missäkin.

Tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen palannut samaan paikkaan töihin kuin edeltävänä keväänä. Kuopio ja LEKA Volley tuntuvat hyvältä. Uusi kiehtoo aina, mutta uskon todellisimman mielihyvän silti tulevan sitoutumisesta yhteen asiaan kerrallaan. Siinä kehittymisestä ja huolellisesta arjesta- ei niinkään uudesta ja kiiltävästä, saati jatkuvista isoista muutoksista. Kirjoitin viime vuonna mieleisen jutun otsikolla Intohimo vai Eläke. Myös tämä blogi sivuaa noita samoja aiheita, tosin tällä kertaa enemmän oppimisen näkökulmasta.

Olen useampana vuonna vieraillut kouluissa puhumassa. Jos joku tuttu opettaja pyytää vierailulle, suostun poikkeuksetta. Koskaan ei ole haitaksi puhua merkityksellisistä asioista ja nähdä nuorten palo mennä elämässä eteenpäin. Erityisen hyvä kohderyhmä ovat lukion 3. luokkalaiset, joilla on suuret valinnat ja elämä edessä seuraavana keväänä. Minne he haluavat elämässään mennä? Minkälaisia unelmia heillä on? Jossain vaiheessa jokaisen kai pitäisi tietää mikä kustakin tulee isona. Näin ainakin monet opettajat, vanhemmat ja yhteiskunta meitä muistuttavat.

Nuoria kuunnellessa on helppo peilata myös omaa matkaa 33-vuotiaaksi valmentajaksi. Huomasin tämän elokuisen luokan edessä, että 17-18v opiskelijoiden suunnitelmat olivat sekoitus omia ja muiden ajatuksia. Ja usein on vaikeaa erottaa mikä on mikä: haluanko minä todella tätä, vai haluaako sitä esimerkiksi äiti, isä, tai joku kaveri. Muistan itsekin lukiossa haaveilleeni vaikka minkälaisista urista, vaikka tiesin niistä todellisuudessa vain vähän. Aikanaan opin kuitenkin, että tuosta en pidä, ja syy on tämä. Tuosta taas pidän siitä ja siitä syystä. Ei kukaan voi tietää jostakin alasta määräänsä enempää, ennen kuin on siihen jotenkin tutustunut. Tämä taas tapahtuu yleensä vasta vuosia myöhemmin, eikä suinkaan abiturienttina. Pidän edelleen perin toimimattomana ajatusta, että ennen 20v pitäisi tarkalleen tietää mitä elämältä haluaa.

It is not the pace of the teacher that matters- it is the pace of the learner.” Dr. Carl McGown

Kysyin jokaiselta oppilaalta mikä hänestä tulee isona ja miksi. Lisäksi kysyin mitä aihetta kukin pitää suurimpana intohimona ja kiinnostuksen kohteenaan. Huomasimme, että vaikka joku aidosti rakasti biologiaa, toinen saattoi pitää siitä vain välineenä tiellä lääkäriksi tai varakkaaksi. Kummassakaan ei ole mitään vikaa, mutta tie halki elämän näyttäytyy kovin eri tavalla ajattelutavasta riippuen. Arki voi yhdellä tavalla olla rikasta, toisella mahdollisesti köyhää, tai jopa tylsää. Oli huojentavaa nähdä, kuinka fiksuja nuoria lukiolaiset olivat, sillä tällaisten asioiden pohtiminen ei ollut heille vierasta. Kannustin jokaista tekemään juuri sitä, mistä pitää eniten, sillä kenelläkään meistä ei ole liikaa aikaa maan päällä.

Olet mitä toistuvasti teet. Aristoteles

Vaikka uskon monen selviävän pitkälle vain omia mielenkiintojaan seuraten, toisinkin voi käydä. Joillekin elämä on näköalatonta, ja osa ei edes tiedä muista vaihtoehdoista. Moni kiipeää tylsistyneenä niitä kuuluisia uratikkaita asuntolainan, perheen ja oravanpyörän merkeissä alusta loppuun. Harvalla nuorella itsellään kuitenkaan on tällaisia ”unelmia”, vaan ne ovat usein joko jonkun opettamia, tai vain yhteiskunnassa hiljaisesti sisäistettyjä. En tässä sen koommin ota kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, totean ainoastaaan, että jos on liian kiire mennä eteenpäin, ei ehdi ajatella miten ja minne oikeastaan on matkalla.

It is your work in life that is the ultimate seduction.” – Pablo Picasso

Täytyy lisäksi myös korostaa, että töitä elämässä täytyy tehdä. Oma syyni tähän uskomukseen tosin on moninaisempi kuin perinteiset perheen toimeentulo ja yhteiskunnan pyöriminen, näitä tärkeitä asioita mitenkään väheksymättä. Uskon vakaasti pätevyyden tunteen ja toimintaan uppoutumisen olemaan ne asiat, jotka lopulta tekevät työstä niin mielekästä. Itseasiassa en usko ihmisen kykenevän olemaan todella onnellinen ilman jotakin päivittäistä mielekästä toimintoa, josta ajan kanssa muodostuu osa hänen identiteettiään.

Työurien suhteen puhutaan paljon rahasta, mutta paljon vähemmän siitä, nauttiiko kyseinen ihminen elämästään tai kokeeko hän merkityksellisyyttä samalla kun ”tulee toimeen.”

Moni ei edes usko näiden molempien olevan mahdollista. Varmasti onkin ajanjaksoja, jolloin on vain käärittävä hihat ja maksettava laskut. Ei myöskään pidä haihatella- olisi perin typerää ajatella, että joku ammatti olisi aina vain kiva. Mutta nämä lausunnot lausuttua voi hyvällä syyllä kysyä, onko oma työura päivänpäätteeksi sellainen, jota kohtaan voi kokea intohimoa. Ja onko se sellainen, joka varhain abiturienttina päätetään vuosiksi eteenpäin?

Pelkistäen voisi sanoa, että vain lyhyen hetken elämässä ihminen on todella vapaa sekä muista ihmisistä, että suuremmista sitoumuksista. Tämä hetki on lukion -ja miehillä armeijan- jälkeen: Olet täysi-ikäinen, mutta sinulla ei vielä ole puolisioa, lapsia, lainoja, tai muita velvotteita ketään kohtaan. Moni oppilaista sanoikin, että haluaa matkustaa, olla vuoden ulkomailla, tehdä jotain muuta. Osasta taas olin aistivinani, että ajatus tavallisesta poikkeamisesta hieman hirvitti. Jokaisen kuitenkin soisi oman aikataulunsa mukaisesti oppivan jotakin itsestään ja siitä, mitä todella haluaa tehdä.

http://www.storymusgrave.com/biography_biographies_single_page.htm

Live in the moment, the past is history, the future is a mystery, the destination is unknown.” –Story Musgrave

Allekirjoittanut ei vielä tiedä, mikä hänestä tulee isona, mutta onneksi sitä ei tarvitse aina tietääkään. On täysin OK vain mennä, oppia, ja uusiutua. Astronautti Story Musgrave (tästä kaverista kannattaa oikeasti lukea) kertoo seitsemän maisterin tutkinnon ja radikaalien uran vaihtojen jälkeen rakastaneensa ”itsensä uusimista” ja uusien haasteiden etsimistä. Elämä oli hänelle ensisijaisesti ”matka”, ei määränpää, ja näin hän käytti koko elämänsä tehden asioita, joita halusi tehdä, omassa aikataulussaan ja muista välittämättä. Austronautti, joka vapaa-ajallaan toimii traumakirurgina on aika äärimmäinen tapaus erilaisten asioiden tekemisestä elämässä, ja sellaisena varsin kiintoisa. Monella meistä on kuitenkin arkisempiakin esimerkkejä uran käänteistä, jotka tapahtuvat oppijan aikataulussa.

Oma tieni yrittäjäksi on ollut juuri tällainen. Ja jopa niin huomaamaton, että ympyrän sulkeutuminen ei edes ollut käynyt mielessä ennen näitä englannin tunteja, joilla vierailin. Vuoden 2005 syksyllä lopetin Havaijilla kauppatieteiden opiskelun, sillä bisnes ei minua yksinkertaisesti kiinnostanut. Vaihdoin kieliin ja viestintään, ja rakastin jokaista päivää yliopistolla. Mikä tärkeintä valmentajani kannustivat valinnan tekemiseen- ja ihmettelivät miksi alunpitäenkään halusin tehdä jotakin, mitä kohtaan en tuntenut mielenkiintoa. Muistan tuolta ajalta myös erään kaverin, joka oli hullun kiinnostunut yrittäjyydestä ja halusi heti yrittäjäksi, eikä käydä yliopistoa. Hänelle ura oli jo varhain selvä juttu, aivan kuten joillekin oman lajin valinta on jo varhain selvä.

Edelleen muistan tuolloin miettineeni, että ”tuo ei kyllä kiinnosta minua yhtään.” Kun sitten luokan edessä kävimme asioita läpi tajusin, että todellakin: olen tänä vuonna itse myös perustanut yrityksen, ja koen yrittäjyyden ja bisneksen paljon mielekkäämpänä kuin kymmenen vuotta sitten. En voinut olla miettimättä… Näkisinkö asiat nyt samalla tavalla, jos olisin vanhempien tai muiden painostuksesta hampaat irvessä opiskellut jotakin, josta en pidä?

On paljon helpompi tehdä kovasti töitä, kun teet töitä intohimosi parissa. Tunsin luonnollisesti mielihyvää siitä, että urheilu ja kielet olivat tuoneet uran, joka sitten kymmenessä vuodessa teki täyden ympyrän takaisin bisnekseen. Yllämainittu ”pace of the learner” viittaa meidän valmentajien jatkuvaan kärsimättömyyteen, kun pelikentällä ei tapahdu asioita, joita haluaisimme siellä tapahtuvan. Hyvä valmentaja muistaa alusta asti, että on hyödytöntä suunnitella harjoituksia kuukauden päähän… Sillä emme vielä tiedä kuka osaa, ja kuka on valmis mihinkin.

Ettei kukaan vahingossakaan ajattelisi, että liputan tässä helpon elämän tai pitkän reppureissulaisuuden puolesta, muistutan vielä työn tärkeydestä. Jos et tee kovasti töitä, et myöskään tule sillä alalla juuri kehittymään, saati siitä todella nauttimaan. Sinulle ei lisäksi todennäköisesti aukene ovia, jotka ahkerammille usein aukeavat. Myös uraputkesta välittämättä on paljon helpompi elää ja hengittää tietäen, että lentokoneen tippuessa matka on tähän päivään saakka ollut oma ja merkityksellinen matka, eikä jonkun muun. Kannustan kaikkia edelleen tekemään ahkerasti sitä, mikä tuntuu itsestä oikealta. Jos jokin ei tunnu hyvältä, niin ei kun rohkeasti uutta etsimään… Ja oppaaksi Alan Watts:

What do you desire?

https://www.youtube.com/watch?v=VPCp5xsP-vk

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com