Tag Archives: Sivistys

Valmentajan Osaaminen, osa 1. Laaja-alaisuus

31 Oct

Syksy on edennyt ja aiheemme myös. Viime vuosina puitu harjoittelun kokonaisuus on valmentajan ehkäpä tärkein kompetenssi, mutta kuitenkin kaukana ainoasta. Valmentajan urakehitys on harvoin lineaarista, ja ammatin monista kasvoista johtuen myös valmentajan osaaminen voi olla moninaista. Käytän nimenomaan tätä sanaparia ”valmennusosaamisen” sijaan, sillä se on mielestäni yksilöllisempi ja henkilökohtaisempi. Samaa kokonaisuutta tässä joka tapauksessa kuvataan.

Haluan nyt alkavassa sarjassa nostaa esille harjoittelun ulkopuolisia ja vähemmän käsiteltyjä, mutta kuitenkin valmennukseen keskeisesti liittyviä aiheita. Toivon myös näiden olevan asioita, joihin tutustuminen ja joiden ymmärtäminen helpottaisi ihmisten työtä. Mitä enemmän valmentajan ammattia mietin, sitä huonommin se taitona sopii klassisen ”yksioikoisesti harjoiteltavan.” Toki mitä tahansa asiaa voi harjoitella ja siinä kehittyä, mutta valmennukseen kuuluu niin paljon enemmän, kuin useimpiin urheilulajeihin tai vaikkapa musiikkiin:

”When we know the rules and answers, and they don’t change over time – chess, golf, playing classical music- an argument can be made for savant-like hyperspecialized practice from day one. But those are poor models for most things humans want to learn.”Range (David Epstein, 2019, s. 30, alleviivaus omani)

Keskeisiä valmentajan taitoja ovat tietenkin kaikki ne tehtävät ja kohtaamiset, joista arki koostuu: harjoitukset ja kilpailut valmistautumisineen, sekä suuri määrä erilaisia ihmiskontakteja. Määrätietoinen harjoittelu, toistetaan nyt vielä, koskee lähtökohtaisesti taitoja, ei tietoa. Myös valmentajana kehittyminen on kirjaviisautta enemmän jokapäiväistä käsityötä ja viestimisen oppimista. Menestyäkseen urheilijan täytyy kehittää oman lajinsa taitoja ja ominaisuuksia jatkuvasti, ja usein on ainakin isossa kuvassa selvää, mitä nuo asiat ovat. Valmentajan taitopankin on oltava urheilijaa laajempi, ja joitakin ydinasioita et voi kiertää tai delegoida. Osan toki voit, mutta niistäkin täytyy tietää riittävästi.

Joka tapauksessa valmentajan kohdalla tarvitaan siis myös tiedon karttumista, jotta pitkässä juoksussa voi olla erinomainen artesaani. Valmentaminen on niin lähellä ihmisyyttä, että joskus esitetyt, sinänsä teennäiset kahtiajaot ”fysiologia vs. pedagogia”, ”harjoittelu vs. vuorovaikutus” ja ”substanssi vs. johtaminen” kuitenkin kertovat ammatistamme jotakin toimivaa. Harjoittelusta on juttua jo riittänyt, joten tulevissa kirjoituksissa liikutaan enemmän ihmisten maailmassa. Olen valinnut aiheiksi vähemmän koluttuja teemoja, sekä joitakin tabujakin, mielenterveydestä lähtien. Uskon näissä lisätiedon tuovan lisäarvoa.

Kun asiantuntija tietää kaiken ”ei mistään”

Ykkösosan otsikon mukaisesti toivon kirjoitusten myös lisäävän valmentajissa kiinnostusta laaja-alaisuutta kohtaan. Sitä mukaa, kun valmennus ammattimaistuu, kasvaa myös erilaisten spesialistien osuus. Olisi näin ollen suotavaa, että välttyisimme siiloutumiselta, mikä joitakin rahakkaampia aloja jo vaivaa:

We live in the era of the superspecialist – of clinicians who have taken the time to practice at one narrow thing until they can do it better than anyone else. … There is perhaps no field that has taken specialization further than surgery … surgeons are so ultraspecialized that when we joke about right ear surgeons and left ear surgeons, we have to check to be sure they don’t exist.” – The Checklist Manifesto (Atul Gawande, 2009, s. 29-30.)

Yksi määrätietoisen harjoittelun kritiikeistä liittyi liikaan spesifisyyteen, ja antaa hyvän lähtölaukauksen myös keskusteluun valmentajan osaamisesta. Emme halua olla vain vasemman laitahyökkääjän valmentajia, vaikka siihen joskus maailmassa taloudellinen mahdollisuus olisikin. Jokainen valmentaja voi hyötyä merkittävästi siitä, että ymmärtää elämää työpöytäänsä suuremmasta vinkkelistä. Erikoistuminen kun saavutetaan aina jonkin muun asian kustannuksella. Meiltä katoaa tällöin helposti paitsi iso kuva, myös kyky konkreettisten ratkaisujen löytämiseen. Tarvitaan siis erikoistumista, mutta myös laaja-alaisuutta.

Ammattimainen valmennus on vaikea ja monitieteellinen ammatti, vaikka sen arvostus Suomessa ei vielä heijastakaan tätä. Vaikka kenties kuulostaa karulta, osa kehnoimmista tuntemistani ammattivalmentajista sopii huipullakin tähän supereksperttilokeroon. He tietävät jostakin valmennuksen osa-alueesta (kyseessä voi olla esim. pelitaktiikka, videoanalyysi, tilastointi, fysiikka ym.) erittäin paljon. Seurauksena he tykkäävät teorioida ja analysoida aamusta iltaan ja tärkeimmät asiat kuten harjoittelu, ihmissuhteet ja viestintä- jäävät hoitamatta priimasti.

Lisäksi liikaan spesialisoitumiseen liittyy ainakin omassa puserossa useita negatiivisia tunteita. Spesialistit saavat helposti toiset tuntemaan alemmuutta, koska hallitsevat oman osuutensa loistavasti ja pitävät juuri sitä niin merkittävänä, etteivät edes näe työn muiden osa-alueiden merkitystä. Toiseksi jo edellä mainittu ymmärrys ihmisistä ja opettamisesta voi olla varsin vaatimaton. Eräs toinen erikoistuneen valmentajan arkkityyppi on tästä käänteinen: hyvä ihmistuntija, joka vähät välittää mistään muusta, delegoiden käsistään pois kaiken, mitä ei osaa, ymmärrä, tai halua oppia.

Ettei kirjoituksen sävy olisi liian synkkä, täytyy todeta, että edellä kuvattuja osa-aluevalmentajia löytyy aivan kirkkaimmalta huipultakin. Silti tällainen valmentaja on auttamatta hukassa ilman tiimiään, mikä paitsi rajoittaa heidän mahdollisuuksiaan valmentaa, myös samalla antaa ympäristölle huolestuttavan viestin siitä, että oma kehittyminen on päättynyt. Meidän tulisi valmentajina tietysti olla sanamme arvoisia, saada itsekin palautetta ja pyrkiä paremmiksi. Monilla valmentajilla ei lisäksi edes ole tiimiä, jolle delegoida, joten riittävä laaja-alaisuus työssä on pakollista.

Moniosaajaksi kasvaminen

Osittain asiantuntijuuteen liittyy myös keskustelu muodollisesta vs. todellisesta pätevyydestä. Ericssonin viitekehyksessähän ekspertti on joku, jonka osaamisen me voimme objektiivisesti suorituksista todentaa. Ei siis joku, jolla on taskussaan tutkinto ja sen mukanaan tuoma muodollinen pätevyys. En missään nimessä väheksy muodollista koulutusta, mutta monet valmentajan tarvitsemista lisäkompetensseista voi myös hankkia oman lukemisen, tutustumisen, ja toisten eksperttien (mentorointi) kautta. Ajatella, että ainakin paperilla valmentaja tarvitsisi oman lajinsa lisäksi ymmärrystä myös mm. pedagogiikasta, psykologiasta, fysiologiasta ja ravinnosta. Huipulla moniammatilliset tiimit taklaavat parhaillaan kyseistä ongelmaa, ja suunta on hyvä. Mutta entäpä sitten, kun tämä ei ole sinun arkeasi? Erikoistuminenhan on helppoa, jos siihen vain on varaa. Laaja-alaisuuden kasvattamista meille sitä vastoin harvoin opetetaan.

Omassa lajissani huipulla valmentavien pohjakoulutukset ovat ympäri karttaa: on filosofeja, opettajia, psykologeja, fysioterapeutteja ja myös monia ilman yliopistotutkintoa. Italialainen Mauro Berruto on peräti kulttuuriantropologi. (Näemme tässä tietysti huutavan tarpeen yliopistotason koulutukselle ja yleiselle ”valmentaja”- ammattinimikkeelle.) Uskon, että monenlaisilla pohjilla voi pärjätä valmentajana, sillä kyse on kuitenkin niin paljon ihmisten käsittelystä ja ymmärtämisestä. Kun esimerkiksi luot suhteita urheilijoihisi, kaikenlaisesta tiedosta voi olla hyötyä. Monet huippuvalmentajista ovatkin siten kroonisia opiskelijoita.

Jos tässä vaiheessa hengästyttää, niin lepo vaan. Tarkoitus ei ole täyttää koutsin vähäistä tyhjää aikaa lukemisella tai muulla itsensä kehittämisellä. Pikemminkin tarkoitukseni on ollut nostaa esille se mahdollisuus, että voit sivistää itseäsi vallan työajalla, ja jättää jotakin muuta tekemättä. Yksi vapauttava asia on itselleni ollut urheilun katsomisen vähentäminen. Oman työn ulkopuoliset asiat ovat usein toissijaisia, ja kaikkien tulosten reaaliaikainen seuraaminen vain viihdettä, siinä missä uutisten katsominenkin. Tästä liikenevällä ajalla lukee jo monta mielenkiintoista kirjaa tai haastattelee kokenutta kollegaa – jos niin haluaa. Sopiva määrä ydinosaamisesta poikkeavaa tietoa rikastuttaa ja pitää monet urapolut avoimina. Paitsi menestystä valmentajana, tämä voi myös tuoda mukanaan palautumista, uusia ystäviä, sekä ylipäätään mielenkiintoisempaa elämää.

Happy Halloween,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Koutsin Kirjasto, osa 1.

31 Jul

Pitkäkestoinen lukeminen on vähentynyt, huolimatta harrastuksen monista hyödyistä. Arjen paineet toimivat tehokkaasti myös oman lukemiseni vähentäjänä, eikä tarkoituksena ole aiheesta moralisointi. Haluan silti esittää argumentin sekä säännöllisen tavan, että peräti oman kirjaston puolesta. Lukeminen on liikunnan ohella hyve, jonka plussat jokainen myöntää, mutta joka helposti jää aikeen tasolle. Molemmissa kyse on enemmän tavasta, kuin suurista kertainvestoinneista. Ei liene liioittelua, että jos liikut ja luet puoli tuntia päivässä, olet matkalla parempaan elämään.

Miksi emme lue, ja miksi kannattaisi?

Usein matka kirjojen maailmaan alkaa lapsuudessa, mutta hiipuu unholaan koulun vaativuuden myötä. Tämä on sikäli loogista, että vain harva mielellään lukee vielä ekstraa sen päälle, mitä on jo muiden päätöksellä täytynyt. Joka tapauksessa tie takaisin vapaaehtoisen sivistyksen äärelle tapahtuu usein vasta aikuisuudessa. Näin kävi myös itselleni, ja jos saisin elämässä muuttaa yhden asian, olisin lukenut enemmän heti yliopiston jälkeen. Paluu lukemisen pariin tapahtui kuitenkin aikanaan sattumalta, erään lahjan myötä. Tuolloin saamani kirja muistutti uudelleen siitä paikasta, johon vain rauhoittumalla ja uppoutumalla voi päästä. Tässä lienee myös yksi suuri syy sille, että emme lyhyitä artikkeleita ja viestejä lukuunottamatta enää harrasta lukemista: Se vie arvokasta aikaa ilman välitöntä, konkreettista hyötyä.

Rentoutumisen lisäksi kirjat ovat mös ammatillisesti erinomainen resurssi. Vaikka nopeaa lukemista löytyy myös verkosta, on käsityksesi mistä vain aiheesta ihan eri tasolla tuntien keskittymisen jälkeen. Olen myös huomannut, että todellinen arvo ”perinteisessä ja hitaassa” kahlaamisessa on oman tietopankin tasainen kartuttaminen. Yhden tai kahden teoksen jälkeen et vielä ole pitkällä, ja tieto karttuu rauhassa malliin 1+1+1+1… Vuosien saatossa tapahtuu kuitenkin jotakin taianomaista. Aivot ovat kaikessa hiljaisuudessa muodostaneet uusia yhteyksiä ja löytävät kaavoja lukemastasi tavalla, jota et ollut osannut odottaa. Lukemastasi tulee jotenkin monta kertaa osiensa summa.

Employ your time in improving yourself by other men’s writings, so that you shall come easily by what others have labored hard for.” – Socrates

Ihmisen erottaa eläinkunnasta eritoten kyky käsitellä abstraktioita. Osaamme jakaa näitä tarinoita eteenpäin lajitovereille, eikä tässä vielä kaikki: Voimme kirjoittamalla tehdä niin myös halki ajan ja paikan. Kirjoittaminen on eräs ajattelun muodoista, ja toisen kirjoittamana nöyryys karttuu nopeasti. Jos et lue, et valitettavasti myöskään tiedä kuinka viisaita ihmisia aikojen saatossa on elänyt. Vastaavasti meillä on halutessamme mahdollisuus kuulla historian merkittävimmät ajatukset juuri sellaisina, kuin ne alunperin on esitetty. Vaihtoehtoisesti voimme myös lukea nykypäivän uusinta tietoa vaikkapa omasta ammatistamme.

Lukemisen ammatillinen merkitys

Uran alussa kysyin kerran mentorilta, mikä olisi hyvä valmennuskirja luettavaksi. Sain kuulla ykskantaan, että ei ole mitään ”yhtä” hyvää kirjaa. On paljon hyviä kirjoja, ja ne kaikki pitää lukea, ja tässä on muuten lista tärkeimmistä, ja tässä vielä yhteystiedot henkilölle, joka myöhemmin kertoo, mitä muuta pitää lukea. En arvannut, millaisella ovella tuolloin koputin, mutta onneksi koputin. Aikanaan saamani lista laajeni ja ennen pitkää kiinnostus eri aloista alkoi kasvaa. Lisäksi se alkoi ulottua aina kauemmas aikaan, jota ei esimerkiksi omissa yliopisto-opinnoissa oltu sivuttu kuin pinnallisesti.

Itseopiskelu on merkittävä asia etenkin siksi, että se kehittää omaa ajattelua niin hyvin. Ensinnäkin luet vain asioista, jotka sinua todella kiinnostavat. Lisäksi saat halutessasi eteesi kaikki jostakin aiheesta esitetyt argumentit, etkä vain osaa niistä. Kanadalainen psykologian professori Jordan Peterson mm. kehottaa oppilaitaan lukemaan oman alan klassikkoteoksia kronologisessa järjestyksessä. On tärkeää ymmärtää asioita periaatetasolla ennen trendejä. Opit, kuinka tähän päivään itseasiassa on tultu- etkä pelkästään porhalla menemään aina uusinta tutkimusta etsien.

Kaikki hyödyllinen lukeminen ei kuitenkaan, tietenkään, koostu kylmistä faktoista. Parhaiten ihmiset muistavat ja ymmärtävät tarinoita, ja niiden kuuleminen on useimmille nautinto. Hyvät uutiset ovat, että monessa yhteydessä myös fiktion lukemisen on todettu kehittävän ajattelua ja lisäävän ymmärrystä laajoista kokonaisuuksista. Lisäksi fiktio voi myös olla ”totta” siinä mielessä, että se esittelee jonkin elämässä esiintyvän arkkityypin, jonka tunnistamme ja johon osaamme samaistua. Futiskoutsi Anson Dorrance mm. kertoo elämänkerrassaan The Man Watching (2006), että lukee jokaisena viikonpäivänä kirjaa jostakin eri genrestä. Vaikka ala-spesifi osaaminen onkin se tärkein ammattilaisen erottava asia, ovat huiput myös tyypillisesti hyvin uteliaita ja valveutuneita ihmisiä.

Miltä tällainen, laajalti oppinut ihminen sitten kuulostaa? Suomalaisittain hyvästä esimerkistä käy vaikkapa mikä tahansa Esko Valtaojan teos. Useimmille Valtaoja ei näyttäydy kiinnostavana vain avaruustähtitieteen ansioistaan, vaan nimenomaan yleissivistyksen kautta. Kyseinen professori muuten päätti jo varhain, että ostaa jokaisen lukemansa kirjan, ja suhtautuu tuhansien suuruiseksi kasvaneeseen kirjastoonsa ilmeisen intohimoisesti. Useimmille perheellisille moinen investointi ei ole mahdollista tai haluttavaa, mutta omalla pienellä kirjastolla tuskin on suuria haittapuolia. Päinvastoin: Paitsi muistona käytetystä ajasta, saat vaivatta eteesi alleviivaukset, pitkän listan lähteistä, sekä ajoittaisen muistutuksen kustakin tärkeästä aiheesta. (Ja kyllä, tämä voi todella olla nopeampaa kuin samojen tietojen etsiminen verkosta.)

Syytä huonoon omatuntoon?

The man who does not read good books is no better than the man who can’t.”  – Mark Twain

Ajatus omasta kirjastosta ja lukunurkasta on ainakin allekirjoittaneelle varsin motivoiva. Lukemisen hyötyjä kuitenkin vesittää se tosiasia, että rauhassa keskittyen siihen todella menee paljon aikaa, ja monet paljon tärkeämmät käytännön asiat eivät voi odottaa. Varsinkin taloudellisessa mielessä laajan lukemisen hyödyt ovat vaikeasti määriteltävissä, ja sittenkin kaukana tulevaisuudessa. Lisäksi maailmassa, jossa rauha on harvinaista, kannattaa alussa mainittu puoli tuntia ehkä vain käyttää hengittämiseen. Kaikkea tilaa ei tarvitse täyttää. Myös sen kanssa on hyvä olla tarkkana, mitä todella haluaa lukea, kun siihen lopulta ryhtyy. Jos et priorisoi ja lue jonkinlaisessa tärkeysjärjestyksessä, et kenties elämänmittaisella matkalla edes pääse niihin teoksiin, mitkä todella kiinnostavat sinua.

Kirjoituksen toinen osa esittelee kymmenen tärkeää teosta, joita suosittelen valmentajan kirjaston sydämeksi.

Hyvää alkusyksyä,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon