Tag Archives: Cal Newport

Koutsin Kirjasto, osa 2.

29 Aug

Edellisessä osassa kirjoitin lukemisen monista eduista. Tässä kirjoituksessa pääosassa ovat kirjat, joilla tämän päivän tiedolla aloittaisin oman kirjaston. Koska omenoita ei oikein voi verrata appelsiineihin, teokset eivät ole tärkeysjärjestyksessä. Jos lukisin näistä kaikki, priorisoisin lukemisjärjestyksen tosin alla olevalla tavalla. Jos sinulla taas on aikaa lukea vain yksi kirja, mitä vain näistä voi lämpimästi suositella. Englannin kielen taito on joissakin tapauksissa perusedellytys, sillä joskus suomennoksia ei joko vielä ole, tai niitä ei tulekaan.

Kymmenen poimintaa valmentajalle

  1. Peak (K. Anders Ericsson & Robert Pool, 2016)

-Tärkein yksittäinen asia, jonka haluaisin jokaisen tietävän on tämä: Sinä itse pystyt merkittävästi vaikuttamaan taitoihisi. Kykenet kasvamaan ja kehittymään. Dr. Ericsson on eksperttien johtava tutkija ja ”Määrätietoisen Harjoittelun” käsitteistäjä. Voit unohtaa monet tähän liitetyt käsitteet, kuten aikaisen erikoistumisen ja 10 000 tunnin periaatteen. Kyse on ensisijaisesti kehittävän harjoittelun laadusta ja siihen liittyvistä kriteereistä. Jokaisen valmentajan ja urheilijan tulisi ymmärtää se prosessi, joka vaikuttaa heidän tavoitteidensa saavuttamiseen eniten.

  1. Sportsgene (David Epstein, 2013)

-Voit kehittää taitojasi, mutta joitakin muita ominaisuuksia et merkittävästi pysty viemään eteenpäin. Näihin kuuluvat mm. pituus, lihastyyppi, sekä monet muut pitkälle geneettiset ominaisuudet. Hyvä vastapaino edelliselle teokselle. Lopussa myös suomalaisittain mielenkiintoinen kappale hiihtäjä Eero Mäntyrannasta ja hänen matkastaan maailman parhaaksi.

  1. Play (Stuart Brown, 2010)

Kaunis teos leikin biologisesta merkityksestä ihmisille ja eläimille. Nykyisin leikkiä ja ”pelaamista” painotetaan tärkeänä etenkin lapsille, mutta todellisuudessa leikki on vielä enemmän. Se ei ole vain ”tärkeää”, vaan välttämättömyys, elinehto ja perusedellytys terveelle kasvulle ja hyvinvoinnille. Lisäksi leikillä on yhtymäkohtia jopa määrätietoiseen harjoitteluun, kun sen oikein ymmärtää.

  1. Personality (David Nettle, 2007)

-Helppolukuinen kirja käsittelee persoonallisuuden lisäksi koko psykometrian alaa. Erilaisia malleja ja käsitteitä ei psykologiasta puutu. Monet näistä ovat päällekkäisiä, eivätkä kaikki edes ole todellisia ilmiöitä. Ilman ymmärrystä tutkimusperiaatteista on kuitenkaan vaikeaa ymmärtää sellaisia käsitteitä, kuin vaikkapa personaallisuus tai älykkyys. Sekä Big Five – malli, että yleinen älykkyys ovat kuitenkin vuosikymmenten jälkeen alan kiistattomimpia tieteellisiä konsepteja.

  1. Flow (Mihalyi Cziksentmihalyi, 1990)

-Klassikkoteos optimaalisista kokemuksista, laadusta ja onnesta. Flow-tiloista on kuullut jokainen, mutta tämän lukeminen auttaa ymmärtämään mm. harjoittelun, kilpailun ja nauttimisen suhdetta. Empaattinen ja kokonaisvaltainen kuvaus ihmisen parhaista hetkistä, ja niiden lisäämisestä.

  1. Tribe (Sebastian Jungner, 2016)

-Kirja, joka voisi hyvin olla listan ensimmäisenä. Jungner kertoo tarinan, joka huokuu ihmisyyttä ja avaa varsinkin joukkuepelien valmentajille tärkeää oman yhteisön ja kuuluvuuden biologista merkitystä. Ihminen tarvitsee muita kokeakseen olevansa turvassa, ja juuri turva saa esiin parhaat puolemme myös pelikentällä. Monella tapaa joukkue todella on kuin taisteleva heimo.

  1. The Checklist Manifesto (Atul Gawande, 2009)

-Kirurgin oodi yksinkertaisuudelle ja nöyryydelle. Ihminen ei ole parhaillaan kompleksissa maailmassa, jossa pieleen voi kaikesta tiedosta huolimatta mennä kaikki. Fiksuimmatkin ihmiset tarvitsevat työkaluja siinä navigoimiseen, ja parhaat työkalut ovat, yllätys yllätys, yksinkertaisia. Kirjasta saa paljon käytännön apua arjen lisäksi mm. peliin valmistautumiseen ja pelijohtamiseen.

  1. Deep Work (Cal Newport, 2016)

-Vetää yhteen monia edeltävien teosten teemoista. Syvä keskittyminen on paitsi terveellistä, se myös kehittää, ja auttaa sinua ammattillisessa kilpailussa. Hyvin motivoiva kirja, ja niin ikään käytöntöön tähtäävä. Tehokkaat ihmiset todella saavat aikaan paljon, mutta eivät pelkästään luontaisten lahjojensa ansiosta. He kykenevät sanomaan ei asioille, joilla on vähemmän merkitystä.

  1. Wooden on Leadership (John Wooden & Steve Jameson, 2005)

-Yhdysvalloista löytyy satoja hyviä valmennuskirjoja, mutta pohjana miltei jokaisessa on kuolematon John Wooden. Arvopohjaisen johtamisen ja kulttuurin rakentaminen alkaa tästä, ja ilman tuotetta, jonka ABC:n pitäisi toteutua. Mikä tahansa Woodenin monista kirjoista kävisi, samoin kuin monet tuoreemmat versiot NFL tai NBA koutsien kynästä. Ainakin allekirjoittanutta vetää vahvasti puoleensa aika, kun arvoilla ja periaatteilla oli enemmän väliä. Ehkä sinuakin?

  1. Voittamisen Anatomia (Aki Hintsa & Oskari Saari, 2015)

-Viimeiseksi halusin kirjan, joka laittaa pyrkimyksen ja kilpailun sille kuuluvaan kontekstiin. Ähtäriläisen lääkärin matka on huikea, ja tarina huipuista kerrottu tavalla, joka toivottavasti puhuttelee. Voittaminen on hyvinvoinnin sivutuote, ei itseisarvo. Voittaisimme lisäksi kaikki edelleen enemmän, jos Aki yhä olisi keskuudessamme muistuttamassa meitä.

Listalta puuttuu monia erinomaisia teoksia, ja myös niitä, joiden lukeminen on ollut suuri nautinto. Lukemisen -ja sen nykyaikaisen variaation, pitkien podcastien- maailmassa ei ole kuin voitettavaa. Kun kirjastosi aikanaan kasvaa, sitä enemmän tiedät ja ymmärrät maailmasta. Lisäksi sitä vähemmän vakuuttunut olet siitä, että sinulla on vastaukset jokaiseen kysymykseen. Voittajiin kuuluu eittämättä siis myös lähipiirisi.

“I find television very educating. Every time somebody turns on the set, I go into the other room and read a book.” – Groucho Marx

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , , , , , , , ,

Valmentajan Työtavat, osa 2.

27 Feb

Edellinen kirjoitus käsitteli rikkonaisen työn sudenkuoppia. Näihin kuuluvat etenkin:

  1. Huomion siirto kohteesta toiseen syö rajallista energiaa. Jatkuva siirtely uuvuttaa.
  2. Vaikka huomio siirtyy, osa kapasiteetistasi on edelleen kiinni edellisessä tehtävässä.

Tapoihimme tulisi siis kuulua myös sellaisten tilanteiden luominen, joissa pystymme tovin keskittymään vain yhteen asiaan. Tehokkaat ihmiset ovat hyviä luomaan ja noudattamaan tätä edesauttavia rutiineja. Toisin sanoen he kykenevät asettamaan rajoja itselleen.

Mitä sinun tulisi tehdä juuri nyt?

Psykologi Mihaly Csikszentmihalyin flow- käsite on monelle tuttu. Yhteistä parhaissa hetkissä on mm. tunne siitä, että olet juuri oikeassa paikassa ja tekemässä sitä ainoaa asiaa, mitä sillä hetkellä kuuluukin tehdä. ”Optimaalisen kokemuksen” syntymiseen vaaditaan kuitenkin tehtävä, johon keskityt täysin, ja jossa haaste osuu prikulleen kykyjesi ylärajoille. Liian helppo tehtävä tylsistyttää ja liian vaikea tuottaa ahdistusta. K. Anders Ericssonin tutkima ”Määrätietoinen Harjoittelu” on puolestaan vaativaa mm. siksi, että keskityt siinä mukavuusalueesi ulkopuoliseen haasteeseen. Tarvitsemme huomion huolellista ohjaamista siis sekä kehittymiseen, että rauhoittumiseen.

”Your brain needs to engage on some consistent basis with all of your commitments and activities. You must be assured that you are doing what you need to be doing, and that it’s OK not to be doing what you’re not doing. If it’s on your mind, then your mind isn’t clear.” –David Allen, (Getting Things Done, 2001)

Miksi yhden kohteen valinta sitten on niin vaikeaa? Ensinnäkin mielen evolutionaarinen tehtävä on olla levoton ja vaeltaa, joten myös kaiken ollessa hyvin se tuottaa skenaarioita potentiaalisesti haitallisista asioista. Sivuvaikutuksena mieli myös tuo tietoisuuteen listaa kaikesta tekemättömästä. Tarvitsemme läsnäoloon siis ainakin kahta asiaa. (1) Keskittymisen on tarkoituksella oltava jossakin motivoivassa tehtävässä. (2) Mielellä on oltava vakuutus, joka auttaa myöhempien, tekemättömien asioiden kanssa. Ensimmäiseen tarvitaan priorisointia ja aikaa, mielellään säännöllisen rutiinin tapaan. Toiseen tarvitaan keino ulkoistaa muut ajatukset vaikka paperille, ja parempiin ajankohtiin.

Positiivisia rajoitteita

”One can have no smaller or greater mastery than mastery of oneself.”  –Leonardo da Vinci

Kyetäkseen navigoimaan kompleksissa ympäristössä ihminen tarvitsee apua. Lapselle vanhempien huomio on selviytymisen lisäksi tärkeää myös siksi, että vanhemmat tietävät maailmasta enemmän. Tämä tieto on kullanarvoista ja yksi kulttuurin tehtävistä onkin pelkistää elämää siedettäväksi sulkemalla pois monet lukemattomista vaihtoehdoista. Kun ympäristö yksinkertaistuu, olemme turvan lisäksi myös vähemmän ahdistuneita kaikesta siitä, mitä emme tee. Viisas ei kuitenkaan ole vain traditionsa vietävänä, vaan tarvittaessa myös itse aktiivisesti luo rajoitteita.

Itsensä pakottaminen johonkin pelkällä tahdonvoimalla on kuluttavaa, sillä jos luotat vain itsekuriin, on sinun edelleen erikseen tehtävä päätös joka asiasta. Arjen yksityiskohtien sijaan haluamme säästää energiaa tärkeimpiin asioihin. Vapauksien rajoittamisella voi olla huono kaiku, mutta todellisuudessa se on ainoa tapa tulla joksikin, joka todella kykenee vastuuseen. Puhutaan positiivisista rajoitteista, sillä vapauden riiston sijaan ne auttavat saamaan asioita aikaan. Jos kyseiset rajat toistuvat arjessa samanlaisina, voidaan puhua rutiinista.

”Routine”- a usual or fixed way of doing things- (Cambridge Dictionary)

Vaikka emme sitä niin ajattele, käytämme suurimman osan ajastamme elämän välttämättömien toimintojen pyörittämiseen. Mitä useammin teet jotakin samalla tavalla, sitä sulavammin, varmemmin, ja nopeammin teet sen myöhemmin. Tuttu esimerkki arkea auttavasta rutiinista on avainten ja lompakon laittaminen aina samaan paikkaan kotiin tullessa. Olet ulkoistanut päätöksen niiden sijainnista rutiinille ja tälle yhdellä sijainnille. Sama pätee useimpiin pieniin askareisiin kodissasi. Rutiineilla voi myös luoda hiljaista aikaa keskittymiseen, vaikka se vaatiikin enemmän työtä. Itse olen tykästynyt seuraavien pyhittämiseen (tavoitteena neljä kokonaista tuntia päivässä.)

1. Aamun kaksi ensimmäistä tuntia (tärkein tehtävä)

2. Lounaan jälkeiset kaksi tuntia (saatavuuden katkaiseminen)

Eräs parhaista kuulemistani työvinkeistä on: ”tee päivän tärkein tehtävä ensimmäisenä.” Aamu tuntuu perheelliselle olevan se aika, kun kukaan ei -ehkä- vielä ole kiskomassa sinua hihasta. Jos voit nukkua päivällä edes hieman, tai kykenet menemään riittävän aikaisin nukkumaan, kannattaa harkita aamun hyödyntämistä. Kuuluisaa 8h unta ei kannata uhrata, mutta jos muu talo herää 7:00, niin 5:00 herätys on vielä siedettävä. Teoriassa sinulla on nyt kaksi kultaista tuntia tehdä se, mitä eniten haluat. Tehtävän hoidettuasi sinulla myös on tunnet, että olet jo voittanut päivän.

Toisen hiljaisen hetken luominen on haastavampaa, ja sitäkin joudumme katsomaan oman työn tiimalasin läpi. Jos kuitenkin opetat ihmiset siihen, että olet aina saatavilla, joudut aina olemaan saatavilla. Tätä on viisasta säädellä, ja sinulla on oikeus opettaa muut siihen, että et aina esimerkiksi vastaa puhelimeen. Ollaakseen rutiini, on tämä katoaminen kuitenkin tapahduttava samaan aikaan, jotta lisäksesi myös tiimisi oppii ajankohdan. Lounaan jälkeinen aika on töissä usein uneliasta, ja kenties tähän sopii hetki lukea, kävellä, meditoida, tai vain jatkaa töitä ilman turhia ärsykkeitä. Itse pidän kahta tuntia hyvänä, mutta jo puolella tunnilla on merkitystä palautumiselle.

Kalenteri ja työtila renkeinä

Kalenterin taika on siinä, että se kertoo sinulle rauhoittavasti tismalleen, missä kulloinkin on oltava. Vaikka aikuiset ymmärtävät tämän, emme aina ole hyviä pitäytymään luomissamme suunnitelmissa. Kalenterin vaikutusta heikentää etenkin älypuhelin, sillä sen kautta voi kokea olevansa missä vain, koska vain- myös siis kesken tärkeän keskustelun tai tehtävän. Hyvällä työkalulla ei ole merkitystä, jos itse sabotoimme luodun ja priorisoidun ”tyhjän tilan” tuomalla siihen muun huomiomagneetin. Ei riitä, että kalenterissa on merkintä. Sitä pitää myös kunnioittaa.

Toinen almanakan käyttöön liittyvä vaikeus on, että moni antaa sen orjuuttaa itsensä. Tämä ei tietenkään ole tarkoitus, ja eksperteillä on keinonsa välttää vankeus. MIT:n professori ja Deep Work (2016) teoksen kirjoittaja Cal Newport esimerkiksi ehdottaa koko päivän aikatauluttamista, heräämisestä aina nukkumaan menoon. Ennen kuin ehdotukseen reagoi refleksinomaisesti oravanpyörä-ja-ahdistaa- ajatuksella, kannattaa muistaa, että mielesi tulee päivän jokaisena hetkenä olemaan joka tapauksessa jossakin. Voit siis ihan itse varata päivään myös tyhjää tilaa, tai aikaa yllättävien asioiden hoitamiseen. Varsinkin iltaisin leikkiminen ja keskustelu perheen kanssa voi hyvin viedä illallisen jälkeisen tunnin säännönmukaisesti, poistaen kyseiseltä, unta edeltävältä tunnilta pakottavat ajatukset myös työemailin tarkistamisesta. Kalenterien ja rutiinien tehtävä on ylipätään luoda alku- ja loppupisteet niille asioille, jotka priorisoimme sen arvoisiksi.

Viimeisenä vinkkinä työtapojen uudistajalle on keskittymistä tukevan työtilan järjestäminen. Jos kaikki ympärillä muistuttaa keskeneräisistä asioista, on pieni osa energiastasi jumissa kyseisissä kohteissa. Siistin pöydän äärellä on nautinnollista syventyä, sillä mikään ulkoinen ei silloin epäsuorasti ”vaadi” puuttumista. Ei ole kovin tehokasta käyttää kaikkea aikaa puunaamiseen, mutta keskittymisessä sinua auttaa yksikin työtila, joka on riittävän hyvässä järjestyksessä. (Myös Jordan Petersonin kuuluisa ”Clean your room”- ohje liittyy tähän samaan, vaikkakin enemmän työkaluna ”oman psyykkeen” järjestämiseen .) https://www.youtube.com/watch?v=vR6-c3j0K_Y

Tarvitsemme ympäristön muokkaamiseen ehkä enemmän aikaa kuin haluaisimme, mutta on tärkeää lähteä liikkeelle jostakin konkreettisesta, joka on sinun kontrollissasi tässä ja nyt. Rutiineissa on se hieno puoli, että pian ne kasautuvat, ja pallo alkaa elämässä pyöriä organisoidumpaan suuntaan. Tärkeintä on kuitenkin päästä alkuun, eikä mikään muutos ole liian pieni tai vähäpätöinen.

First, let’s do it badly,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , , , , , ,

Valmentajan Työtavat, osa 1.

31 Jan

Kaikki valmentajat eivät ole kellon ympäri kiinni työssään, mutta monelle työ on intohimo, jota mietitään myös vapaalla. Lisäksi ammatin työympäristöt ovat siinä määrin kirjavia, ettei säännöllisyys ehkä ole paras sana kuvaamaan valmennusta. Iso osa hyvinvointia on kuitenkin se, että työntekijä pystyy itse vaikuttamaan asioihinsa. Tehokkaiden ja terveiden tapojen ja rutiinien merkitys korostuu entisestään rikkonaisuuden keskellä. Keskittymällä asioihin, jotka ovat omassa kontrollissa, murehtii myös vähemmän kaikesta muusta.

Kirjoitan ensimmäisessä osassa työn haasteista, sekä tästä oman huomion suuntaamisesta. Toisessa osassa pohdin konkreettisista ratkaisuja epäsäännöllisyyteen. Molemmissa toivottavasti näkyy myös arvostus koutseja kohtaan, sillä haasteista huolimatta tuhannet valmentavat urheilijoita tänäänkin.

Tiivistä työtä, pitkin päivää

Ei siis ole tavatonta, ettei valmentajalla ole työaikaa. Suuri osa vakavasti valmentavista on myös läsnä kahdessa harjoituksessa päivittäin, ja koska urheilija on urheilija 24 tuntia vuorokaudessa, järjestää valmentaja elämänsä samaan rytmiin. Monet kilpailuista ja otteluista menevät lisäksi viikonlopuille ja reissuilla päädymme tekemään töitä milloin missäkin, lentokoneista busseihin, juniin ja kahviloihin. Naisten lentopallomaajoukkuekin piti viime kesänä yhden videopalaverin suoraan baaritiskiltä, kaikkien suureksi riemuksi. (Hotellin ainoalla toimivalla screenillä, huom.)

Kuulostaa kenties veikeältä, mutta todellisuudessa rutiiniton valmentaja on kävelevä aikapommi. Varsinkin kilpailukaudella matkoja on paljon, ja vaikka työn organisoisi miten, siitä puuttuu rakennetta vaikkapa toimistotöihin verrattuna. Jos iltaharjoitus päättyy vasta 19-21 välillä, se tekee työpäivästä 12-14 tuntisen. Elämään täytyy tuolloin aikatauluttaa tyhjiä tunteja keskellä päivää, mutta vuorokauden päätapahtumaa odottaa alitajuisesti silloinkin. Muiden elementtien lisäksi rutiinien puutetta lisää vuorovaikutuksen määrä.

Kaikki valmentajat eivät ole jatkuvasti yhteydessä niin moneen yksilöön kuin joukkuepeleissä, mutta ihmisten kanssa tekee töitä jokainen. Koska kaikki polut tuntuvat Rooman lisäksi johtavan myös valmentajaan, saatat päätyä päivystämään puhelimen ääressä kuin huomaamatta. Tämä siis samalla, kun pitäisi syvemmin miettiä päivän muita, tärkeimpiä työasioita tai olla läsnä kotona. Kaikesta ei kuitenkaan voi syyttää älypuhelinta, sillä teemme itse lopulta valinnat siitä, minkä arvotamme huomion arvoiseksi. En luettele hienon ammatin haasteita loputtomiin, mutta etenkin päävalmentajuus voi ajallisilta vaatimuksiltaan todella olla kuin toimitusjohtajan työ.

Huomion siirtäminen maksaa

Joku saattaa kukoistaa toiminnan ja hälinän keskellä, mutta on hyvä syy olla skeptinen rikkonaisten pätkien vaikutuksesta terveyteen ja tuotteliaisuuteen. Tutkittu tieto huomiokyvystä on varsin vankkaa, eikä se suosi ärsykkeitä sen enempää kuin katkonaisuuttakaan. Koska kehitymme siinä, mihin kiinnitämme huomiota, tulisi meidän kohdella huomiokykyä kallisarvoisena resurssina. Aivot painavat vain 2% ihmisen kokonaispainosta, mutta käyttävät peräti 20% kokonaisenergiasta, ja enemmän kuin mikään toinen elin. Yksi energiaa kuluttavista asioita on nimenomaan huomion siirtäminen kohteesta toiseen, mitä osuvasti kuvaa englannin verbi to pay attention. Maksamme rikkonaisuudesta kirjaimellisesti kalliin hinnan, joten oman huomion varjelun tulisi olla avainasioita jokaiselle. Emme yksinkertaisesti kykene hyviin päätöksiin aamusta iltaan:

”Attention has a cost. It is a this or that, zero-sum game. We pay attention to one thing, either through conscious decision or because our attentional filter deemed it important enough to push it to the forefront of attentional focus. When we pay attention to one thing, we are necessarily taking attention away from something else. … It’s as though our brains are configured to make a certain amount of decisions per day, and once we reach that limit, we can’t make any more, regardless of how important they are.” -Dr. Daniel Levitin, (The Organized Mind, 2014)

Sinun ei tietenkään tarvitse olla epäsäännöllisessä työssä kärsiäksesi keskittymistä vaanivista vaaroista. Maailma on muuttunut paljon lyhyessä ajassa, ja pidämme monia muutoksista hyväksyttävinä niiden yleismaailmallisuuden vuoksi. Tämän teemme kuitenkin yleensä ajattelematta sitä ympäristöä, missä toimimiseen olemme todella kehittyneet. Informaatioaikana rajojen luominen ärsyketulvalle ei siis ainoastaan ole tärkeää, vaan ammatillinen elinehto. Samaan kategoriaan kuuluu jatkuva ”saatavuus” tai saatavilla oleminen sillä uskomuksella, että tämä on jonkinlainen itseisarvo. Todellisuudessa jatkuva päivystäminen on yksi suurimmista syistä katkonaisuuteen ja johtaa helposti monen asian hoitamiseen ”yhtä aikaa.” Tässä Stanfordin entinen proffa Clifford Nash kuitenkin varoittaa multitaskingista seuraavasti:

”So we have scales that allow us to divide up people into people who multitask all the time and people who rarely do, and the difference is remarkable. People who multitask all the time can’t filter out irrelevancy. They can’t manage a working memory. They’re chronically distracted.”

https://www.npr.org/2013/05/10/182861382/the-myth-of-multitasking?t=1548915340465

Todellisuudessa teet aina vain yhtä asiaa kerrallaan, joten montaa asiaa ”kerralla tekevä” vain yksinkertaisesti vaihtaa huomion kohdetta tiuhaan, kuluttaen koko ajan lisää energiaa. Samalla ihminen menettää otetta siitä, millä on todella väliä, ja millä ei, sillä jokainen uusi juttu päädytään kokemaan yhtä tärkeäksi ja “hoidettavaksi.” Päivän aikana esiin tulevia tehtäviä pitäisi kuitenkin kyetä priorisoimaan, ja siihen tarvitset virtasen lisäksi myös pysähtymistä. Varsinkin älypuhelin on tulen tavoin myös hieno renki, jos pidämme sen osa-aikaisessa käytössä. Pelireissuilla ja muiden siirtymien aikana on helppo hoitaa vähän sitä ja tätä, samalla luoden illuusiota kiireestä ja ahkeruudesta. Ongelma on, että elimistön rauhoittumiseen, tehokkuuteen ja kehittymiseen tarvitaan aikaa ja tilaa. Joskus täytyy kyetä perehtymään vain yhteen asiaan syvemmin.

Ei jäännösvero, vaan…

Kuinka moni meistä pystyy sanomaan, että kohtelee kykyä keskittää huomio tärkeänä resurssina? Ongelma on sama kaikissa ammateissa, mutta hankalinta silloin, kun mahdollisuudet uppoutua johonkin ovat ympäristöstä johtuen kehnoja. Eivätkä huonot uutiset valitettavasti edes lopu tähän. Kolmas huomion kannalta merkittävä asia on käsite nimeltään attention residue tai suomeksi ehkä huomion jäännös. Sen lisäksi, että poukkoilu polttaa energiaa, se itseasiassa heikentää työn laatua myös toisella tavalla. Ihminen ei nimittäin, ensin yhteen asiaan keskityttyään, edes pysty heti saamaan koko kapasiteettiaan johonkin muuhun käyttöön:

”The problem this research identifies with this work strategy is that when you switch from some Task A to some Task B, your attention doesn’t immediately follow- a residue of your attention remains stuck thinking about the original task. … People experiencing attention residue after switching tasks are likely to demonstrate poor performance on the that next task.” -Dr. Cal Newport (Deep Work, 2016, tummennus omani.)

Ymmärrys huomiokyvystä rajallisina luonnonvarana ei liene yhtään sen yleisempi, kuin tieto sen yhteydestä työn laatuun ja jaksamiseen. Kirjoitan seuraavassa jutussa lisää siitä, mitä konkreettista asialle voi tehdä, mutta pohjimmiltaan laadun parantamisessa on kyse rajojen asettamisesta itselle ja muille. Tarvitsemme hiljaisia hetkiä, eikä niitä saa ennen kuin osaa sanoa “ei”. Kun ovi on kiinni, voivat ajatukset olla siinä ainoassa asiassa, joka juuri nyt täytyy hoitaa laadukkaasti. Paradoksaalisesti olemme silloin useimmissa tehtävissä myös nopeampia, tehokkaampia, ja voimme paremmin. Suurten muutosten tekemiseen ei kuitenkaan riitä pelkkä tahdonvoima, vaan tarvitsemme elämään hyviä rutiineja, jotka luovat tällaista tilaa. Pidän paljon sanonnasta, että teemme ensin tapamme, ja sitten tapamme tekevät meidät. Vaikka työ olisi miten epäsäännöllistä, voit tehdä siitä parempaa, vaikka sitten yksi horjuva askel kerrallaan.

”The faculty of voluntarily bringing back a wandering attention, over and over again, is the very root of judgment, character, and will.” –William James

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , , ,