Tag Archives: Priorisointi

Riittävän Hyvä

30 Dec

Joulutauko on usein lyhyt tai olematon, mutta pienestä breikistä pidän kiinni kynsin hampain. Määrän sijaan eräs vanhemmuuden edelleen kirkastamista ajatuksista onkin tekemisen laatu. Pääsarjatasolla ja vailla varsinaista työaikaa jokin asia vaatii huomiotasi päivän jokaisena hetkenä, jos sen itse sallit. Usein mietin, millainen jälki työn eri osa-alueilla on riittävää sen hetken tarpeisiin.

When is it good enough?

Nuorempana valmennuksen oppilaana ajattelin, että on itsestäänselvää pyrkiä parhauteen kaikessa. Joukkueen arjen nähtyäsi ymmärrät kuitenkin, että priorisointi on välttämätöntä. Kaikkea et ehdi viilata, vaikka ehkä haluaisitkin. Joihinkin asioihin täytyy taas satsata paljon. En aikanaan olisi uskonut, kuinka paljon maailman huipun läheltä näkeminen muuttaisi käsitystä valmennuksesta myös muilla tasoilla. Jos edes suurilla resursseilla ja parhaalla osaamisella ei saa tiettyjä yksityiskohtia kuntoon, ne kannattaa kenties unohtaa myös muualla. Moni osa-alue onkin aikaan ja resursseihin nähden nopeasti riittävän hyvällä tolalla vaikkapa liigajoukkueen tarpeisiin.

Ajankäyttöön liittyy myös se, kuinka työ järkevällä tavalla sopii elämäsi kokonaisuuteen. Osa parhaista valmentajista todella elää unelmaansa alati täyden kalenterin kanssa. Emme kuitenkaan yleensä näe niitä pyrkimyksen kiroja, jotka urheilun poikkeukselliseen ammattiin kuuluvat. Jos haluat olla paras, tuleeko koskaan aika, kun olet riittävän hyvä edes itsellesi? Tietty tyytymättömyys kuuluukin ekselenssin tavoitteluun, mutta läpeensä tyytymätön elämä tuskin on sen arvoista. Finding Mastery- podcastin isäntä, urheilupsykologi Michael Gervais kutsuu tätä nimellä ”The dark side of mastery.” Huipputekijä on jo lähtökohtaisesti ankara itseään kohtaan.

Teoriassa vuorokausi voidaan jakaa kolmeen kahdeksan tunnin jaksoon, joista osansa vievät työ, vapaa-aika ja uni. Uni palauttaa päivän kuormasta ainakin fyysisesti. Vapaa-aikaan taas kuuluvat perhe ja harrastukset, jotka ainakin teoriassa tasapainottavat työn henkistä kuormaa. Tämä joskus esitetty jako on kuitenkin realismia harvalle, ja vaativissa ammateissa suoranainen mahdottomuus. Rajaa tekemisen ja olemisen välillä opetellaan usein koko työuran ajan. Urheilussa huipulle tarvittaviin taitoihin täytyy lisäksi satsata valtavasti, ja kun koko elämä pyörii tavoitteiden ympärillä, ei tasapainoa samassa mittakaavassa olekaan.

Kehittymisen tapahtumiseksi on kuitenkin kyettävä palautumaan. Urheilijat ovat tässä koutseja edellä, sillä vähänkään yli mennyt kuorma laskee tuloksia nopeasti. Meille valmentajille prioriteetit eivät ole yhtä selkeitä. Olemme tuloksen fasilitoijia, mutta emme varsinaisesti kilpailun tulessa. Monen on hemmetin vaikeaa päättää, että ”tämä oli nyt minulta riittävän hyvä panos” tilanteessa, jossa väsymys ei pudota toimintakykyä yhtä paljon kuin urheilijalla. Aikaa myöden viisastuu kuitenkin valmentajakin. Vähitellen hän oppii, mistä riittävän hyvän tunnistaa, mistä nämä ”tasapainottavat” tunnit löytyvät ja millaisia niiden tulee laadultaan olla.

First things first

Jokainen työ ja laji pitävät sisällään primäärisiä ja sekundäärisia osa-alueita. Vaikka valmentajat rakastavat sanontoja kuten ”there are no little things”, ei työ ole saareke, vaan sen täytyy sopia samaan koriin muiden sinulle tärkeiden asioiden kanssa. Rehellinen 80-20 analyysi kertoo, mitkä noin 20% asioista tuovat suurimman osan työsi tuloksesta. Primääriset tehtävät ovat niitä, jotka vaativat huomiotasi ensin, useimmin ja laadukkaimmin, eikä ammattilaisen ole niitä yleensä kovin vaikeaa edes tunnistaa. Ongelma asian tiedostamisen jälkeen onkin enemmän siinä, uskallatko rohkeasti ja surutta karsia kaikesta muusta riittävästi pois. Sekundäärisissa tehtävissä sinun pitää taas olla vain riittävän hyvä. (Lajit eroavat, mutta lentopallossa olen kirjoittanut tästä paljonkin. Sinun on satsattava joukkueesi ihmisiin ja luottamuksen rakentamiseen kaikki mitä irtoaa, mutta esim. aikasyöpöt video- ja taktiikkapalaverit voit karsia siihen minimiin, mikä riittää voittamiseen.)

Lisäksi edelleen korostan, että tavoitteilla on ratkaiseva merkitys valintoja tehtäessä. Jos maalisi on olympiakulta ja resursseja piisaa, ei kannattaa karsia mistään, mitä pitää vähänkään tärkeänä. Suurin osa meistä on kuitenkin tilanteessa, jossa karsia voi vaikka mistä, eikä tulos merkittävästi edes heikkene. Päinvastoin: jos valmennat puoliammattilaisjoukkuetta jossakin Suomen sarjoista, on ylimääräisillä vapaapäivillä usein iso vaikutus palautumiseen ja joukkojen tyytyväisyyteen. Tällöin keskittymällä määrän sijaan laatuun ja palautumiseen saavutat myös kenties kovimmat tuloksesi.

Kohti yksinkertaisempaa elämää

Priorisoimalla työtehtäviä luomme niin ikään tilaa elämän tasapainottaville tunneille. Toinen puoli ongelmasta on kuitenkin edelleen ratkaisematta, sillä jos sinulla on aina kiire, on työmoodia vaikea saada pois päältä hetkeksi kerrallaan. Useampi tuttu koutsi kuvaileekin oloaan vapaapäivinä ylivirittyneeksi tai ahdistuneeksi, sillä aina tuntuu, että jotakin muuta pitäisi olla tekemässä. Vapaa-ajan tärkein kriteeri itselleni onkin ajattomuus. Sen aikaansaaminen on kieltämättä jonkinlainen paradoksi, sillä on vaikeaa luoda kriteerejä jollekin, jonka olisi vain annettava tapahtua.

Projektina vapaista tunneista tulee helposti kuuluisaa ”laatuaikaa” johon kohdistuvat odotukset tekevät siitä niinikään työnomaista. Kaikki aika on kuitenkin samanlaista, kutsuimmepa sitä millä nimellä tahansa. Vapaiden tuntien lisäksi tarvitsemme siksi myös asennemuutosta. Itselleni tämä on todella helpottunut vasta oman lapsen synnyttyä. Pienen ihmisen läsnäolo ja rauha on tarttuvaa, mutta aikuinen joutuu tekemään sille tilaa ja oppimaan taidon uudelleen. Mahdotonta tämä ei kuitenkaan ole, ja esim. The Art of Learning (2007) -teoksen kirjoittaja Josh Waitzkin on kuvannut tätä harvoissa julkisissa esiintymissään. Tässä Waitzkin haastattelussa Tim Ferrissin vieraana:

https://www.youtube.com/watch?v=jBu7gGTYzz0

Tyhjän tilan kasvaessa opit vaalimaan useampia hetkiä vain joidenkin hetkien sijaan. Toki asian sisäistämiseen tarvitaan kenties omakohtaista kokemusta siitä, mitä on elää liian pitkään liian täyden kalenterin kanssa. Tämä kaikki tuo mieleen myös Aki Hintsan, joka Voittamisen Anatomia-kirjassa (2016), kertoo hieman eri nimillä näistä samoista asioista:

Osattiin harjoittelu ja ravinto toki Euroopassakin. Ero Gebrselassien ja eurooppalaisten välillä syntyikin kaikesta muusta, ennen kaikkea energiasta ja sitoutumisesta. Harjoittelu, työ, lepo, perhe ja ystävät- Gebrselassien tuntui ammentavan kaikesta voimaa, jonka hän käytti juoksemiseen. Hänen elämässään ei ollut yhtään ylimääräistä asiaa, joka olisi syönyt juoksemisesta energiaa, tai häirinnyt keskittymistä. … Hänen elämänsä oli yksinkertaista ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä tai houkutuksia. Keskittyminen olennaiseen oli helppoa.” s. 65-66

Yksinkertaisempi elämä tarkoitti tässä montaa asiaa. Se oli perheellisen elämää syrjässä, mutta lähellä harjoittelupaikkaa, ilman jatkuvaa matkustamista ja ylimääräistä teknologiaa. Ärsykkeiden määrä oli pienempi, harvoista houkutuksista kieltäytyminen helpompaa, ajattomat illalliset kotona lasten kanssa sääntö ennemmin kuin poikkeus, ja niin edelleen. Elämässä ei ollut liikaa asioita, mutta ydin oli niin selkeä, että oli helppo sanoa ei kun sitä vaadittiin. Kiinnitin erityistä huomiota myös tähän seuraavaan virkkeeseen, josta on helppo olla samaa mieltä:

Periaatteessa Suomessa oli urheilusta kaikki tieto ja osaaminen, mutta Hintsan mielestä kyse ei ollutkaan ainoastaan siitä, miten paljon tietoa on, vaan siitä, miten loogisesti, yksinkertaisesti ja oikein sitä osataan soveltaa.” s. 68

Tiedon keräämiseen vaaditaan älykkyyttä, mutta viisaudeksi kutsuisin vasta kykyä soveltaa sitä. Jos kaikkea olemassa olevaa yritetään käyttää, emme enää tiedä, mikä on tärkeintä ja mitä riittää vähempikin. Monissa hyvinvoivissa maissa suuri ärsykkeiden ja mahdollisuuksien määrä yhdistettynä täysammattilaisuuden harvinaisuuteen ei ole helppo yhtälö. Ja mikä ehkä olennaisinta, tavoitteellinen urheilu nähdään vielä melko harvoin tapana elää. Teemme kuitenkin yhdessä töitä sen eteen, että viisaus kokonaisuuden näkemisessä entisestään kasvaisi.

Hyvää Uutta Vuotta 2019,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Skouttaus ja Pelinluku (1)

26 Oct

Kaksiosainen juttu skouttauksesta liittyy enemmän priorisointiin kuin lentopalloon. Kyse on ihmisen kyvystä käsitellä ja muistaa informaatiota. Lisäksi se on pieni manifesti havainnoinnin ja pelin opettamisen puolesta. Vaikka skouttauksella (eli vastustajan analysoinnilla) on urheilussa paikkansa, tärkeintä on pyrkiä selkäytimeen painettujen perusasioiden soveltamiseen pelin aikana. Ei kuormittaa muistia yrittämällä hallita liikaa uusia asioita kerralla.

And the reason is increasingly evident: the volume and complexity of what we know has exceeded our individual ability to deliver its benefits correctly, safely, or reliably. Knowledge has both saved us and burdened us. … The real lesson is that under conditions of true complexity – where the knowledge required exceeds that of any individual and unpredictability reigns – efforts to dictate every step from the center will fail. People need room to act and adapt. (Alleviivaukset omiani.)

-Dr. Atul Gawande (The Checklist Manifesto, 2009)

Miksi skouttaamme vastustajia?

Ennen kuin pääsen vauhtiin, sanon uudelleen, että vastustajien opiskelu kuuluu huippu-urheiluun ja sillä voi saavuttaa kilpailuetua. Elämässä on kuitenkin toissijaisia asioita, joihin käytämme aikaa samalla, kun prioriteettimme kärsivät. Joukkuelajeissa on tavallista painottaa vastustajan pelaamista oman pelaamisen sijaan. Mitä korkeampi taso, sitä kovempaa panostus vastustajan skouttaamiseen yleensä on. Tähän on monta syytä, mutta usein asioita tehdään vain siksi, että ne voidaan tehdä. Jos sinulla on resursseja kerätä dataa, sitä myös kerätään. Osa tästä on hyödyllistä, muuta suurin osa ei ole. Liian suuri määrä informaatiota voi haitata päätöksentekoa myös penkin päässä.

A big part of having a good scouting report is showing our team, that we got it under control.”

-Dr. Marv Dunphy

Valmentaja kokee hallinnan tunnetta, jos hän on valmistautunut peliin hyvin. Tämän tuoma turvallisuus leviää helposti koko joukkueeseen ja on yksi skouttauksen isoista eduista. Unohdamme kuitenkin, että kyseessä on osittainen illuusio. Kukaan ei voi ennustaa tulevaisuutta. Kaava, jonka näemme menneisyydessä, ei auta näkemään jokaista yksittäistä tilannetta tulevaisuudessa. Voimme korkeintaan puhua todennäköisyyksistä, emme varmuuksista.

Eri tasoilla vastustajan skouttaaminen ja pelitaktiikka vaikuttavat lopputulokseen eri tavoin. Eniten vaikutusta on silloin, kun pelaajat kykenevät toteuttamaan tuottamaasi tietoa (tai jos vastustajasi eivät valmistaudu mitenkään.) Isossa kuvassa taktiikan merkitys on kuitenkin pienehkö. Tuhannet harjoitustunnit, pelinlukukyky, paineensieto ja lajitekninen osaaminen ratkaisevat. Vasta kun isot asiat ovat kunnossa ja erot pieniä, on skouttauksen pohjalta tehdyn taktiikan rooli suurempi.

Ennen kuin jatkamme pidemmälle, selvennetään terminologiaa hieman.

Tekniikasta taktiikkaan

Joukkueen pelaamisen taso koostuu eri osa-alueista. Suurin osa näistä liittyy yksittäisiin pelaajiin, ja vaikka ne voi käsitteistää eri tavoin, seuraavat toimivat mielestäni hyvin.

  1. Fyysiset ominaisuudet- Pitkälti geneettisiä ominaisuuksia kuten pituus, lihastyyppi, raajojen mittasuhteet, ja niin edelleen. Osaa voidaan harjoittaa, mutta ei määräänsä enempää.
  2. Henkiset ominaisuudet- Kyky suoriutua paineen alla, kyky nopeasti käsitellä ala-spesifiä informaatiota, muut ”aineettomat” ominaisuudet kuten kyky johtaa, tunnetaidot tiimissä, persoonallisuus, ja niin edelleen. Usein helpommin kehitettäviä kuin fyysiset ominaisuudet.
  3. Tekniset ominaisuudet- Biomekaniikka, eli pelaajan paljain silmin nähtävissä oleva suoritusteknikka kussakin motorisessa taidossa. Helpoimpia asioita kehittää valmennuksen avulla ovat juuri käsien asennot, askeleet, ja niin edelleen.
  4. Pelinluku- Pelaajan kyky nähdä, tunnistaa, ja ajoittaa oma suoritustekniikka kentällä tapahtuvaan visuaaliseen ärsykkeeseen. (Pattern recall/ pattern recognition.) Pelinlukua opetetaan mm. viemällä pelaajan katse systemaattisesti eri kohteisiin. Alku on nopea, mutta sen jälkeen alkaa hidas tie ylöspäin. Kaikkiaan hyväksi pelinlukijaksi tuleminen vie vuosia, sillä vaikka katsot oikeita asioita, et ehkä vielä näe mitä tulee tapahtumaan. (Hyvä vertaus on uuden kielen oppiminen. Noviisi ja natiivipuhuja kuulevat molemmat samat äänteet, mutta niillä on merkitystä vain sille, joka on oppinut tuntemaan niiden merkitykset.)
  5. Pelitapa- Joukkueen modus operandi, joka perustuu pelaajien ominaisuuksiin (niiden maksimaaliseen hyödyntämiseen) ja lajin tilastollisiin todennäköisyyksiin juuri kyseisellä tasolla. Voidaan myös puhua pelityylistä. Pelitapa on eri asia kuin taktiikka.
  6. Skouttaus- Informaation tuottaminen siitä, mitä vastustaja tekee kussakin tilanteessa. Pelissä vastaantulevia uusia tilanteita on periaatteessa lukemattomia, joten tätä tietoa voi myös tuottaa, tulkita ja katsoa eri kanteilta ad nauseam.
  7. Taktiikka- Oman pelitavan ja vastustajan skouttaukseen pohjalta tehty suunnitelma. Perustuu myös todennäköisyyksiin ja liittyy yksittäiseen otteluun tai ottelusarjaan valmistautumiseen.

Kaikki asiat eivät ole yhtä tärkeitä

Kun valmentaja aloittaa työnsä, tulee hänen tehdä analyysi toiminnasta. Etenkin alussa on paras satsata eniten niihin asioihin, jotka vaikuttavat tuloksiin voimakkaimmin. Tilastollisesti n. 80% voittoon johtavista asioista on seurausta n. 20% syistä (Pareton periaate.) Jos joukkueella on syksyllä 4-6 viikkoa valmistautua kauteen koko rosterilla, heti ei kannata puuttua kaikkiin lillukan varsiin. Oman pelitavan luominen ja muut isot kivet täytyy laittaa purkkiin ensin. Selkeästi priorisoimalla halutut asiat voivat tapahtua yllättävänkin nopeasti.

Tästä huolimatta on houkuttavaa alkaa jo alussa kiinnittää huomiota siihen, mitä vastustajat tekevät. Keitä heillä pelaa? Kuinka hyviä pelaajat ovat? Mitä tapoja heillä on? Nämä kaikki ovat oman vaikutusvaltamme ulottumattomissa. Silti alamme verrata omaa tekemistä muihin sen sijaan, että yrittäisimme itse tulla paremmiksi. Ihminen on laumaeläin ja meidät on näin piuhoitettu. Haluamme tietää asemamme oman ryhmän sisällä ja myös kilpailussa muita heimoja vastaan. Seurauksena yritämme voittaa älyllistä ja taktista kamppailua liian varhain, omilla puutteellisilla perustaidoilla.

Volleyball is a visual motor sport, with emphasis on the visual.”

You have to build your systems around the abilities of your players.”

You cannot do tactically what you cannot do technically.

Dr. Carl McGown

Joukkueen pelitavan tulee perustua pelaajien ominaisuuksiin. Ennen kuin sinulla voi olla pelitapa, on sinun ymmärrettävä mitä pelaajasi itseasiassa osaavat. Et lisäksi voi luoda peleihin kovin monimutkaista taktiikkaa, elleivät pelaajat sitä kykene teknisesti toteuttamaan. Esimerkki auttaa ymmärtämään tämän dilemman nopeasti.

Valmennat nuorta keskitorjujaa, joka osaa halutut torjunta-askelsarjat (tekniikka) mutta ei muista katsoa vastustajan passaria. Toisin sanoen hänellä on yksi ainoa muistettava asia: katso passaria. Pelaajan kehitys ei vielä ole riittävän pitkällä, jotta tärkeä asia olisi hallussa painetilanteessa. Jos et katso vastustajan pelinrakentajaa, et tiedä mitä tuleman pitää, koska et saa kyseistä visuaalista informaatiota mistään. Moni yrittää auttaa pelaajaa taktiikalla: ”Jos rotaatiossa 1 pallo nousee 5-paikalle, passari pelaa sieltä aina taaksepäin. Muissa tilanteissa hän pelaa aina eteenpäin.”

On silkkaa ironiaa, että tämä (usein aikalisillä) annettu informaatio kuormittaa lyhytaikaismuistia enemmän kuin yksinkertainen ”katso passaria.” Systemaattinen pelinluku on tapa, jonka aikanaan täytyy löytyä pitkäaikaismuistista, siis ”selkäytimestä.” Vasta sitten voimme antaa tietoa pelissä ilman, että suoritus kärsii. Ihminen ei ole hyvä pitämään montaa asiaa mielessä kerrallaan:

One of the significant discoveries of cognitive psychologists in recent decades is that switching from one task to another is effortful, especially under time pressure. … Like a juggler with several balls in the air, you cannot afford to slow down; the rate at which material decays in memory forces the pace, driving you to refresh and rehearse information before it is lost. Any task that requires you to keep several ideas in mind at the same time has the same hurried character. … It is now a well-established proposition that both self-control and cognitive effort are forms of mental work. … All variants of voluntary effort- cognitive, emotional, or physical- draw at least partly on a shared pool of mental energy.” (Alleviivaukset omiani.)

-Dr. Daniel Kahneman (Thinking Fast and Slow, 2011), Nobel-voittaja

Keskittyminen syö energiaa, ja mitä vähemmän pelitilanteessa osaat, sitä stressaavampaa se on. Huippu-urheilija kestää painetta luonnollisesti yllä kuvattua paremmin, sillä hänellä on pitkäaikaismuistissaan kokemusta kentällä toistuvista tilanteista (ja siten enemmän kapasiteettia käsitellä informaatiota.) Tästä huolimatta myös huippupelaajia ylikuormitetaan tiedolla. Mikä on liikaa riippuu yksilöstä, mutta kun painetta on enemmän, pystymme vähempään. Olen ollut tilanteissa, joissa olympiatason pelaaja tulee aikalisällä penkille ja huutaa valmentajalle ”Mitä ne tekevät seuraavaksi?! Mitä näet, kerro?!” Näin voi käydä, jos pelaajat ovat oppineet liian riippuvaisiksi informaatiosta turvallisuuden lähteenä.

Sattumanvaraisiin peleihin kuuluu olennaisesti, että et tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Siksi arvaaminen ja penkiltä ohjaaminen helpottavat koettua painetta. Valmentajan on kuitenkin ymmärettävä, että hän ei voi ratkoa pelaajien ongelmia penkiltä käsin. Skouttauksen tuottamasta tiedosta huolimatta jokaisissa MM-kisoissa ja Olympilaisissa pelit useimmin ratkeavat johonkin yksittäiseen perussuoritukseen. (Yleensä kyse on matalan todennäköisyyden hyökkäyksestä, joka tehtiin paineen alla, tai kurittomuudesta torjunnassa tai puolustuksessa. Perusasioiden hallinta ratkaisee lopputuloksen huolimatta siitä, montako yötä 10 hengen staffi on valvonut valmistautuen.)

Kuinka skouttauksesta saa eniten irti?

Yhteenveto. Hyvässä pelinluvussa ei ensisijaisesti ole kyse siitä, mitä tiedät, vaan siitä, mitä näet. Pelitilanne on aina kompleksinen, ja informaatio menneisyydestä ei ennusta tulevaa kuin osittain. Emme ole hyviä muistamaan tietoa (taktiikkaa) samalla kun meidän täytyy tehdä jotakin muuta (pelata itse peliä.) Luonnollisesti haluamme tietää mitä vastustaja tekee, ja osa tuotetusta informaatiosta on myös hyödyllistä. Skouttauksesta saat eniten irti priorisoimalla:

  1. Määrittele ottelun tärkeys. Onko tämä liigan 12. kierros, vai olympiafinaali? Toiseen voi valmistautua viikkotolkulla, ja se on ainutkertainen mahdollisuus elämässä. Tavalliseen liigapeliin riittää todennäköisesti, että katsot videolta heidän kaksi edellistä otteluaan.
  2. Keskity siihen 20% vastustajan pelaamisesta, mikä tuottaa 80% heidän menestyksestään. Pyri pysäyttämään tuo 20%. Pilko loput 80% vastustajan pelaamisesta itsellesi ylös järkevällä tavalla ja pidä muruset omana tietonasi. Älä kuormita pelaajia näillä asioilla ennen kuin se on ajankohtaista. Muistuta heitä kuitenkin, että meillä on vastustajasta kaikki tarvittava tieto. Epävarmuus lisää painetta ja varmuus poistaa sitä. Pidä huoli, että pääset käsiksi yksittäisiin tiedonjyviin nopeasti pelin aikana tilanteen niin vaatiessa (jos vastustaja esim. tekee vaihtoja tai joku harvinainen, mutta tasaisesti toistuva tilanne tulee vastaan.)
  3. Oppiminen on tilasidonnaista. Mitä ikinä haluat taktiikkasi pitävän sisällään, harjoittele sen ydinkohtia harjoituksissa, jotta pelaajat eivät joudu muistamaan pelissä liikaa uusia asioita. Kuunteleminen ei auta toteuttamaan, mutta visuaalisesti eteen tulevat ja itse harjoitellut tilanteet muistuvat mieleen uudestaan.
  4. Palaverissa visuaalisuus on avainasemassa. Anna pelaajille itselleen mahdollisuus katsoa- ja esimerkiksi piirtää tyhjälle skouttipaperille- mitä he videolla näkevät. Tällä on merkitystä. Ei sillä, mitä sinä sanot tai tiedät, tai miten pitkän raportin olet kirjoittanut. Unohda myös tilastolliset hienoudet, ja yritys esittää pelaajille loputtomasti numeroita. Ihmiset ovat luonnostaan kehnoja muistamaan ja ymmärtämään tilastoja.
  5. Opeta pelaajat teknisesti riittävän hyviksi, jotta he osaavat toteuttaa omaa pelitapaa. Heillä on vähemmän muistettavaa ja enemmän mahdollisuuksia tehokkuuteen. Kun koko joukkue osaa lukea peliä ja liikkua tehokkaasti, vaikutus lopputulokseen on taianomainen. Perusasiat, perusasiat, perusasiat.
  6.  Perusta pelitapasi tilastollisiin todennäköisyyksiin. Esimerkiksi sen sijaan, että meillä olisi 10 eri puolustuspaikkaa eri tilanteita tai eri hyökkääjiä varten, laita puolustajasi yksinkertaisesti sinne, minne pitkässä juoksussa menee eniten palloja.
  7. Luo tilannesidonnaisuuksia, jossa tietyissä tilanteissa toimit aina samalla tavalla. Jaa peli kokonaisuuksiin, joita noudatat. Pelaat esimerkiksi kolmen torjuntaa vastaan aina samalla tavalla. Siirtoa (tiettyä keskihyökkäystä) vastaan aina samalla. Kun pelaajat osaavat nämä mallit arjen harjoitusten jälkeen ulkoa, voit tuoda jotain uutta ja vastustaja-spesifiä mukaan. Pelkistä nämä oman pelitavan mallit niin harvaan variaatioon kuin mahdollista.
  8. Teet muutokset omaan pelitapaan skouttauksen perusteella. Mitkä ovat tämän vastustajan suurimmat poikkeukset näihin sääntöihin omaa pelitapaamme vastaan? (Täytyy myös muistaa, että vastustaja ei ehkä tee sinua vastaan samaa, mitä teki muita vastaan.) Ennen kuin tuot asiat joukkueesi tietoon, muistuta itseäsi vielä mikä siihen n. 20% kuuluu, josta vastustajasi hyötyy eniten. Taktiikka on tehty. Muiden asioiden voit antaa tässä kohtaa olla.
  9. Sinun ei tarvitse tehdä kuin 2-5 muutosta kutakin vastustajaa vastaan. Viisi -tai ehkä vain neljä- on yläraja (johon palaamme seuraavassa kirjoituksessa.) Keskity näihin asioihin kahdessa peliä edeltävässä harjoituksessa. Kaikki tämä olettaen, että oman joukkueesi paketti on teknisesti muuten kasassa, eikä vaadi viilausta. Jos vaatii, keskity edelleen oman pelitapasi hiomiseen vastustajan sijaan.

Jatkamme samasta aiheesta marraskuun jutussa.

Lauri H

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista.