Tag Archives: Tilasto

Skouttaus ja Pelinluku (2)

30 Nov

Jatkamme lokakuun tarinaa. Kirjoitin ihmisen rajallisesta kapasiteetista muistaa uutta informaatiota. Kehotin valmentajia keskittymään ensisijaisesti oman joukkueen ja pelitavan hiomiseen, ja arvottamaan skouttauksen tuottamaa runsasta tietoa.

Lyhytaikaismuisti ja huomiokyky

Yksi tehokkaan valmennuksen salaisuuksista on priorisointi. Ihmisen huomio voi olla vain yhdessä paikassa yhdellä hetkellä ja sen siirtäminen kuluttaa energiaa. Jos joudumme vaihtamaan huomion kohdetta koko ajan, se väsyttää enemmän, kuin jos keskitymme vain yhteen asiaan kerrallaan.

”Attention has a cost. It is a this or that, zero-sum game. We pay attention to one thing, either through conscious decision or because our attentional filter deemed it important enough to push it to the forefront of attentional focus. When we pay attention to one thing, we are necessarily taking attention away from something else. … Consciousness itself is not a thing, and it is not localizable in the brain. Rather, it is the name we put to ideas and perceptions that enter awareness of our central executive, a system of very limited capacity that can generally attend to four or five things at a time. … It’s as though our brains are configured to make a certain amount of decisions per day, and once we reach that limit, we can’t make any more, regardless of how important they are.” (Alleviivaukset omiani.)

-Dr. Daniel Levitin, (The Organized Mind, 2014, p.45)

Syvä keskittyminen on viisaampi strategia, kuin tilkkutäkiksi pilkotut yksityiskohdat joiden välillä pallottelet. Päätin edellisen kirjoituksen ajatukseen siitä, että skouttauksen tuoman tiedon voi tiivistää vain neljään tai viiteen avainkohtaan. Tähän on hyvä syy johtuen lyhytaikaismuistimme (STM, short-term memory) rajoituksista. Aikanaan uskottiin, että STM on noin 7 yksikköä plus miinus 2kpl ihmisestä riippuen. Nykytiedon valossa tämä 5-9 kpl vaikuttaa kuitenkin olevan pienempi, eli noin 4-5, eikä sitä periaatteessa voi harjoittelemalla edes kehittää. (Hyvin harjoitelleet ihmiset kykenevät koviin muistisuorituksiin erilaisten oppimis- ja muististrategioiden avulla, mutta kyse on spesifistä tiedon muistamisesta. Ei siis siitä, että olisit jumpannut ”yleistä” kykyäsi pitää useita asioita lyhytaikaismuistissasi. Riittävä ja laadukas uni on yksi tärkeistä tekijöistä, jotka sementoivat päivän aikana koettuja asioita pitkäaikaismuistiin (LTM, long-term memory))

Kiinalainen oppitunti

Liian suuri määrä tietoa kuormittaa, mutta paineen alla vähäisetkin asiat meinaavat unohtua. Näin läheltä esimerkin tästä viime kesänä, kun pelasimme Hollannin maajoukkueella Kiinaa vastaan pääsystä World Grand Prix’n välieriin. Finaaliturnaukseen oli päässyt maailman kuusi parasta maata. Lohkon päätöspelin panos oli välieräpaikka ja Kiinaa kannusti 11 000 hengen kotiyleisö. Kiina on ‘16 olympiavoittaja ja Hollanti samojen kisojen nelonen, joten vastustaja oli suosikki, vaikka pelistä odotettiinkin tasaista. Neljän erän jälkeen taululla luki 2-2. Kaikki tiesivät viidennen alkaessa, että Kiinan supertähti Zhu Ting saa tärkeimmät hyökkäyspaikat. Veimme erää ja johdimme hetkeä ennen loppua 14-11. Pääsimme hyökkäämään ottelupalloa kolme kertaa, mutta hävisimme erän lopulta 16-18 ja turnaus oli ohi.

Mitä valmennusfilosofiaan tulee, tulen muistamaan nämä ’17 GP finaalit pitkään. Zhu tappoi viimeiset viisi hyökkäystä raakana kenttään ilman, että Hollannin puolustus edes kunnolla osui niihin. Jälkikäteen voisi mennä sen taakse, että vastustajalla oli fyysisesti meille liian kova pelaaja. Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästään tästä. Meidän pelitapamme peruspalikat eivät yksinkertaisesti kestäneet. Meillä oli Kiinasta valtava määrä dataa, mutta se ei lopulta auttanut. Kenties jopa päinvastoin. Näistä viidestä tappohyökkäyksestä vain yksi oli niin kova suoritus, ettemme olisi saaneet sitä puolustettua. Kaikissa muissa puolustajat joko olivat liikkessä, poissa omilta paikoiltaan, tai torjuja ei tehnyt teknisesti hyvää suoritusta. Kaikki oman kontrollin asioita siis.

Mielenkiintoiseksi tarinan tekee pelin taso. Puhutaan kuitenkin urheilijoista, jotka pelaavat olympiamitaleista! Hollannin tapauksessa he ovat myös poikkeuksellisen hyviä ja valmennettavia tyyppejä. Jos arvokisat voivat ratketa perustaitoihin, niin mitä se on alemmilla tasoilla? Ja kuinka me todella voimme parhaiten auttaa urheilijoitamme? Skouttauksen tuoma tieto on älyllisen tason muistamista, mutta pelinlukeminen ja liikkuminen vaistonvaraista. Havainnointi kumpuaa ihmisen ikivanhasta biologiasta. Pitäisikö meidän opettaa niitä sen sijaan, että puhumalla yritämme vaikuttaa aivojen nuorimpiin osiin? Paluumatkalla lukemani Peter Levinen kirja (In an Unspoken Voice, 2010) sivusi aihetta. Raapustin seuraavan pätkän muistiinpanoihin:

“Interesting how consciousness evolved in animals and humans as interplay between the prey and the predator. We have to know where we are in space, and we have to be fully in the now, focused, in order to make the best choices regarding how and where to move. In addition, humans react to oncoming objects with instinct, not intellect. Of course it matters what we know (scouting) but it matters even more what we see (reading.)”

Havainnointi ja liikkuminen (“volleyball is a visual motor sport, with emphasis on visual”) ovat aihe toiselle ja pidemmälle jutulle. En kuitenkaan osaa välttää ajatusta, että emme todella tunne omaa biologiaamme kovin hyvin. Oma kokemukseni aiheesta on toki vain pintaraapaisu, mutta kenties riittävästi näkemään, että on oltava nykyistä parempia malleja toimia.

Tapoja opettaa taktiikkaa

Samojen taktisten asioiden toistaminen peleissä on pelaajille hyödyllistä. Muistamme edellisestä jutusta, että pelitapa on sitä kuinka pelaat aina (=perusasetukset) ja taktiikka sitä, kuinka pelitapaa muokataan skouttauksen pohjalta kutakin vastustajaa varten. Vaikka et voi muistaa enempää kuin muutaman uuden asian kerrallaan, toistuu osa näistä “uusista” taktisista asioista kauden peleissä eri vastustajiakin vastaan. Esimerkiksi Ruotsissa on kolme joukkuetta, joiden hyökkäyspeli on selvästi muita nopeampaa. Oman joukkueen torjuntaliikkuminen ei sellaisenaan riitä heitä vastaan, mutta onneksi oppitunteja riittää. Ensimmäisessä pelissä olimme pulassa, toisessa hieman parempia, ja kolmannessa jo melko hyviä.

“Talking about what you should do isn’t very effective if the task includes time-constraints.”

–Dr. K. Anders Ericsson

Ylipäätään taktisten asioiden harjoittelu (sitten kun tekniset perustaidot ovat riittävän hyviä) kantaa pitkässä juoksussa hedelmää. Pelaajat oppivat toistuvan kaavan ja laajentavat pitkäaikaismuistinsa edustuksia pitämään sisällään enemmän ja enemmän nyansseja. Terminologia eroaa lähteestä riippuen, mutta eräs nimitys näille skeemoille tai “mentaalisille edustuksille” on LTWM (long-term working memory.) Kuten olen kirjoittanut, nuoren pelaajan kaikki huomio menee usein vain siihen, että pystyy olemaan painetilanteessa. Kokenut pelaaja taas osaa esimerkiksi ennen syöttöä nähdä, missä rotaatiossa vastustaja on, ja muistaa edellisistä peleistä kaavoja ja painotuksia. Tiedän myös valmentajia, jotka harjoituksissa esim. pyytävät pelaajia sulkemaan silmät, kuvittelemaan vastapuolen pelaajat kentälle, ja kysyvät missä rotaatiossa nämä ovat. Tällaiselle systemaattiselle opettamiselle lämpenen paljon enemmän, kuin rotaatioista puhumiselle palaverissa tai pelissä.

Peliin valmistautuminen

On lisäksi tärkeää muistaa, että meillä voi kussakin pelissä joukkueena olla enemmänkin taktisia asioita kuin ne neljä tai viisi. Asioita voi olla 4-5 per pelaaja, mutta pelaajilla on eri vastuita. Liberon ei tarvitse muistaa hyökkäyskohteita, ja niin edelleen. Turha kuormittaa ketään tiedolla vain siksi, että se on olemassa. Pidän tavasta, jossa seuraavat pääkohdat käydään läpi edellisen päivän palaverissa ja kysellään pelaajilta uudelleen kopissa ennen peliä:

  1. Syöttökohde (yleensä 1-2 kpl)

  2. Hyökkäyskohde (heikoin torjuja, tai paras lyöntisuunta)

  3. Kuinka torjut (oman pelipaikan tärkeimmät 1-2kpl)

  4. Kuinka puolustat (1-2 muutosta peruspalettiin- jos niitä on.)

  5. Tärkein yksittäinen voittoon vaikuttava asia (jos se ei jo löydy omasta pelitavasta.)

Videopalaverit (yleensä 2kpl) vastustajasta eivät ole vain valmentajan puhetta, vaan keskustelua, näkemistä ja palautetta. Katsomme vastustajan passarin, hyökkääjät, ja syöttäjät siten, että video pysäytetään kontaktihetkellä, ja pelaajat kirjaavat ylös mitä seuraavaksi tapahtuu. Metodi on voimakas, sillä se parantaa pelinlukemista ja asioiden muistamista (+ on pelaajista mukavampaa kuin tunnin monologi.) Toisessa palaverissa puhutaan enemmän rotaatioista, jos on tarve.

Elämäntapana tilastot

Oma näkökulmani aiheesta lienee tässä kohtaa aika selvä. Vaikka pidän perusteluja vankkoina, ei tässä esitetty näkemys kuulu huipulla valtavirtaan. Osasyy tähän on, että jos rahoitusta ja staffia on paljon, heille täytyy keksiä tekemistä. Lisäksi pelaajat huipulla ovat vaikeammin valmennettavia kuin alemmilla tasoilla. Teknisiin puutteisiin ei konfliktien pelossa helposti edes haluta puuttua ja jäljelle jäävät numerot. Sitten johdetaan numeroita sen sijaan, että johdettaisiin ihmisiä. Aikaa myöten olen myös oivaltanut, miten kunkin valmentajan tausta ja luonteenpiirteet vaikuttavat heidän työhönsä. Itse näen valmentajan laumanjohtajana ja opettajana, jossa perustaidot, arvot ja joukkuedynamiikka näyttelevät tärkeintä osaa.

Silti osa maailman parhaista valmentajista on taustaltaan juuri skoutteja. He hallitsevat pelin taktisen puolen tavalla, jota arkea näkemättömän on vaikeaa edes uskoa. On kuin tilastot ja rotaatiot olisivat iso shakkilauta, joka pyörii koutsin päässä saumattomasti pelin aikana. He eivät kuitenkaan ole mitään stereotyyppisiä datahiiriä. Huipulla kyse on tyypeistä, jotka ymmärtävät ihmissuhteiden merkityksen ja jotka tyypillisesti pystyvät laittamaan valtavan määrän energiaa skouttaamisen lisäksi kaikkeen muuhunkin. Hierarkian huipulle nousevat aina yksilöt, joilla on riittävästä alaspesifiä älykkyyttä sekä ahkeruutta ja stressinsietokykyä työmäärän kestämiseen. Olen lisäksi kuvaukseen sopivien entisten työkaverien kautta jäsentänyt asian niin, että koska koutsi haluaa olla hyvä kaikessa, taktisesta osaamisesta tulee tavallaan peli pelin sisällä. Tarkoitan tällä seuraavaa:

Peli on käynnissä ja ratkeaa aina tiettyihin asioihin riippumatta siitä mitä valmentaja tietää. Samalla valmentaja yrittää kuitenkin itse muistaa kaiken mitä kentällä tapahtuu kuin vain nähdäkseen pystyykö hän siihen. En ole lainkaan varma, ovatko he aina tästä edes tietoisia. Siltä se minusta kuitenkin näyttää. Joku syyhän on oltava, että ihminen käyttää valtavasti aikaa asioihin, jotka vaikuttavat lopputulokseen vähän tai eivät lainkaan. Joillekin “kaiken tietäminen” on kunnia-asia ja myös iso osa työn merkitystä. Mutta onko se asia, jota haluat elämässä eniten? Joillekin vastaus on ilmeisesti kyllä, sillä he motivoituvat niin paljon tästä puolesta, ettei perhe-elämällekään jää juuri aikaa. Eronnut huippuvalmentaja on miltei standardi.

Työssä on monta kuluttavaa puolta, mutta skouttaus on se yksi asia, joka vie paljon aikaa, ja josta todella voi hieman tinkiä joukkueen tasoa laskematta. Ja edelleen riippuu mihin valmistaudutaan; olympialaisiin vai tavalliseen liigapeliin. Kaikissa tapauksissa uskon, että valmennusta tärkeämpiä asioita ovat terveys, isyys ja lupaus itselle ja perheelle läsnäolosta, vaikka valmentaisikin huipulla. Myös elämän pelissä kannattaa valita taistelut huolellisesti.

Kaunista joulun odotusta,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Tags: , , , , , , , , , , ,

Vallan Lait

30 Nov

”Valta tarkoittaa yleisesti jonkun tai jonkin oikeutta tai mahdollisuutta hallita jotakuta, määrätä tai päättää jostakin.” –Wikipedia

Joukkueessa ja yritysvalmennuksissa puhumme usein periaatteista. Niitä on monenlaisia, ja painovoima helppo esimerkki. Se on näkymätön, kuten muutkin universumin lait. Silti se on olemassa ja halusit tai et, se vaikuttaa sinuun, muihin, ja koko ympäristöösi. Tällainen periaate -tai laki- ei ole ihmisen tekemä kuten esimerkiksi valtion lait, eikä siten mikään mielipidekysymys. Se on tosiasia. Ja jokaisella meistä on oikeus omaan mielipiteeseen, mutta ei omiin faktoihin.

Ennen kuin voi ymmärtää mitä periaatteet ovat, on ymmärrettävä tieteen maailmankuvasta jotakin. Maailmankaikkeudessa vaikuttavat fysiikan lait, jotka pohjautuvat matematiikkaan. Jo 1600-luvulla Isaac Newton osoitti, että taivaankappaleiden sijannit kykeni laskemaan prikulleen matemaattisia kaavoja käyttäen. Ne toimivat kuin taika. Seurasi aika, jolloin ajateltiin, että kaiken muunkin kykeni ratkaisemaan jollakin kaavalla. Ajattelusta kuitenkin luovuttiin siitä yksinkertaisesta syystä, että se ei toiminut. Maailmasta löytyi kokonaisuuksia, joiden luonne oli liian kompleksi selitettäväksi näin.

Tarvittiin parempi malli ennustamaan tapahtumia, ja kehittyi uusi ala nimeltä tilastotiede. Ihminen oppi, että maailmassa vaikuttavat periaatteet tulivat tilastollisista trendeistä ja että tilastolliset todennäköisyydet toimivat parhaiten monimutkaisten ongelmien ratkaisussa. Aikanaan opittiin myös, että joskus asiat, jotka ovat hyvin epätodennäköisiä, voivat myös tapahtua ja osaltaan sotkevat käsitystämme siitä, millainen tilanteessa vaikuttava periaate todella on. (Näistä ilmiöistä on kirjoittanut laajasti mm. Nassim Nicholas Taleb teoksissaan Fooled by Randomness (2001) ja The Black Swan (2007.))

Edellä mainittu painovoima toimii hyvänä havainnollistajana tästäkin syystä. Sen olemassaolo on helppo demonstroida: jos pudotat viivottimen sata kertaa alaspäin, se putoaa joka kerta alaspäin. Viivotin ei koskaan putoa ylöspäin, joten siihen vaikuttaa joku hyvin selvä ja mitattavissa oleva laki. Mustavalkoisuus tuo nopean ymmärryksen, sillä sata sadasta ei jätä tilaa mielipiteille. Tällainen on luonnonlaki, ehdoton ja tosi. Maailma on kuitenkin siis täynnä periaatteita, jotka eivät ole yhtä selviä. Silti nämä lait ohjaavat jokapäiväisiä asioita ihmisen käytöksestä, oppimisesta, ja otsikon mukaisesta vallankäytöstä lähtien. Ne ovat liian komplekseja ymmärrettäviksi joko/tai ajattelulla. Esimerkiksi kaksi eri ihmistä saattaa reagoida johonkin tilanteeseen hyvin eri tavoin. Seuraa, että emme enää ymmärrä, saati tunnista vaikuttavia lainalaisuuksia, emmekä siten syy-seuraussuhteita asioiden välillä. Tilastollinen trendi on kuitenkin edelleen olemassa, mutta piilossa.

Kaksi asiaa seisoo siis älykkään ongelmanratkaisun tiellä:

  1. Ihminen on aikojen saatossa oppinut erottelemaan kaiken nopeasti kahteen kastiin. Tätä voi syödä, mutta tätä ei voi syödä. Meidän bändi on hyvikset, mutta muut bändit on pahikset. Ero piti löytää nopeasti, sillä todellisuus ei antanut muulle mahdollisuutta. Toisin sanoen energiaa kannatti käyttää muuhun kuin pohtimiseen, ja toimintaa ohjasivat pitkälti tunteet, jotka ovat ajatuksia vanhempia ja voimakaampia.
  2. Kuten edellä kirjoitin, maailma ei ole mustavalkoinen paikka, vaan täynnä harmaan sävyjä. Meillä on elämä täynnä komplekseja ongelmia, ja aivot, jotka haluavat yksinkertaisen, helpon ja tehokkaan ratkaisun tilanteissa, joissa sellaisia ei yksinkertaisesti ole.

En ole poliitikko, ja yksi syy miksi en aktiivisesti seuraa sitä, on tässä. Politiikassa pelataan jatkuvia valtapelejä. Ihminen, joka ymmärtää käytöksen ja vallan lakeja, kykenee etenemään pitkälle, vaikka hänellä ei olisi yhteiskunnalle annettavaa. Siis uudelleen: Periaatteet ymmärtävä ihminen, jota kiehtoo valta ja huomio saa niitä molempia, vaikka ei olisi edes kiinnostunut yhteisten asioiden hoidosta. Puhutaan populismista, machiavellismista ja muusta, mutta usein ei ymmärretä, kuinka syvälle tällainen petos voi mennä. Samalla kun ihmiset hurraavat mustavalkoisille, tunteisiin vetoaville ja jopa hauskoina pitämilleen puheille, todellisuuden harmaana näkevät saavat vastauksia asioihin, joita he eivät haluaisi todistaa. Esimerkiksi käy tässäkin kohtaa vanha tuttu: Kuinka kauheuksiin johtaneet äärinationalismi ja fasismi saattoivat nousta ensimmäisen maailman sodan jälkeisessä Euroopassa?

George Santayaman ja Johann Wolfgang von Goethen sanoiksi pukemat truismit pätevät nyt kuten aina. Ne jotka eivät ymmärrä historiaa ovat tuomittuja toistamaan sitä. Saksalainen vielä lisäisi, että: Ne jotka eivät ymmärrä periaatteita, toistavat virheitä, joihin viisaat miehet tunsivat vastaukset jo tuhat vuotta sitten. Jos ihminen taas kykenee -tai paremmin sanottuna haluaa investoida energiaa, jotta oppii- näkemään tilastollisen trendin, hän kykenee paljon muuhunkin. Kuka tahansa trendin ymmärtäjä voisi nähdä, kuinka vanhat traumat, taloudellinen ahdinko ja halu löytää syylliset oman ryhmän ulkopuolelta eivät ole hedelmällisin alusta poliittiselle valtapelille.

On tutkittu tosiasia, että valtatyhjiön pyrkii ryhmässä täyttämään ensimmäisenä ihminen, joka kaikista vähiten kykenee valtaa yhteiseksi hyödyksi käyttämään. Makes sense. Kuvittele vaikkapa 13-vuotiaiden pikkupoikien jengiä. Ei se fiksu ja mukava poika kannusta muita hyppimään silloilta tai myllytä ryöstämään kioskeja. Päinvastoin; usein se haluaa johtaa, jolla on paha olla. Luin kerran osan tutkimuksesta, jonka mukaan suuryritysten hallituksissa istuvalla henkilöllä on noin 10% suuremmalla todennäköisyydellä joku persoonallisuushäiriö muuhun populaatioon verrattuna; narsistinen-, epävakaa-, antisosiaalinen– tai vielä muu. Suomalainen terapeutti ja kirjailija Tommy Hellsten on todennut samansuuntaisesti:

”Jos sinulla on hyvin syvää henkilökohtaista problematiikkaa, että koet riittämättömyyttä, huonoutta, ihmisarvo on murentunut, niin asema ja valta houkuttelee sellaista ihmistä.”

Vallan lait ovat moninaisia ja näkyvät usein epäsuorasti. Yksi vähemmän keskusteltu vallan aspekti esimerkiksi on, kuinka sokeita me olemme sille. Jos emme olisi, maailma olisi nykyisin parempi paikka, mutta ilman tätä sokeutta emme ehkä olisi täällä ensinkään. Selviytymisen näkökulmasta aggressio kehittyi varmistamaan kykyä taistella rajallisista resursseista; ruuasta, kumppaneista ja suojasta. Ja nykyisin pätee sama vallan laki kuin muinoinkin: se, jolla on valtaa, hallitsee myös resursseja. Tässä tullaan tärkeään, mutta harvoin keskusteltuun tai selvennettyyn kohtaan:

Se, että sinulla on valtaa ei kerro yhtään mitään siitä, mitä todella osaat alallasi tehdä. Se kertoo ainoastaan, että olet syystä tai toisesta päässyt käsiksi valtaan.

Liitämme valtaan paljon ruusuisia ajatuksia juuri siitä syystä, että se on tärkeä osa selviytymistä. Valtaan voi kuitenkin päästä käsiksi sairas ihminen tai ihminen, joka on perinyt valta-aseman, tai vain se, joka syystä tai toisesta on löytänyt naapuruston suurimman keihään. Ajatushan on melko pelottava. Haluammeko, että sellainen ihminen johtaa meitä? Tai: kuinka mitata ammattitaitoa eli sitä, mitä ihminen todella osaa tehdä? Tutkittu tieto kertoo onneksi paljon eksperteistä ja siitä, kuinka sellaiseksi voi tulla.

Ekspertillä (study of expertise and expert performance) tarkoitetaan ihmistä, jolla todistettavasti on huomattavaa taitoa alallaan. Asiantuntija on huonohko suomenkielinen sana, enkä tiedä kuinka paljon parempi on alansa huippu. Kyse on kuitenkin niistä periaatteista, joita harjoittelun täytyy noudattaa, jotta kehitymme. Painovoima vaikuttaa jokaiseen, kuten vaikuttavat myös oppimisen, liikuntafysiologian ja biomekaniikan lait. Ihminen, joka on jossakin taidossa oman alansa maailman huippu on siis poikkeuksetta ihminen, joka harjoittelussaan on noudattanut kestäviä periaatteita. Lisäksi hänen taitoaan kyetään mittaamaan objektiivisesti. Siirtovaikutus alalta toiseen voi kuitenkin olla pientä tai jopa olematonta; toisin sanoen se, että olet yhdellä alalla hyvä ei tarkoita, että osaat toisella alalla mitään.

Et voi tulla vaikkapa huippukirurgiksi ilman oman alan harjoittelua ja osaamista, sekä vuosien ja vuosien työkokemusta. Leikkaaminen on taito. Se ei kuitenkaan pois sulje sitä, että osaat lisäksi vielä käyttää vallan lakeja etenemiseen organisaatiosi hierarkiassa. Lisäksi on suuri ero siinä, mikä on esimerkiksi teorian- ja mikä käytännönosaaminen. Se, että opetat lääketieteen teoriaa ei kerro mitään siitä, kuinka hyvin osaat esimerkiksi leikata potilaita. Taidot ovat erilaisia, ja hyvin spesifejä.

Lopputulema kuitenkin on, että persoonat, joilla on ymmärrystä psykologiasta ja vallasta voivat siis päätyä minne vain. Tällainen ymmärrys voi tulla opiskelemalla, tai jopa olemalla sairas. Ihmisellä on sisäänrakennettu halu luottaa muihin ihmisiin, sillä se mahdollistaa toimimisen ryhmässä. Tätä ominaisuutta vallanhimoiset yksilöt käyttävät säälittä hyödyksi, ja esimerkiksi narsistisessa persoonallisuushäiriössä patologinen valehteleminen on vakuuttavaa, jatkuvaa, ja parantumatonta. Jokainen vuorovaikutustilanne tällaisen ihmisen kanssa on epäaito ja siihen liittyy valtapeliä, mutta emme yleensä näe sitä. Valtaan päässeet ja sitä käyttämään oppineet osaavat myös ympäröidä itsensä niillä, jotka todellisuudessa saavat tuloksia aikaan – ja näyttämään heidät itsensä hyvältä.

On esimerkiksi kuuluisia valmentajia, jotka ymmärtävät tekniikoista, taktiikoista, tai hyvästä kulttuurista vain suhteellisen vähän. He kuitenkin voivat ymmärtää vallasta paljon, ja etenkin sen, että jos he vaativat ympärilleen hyviä koutseja ja pelaajia, muut tekevät työn. Tuloksia tulee, ja tulokset sokaistavat. Tällainen vanhahko ”results only” on siinä mielessä huono toimintamalli, että jos et näe tuloksen taakse, et osaa korjata kurssia silloin, kun asiat eivät mene putkeen. Tällaisia vaiheita tulee tietenkin jokaiselle joukkueelle ja yritykselle, ja johtamisen roolin ymmärtäminen on mielestäni yksi väärinymmärretyimpiä asioita työelämässä. Siis se, että tiimi voi menestyä johtajan ansiosta, tai myös pitkälti tästä huolimatta.

Kaikki tämä on mahdollista, koska vallan lait toimivat harmaalla alueella, ja koska ihmiset niin helposti yhdistävät huomion ja statuksen osaamiseen. Kun panokset ovat riittävän kovat, vuoraa status onneksi itsensä onneksi myös osaamisella. Urheilussa näin ei usein ole, sillä panokset ovat ihmishenkiä pienemmät. Vastaavasti ydinasevallan presidentti ei voi alkaa räiskiä ympäriinsä ja tehdä mitä päähän juolahtaa. Hänellä on poikkeuksetta apunaan tiimi neuvonantajia; siis eksperttejä, jotka ymmärtävät mitä alalla tapahtuu. He voivat olla harmaita eminenssejä, jotka pitävät itsekin vallasta, tai ”vain” olla hyviä työssään. Joka tapauksessa he ovat ammattitaitoisia siinä määrin, kuin ovat heidän päämääränsä. He lisäksi sekä tuntevat historian, että käyttävät päätöksenteossa dataa niin, että pahimmat töpeksinnät jäävät tekemättä. (Edelleen muistetaan, että tilastolliseen trendiin voi kuulua poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön. Yleensä pahin ei onneksi tapahdu.)

Puhuimme aikaisemmin valtatyhjiöstä. Esimerkiksi geopolitiikassa tällaista tyhjiötä ei voi olla, sillä joku pyrkii täyttämään tyhjiön heti. Sama pätee joukkueen valmentamiseen; jos valmentaja ei käytä valtaa, pian sitä joukkueessa käyttää joku muu. Suurin syy siihen, että Suomella on ollut hyvin koulutettu armeija toisen maailman sodan jälkeen ei ole se, että se voisi voittaa kaikkien maailman muiden maiden armeijat. Suurin syy toimintakykyisen armeijan olemassaoloon on, että jos sinun armeijasi ei ole sinun maassasi, pian siellä on jonkun muun toimintakykyinen armeija. Vallan laki suosii ainoastaan sitä, joka on valmis käyttämään voimaa välittömästi, kun sitä vaaditaan.

Sivistyneessä maailmassa valtaa käytetään ensisijaisesti puheessa, mutta jossakin vaiheessa täytyy kuitenkin myös tapahtua tekoja. Toisin kuin nykyaikana yleisesti ajattelemme, valtaan liittyy myös fyysinen uhka: jos saat parkkisakon, se on vallankäyttöä, vaikka emme sitä yhdistäkään fyysiseen väkivaltaan. Sinulta kuitenkin viedään pois resursseja, joilla jokainen yrittää selvitä. (Tästä syystä on olemassa mm. libertaareja, jotka haluat lakkauttaa valtiot kokonaan, sillä pitävät niitä laittomina ja väkivaltaan pohjautuvina toimijoina.) Joka tapauksessa, aivan kuten arvojenkin kanssa, vallasta täytyy pitää kiinni myös teoissa, tai se menettää voimansa puheissa. Esimerkiksi noin vuosi sitten eräs suvereeni valtio ampui vieraan vallan sotilaskoneen alas, kun sen ilmatilaa oli toistuvasti loukattu. Jos sana ei tehoa, niin kovempi voima ehkä tehoaa.

Vallan lait määräävät myös virhemarginaalin. Esimerkiksi pienet valtiot (huom. sanasta valta) ovat ulkopolitiikassaan hyvin varovaisia ja harkitsevat kantansa jokaista julkista sanakäännettä myöten. Virheitä ei voi tehdä samassa mittakaavassa kuin jokin alueellinen valta tai suurvalta, jotka toimivat suurella virhemarginaalilla. Sama koskee myös valmentajaa joukkueessa, jossa hänellä on laaja kannatus ja tuki. Hän voi toimia rohkeasti ja turvallisesti, sillä tietää vallan olevan puolellaan. Vastaavasti tilanteessa, jossa kannatusta ei ole, tai jos sisäisestä vallasta kilpailevia tahoja on useita, liikkumavara virheiden suhteen on pieni. Tällainen rajoittaa huomattavasti toimijan edellytyksiä ja vapautta tehdä työtä. Suomen säilyminen itsenäisenä kylmän sodan läpi perustui taitavaan ja hyvin veitsenkärjellä toimineeseen ulkopolitiikkaan tilanteessa, jossa valtaan pyrki tauotta useampi taho.

Lopuksi haluan korostaa yhtä asiaa. Vallan lait ovat äärimmäisen tärkeitä, mutta niitä ei ole vaikeaa ymmärtää. Ne eivät vaadi suurta määrää älykkyyttä, vaan ainoastaan viitseliäisyyttä ottaa asioista selvää. Tiedämme, että on asioita, joihin tietyt toimijat eivät kykene. Esimerkiksi fiksu suomenpystykorva ei opi Faradayn induktiolakia (tai sitten kyse on siitä, etten hallitse sitä itsekään, enkä siksi osaa opettaa.) Samasta painavasta syystä sammakoilla ei ole omaa avaruusohjelmaa. Kapasiteetti ei riitä. Kvanttimekaniikka ja muut hyvin abstraktit tieteen alat kenties vaativat tietyn rajan ylittävää kovalevyä ihmisiltä ennen kuin työ voi edes alkaa, ja olkoon se niin.

Tiedämme kuitenkin näistäkin eksperteistä sen, että treenaamalla kehittyy. Ja kun kyse on vallasta, riittää perusasioiden ymmärrys. On jokaisen velvollisuus perehtyä siihen ketä me äänestämme, kehen me luotamme, ja kuka on kykenevä päättämään siitä, kuinka ihmiset ja yhteisömme voivat.

“To live in the presence of great truths and eternal laws, to be led by permanent ideals – that is what keeps a man patient when the world ignores him, and calm and unspoiled when the world praises him.” –Honore de Balzac

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Tags: , , , , , , , , , , , ,