Tag Archives: Zhu Ting

Suurten ja Pienten MM-kisat

30 Oct

Lentopallossa miesten maailmanmestariksi pelasi Brasilian kustannuksella toista kertaa peräkkäin Puola. Naisissa mestaruuden taas otti ensimmäistä kertaa Serbia, joka kaatoi Italian tiukassa finaalissa. Keskityn pääasiassa miesten kisoihin, mutta palaan lopussa myös naisten turnaukseen.

Ajatukset ovat MM-kisojen aikaan usein siinä, kuinka erilaista ”suuren” maan valmentaminen on ”pieneen” verrattuna. Suomen tai Slovenian vieminen maksimitulokseen ei ole sama asia, kuin vaikkapa Puolan tai Venäjän. Kuulostaa ehkä päivänselvältä, mutta todellisuudessa ihmiset unohtavat tämän aika usein. Pienemmät tarvitsevat enemmän työtä ja tehokkuutta, sekä toimivan järjestelmän. Suurilla on takanaan kulttuuri, rahaa ja paljon hyviä pelaajia. Maailmanmestaruuteen yltääkseen tarvitsevat hekin tosin poikkeuksellisia yksilöitä, joita joka ikäpolvessa ei ole.

Punavalkoisten lyhyt historia

Miesten turnaus oli tasainen ja vaikka voittajaksi uumoiltiin mm. Venäjää, ei täysin kiistatonta ykkössuosikkia ollut. Onnella on myös aina sormensa pelissä, mutta pallo ei aina pompi vain yhdelle. Lisäksi sattuman merkitystä kuuden parhaan joukkoon pääsyssä vähentää se valtava suosio, jota lentopallo näissä kärkimaissa saa osakseen. Puolassakin pelaajien taso erittäin korkea ja laaja. Kulttuuri ei kuitenkaan noussut hetkessä, vaan maalla on pitkät lentisperinteet.

Maailmanmestaruuden 1974 ja olympiakultaa 1976 voittaneen sukupolven jälkeen seurasi pidempi mitaliton kausi. Tasosta kertoo silti jotain, että vuosien 1998 (17.sija) ja 2010 (13.sija) MM-kisoja pidetään maassa romahduksina. Näitä lukuunottamatta Puola on kaikissa järjestetyissä kisoissa ollut kymmenen parhaan joukossa. Yksi kerta voi olla vahinko, ja kaksi sattumaa, sanotaan. Kolmas kerta on kuitenkin kaava. Kuluneiden 12 vuoden aikana Puola pelannut kolmessa neljästä MM-finaalista. Lisäksi olympialaisissa se on ollut neljä kertaa peräkkäin 5. sijalla. Ei hullumpi suoritus maalta, joka ei kuitenkaan ole kooltaan Venäjä tai Brasilia.

Voiko huippumaata valmentaa?

Suomen tilastoista näissä 2018 kisoissa vastannut Oskar Kaczmarczyk oli Puolan pääskoutti vuoden 2014 kultajoukkueessa. Juttelin elokuussa Oskarin kanssa kotimaansa joukkueesta ja kisoista ylipäätään. Vaikka olympiakulta on lentiksen kovin saavutus, arvostetaan MM-kisoja paljon. Puola tulisi turnaukseen taas yhtenä kovista. Ylipäätään mestariksi olisi saattanut veikata seitsemää eri maata (USA, Brasilia, Puola, Serbia, Venäjä, Italia, Ranska) ja pronssille jopa toista mokomaa (mukaan lukien Argentiinan, Kanadan ja Slovenian tapaisia maita.) Loppuottelijan täytyy kuitenkin aina päästä joko USA:n, Venäjän tai Brasilian läpi, mikä on todella kova temppu.

Eräs keskustelluista asioista oli edellä mainittu perinne. En haluaisi väheksyä valmennuksen merkitystä voittamisessa, mutta valmennus korostuu todella vasta, kun töitä on tehty pitkään. Managerointi onkin parempi termi huipputason valmennustyölle, mutta manageroida voi vasta, kun tietty taso on saavutettu. Puolan A-maajoukkue on ollut ulkomaalaisen päävalmentajan alaisuudessa yhtäjaksoisesti jo vuodesta 2005, ja viime aikoina kyse on ollut vain vuoden tai parin sprintistä. Ulkomaalaisia koutseja on nyt ollut kuusi peräkkäin.

Vuorotellen Puolan peräsimessä on joko voittanut tai hävinnyt suuresti. MM-kisojen huippujen lisäksi Puola on flopannut kolmissa peräkkäisissä EM-kisoissa, joten mikään varma pajatso heidän päävalmentajuutensa ei ole. Uskon tämän liittyvän lyhytjänteisyyteen. Treenipätkät ovat niin kortilla, että moni ei valmenna lainkaan ja keskittyy lähinnä pitämään ihmiset tyytyväisinä. Kyse on ”vain” siitä, keitä pelaajistoon valitaan, kuinka arki pyörii, ja kuinka peleihin valmistaudutaan.

Edeltävä kappale ei toivottavasti poista yhtään Puolaa mestariksi valmentaneiden krediittiä. Silti se tekee mielenkiintoiseksi kysymyksen siitä, kuinka paljon huippumaata todella voi, tai edes kannattaa yrittää valmentaa? Vital Heynen ei tänä vuonna perinteisessä mielessä edes yrittänyt. Joukkue harjoitteli pallon kanssa todella vähän, ja fysiikkatreenejä he eivät tehneet kuulemma ollenkaan. Heynen piti kuitenkin huolta tärkeimmästä, eli siitä, että ihmiset tulivat kuulluiksi. Hän keskusteli pelaajien kanssa paljon, ja piti säännöt ja muut stressin aiheuttajat minimissä. Jos tällä konseptilla lähtee valmentamaan porukkaa, jossa ei ole jo aivan valmiita pelaajia, tulos on jotakin muuta, kuin MM-kulta. Pohja kuitenkin oli niin vahva, että tällainen toimi.

Oma mielipiteeni näistä jättiläisistä on, että jos valmennat esimerkiksi Puolaa tai Serbiaa, et todella valmenna Puolaa tai Serbiaa. Olet vain seuraava pala valtavan juurtuneessa ja voimakkaassa kulttuurissa nimeltä puolalainen tai serbialainen lentopallo. Voit toki vaikuttaa ihmisiin ympärilläsi, mutta mitään suurta muutosta on turha ajatella tehtäväksi. Ainoat maat, joissa tälläinen on mahdollista, ovat maita, joiden pelaajamateriaali jo riittää johonkin, mutta muutokseen tarvittava nälkä on myös olemassa. Lentopalloliitto haistoi tilanteen hyvin, ja tällaiseen rakoon Suomeen tuli vuonna 2004 myös Mauro Berutto.

Kultaisia sukupolvia

Serbian naisten joukkue oli verrattain nuori valloittaessaan ensimmäisen tittelinsä. Puolan mestaruuden takaa taas löytyy iso liuta pelaajia, jotka ovat jo vuosia tahkonneet arvokisoja. On liiankin helppoa pelkistää menestys syystä tai toisesta laadukkaaseen pelaajapooliin, mutta juuri näin asia usein on. Tai tarkemmin sanoen: usein kyseessä on kaksi sukupolvea, jotka muutaman limittäisen vuoden aikana tuottavat parhaan menestyksen. Esimerkiksi Suomen 2007 EM-4. sijassa taito ja johtajuus tuli 70-luvulla syntyneiltä konkareilta, ja osa tarvittavaa fyysisyyttä 80-luvun puolivälin sukupolvelta. Slovenia on miehissä myös samankaltaisessa tilanteessa, sillä sen runko on pysynyt samana pitkään. Pari kovaa ikäluokkaa on jo saavuttanut EM-hopeaa 2015 (nyt 2018 SLO oli MM 12.) mutta taso romahtaa Tokion olympiadin jälkeen. Maalla ei ole ohjelmaa, joka systemaattisesti toisi nuoria lajin pariin. Keitä ikinä koriin sattuu tippumaan, heillä mennään.

Tapasin Oskarin ensimmäisen kerran kevään 2014 EM-karsinnassa, jossa Slovenia pelasi samassa lohkossa Puolan kanssa. Hävisimme vieraissa, mutta voitimme kotiottelun 3-2 jääden lohkossa kakkoseksi ja jatkokarsintaan. Muutama kuukausi myöhemmin Puola juhli MM-kultaa. Viisi pelaajaa nykyisestä joukkueesta oli mukana tuolloinkin: Nowakowski, Konarski, Drzyzga, Kubiak, sekä libero Zatorski. Lisäki 2010 kisoista toinen passari Łomacz ja hakkuri Kurek eivät olleet mukana 2014, mutta palasivat MM-kisoihin nyt, kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Varsinkin Bartosz Kurek on jälleen puhututtanut ihmisiä. Neljä vuotta sitten hän ei sopinut valmentajan suunnitelmiin. Nyt mies taas oli mukana ja yllätti olemalla turnauksen MVP. Molemmilla kerroilla lopputulos oli mestaruus! Puola on niitä harvoja, joilla on varaa edes haaveilla tällaisen pelaajan kotiin jättämisestä.

Kapteeni Kubiak

It’s the notion that the most crucial ingredient in a team that achieves and sustains historic greatness is the character of the player who leads it.”Sam Walker (The Captain Class, 2017)

Puola tunnetaan kookkaista hyökkääjistään, mutta Kurek (206cm) ei palkinnosta huolimatta ollut mestaruuden tärkein palanen. Puolalaiset hävisivät lohkovaiheissa sekä Argentiinalle, Ranskalle, että Italialle. Miksi? Osaksi tappiot selittyvät typerällä systeemillä, jossa pelataan lohkoissa loputtomiin otteluita, joista viimeiset voivat olla merkityksettömiä. Suurin syy on kuitenkin sama, kuin miksi Slovenia kykeni kaatamaan Puolan 2014 karsinnoissa. Michał Kubiak ei pelannut.

Kubiak on huippuyleispelaajaksi lyhyt (n.190cm), eikä edes kompensoi kokoaan ylivertaisella fyysisyydellä. Sen sijaan hän on uskomattoman taitava ja rohkea. Henkilökohtaisesti uskon, että Puolalla ei olisi kumpaakaan titteliä ilman vastaanottavaa kaksikkoa Zatorski-Kubiak, eikä etenkään ilman kapteeniaan. On suoraan sanoen mahtavaa nähdä huipulla edelleen lentopalloilija, joka tekee mitä tahtoo hyökkääjänä, koonsa rajoituksista huolimatta. Voimme siis ainaisen kaksimetristen perään haikailun sijaan keskittyä mm. tällaisten taitojen valmentamiseen:

https://www.youtube.com/watch?v=hBN-26kuxek

Miehen tärkein ominaisuus on uskoakseni kuitenkin se, että hänen kanssaan on mahtava pelata. Monet huiput ovat kentän ulkopuolella vähintäänkin kulmikkaita persoonia ja se heille suotakoon. Kun joukkueessa on kuitenkin riittävän monta itsevarmaa ja taitavaa pelaajaa, jotka lisäksi inspiroivat toisiaan, voi jälki olla sellaista, kuin mitä Puola näissä kisoissa esitti. Taika on pelaajissa, ja niin Puola tuli taas puskista mestaruuteen. Meidän täytyy edelleen uskoa myös valmennuksen voimaan, mutta jotkin asiat (mukaan lukien luonteenpiirteet) ovat pitkälti synnynnäisiä.

Naisten turnaus- ja ne yksilöt

Naisissa Serbia kaatoi finaalissa siis Italian. Kun vielä vuosi sitten Hollannin paidassa skouttasin Italian pelejä, ei tätä olisi voinut uskoa todeksi. Siinä määrin epätasaista heidän pelinsä oli. Pelaajien nuori ikä kuitenkin merkitsee sitä, että vuodessa voi tapahtua paljon kasvua (jos kotimaan sarja on kova ja peli täytyy ratkaista joka lauantai.) Maailmalla naisten taso poikkeaa miehissä lisäksi siinä, että kärkimaat pelaavat fyysisyyden suhteen vielä enemmän eri tasolla kuin muut. Tätä taustaa vasten ”pienemmän” Hollannin välieräpaikka tai vielä pienemmän Japanin 6. sija kertoo huippusuorituksesta. Nämä tulokset on tehty nopeudella, taidolla, mutta myös hyvän järjestelmän tukemina. Mutta kuinka siitä eteenpäin? Etenkin Hollanti pelasi itsensä taas aivan kärjen tuntumaan, mutta ilman kirkkainta menestystä. Hyvät kisat, tiukalla voitolla MM-välieriin, mutta Rion tavoin tuloksena sama, kitkerä 4. sija.

Serbian menestyksen avaimet ovat pitkälti samat kuin miehissä Puolan (kulttuuri ja pelaajapooli), joskin joukkue on nuorempi ja fyysisempi. Hollanti taas on sikäli mielenkiintoisessa tilanteessa, että sitä on hyvin vaikea enää virittää merkittävästi paremmaksi. Fyysisesti alakynnessä voit pelata yhden tai kaksi huippuottelua (Hollantikin voitti USA:n ratkaisupelissä tiukasti 3-2) mutta tulevan mestarin täytyy kyetä tähän monta kertaa peräkkäin. Kun Serbia viime kesänä löi Hollannin EM-finaalissa, keskustelimme oranjen staffissa siitä, miten turhauttava tilanne saattoi olla. Pitkässä juoksussa voit voittaa vaikka kaikki muut tilastot, mutta Serbia on yhden tai kahden yksilön ansiosta kirkkaasti parempi avaintilastoissa ”aina.” Yksi näistä on omalla syötöllä tehdyt pisteet.

Naisten pelissä pallorallit ovat pidempiä, joten suurempi osa ajasta vietetään puolustuksen jälkeisessä hyökkäyksessä. Kovaa syöttävä ja isoja palloja tappamaan kykenevä on erittäin vahvoilla, mutta nämä ominaisuudet ovat harvinaisia jopa MM-tasolla. Serbian hakkuri Tijana Boskovic voi voittaa pelin yksin, eikä hän ollut edes joukkueensa ainoa mörssäri. Italialla on Paola Egonu, Kiinalla on Zhu Ting, ja… sinne ne mitalit jo menivätkin. Naisten puolella kyse on miesten peliä enemmän siitä, kuinka hyvän turnauksen sinun kaksi parasta pelaajaasi pelasi (ja mikä heidän tasonsa ylipäätään on.) Heitä valmentavat tuppaavat näyttämään neroilta väkisinkin.

Entä koska Suomi pelaa kirkkaimmista mitaleista? Vasta sitten, kun oma valmennusjärjestelmämme on maailman paras. Nykyisellään molemmat maajoukkueet tekevät hyvää työtä, mutta jo arvokisapaikka tai 16. parhaan joukkoon pääsy on harrastajamääriltään Suomen kokoiselle maalle huippusuoritus. Tästä mitalipeleihin on kuitenkin pitkä matka. Tie on vaikea ilman rakenteellisia muutoksia- tai todella hyvää tuuria yhdessä sukupolvessa. Suurempi määrä valmentajia ja pelaajia on saatava palvelemaan yhteisiä tavoitteita, yksittäisen sitoutuneen joukkueen sijaan.

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista.

Skouttaus ja Pelinluku (2)

30 Nov

Jatkamme lokakuun tarinaa. Kirjoitin ihmisen rajallisesta kapasiteetista muistaa uutta informaatiota. Kehotin valmentajia keskittymään ensisijaisesti oman joukkueen ja pelitavan hiomiseen, ja arvottamaan skouttauksen tuottamaa runsasta tietoa.

Lyhytaikaismuisti ja huomiokyky

Yksi tehokkaan valmennuksen salaisuuksista on priorisointi. Ihmisen huomio voi olla vain yhdessä paikassa yhdellä hetkellä ja sen siirtäminen kuluttaa energiaa. Jos joudumme vaihtamaan huomion kohdetta koko ajan, se väsyttää enemmän, kuin jos keskitymme vain yhteen asiaan kerrallaan.

Attention has a cost. It is a this or that, zero-sum game. We pay attention to one thing, either through conscious decision or because our attentional filter deemed it important enough to push it to the forefront of attentional focus. When we pay attention to one thing, we are necessarily taking attention away from something else. … Consciousness itself is not a thing, and it is not localizable in the brain. Rather, it is the name we put to ideas and perceptions that enter awareness of our central executive, a system of very limited capacity that can generally attend to four or five things at a time.It’s as though our brains are configured to make a certain amount of decisions per day, and once we reach that limit, we can’t make any more, regardless of how important they are.” (Alleviivaukset omiani.)

-Dr. Daniel Levitin, (The Organized Mind, 2014, p.45)

Syvä keskittyminen on viisaampi strategia, kuin tilkkutäkiksi pilkotut yksityiskohdat joiden välillä pallottelet. Päätin edellisen kirjoituksen ajatukseen siitä, että skouttauksen tuoman tiedon voi tiivistää vain neljään tai viiteen avainkohtaan. Tähän on hyvä syy johtuen lyhytaikaismuistimme (STM, short-term memory) rajoituksista. Aikanaan uskottiin, että STM on noin 7 yksikköä plus miinus 2kpl ihmisestä riippuen. Nykytiedon valossa tämä 5-9 kpl vaikuttaa kuitenkin olevan pienempi, eli noin 4-5, eikä sitä periaatteessa voi harjoittelemalla edes kehittää. (Hyvin harjoitelleet ihmiset kykenevät koviin muistisuorituksiin erilaisten oppimis- ja muististrategioiden avulla, mutta kyse on spesifistä tiedon muistamisesta. Ei siis siitä, että olisit jumpannut ”yleistä” kykyäsi pitää useita asioita lyhytaikaismuistissasi. Riittävä ja laadukas uni on yksi tärkeistä tekijöistä, jotka sementoivat päivän aikana koettuja asioita pitkäaikaismuistiin (LTM, long-term memory))

Kiinalainen oppitunti

Liian suuri määrä tietoa kuormittaa, mutta paineen alla vähäisetkin asiat meinaavat unohtua. Näin läheltä esimerkin tästä viime kesänä, kun pelasimme Hollannin maajoukkueella Kiinaa vastaan pääsystä World Grand Prix’n välieriin. Finaaliturnaukseen oli päässyt maailman kuusi parasta maata. Lohkon päätöspelin panos oli välieräpaikka ja Kiinaa kannusti 11 000 hengen kotiyleisö. Kiina on 16 olympiavoittaja ja Hollanti samojen kisojen nelonen, joten vastustaja oli suosikki, vaikka pelistä odotettiinkin tasaista. Neljän erän jälkeen taululla luki 2-2. Kaikki tiesivät viidennen alkaessa, että Kiinan supertähti Zhu Ting saa tärkeimmät hyökkäyspaikat. Veimme erää ja johdimme hetkeä ennen loppua 14-11. Pääsimme hyökkäämään ottelupalloa kolme kertaa, mutta hävisimme erän lopulta 16-18 ja turnaus oli ohi.

Mitä valmennusfilosofiaan tulee, tulen muistamaan nämä ’17 GP finaalit pitkään. Zhu tappoi viimeiset viisi hyökkäystä raakana kenttään ilman, että Hollannin puolustus edes kunnolla osui niihin. Jälkikäteen voisi mennä sen taakse, että vastustajalla oli fyysisesti meille liian kova pelaaja. Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästään tästä. Meidän pelitapamme peruspalikat eivät yksinkertaisesti kestäneet. Meillä oli Kiinasta valtava määrä dataa, mutta se ei lopulta auttanut. Kenties jopa päinvastoin. Näistä viidestä tappohyökkäyksestä vain yksi oli niin kova suoritus, ettemme olisi saaneet sitä puolustettua. Kaikissa muissa puolustajat joko olivat liikkessä, poissa omilta paikoiltaan, tai torjuja ei tehnyt teknisesti hyvää suoritusta. Kaikki oman kontrollin asioita siis.

Mielenkiintoiseksi tarinan tekee pelin taso. Puhutaan kuitenkin urheilijoista, jotka pelaavat olympiamitaleista! Hollannin tapauksessa he ovat myös poikkeuksellisen hyviä ja valmennettavia tyyppejä. Jos arvokisat voivat ratketa perustaitoihin, niin mitä se on alemmilla tasoilla? Ja kuinka me todella voimme parhaiten auttaa urheilijoitamme? Skouttauksen tuoma tieto on älyllisen tason muistamista, mutta pelinlukeminen ja liikkuminen vaistonvaraista. Havainnointi kumpuaa ihmisen ikivanhasta biologiasta. Pitäisikö meidän opettaa niitä sen sijaan, että puhumalla yritämme vaikuttaa aivojen nuorimpiin osiin? Paluumatkalla lukemani Peter Levinen kirja (In an Unspoken Voice, 2010) sivusi aihetta. Raapustin seuraavan pätkän muistiinpanoihin:

Interesting how consciousness evolved in animals and humans as interplay between the prey and the predator. We have to know where we are in space, and we have to be fully in the now, focused, in order to make the best choices regarding how and where to move. In addition, humans react to oncoming objects with instinct, not intellect. Of course it matters what we know (scouting) but it matters even more what we see (reading.)

Havainnointi ja liikkuminen (“volleyball is a visual motor sport, with emphasis on visual”) ovat aihe toiselle ja pidemmälle jutulle. En kuitenkaan osaa välttää ajatusta, että emme todella tunne omaa biologiaamme kovin hyvin. Oma kokemukseni aiheesta on toki vain pintaraapaisu, mutta kenties riittävästi näkemään, että on oltava nykyistä parempia malleja toimia.

Tapoja opettaa taktiikkaa

Samojen taktisten asioiden toistaminen peleissä on pelaajille hyödyllistä. Muistamme edellisestä jutusta, että pelitapa on sitä kuinka pelaat aina (=perusasetukset) ja taktiikka sitä, kuinka pelitapaa muokataan skouttauksen pohjalta kutakin vastustajaa varten. Vaikka et voi muistaa enempää kuin muutaman uuden asian kerrallaan, toistuu osa näistä “uusista” taktisista asioista kauden peleissä eri vastustajiakin vastaan. Esimerkiksi Ruotsissa on kolme joukkuetta, joiden hyökkäyspeli on selvästi muita nopeampaa. Oman joukkueen torjuntaliikkuminen ei sellaisenaan riitä heitä vastaan, mutta onneksi oppitunteja riittää. Ensimmäisessä pelissä olimme pulassa, toisessa hieman parempia, ja kolmannessa jo melko hyviä.

Talking about what you should do isn’t very effective if the task includes time-constraints.”

Dr. K. Anders Ericsson

Ylipäätään taktisten asioiden harjoittelu (sitten kun tekniset perustaidot ovat riittävän hyviä) kantaa pitkässä juoksussa hedelmää. Pelaajat oppivat toistuvan kaavan ja laajentavat pitkäaikaismuistinsa edustuksia pitämään sisällään enemmän ja enemmän nyansseja. Terminologia eroaa lähteestä riippuen, mutta eräs nimitys näille skeemoille tai “mentaalisille edustuksille” on LTWM (long-term working memory.) Kuten olen kirjoittanut, nuoren pelaajan kaikki huomio menee usein vain siihen, että pystyy olemaan painetilanteessa. Kokenut pelaaja taas osaa esimerkiksi ennen syöttöä nähdä, missä rotaatiossa vastustaja on, ja muistaa edellisistä peleistä kaavoja ja painotuksia. Tiedän myös valmentajia, jotka harjoituksissa esim. pyytävät pelaajia sulkemaan silmät, kuvittelemaan vastapuolen pelaajat kentälle, ja kysyvät missä rotaatiossa nämä ovat. Tällaiselle systemaattiselle opettamiselle lämpenen paljon enemmän, kuin rotaatioista puhumiselle palaverissa tai pelissä.

Peliin valmistautuminen

On lisäksi tärkeää muistaa, että meillä voi kussakin pelissä joukkueena olla enemmänkin taktisia asioita kuin ne neljä tai viisi. Asioita voi olla 4-5 per pelaaja, mutta pelaajilla on eri vastuita. Liberon ei tarvitse muistaa hyökkäyskohteita, ja niin edelleen. Turha kuormittaa ketään tiedolla vain siksi, että se on olemassa. Pidän tavasta, jossa seuraavat pääkohdat käydään läpi edellisen päivän palaverissa ja kysellään pelaajilta uudelleen kopissa ennen peliä:

  1. Syöttökohde (yleensä 1-2 kpl)

  2. Hyökkäyskohde (heikoin torjuja, tai paras lyöntisuunta)

  3. Kuinka torjut (oman pelipaikan tärkeimmät 1-2kpl)

  4. Kuinka puolustat (1-2 muutosta peruspalettiin- jos niitä on.)

  5. Tärkein yksittäinen voittoon vaikuttava asia (jos se ei jo löydy omasta pelitavasta.)

Videopalaverit (yleensä 2kpl) vastustajasta eivät ole vain valmentajan puhetta, vaan keskustelua, näkemistä ja palautetta. Katsomme vastustajan passarin, hyökkääjät, ja syöttäjät siten, että video pysäytetään kontaktihetkellä, ja pelaajat kirjaavat ylös mitä seuraavaksi tapahtuu. Metodi on voimakas, sillä se parantaa pelinlukemista ja asioiden muistamista (+ on pelaajista mukavampaa kuin tunnin monologi.) Toisessa palaverissa puhutaan enemmän rotaatioista, jos on tarve.

Elämäntapana tilastot

Oma näkökulmani aiheesta lienee tässä kohtaa aika selvä. Vaikka pidän perusteluja vankkoina, ei tässä esitetty näkemys kuulu huipulla valtavirtaan. Osasyy tähän on, että jos rahoitusta ja staffia on paljon, heille täytyy keksiä tekemistä. Lisäksi pelaajat huipulla ovat vaikeammin valmennettavia kuin alemmilla tasoilla. Teknisiin puutteisiin ei konfliktien pelossa helposti edes haluta puuttua ja jäljelle jäävät numerot. Sitten johdetaan numeroita sen sijaan, että johdettaisiin ihmisiä. Aikaa myöten olen myös oivaltanut, miten kunkin valmentajan tausta ja luonteenpiirteet vaikuttavat heidän työhönsä. Itse näen valmentajan laumanjohtajana ja opettajana, jossa perustaidot, arvot ja joukkuedynamiikka näyttelevät tärkeintä osaa.

Silti osa maailman parhaista valmentajista on taustaltaan juuri skoutteja. He hallitsevat pelin taktisen puolen tavalla, jota arkea näkemättömän on vaikeaa edes uskoa. On kuin tilastot ja rotaatiot olisivat iso shakkilauta, joka pyörii koutsin päässä saumattomasti pelin aikana. He eivät kuitenkaan ole mitään stereotyyppisiä datahiiriä. Huipulla kyse on tyypeistä, jotka ymmärtävät ihmissuhteiden merkityksen ja jotka tyypillisesti pystyvät laittamaan valtavan määrän energiaa skouttaamisen lisäksi kaikkeen muuhunkin. Hierarkian huipulle nousevat aina yksilöt, joilla on riittävästä alaspesifiä älykkyyttä sekä ahkeruutta ja stressinsietokykyä työmäärän kestämiseen. Olen lisäksi kuvaukseen sopivien entisten työkaverien kautta jäsentänyt asian niin, että koska koutsi haluaa olla hyvä kaikessa, taktisesta osaamisesta tulee tavallaan peli pelin sisällä. Tarkoitan tällä seuraavaa:

Peli on käynnissä ja ratkeaa aina tiettyihin asioihin riippumatta siitä mitä valmentaja tietää. Samalla valmentaja yrittää kuitenkin itse muistaa kaiken mitä kentällä tapahtuu kuin vain nähdäkseen pystyykö hän siihen. En ole lainkaan varma, ovatko he aina tästä edes tietoisia. Siltä se minusta kuitenkin näyttää. Joku syyhän on oltava, että ihminen käyttää valtavasti aikaa asioihin, jotka vaikuttavat lopputulokseen vähän tai eivät lainkaan. Joillekin “kaiken tietäminen” on kunnia-asia ja myös iso osa työn merkitystä. Mutta onko se asia, jota haluat elämässä eniten? Joillekin vastaus on ilmeisesti kyllä, sillä he motivoituvat niin paljon tästä puolesta, ettei perhe-elämällekään jää juuri aikaa. Eronnut huippuvalmentaja on miltei standardi.

Työssä on monta kuluttavaa puolta, mutta skouttaus on se yksi asia, joka vie paljon aikaa, ja josta todella voi hieman tinkiä joukkueen tasoa laskematta. Ja edelleen riippuu mihin valmistaudutaan; olympialaisiin vai tavalliseen liigapeliin. Kaikissa tapauksissa uskon, että valmennusta tärkeämpiä asioita ovat terveys, isyys ja lupaus itselle ja perheelle läsnäolosta, vaikka valmentaisikin huipulla. Myös elämän pelissä kannattaa valita taistelut huolellisesti.

Kaunista joulun odotusta,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com