Tag Archives: Stephen Covey

Käytöksen opettamisesta

29 Sep

Reilu kuukausi takana uuden joukkueen kanssa. Työ on antoisaa mutta haastavaa, ja tuo esille teemoja jotka ovat varmaan tuttuja jokaiselle aikuisten valmentajalle. Juttelin hiljattain pitkän tovin hyvän ystäväni kanssa asenteesta ja käytöksestä, ja toteseimme olevamme onnekkaita nykyisissä joukkueissamme.

Puhuimme pelaajien kunnioituksesta valmentaa kohtaa, ja siitä mistä se on lähtöisin. Valmentajan ammattitaito, ihmissuhdetaidot, ja niin edelleen. Lisäksi jokainen ihminen valitsee keneltä hän haluaa oppia- tuota en halua kuunnella, tuota voisin, tuota en missään nimessä. Jossain vaiheessa – myös kasvatuksesta riippuen- nuorelle aina muodostuu kuva siitä ketä hän kuuntelee ja miksi. Kasvattajina eivät toimi ainoastaan vanhemmat, vaan vertaisryhmä ja opettajat, valmentajat, kaikki ihmiset lapsen ja nuoren elämässä.

Kun puhutaan nuorten valmentamisesta, huoli on yleensä sama lajissa kuin lajissa: meidän tulee kouluttaa lisää osaavia nuorten valmentajia. Vanhemmat käyvätkin kursseja, ja oppivat vähitellen lajin saloja. Olimme molemmat kuitenkin sitä mieltä, ettei lajitiedon välitys ole se ainoa tehtävä. Ensinnäkin niin kauan kuin nuoret altistuvat itse lajille, the game will teach the game. Annetaan nuorten siis pelata, vaikka toki lajin opettaminenkin on heille hyväksi. Toisekseen meidän tulee kasvattaa nuoria niin, että haluavat asennoitua uusiin haasteisiin rakentavalla ja kypsällä tavalla.

Vaikka olisi hienoa, että kaikki valmentajat olisivat osaavia lajiniiloja, sitä tärkeämpi tehtävä on nuorten kasvatus kypsiksi aikuisiksi. Sekä lentopallo (että tietenkin koko yhteiskunta) tarvitsee ihmisiä, jotka kykenevät kunnioittavasti kuuntelemaan muita ja ottamaan muiden palautetta vastaan. Toisinsanoen heidät tulee opettaa kunnioittamaan ja kuuntelemaan kaikkia- eikä vain yhtä tai kahta ihmistä koska on ”pakko” (etenkin opettajat ja vanhemmat.) Jos nuori ei kuukauden tuttavuuden jälkeen usko, että tätä tai tätä aikuista kannattaa kuunnella, niin ok. Valinta on aina hänen ja jokainen vanhempi tietää, kuinka nuoren elämään kuuluu myös uhmaaminen. Mutta meidän ei tule antaa periksi kasvattamisen suhteen, sillä myöhemmin huonosta käytöksestä kärsivät kaikki muut.

Aikuisia kansainvälisen tason pelaajia seuratessa tulee usein mieleen, että lajitieto ei todella ole se päällimmäinen vaatimus. Siinä missä hihalyönnista ei kaikkialla ole tietoa, ei kenellekään pitäisi olla salaisuus minkälainen käytös on hyväksyttävää. Mutta näin vain on. Uskallan lisäksi väittää, ettei monesta ammatista löydy niin paljon huonosti käyttäytyviä aikuisia, kuin joukkuelajien ammattiurheilijoista.

If you play professional volleyball abroad, it is possibile to be a little boy for a long time.”Hugh McCutcheon

Syykin on aivan selvä. Yleensä ”lahjakkaimmille” kerrotaan pikkujunnuista asti miten lahjakkaita he ovat. Koetaan onnistumista ja verrattain harvoin pettymystä. Ei tarvitse puolustaa jos ei halua -eikä hyvä nuori hyökkääjä tyypillisesti halua kuin hyökätä. Jatkuva kiukuttelu sallitaan (B- ja A-ikäisten lopputurnaukset ovat allekirjoittaneelle vaikeaa katsottavaa) ja siinä vaiheessa kun kolkutellaan maajoukkueen portteja on nuorella pelaajalla jo hyvin voimakas tunne omasta ylemmyydestään. Kun lopulta kehiin astuu hyvää käytöstä vaativa valmentaja, tämä tunne voi jopa olla niin vahva, että kaikki muut ovat hänen mielestään väärässä, ja aina.

Yhtäkkiä ollaan tilanteessa, jossa valmentaja joutuu käyttämään suhteettoman paljon energiaa kirjaimellisesti lapsenvahtina. En puhu lentopallosta tai Suomesta, vaan ihan jokaisesta lukemastani ja näkemästäni maasta ja lajista. Tiedän hyvin turhautuneita huippuvalmentajia, jotka eivät ammattitaidostaan huolimatta saa aikuisia pelaajia tekemään helppoja teknisiä muutoksia, jotka auttaisivat joukkuetta huomattavasti. Tässä on koutsi joka tekee kovasti töitä, ymmärtää tekniset ja taktiset vaatimukset, ja osaa ja haluaa opettaa. Taakka on kuitenkin kohtuuton, sillä 10-20 vuoden motoristen kaavojen lisäksi on murrettava elinikäinen mantra ”Olen paras, tienaan niin ja niin paljon, mitä tuokin tietää, ei kukaan muu vaadi tällaista roskaa, joko valmentaja lähtee tai minä.” Lopputulos on usein, että valmentaja tekee kompromissin tiettyjen pelaajien kanssa ja vaatii heiltä vähemmän. Tämä taas suututtaa joukkueen pelaajia ja syövyttävä kierre on valmis. Kuinka monesti olet lukenut juttuja valmentajien ja tähtipelaajien kahnauksista? Juuri tästä on useimmiten kyse.

Sinällään aikuisen ulkokuoren alta paljastuu hämmästyttävän usein täysi pikkupoika, kun hänelle sanotaan EI, tai jos hänen tulee muuttaa itsessään jotakin toisten tekemästä aloitteesta.

Sama tuntuu pätevän, olipa kyseessä mikä tahansa käytökseen liittyvä asia. Lisäksi se on hyvä keino saada selville kuinka aikuinen ihminen on kyseessä. Sanot vain että ”Tämä EI ole OK”, vetkuilun ajan pysyt kannassasi, ja katsot mitä tapahtuu. Monesti kiukunpuuska- tai ainakin peitetty sellainen- kuohahtaa, ja keskustelu on ohi. Hämmästyttävän usein ihmiset kulkevat elämänsä halki vältellen tilanteita, joissa täytyy olla jämäkkä. Maajoukkuetasolla räjähdykset voivat olla jo suhteettomia, mutta valmentaja ei vain voi enää antaa periksi. Jos mielii rakentaa yhtenäisen ja menestyvän joukkueen, asioiden on muututtava.

“You have enemies? Good. That means you’ve stood up for something, sometime in your life.” – Winston Churchill

Vaikka tässä ei olla vihollisia hankkimassa, niitä kyllä helposti saa ihmisistä jotka ovat tottuneet saamaan haluamansa. Vaikka nuoren valmentajalla onkin monta tärkeää tehtävää, on tuskin montaa käytöstä tärkeämpää. Jos joku tekee virheen ja potkaisee tolppaa- puutu siihen. Jos joku huutaa joukkuekaverille huonosta passista- puutu siihen. Et halua puolustaa? Silloin ei tarvitse hyökätäkään. Lempeästi mutta päättäväisen tiukasti tulee tehdä selväksi mikä on hyväksyttävää. Tämä ei tee sinusta suosittua sillä hetkellä, mutta sinä oletkin valmentaja- tehtäväsi on olla jämäkkä, ei suosittu. Sama koskee tietenkin vanhempia ja opettajia.

Maturity is a balancing act between courage and consideration.” -Stephen Covey

Tämän määritelmän mukaan kypsä ihminen on riittävän rohkea tuodakseen ilmi mitä hän itse haluaa, ja riittävän huomaavainen myös kuunnellakseen muita. Hänelle on kehittynyt kyky ymmärtää miten hänen omat toiveensa vaikuttavat tekemiseen suhteessa muiden toiveisiin. Jos pelaaja ei siis vielä tiedä kuinka käyttäytyä, se täytyy rauhallisesti tuoda ilmi jokaisessa harjoituksessa: Tämä on ok, tämä ei ole ok, ja niin edelleen. Jos alusta asti asioihin puututaan, vältytään monelta harmilta.

Lopuksi vielä linkki hyvään artikkeliin, joka käsittelee samaa asiaa, tosin yhteiskunnan näkökulmasta: http://yle.fi/uutiset/anna_perho_tyokaverini_laski_sika/6572450

Lapsen kasvattaminen on hänen valmistamistaan ja valmentamistaan aikuisten maailmaan. Siinä maailmassa kaikki ei mene aina kuten itse haluaisi, ei vaikka äiti ja isä tulisivat sanomaan, että meidän Jere-Petterin pitää saada ajaa päin punaisia ja jättää verot maksamatta.” – Anna Perho

Please be firm with the kids,

Lauri H.

lhakala@yahoo.com

Metodit vaihtuvat, periaatteet pysyvät

17 Oct

Olen muutamassa blogissa lyhyesti kirjoittanut oppimisen laeista ja muista periaatteista. Arkipäiväissä puhumme usein periaatteen miehistä (tai naisista) sen kummemmin miettimättä, mitä periaatteet todella ovat. Monelle periaatteet nimittäin tarkoittavat samaa kuin mielipiteet: ”Minusta näin on oikein, enkä halua tehdä vakaumukseni vastaisia asioita.”

Joitakin vuosia sitten sain vinkin lukea Stephen Coveyn klassikkokirjan ”The Seven Habits of Highly Effective People” (Suomessa nimellä Tie Menestykseen.) Entinen valmentajani suositteli sitä minulle oppaaksi kunniakkaaseen elämään, ei niinkään ajan hallintaan ja tehokkuuteen, johon monet teoksen hankkivat. Viisi vuotta ehti kulua ennen kuin tartuin opukseen uudestaan- tässä joitakin sen herättämiä ajatuksia.

Jokainen meistä haluaa paremman ja onnellisemman uran ja elämän. Maailma on kuitekin täynnä onnettomia ihmisiä, epäonnistuneita uria, ja huonoja valmentajia. Lisäksi moni meistä yrittää kovasti tulla paremmaksi työssään tai ihmissuhteissaan, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Vaikka moni syyttääkin tilanteestaan ulkopuolisia tekijöitä, pääsyy useimmiten löytyy omista tavoistamme. Tämän oivaltavat yritävät tavallisesti päästä vanhasta eroon, ja luoda tilalle uusia ja parempia tapoja.

Valmentajan ammatissa- etenkin kun menee heikosti- on yleistä yrittää uusia motivointitapoja, uusia harjoitteita, tai lopulta ostaa parempia pelaajia. Usein kuitenkin käy niin, ettei tilanne toivekkaan alun jälkeen muutu mitenkään, ja sama kierre alkaa alusta. Jos uudet metodit ja pelaajat eivät paranna tilanneta, mikä avuksi? Kokeillaan uusia metodeita ja pelaajia- ja lopulta uutta valmentajaa.

“The man who knows how will always have a job. The man who also knows why will always be his boss. As to methods there may be a million and then some, but principles are few. The man who grasps principles can successfully select his own methods. The man who tries methods, ignoring principles, is sure to have trouble.-Ralph Waldo Emerson

Pidän erityisesti sitaatin lopusta: ”Hän, joka yrittää metodeja ilman periaatteita on taatusti pulassa.”

Käytämme paljon aikaa miettiessämme miten teemme sitä tai tätä, mutta emme pysähdy kysymään miksi.

Lisäksi jotkut, jotka osaavat perustella tekemisensä alusta loppuun, perustavat ajatuksensa periaatteisiin, jotka eivät heijasta todellisuutta. Monen asian voi saada kuulostamaan hyvinkin viisaalta ja järkevältä, vaikka sillä ei olisi faktojen kanssa mitään tekemistä. Tarvitsemme siis todellisuuteen pohjaavia periaatteita ohjaamaan elämäämme ja työtämme.

”By centering our lives on correct principles, we create a stable, solid foundation for the development of our lives. Unlike ideas based on people or things which are subject to frequent and immediate change, correct principles do not change. They don’t depend on the behavior of others, the environment, or the current fad for their validity. They are not here one day and gone the next.”Steven Covey

Menestyneiltä valmentajilta kysytään usein, mikä on se ”taika” tai ”viistasten kivi”, joka tuo voittoja? Etenkin tappioputkessa mietimme millä poppakonstilla tästä päästään eteenpäin… Mutta mitään suurta voodoota ei ole olemassa. Satakaan uutta harjoitetta ei auta, elleivät ne perustu tutkittuun tietoon, tai muuhun tukevaan todistusaineistoon.

Valmentajille hyödyllisistä periaatteista mainitsimme aikaisemmin mm. oppimisen, biomekaniikan, liikuntafysilogian lait. Ihmistenvälistä vuorovaikutusta ja tehokasta johtamista ohjaavat myös omat periaatteensa, mutta kuten luonnonvoimatkin, ne tuntuvat olevan päiväsaikaan meiltä piilossa.

Painovoima ja muut fysiikan lait kuitenkin ohjaavat maailman menoa välittämättä pätkääkään siitä, uskooko joku niiden olevan olemassa, vai ei.

On itseasiassa uskomatonta, kuinka usein päädymme kiihkeään väittelyyn asioista, joista periaatteisiin nojaavien ihmisten ei tarvitsisi keskustella ollenkaan. Olen kuullut, että jalkapallon pelaaminen on hyväksi lentopalloilijoille, koska joku näki venäläisen superliiga- joukkueen pelaavan jalkapalloa harjoituksissa. Pallojen lyöminen pöydältä torjuntaan on kuulemma hyväksi, koska näimme Brasilian maajoukkueen tekevän niin. Pallottoman alkuverryttelyn tulee kestää 45min, koska Italian liigassa tehdään niin.

Unlike ideas based on people or things which are subject to frequent and immediate change, correct principles do not change. They don’t depend on the behavior of others, the environment, or the current fad for their validity.

On lisäksi hyvin muodikasta sanoa, että muiden menestyksestä kannattaa ottaa oppia. Oppia, kyllä. Mallia, ei. Esimerkiksi eräs lentopallomaailmassa kuuluisa japanilainen valmentaja käyttää runsaasti harjoitusaikaa pallojen lyömiseen pöydiltä. Yhteisten ystävien kautta tiedän hänen olevan oikeasti hyvä valmentaja, ja myös hyvä ihminen. Lukemattomat valmentajakollegat ovat kopioneet hänen harjoitteittaan, ja pitävät näitä metodeja miltei pyhinä. He lupaavat näyttää videotodisteita siitä, kuinka harjoitus johdettiin läpi. Mutta mitä se todistaisi? Kyse ei ole siitä, ettemmekö usko näin tapahtuneen. Kyse on siitä, että motorisen oppimisen lakien mukaan ei ole todisteita tällaisen harjoittelun suuresta siirtovaikutuksesta itse pelitilanteeseen. Harjoittelun spesifisyys vaatii pelitilanteen ajoituksen tavoin hyppääviä hyökkääjiä (ei pöydällä seisovia) sekä pelinlukuun katkeamattoman ketjun vastaanotto-passi-hyökkäys (eikä eristettyä hyökkäys-torjunta- ketjua.)

Valistuneen valmentajan ei tarvitse kauaa miettiä uuden metodin validiteettia- eikä varsinkaan hyväksyä selitykseksi sen laajalle levinneisyyttä, tai alkuperän menestyneisyyttä. Sen sijaan kannattaa tutustua kyseisen valmentajan toimintaan lähemmin, sillä jos hän todella on hyvä valmentaja, taustalta löytyy taatusti paljon muuta, tehokkaisiin periaatteisiin perustuvaa työtä.

Suomi on pieni maa, joka ei vain voi nojata pelaajavoluumin tuomaan etuun. Jos jatkuvasti menemme niiden asioiden perässä, mitä kulloinenkin tuuli tuo, emme voi luoda tänne pysyvää ja menestyksekästä laji- ja harjoittelukulttuuria. Lajiliittojen ja seurojen tulisikin tehdä linjanvetonsa niin, että vaikka tekijät ja valmentajat vaihtuvat, toimintaa ohjaavat periaatteet pysyvät.

Tatarstanissa,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com