Tag Archives: Gabor Maté

Valmentajan Osaaminen, osa 4. Mielenterveys

30 Jan

Urheilijoiden mielenterveydestä on kasvanut säännöllisesti toistuva puheenaihe. On tärkeää, että asiasta puhutaan, epäkohtiin puututaan, ja että ihmiset saavat asiaankuuluvaa apua. Huomaan kuitenkin hampaideni välillä kiristyvän keskustelun sävystä ja suunnasta, sillä urheilu on kaukana mielenterveysongelmien suurimmista aiheuttajista. Otetaan tähän esimerkki taannoisesta YLE:n lokakuussa 2020 julkaisemasta kyselystä, jossa joukko entisiä huippu-urheilijoita kertoi tuskaisesta taipaleestaan. Väliotsikon: ”Mieli järkkynyt huippu-urheilun vuoksi” alla todetaan seuraavaa:

”Yle Urheilun kyselyssä selvitettiin myös sitä, mitkä asiat olivat urheilijoiden mielestä johtaneet mielenterveyden häiriöiden syntymiseen. Kyselyn mukaan yksittäisten urheilijoiden ongelmat johtuivat useista eri syistä.  Liki puolet mielenterveyden häiriöitä kokeneista kertoi syyksi epäonnistumisen kilpailuissa. Sen jälkeen yleisin syy oli loukkaantuminen tai sairastuminen ja vaikeudet yhdistää urheilu-ura siviilielämään.” (alleviivaus omani.)

https://yle.fi/urheilu/3-11575030

Osa ongelmien aiheuttajista liittyi siis urheilun rakenteisiin ja mm. taloudellisiin huoliin, osa epäonnistumisiin ja pieni osa kenties valmentajan toimintaan. Elämä on kuitenkin niin täynnä vastoinkäymisiä, että välillä urheilun rooli tässä kaikessa tahtoo unohtua. Lisäksi ihmiset eivät läheskään aina itse tiedä mielenterveyden ongelmien muinaisia juurisyitä, vaikka niiden laukaisija tässä hetkessä tunnistetaankin. Näkemykseni mukaan urheilu -etenkin huippu-urheilu- itseasiassa vain antaa näyteikkunan ihmisen reaktioille kovassa paineessa sekä siihen, millaiset ihmiset ylipäätään ovat valmiita äärimmäisyyksiin. Allekirjoittaneesta evidenssi on itseasiassa melko selkeä: altistava perimä ja lapsuuden ympäristön valuviat paljastuvat tehokkaasti silloin, kun varhaisaikuisuudessa (18-30v) koetaan stressiä.

Faktoja mielenterveydestä

YLE:n jutussa todettiin huippu-urheilussa esiintyvien mielenterveyden häiriöiden olevan prosentuaalisesti suurempia, kuin mitä koko väestössä esiintyy. Kyseisessä otannassa lukema oli 68% samalla kun väestötasolla pyöritään 50% kieppeillä. Tyypillisiä urheilussakin nähtäviä mielenterveyden häiriöitä ovat termeinä tutut masennus, ahdistus, uupumus, sekä uni-, syömis-, ja pakko-oireiset häiriöt. Määrittelytavasta ja käytetystä järjestelmästä riippuen diagnoosi, nimike ja prosentit voivat myös vaihdella. Yksi yleisimmistä häiriöistä on maailmanlaajuisesti masennus, jolla on komorbiditeettia eli yhteisesiintyvyyttä erittäin monen muun häiriön kanssa, lähtien mm. alkoholiriippuvuudesta. (Tästäkin tehtiin urheilua koskevia juttuja hiljattain.)

https://yle.fi/urheilu/3-12280248

Itseasiassa mikä tahansa kovan stressin ala tai työ voi altistaa häiriöille. Tiedämme myös, että stressitasot tyypillisesti nousevat varsinkin hierarkioiden pohjalla ja huipulla. Eli jos olet vaikkapa työtön, elämään usein kuuluu kaikenlaista muutakin murhetta. Toimitusjohtajan talous lienee vastaavasti kunnossa, mutta muuten stressitekijöitä on arjessa enemmän kuin porrasta alempana. Poikkeukselliset ihmiset saavat kuitenkin aikaan poikkeuksellisia asioita, ja osa meistä on valmiita tekemään mitä tahansa edetäkseen ja voittaakseen. Tällä on tietysti myös hintansa.

Haluan nostaa esiin kolme harvemmin urheilun yhteydessä mainittua mielenterveyttä haittaavaa seikkaa, joilla ei ole mitään tekemistä itse urheilun kanssa. Nämä ovat turvaton kiintymyssuhde, traumaattiset kokemukset sekä luonteenpiirre neuroottisuus, jotka voivat esiintyä erikseen, mutta myös korostuneesti yhdessä. (Kiintymyksestä kirjoitin hiljattain, joten pidetään se tässä pienemmässä roolissa.) Big Five- Neuroottisuus tunnetaan joissakin malleissa myös neutraalimmalla nimellä ”reaktiivisuus” ja se kuvaa ihmisen luontaista herkkyyttä uhkille sekä kääntäen stressin sietokykyä. Tämä kellokäyrällä populaatiossa esiintyvä, temperamenttiin pohjautuva luonteenpiirre korreloi positiivisesti useimpien mielenterveyden ongelmien kanssa.

” The personality trait of neuroticism refers to relatively stable tendencies to respond with negative emotions to threat, frustration, or loss. Individuals in the population vary markedly on this trait, …. Neuroticism is a robust correlate and predictor of many different mental and physical disorders, comorbidity among them, and the frequency of mental and general health service use.” (Alleviivaus omani.)

Lahey, B. B. (2009). Public health significance of neuroticism. American Psychologist, 64(4), 241.

Korrelaation lisäksi korkea N on kausaaliyhteydessä tusinaan mielenterveyden häiriötä lähtien masennuksesta, pakko-oireisesta häiriöstä, ahdistuksesta, anoreksiasta, skitsofreniasta ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Toisin sanoen piirre on yksilölle todellinen käänteinen lottovoitto, jota Minnesotan yliopiston professori Colin DeYoung kuvasikin taannoin lakonisesti ”Neuroticism, simply put, is suffering.” Siinä missä turvallinen kiintymyssuhde suojaa monilta elämän kolhuilta, turvaton kiintymys neuroottisuuden ohella altistaa yksilön niille. Vaikka erityyppiset traumat ovat hyvin yleisiä, on yksilö ilman valuvikoja (turvallisesti kiintynyt ja matala neuroottisuus) paremmin rokotettu näitä harmeja vastaan. Traumaattisten kokemusten tarkkoja lukuja on puolestaan lähes mahdotonta tietää osin siksi, että usein mieli on suojannut tapahtuneen niin syvälle alitajuntaan. Urheilijakaan ei siten ole välttämättä edes tietoinen mielenterveysongelmiensa syntysyistä.

” Considerable research has documented that exposure to traumatic events has negative effects on physical and mental health. … General population surveys in 24 countries with a combined sample of 68 894 adult respondents across six continents assessed exposure to 29 traumatic event types. … Over 70% of respondents reported a traumatic event; 30.5% were exposed to four or more. “ (Alleviivaus omani.)

Benjet, C., Bromet, E., Karam, E. G., Kessler, R. C., McLaughlin, K. A., Ruscio, A. M., … & Koenen, K. C. (2016). The epidemiology of traumatic event exposure worldwide: results from the World Mental Health Survey Consortium. Psychological medicine, 46(2), 327-343.

Kirjoittajat toteavat, että traumaattiset tapahtumat ovat hyvin yleisiä ja vaikuttavat alentavasti mielenterveyteen. Traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) esiintymistä väestössä on kuitenkin hyvin vaikeaa arvioida jo siksi, ettei sitä meinata saada diagnostiikalla kiinni ja koska PTSD esiintyy yhdessä monien muiden häiriöiden kanssa. Ja vaikkei PTSD tietysti kehity jokaiselle, voivat traumaattiset tapahtumat purkamattomina monin tavoin haitata psyykkistä hyvinvointia. Henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa kokee lapsena -siis ennen urheilu-uran alkua- paljon suurempi osa väestöstä, kuin yleisesti ajatellaan. (Aiheesta lisää ensi kuussa.)

Mitä urheilusta ja mielenterveydestä pitäisi ajatella?

Halusin pohjustaa kirjoituksen näillä kolmella teemalla ennen pohdintaa siitä, miksi urheilijat (ja etenkin huippu-urheilijat) ovat yliedustettuina mielenterveyden häiriöissä. Mielestäni asiaa ei pitäisi korostetusti ajatella siltä kantilta, että urheilu aiheuttaa mielenterveyden ongelmia. Parempi ja todenmukaisempi lähtökohta olisi se, että psyykkiset häiriöt ovat erittäin yleisiä, ja suojaavien tekijöiden puuttuessa vastoinkäymiset altistavat ongelmille. Lisäksi on tärkeä tiedostaa, että vaikka hierarkioiden huippua lähestyttäessä löydämme stressiä keskivertoa paremmin sietäviä yksilöitä, liittyy draiviin olla paras usein myös negatiivinen kääntöpuoli. Stressiä heikommin sietävä urheilija saattaa myös harjoitella pakonomaisella vimmalla kokeakseen jotakin, jota jäi lapsuudessaan vaille.

Jutun aloittaneeseen YLE- sitaattiin viitaten epäonnistuminen voi etenkin perfektionistissa saada aikaan voimakasta ahdistusta ja masennusta (harvassa muussa työssä hävitään säännöllisesti toisten edessä.) Palstatila ei tässä riitä hierarkiakonfliktien aiheuttaman masennuksen avaamiseen, mutta ilmiö fysiologian tasolla todellinen. Monilla paha olo kuitenkin ruokkii halua suorittaa, ja kipu olla treenaamatta on suurempi, kuin kipu antaa kaikkensa ja ehkä epäonnistua. Olen jo tovin ajatellut, että osalle huipuista työ on kuin addiktio, ja jossakin määrin on myös hyvä, että yksilö on löytänyt juuri urheilun yrittääkseen helpottaa oloaan. (Alta löytyvä Dr. Gabor Matén ”How Childhood Trauma Leads to Addiction” on erinomainen tiivistys siitä, mitä on olla koukussa johonkin. Jotkut addiktioista ovat yhteiskunnallisesti siedettävämpiä kuin toiset- ja työ on varmaankin näistä se siedetyin.)

Kaikki eivät onneksi ole riippuvaisia työstään ja meidän kannattaa nähdä maailmassa myös terveyttä. Kuitenkin se pakko, mikä useilla huipuilla harjoitteluun ja kilpailuun kohdistuu, on aivan yleisesti valmentajien tiedossa. Emme myöskään ole varmoja siitä, että haluaisimme luopua kaikesta siitä hyvästä ja kauniista maailmassa, mitä valitettavasti jossakin määrin rikkinäiset ihmiset ovat saaneet aikaan. Annetaan joka tapauksessa urheilulle vähän siimaa tässä keskustelussa. Ei sportti ole mikään peto, joka tuhoaa ison osan omistaan, vaikka senkin on paremmin opittava luomaan turvaa. Ympäristön täytyy tukea urheilijaa, mutta osa vahingoista on todennäköisesti tapahtunut jo kauan sitten. Autetaan siis ihmisiä ja nähdään kompleksisten ongelmien taakse. Eikä uskota nielemättä ihan kaikkea mitä urheilusta kirjoitetaan.

Kohti kevään valoa,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Valmentajan Osaaminen, osa 2. Kiintymys

30 Nov

Olen aikaisemmissa kirjoituksissa korostanut, että vaikka vuorovaikutus urheilijan kanssa on tärkeää, eivät harjoittelun standardit saa dialogin seurauksena laskea. Syitä tähän en ole ennen isommin eritellyt, lukuun ottamatta pääosin sallivaa, suomalaista kulttuuria. Käsillä oleva kirjoitus osittain valottaa aiempien varoitusten taustaa. Tiedossa on myös, että kiintymyksen kaltaiset aiheet kuulostavat kovista koutseista helposti liian pehmeiltä. Tässäkin asiassa olemme kuitenkin ensisijaisesti kilpailullisen etulyönnin ja tulosten perässä.

On yksi asia kehottaa valmentajia kasvavaan vuorovaikutukseen urheilijan kanssa, mutta kokonaan toinen pyrkiä ymmärtämään tämän nostamia reaktioita itsessä. Monissa nykyhetken tilanteissa puolestasi puhuu menneisyys, jonka vaikutuksista meidän on viisasta olla tietoisia. Muutoin menestystäsi valmentajana voi määrittää enemmän oma tiedostamaton tapa toimia, kuin se mitä muuta ammatissasi osaat.

Kiintymyksen biologinen pohja

Ihminen muodostaa sisäsyntyisesti kiintymykseen perustuvia suhteita, sillä ne ovat lajin selviytymisen elinehto. Aihe on kuitenkin sellainen, ettei siitä useimpien arjessa juuri puhuta, paitsi ehkä lyhyesti neuvolassa tai pitkästi terapiakontekstissa, kun jotakin on elämässä pielessä. Joka tapauksessa nämä lapselle kriittiset kiintymystarpeet vaikuttavat koko elinkaareen ja siihen, kuinka olemme suhteessa toiseen:

“When a child is born… the first need is for attachment. Attachment is contact, connection, love. Without that, the human child does not survive. … The baby … has to be having an attachment with the parents, the parents have to be attached to the baby. Otherwise, the infant does not simply survive. So, our attachment needs are enormous, and they remain important throughout our lifetime because we have to have attachments to form societies, social groups without which we don’t survive.Dr. Gabor Maté (n. 0-1min.)

Pohjimmiltaan kiintymysjärjestelmä on siis luonnon tapa varmistaa elämän jatkuminen ja kuten Maté videolla kuvaa, järjestelmä on paljon ihmistä vanhempi. Kaikki nisäkkäät huolehtivat poikasistaan ja pieni ihminen on nisäkkäistä riippuvaisin vanhempansa hoivasta. Riittävän terve kiintymys vastaa myös isosta osaa hyvinvointia ja kääntäen monista terveydellisistä ongelmista. Jos emme voi luoda turvallista yhteyttä toiseen, olemme alttiimpia mm. masennukselle, ahdistukselle, sekä monille muille mielenterveyden häiriöille. Valmentajalle tässä on tärkeää se, mitä aktivoituu, kun olet auktoriteetti ja vuorovaikutuksessa lähennyt urheilijaa. Turvallisesti kiintynyt ihminen kykenee terveeseen läheisyyteen ja etäisyyteen paljon turvattomasti kiintynyttä paremmin, ja näiden rajojen tunnistaminen on kriittisen tärkeä osa henkilökohtaista kasvua.

Kiintymyssuhdeteoria, – mallit ja itsetuntemus

Brittiläinen psykiatri John Bowlby (1969, 1979) esitti kiintymysjärjestelmän (Attachment Behavioral System) edellä kuvatulla tavalla edistävän selviytymistä ja lisääntymistä, sekä organisoivan käytöstämme. Järjestelmän pohja on hermostossa, ja se aktivoituu ja deaktivoituu ympäristömme vaikutusten mukaisesti. Pinnan alla ABS pitää sisällään erilaisia alajärjestelmiä liittyen hoivaan (vanhempi-lapsi), rakkauteen (puolisot) ja myös ympäristön tutkimiseen (”eksploraatio.)”. Perimmäinen tarkoitus on kuitenkin kiintymys (lapsi-vanhempi), eli säilyttää fyysinen läheisyys vanhempaan turvan saamiseksi uhkaavassa tilanteessa. Onnistuessaan kiintymys mahdollistaa turvan ikään kuin molempiin suuntiin: on turvallista lähteä pois ja turvallista palata seikkailulta vanhemman luo.

https://www.verywellmind.com/what-is-attachment-theory-2795337

Terve kehitys edellyttää kuitenkin, että vanhempi on fyysisesti ja emotionaalisesti riittävän saatavilla ja sensitiivinen lapsen tarpeille. Tällainen ”riittävän hyvä vanhempi” myös sallii lapsen itsenäisen toiminnan ja puuttuu tekemiseen vain sopivissa määrin. Kiintymyksen muodostuminen on erottamattomasti sidoksissa vuorovaikutukseen, johon sanojen, tunteiden ja eleiden lisäksi liittyy myös fyysinen kosketus (joka sattumoisin on pääasiallinen ja vanhin tapa, jolla nisäkkäät toisilleen turvaa viestivät.) Tämä kappale voisi muutamaa sanaa vaihtamalla hyvin kuvata myös valmentajan ja urheilijan suhdetta. Mitä läheisempi tämä suhde on, sitä varmemmin erilaiset alajärjestelmät aktivoituvat tavalla, joka peilaa kunkin yksilön kiintymystyyliä.

Amerikkalainen psykologi nimeltä Mary Aimsworth (1963, 1978) puolestaan esitti kiintymystyyleissä olevan systemaattisia eroja. Nykyisen ymmärryksen pohjalta on eritelty neljä erilaista tyyliä, jotka pääpiirteissään kuvaavat tapaamme olla suhteessa toiseen.  Näitä sisäisiä malleja pidettiin aikanaan melko muuttumattomina, mutta uudempi tutkimus on osoittanut, että myöhemmät ns. korjaavat kokemukset myös täydentävät ja muuttavat niitä. Kaikki tyylit ovat adaptiivisia, eli kehittyneet palvelemaan pientä lasta juuri niiden vanhempien seurassa, joiden kanssa on täytynyt selviytyä. Kaikki lapsuuden mallit eivät meitä kuitenkaan nykyhetkessä enää palvele (kts. linkin takana alaotsikon ”turvaton” alla.)

https://www.terveyskirjasto.fi/odk00026

En mene syvälle eri mallien kuvaamiseen, mutta yleiskuva on lyhyesti tämä. Neljä kiintymyssuhdemallia ovat turvallinen (secure), turvaton ristiriitainen (anxious) turvaton välttelevä (avoidant), sekä turvaton kaoottinen (disorganized.) Eri yhteyksissä on tuotu esille seuraava karkea jakautuminen populaatiossa: lapsena turvallisesti kiintyneitä on n. 50 %, ristiriitaisia n. 25 % ja vältteleviä samoin myös n. 25 %. Kaoottinen (tai jäsentymätön) tyyli on useimmiten kuvattu harvinaiseksi ja vain muutamien prosenttien suuruiseksi. Yksi mielenkiintoisista huomioista tähän liittyen on joka tapauksessa se, että terveyskirjaston mukaan ”suomalaisessa kulttuurissa välttelevä kiintymyssuhde on kaikkein yleisin.” (Tämä erottaa Suomen selvästi mm. Pohjois-Amerikasta, mutta etäisyys sotiin, ym. on vähitellen tuonut lisää turvaa myös meidän kulttuuriimme.) Meille valmentajalle oleellista aiheessa eivät ole tarkat luvut, vaan ymmärrys kokonaisuudesta. Koutsin muistettavat kuuluvat mielestäni näin:

  1. Tilastollisesti noin puolella joukkueesi pelaajista voi olla taustalla turvaton lapsuuden kiintymyssuhde, joka aktivoituu aikuisuudessa etenkin stressaavissa tilanteissa ja kun suhde toiseen ihmiseen syvenee. Voi siis helposti arvata, mitä kasvava dialogisuus saa aikaan samalla, kun urheilijat kilpailevat vastustajien lisäksi myös sisäisesti mm. peliajasta. Jos siis haluat joukkueesi yltävän parhaimpaansa, sinun täytyy luoda riittävän turvallinen ympäristö. Vaikka osa urheilijoista pärjäisikin kovan stressin kanssa, osa voi lyyhistyä täysin. (Huippu-urheilussakin puhutaan syystä ns. ”high-support, high-demand” kulttuurista.)
  2. Kiintymysreaktiot ovat vaikeasti muutettavia, mutta usein myös varsin ennustettavia, jos vain tiedämme mistä on kysymys. Valmentajan psykoedukaation aiheesta ei siis tarvitse olla vuosikurssin pituinen. Jo kapea oppimäärä auttaa ymmärtämään urheilijoita sen sijaan, että heitä heti lähetellään psykologeille autettavaksi. Valmentajan tehtävä ei tietenkään ole hoitaa, vaan voittaa. Olemalla hyvä auktoriteetti (”vanhempi”) hän kuitenkin, tuloksiin pyrkiessään, sivuvaikutuksena myös tarjoaa korjaavia kokemuksia.
  3. Kyse ei tässä ole vain urheilijoista, vaan myös koutsin on kasvettava. Voit olla erinomainen valmentaja, olipa kiintymyksesi turvallinen tai ei. Tavalla tai toisella turvaton yksilö päätyy kuitenkin helposti stressin alla niihin kaavoihin, jotka muinoin meitä palvelivat, ellemme ole asiasta itse tietoisia. (Voit lukea edeltä terveyskirjaston sivulta kuvauksia eri tyyleistä.) Hierarkioiden huipulla tarve johtajuudelle kasvaa samassa suhteessa stressin kanssa, joten itsetuntemuksen karttuminen matkalla on erittäin arvokasta.

Päävalmentajan heiniä

Mitä voimme viedä tästä arkeen? Kiintymysmalleista ei kannata tehdä mitään persoonallisuustyyppien kaltaisia bokseja, joihin ihmiset lokeroidaan. Olemme paljon laatikoita monimutkaisempia, ja kuten todettu, nämä mallit voivat hitaasti myös muuttua. Yhtä vähän meidän yleensä kannattaa keskusteluissa mennä lapsuuden aikaisiin kokemuksiin. Käytännön hyöty tästä on pieni, ja kipeimmät asiat ovat joka tapauksessa piilossa alitajunnassa. Pidän kiintymyksen ymmärtämistä kuitenkin varsin merkittävänä asiana etenkin sille valmentajalle, joka projektista on vastuussa. Esimerkiksi urheilijan irrationaalinen ja toistuvasti häiritsevä käytös juontaa juurensa jostakin, jota yksilö ei omin avuin kykene muuttamaan. Kyse ei tällöin ole luonteenpiirteistä, eikä pinttyneistä tavoista, vaan jostakin syvemmästä. Aina ei myöskään tarvita psykologia.

Päävalmentaja on auktoriteettihahmo, ja lapsuuden kaavat peilautuvat hänestä kaikista voimakkaimmin, etenkin rajanvetotilanteissa. Koutsin on tällöin elintärkeää kyetä olemaan riittävän irrallinen, menettämättä lämpöä toista kohtaan. Tämä irrallisuus ei ole itsestään selvää, sillä meidät on piuhoitettu kiintymään niihin, keitä lähellä olemme. Myös kovia kokeneet urheilijat voivat olla varsin toimintakykyisiä ja jopa mestareita, mutta he tarvitsevat lujan ja turvallisen hahmon johtamaan itseään. Muistamme helposti ne koutsit, jotka voittavat, mutta sivutuotteena voimme saada muutakin. Parhaiden lähellä on usein myös hyvä olla.

Hyvää joulun odotusta,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.