Tag Archives: Nuoret

Nuorimpien Harjoittelusta osa 3.

19 Nov

Talven salivuorot ovat pyörineet Suomessa jo hyvän tovin. Syksyn mittaan on tullut paljon kyselyjä liittyen harjoitteluun, joten on lupailemani kolmososan aika… Tässä esitetyt harjoitteet on tehty ajatellen kaikkein nuorimpia harrastajia, mutta opetan samoja asioita maajoukkuetason pelaajillekin. Siispä toivon, että jokainen halukas valmentaja saa tästä ajatuksia toimintaansa, ikäluokasta riippumatta.

Ensi alkuun pari käytännön asiaa… Juttu ei ole ihan lyhyt, vaan se on tarkoitettu avuksi pidemmälle aikavälille. Siispä nopea silmäys tuskin tuo pysyvää apua…Toinen huomiotava asia on, että se kuuluisa kuva toimii paremmin kuin tuhat sanaa. Moni lajitekniikka ei sanoilla kuvaillen ehkä aukea, mutta olen parhaillaan tekemässä pientä videopankkia lentopallotaidoista. Kirjoitan lisäksi toisen jutun tekniikkaleikeistä, joita voimme F-junnuille opettaa pallo-osuuden lomassa.

https://coachhakala.wordpress.com/2013/02/24/nuorimpien-harjoittelusta-osa-1/

https://coachhakala.wordpress.com/2013/04/25/nuorimpien-harjoittelusta-osa-2/

Halukkaat voivat tutustua aiheen kahteen ensimmäiseen osaan alta olevista linkeistä. Jos taas et halua lukea molempia uudestaan, niin…

Pähkinänkuoressa kyse on tästä:

Olen huolissani siitä, että nuoret tekevät kortilla olevan saliajan puittesisa liikaa muuta kuin harjoittelevat itse meidän omaa lajiamme. Suomessa ollaan huolissaan nuorten monipuolisesta liikunnasta, ja olen täysin samaa mieltä siitä, että nuoret tarvitsevat monipuolista liikuntaa. Tiedämme kuitenkin myös, että harjoittelu on spesifiä, ja tullaksemme lentopalloilijoiksi meidän on pelattava lentopalloa. Siirtovaikutuksesta erilaisten taitojen välillä on paljon mielipide-eroja jopa alan huippujen keskuudessa. Kuinka siis tehokkaasti yhdistää lentopalloharjoittelu tähän ”monipuolisesti taitoja kehittävään harjoitteluun” silloin, kuin saliaikaa on viikossa vain pari tuntia?

Ensinnäkin pidän tärkeänä, että lentopalloa harjoitellaan sille varatulla ajalla, ja muita lajeja niille varattuina aikoina. Toiseksi lentopallo on hyvin monipuolinen laji, jos me sitä sellaisena opetamme. En tarkoita, että meidän tulisi erikoistua varhain. Tiedän kuitenkin, että saamme jo pelkästä lentopallosta enemmän irti, kun alamme opettaa kaikkia siitä löytyviä taitoja. Lisäksi jos lentopallo- harjoituksissa pidättäydytään lentopallotaitojen opettamisessa ihan nuoresta pitäen muunlaisten harjoitteiden sijaan, kasvaa myös ihmisten tietämys lajista, sekä kunnioitus sitä kohtaan.

Ideaalitilanteessa valmentajalla olisi harjoituksissa paljon resursseja: pallon heittäjiä, pallon kerääjiä, aina uuden ja uuden pelinomaisen toiston mahdollisuuden antajia. Jokainen F-nuorten kanssa aikaa viettänyt nimittäin tietää, että 1. Kannustuksen on oltava saumatonta ja positiivista. 2. Lentopallo on todella vaikea laji, eikä palloralleja saada aikaan juuri ollenkaan 3. Keskittymiskyky ei ole aivan yhtä hyvä kuin aikuisilla. Lapsissa on eroja, mutta lähteistä riippuen jo 5-vuotiaan pitäisi pystyä keskittymään 10-15 minuuttia yhteen asiaan. Tällainen aika luo jo hyvät edellytykset harjoitteille. Ehdottamassani harjoituksessa vaihtelu on suhteellisen nopeaa, ja uskon, että jos lapsilla on mukavaa ja haastavaa tekemistä, he kykenevät keskittymään yhteen tehtävään kauemmin kuin tavallisesti ajattelemme.

Joka tapauksessa ehdotan nuorille harjoituksia, jossa vaihtelu harjoitteiden välillä on nopeaa, ja joissa lapset vuorottelevat pallojen ja lajitekniikoita opettavien leikkien välillä sen 1-2h ajan jonka he salissa viettävät. Näin täyttyvät kaikki kehittävälle harjoitukselle asetetut kriteerit, ja nuori urheilijan/lentopalloilijan alku saa liikkua monipuolisesti riippumatta siitä, mikä hänen päälajinsa myöhemmin on. Jos se kuitenkin on lentopallo, lajin vaatimat tekniikat ja ajoitukset ovat jossain määrin jo iskostuneet keskushermostoon.

Tarkastutin sisällön sekä ulkomaalaisella, että kotimaisella motorisen oppimisen expertillä (Sami Kalaja) ja he molemmat näyttivät vihreää valoa. Toivon, että saamme yhdessä tehtyä tästä jutusta sellaisen joka palvelee kaikkia osapuolia: itse lapsia, lentopalloa, ja Suomen urheilua.

Ja vielä viimeinen sana: en hetkeäkään kuvittele, että tämä on helppoa. Nuorimpien valmentaminen vaatii energiaa ja kärsivällisyyttä, ja osa tässä esitetyistä treeneistä on oikeasti etenkin alkuun vaikeita. Näin kuitenkin itse harjoituksen toteuttaisin.

Harjoituksen runko ajalle 17:00-18:30

Jos harjoitus alkaa esimerkiksi klo 17:00, on hyvä sopia tapaamisajaksi esim. 16:45 pukukopissa jotta kaikki varmasti ovat valmiita kellonlyömällä. On myös hyvä idea ottaa selvää, jos jossain kyseisen hallin tilassa on vapaata juuri ennen harjoituksia. Esimerkiksi tatami tai muu avoin tila sopii paikaksi alkuverryttelyleikille: näin saamme puristettua 10-15 minuuttia lisää saliaikaa. Voi kuulostaa pieneltä, mutta pienistä puroista koostuu se suuri virta. Jos tämä onnistuu, voi tavata jo 16:30, leikkiä 16:45, ja aloittaa pallon kanssa 17:00. Peruskonsepti harjoitukselle on 10min pallon kanssa, 5min tekniikkaleikeissä tai syöttäen.

16:30-16:45 Tapaaminen

16:45-17:00 Alkuleikki/ Lämmittely

17:00-17:05 Tekniikkaleikki/ Pelinlukuharjoitus

17:05-17:15 Pelinomainen/ Pallottelu

17:15-17:20 Tekniikkaleikki/ Pelinlukuharjoitus

17:20-17:30 Pelinomainen/ Pallottelu

17:30-17:35 Syöttöharjoitus

17:35-17:45 Pelinomainen/ Pallottelu

17:45-17:50 Syöttöharjoitus

17:50-18:00 Pelinomainen/ Pallottelu

18:00-18:05 Syöttöharjoitus

18:05-18:15 Pelinomainen/ Pallottelu

18:15-18:20 Tekniikkaleikki/ Syöttöharjoitus

18:20-18:30 Pelinomainen/ Pallottelu

Ilmapiiri

Vaaditaan lapsilta hyviä yrittämistä. Haastetaan heidät tekemään asioita, joita he vielä eivät osaa tehdä. Uskalletaan luoda tilanteita, joissa he joutuvat venymään. Ja kaiken aikaa muistetaan, että emme saa turhautua vaan positiivisesti jaksamme luoda uusia ja uusia haasteita.

Alkuleikki/ lämmittely

Vaikka lämmittely ei ole niin tärkeä asia nuoremmille, kuin se on vanhemmille pelaajille, on alkuverryttelyaika ennen saliin siirtymistä erinomaista ei-lajiaikaa. Ennen saliin tuloa voivat nuoret leikkiä hippaa, tehdä erilaisia juoksuja, kuperkeikkoja, tasapainoilua, dynaamisia venytys- ja tasapainoliikkeitä jne. Jos tila sen sallii, voi myös opettaa erilaisia pallon heittotapoja: yhdellä tai kahdella kädellä, sivusta, alhaalta tai pään yli ja niin edellen.

Pelinomaiset harjoitteet vs Pallottelut

Motorinen oppiminen sanoo, että uusi taito tulisi siirtää peliympäristöön mahdollisimman pian, eli jo silloin kun juniori ”juuri ja juuri osaa sen tehdä.” Suljetut harjoitteet kuten pallottelu, jossa pallo tulee aina samasta suunnasta, käyvät oppimisen alkuvaiheissa. Kuitenkin jo varhain – taitotasosta riippuen jo muutaman harjoituksen jälkeen- meidän pitää päästä ”pelaamaan”, vaikka se hieman erilaista f-junnuilla onkin. Pallot ovat pehmeitä, verkko matalalla, kenttä pienempi.

Tästä huolimatta liikkumisen ajoittaminen pallon alle on se iso juttu, ja siihen pitää pyrkiä. Tunnistamaan ”kuinka kaukana peliväline minusta on- ja kuinka sinne pääsen.”

Ymmärrän kuitenkin vanhempien huolen onnistumisista, sekä toimivien harjoitteiden puutteesta. Pitää muistaa, että nuori tarvitsee onnistumisia innostuakseen lajista lisää. (Tämä on yksi pääperusteista koppipallolle, joka ei sinänsä kovinkaan hyvin opeta itse pelaamaan.) Siispä uskon, että aikataulun ensimmäisen pallo-osuuden voi hyvin pitää pallotteluna, ja toisen kenties jonkinlaisena jonopallotteluna, sillä nuoret oppivat paljon pallon käyttäytymisestä ilmassa jo näillä keinoin. Lisäksi vanhemmat saavat harjoitepankkiinsa lisää helposti toteutettavia treenejä. Emme kuitenkaan saa käyttää liikaa aikaa tilanteissa, jossa ei ole sattumanvaraisuutta mukana.

Kuinka kauan koppeja?

Niin haastavaa kuin se onkin, meidän tulisi ohjata nuoria siirtymään pois kopista niin pian kuin mahdollista. Tai -jos nuoret siihen edes jotenkin pystyvät- alkaa opettamaan suoraan hiha- ja sormilyöntiä. On aivan eri taito pelata liikkuva kohde eteenpäin muille, kuin ottaa se kiinni. Koppien ottaminen voi kyllä opettaa lukemaan peliä paremmin, mutta ei pelaamaan itse peliä.

Entä kun palloralli ei jatku? Jatkopallo!

Jatkopallot ovat valmentajan tärkein työkalu matkalla pelaamiseen. Seuraavan toiston (”opportunity to respond”) tulee olla ilmassa heti, kun edellinen on saatu siivottua kentältä ja on turvallista jatkaa. Kukaan ei määrittele näiden määrää- niitä voi olla monta samalle pelaajalle peräkkäin. Tärkeää on, että pelaajat tietävät tämän olevan hyvä juttu. Jatkopallo ei ole mikään rangaistus, vaan uusi mahdollisuus. Sama pätee jatkapalloihin jonopallottelussa, 2v2 treeneissä, 3v3 ja 4v4 treeneissä jne.

Valmentajan tulisi jatkopallolla pyrkiä luomaan tilanne, jossa nuori saa uuden mahdollisuuden pelata edellinen, pudonut pallo. Pyydä siis nuorta katsomaan sinua, odottamaan muutaman askeleen päässä ja pyytämään liikkumaan kohti kun näkee pallon ilmassa (tai jos kyseessä on täysi vasta-alkaja, heitto voi tulla myös vierestä ja sen voi pelata paikaltaan.) On kuitenkin todella tärkeää oppia ottamaan askelia ja pelaamaan palloa eteenpäin, eikä vain aina antamaan pallo suoraan kohti. Lapsi oppii, että usein hän kyllä ehtii, jos vain uskaltaa. Alkuun tämän voi tehdä verkon samalta puolelta, mutta heti kun mahdollista, myös verkon yli. Positiivisen kannustuksen määrää ei jatkopallon yhteydessä voi ylikorostaa- tämän on oltava lapsille kivaa.

Ryhmän hallinta

Etenkin tämän jatkopallojen käytön vuoksi tarvitsemme apulaisia, esim. 2-3 vanhempaa olisi jo iso apu valmentajalle. Jos ryhmä on suuri mutta käsiä vähän, ongelmia tulee taatusti. Pelaajat eivät itse voi jatkopalloja heitellä, mutta he ovat erinomainen apu pallojen keräämisessä – apu jota harvoin käytetään. Neljä pelaajaa kentällä puolellaan, ”seuraava ketju” pallonkeräysvuorossa (josta lapset muuten tykkäävät kunhan saavat siihen kannustusta) ja vaihdot parin minuutin välein niin, että toistomäärät säilyvät tasapuolisina kaikille.

Pallotteluvariaatiota:

*Kaksi pallottelee sormilyönnnillä, hihalyönnillä tai molemmilla

*Kolme pallottelee sormilyönnnillä, hihalyönnillä tai molemmilla- yksi passaa välissä

*Jonopallottelu verkon samalla puolella tai mieluusti verkon yli (liiku pallon perässä)

*Jonopallottelu pareittain niin, että kaksi pelaajaa on samalla verkkopuolella yhtäaikaa ja pelaa pallon verkon yli kahdella kosketuksella ennenkuin he juoksevat pallon perässä jonon hännille (vaatii jo taitoa.)

Valmistaudu antamaan jatkopalloja heti jotta harjoitus ei keskeydy. Jos pallo pysyy ilmassa, laske onnistuneita verkon ylityksiä ja yritä rikkoa edellinen tulos. Leikkimielisesti lapset voivat tehdä yhden vatsalihasliikkeen/kuperkeikan/tms jos vanhaa tulosta ei rikota. He voivat vaihtoehtoisesti myös antaa itselleen raikuvat aplodit jos he sen rikkovat.

Pienpelivariaatioita:

*”Vaihtopeli” kahden-neljän hengen joukkuein siten, että aina kun pallo menee verkon yli, pelaajat juoksevat pois kentältä ja uusi pari ottaa heidän paikkansa. Voidaan pelata kaikenlaisin variaatioin riippuen pelaajien kokonaislukumäärästä: Jos pelaajia on vähän, voi sama pari olla kentällä esim. viiden pallon ylityksen verran muiden ollessa pallonkerääjinä, jos taas pelaajia on paljon, voidaan jatkuvasti kiertää laskien koko porukan verkon ylityksiä. Kentältä poistuneen tiimin tehtävänä on tietenkin juosta edellinen pallo kiinni.

*Voit muuttaa ylläolevaa versiota esim. niin, että siinä käytetään vain sormi- tai hihalyöntiä.

*Voit pelata myös kolmen hengen joukkuein (esim. jos 12 pelaajaa.) On huomionarvoista, että usein kannattaa pelata mieluummin ajasta (seuraavat joukkueet ovat kentällä 2-3min ajan, sitten vaihto. Pisteiden lasku on toki hyvä asia, mutta ennenkuin taitoa karttuu hieman lisää, on pisteenlasku hankalaa siinä jatkopallojen paljoudessa, mitä valmentajat joutuvat peliin laittamaan.

*Jos pelaajia tässä vaihtopelissä on kentällä kolme tai peräti neljä, kannattaa huomioida ylimääräisillä jatkopalloilla myös pelaaja, joka harvemmin koskee palloon. Kosketuksia voi sallia myös yksi tai kaksi, mutta mieluusti kolme.

*Samaan vaihtopelikonseptiin voi tuoda variaatiota vaihtelemalla jatkopallon laatua. Pallorallit kannattaa aloittaa valmentajan toimesta heittämällä pallo verkon yli -eikä siis vain samalle puolelle- ellei edellinen kosketus sinne päättynyt. Asim. vastaanotto putosi ennenkuin passaava pelaaja siihen ylsi. Edelleen pitää muistaa taitotaso- joskus jatkopallon on tultava vierestä. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että niin pian kuin nuori osaa ennakoida verkon yli tulevan pallon liikkeen, sitä nopeammin hän saa todellisia onnistumisen elämyksiä myös pelaamisesta.

*Mikä tahansa peli, millä tahansa pistelaskulla/aikamääreellä toimii niinkauan kuin jokaisella junnulla on tekemistä joko kentällä tai sen ulkopuolella. Hauskuuden on säilyttävä osana toimintaa. Kymmenen minuuttia kuluu kuin siivillä ja on aika vaihtaa muuhun leikkiin.

Huom. Valmistaudu antamaan jatkopalloja heti, jotta harjoitus ei keskeydy.

Syöttöharjoitus

Tämä on kaikista tärkein tekniikkaleikki/ ei-pelaamisharjoitus.

Sitä mukaa kun tilastonikkarit saavat selville lentopallon lainalaisuuksia syvenee tietämyksemme myös syötön harjoittelusta. Se on vaikea taito, mutta samalla yksi kahdesta tärkeimmästä lentopallotaidosta. Alakauttasyöttöä on suosittu paljon, mutta samalla kun syötämme alakautta menetämme mahdollisuuden syöttää ja vastaanottaa yläkautta tulevaa palloa. Nämä syöttö/vastaan-otto taidot ratkaisevat tulevaisuudessa sekä sen 1. Kuinka hyvin saamme pallorallit käyntiin ja sitä kautta toistoja, että 2. Kuka voittaa lentopallo-ottelun. Käyttäisin pelinomaisissa treeneissä alustavasti valmentajan heittoa pallorallin aloittamisessa, sillä näin saamme ihan alussa enemmän kosketuksia kuin muilla tavoin. Tämän lisäksi pitäisin erillisiä lyhyitä syöttöleikkejä, joissa nuoret totuttautuvat lyöntiliikkeeseen ja koko syötön konseptiin, vaikka se aluksi hankalaa onkin.

Puolentoista tunnin pituisessa harjoituksessa omistaisen syötölle 2-4 osiota. Harjoitus on helppo laittaa alulle: Valmentaja näyttää ensin mallisuorituksen ja sitten jonkin leikin avulla (”intiaani, jousi ja nuoli”) opetetaan pelaajille sujuva lyöntiliike verkon yli. Puolet joukkueesta yrittää syöttää verkon yli esim. minuutin ajan, ja toinen puoli kerää palloja. Syöttää voi ensin vaikka kolmen metrin päästä verkosta, jotta onnistumisia tulis, ja vähitellen voi siirtyä verkosta kauemmas. Kun taito lisääntyy ja siirrytään kauemmas verkosta on tärkeää opettaa nuoria ottamaan kahden askeleen vauhti, jotta pallo saa kaiken sen voiman taakseen mitä lapsesta lötyy. (Käyn tekniikoiden opetusta läpi toisessa kirjoituksessa, mutta tämä ansaitsee maininnan jo nyt: oikeakätiselle lähtotilanteessa vasen jalka edessä, pallo vasemmassa kädessä, ja perään askeleet oikea-vasen, heitto–lyönti.)

Osa tästä opitusta lyöntiliikkeestä siirtyy myös yhtäaikaa (tai vähän myöhemmin) opittavaan iskulyöntiliikkeeseen, ja nuoret saavat pitkin harjoitusta vaivihkaa syöttötoistoja pitkin kautta. Noin 5min siellä, toisen 5min täällä tuovat vaihtelua harjoitukseen. Tämä on vaikeaa, mutta äärimmäisen tärkeää. (Tällä hetkellä käytämme tätä samaa konseptia slovenialaisessa ammattijoukkueessani siten, että pelaamme kaksi rotaatiota 6v6, ja syötämme 6 minuuttia ennen seuraavia kahta rotaatiota, ja niin edelleen. Näin saamme vaivihkaa tärkeitä toistoja näissä tärkeissä taidoissa.)

Pelinlukuharjoitus

Yksi kaikista harvimmin harjoitelluista taidoista on pelinlukeminen. Usein kokeneetkin valmentajat ajattelevat, pelaaja joko osaa tai ei osaa lukea peliä. Tosiasiassa pelinluku on opittua tilanteen tunnistamista, jota myös voidaan melko helposti opettaa nuorimmillekin. Käyttäisin pelinlukemisharjoitusta ajoittain vaihtoehtona tekniikkaleikille- se tuo vaihtelua, eikä ole fyysisesti lainkaan vaativaa- ainoastaan hoksottimet kuluvat. Ihan alussa tätä ei kuitenkaan voi käyttää, sillä ennen uuden motorisen taidon oppimista pelaajan koko huomion on oltava pelivälineessä. Vasta kun pelaajien taitotaso karttuu, voi pelinluvun ottaa ohjelmaan. (Tämä voi tarkoittaa myös sitä, että ryhmän taidosta riippuen harjoitus ei vielä sovi F-ikäisille muuten kuin pelkistettynä ”minne pallo menee leikkinä.”)

Yksinkertaisuudessaan ”pelinlukeminen” tarkoittaa katseen irrottamista pallosta ja sen siirtämistä pelaajaan, joka koskee palloon seuraavaksi. Erilaisilla leikeillä voimme pyytää lapsia katsomaan palloa käsittelevää pelaajaa (joka tässä alkuvaiheessa on ensin yksi valmentajista) ja liikkumaan suuntaan, johon valmentaja hyvin selkeästi näyttää palloa pelaavansa. Lapsia voi myös pyytää huutamaan kosketuksen suunnan (”ovelle” tai ”seinälle” , ”oikea” tai ”vasen”ja niin edelleen.) Tämän lisäksi on tärkeää opettaa nuoria katsomaan ennen suoritusta pelaajaa joka koskee pallon, eikä vain palloa koko aikaa, mutta kuten sanottu taito ratkaisee voidaanko pelitilanteeseen siirtyä.

Jutulle tuli mittaa peräti viisi sivua, joten poistin tekniikkaleikkien ideapankin tästä lopusta ja siirsin sen omaksi osakseen, jonka toivottavasti saan piakkoin valmiiksi.

Harjoittelun iloa toivoen,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Tags: , , , , ,

Nuorimpien harjoittelusta, osa 1.

24 Feb

Kerran pari vuodessa viriää jollakin foorumilla keskustelu siitä, kuinka ihan pienten lasten tulisi harjoitella. Ylen sivuilla ilmestynyt artikkeli toi asian taas ajankohtaiseksi, joten tässä pieni kertaus sosiaaliseen mediaan jo kirjoittamistani ajatuksista. Itse ylen juttu löytyy täältä:

http://yle.fi/uutiset/treeneissa_mukavinta_on_kaikki/6493257

Tarina menee tiivistettynä näin: F-junioreiden harjoituksissa on kivintä kaikki. Kaikella tarkoitetaan monimuotoisuutta, hipasta kehonhallintaan ja tennispallon heittoon. Nuoret tykkäävät jokaisesta aktiviteetista, vanhempia on valmentajan tukena useita, ja harjoituksissa on vauhdikas ja hyvä ilmapiiri. Liitteenä on kuvia erilaisista harjoitteista, jotka kannattaa myös katsoa läpi. Onko jutussa kuvattu paras mahdollinen kasvamis- ja oppimisympäristö nuorelle urheilijalle? Mielestäni kyllä ja ei. Olin sekä iloinen, että pettynyt kuullessani jälleen tällaisista harjoituksista.

Toivon tätä lukevien valmentajien ymmärtävän, että heitä ei tässä kohtapuoliin kritisoida yksilöinä. Pettymykseni juontaa juurensa Suomessa hallitsevasta harjoittelukulttuurista ylipäätään, ja on meidän kaikkien tehtävä osallistua sen parantamiseen. Haluan lisäksi tuoda esille, että jokainen nuorten vetäjä on elintärkeä ja nauttii arvostustani. Kiitos siitä mitä teette. Jos kuitenkin haluamme kehittyä lajina ja valmentajina, muutoksia on tehtävä, vaikka kriittisen näkökulman esilletuominen onkin kiusallista. Aloitetaan, mutta otetaan ne positiiviset asiat ensin:

Iloinen seuraavista syistä:

Ympäristö vaikuttaa kaikin puolin positiiviselta ja kannustavalta. Meno on vauhdikasta, ja mielenkiinto liikuntaan säilyy. Lukuisia vanhempia on mukana toiminnassa, mikä on tärkeää sekä toiminnan ymmärtämisen kannalta, että ihan käytännön syistä. Apua tarvitaan aina. Lisäksi on tärkeää, että nuoret saadaan aikaisin mukaan liikuntaan ja seuraan, jolla on mahdollisuus iskostaa terveitä elämäntapoja koko eliniäksi. Nämä ovat asioita, joista kaikkien urheiluseurojen tulee olla ylpeitä. On hienoa, että vapaaehtoisin voimin saadaan aikaan tällaista iloa.

Ja pettynyt seuraavista:

Monipuoliseen liikuntaan suuntautuneita liikuntaleikkikouluja saa ja ehdottomasti pitääkin olla, mutta niitä tulee kutsua juuri leikkikouluiksi, ei lentopalloharjoituksiksi. Jutussa oli kyseessä juuri lentopalloseuran vetämä harjoitus, mutta sillä ei ollut mitään (tai hyvin vähän) tekemistä itse pelin kanssa. Reportterin mukaan joukkue kokoontuu kerran viikossa 1,5h ajaksi harjoittelemaan, ja tuona aikana tehdään kaikkea muuta kuin itse harrastetaan – ja opitaan- seuran ”omaa” lajia. Tämä ei ole vain harjoituksen nimestä johdettua semantiikkaa, vaan oikeasti iso ongelma suomalaisessa lentopallossa, joka ei sitä itse edes ongelmaksi tunnista.

Missä siis vika?

Monet meistä suorastaan suuttuvat jos nuoriin pelaajiin (n. 5-10 v.) kohdistetaan mitään muita toiveita, kuin että heidän liikuntansa on monipuolista ja kivaa. Ja jos asiaa tarkastellaan pintapuolisesti, niin mitään probleemaa ei näytä olevankaan. Kaksi tärkeintä asiaa oikeasti ovatkin, että (1.) nuoret liikkuvat monipuolisesti ja, (2.) heitä tuetaan. Tilanteen tekevät kuitenkin hankalaksi tällaisen lähestymisen mukanaan tuovat lieveilmiöt, jotka negatiivisesti vaikuttavat mm. seuraaviin, mielestäni melko tärkeisiin asioihin.

(1.) Nuorten kehittymiseen ja taitotasoon tässä ja nyt

Tiede tietää kertoa meille seuraavaa: Ihmisen taidot ovat hyvin spesifejä. Jos harjoittelet kuperkeikkoja, kehityt juuri kuperkeikoissa, eikä siitä ole juurikaan positiivista siirtovaikutusta vaikkapa hihalyöntiin ja hyppysyöttöön. Sama koskee hippaa, pallonheittoa, ja ranskan opiskelua. Jos ”lentopalloharjoituksissa” ei harjoitella lentopalloa kuin nimeksi, ei kyseinen joukkue oikeastaan ole lentopallojoukkue. Sitten mennään turnaukseen, ja kuten valmentajat tietävät, pelaaminen on alkuun todella vaikeaa. Pallorallit ovat lyhyitä, kosketuksia palloon vähän, ja harmistuneita nuoria paljon.

Joissakin maissa nuorimpien ikäluokkien sääntöjä on muutettu vähemmän lentopallomaisiksi (koppi sallitaan) helpottamaan kynnystä liittyä mukaan. Kyseessä on toki yksi vaikeimmista lajeista, mutta lopputulos on paradoksaalisen kehno. Ensin me aikuiset vedämme treenejä, jotka eivät muistuta itse peliä, ja sitten vielä muutamme pelisäännöt sellaisiksi, ettei pelikään enää muistuta itse peliä. Seuraavaan ikäluokkaan mennessä meillä onkin sitten joukko nuoria, jotka edelleen kokevat lentopallon hyvin hankalana.

Kehittymisen tunne, eli oivallus ”hei, minähän osaan” on perustavaa laatua ole inhimillinen tarve, niin lapsille kuin aikuisillekin. Sitä ei saada aikaan rimaa madaltamalla, vaan rohkaisemalla tekemään vaikeitakin asioita. Nuoret kyllä kehittyvät niissä aktiviteeteissa, joita he harjoituksissa tekevät, mutta aika harva saa hipasta tai törppöjen kierrosta elinikäistä harrastusta. Samalla mahdollisuus kokea onnistumisia ja kehittymistä myöhemmin itse lentopallossa heikkenee.

(2.) Harjoitusten laatuun ja pelaajamääriin myöhemmissä ikäluokissa

Paitsi että vanhempiin ikäluokkiin siirryttäessä taitotaso ei ole niin hyvä kuin se voisi olla, mukana on tuomisina myös tuttu toimintatapa. Tämä koskee sekä pelaajia, että valmentajia (eli vanhempia) jotka tavallisesti kulkevat yhtä matkaa F:istä alkaen. Taitojen lisäksi myös harjoitukset pysyvät pitkälti samanlaisina. Jos seuraa eri ikäluokkien tekemistä pienestä F-pojasta lukioikäiseen A-poikaan, kaikkien harjoituksissa on yksi yhteinen piirre: niissä pelataan vain vähän lentopalloa, mutta erilaisia oheisharjoitteita ja apuvälineitä on mukana yllinkyllin. Tiedämme jo harjoittelun spesifisyydestä, kuinka tämä kierre vaikuttaa taitojen kehittymiseen. On kuitenkin mainitsemisen arvoista, että moni lentopalloa harrastanut valitsee jonkin ikäluokan kätköistä omakseen jonkin toisen lajin, jossa kokee onnistuvansa. Nuoret rakastavat kilpailua ja pelaamista, ja jos näitä on tarjolla koripallossa, sählyssä tai jalkapallossa, ei ole mitään syytä olla siirtymättä sinne. Ei kukaan C-ikäinen enää halua kiertää renkaita tai tehdä viivajuoksuja, vaan pelata, pelata ja pelata.

Useimmiten käy niin, että lentopallo -siis itse peliväline- on kyllä mukana myöhemmissä harjoituksissa, mutta suljetut oheisharjoitteet apuvälineineen (pöydät, typpynarut, matot, tennispallot) ovat ja pysyvät, jäänteenä alkuajoista, jolloin ne olivat harjoituksen koko kuva. Harjoituksesta ei tule pelinomaista sillä sekunnilla kun lentopallo tulee mukaan, vaan silloin kun liikkeet ja ajoitukset vastaavat täysin itse otteluissa vastaantulevia tilanteita.

Sain pari vuotta sitten raivarin lukiessani yhtä kuuluisimmasta suomalaisista nuorten valmentajille suunnatuista kirjoista. Oppineet alojensa tohtorithan sen olivat kirjoittaneet- ja lentopallon kohdalla muistutettiin suurimpiirtein näin ”pelkkä jonossa pallotteleminen ei ole nuorelle riittävän motivoivaa ja kehittävää toimintaa- siksi on syytä harrastaa muita, motoriikkaa monipuolisemmin kehittäviä lajeja.” Puurot ja vellit olivat menneet niin lahjakkaasti sekaisin, että valmentajaa kehotettiin muiden, erilaisten oheisharjoitteiden pariin sen sijaan, että ymmärrettäisiin kuinka uskomattoman monipuolinen laji lentopallo itsessään on, jos sitä pelattaisiin alusta asti. (Tiedän kyllä, että F- ja E- ikäisille pelaaminen vaikeaa, mutta on tapoja auttaa heitä. Palaamme niihin tuonnempana.)

(3.) Lajikulttuuriin ja suomalaiseen kilpailukykyyn maailmalla

Itse ymmärrän lajikulttuurin ”urheiluyhteisön omaksi toimintatavaksi, lajin arvostamiseksi ja siitä koetuksi ammattiylpeydeksi (vaikkei se oma ammatti olisikaan).” En siis tarkoita tällä pelkästään suuria fanilaumoja tai arvokisamitaleja, vaan rakkautta lajiin, aitoa halua kehittää omaa toimintaa, sekä iloa siitä, että olemme saaneet aikaan positiivisia asioita. Vaikka suomalaisen lentopallon lajikulttuuri on hajanainen, ja sitä yhdistää suuri oheisharjoitteiden käyttö. On vaikeaa olla vakavasti otettava lajiyhteisö, jos edes viikon ainoaa omalle lajille varattua 1,5h ei päätetä käyttää oman lajin parissa. Silti tämä koskee suurta osaa nuorimpien juniorien joukkueista, jotka toimivat pääasiassa leikkikouluina. (Loimaan Nilan Bisonsin Aleksi Valavuori totesi samankaltaisesti, tosin hieman eri yhteydessä: ”Urheilukulttuuri ei synny menestyksestä. Urheilukulttuuri syntyy arvostuksesta omaa toimintaamme kohtaan. ”)

Kansainvälisestä kilpailukyvystä puhuminen nuorten yhteydessä saa usein aikaan negatiivisen reaktion, joka on pitkälti ihan oikeutettu. Menestyminen ei saa olla suurin -jos sitten minkäänlainen- arvo nuorimpien junioirien toiminnassa, eikä kukaan pikkujunnujen vetäjä toivottavasti ajattelekaan tekevänsä joukkueestaan kahtatoista sammelvuota. Nuorten tulee itse saada päättää kuinka tosissaan he pelaavat, mutta meillä aikuisilla on suuri vastuu valmistaa heidät tuleviin haasteisiinsa- olivatpa ne millä alalla tahansa.

Vastuumme ei rajoitu pelkkään vauhdin ylläpitoon ja kannustamiseen, vaan meidän velvollisuutemme- suomalaisen lentopallokulttuurin edustajina- on opettaa nuoret tuntemaan tämä upea laji- siis itse peli- läpikotaisin. Kun aika sitten koittaa, he voivat itse tehdä omat valintansa tietoisina siitä, mitä lentopallo todellisuudessa voi tarjota muihin lajeihin verrattuna.

Koko blogi on käsitellyt sitä miksi nuorimpien lasten harjoittelulla on kauaskantoisia seurauksia. Tänne asti päässeellä lukijalla- etenkin valmentajalla- on nyt varmasti mielessään koko joukko kysymyksiä siitä miten esim. F-, E-, ja D-ikäisille voisi tehokkaasti opettaa lentopalloa, ihan konkreettisella tasolla. Palaan tähän aiheeseen heti seuraavassa kirjoituksessa. Perimmäiset aikomuksemme ovat hyviä, ja paljon hyvää olemme jo tehneetkin. Katsotaan viikon päästä, kuinka paljon parempaan me vielä pystymme.

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Tags: , , , , ,