Kesäkuun lopussa kantautui länsinaapurista suru-uutisia. Pidetty tiedemies Karl Anders Ericsson poistui keskuudestamme 72-vuotiaana. En kuulunut hänen lähipiiriinsä, mutta hyvän tovin ehdimme kirjeenvaihdossa olla. Halusin osaltani hieman muistella tuota matkaa, kunnianosoituksena erittäin mukavalle ja osaavalle ihmiselle. Anders monista kollegoistaan poiketen tuntui auttavan kaikkia työstään kiinnostuneita siitäkin huolimatta, että kysyjiä riitti.
Vaikka tutkittu tieto täytyy ymmärtää laajasti ja nähdä erilaisten viitekehysten läpi, ovat jotkin ideat aina painoarvoltaan muita tärkeämpiä. Sekä eksperttien tutkimus alana, että ymmärrys huippusuorituksista ylipäätään ovat kehittyneet vahvasti Ericssonin viitoittamaa polkua pitkin. Vaikutus on ollut maailmanlaajuinen. Myös olympiakomiteassa edistämämme määrätietoisen harjoittelun kokonaisuus on eniten hänen työnsä tulos.
Ruotsista Floridaan
Ericsson kävi koulunsa Ruotsissa ja valmistui psykologian tohtoriksi Tukholman yliopistosta vuonna 1976. Postdocin ja muutaman mutkan (USA, Saksa) jälkeen hän asettui Florida State Universityn leipiin ja ansaitsi tittelin Conradi Eminent Scholar. Pähkinänkuoressa miehen ura keskittyi kognitiivisten prosessien ja muistin tutkimukseen. Lopulta kiinnostus laajeni kokonaan uudelle alalle, eli eksperttien ja huippusuorittajien pariin, ja määrätietoisen harjoittelun viitekehyksen luomiseen. (Linkki ei sisällä täyttä julkaisuhistoriaa, vaan lyhyen yhteenvedon sellaisesta kiinnostuneille.)
https://psy.fsu.edu/faculty/ericssonk/ericsson.hp.html
Sivulla ylimpänä vuosilta 2012-14 löytyy kolme valittua vastausta määrätietoisen harjoittelun kriitikoille, joita rohkeiden johtopäätösten jälkeen myös riitti. Ericssonin tutkima tieto oli kuitenkin vankalla pohjalla. Eräs hänen mentoreistaan oli Nobel-palkittu Herbert A. Simon, joten standardit tieteen tekemiselle olivat korkeat. (Myöhemmin miehet myös julkaisivat kirjallisuutta yhdessä.) Kaiken kaikkiaan Ericssonia kiinnostivat ihmisen kykyjen äärirajat. Jos muistilla tai jollakin kyvyllä on yläraja, missä se on, ja voiko tätä rajaa jotenkin nostaa tai kiertää? Saattoiko olla, ettei yksilön yleinen älykkyys ollutkaan niin tärkeä asia kaikissa tehtävissä? Ericssonin näkemys oli, että tietyissä tehtävissä terveillä ihmisillä tällaista ylärajaa ei joko ole, tai ainakaan emme ole sitä vielä lähellä.
Tällainen viesti ei ollut vahvasti perinnöllisen, yleisen älykkyyden painottamiseen tottuneille psykologeille mikään helppo pala. Sitä mukaa, kun Ericsson korosti harjoittelun merkitystä, sai hän myös harjoittelun vähättelyyn keskittyviä vastaväitteitä perimän puolustajilta. Vaikken itse ole tutkija, pidän tässä debatissa Ericssonin vastauksia varsin ansiokkaina. Kuuluisasta 10 000 tunnin säännöstä hän ei itsekään ollut kovin mielissään, vaikka moni hänet siitä parhaiten yhä muistaakin. (Lisää näistä tässä Washington Postin muistokirjoituksessa.)
Tähän päivään saakka on lisäksi näkynyt vastaväitteitä, jotka itseasiassa eivät vastaa siihen, mitä Ericsson itse ajatteli. Yhdessä vuoden 2014 vastineessa hän varsin suoraan totesi, ettei väitäkään perimän oleman merkityksetön, mutta ainoastaan, ettei todistusaineisto kyseisissä taidoissa viittaa sen ratkaisevaan rooliin. Ilmeisesti hieman tylsistyneenä näkökantansa vääristelyyn tästäkin tieteellisestä julkaisusta löytyy (tyylistä poiketen) peräti kaksi huutomerkkiä lukijaa viihdyttämään:
“Let it be clear that I am not claiming that correlation between domain-specific performance and general cognitive ability is exactly zero!! My current conclusion is that these studies have not yet established the fact that the attainable level of domain-specific performance is predictable from scores from tests of general cognitive ability.”
Ericsson, K. A. (2014). Why expert performance is special and cannot be extrapolated from studies of performance in the general population: A response to criticisms. Intelligence, 45, 81-103.
http://scottbarrykaufman.com/wp-content/uploads/2013/12/Ericsson-2013.pdf
”Have you read Ericsson?”
Kuulin itse termin deliberate practice ensimmäistä kertaa syksyllä 2005. Opiskelin toista vuotta Havaijin yliopistossa ja joukkueeseen liittynyt Carl McGown piti esitelmää harjoittelun merkityksestä. Carl itse oli tiedemiehenä kiinnostunut määrätietoisen harjoittelun johtopäätöksistä ja innoissaan sen sovelluksesta urheilun arkivalmennukseen, kuin myös erittäin motivoivasta viestistä nuorille. Kun sitten peliuran loppupuolella kerroin haluavani valmentaa, sain kehotuksen panostaa ensimmäisenä harjoittelun laadun opiskeluun. ”Olethan jo lukenut ja ymmärtänyt tämän?”, Carl kysyi, ja laittoi määrätietoista harjoittelua linjaavan klassikkojulkaisun (Ericsson, 1993) tulemaan. Tieto kiersi lentopallopiireissä laajalti ja Ericssonin apua pyysivät pian valmentajat olympiavoittajista lähtien.
Vuonna 2009 rohkaistuin itsekin laittamaan Andersille sähköpostia. Yllätykseksi hän vastasi kannustavasti ja toivoi jatkossa jopa jonkin sortin yhteistyötä. Osa asiantuntijoista, joita lähestyin, ei joko koskaan vastannut, tai sitten assistentti kertoi velhon olevan kiireinen. Ymmärrän toki senkin, sillä mitä kuuluisampi olet, sitä useampi haluaa aikaasi. Anders kuitenkin vastasi jokaiseen postiin ja kysymykseen kohteliaasti ja innostuneesti. Kyselin häneltä asioista harvakseltaan, aina vuoden tai parin välein.
”I am interested in Eero Mäntyranta”
Vietin kesää 2016 osittain Floridan osavaltiossa, jonka toisessa päässä Ericssonkin siis sattui asumaan. Hänen työstään kertovia kirjoja oli julkaistu jo lähemmäs kymmenen, kun miehen oma Peak samana vuonna ilmestyi, tasoittaen pelikentän tutkitun tiedon mukaiseksi. Kirjan luettuani kysyin, josko voisin ajaa miestä tapaamaan. Anders vastasi, että juttelee mielellään, muttei millään haluaisi jonkun viettävän kahta päivää autossa vain hänen takiaan. Päädyimme Skypeen ja keskustelimme parisen tuntia. Miehen toimisto oli valehtelematta lattiasta kattoon kirjojen ja paperipinojen peitossa, kuin Faustissa konsanaan.
Lopuksi Anders pyysi palvelusta. Hänen harrastuksiinsa (”there is no difference between work and leisure for me”) kuului erilaisten supertalentti-tarinoiden penkominen. Minkä verran taidosta voitiin selittää luontaisilla ominaisuuksilla ja mikä oli harjoittelutausta? Usein lahjoja hehkutettiin, vaikka ihmetekojen takana olikin yleensä isosti työtä. Tällä kertaa Ericssonia kiinnosti perimän merkitystä korostavan Sportsgene (Epstein, 2010) kirjan viimeinen kappale, nimeltään ”The Gold Medal Mutation.” Suomalaisittain erityisen mielenkiintoinen tarina keskittyi olympiavoittaja Eero Mäntyrantaan.
Lupasin tietysti auttaa ja Anders lähetti vajaat 20 kysymystä liittyen mm. erilaisten harjoitusmetodien vaikutuksesta fysiologiaan. Sain kiinni Eeron hyvin tunteneen lääkäri Jari Havelan, ja myöhemmin myös Sami Jauhojärven, joka tiesi paljon Mäntyrannan harjoittelusta (joka olikin vuosikymmeniä aikaansa edellä.) Molemmat jeesasivat ja lähetin koonnin kiitolliselle Andersille. Se oli varsin kiva pieni projekti. Jälkikäteen mietin, etten kyllä tehnyt juuri mitään, mutta tuntui hyvältä tulla osallistetuksi näin.
”Swedes are the nicest people on earth”
Reilua vuotta myöhemmin olin päätynyt Tukholmaan ja Ericsson sattui esiintymään kotimaassaan, jossakin syksyn 2017 seminaareista. Kun järjestimme tapaamista, selvisi, että hänen veljensä Lars oli aikanaan pelannut lentopalloa valmentamassani Sollentunassa. Tapasimme päärautatieasemalla, jossa harmaantunut herrasmies istui kahvilla, isoimman koon cappuccino edessään. Larsin liityttyä seuraan söimme ja juttelimme taas harjoittelusta ja etenkin videosta apuvälineenä. Anders oli kiinnostunut, kiireetön ja läsnä. Kiitin heitä otsikon sanoin ja mietin, mikä estäisi jokaista elämästä sellaisella asenteella.
Viimeinen kontaktimme ajoittui tämän vuoden kevättalvelle. Pekosen Pian kanssa ehdimme silloin kysyä Andersilta mielipidettä joukkuepelejä varten tehtyyn kokonaisuuteen. Hän oli edelleen hyvin kiinnostunut kaikesta harjoitteluun liittyvästä, ja siitä, mitä urheilijan pään sisällä tapahtui. Toimisto kirjoineenkin oli entisensä. En huomannut merkkejä vauhdin hidastumisesta, mutta ilmeisesti aika oli käymässä vähiin.
Aina kun vanha mestari poistuu, tuntuu kuin sanonnan kirjasto palaisi. Mikään ei tietenkään tuo takaisin läheisille tärkeää ihmistä. Nykyaika kuitenkin onneksi pitää huolen, että me muut ulkokehällä saamme jatkossakin nauttia siitä hienosta perinnöstä, jota Andersin kaltaiset viisaat ja anteliaat ihmiset ovat rakentaneet. Tämä raudanluja ammattilainen inspiroi useamman sukupolven tavoittelemaan omaa potentiaaliaan, ilman kahlitsevia uskomuksia lahjakkuudesta tai ylärajoista.
Tacksam för all din hjälp,
Lauri H.
Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.
COACH HAKALA BLOGI 