Tag Archives: Sollentuna VK

K. Anders Ericsson 1947-2020: Pioneeri ja Herrasmies

28 Jun

Kesäkuun lopussa kantautui länsinaapurista suru-uutisia. Pidetty tiedemies Karl Anders Ericsson poistui keskuudestamme 72-vuotiaana. En kuulunut hänen lähipiiriinsä, mutta hyvän tovin ehdimme kirjeenvaihdossa olla. Halusin osaltani hieman muistella tuota matkaa, kunnianosoituksena erittäin mukavalle ja osaavalle ihmiselle. Anders monista kollegoistaan poiketen tuntui auttavan kaikkia työstään kiinnostuneita siitäkin huolimatta, että kysyjiä riitti.

Vaikka tutkittu tieto täytyy ymmärtää laajasti ja nähdä erilaisten viitekehysten läpi, ovat jotkin ideat aina painoarvoltaan muita tärkeämpiä. Sekä eksperttien tutkimus alana, että ymmärrys huippusuorituksista ylipäätään ovat kehittyneet vahvasti Ericssonin viitoittamaa polkua pitkin. Vaikutus on ollut maailmanlaajuinen. Myös olympiakomiteassa edistämämme määrätietoisen harjoittelun kokonaisuus on eniten hänen työnsä tulos.

Ruotsista Floridaan

Ericsson kävi koulunsa Ruotsissa ja valmistui psykologian tohtoriksi Tukholman yliopistosta vuonna 1976. Postdocin ja muutaman mutkan (USA, Saksa) jälkeen hän asettui Florida State Universityn leipiin ja ansaitsi tittelin Conradi Eminent Scholar. Pähkinänkuoressa miehen ura keskittyi kognitiivisten prosessien ja muistin tutkimukseen. Lopulta kiinnostus laajeni kokonaan uudelle alalle, eli eksperttien ja huippusuorittajien pariin, ja määrätietoisen harjoittelun viitekehyksen luomiseen. (Linkki ei sisällä täyttä julkaisuhistoriaa, vaan lyhyen yhteenvedon sellaisesta kiinnostuneille.)

https://psy.fsu.edu/faculty/ericssonk/ericsson.hp.html

Sivulla ylimpänä vuosilta 2012-14 löytyy kolme valittua vastausta määrätietoisen harjoittelun kriitikoille, joita rohkeiden johtopäätösten jälkeen myös riitti. Ericssonin tutkima tieto oli kuitenkin vankalla pohjalla. Eräs hänen mentoreistaan oli Nobel-palkittu Herbert A. Simon, joten standardit tieteen tekemiselle olivat korkeat. (Myöhemmin miehet myös julkaisivat kirjallisuutta yhdessä.) Kaiken kaikkiaan Ericssonia kiinnostivat ihmisen kykyjen äärirajat. Jos muistilla tai jollakin kyvyllä on yläraja, missä se on, ja voiko tätä rajaa jotenkin nostaa tai kiertää? Saattoiko olla, ettei yksilön yleinen älykkyys ollutkaan niin tärkeä asia kaikissa tehtävissä? Ericssonin näkemys oli, että tietyissä tehtävissä terveillä ihmisillä tällaista ylärajaa ei joko ole, tai ainakaan emme ole sitä vielä lähellä.

Tällainen viesti ei ollut vahvasti perinnöllisen, yleisen älykkyyden painottamiseen tottuneille psykologeille mikään helppo pala. Sitä mukaa, kun Ericsson korosti harjoittelun merkitystä, sai hän myös harjoittelun vähättelyyn keskittyviä vastaväitteitä perimän puolustajilta. Vaikken itse ole tutkija, pidän tässä debatissa Ericssonin vastauksia varsin ansiokkaina. Kuuluisasta 10 000 tunnin säännöstä hän ei itsekään ollut kovin mielissään, vaikka moni hänet siitä parhaiten yhä muistaakin. (Lisää näistä tässä Washington Postin muistokirjoituksessa.)

https://www.washingtonpost.com/local/obituaries/anders-ericsson-cognitive-psychologist-and-expert-on-expertise-dies-at-72/2020/06/28/6f905366-b946-11ea-bdaf-a129f921026f_story.html

Tähän päivään saakka on lisäksi näkynyt vastaväitteitä, jotka itseasiassa eivät vastaa siihen, mitä Ericsson itse ajatteli. Yhdessä vuoden 2014 vastineessa hän varsin suoraan totesi, ettei väitäkään perimän oleman merkityksetön, mutta ainoastaan, ettei todistusaineisto kyseisissä taidoissa viittaa sen ratkaisevaan rooliin. Ilmeisesti hieman tylsistyneenä näkökantansa vääristelyyn tästäkin tieteellisestä julkaisusta löytyy (tyylistä poiketen) peräti kaksi huutomerkkiä lukijaa viihdyttämään:

“Let it be clear that I am not claiming that correlation between domain-specific performance and general cognitive ability is exactly zero!! My current conclusion is that these studies have not yet established the fact that the attainable level of domain-specific performance is predictable from scores from tests of general cognitive ability.”

Ericsson, K. A. (2014). Why expert performance is special and cannot be extrapolated from studies of performance in the general population: A response to criticisms. Intelligence, 45, 81-103.

http://scottbarrykaufman.com/wp-content/uploads/2013/12/Ericsson-2013.pdf

”Have you read Ericsson?”

Kuulin itse termin deliberate practice ensimmäistä kertaa syksyllä 2005. Opiskelin toista vuotta Havaijin yliopistossa ja joukkueeseen liittynyt Carl McGown piti esitelmää harjoittelun merkityksestä. Carl itse oli tiedemiehenä kiinnostunut määrätietoisen harjoittelun johtopäätöksistä ja innoissaan sen sovelluksesta urheilun arkivalmennukseen, kuin myös erittäin motivoivasta viestistä nuorille. Kun sitten peliuran loppupuolella kerroin haluavani valmentaa, sain kehotuksen panostaa ensimmäisenä harjoittelun laadun opiskeluun. ”Olethan jo lukenut ja ymmärtänyt tämän?”, Carl kysyi, ja laittoi määrätietoista harjoittelua linjaavan klassikkojulkaisun (Ericsson, 1993) tulemaan. Tieto kiersi lentopallopiireissä laajalti ja Ericssonin apua pyysivät pian valmentajat olympiavoittajista lähtien.

https://graphics8.nytimes.com/images/blogs/freakonomics/pdf/DeliberatePractice(PsychologicalReview).pdf

Vuonna 2009 rohkaistuin itsekin laittamaan Andersille sähköpostia. Yllätykseksi hän vastasi kannustavasti ja toivoi jatkossa jopa jonkin sortin yhteistyötä. Osa asiantuntijoista, joita lähestyin, ei joko koskaan vastannut, tai sitten assistentti kertoi velhon olevan kiireinen. Ymmärrän toki senkin, sillä mitä kuuluisampi olet, sitä useampi haluaa aikaasi. Anders kuitenkin vastasi jokaiseen postiin ja kysymykseen kohteliaasti ja innostuneesti. Kyselin häneltä asioista harvakseltaan, aina vuoden tai parin välein.

”I am interested in Eero Mäntyranta”

Vietin kesää 2016 osittain Floridan osavaltiossa, jonka toisessa päässä Ericssonkin siis sattui asumaan. Hänen työstään kertovia kirjoja oli julkaistu jo lähemmäs kymmenen, kun miehen oma Peak samana vuonna ilmestyi, tasoittaen pelikentän tutkitun tiedon mukaiseksi. Kirjan luettuani kysyin, josko voisin ajaa miestä tapaamaan. Anders vastasi, että juttelee mielellään, muttei millään haluaisi jonkun viettävän kahta päivää autossa vain hänen takiaan. Päädyimme Skypeen ja keskustelimme parisen tuntia. Miehen toimisto oli valehtelematta lattiasta kattoon kirjojen ja paperipinojen peitossa, kuin Faustissa konsanaan.

Lopuksi Anders pyysi palvelusta. Hänen harrastuksiinsa (”there is no difference between work and leisure for me”) kuului erilaisten supertalentti-tarinoiden penkominen. Minkä verran taidosta voitiin selittää luontaisilla ominaisuuksilla ja mikä oli harjoittelutausta? Usein lahjoja hehkutettiin, vaikka ihmetekojen takana olikin yleensä isosti työtä. Tällä kertaa Ericssonia kiinnosti perimän merkitystä korostavan Sportsgene (Epstein, 2010) kirjan viimeinen kappale, nimeltään ”The Gold Medal Mutation.” Suomalaisittain erityisen mielenkiintoinen tarina keskittyi olympiavoittaja Eero Mäntyrantaan.

Lupasin tietysti auttaa ja Anders lähetti vajaat 20 kysymystä liittyen mm. erilaisten harjoitusmetodien vaikutuksesta fysiologiaan. Sain kiinni Eeron hyvin tunteneen lääkäri Jari Havelan, ja myöhemmin myös Sami Jauhojärven, joka tiesi paljon Mäntyrannan harjoittelusta (joka olikin vuosikymmeniä aikaansa edellä.) Molemmat jeesasivat ja lähetin koonnin kiitolliselle Andersille. Se oli varsin kiva pieni projekti. Jälkikäteen mietin, etten kyllä tehnyt juuri mitään, mutta tuntui hyvältä tulla osallistetuksi näin.

”Swedes are the nicest people on earth”

Reilua vuotta myöhemmin olin päätynyt Tukholmaan ja Ericsson sattui esiintymään kotimaassaan, jossakin syksyn 2017 seminaareista. Kun järjestimme tapaamista, selvisi, että hänen veljensä Lars oli aikanaan pelannut lentopalloa valmentamassani Sollentunassa. Tapasimme päärautatieasemalla, jossa harmaantunut herrasmies istui kahvilla, isoimman koon cappuccino edessään. Larsin liityttyä seuraan söimme ja juttelimme taas harjoittelusta ja etenkin videosta apuvälineenä. Anders oli kiinnostunut, kiireetön ja läsnä. Kiitin heitä otsikon sanoin ja mietin, mikä estäisi jokaista elämästä sellaisella asenteella.

Viimeinen kontaktimme ajoittui tämän vuoden kevättalvelle. Pekosen Pian kanssa ehdimme silloin kysyä Andersilta mielipidettä joukkuepelejä varten tehtyyn kokonaisuuteen. Hän oli edelleen hyvin kiinnostunut kaikesta harjoitteluun liittyvästä, ja siitä, mitä urheilijan pään sisällä tapahtui. Toimisto kirjoineenkin oli entisensä. En huomannut merkkejä vauhdin hidastumisesta, mutta ilmeisesti aika oli käymässä vähiin.

Aina kun vanha mestari poistuu, tuntuu kuin sanonnan kirjasto palaisi. Mikään ei tietenkään tuo takaisin läheisille tärkeää ihmistä. Nykyaika kuitenkin onneksi pitää huolen, että me muut ulkokehällä saamme jatkossakin nauttia siitä hienosta perinnöstä, jota Andersin kaltaiset viisaat ja anteliaat ihmiset ovat rakentaneet. Tämä raudanluja ammattilainen inspiroi useamman sukupolven tavoittelemaan omaa potentiaaliaan, ilman kahlitsevia uskomuksia lahjakkuudesta tai ylärajoista.

Tacksam för all din hjälp,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.

Tags: , , , , , , , , , , , , , ,

Kahden Työn Tarina

31 Jan

Kauden taittuminen alkaa useissa maissa Cup- tapahtumista. Sarja on myös Ruotsissa yli puolen välin tammikuussa pelatun Grand Prix- turnauksen myötä. On hyvä hetki tarkastella kulunutta puolta vuotta. Olin kesän ja syksyn 2017 aikana töissä kahdessa eri joukkueessa: Hollannissa maajoukkueessa ja Ruotsissa seurassa. Työt olivat luonteeltaan niin erilaisia, että piti pysähtyä miettimään mitä kaikkea ammattinimike ”valmentaja” voi pitää sisällään.

Valmentajan tausta

Polkuja työllistetyksi valmentajaksi on monia. Vaikka erilaisia valmennustutkintoja on olemassa, niille ei anna erityisen suurta arvoa kukaan, ja kaikista vähiten valmentajia palkkaavat joukkueet. Valmennuskoulutus on useissa maissa kauniisti sanottuna köykäistä. Suurin puute on sama kuin monessa muussakin ammatissa: työn konkreetian tuominen osaksi koulutusta on liian vähäistä. Hyvät työt menevätkin usein koutseille, joilla ei ole lainkaan muodollista koulutusta, mutta vankkaa osaamista itse arjesta.

Mikä valmentajan ammatista tekee poikkeuksellisen on kuitenkin se, että joskus myös koviin pesteihin palkataan ihminen (yleensä entinen pelaaja), joka ei eläessään ole valmentanut. Tämän myötä on helppoa nähdä kuinka kirjava ammattikunta koutseista löytyy. Tuloksen tekeminen riippuu monesta osatekijästä, eivätkä urheilussa toimivat työnantajat niitä välttämättä kovin tarkasti analysoi. Sattumalla on siten verrattain suuri merkitys myös töiden ja urakehityksen kannalta. Seurauksena voit olla ”valmentaja” melkein millä taustalla vain.

”Usein valmentajaksi ei valita pätevintä hakijaa, vaan parhaalta kuulostava.” – Juha Malinen

Parhaat joukkuelajien koutsit ovat silti monipuolisia osaajia. Pätevyysvaatimukset riippuvat roolista staffissa, mutta esimerkiksi hyvä pääsarjatason päävalmentaja tarvitsee lajitietämyksen lisäksi ymmärrystä ihmisistä. Siis johtamisesta, ryhmädynamiikasta sekä psyykkeestä ja fysiologiasta. Lisäksi yli 20 ihmisen päivittäinen kokonaisuus vaatii hyvää ajanhallintaa ja kykyä organisoida työ tehokkaasti itse. Staffin määrästä riippuu tietenkin, kuinka paljon kustakin osa-alueesta pitää tietää. Oli miten oli, ainakin perusteet ja periaatteet pitää ymmärtää riittävän hyvin, jotta voi puuttua asiaan, joka ei toimi, tai on haitaksi.

Yleensä joukkueen fysioterapeutti, psykologi, lääkäri ja fysiikkavalmentaja ovat pidemmän kaavan mukaan kouluja käyneitä ammattilaisia. Itse päävalmentajan tausta voi myös olla joku edellä mainituista, mutta koulutus voi olla myös joku aivan muu. Omat yliopisto-opintoni esimerkiksi liittyvät viestintään, mutta joku on insinööri, toinen on opettaja, ja kolmas filosofian tohtori. Valmennusta ajatellen oleellisin on kuitenkin monelle tullut apuvalmentajana, kokeneiden kollegoiden arkea näkemällä.

Koska valmennusta on lisäksi monenlaista, auttavat eri roolit kokonaiskuvan hahmottamisessa paljon. Vaikka voi kuulostaa hassulta puhua ”päävalmentajasta” esimerkiksi juniorijoukkueessa, on vastuussa oleva henkilö silloinkin todella vastuussa asioista. Tietyiltä osin tällaiset 15 v. takaiset kokemukset ovat itselleni olleet liigaseuran päävalmentajana jopa hyödyllisempiä, kuin pestit aikuisten maajoukkueiden apuvalmentajina. Toisaalta on vapauttavaa huomata, kuinka paljon enemmän apuvalmentajalla on kapasiteettia paneutua omaan tonttiin, kun arjen vastuu on lopulta jollain muulla. Ensimmäinen kahdesta työstäni kuuluu tähän jälkimmäiseen kategoriaan.

Hollanti

Viime kesän Hollanti on tasollisesti paras maajoukkue, jossa olen ollut. Korkea taso tarkoittaa yleensä korkeaa budjettia ja suurta staffia. Kokoonpano vaihteli, mutta yhteensä noin kymmenen ihmistä oli toiminnassa päivittäin mukana. Kesän turnauksiin kuuluivat MM-karsinnat, World Grand Prix- liiga sekä syyskuiset EM-kisat, joista tulijaisina toinen perättäinen hopeamitali. (Itse olin tuolloin jo Ruotsissa seuran antaman virkavapaan päätyttyä.)

Joukkue on aina päävalmentajansa näköinen. Hollannin Jamie Morrison on kolmien olympiakisojen veteraani (USA ’08, ’12,’16) ja ensimmäistä vuotta itse maajoukkueen peräsimessä. Tausta hänellä ennen apuvalmentajuuksia oli skouttauksesta, ja iso osa staffin työstä liittyikin datan keräämiseen aja nalysointiin. Meidän apuvalmentajien työt jakautuivat karkeasti hyökkäyksen ja puolustuksen koordinointiin. Itselleni kuului torjunta- ja puolustuspelin valmennus ja peleissä vastustajan hyökkäyspelin seuraaminen. Luonnollisesti kokonaisuus oli päävalmentajan hyppysissä. Me muut ikäänkuin siivilöimme tietoa eteenpäin päätöksen tekijälle.

Hollanti oli monella tavalla hieno, mutta myös yllättävä kokemus. Tiesin toki, että hiearkian huipulla tahti kiihtyy kun kaikella on väliä. Työmäärä oli suuri, mutta pysyi järkevissä mitoissa henkilöstön määrän ja hyvän organisaation ansioita. Silti olin yllättynyt siitä, kuinka paljon me todella saimme lyhyessä ajassa aikaiseksi. Suuret turnaukset ovat joukkuelajeissa staffeille kovia puristuksia minuuttiaikataululla. Meillä vastustajan analysointi tehtiin lisäksi sellaisella pieteetillä, että ilman päteviä ja ahkeria ihmisiä tietoa ei mitenkään olisi saatu jalostettua käyttöön.

Morrison handlasi kokonaisuuden hyvin, mikä ei olisi mahdollista ilman vankkaa työkokemusta eri rooleista. Jos pelaat kolme peliä joka viikko eri maissa kuusi viikkoa putkeen, pitäen samalla säännöllistä yhteyttä n. 50 ihmisen kanssa, ei johtajalla ole vapaa-ajan ongelmia. Vaikka tiukat aikataulut olivat tuttuja, oli viime kesän rypistys myös itselleni fyysisesti uran kovin. Jamie sanoi jossakin kohtaa varsin tyytyväisenä tilanteeseen, että ”I don’t get off days, I get off hours.” Vaikka oma tonttini oli paljon pienempi, huomasin millaista luksusta esimerkiksi vapaapäivät olivat. Teimme vapaallakin usein 12 tuntia töitä, mutta kun työt saa tehdä hiljaisuudessa omassa huoneessa hälinän sijaan, tuntuu se taivaalliselta.

Koska liityin joukkueeseen kesän jo alettua, näin operaation todennäköisesti eri silmin kuin muut junan kyydissä olevat. Luin keväällä 2017 paljon erilaisista luonteenpiirteistä ja siitä, kuinka jotkin henkilökohtaiset arvomme osittain tulevat geeneistä (eivätkä siis ole pelkkiä valintoja, kuten voisi ehkä olettaa.) Kaikki kuusi päävalmentajaa joiden joukkueissa olen urallani ollut arvottavat ajan ja osa-alueet eri tavoilla. Ehkäpä arki ilmentää johtajan luonnetta tavalla, jota ei voi muuksi muuttaa ilman, että tekeminen menettää osan autenttisuudestaan. Esimerkiksi Morrisonin joukkueessa tausta skouttina näkyi aikaisempia pestejä voimaakkaammin. Kaikkiaan arvostukseni valmentajan ammattia ja alan parhaita kohtaan nousi entisestään. Kyseessä ei oikeasti ole mikään kevyt duuni, etenkään korkeammilla tasoilla.

Toisena apuvalmentajana kanssani vuorotellut Chris McGown mietti samansuuntaisia asioita. Chris oli BYU:n päävalmentaja neljä vuotta (2012-2016) mutta päätti lopulta panostaa isänsä Carlin perustamaan Gold Medal Squared- valmennusyritykseen. Syyksi hän kertoi, että toimitusjohtajana hänellä oli päävalmentajaa vähemmän asioita, jotka vaativat päivittäistä huomiota. Vaikka vertaus ei ole mitenkään aukoton ja koutseille kuulu toimaria enemmän operatiivista vastuuta, kuvaa 24/7 arki työn määrä hyvin. Apuvalmentajakin voi olla kiireinen, mutta silti suojassa monella tavalla. Päällimmäisenä ajasta Hollannissa muistuu mieleen kuinka spesifi jokaisen rooli lopulta oli.

Ruotsi

Viime keväinen päätös lähteä länsinaapuriin palveli perheen elämäntilannetta parhaiten. Seurat ja maajoukkueet olivat työllistäneet kolme vuotta kesät talvet. Oli aika jollekin rauhallisemmalle ja Sollentuna VK vaikutti sellaiselta. Siinä missä Ruotsi ei ollut mikään lentopallon supervalta, elämä länsinaapurissa kiehtoi ja kannatti myös taloudellisesti. Ruotsi oli maailman parhaita maita n. 30v sitten ja pääsin töihin maan vanhimpaan lentopalloseuraan. Bonuksena uraa ajatellen olivat opittava kieli ja parempi ymmärrys sikäläisestä johtamiskulttuurista.

Isoin muutos joukkueen suhteen oli, että siinä missä esimerkiksi Hollanin pelaajat kuuluivat maailman parhaisiin, täällä odotti puoliammattilaissarja, ja esimerkiksi Suomeen verrattuna vähemmän ammattimainen. Ruotsissa pelaajat ovat uskomattoman omistautuneita ottaen huomioon, että lähes kaikki lentopallon parissa toimivat käyvät myös siviilitöissä. Pelaajat saattavat vaihtaa seuraa Ruotsin sisällä ja järjestää työt (ja jopa parisuhteet) uusiksi vain siksi, että saa periaatteessa harrastaa. Olemme SVK:ssa silti keskimäärin sitoutuneempia omaan joukkueeseen kuin monet valmentamani huippupelaajat. Tämä on ehkä ollut suurin positiivinen yllätys itselleni täällä, mutta todistaa jälleen, että ammattimaisuudessa ei todellakaan ole kyse vain rahasta.

Siinä missä Hollanti antoi mahdollisuuden kääntää kaikki kivet ja hiekanjyvät, Ruotsissa operaatio pyörii niin perusasioiden ympärillä, kuin vain voi. Salivuorot ovat monen muun maan tavoin kortilla, joskin pystymme harjoittelemaan saman verran kuin suomalaiset mestaruusliigajoukkueet. Ruotsalaiset pelaajat lopettavat aktiiviuran usein melko nuorena joko vammoista tai työuran alkamisesta johtuen jossakin 25. ikävuoden tuolla puolen. Pelimäärät ovat liian suuria ja palautumismahdollisuudet rajallisia, eikä yhtälö sellaisenaan ole kovin terve. Näin ollen palautuminen on suuressa roolissa, eikä kokonaiskuormaa ei saa päästää silmistä hetkeksikään.

Maaperä seurassa on ollut muutokselle otollinen. Sollentunan viimeinen mestaruus on Ruotsin kulta-ajoilta jo 30v takaa ja edellisestä mitalistakin on kulunut seitsemän vuotta. Kulttuuri on siis toinen kuin menestymään tottuneessa seurassa tai kaupungissa, jossa asiat on totuttu tekemään tietyllä tavalla. On ollut helppoa tulla paikkaan, jossa kaikki on tavallaan plussaa. Paljon on auttanut myös se, että pääsin keväällä ja kesällä arjessa näkemään pelaajat ja taustat ennen sopimuksen tekoa. Palaset ovat loksahtaneet paikoilleen niin nopeasti, kuin ne muutostilanteesa voivat.

Lisäksi on ollut hienoa huomata miten pitkälle pelkällä perusasioiden kuntoon laittamisella pääsee. Näytämme yhtä paljon tai jopa enemmän joukkueelta kuin moni täysammattilaisseura. Kuten tiedämme, suurin osa tuloksista on seurausta vain pienestä määrästä avainasioita. Vain laittamalla saliajan pelin tärkeimpiin osa-alueisiin ja huomioimalla ihmiset olemme puolessa välissä kautta lähellä tavoitteita. Grand Prix:n välieräpaikan lisäsi olemme tiukassa sarjassa edelleen kiinni kotiedussa playoffeihin. Tuntuu hyvältä saada paljon aikaan pienillä resursseilla!

Suurin miinus tällaisessa järjestelussä on jo kertaalleen mainittu kuorma. Osa vammoista ja sairastumisista voidaan ehkäistä, mutta täysipäiväisesti työssäkäyvä ei voi olla ammattiurheilija millään järkevällä tavalla. Poissaolojen määrä on meilläkin hieman kasvanut, ja toisaalta johtanut tilanteisiin, joihin en uralla uskonut joutuvani. Kompromissien tekeminen on osa valmennusta aina, mutta täällä on todella täytynyt kysyä itseltä mikä on se kaikista tärkein asia, mikä pitää saada kuntoon. Tämän lisäksi pidän Ruotsia hyvänä kasvun paikkana myös siitä syystä, että jokaisen pelaajan arki on niin erilaista. Koko ajan tarvitaan kykyä asettua toisen asemaan, ja nuo asemat eroavat merkittävästi.

Jotakin valmentajan ammatin huonosta ymmärryksestä kertoo kuitenkin se, että moni luulee parhaiden valmentajien valmentavan vain parhaissa maissa ja joukkueissa. Kuten todettu, tämä työ on eri tasoilla erilaista. Valmentaja ei kuitenkaan ole urheilija, ja siinä missä pelaajan kehitystä voi ratkaisevasti haitata alemmalla tasolla pelaaminen, valmentajaa se voi jopa auttaa. Jokaisen koutsin tärkein työkalu on kyky toimia ihmisten kanssa. On kiehtovaa nähdä, kuinka ihmiset toimivat, ajattelevat ja käyttäytyvät eri maissa, eri ikäisinä, sekä pelin ja taidon eri tasoilla. Työpaikkojen kontrastista on siten ollut odottamatonta hyötyä omalle kehitykselle. Ja kuka tietää mitä kulman takana vielä odottaa.

Med vänliga hälsningar,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Tags: , , , , , , ,

Junioriseuran Valmennus

29 Sep

Hyvää loppusyksyä Tukholmasta. Kuten aikaisemmin kirjoitin, toimin seuraavat kaksi talvea Ruotsalaisen Sollentuna VK:n päävalmentajana. Toimenkuvaan kuuluu miesten edustusjoukkueen lisäksi seuran juniorivalmennuksen kehittäminen. Sollentuna on Ruotsin vanhin lentopalloseura ja myös juniorien määrässä mitattuna (vuodesta riippuen) edelleen maan suurin. Tämä näkyy pääsarjajoukkueen toiminnassa, sillä peräti puolet pelaajista on omia kasvatteja. Paikallislehti uutisoi hiljattain, että tämä on Ruotsissa kaikki lajit mukaan lukien ainutlaatuista.

”Men det kanske mest häpnadsväckande är att; av de nu 14 spelare som ska ingå i Sollentunas elitserietrupp, har hälften av spelarna en gång börjat sitt volleybollspelande i Sollentuna. Till Norrortssporten säger klubbens ordförande, Henrik Blomgren, så här om att årets trupp på herrsidan består av hälften egna produkter: – Det är Sverigeunikt – i alla sporter. Hur kommer det sig att ni har fått fram så många spelare?– Det hänger ihop med tradition, engagerade människor, kunniga tränare.”

http://norrortssporten.se/svks-ordforande-det-ar-sverigeunikt/

Toisin sanoen seurassa on syytä kokea ylpeyttä omasta toiminnasta, sitoutumisesta, ja traditiosta. Henki on hyvä ja pohja otollinen kasvulle, sillä vaikka toimintaa on paljon, se voisi helposti olla myös laadukkaampaa. Ja mikä tärkeintä, se voisi olla laadukkaampaa ilman kallista, moniportaista kehitysprojektia. Olen syyskuun aikana päässyt katsomaan junioreiden toimintaa ja kuluneella viikolla vedin ensimmäisen valmennuskoulutuksen. Demoryhmänä toimivat ’02 tytöt. Olen kohta 10 vuoden ajan kirjoittanut lentopallon mahdollisuuksista ja siitä, kuinka asiat voisivat olla vielä paljon paremmin. Tarvitaan vain laadukkaampia lentopalloharjoituksia! Usein puhutaan valmennuksen laadusta ja tärkeydestä, mutta emme ehkä ymmärrä kuinka nopeasti perusasiat todella voidaan opettaa uusille koutseille.

Pelaaminen ja Pareton periaate

Hyviä harjoituksia ei siis ole erityisen vaikeaa tuottaa. Sen sijaan, että opetetaan monia eri asioita, keskitytään yksinkertaisesti niihin avainasioihin, joista saadaan kaikista suurin vaste. Toistan. Jos kaikki on tärkeää, mikään ei ole tärkeää. Satsataan kaikki koulutus ja paukut siihen, että avainasiat tapahtuvat. Meillä kyse on pelaamisesta. Haluamme, että mikään ei mene harjoituksissa pelaamisen ja pelinomaisuuden edelle.

Vaikka Pareton 80/20 periaate ei urheilussa ole kovin laajasti tunnettu, esimerkiksi yritysmaailmassa siitä puhutaan usein. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että ”80% tapahtumista on seurausta 20% syistä.” Esimerkiksi 80% yrityksen tuloista on yleensä peräisin 20% asiakkaista. Urheilussa voidaan vastaavasti sanoa, että 20% pelaajista tekee 80% kaikista pisteistä tai maaleista. Ja niin edelleen. Tämä ei tarkoita, että luvut olisivat aina millilleen 80/20, mutta kun dataa on riittävästi, kyseinen tilastollinen periaate nousee esille.

https://en.wikipedia.org/wiki/Pareto_principle

Valmennuksen ei siis ole vaikeaa suunnitella joukkueen arkea, jos valmentajalla on tietoa harjoittelun ja lajin lainalaisuuksista. Ei ole ongelma, että aikaa on vähän. Millä on väliä? Tehdään niitä asioita. Millä ei ole väliä? Annetaan niiden asioiden tyystin olla. Ja tällä tarkoitan: tyystin! Satsaa harjoituksissa siihen, mikä tuottaa kehitystä ja iloa kaikista eniten. Pelaaminen on parasta. Sen tietävät kaikki (pelaajat). Ruotsi on järjestyksessä 8. maa, jossa toimin valmentajana, ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jokaisessa maassa valmennuskoulutus keskittyy aivan liian moneen asiaan ja liian teoreettisella tasolla.

Suuressa kuvassa ei ole väliä osaako juniorivalmentaja toimia mobiilisovelluksen kanssa skouttina, fysiikkavalmentajana, teippaavana fysioterapeuttina, tai suurena taktikkona. Sillä on väliä, osaako hän olla lasten ja nuorten kanssa hyvänä auktoriteettina ja laittaa pelin pyörimään. Yhdellä A4- muistilapulla pääsee karrikoiden F-junnuista A-junnuihin, edellyttäen, että valmentaja on itse nähnyt mallin toimivan arjessa. Siksi Sollentunan kaltainen seura on hieno paikka vetää koulutuksia. Säännöllisin väliajoin valmentajat pääsevät aivan vierestä katsomaan kuinka treeni pyörii, mitä siellä tehdään, mitä siellä ei tehdä, ja ennen kaikkea kuinka vuorovaikutus tapahtuu.

Päätöksenteon minimointi

”Individuals need life structure. A life lacking in comprehensive structure is an aimless wreck. The absence of structure breeds breakdown. Structure provides the relatively fixed points of reference we need.” – Alvin Toffler

On tärkeää toistaa arjessa ja harjoituksissa samoja asioita, sillä siten opimme aikaa myöten itsekin. Vaikka on rasittavaa keksiä palloa uudestaan, moni päätyy tekemään niin parempien vaihtoehtojen puutteeessa. Jokainen vanhempi tietää, mitä on elää ruuhkavuosia kuskaten ja laittaen ruokaa omien töiden päätteeksi. Kaikilla ei ole peli- tai valmennustaustaa, ja joskus harjoituksen sisältö vaihtelee päivästä toiseen paljon. Toinen vaihtoehto on, että tehdään sitä samaa, mitä on aina tehty. Jos ei mistään muusta syystä, niin siksi, ettei harjoitusta ehdi aina suunnitella. (Lisäksi osaa ottavien pelaajien määrä saattaa vaihdella paljon.) Tiedämme kuitenkin, että jatkuva päätösten teko on uuvuttavaa. Se tulee aina minimoida, jos jostakin voi tehdä automaation.

Seuran valmennusfilosofian tulisi antaa juniorivalmentajille ymmärrys periaatteista sen sijaan, että rakennettaisiin lukuisia malleja kaikkiin eteen tuleviin tilanteisiin. Periaatteet ovat peräisin tilastollisista trendeistä. Vaikka edeltävä lause saattaa itsessään kuulostaa monimutkaiselta, kyse on lopulta vapauttavasta yksinkertaisuudesta. Malliin: ”Jos ymmärrän nämä viisi asiaa, minun ei tarvitse vaivata päätäni millään muulla.” On toki koutseja, jotka kokevat pääsevänsä toteuttamaan itseään treeneissä. Suurin osa tapaamistani valmentajista olisi kuitenkin kiitollinen avusta. Sekä ihan fyysisesti muista ihmisistä treeneissä, että avusta sisällön kanssa. Alta löytyvä suunnitelma on pääpiirteinen tiivistykseni tällaisesta, rakentavasta juniorivalmennuksesta.

Toistettava malli

”The System runs the business. People run the system.” –Michael E. Gerber

Harjoittelun Blueprint on helppo suunnitella samaan malliin, kuin monet myyntialan bisnekset. Auttamaan ihmisiä tekemään liikkeessä halutut asiat, haluttuun aikaan, halutulla tavalla. Kenties paras tapa luoda kopioita toiminnasta Franchise- malliin on luoda prototyyppi. Toiminta keskittyy vain olennaisimpaan, ja malli on helppo toteuttaa riippumatta ihmisten taitotasosta. Tämä on niin tärkeä pointti. Juniorivalmennus tulisi toteuttaa siten, että asiat ovat kenen tahansa ensikertalaisen helposti ymmärrettäviä ja toteutettavia. Valmennuskoulutuksen tärkein anti on olla itse hallissa katsomassa, kuinka valmennetaan, ja sitten valmentaa itse tämän saman kaavan mukaan. Toisin sanoen pois luokista puhumasta, ja mars halliin tekemään.

Vaikka valmennus onkin kompleksimpaa kuin esimerkiksi tuotteen myyminen ketjun myymälässä, mikään ei estä toimivan mallin monistamista luomaan järjestystä ja jatkuvuutta harjoituksiin. Malliharjoitus elimininoi turhaa kaaosta, ja on helppo toteuttaa kaikkien toimesta. Ei siis vain niiden, joilla on itsellään laji- tai valmennustaustaa. Ymmärryksen ja kokemuksen karttuessa valmentajat aikaa myöten oppivat soveltamaan ja luomaan myös itsensä näköistä toimintaa. Joukkuepelit ovat siitä hienoja, että peli itsessään vastaa sattumanvaraisuudesta ja yllätyksistä. Meidän täytyy ainoastaan antaa mahdollisuuksia pelata peliä. Tällä hetkellä omasta luonnoksestani löytyvät seuraavat, tutkittuun tietoon pohjautuvat asiat.

Valmennuksen Blueprint

  1. Seuran ydinarvojen tulee näkyä harjoituksessa. Arvot vaihtelevat seurasta toiseen. Usein ydinarvoista kuitenkin löytyy jotakin yhteisöön viittaavaa (toveruus, yhteisö, tiimihenki), jotakin, joka kannustaa hyvään käytökseen (kunnioitus, rehellisyys, luonteenlujuus) ja jotakin, joka kannustaa yrittämään kovasti (ahkeruus, työmoraali, periksiantamattomuus.) Kaikista tärkein arvo, jonka haluan oman seurani sisäistävän, on pelaaminen. Peli itse on syy tulla yhteen, oppia, kasvaa, nauttia. Pelaaminen on kivaa; se on tylsyyden vastakohta.
  2. Seuran tulee opettaa nuorille, että jokainen kykenee kasvamaan ja oppimaan pelaajana. Uskomme kaikinikäisinä kasvuun, emme lahjakkuuteen. (Kts. Carol S. Dweck- Mindset) Tämän tukena on lista asioista, joita meidän kannattaa sanoa itsellemme ja toisillemme.
  3. Kehittyminen on motivoivaa ja hauskaa. Pelaajan tavoitteista riippumatta samat asiat ovat kehittäviä ja tuovat iloa kaikille. Tarvitaan pelinomaisia toistoja, sopiva tavoite/haaste sekä palautetta. (Kts. K. Anders Ericsson, Peak.)
  4. Lentopalloseuran tärkein tehtävä on tuottaa lentopalloharjoituksia seuran jäsenille. Eikö niin? Usein harjoitustunteja on viikossa vain 1-3. Käytetään ne kaikki, alusta loppuun, lentopallon parissa pelinomaisesti siten, kuin sen tässä määrittelemme. Eräs tavoista ”lisätä” saliaikaa on pyytää kaikki hallille 30min (tai niin pian kuin mahdollista) ennen salivuoron alkua tekemään alkuverryttely.
  5. Saadakseen parhaimman hyödyn, lapset tarvitsevat valmentajia. Usein joukkueella on vain yksi vastuuvalmentaja, ja hän tarvitsee apua. Jos 2-3 aikuista on paikalla kerrallaan, saavat nuoret harjoituksesta irti paljon enemmän. Vanhemmat voivat vuorotella eri viikoilla siten, että vastuuvalmentajan lisäksi yhden vanhemman kuorma voi olla vain yksi treeni kuussa.
  6. Taidot ovat spesifejä. Kahden pelaajan pallottelu maassa ei esimerkiksi ole lentopalloa. Se on pallottelua, eikä kehitä lentopalloilijaa kuin varhaisessa vaiheessa. Mahdollisimman pian taidot tulee siirtää tilanteisiin, joissa kosketuksia on kolme ja pallo menee verkon yli. Samasta spesifisyys-syystä kentällä ei ole mitään, mitä siellä ei pelissä ole. Emme tarvitse pöytiä, mattoja, törppöjä, tuoleja tai mitään, joka estää vapaan liikkumisen. Peli on itsessään jo hyvä ilman meidän kädenjälkeämme.
  7. Pelaajat tarvitsevat mahdollisuuksia reagoida verkon yli tulevaan palloon. Pelinomaisuus tarkoittaa siis myös sitä, että alemmilla taitotasoilla valmentaja joutuu ottamaan osaa treeniin heittämällä peliin lisää palloja sitä mukaan, kun edellinen pallo putoaa maahan. Nimenomaan tässä on suureksi hyödyksi, jos aikuisia / vetäjiä on useita. Ja heillä paljon intoa.
  8. Lista avaimista, joilla lentopallotaitoja opetetaan. Etenkin syöttö, vastaanotto ja hyökkäys (kolme taitoa, jotka saavat pallot elämään, ja voittavat pelejä.)
  9. Lista pelinomaisista harjoituksista, jotka toteutuvat järjestyksessä. Pienpeleissä on taikaa, ja 2v2 paratiisipeli parasta lähes kaikenikäisille. Tiedän, että se on nuoremmille iso haaste. Virheitä tulee paljon ja osumia ei. Pallot eivät elä. Koutsin tulee siis olla loputtoman kannustava ja antaa aina vain uusia jatkopalloja peliin.
  10. Valmentajalle annettava malliharjoitus on piirros, josta näkyy kunkin harjoituksen pääidea ja parin avainsanan tiivistelmä näistä kymmenestä kohdasta. Jokaista harjoitusta voi muokata helposti pelaajien lukumäärästä riippuen. Samalla harjoitus toimii checklistinä: juniorivalmentaja noudattaa samaa turvallista kaavaa, oppien itse vähitellen soveltamaan.

Eri ikäluokille Blueprint on hieman erinäköinen, mutta on tärkeää, että jotkin asiat tulevat mukana koko seuran läpi. Näitä ovat esimerkiksi seuran arvot, ajatusmaailma kohti kasvua, sekä pelaamisen kunnioittaminen. Myös opetettavat motoriset taidot ja avaimet ovat samat F- junnuista A-junnuihin, vaikka toteutettavat harjoitteet ovat osittain erilaisia.

Eliserien alkaa viikon päästä ja tunnelma on odottavan lämmin. Omalla kohdallani on erikoista, kuinka vähän itseasiassa tiesin Ruotsin lentopallosta tai länsinaapurista ylipäätään. Tähän mennessä kokemus on kuitenkin ollut pelkästään lupaava.

Hälsningar från andra sidan,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista.

Tags: , , , , , , , , , , ,