Tag Archives: Sattuma

EM-unelmia

30 Sep

Kuluneet kaksi kuukautta toivat huippulentopallon taas kotikatsomoihin, mutta valmentajaa enemmän katsoin kisoja nyt lajiryhmävastaavan näkökulmasta. Mitä vaaditaan menestymiseen globaalissa joukkuepelissä? Ja miten kv-menestys lentopallossa, koripallossa, jalkapallossa tai käsipallossa, ylipäätään kannattaisi määritellä? Naisten ja miesten EM-kisat tarjosivat molemmat muistutuksen helmiä siitä, että myös kooltaan pieni palloilumaa voi menestyä isosti: kisajärjestäjänä, osanottajana- sekä myös mitalistina.

Onko osallistuminen menestymistä?

Kuluvalla strategiakaudella suomalainen huippu-urheilu on määritellyt globaalien joukkuepelien menestystavoitteeksi ”säännöllisen osanoton EM- ja MM-kilpailuihin.” Pidän monien tavoin osanottoa arvokisoihin saavutuksena ja arvostettavana asiana, mutta ainoa tapa edetä urheilussa on haluta enemmän. Miksi siis tällainen kirjaus?

Ensinnäkin isoissa joukkuepeleissä voittamisen dynamiikka on erilainen. Mitalitasoon tarvitaan parin hyvän yksilön lisäksi koko joukkue hyviä yksilöitä- eikä silläkään pääse muuhun, kuin lajista ja vuodesta riippuen kolkuttelemaan 16 tai 8 parhaan portille. Mitaliin tarvittaisiin hyvien lisäksi pari maailmanluokan pelaajaakin. Kilpailu Euroopassa on todella kovaa ja lähes jokaisella maalla on tasokas joukkue (ehkä pienet saarivaltiot, yms.  pois lukien.) Lisäksi vamma yhdellä huippupelaajalla tarkoittaa pienelle maalle merkittävästi vähemmän kilpailukykyistä joukkuetta.

Toiseksi arvokisat ovat lajeille jatkumo, joka ylläpitää ja nostaa rankingsijoituksia, sekä kasvattaa taas uuden pelaajapolven ajatukseen, että Suomi on mukana. Junioreiden mielikuva esim. lentopallo- tai koripallomaajoukkueesta onkin aivan toinen tänä päivänä, kuin mitä se oli 1990-luvulla.  Lisäksi kisat ovat myös pelin näyteikkuna yhteiskuntaan: osanotto arvokisoihin helpottaa lajin myyntiä ja markkinointia yhteistyökumppaneille, sekä uusille harrastajille. Kaikista paras tilanne on tietenkin se, kun päästään itse isännöimään kisoja, kuten lentopallon tapauksessa nyt onnistuneesti kävikin.

Kolmanneksi suomalaiset joukkuepelit haluavat osanoton lisäksi myös menestyä tulostaulukossa. Säännöllinen osanotto arvokisoihin on jälleen kuitenkin se dynamo, joka tätä voi tuottaa. Kun koputtaa tuolla ovella riittävän kauan, voi ajan ollessa otollinen joskus livahtaa 8 parhaan joukkoon, josta voi yhdellä hyvällä pelillä taas livahtaa 4 parhaan joukkoon, ja kuka tietää mikä sitten onkaan mahdollista… Alla lisäpohdintaa EM-kisojen varsin erilaisista menestystarinoista.

Syy, seuraus ja sattuma

Täällä toimistopuolella (vs. valmennuspuolella) on helppo ajautua ajattelemaan, että vain suuret strategiset päätökset tuovat pelikentille tuloksellisia vaikutuksia. Vahva kulttuuri kuitenkin syö monessa maassa aamiaiseksi strategian. Lisäksi välillä tuntuu myös siltä, että sattuma syö aika ajoin molemmat ja vielä ilman, että kukaan edes huomaa. Kun esimerkiksi lentopalloliitto vuonna 2004 näki otollisen hetken tulleen, se rekrytoi tietoisesti ulkomaalaisen päävalmentajan. Ilman Mauro Berrutoa eivät Suomen 2007 EM-välieräpaikka, tai 2014 MM-kisojen 9.sija olisi olleet mahdollisia. Se, että valmentaja olikin näin hyvä, yllätti kuitenkin kaikki. Strateginen päätös johti tässä tulokseen, mutta myös ison sattuman kautta.

Suomen naiset pelasivat 2021 ”yhtä hyvät” kisat kuin 2019, ollen taas 18. sijalla. Joukkue sai kotimaassa kuitenkin kovaa kritiikkiä alkulohkonsa aikana, mikä kertoo paitsi nousseista odotuksista, myös siitä, kuinka vähän sattuman merkitystä yleisesti ymmärretään. Suomi olisi kaksi pientä eräpistettä enemmän voittaneena mennyt 16 joukkoon, ja tätä olisi puolestaan moni pitänyt kehityksellisenä jättiloikkana. Mielikuva onnistumisen ja epäonnistumisen välillä koostuu niin pienistä asioista. Ruotsi taas oli ensimmäistä kertaa ikuisuuteen arvokisoissa, ja meni lohkosta viimeisenä jatkoon 3–2 voitollaan Suomesta. Sitten se löi sensaatiomaisesti Bulgarian 3–2, ennen kuin Hollanti tyrmäsi sen tylysti puolivälierässä. Miten tämä sitten tulkittiin lajin sisällä?

Valmensin ennen nykyistä työtäni Ruotsissa, joten kisa-analyysia kuului lahden molemmilta puolilta. Monet pitivät kisojen 8. sijaa juuri strategian riemuvoittona. Syy liiton satsaukseen (leiritys + ulkomaalainen valmentaja) on maailmantähti Isabelle Haak, ja vähän laajennettuna Anna Haak. Vaikka Ruotsin naisten taso on muuten varsin kehno, oli heillä yksi turnauksen parhaista laiturikolmikoista, johon kuuluivat Haakin siskosten lisäksi serbialaistaustaiset Lazićin siskokset. Kun laskee yhteen, että lajianalyysi suosii hyökkäyspelaamista, naisissa laaja tulivoima on harvinaista ja vähän kävi mäihäkin… Ruotsi livahti sinne top 8 joukkoon.

Uskallan väittää -aivan kuten Slovenian ja miesten turnauksen osaltakin- että suunnitelmat ja systeemit ovat joskus vain kuorrutusta kakun päällä. Uskon Ruotsin taustoja tuntevana, että sattuma oli tämän tarinan suurin menestystekijä. Nyt siis keneltäkään mitään pois ottamatta: valmennus vaihtui hiljattain parempaan, ja liittokin alkoi satsata. Silti ilman äiti-Haakin valintoja Ruotsi ei olisi ollut edes näissä kisoissa. Takavuosien tapahtumat saivat dominot kaatuilemaan suuntaan, joka oli tälle tulokselle massiivisen suotuisa. Ei ole iso kärjistys sanoa, että jos Bella Haak olisi pelannut missään toisessa maajoukkueessa, melkein millä tahansa valmistautumisella, myös tuo joukkue olisi ollut top 8 kandidaatti- tai vielä enemmän. Äidit mallia Anita Haak (tai isät mallia Kåre Mol, Gjert Ingebritsen, jne) ovat se tarinoiden todellinen x-faktori. Strategia on kaukana, mutta hyvä vanhempi lähellä lastaan.

Kaksi tapaa voittaa mitali

Olympialaisten jälkeen osa maista vaihtoi miehissä kokeneita pelaajia nuorempiin. Mistään välikisoista ei kuitenkaan ollut kyse, sillä taso oli yhä erittäin kova. Jokaisessa joukkuepelissä on näitä isoja maita, joiden rosterit tuntuvat ulottuvan kuuhun saakka. Tai ei ehkä aivan, sillä myös terävimmällä huipulla osaa pelaajista on vaikea korvata. Silti laajuus auttaa paljon, kun pelataan peräkkäisiä pelejä ja turnauksia. Miesten lentopallossa on vain kourallinen maita, jotka voisivat vaihtaa aloituskokoonpanosta 70 % ilman, että taso putoaa: Puola, Venäjä, Italia, Brasilia, varauksin USA ja Ranska sekä menneisyydessä myös Serbia. Kisat voitti tällä kertaa Italia, joka laittoi pois suuret tähtipelaajansa ja samalla avasi sisäisten energioiden padon. Nuorekas ITA näytti, kuinka kaunis on ikuinen tarina joukkueesta, jonka tämän tästä huippuyksilöjen edessä unohdamme. Italian menestys ei kuitenkaan olisi ollut mahdollinen, ellei maa olisi yksi lajin suurista.

Finaalivastustaja Slovenian tarina taas ei voisi olla erilaisempi. Joukkue otti kolmannen EM-hopeansa neljistä viime kisoista, mikä on enemmän mitaleja kuin yhdelläkään toisella maalla. Blogin lukijat tietävät jo, miksi joukkue on erityinen myös allekirjoittaneelle. (Uusille kertauksena, että valmensin Sloveniassa 2013–2014.) Maalla on globaalilajissa vaivaiset 1900 lisenssipelaajaa naiset mukaan lukien, joten mitalisade nostattaa kulmakarvoja syystä. Pidin tätä lentispolvea aiemmin orgaanisena luomuksena, ja sattumana, joka tuskin toistuisi. Nyt on kuitenkin todettava, että SLO on 2015 hopeansa jälkeen pystynyt ”tuottamaan” peräti kolme erittäin kovaa pelaajaa (Jan Kozamernik, Tonček Štern, Rok Možič), joista kaksi pelaa jo aloituksessa. Enkä voi olla mitenkään varma, etteikö heiltä lähivuosina nousisi vielä 1–2 lisää. Jos näin käy, taso säilyy edelleen. Huutava kysymys kuitenkin kuuluu, mistä äijät oikein tulevat?

Vastaus vaatisi taas oman kirjoituksensa, mutta lyhykäisyydessään tilanne on tämä: muutamassa hassussa lentopallokylässä pitkät ja fanaattiset lentopalloisät kannustavat vahvoja, ja fanaattisiksi kasvavia poikiaan. Heitä ei ole kuin pieni kourallinen, mutta näköjään se riittää. Se riittää silloin, kun lentopallo on elämäntapa, väylät ovat maasta auki huippuseuroihin, ja pitkiä maajoukkuekesiä painetaan läpi aina vain ilman palkkaa siksi, että tämä on elämässä asia #1. Myös tässä tapauksessa lajiliitto ja strategiat ovat toissijaisia. Hiljaiseksi vetää taas kerran todeta, millä prosentilla tuo yhteiskunta tuottaa kilpailijoita.

Suomen kisat ja mahdollisuus

Suomen miehet pelasivat hienot kotikisat (alkulohkoja oli neljä) sijoittuen 12. sijalle. Viime vuosina kovasti parjatun joukkueen saavutuksesta on hyvä muistaa, että vuoden 2021 sijoitus on tismalleen sama, kuin vaikkapa Berruton 2009 tai Sammelvuon 2015 kisoista tuoma tulos. Parasta on se, että parilla pompulla lohkovaiheessa enemmänkin olisi ollut tarjolla. Miesten maajoukkue näytti, että Suomi on edelleen lentopallomaa, vaikka se kaikkien kivien kääntämistä vaatiikin. Yksi pienen maan must win battle (toimivan järjestelmän lisäksi tietysti) on se, että jarilitmaset, hannomöttölät ja mikkoeskot pelaavat pitkiä uria, samalla saattaen uutta ikäpolvea huipputasolle. Lisäksi pieni palloilumaa tarvitsee ikään kuin kahta ajatusmaailma yhtä aikaa.

Ensinnäkin meidän -mitalipelejä ajatellen- täytyy saada riittävän fyysiset ja potentiaaliset urheilijat lajeihin. Toiseksi meidän on kuitenkin ehdottomasti pidettävä huoli niistä urheilijoista, mitä meillä nyt sattuu olemaan. Muuten ylimielisen laiskasti puhumme talenteista, tai niiden puutteesta, emmekä keskity valmentamaan heitä, joissa tehtävämme on nähdä potentiaalia.  Suomen lyhyet laiturit sekä roolitettiin, että onnistuivat kisoissa hienosti. Ei olisi huono missio olla se maa, joka tuottaa maailman parhaita ”alimittaisia” pelaajia. Joku heistä voi olla seuraava Italian Papi, Puolan Kubiak, tai Brasilian Giba. Meiltä unohtuu usein, ettei kyse ole siitä, kuinka pitkä olet, vaan yksinkertaisesti siitä, kuinka hyvä olet. (Sama pätee myös ikään, minkä Italiakin taas todisti.)

Onnittelut syksyn menestyjille,

lhakala82@yahoo.com

Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat

Mistä Voittaminen Koostuu?

24 Mar

Playoffit ovat käynnissä. Kaikki haluavat voittaa, mutta vain yksi ottaa pytyn. Muille käteen jää pettymys. Ja kysymys: Miksi oma joukkue ei voittanut? Missä syy ja miten tämä korjataan? Ihmisen on vaikeaa hahmottaa kompleksisuutta, ja haluamme yleistää asiat helpoiksi. Osatakseen tehdä hyviä päätöksiä johtajan täytyy tietää mistä lopputulos oikeasti koostuu.

Correlated, but not causal”

Cum hoc ergo propter hoc (suom. Tämän kanssa, siispä tämän vuoksi) on keskustelussa esitetty argumentaatiovirhe, jossa oletetaan kahden asian yhdessä esiintymisen merkitsevän kausaliteettia niiden välillä.” -Wikipedia

Urheilu tarjoaa kosolti tilanteita, joissa kittilää luullaan kattilaksi. Näemme kaksi tapahtumaa ja vedämme johtopäätöksen syy-seuraussuhteesta. Esimerkki: Valmentaja on pelin aikana rauhallinen, ja joukkue ei ole aggressiivinen. Onko näillä kahdella -siis joukkueen ja valmentajan toiminnalla- jonkinlainen yhteys? Vastaus on kyllä. Johtuuko toinen aina toisesta? Vastaus on ei. Valmentajan käytöksellä on yhteys joukkueeseen, mutta se ei välttämättä aiheuta kyseistä ilmiötä.

Kun puhutaan ”kompleksista sopeutuvasta järjestelmästä” et voi 100% tietää miten yksittäisessä tilanteessa käy. Puhutaan varmuuksien sijaan todennäköisyyksistä. On kuitenkin yleistä kuulla napinaa taholta, joka on investoinut rahaa voittaakseen. Ihminen kun ei luontaisesti ole tilastollinen ajattelija. Aivot ovat kehittyneet ratkomaan nopeasti toisenlaisia pulmia, ja pitkien trendien edessä olemme voimattomia. Tarvitsemme apua. Koska kristallipalloa ei kuitenkaan ole, luotettava tilastollinen analyysi ja ekspertin intuitio ovat parhaat keinomme nähdä tulevaan.

Valmentaja

Urheilussa paras ekspertti on valmentaja. Hän tuntee liigan, pelaajat, pelin ja arjen kehityskaaren; lyhyesti sanoen siis oman alansa. Valmennus on kompleksi ammatti, jonka yksi tarkoitus on voittaa pelejä. Hämäävää kuitenkin on, että joukkue voi sekä voittaa, että hävitä pelejä valmentajan ansioista, tai tästä riippumatta. Seurauksena voimme ajatella virheellisesti, että on sama kuka valmentaa. Osalla taas on vääristynyt käsitys siitä, mihin valmennus kykenee. Etsimme sankaria tai sateentekijää, mutta valmentaja ei myöskään ole taikuri. Osa valmentajista on hyviä, mutta osa ei.

Edellä mainittu kompleksius näkyy taidoissa, joissa valmentajan on oltava hyvä voittaakseen. Arjen taidoista eniten voittamiseen vaikuttaa harjoitusten laatu ja vaatimustaso. Koska jokainen pelaa karrikoiden kuten harjoittelee, tehdään valmennuksen merkittävin työ valokeilan ulkopuolella. Taktiikka, aikalisät ja pukukoppipuheet ovat usein ylikorostettuja. Valmentajan todellista ammattitaitoa on vaikea arvioida, ellei häntä nähdä ja kuulla arjessa valmentamassa ihmisiä.

Parhaat valmentajat ovat ihmistuntijoita. He pyrkivät vaikuttamaan joukkueen kehitykseen ja hyvinvointiin. Laadukkaissa organisaatioissa valmennuksen ymmärrys näkyy pitkäjänteisyytenä. Parhaissa seuroissa ei ole kiire voittaa jokaista ottelua. Kilpailun kovuus ja voittamisen häilyvä luonne ymmärretään. Usein tehty työ näkyy voittoina vasta, kun on kulunut riittävästi aikaa tilastollisen trendin muodostumiseen. Jos matkalla hätiköidään, työ voi jäädä kesken ja hedelmät poimimatta. Yksittäisen pelin tai kauden tulos on jäävuoren huippu; asia jota sopii miettiä jos joukkueesi ei nyt voita. Onko aika laittaa koko homma uusiksi, vai eikö aika vain vielä ollut kypsä?

Pelaajamateriaali (eli Rosteri)

Alojensa parhaat ovat harjoitelleet määrätietoisesti tuhansia tunteja. Yhden kauden puittessa joukkue ei kuitenkaan kykene treenaamaan pallon kanssa määräänsä enempää. Puhutaan sadoista tunneista, jotka eivät merkittävästi kykene muuttamaan liigan voimasuhteita. Yleensä hyvällä pelaajamateriaalilla voittaa siksi ”väkisin” suurimman osan peleistä. Jos materiaalia kehitetään tavalla, joka on linjassa periaatteiden kanssa, materiaali myös kehittyy. Huonommin harjoittelevat taas pelaavat about samalla tasolla alusta loppuun.

Väärinymmärrykset kuuluvat: 1) aikuisia ei voi kehittää ja 2) parhaat pelaajat voittavat aina. Iästä riippumatta pelaajalla saattaa kuitenkin olla yhä paljon potentiaalia. Eksperttivalmentajat etsivät rosteriin nuorien lisäksi ylenkatsottuja vanhempia helmiä myös taloudellisista syistä. Vaikka rosteri onkin tärkein yksittäinen pala voittamista, se ei ole koko tarina. Nimekäs materiaali saattaa myös joskus olla niin myrkyllinen, että toimiakseen pelaajia täytyy laittaa joukkueesta pihalle.

Budjetti (eli miksi raha ei aina ratkaise)

Varakkain voittaa usein, mutta ei aina. Joukkueesi budjetti ei siksi ole mikään tae mitalista tai mestaruudesta. Sen sijaan sitä voisi ehkä pitää jonkinlaisena vakuutuksena paikasta ylemmässä keskikastissa. Systeemissä on edelleen liikaa muuttujia, jotta voittaminen ja raha voisivat täysin korreloida. Urheilun suola piileekin usein heikommaksi katsotun (muttei välttämättä heikomman) järjestämissä yllätyksissä. Suurempi syy kuitenkin on, että rahaa laitetaan vääriin asioihin. Tämän vuoksi rosteri on budjettia parempi potentiaalin mittari.

Rahaa voidaan törsätä monella tavalla. (1) Sitä käytetään menestyshuumasta toipuessa (jäähalli oli täynnä, ja maksetaan menneisyydelle vain siksi, että voidaan.) (2) Näyttäviin pelaajiin, jotka eivät ole tehokkaita (”jos lyö kovaa, on hyvä pelaaja.”) (3) Pelipaikkoihin, jotka eivät vaikuta tulokseen tarpeeksi (tuhlataan mieltymyksiin; ei faktoihin). (4) Tähtipelaajiin siten, että ryhmädynamiikka kärsii (usein ongelmat nousevat rooleista; eli peliajan, huomion ja menestyksen puutteesta.)

Ryhmädynamiikka (eli Kulttuuri tai Joukkuehenki)

Paras tapa säästää rahaa on tietää, mikä kaikki vaikuttaa lopputulokseen. Joukkuehenkeä ei saa rahalla; se pitää ansaita työllä. Rahaa ei ole kaikilla, mutta tietämystä voi olla. Myös halvemmista ja tuntemattomista osista voidaan rakentaa voittava joukkue, mutta se vaatii kärsivällisyyttä. Jos et ymmärrä tunneympäristön merkitystä, voit saada tuloksia, mutta joukkueen parasta potentiaalia tuskin löydät. Jos joukkue oppii todella uskomaan itseensä (pelaajat toisiinsa) voi tapahtua upeita asioita. Tarvitaan kuitenkin aikaa, työtä ja merkittäviä tunnekokemuksia yhdessä. Joskus käy myös tuuri, niin sanottu täydellinen myrsky, jossa palaset loksahtelevat kohdalleen heti.

Kuinka yhtenäinen sinun joukkueesi on kevään peleissä? Periksiantamattomuutta ja yhtenäisyyttä arvostava kulttuuri voi voittaa paljon, mutta kulttuurin luominen on hidasta. Pelaajien roolien, arvojen ja tavoitteiden täytyy olla selkeitä, eivätkä ne saa olla ristiriidassa seuran arvojen ja tavoitteiden kanssa. Muutamalla avainpelaajalla on valmentajan lisäksi ratkaiseva merkitys siihen, kuinka yhtenäinen ryhmä on:

The word “linchpin” is also used figuratively to mean “something [or someone] that holds the various elements of a complicated structure together. (Wikipedia.)

Harjoittelu

Treenaamista jo sivusimme. Tunteja ei voi kellottaa määräänsä enempää, mutta korkea harjoitustaso on ensiarvoisen tärkeä. Marv Dunphy tapasi sanoa ”The most important job of a coach is to get the team to train at a level it needs to train at, in order to be successful.” Pienetkin harjoitteluun liittyvät asiat ovat tärkeitä. Ulkopuoliset kokevat yksityiskohdat usein vähemmän tärkeiksi, koska kontaktipintaa arkeen ei ole. Jos todella haluat tietää mikä vaikuttaa omien toimintaan, kannattaa mennä seuraamaan treenejä (usein liigankin treenit ovat avoimia.) Periaatteet ovat ikuisia. Jo 2600v sitten tiedettiin, ettei tavoitteiden rummutus nosta tasoa. Tarvitaan laadukasta harjoittelua:

We don’t rise to the level of our expectations; we fall to the level of our training.” –Archilochus

Toistan. Puheiden sijaan tulee kääriä hihat, ja voittamisen sijaan painottaa kilpailemista treeneissä ja peleissä. Siis sitä, mihin voit itse vaikuttaa. Harjoituskokonaisuus on ihmisten kanssa toimimista ja kuuluu valmentajan ydinosaamiseen. Hyvin harjoitellut joukkue näkyy pudostupeleissä yhtenäisenä sekä henkisesti, että taktisesti. Ja mikä tärkeintä, pelaajista huokuu halu poimia hedelmät puusta. Tiukka pelitahti takaa, että yleensä vain hyvin harjoitellut jatkaa pitkälle (toki laaja rosteri auttaa.)

Taktiikka

Vaikka taktiikalla on merkitystä, on se silti yliarvostetuin osa-alue. Valmentaja tekee taktiikan, mutta pelaajat tekevät pelin. Viilatun taktiikan merkitys korostuu vasta, kun joukkueet ovat muilta ominaisuuksiltaan yhtä hyviä. Kokenutta ja nuorta täytyy molempia valmentaa taktisesti, mutta kypsän joukkueen kanssa sillä on suurin merkitys. Siksi sanotaan, että ruokaketjun huipulla ilma on ohutta; huippujen kohdatessa kaikella alkaa olla merkitystä. Mutta: Jos pelaaja ei vielä kykene toteuttamaan taktiikkaa, sitä on turha yli korostaa. Taktiikkaa syytetään helposti niissäkin tapauksissa, kun kyse on enemmän kurinalaisuudesta tai paineensiedosta; siis kyvystä toteuttaa.

Sattuma

Sanotaan, että ”the harder I work, the luckier I get.” Tuuri ja sattuma ovat kuitenkin asioita, joita meidän on vaikea hyväksyä. Elämässä kaikki ei mene kuten toivomme. Joskus häviät, vaikka tiimi olisi tehnyt kaiken niin hyvin kuin mahdollista. Sattuma voi tehdä sinusta sankarin tai petturin siitä huolimatta, mitä itse halusit tai teit. Valitettavan usein tätä ei ymmärretä. Seurauksena voi olla poliittisesti korrekteja päätöksiä, jotka eivät kuitenkaan paranna tilannetta. Sankari tai petturi on yleensä valmentaja, sillä kaikkia pelaajia tai seurajohtoa on vaikeaa vaihtaa tai kehua kerralla.

Potkut voi olla myös oikea ratkaisu. Usein ne kuitenkin ovat yhtä hyödyllinen ilmiö kuin poliittiset sodat ”huumeita” tai ”aseita” vastaan. Tehdään jotakin, jolla pelastetaan kasvot ja näytetään, että kyetään muutoksiin. Toisin sanoen tehdään asioita, jotka näyttävät hyvältä ja joille saadaan yleinen hyväksyntä ilman, että niistä olisi todellista hyötyä. Joskus toimenpiteet suorastaan huonontavat omia mahdollisuuksia. Haluamme ajatella, että kaikkeen on syynsä (merkitys.) Näin ei ole. Viisas hyväksyy, että uskomattoman epätodennäköisiä asioita tapahtuu, eikä voi muuta kuin hymyillä vieressä. Näitä ovat sekä ikävät vammat, huonot tuomiot sekä mahdollinen keskivertopelaajan hevosen päivä -sattumalta- juuri ratkaisupelissä. Tai supertähden mahalasku. It happens. Pitkässä juoksussa trendi on muu, mutta yksittäisessä tilanteessa pelaaja voi olla käyränsä jommassakummassa ääripäässä.

Kun kiukuttaa, muista…

…ettei voittaminen ole sinun käsissäsi. Joskus vastustaja on parempi, ja joskus onnekkaampi. Pitkäjänteisellä työllä parannat voittamisen todennäköisyyttä, ja pienennät sattuman roolia. Suurimmalla budjetilla saa parhaat pelaajat, tai ainakin näyttäviä ja kuuluisia pelaajia. Ihmisten välinen dynamiikka vaikuttaa lopputulokseen enemmän kuin yleisesti uskomme. Johtajalla on suurin vaikutus siihen, millaiseksi kulttuuri rakentuu. Johtaja asettaa rajat ja puolustaa niitä. Seurauksena on hyvinvointia, järjestystä, ja turvallisuuden tunnetta, jotka edesauttavat voittamista. Joukkue voi voittaa valmentajansa ansioista tai tästä riippumatta. Parhaat seurat etsivät koutsin sen perusteella, mitä tämä osaa, eivätkä sen perusteella, mitä tämä juuri voitti.

Suuretkin ongelmat voivat pysyvä piilossa, jos joukkue voittaa. Voittaminen maskeeraa paljon. Valmentajan tehtävä on olla aina hereillä ja kertoa seuralle missä mennään. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun menee hyvin, ja etenkin runkosarjassa, kun isoja muutoksia voi vielä tehdä. On kuitenkin vaikea uskoa ongelmiin samalla, kun marssitaan voittojen tiellä. Samoin on vaikea uskoa millainen jumalhämärä voi seurata tulenaran kulttuurin ja egojen kärsiessä pari tappiota.

Voitti kentällä kuka tahansa, muista, että elämä on rajallista. Aikanaan voittaminen toi resursseja ja auttoi eloonjäämistä. Siksi edelleen tarraudumme siihen sokeasti; siksi häviäminen edelleen korpeaa niin. Nykyaikana voittaminen on suhteessa vähemmän tärkeää. Kilpaillaan siis siivosti ja käytetään elämän tunnit siihen, millä on kullekin meistä eniten merkitystä.

Ave, Imperator, morituri te salutant,

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com