Urheilijoiden mielenterveydestä on kasvanut säännöllisesti toistuva puheenaihe. On tärkeää, että asiasta puhutaan, epäkohtiin puututaan, ja että ihmiset saavat asiaankuuluvaa apua. Huomaan kuitenkin hampaideni välillä kiristyvän keskustelun sävystä ja suunnasta, sillä urheilu on kaukana mielenterveysongelmien suurimmista aiheuttajista. Otetaan tähän esimerkki taannoisesta YLE:n lokakuussa 2020 julkaisemasta kyselystä, jossa joukko entisiä huippu-urheilijoita kertoi tuskaisesta taipaleestaan. Väliotsikon: ”Mieli järkkynyt huippu-urheilun vuoksi” alla todetaan seuraavaa:
”Yle Urheilun kyselyssä selvitettiin myös sitä, mitkä asiat olivat urheilijoiden mielestä johtaneet mielenterveyden häiriöiden syntymiseen. Kyselyn mukaan yksittäisten urheilijoiden ongelmat johtuivat useista eri syistä. Liki puolet mielenterveyden häiriöitä kokeneista kertoi syyksi epäonnistumisen kilpailuissa. Sen jälkeen yleisin syy oli loukkaantuminen tai sairastuminen ja vaikeudet yhdistää urheilu-ura siviilielämään.” (alleviivaus omani.)
https://yle.fi/urheilu/3-11575030
Osa ongelmien aiheuttajista liittyi siis urheilun rakenteisiin ja mm. taloudellisiin huoliin, osa epäonnistumisiin ja pieni osa kenties valmentajan toimintaan. Elämä on kuitenkin niin täynnä vastoinkäymisiä, että välillä urheilun rooli tässä kaikessa tahtoo unohtua. Lisäksi ihmiset eivät läheskään aina itse tiedä mielenterveyden ongelmien muinaisia juurisyitä, vaikka niiden laukaisija tässä hetkessä tunnistetaankin. Näkemykseni mukaan urheilu -etenkin huippu-urheilu- itseasiassa vain antaa näyteikkunan ihmisen reaktioille kovassa paineessa sekä siihen, millaiset ihmiset ylipäätään ovat valmiita äärimmäisyyksiin. Allekirjoittaneesta evidenssi on itseasiassa melko selkeä: altistava perimä ja lapsuuden ympäristön valuviat paljastuvat tehokkaasti silloin, kun varhaisaikuisuudessa (18-30v) koetaan stressiä.
Faktoja mielenterveydestä
YLE:n jutussa todettiin huippu-urheilussa esiintyvien mielenterveyden häiriöiden olevan prosentuaalisesti suurempia, kuin mitä koko väestössä esiintyy. Kyseisessä otannassa lukema oli 68% samalla kun väestötasolla pyöritään 50% kieppeillä. Tyypillisiä urheilussakin nähtäviä mielenterveyden häiriöitä ovat termeinä tutut masennus, ahdistus, uupumus, sekä uni-, syömis-, ja pakko-oireiset häiriöt. Määrittelytavasta ja käytetystä järjestelmästä riippuen diagnoosi, nimike ja prosentit voivat myös vaihdella. Yksi yleisimmistä häiriöistä on maailmanlaajuisesti masennus, jolla on komorbiditeettia eli yhteisesiintyvyyttä erittäin monen muun häiriön kanssa, lähtien mm. alkoholiriippuvuudesta. (Tästäkin tehtiin urheilua koskevia juttuja hiljattain.)
https://yle.fi/urheilu/3-12280248
Itseasiassa mikä tahansa kovan stressin ala tai työ voi altistaa häiriöille. Tiedämme myös, että stressitasot tyypillisesti nousevat varsinkin hierarkioiden pohjalla ja huipulla. Eli jos olet vaikkapa työtön, elämään usein kuuluu kaikenlaista muutakin murhetta. Toimitusjohtajan talous lienee vastaavasti kunnossa, mutta muuten stressitekijöitä on arjessa enemmän kuin porrasta alempana. Poikkeukselliset ihmiset saavat kuitenkin aikaan poikkeuksellisia asioita, ja osa meistä on valmiita tekemään mitä tahansa edetäkseen ja voittaakseen. Tällä on tietysti myös hintansa.
Haluan nostaa esiin kolme harvemmin urheilun yhteydessä mainittua mielenterveyttä haittaavaa seikkaa, joilla ei ole mitään tekemistä itse urheilun kanssa. Nämä ovat turvaton kiintymyssuhde, traumaattiset kokemukset sekä luonteenpiirre neuroottisuus, jotka voivat esiintyä erikseen, mutta myös korostuneesti yhdessä. (Kiintymyksestä kirjoitin hiljattain, joten pidetään se tässä pienemmässä roolissa.) Big Five- Neuroottisuus tunnetaan joissakin malleissa myös neutraalimmalla nimellä ”reaktiivisuus” ja se kuvaa ihmisen luontaista herkkyyttä uhkille sekä kääntäen stressin sietokykyä. Tämä kellokäyrällä populaatiossa esiintyvä, temperamenttiin pohjautuva luonteenpiirre korreloi positiivisesti useimpien mielenterveyden ongelmien kanssa.
” The personality trait of neuroticism refers to relatively stable tendencies to respond with negative emotions to threat, frustration, or loss. Individuals in the population vary markedly on this trait, …. Neuroticism is a robust correlate and predictor of many different mental and physical disorders, comorbidity among them, and the frequency of mental and general health service use.” (Alleviivaus omani.)
Lahey, B. B. (2009). Public health significance of neuroticism. American Psychologist, 64(4), 241.
Korrelaation lisäksi korkea N on kausaaliyhteydessä tusinaan mielenterveyden häiriötä lähtien masennuksesta, pakko-oireisesta häiriöstä, ahdistuksesta, anoreksiasta, skitsofreniasta ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Toisin sanoen piirre on yksilölle todellinen käänteinen lottovoitto, jota Minnesotan yliopiston professori Colin DeYoung kuvasikin taannoin lakonisesti ”Neuroticism, simply put, is suffering.” Siinä missä turvallinen kiintymyssuhde suojaa monilta elämän kolhuilta, turvaton kiintymys neuroottisuuden ohella altistaa yksilön niille. Vaikka erityyppiset traumat ovat hyvin yleisiä, on yksilö ilman valuvikoja (turvallisesti kiintynyt ja matala neuroottisuus) paremmin rokotettu näitä harmeja vastaan. Traumaattisten kokemusten tarkkoja lukuja on puolestaan lähes mahdotonta tietää osin siksi, että usein mieli on suojannut tapahtuneen niin syvälle alitajuntaan. Urheilijakaan ei siten ole välttämättä edes tietoinen mielenterveysongelmiensa syntysyistä.
” Considerable research has documented that exposure to traumatic events has negative effects on physical and mental health. … General population surveys in 24 countries with a combined sample of 68 894 adult respondents across six continents assessed exposure to 29 traumatic event types. … Over 70% of respondents reported a traumatic event; 30.5% were exposed to four or more. “ (Alleviivaus omani.)
Benjet, C., Bromet, E., Karam, E. G., Kessler, R. C., McLaughlin, K. A., Ruscio, A. M., … & Koenen, K. C. (2016). The epidemiology of traumatic event exposure worldwide: results from the World Mental Health Survey Consortium. Psychological medicine, 46(2), 327-343.
Kirjoittajat toteavat, että traumaattiset tapahtumat ovat hyvin yleisiä ja vaikuttavat alentavasti mielenterveyteen. Traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) esiintymistä väestössä on kuitenkin hyvin vaikeaa arvioida jo siksi, ettei sitä meinata saada diagnostiikalla kiinni ja koska PTSD esiintyy yhdessä monien muiden häiriöiden kanssa. Ja vaikkei PTSD tietysti kehity jokaiselle, voivat traumaattiset tapahtumat purkamattomina monin tavoin haitata psyykkistä hyvinvointia. Henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa kokee lapsena -siis ennen urheilu-uran alkua- paljon suurempi osa väestöstä, kuin yleisesti ajatellaan. (Aiheesta lisää ensi kuussa.)
Mitä urheilusta ja mielenterveydestä pitäisi ajatella?
Halusin pohjustaa kirjoituksen näillä kolmella teemalla ennen pohdintaa siitä, miksi urheilijat (ja etenkin huippu-urheilijat) ovat yliedustettuina mielenterveyden häiriöissä. Mielestäni asiaa ei pitäisi korostetusti ajatella siltä kantilta, että urheilu aiheuttaa mielenterveyden ongelmia. Parempi ja todenmukaisempi lähtökohta olisi se, että psyykkiset häiriöt ovat erittäin yleisiä, ja suojaavien tekijöiden puuttuessa vastoinkäymiset altistavat ongelmille. Lisäksi on tärkeä tiedostaa, että vaikka hierarkioiden huippua lähestyttäessä löydämme stressiä keskivertoa paremmin sietäviä yksilöitä, liittyy draiviin olla paras usein myös negatiivinen kääntöpuoli. Stressiä heikommin sietävä urheilija saattaa myös harjoitella pakonomaisella vimmalla kokeakseen jotakin, jota jäi lapsuudessaan vaille.
Jutun aloittaneeseen YLE- sitaattiin viitaten epäonnistuminen voi etenkin perfektionistissa saada aikaan voimakasta ahdistusta ja masennusta (harvassa muussa työssä hävitään säännöllisesti toisten edessä.) Palstatila ei tässä riitä hierarkiakonfliktien aiheuttaman masennuksen avaamiseen, mutta ilmiö fysiologian tasolla todellinen. Monilla paha olo kuitenkin ruokkii halua suorittaa, ja kipu olla treenaamatta on suurempi, kuin kipu antaa kaikkensa ja ehkä epäonnistua. Olen jo tovin ajatellut, että osalle huipuista työ on kuin addiktio, ja jossakin määrin on myös hyvä, että yksilö on löytänyt juuri urheilun yrittääkseen helpottaa oloaan. (Alta löytyvä Dr. Gabor Matén ”How Childhood Trauma Leads to Addiction” on erinomainen tiivistys siitä, mitä on olla koukussa johonkin. Jotkut addiktioista ovat yhteiskunnallisesti siedettävämpiä kuin toiset- ja työ on varmaankin näistä se siedetyin.)
Kaikki eivät onneksi ole riippuvaisia työstään ja meidän kannattaa nähdä maailmassa myös terveyttä. Kuitenkin se pakko, mikä useilla huipuilla harjoitteluun ja kilpailuun kohdistuu, on aivan yleisesti valmentajien tiedossa. Emme myöskään ole varmoja siitä, että haluaisimme luopua kaikesta siitä hyvästä ja kauniista maailmassa, mitä valitettavasti jossakin määrin rikkinäiset ihmiset ovat saaneet aikaan. Annetaan joka tapauksessa urheilulle vähän siimaa tässä keskustelussa. Ei sportti ole mikään peto, joka tuhoaa ison osan omistaan, vaikka senkin on paremmin opittava luomaan turvaa. Ympäristön täytyy tukea urheilijaa, mutta osa vahingoista on todennäköisesti tapahtunut jo kauan sitten. Autetaan siis ihmisiä ja nähdään kompleksisten ongelmien taakse. Eikä uskota nielemättä ihan kaikkea mitä urheilusta kirjoitetaan.
Kohti kevään valoa,
Lauri H.
Ps. Jos pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua kehittymisestä, valmentamisesta ja arvoista. Blogissa esitetyt asiat ovat vain kirjoittajan näkemyksiä, eivät työnantajan tai muun tahon.
COACH HAKALA BLOGI 