Tämän kirjoituksen aiheina ovat jaetut arvot ja monikulttuurisuus.
Multiculturalism (www.dictionary.com)
- the state or condition of being multicultural
- the preservation of different cultures or cultural identities within a unified society, as a state or nation.
Parhaimmillaan monikulttuurisuus on rikkaus. Pahimmillaan se taas vähentää luottamusta ihmisten välillä, lisää turvattomuutta ja johtaa konflikteihin. Ilman riittävän laajoja, yhdessä jaettuja arvoja ja identiteettiä tämä johtaa eri ryhmien taisteluun vallitsevista arvoista. Tällainen tilanne ei tietenkään ole harvinainen sillä jokainen ”kulttuuri” on pohjimmiltaan monikultuurinen. Liika heterogeenisyys ydinarvoissa ei kuitenkaan ole hyvästä. Valmentaja (tai esim pienehkön yrityksen johtaja) toimii ympäristössä, jossa ongelmat on koosta johtuen esimerkiksi yhteiskuntaa helpompi havaita.
On asioita, joita meidän tulee suvaita. Emme saa esimerkiksi sortua rasismiin. Toisaalta on asioita, joita meidän ei tule suvaita. Tärkein näistä on yhteisiä arvoja rikkova toiminta, joka vahingoittaa yhteisön (ja valmentajan tapauksessa joukkueen) etuja. Ilman tietoisia, arvoihin perustuvia valintoja ihmisen käytös kuitenkin helposti noudattaa tiettyä kaavaa. Osa arvoista on tutkitusti muita parempia, ja hyvinvoinnin kannalta rakentavia, mutta kaikki eivät arvosta samoja asioita. Monikulttuurisuuden puolesta sanotaan joskus, että koska jokainen kulttuuri on erilainen, ei niiden arvoja ei voi vertailla. Ihmisen biologia on kuitenkin kaikkialla samanlainen, josta seuraa, että myös rakentavat ja tuhoisat arvot ovat universaaleja. Kulttuurirelativismi on myös urheilussa suuntaus, jota vastustan hyvästä syystä. Some things are simply better than others.
Joukkue on ihmisryhmä luonnontilassa
Olen toiminut joukkueurheilussa 28 vuotta ja asunut seitsemässä eri maassa. Noin 10 vuotta olen valmentanut, josta viimeksi kuluneet kuusi vuotta täysipäiväisesti huipputasolla. Laskin nopeasti, että pelaajana ja valmentajana joukkuetovereita on ollut noin 30 eri maasta. Minulle ei ole väliä minkä värisiä ihmisiä joukkueessani on, tai millä kielellä he kiroilevat. Samaa voi sanoa heidän uskonnostaan ja seksuaalisesta suuntauksestaan. Joukkuelajit ovat pitkään olleet voimakkaasti mm. rasismia vastaan. Urheilu on tässä ollut edelläkävijä myös siksi, että valmentajia ja urheilujohtajia toissijaiset asiat eivät yleensä kiinnosta. Vain sillä on väliä, voitko auttaa joukkuetta sen tavoitteissa.
Luonnossa ihminen elää heimoissa. Valmennus on etuoikeutettua hommaa, koska siinä pääsee näkemään ihmisiä läheltä stressaavissa tilanteissa, joissa panoksena ei ole elämä tai kuolema.
Tämä paljastaa ihmisluonnosta paljon. Olen sitä mieltä, että nykymaailman mittapuulla joukkue-urheilu pääsee aika lähelle heimoyhteisöä. Voitot, tappiot, ystävyydet ja vihat; kaikki tunteet ovat läsnä pienessä tilassa. Jos joukkue jakaa samat arvot ja tavoitteet, sitä on vaikeaa pysäyttää. Jos taas joukkueessa on liian ristiriitaisia arvomaailmoja, se voi olla kuin villi länsi, jossa kukaan ei kukoista. Vanha koutsini sanoi, että jos hänellä on 1,5 pelaajaa jotka eivät sitoudu 14 hengen joukkueeseen, hän saa vaivoin homman toimimaan. Jos heitä taas on 2 kpl tai enemmän, se vie johtajan kaiken energian ja on lopulta uhka yhteisön edulle.
Jos joukkue ei ole halua noudattaa samoja sääntöjä, sisällyttää uusia tulokkaita, tai jos arvomaailma karkaa liian kirjavaksi, homma voi toimia hetken. Pinnan alla kuohuu kuitenkin hiljaa. Aikaa myöten syntyy vallasta taistelevia kuppikuntia, jotka ajavat omaa agendaansa. Olemme pulassa ilman pelaajien omien etujen johtamista yhteiseen suuntaan ja integraatioon. Erilaisia arvoja saa toki olla, mutta näistä tärkeimpien täytyy olla jaettuja. Kutsumme niitä ydinarvoiksi (core values.)
Kuppikunnat ja suvaitsevaisuus
Monikulttuurisuuden yhteydessä puhutaan suvaitsevaisuudesta, joka on yksi kauneimmista ja hauraimmista arvoistamme. Erilaisuuden hyväksyminen ei ole ihmiselle luontaista, ja vaatii kypsyyttä ja sivistystä. Se liittyy läheisesti tasa-arvoon ja länsimaat ovat menestyneet mm. tästä syystä. Euroopassa sananvapaus, demokratia, vapaa kauppa ja niin edelleen ovat laajasti jaettuja arvoja, jotka ovat johtaneet parhaiden (vaikkei täydellisten) valtioiden syntyyn. Siksi tänne halutaan tulla muualta. Hyvässä joukkueessa tärkeimmät arvot ohjaavat yhtenäisyyteen ja ahkeruuteen. Näitä ovat eri paikoissa eri nimillä (1) yhteisöllisyys / joukkuehenki / toveruus, (2) sitkeys / työmoraali / periksiantamattomuus, (3) luonteenlujuus /rehellisyys / kunnioitus ja niin edelleen.
Edelleen monikulttuurisessa yhteisössä identiteettejä ja arvoja voi olla useita, mutta ristiriidassa ne eivät saa olla. Käytämme joukkueissani paljon aikaa henkilökohtaisten arvojen ja yhteisten arvojen selventämiseen. Valmentajan tulee suvaita eri taustaisia ihmisiä yksilöinä ja pyrkiä antamaan vapauksia. Silti on asioita, mihin täytyy puuttua, eikä ole mitään tärkeämpää, kuin ydinarvojen puolustaminen. Arvojen täytyy näkyä tekoina. Jos esimerkiksi sallimme laiskoja harjoituksia, emme silloin todella arvosta periksiantamattomuutta. Me vain puhumme siitä. Jos taas alamme muodostaa kuppikuntia, emme arvosta yhtenäisyyttä. Team work on silloin sanahelinää.
Usein eri leireihin jakautuminen tapahtuu jonkin jaetun identiteetin- esimerkiksi yhteisen edeltävän kokemuksen- perusteella. Tällainen voi olla jaettu kotimaa, sama edellinen seura, tai vain mielestään liikaa aikaa vaihtopenkillä viettävä porukka. Usein kuppikunnat ovat seurausta kommunikaation ja luottamuksen puutteesta, sekä siitä seuranneesta eriarvoisuuden kokemuksesta. Edelleen korostan, että on luonnostaan haastavaa rakentaa yhteinäinen joukkue ihmisistä, joilla kaikilla on biologinen tarve oman edun tavoitteluun. Huonosta maineestaan huolimatta self-interest on ajava voima myös monissa niistä parhaista asioista, joita maailmassa on. Sitä ilman emme tule toimeen.
Hyvä rekrytoiminen ja odotusten systemaattinen täsmentäminen vähentää kuppikuntaisuutta. Tätä me voimme suvaita, tätä taas emme. Jokaisella joukkueella on oma kulttuurinsa, eikä mainittu monikulttuurisuus siten tarkoita aina ulkomaalaisia. Eri kulttuureista tulevat joka tapauksessa arvostavat ja odottavat hieman erilaisia asioita. Lisäksi me kaikki pitäydymme siinä vanhassa, minkä ne parhaiten tunnemme. Me uhriudumme helposti kun emme saa mitä haluamme, ja kuten sanotaan, misery loves company. Aina tapamme toimia ei ole rakentava ja jokainen meistä on joskus ollut huono joukkuetoveri. Ratkaisematon arvoristiriita johtaa aikaa myöten konfliktiin.
Pysyäkseen kasassa valta täytyy joukkueessa olla jollakin. Yhteiskunnassa se on lakisääteisesti valtiolla, jolla on monopoli vallan käyttöön. Vaikka jaetut arvot johtavat joukkueen tekemistä ilman suurempaa nokkapokkaa, myös vallan käyttöön ja lujuuteen täytyy olla valmius. Heimo on yhteisö, jossa johtajan puuttuessa tai ollessa heikko valtatyhjiön pyrkii aina täyttämään joku. Mitä homogeenisempi ryhmä on arvoiltaan, sitä vähemmän vallasta kilpailevia ryhmiä on.
Oman heimon puolesta, muita vastaan
Ihmiset haluavat asua samanlaisten ihmisten kanssa, kuin he itsekin ovat. Tämä ei ole rasismia, vaan luonnollinen preferenssi, sillä se lisää ennalta-arvattavuutta ja siten turvallisuutta. Olemme laumaeläimiä, jotka pitävät omasta laumastaan. Rasismiin voi syyllistyä jokaisen ihmisryhmän edustaja, mutta harva on syrjivä omiaan kohtaan, koska tämä ei ole selviytymistä edesauttavaa. Jonkinlainen nationalismi on meille siis luonnollista. Tätä omaan ryhmään kuulumisen ja voiman tunnetta käytetään usein työkaluna joukkuelajeissa. On nastaa kuulua johonkin itseä suurempaan. Lisäksi panokset kentällä ovat luontoa pienemmät, ja saamme melko turvallisesti käydä kisaan toisen heimon kanssa.
Ingroups and outgroups (Wikipedia)
”In sociology and social psychology, an ingroup is a social group to which a person psychologically identifies as being a member. By contrast, an outgroup is a social group with which an individual does not identify. For example, people may find it psychologically meaningful to view themselves according to their race, culture, gender, age or religion.”
On tärkeää kuitenkin korostaa, että liittoutuminen toista vastaan ei saa olla itsetarkoitus. Yhteisen vihollisen edessä ja sitä korostamalla valmentaja voi toki saada yhdistettyä muuten arvoiltaan kirjavamman joukkueensa. Pitkällinen ratkaisu se ei kuitenkaan voi olla, sillä omat sisäiset ongelmat nousevat enemmin tai myöhemmin esiin. Jos sisäistä yhtenäisyyttä ei jaettujen arvojen ja tavoitteiden muodossa ole, tarvitaan aina vain uusia ulkoisia uhkia yhdistämään rivit. Tämä käy kuitenkin vanhaksi hyvin pian. Taipumus ajatella itsestä liian optimistisesti (”olen keskivertoa parempi passari ja autonkuljettaja”) on osa ihmisluontoa siinä missä syyllisten etsiminen erilaisuudesta ja ulkopuolelta (”tuo toinen vei minun pelipaikan.”)
Yhteenvetona voi sanoa, että ydinarvoiltaan homogeeninen ryhmä on joukkueurheilussa paras. Vastaavasti arvoiltaan liian heterogeeninen ryhmä ei toimi, koska siinä ei ole riittäviä yhdistäviä tekijöitä. Hyvässä joukkueessa yhtenäisyys tulee jaetuista kokemuksista, arvoista ja tavoitteista; ei vallankäytön tai pakottamisen myötä. Arvoristiriidat voivat johtaa konflikteihin, mutta selkeä viestintä auttaa ymmärtämään, että meillä on enemmän yhtenäisyyksiä kuin eroavaisuuksia. Vaikka voittaminen ei ole mikään paras tai kestävin arvo, se yhdistää jos mitään muuta ei löydy. Kukaan kun ei halua hävitä. Ongelmat on joka tapauksessa paljon helpompi ennaltaehkäistä järkevillä rekryillä, kuin yrittää muuttaa (usein kymmenien) vuosien aikana tulleita tapoja ja uskomuksia.
Onnistunut integraatio joukkueeksi riippuu jaettujen arvojen ja hyvän johtamisen lisäksi eri osapuolten halusta ja kyvystä sietää erilaisuutta niissä asioissa, jotka eivät ole ratkaisevia. Niin pitkään kuin olemme biologisesti näin samanlaisia, samat periaatteet ohjaavat ihmisten käytöstä ja kasvua kaikkialla. Näin ollen sekä hyvinvointiin ja kasvuun johtavat arvot, että ongelmat ja niiden ratkaisut noudattavat universaaleja polkuja. Liika suvaitsevaisuus ja liika ankaruus johtavat molemmat ongelmiin. Hyvä johtaja tietää koska olla lempeä ja koska luja. Molempia tarvitaan.
Lauri H.
Ps. Olen kirjoittanut juttuja osana omaa oppimista ja ilman ajatusta kasvattaa blogia muuten kuin orgaanisesti. Jos kuitenkin pidät blogista, auta sitä kasvamaan. Voit ilmaiseksi liittyä tilaajaksi, kertoa siitä aihepiireistä kiinnostuneille ystävillesi tai jakaa sosiaalisessa mediassa. Laajennetaan yhdessä keskustelua oppimisesta, johtamisesta ja arvoista.
COACH HAKALA BLOGI 