Tässä sitä taas ollaan… Muutoksia tekemässä. Kirjoitin noin vuosi takaperin valmentajan velvollisuudesta vaatia parasta pelaajiltaan. Jos muutosta (aka kehitystä) ei tapahdu, vika ei juuri koskaan ole pelaajan kyvyssä oppia, vaan valmentajan taidoissa opettaa ja vaatia. Silloinen oppitunti oli, että vaatimisen tulee jatkua silloinkin, kun jompaa kumpaa ei huvita, väsyttää, tai harmittaa. Lisäksi viime kaudella Sloveniassa seuran palkanmaksussa oli puutteita, mikä heijastui harjoitteluun- haastava tilanne siis. Tänä vuonna mietteet ovat erilaiset ja onnellisemmat, mutta haasteita työssä piisaa silti.
Allekirjoittaneelle mestaruusliigan syyskauden teemat ovat olleet muutos, sinnikkyys ja kärsivällisyys. Koskaan ei saa lakata valmentamasta, oppimasta ja tavoittelemasta jatkuvaa kehitystä. Kaikki tärkeitä asioita, jotka on aina helpommin sanottu kuin tehty. Erityisen haastavaa itselleni on ollut kovassa tahtotilassa tehty pelaajan ja valmentajan yhteinen työ, joka ei kuitenkaan kentällä tahdo näkyä. Kun kuukausi pari treenataan jotakin, eikä se siirry peliin, pitää asiaa tietenkin tarkastella kriittisesti. Loppuviimein analyysit olivat kuitenkin positiivisia.
Tekemisessä ei ollut suurta vikaa, se nyt vaan on edelleen ja aina oppijan aikataulu, eikä opettajan.
Jatkoimme töitä, ja lopulta joissakin asioissa näkyi valoa tunnelin päässä. Olimme pelaamassa Varsinais-Suomessa kahta hyvää joukkuetta vastaan… Paluumatkalla katsoimme toisen valmentajan kanssa pelejä videolta, ja laadimme seuraavan viikon harjoitussuunnitelmaa. Huomio pysähtyi yhden pelaajan yhteen askelsarjaan, jota olimme harjoitelleet kuukausia. Ei siis joskus, vaan joka päivä, joka harjoituksessa, kuukausia. Mitään ei tuntunut tapahtuvan pitkään aikaan, mutta se hetki, kun tajuat, että jotakin on todella ensimmäistä kertaa siirtynyt peliin… Korvaamatonta. Mikä parasta, tämän jälkeen harjoiteltujen asioiden peliin siirtymisnopeus on tihentynyt. Voitti tai hävisi, oma mielenrauha säilyy aina parhaiten työn kautta- ja niin kävi tässäkin tapauksessa.
”Keep working, and the meaning will come.” –Jim McLaughlin
Loimu-pelin jälkeen lehtimies kysyi “Oletteko te nyt suunnitellussa aikataulussa?” Kuten arvata saattaa, valmentajan mielestä harvemmin asia on näin, mutta sillä ei ole juuri merkitystä. Valmentaja voi tehdä vaikka minkälaisia suunnitelmia, mutta oppijan ehdoilla mennään eikä se siitä muuksi muutu. Olemme juuri siinä pisteessä, johon tähän astinen työ on meidät tuonut; kehittymiselle ei voi asettaa tarkkoja deadlineja. Teemme listan isoista ja pienistä kivistä siksi aina vain viikoksi kerrallaan. Osa pienistä kivistä (pelaajan henkilökohtaiset, usein tekniset, kehityskohteet) vaihtuu viikoittain, mutta osa saattaa olla valkotaululla kauden alusta loppuun. Uusia ei loputtomiin lisätä ennenkuin vanhat on murskattu. Samoin on isojen kivien (joukkueen suuret kehityskohteet) laita.
“He that can have patience can have what he will.” – Benjamin Franklin
On kuitenkin hetkiä, kun tuntuu, että seinänkö läpi tässä pitää mennä jokaisen pikkujutun kanssa. Näin etenkin silloin, kun tahtotila on yhteinen ja yritys kova, mutta muutokset yksinkertaisesti eivät tunnu tapahtuvan. Tämän asian kanssa on valtavasti auttanut George B. Leonardin kirja ”Mastery.” Suurin osa treeniajasta vain on kovaa puurtamista, sillä se on kehittymisen luonne. Näkyvää muutosta joutuu odottamaan pitkäänkin, mutta ei hätää, kunhan aivoissa rattaat koko ajan raksuttavatkin eteenpäin. Sepäksi ei toki synny kukaan, mutta jotenkin me tahdomme sen aina unohtaa.
“Most of the training time will be spent on the plateau.” –George B. Leonard
Ei siis kumma, että niin harvasta tulee todellinen huippu. Vaatii suurta kärsivällisyyttä sekä urheilijalta, että valmentajalta uskoa filosofiaan ja sitoutua muutoksiin, jotka eivät pitkiin aikoihin näy sarjapisteinä eivätkä edes yksittäisten pallorallien voittoina. Tuo paluumatkan ahaa-elämys tulee pysymään muistoissani toivottavasti aina, sillä emme yksinkertaisesti olleet antaneet periksi. Niinpä kuukausia piilossa ollut uusi taito saatiin siirtymään oppimisympäristöstä (jossa teknisiä muutoksia tekevä urheilija ajattelee vain omaa motoriikkaansa) kilpailuympäristöön -(jossa voitosta pelaava urheilja keskittää ajatukset motoriikan sijaan taktiikkaan ja pelinlukuun.) Mikä parasta, kyseinen urheilija oli videon nähtyään motivoituneempi kuin koskaan ennen, ja alkoi ymmärtää omaa harjoitteluaan ja potentiaaliaan paremmin. Joskus asiat tapahtuvat ensin hitaasti, ja sitten hyvinkin nopeasti…
”You absolutely must see potential in your players.”
Entinen USAn, BYUn ja LUCn päävalmentaja Dr. Carl McGown on pitkälti yli 70-vuotiaana edelleen intohimoinen opettaja. Carl näkee potentiaalia kaikissa pelaajissaan, eikä hän yksinkertaisesti suostu uskomaan, että ”joku ei opi jotakin.” Kaikki me, jotka tuskailemme muutosten kanssa (päätyen viimein lopputulokseen, että vika on oppijassa) oppisimme paljon nähdessämme Carlin joukkueiden pelaavan. Jostakin syystä näissä joukkueissa pelaajat poikkeuksetta osaavat kaikki taidot ja taktiikat sellaisina, kuin valmentaja ne haluaa toteutettavan. Vanha vitsi onkin, että sehän rekrytoi kaikki lahjakkaat!
”Why are we not making changes faster? It’s not like this is Olympic figurescating and you have to do a quadruple axel! Just keep your damn hands and wrists together!” –Dr. Carl McGown
Näin kontekstiin laitettuna ”vaikeista” asioista tulee paljon vähemmän vaikeita. Suurin osa taidoista ei ole tähtitiedettä vaan keskittymis- ja kärsivällisyyskysymys sekä urheilijalle, että valmentajalle. Itse oppimiskyvyssä on aniharvoin mitään vikaa. Tavallisimmat syyt muutosten näkymättömyyteen kannattaa selvittää siis sekä itselle, että urheilijoille hyvissä ajoin. Tässä kolmen kärki omien viime vuosien kokemusten perusteella:
-
Pelaajan huono tai vain ajoittainen keskittyminen (kone pyörii, kukaan ei ohjaa)
-
Valmentajan huono tai vain ajoittainen vaatiminen (sormien läpi katsominen)
-
Takana ei vielä ole riittävästi harjoitustunteja (mutta kohta on.)
Kaikissa näistä tapauksista ratkaisumalli on sama, vanha, ja… Harvinainen.
Never Stop Coaching,
Lauri H.
COACH HAKALA BLOGI 