Lentopallokansan tärkein tehtävä

25 Mar

Edellisen jutun aiheena oli pienten lasten harjoittelu. Puhuimme harjoittelu- ja lajikulttuurista, joka vaikuttaa lasten lisäksi itse valmentajien toimintaan ja koko lajin hyvinvointiin. Väärinkäsityksiä monipuolisuudesta ja spesifisyydestä on paljon, ja haluan tässä selventää muutamaa asiaa jottei olennainen sumentuisi. Haluan meidän vastaavan näihin kysymyksiin: (1.) Mikä on lentopallolle kaikista tärkeintä? Ja (2.) Mitä meidän tulee harjoituksissa tehdä? Lyhyet vastaukset kuuluvat:

(1.) Pitää laji elinvoimaisena harrastajamäärien kautta, ja

(2.) Opettaa nuoria pelaamaan lentopalloa.

Alta löydätte pidemmälle vietyjä ajatuksia siitä, mikä on tärkeää.

1. En missään nimessä ole monipuolista harjoittelua vastaan

Tiedämme, että lapsille ja nuorille on hyväksi hankkia kokemuksia eri lajeista ja liikuntamuodoista: Niin fyysisiä, teknisiä, kuin henkisiäkin. Haluan kannustaa kaikkia nuoria liikkumaan mahdollisimman paljon, yksin ja yhdessä, seurassa ja kotona. Tämän liikunnan ei tarvitse olla monen lajin harrastamista eri seuroissa (joka toki myös on mahdollista), vaan yksinkertaisesti monipuolista liikuntaa. Kannatan siis nuorten hyvin aikaista starttia lentopallossa, joskin muulla urheilulla tuettuna. Päätös yhdestä tai monesta lajista on nuoren oma, mutta tuella ja ympäristöllä on suuri vaikutus siihen, mikä tuo päätös tulee olemaan. Monipuolisen harjoittelun ongelma Suomessa kuitenkin on, että siitä tulee helposti itse tarkoitus vielä myöhemmissäkin ikäluokissa.

2. Oman lajin paikka on keskiössä

Rajoitettu saliaika on yksi lentopallon suurista ongelmista: Me voimme tilanteesta riippuen viettää salissa vain hyvin rajallisen määrän tunteja. Koko keskustelu siitä, mitä kaikkea lentopalloseuran tai liiton tulee harrastajille tarjota on hyvää ja hyväntahtoista, mutta en voi ymmärtää oman lajin marginalisointia. Meidän tehtävämme on ajaa enemmän lentopalloa sisään nuorten liikuntaan. Kyllä, monipuolisuus on hyväksi. Kyllä, meidän tulee kannustaa liikkumaan. Huoli siitä, mitä kaikkea nuorten tulee harrastaa, vie kuitenkin joskus liikaa energiaa ja huomiota.

3. Saliaika on kaiken A ja O

Ymmärrän, että edellisen kappaleen sisältö kuulostaa hieman itsekkäältä lajien yhteistyötä suosivassa filosofiassa. Asialla on puolensa, mutta itse näen sen näin: Siinä vaiheessa kun F-nuoret liikkuvat ohjatusti 4-5 kertaa viikossa 1,5-2h ajan, voimme käydä rakentavaan keskusteluun siitä, mihin kaikkeen monipuolisuuteen tämä nykyiseen verrattuna viisinkertainen saliaika tulee käyttää. Nyt tilanne on suurimmalle osalle joukkueista ihan toinen. Faktat ovat tässä: 1, Salissa vietetään usein vain 1-3h viikossa. 2. Sali on Suomessa talvisin ainoa paikka, jossa voimme itse lentopalloa harjoitella. Huoli nuorten liikunnasta on aito (suositusten mukaan sitä tulisi saada kasaan 20h viikossa), ja kaikki lajit hyötyvät monipuolisesta harrastamisesta. Meidän täytyy kuitenkin löytää keinot lentopallon opettamiseen lentopalloajalla. Saliajan kunnioittamiseen kuuluvat myös alku- ja loppuverryttelyjen vetäminen esimerkiksi koulujen ja hallien käytävillä tai muissa tiloissa ennen ja jälkeen harjoituksen. Tällä tavalla esim. 1,5h harjoitus voidaan käyttää hyväksi 100% ilman, että puoli tuntia menee itse harjoitukseen valmistautumiseen. ( Huom. Lämmittelyä ei saa jättää pois. Hyvä lämpö on tärkeää vammojen ehkäisyn kannalta, mutta lämmitellä voi muuallakin kuin salissa.)

4. Harjoittelun spesifisyys ja harjoitustunnit

Taidot ovat spesifejä, ja itse asiassa paljon spesifisempiä kuin me luulemme. Täytyy olla hyvin huolellinen, että harjoitus vastaa niitä taitoja, mitä oikeasti halutaan kehittää. On hyvin yleistä ajatella, että on olemassa ”yleinen kyky hallita pallopelejä” tai ”yleisesti hyvä tasapaino.” Kyvyt ovat kuitenkin hyvin tarkasti sidoksissa siihen yksittäiseen ja spesifiin tehtävään jota harjoittelet. Niinpä voidaan kysyä harjoitteletko kehittyäksesi oheisharjoitteessa, vai itse pelissä? Jonkinlaista siirtovaikutusta joistakin liiikkeistä toisiin toki on, mutta tällainen ”low-positive” siirre ei vastaa lähimainkaan sitä hyötyä, joka saadaan itse lajinomien liikkeiden suorittamisesta.

Toinen tärkeä konsepti ovat harjoitustunnit. Vaikka ”huippuosaajien 10000 määrätietoista työtuntia” -käsite on kaikkea muuta kuin yksinkertainen, on periaate kehittymisen takana selvä. Jotta harjoittelu olisi kehittävää, tiettyjen kriteerien tulee täyttyä. Yksi näistä määrätietoisuuden vaatimuksista on, että se on spesifiä. Jos junioreiden halutaan kehittyvän lentopallossa, on tärkeää tehdä salissa niin lentopallomaisia harjoituksia kuin mahdollista. Tiedämme kuitenkin myös, että kaikkein nuorimmille (F-ikäiset) tämä ei rajallisista taidoista johtuen voi olla vain ”perinteistä lentopalloa.” Lentopallon tueksi tarvitaan muutakin.

5. Oheisharjoitteiden priorisoinnista

Lajiharjoittelun yhteydessä olen joskus käyttänyt termiä ”oheisharjoite” hieman huolimattomasti. Juttujeni ”oheisharjoitteet” ovat olleet mitä tahansa pelin ulkopuolisia harjoitteita, jotka eivät optimaalisesti palvele taitojen kehittymistä siinä lajissa, jota varten oheisharjoite on kehitetty. Tilanne on kuitenkin kaukana mustavalkoisesta, sillä myös oheisharjoitteita on olemassa kaikenlaisia. Osa näistä voi tukea spesifiä lajiharjoittelua, ja jo F-nuoret voivat hyötyä esim. monenlaisista pallottomista treeneistä. Tärkeimpiä näistä ovat lentopalloaskelten ja muiden tekniikoiden kuivaharjoittelu. Näistä voi tehdä lapsille vaikka kuinka hauskoja leikkejä yleisempien ei-lentopalloleikkien sijaan. Vaikka pelin vaatimat ajoitukset ovat nuorille vaikeita, niin itse liikeradat eivät ole. Näin lentopallotaitojen oppiminen käynnistyisi jo varhain, ja vuosien saatossa puroista tulisi virta. Ainakaan ei ole syytä pitää näitä taitoja ”liian vaikeina” nuorille, sillä mikään lentopallotaito ei perusteiltaan ole mahdotonta oppia jo aikaisessa vaiheessa.

Meidän pitää kuitenkin olla tarkkana siinä, mitä me valitsemme omaan ohjelmaamme. Monesta harjoitteesta ei ole vastaavaa hyötyä, ja esim. keppihevosilla juokseminen, kieriminen tai polttopallo eivät palvele tarkoitusta. Lisäksi juosta ja pyöriä voi kotonakin. Kotona ja pihalla voi myös heittää tennispalloa, loikkia, ja tehdä tasapainoharjoituksia. Uskon vakaasti sanontaan ”If everything is important, nothing is important.” Vaikka nuori miten tarvitsisi monipuolista liikuntaa, emme voi 2h/viikko keskittyä nuoren liian monen ominaisuuden kehittämiseen. Jos aikaa on vain muutama tunti viikossa, fokuksen täytyy olla selvä.

6. Tarvitsemme kotitehtäviä liikunnan monipuolistamiseen

Meillä täytyy olla selkeä ajatus siitä, mitä salissa tehdään, ja miten omaa lajia kasvatetaan ja kehitetään. Osana tätä linjausta meillä täytyy olla jonkinlaisia ”kotitehtäviä”, joita nuorille annetaan kehittämään kaikenlaisia perustaitoja. Näma kotitehtävät voivat olla mitä vain monipuolista ja helppoa liikuntaa mitä kotona ja talvella pihalla voi tehdä. Näin huoli ja paine monipuolisen harjoittelun tarjoamisesta saliaikana toivottavasti pienenee, ja lentopalloväki voi keskittyä enemmän itse lentopalloon. Toki tällainen konsepti (”taitomerkit”) löytyy esim. lentopalloliiton valikoimasta, ja jopa jääkiekko on sitä kopioinut. Taitomerkit ovat mielestäni hieno keksintö, jota meidän tulee edelleen kehittää ja hyödyntää, tosin ehkä enemmän kotitehtävinä kuin saliaikaan investointeina. Lentopalloliiton pohjoisen aluepäällikkö Teemu Niemelä sanoi hyvin, että taitomerkkien temput tukevat lentopallospesifisiä liikkeitä F-juniorien treeneissä, mutta itsetarkoitusta niistä ei kuitenkaan voi tulla. Lisäksi joidenkin vaikeiden temppujen opettaminen saliajan päätteeksi voi olla hyvä investointi saliajan jälkeisen liikunnan kannustamiseksi ja kehittämiseksi. (http://www.lentopalloliitto.fi/harrasteliikunta/taitomerkit/taitomerkki_1/)

7. Hyvästä kehityksestä ja huolista

Näkemäni ja kuulemani perusteella uskon, että valmennus kehittyy niin liigaseuroissa, juniori- seuroissa, kuin lentopalloliitossakin. Suunta on hyvä, ja paljon on nyt toisin kuin esimerkiksi vielä 5v sitten. Lentopallossa on saatu kentällä aikaan kasvua nuorten määrissä, ja ihmiset tekevät kovasti töitä yhteisen jutun eteen. Aluekehittäjät, valmentajat ja nuorten maajoukkueet kehittävät ja kehittyvät. Ja mikä tärkeintä, he aivan selvästi uskovat asiaansa.

Pelkään silti lajin tulevaisuuden puolesta, sillä vaikka monesta asiasta valmentajat ovat paperilla aivan samaa mieltä, toteutus voi olla toisenlainen. Lentopallon paikka keskiössä kuuluu näihin, ja on oltava tarkkana ettei monipuolisen liikunnan viesti peitä metsää puilta. En usko, että olemme vielä kovin hyviä priorisoimaan oheisharjoitteita ja arvostamaan saliaikaa. Tehokkaan käytännön toteutuksen täytyy heijastua myös koulutuksissa: Meidän täytyy kyetä kertomaan esimerkiksi vanhemmille syyt harjoittelun takana, ja keskittyä niihin asioihin, joita pidämme tärkeimpiä.

Tämän lisäksi meidän täytyy- siis on aivan pakko- olla itse esimerkkeinä niistä periaatteista, joita saarnaamme. Jos esimerkiksi sanomme, että oheisharjoitteiden käytön tulee rajoittua nuorimpiin ja niistä pitää sitten pyrkiä pois, näin on myös tehtävä. Vaikka faktat siis puhuvat monipuolisen harjoittelun puolesta nuorissa junioreissa, tulee harjoittelun muuttua myöhemmissä ikäluokissa enemmän ja enemmän omaa lajia suosivaksi ja kehittäväksi. Tämä on tärkeää paitsi taitojen, myös lajikulttuurin kehittymisen kannalta (kts edellinen kirjoitus.)

8. Lentopallo EI ole tylsää

Monipuolisen harjoituksen tueksi olen kuullut mm. tämän perusteen: Nuoret ja vanhempansa vaativat, että harjoituksissa täytyy tehdä muutakin kuin lentopalloa. Taustalla ovat mitä ilmeisimmin tylsältä ja vaikealta tuntuneet lentopalloharjoitukset. Siispä pelaajamääriäkin ajatellen halutaan aloittamisen kynnystä madaltaa monipuolisuudella ja tuoda harjoituksiin erilaisia nuorille sopivia leikkejä. Minusta asiassa on kaksi puolta, ja molemmissa niistä osa totuutta.

Maailmassa on paljon ”välttämätöntä pahaa.” En esimerkiksi pidä koppipallosta, sillä tutkitun tiedon perusteella tiedän, ettei siitä ole suurta siirtovaikutusta lentopalloon. Kolikon toinen puoli kuitenkin on, ettei laji elä ilman harrastajia, ja koppipallo on keino saada heitä mukaan alentamalla vaikeuden kynnystä. Tämä on siis yksi tapa nähdä asia: lajin markkinoinnin, eikä vain pelaajien kehittymisen kautta. Sama on viesti F-juniorien monipuolisen saliliikunnan suhteen. Myönnän, että on selkeyttävää kuulla näistä argumenteista ja olen niistä jollain tasolla myös samaa mieltä.

Samaan hengeventoon kuitenkin mietin, että olisi yhtä lailla selkeyttävää myös nähdä tähänastiset kehityskohteemme valmennuksen puolella. Jos osaisimme valmentaa nuoria ja kouluttaa valmentajia paremmin, saisimme nuoret oppimaan ja kehittymään nopeammin. Olemmeko ajatelleet asiaa tältä kantilta? Näkisivätkö lajikaupassa vierailevat vanhemmat lentopallon silloin niin vaikeana, saati vaatisivat ”monipuolisuutta” ”yksitoikkoisen” lentopallon sijaan?

Sillä totuus on tämä: Lentopallo ei ole yksipuolista eikä yksitoikkoista, ellemme siitä sellaista tee. Taannoin lainasin Harri Hakkaraisen lausuntoa motorisista taidoista miehen kirjasta Lasten ja Nuorten Urheiluvalmennuksen Perusteet (2009.) Sivulla 241 hän listaa 27 motorista perustaitoa jotka kehittyvät 2-7 vuotiaina. Näitä ovat mm. loikkaaminen, kieriminen, heittäminen. Arvatkaas kuinka monta näistä on läsnä todellisessa lentopallopelissä? Peräti 22 kappaletta. Onko se jonkun mielestä yksipuolista? (En halua meidän erikoistuvan liian varhain vain tähän yhteen lajiin, mutta huoli lajin ulkopuolisen liikunnan lisäämisestä saattaa joissakin tilanteissa olla ylimitoitettu.)

Näiden ”motoristen perustaitojen” (tai pikemminkin ”yleisimpien motoristen taitojen”) kehitys kulkee käsi kädessä lentopalloa pelaavan nuoren kanssa. Nuori oppii loikkimaan, heittämään ja hyppimään. Jos taas ajattelemme lentopallopelissä tapahtuvia lajispesifisiä liikkeitä, niin niitäkin on erilaisten laskujen mukaan ainakin 30 kappaletta, erilaiset hyökkäys- ja torjunta-askelsarjat, puolustus- ja syöttötekniikat jne mukaan lukien. Lentopallon motoristen taitojen suuri kirjo tarjoaa kekseliäälle valmentajalle suuria mahdollisuuksia.

Oman lajin piiristä löytyy siis paljon erilaisia, lajiin kuuluvia liikkumisia, joita voimme harjoitella kun pallon pelaaminen vaikeine ajoituksineen alkaa tuskastuttaa. Näitä jo F-juniorit voivat leikeiksi puettuina tehdä sopivin välein kesken harjoituksen. Pallo tulee olla mukana, mutta jotta meno ei käy liian vaikeaksi, mennäänpäs kaikki tähän väliin elefantin sivulaukkaa kädet korvissa! Hyvä, ja nyt toiseen suuntaan! Tarkkaavainen katsoja huomaa, että kylläpäs meno muistuttaaa lentopallon sivuttaisia torjunta-askeleita, mutta mitä sitten? En millään usko vanhempien boikotoivan harjoituksia tai lasten valittavan eri taidoista, kunhan leikkiminen on hauskaa.

Meidän täytyy siis vain olla kekseliäitä ja lentopallolle uskollisia- ja tietenkin opettaa valmentajat tietämään minkälaista liikkumista lentopallo ylipäätään vaatii. Yhdellä lauseella meidän täytyy laittaa oman peli prioriteetiksi, ja nostaa sen tuntimääriä. Jos se ei ole meidän tehtävämme, niin mikä ihme sitten on?

Vilpittömästi,

Lauri Hakala

Lentopallovalmentaja

lhakala82@yahoo.com

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: