Syysloma Suomessa lähenee loppuaan. Vaikka takana oli jo kahdeksas vuosi ulkomailla, on kotiinpaluu aina yhtä hieno kokemus… Tänä vuonna se vielä tuntui aivan erityiseltä, sillä ensi kertaa kotiutuminen venyi kesän sijaan syksyyn asti. Suomen luontoa ihastellessa sitten huomasin, etten muista koskaan kirjoittaneeni blogia suomalaisuudesta- sikäli kun kansalliset luonteenpiirteemme valmennusta sivuavat.
Olen aina ollut ylpeä suomalaisuudesta ja pitänyt itsestäänselvänä, että meillä on hyvä pohjoinen koti. Valitettavasti moni edelleen vähättelee maamme perusarvoja ja saavutuksia, ihan niinkuin elämä automaattisesti olisi parempaa siellä missä on lämmintä. Jos Suomea kuitenkin katsoo ulkomaalaisten perspektiivistä, meitä enimmäkseen ihaillaan ja kadehditaan. Ja miksei ihailtaisi?
Suomella on loistava koulutusjärjestelmä, hyvä terveydenhuolto, maailman alhaisin korruptio, puhdas luonto… Lisäksi unohdamme usein, että 2000-luvun moderni yhteiskunta ei ollut täällä vielä sotien aikaan. Nykypäivän Suomi on ankarissa oloissa kasvanut menestystarina; vauras ja sivistynyt kansakunta, josta ei 1900-luvun alussa ollut tietoakaan. Tai no, vaikka nykyisiä rakenteita ei ollut, luonteenpiirteet ja arvot olivat toki jo olemassa.
Käsiini osui hiljattain haastattelu, jossa Aki Riihilahti keskusteli Marimekon toimitusjohtajan Mika Ihamuotilan kanssa suomalaisuudesta. Juttu oli lyhyt, mutta siinä mainittuihin vahvuuksiimme oli helppo yhtyä.
Suomalainen on luotettava tekijä, joka tekee sen, mistä on sovittu. Tiukan paikan tulla suomalainen sisuuntuu ja keskittyy tekemiseen, ei turhaan älämölöön, tai siihen kuka saa kunnian.
Riihilahti toteaa osuvasti, että vaikka Suomi ei ole mikään legendaarinen futismaa, meidän pelaajiamme arvostetaan juuri hyvän työmoraalin ja luotettavuuden takia. Lisäksi suomalaiset ovat tottuneet siihen, ettei kaveria jätetä; vaikka olemme usein hiljaisia, osaamme taatusti tehdä hommia yhdessä. Ihamuotila puolestaan jatkoi, että osa suomalaisuuden vahvuudesta on tunne tasa-arvosta. Meillä ei ole eriarvoisuuden perinnettä, ja sopeudumme nopeasti uusiin olosuhteisiin ja ihmisiin, hankaliinkin sellaisiin. Juttua lukiessa tuntui, että joo, tuosta olen samaa mieltä, ja tuosta, ja tuosta… Lisäksi oma kokemukseni on, että suomalaiset ovat suorempia kuin esimerkiksi keskieurooppalaiset tai amerikkalaiset.
Monessa kulttuurissa kierrellään ja takerrutaan lillukanvarsiin, mutta suomalainen uskaltaa puhua suoraan. Haluamme pitää asiat yksinkertaisina ja toimivina.
Mitä suomalainen sitten ei arvosta? Kun tiedustelin asiaa ystäviltäni, vastaus oli sama kuin Ihamuotilalla: Suomalaiseen arvomaailmaan ei kuulu teeskentely ja ihailun kohteeksi hakeutuminen. Emme yleisesti pidä turhasta teatterista, vaan pitäydymme mieluummin omassa identiteetissämme. Onkin jokseenkin paradoksaalista, että samalla kun moni suomalainen pitää omaa luonnettaan heikkoutena, se nähdään muualla vahvuutena. Esimerkiksi Zlatan Ibrahimović totesi elämänkerrassaan, ettei Ajaxissa ollut kuin yksi pelaaja jota hän aidosti arvosti. Monia tähtiä Zlatan piti ylimielisinä, mutta oli joukossa eräs epäitsekäs työnmyyräkin. Ei liene yllätys, että tämä mies oli Jari Litmanen.
Haikeus täyttää mielen, kun lähtö Suomesta on huomenna taas edessä. Lohdutusta tuo kuitenkin tieto siitä, että arvot ja ystävät pysyvät, ja että kotimaahan voi aina tyytyväisenä palata.
If you want to win, take a Finn.
Lauri H.
COACH HAKALA BLOGI 