Tekijöistä ja kriitikoista

Jääkiekon MM-kisat ovat taas takana. Suomella oli mestaruus alla ja kotikisat päällä, joten ei kumma, että neljäs sija teki monesta katsojasta asiantuntijan. Suuret urheilutapahtumat ovat siinä mielessä ylipäätään mielenkiintoisia, että jokainen haluaa tuntea kuuluvansa joukkoon… Valitettavasti 2010-luvulla yhä useampi asiantuntija pääsee julkaisemaan omat mielipiteensä netissä kotisohvan sijaan.

Asioista saa ja tulee puhua, ei siinä mitään. En ole kuitenkaan ennen nähnyt yhtä luokatonta uutisointia ja spekulointia kuin nyt. Niinkuin vanha sanonta kuuluu;

Olet yhtä hyvä kuin edellinen ottelusi.

Tai ehkä jopa edellinen erä, tai edellinen vaihto… Usein kuulee pelaajien ja joukkueiden antaman kommentteja siitä miten “Pelaamme koko kaupungille/läänille/kotimaalle.” Tosiasiassa parhaat joukkueet koostuvat kuitenkin pelaajista, jotka pelaavat TOISILLEEN- siis ihmisille, joiden kanssa he jakavat kovan harjoittelun arjen iloineen ja suruineen. Eivät ulkopuolisille saati tuntemattomille.

Retoriikassa on seksikästä (ja markkinoinnin kannalta elintärkeää) pelata jollekin itseään suuremmalle taholle. Jos asiaa kuitenkin katsoo hieman lähemmin, on helppo todeta näiden suurten tahojen olevan kaikkein kriittisimpiä ja vaikeimpia miellyttää.

Media yrittää vain myydä omaa tuotettaan ja kalastaa juttuja, usein vieläpä joukkueen hyvinvoinnin kustannuksella. Fanit taas kääntävät selkänsä tuulen lailla suosikkien tullessa ja mennessä. Muiden silmissä olet totisesti niin hyvä kuin viimeinen pelisi, mutta onneksi sillä ei ole väliä.

“Everyone is entitled to his own opinion, but not to his own facts.” –Daniel Patrick Moynihan

Yksikään asiantuntija ei koskaan- oikeasti ja täysin- tiedä mitä joukkueen sisällä tapahtuu. Ei, vaikka hän itse luulisi niin, eikä vaikka hän olisi TV-ruudussa olohuoneen sijaan. Eräs suosikkisitaateistani koskeekin juuri kriitikon osaa tapahtumien laidalla. Theodore Rooseveltin puhe, vapaasti käännettynä, kuuluu näin…

“Ei se ole kriitikko, kenellä on merkitystä; ei hän, joka osoittaa kuinka vahva mies kompuroi, tai missä tekojen tekijä olisi voinut tehdä ne paremmin. Kunnia kuuluu sen sijaan miehelle, joka on esillä areenalla,  jonka kasvoja peittää pöly ja hiki ja veri; joka yrittää urhoollisesti; joka tekee virheitä; joka jää tavoitteestaan uudelleen ja uudelleen, koska ei ole yritystä ilman virheitä ja epäonnistumista; mutta joka todella yrittää saada työnsä tehtyä; kuka tuntee suurta innoitusta, suurta sitoutumista; kuka käyttää aikansa hyvän syyn tähden; kuka parhaimmassa tapauksessa lopussa tietää suuren saavutuksen riemun, ja kuka huonoimmassa tapauksessa, jos hän epäonnistuu, ainakin hän epäonnistuu antaen kaikkensa, jotta hänen paikkansa ei ikinä olisi niiden kylmien ja pelkäävien sielujen joukossa, jotka eivät tunne voittoa, eivätkä tappiota.”

Alkuperäisen voi käydä lukemassa esimerkiksi täältä:

http://www.theodore-roosevelt.com/trsorbonnespeech.html

Lauri H.

lhakala82@yahoo.com